Yhdysvaltojen ns. 'sota terrorismia vastaan' on tuonut uuskonservatismille paljon julkisuutta. Tästä huolimatta uuskonservatismia ja Yhdysvaltojen nationalismia laajemmin käsitteleviä tutkimuksia on edelleen vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida identiteettien rooleja Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Tutkimus luo uuden mallin monensuuntaisista identifikaatio-prosesseista. Ensinnäkin kansallinen identiteetti muodostuu kollektiivisina pidetyistä käsityksistä kansan olemuksesta. Toisaalta, merkittävä ja toistuva piirre Yhdysvaltojen kansallisen identiteetin muodostumisessa on 'vihollisten', 'liittolaisten' ja 'pahojen voimien' vastakkaiset identiteetit, joilla omaa 'puhdasta' identiteettiä korostetaan. Nämä vastakkaiset ja ristiriitaiset prosessit ovat vahvasti esillä Yhdysvaltojen uuskonservatismin kentällä. Tutkimuksessa kehitetty identifikaatio-prosessien malli perustuu Carl Schmittin poliittisiin teorioihin. Schmitt on tunnettu poikkeustila-teoriastaan. Hänen ajattelussaan vastakkainasettelu ja vihollisen läsnäolo korostuvat. Sekä Schmittin että uuskonservatiivien teksteissä korostuu kaksi periaatteellista teemaa, poikkeavuus ja erottautuminen. Nämä teemat nousivat keskeisiksi tekemässäni retorisessa analyysissä, tutkimuksen empiirisessa osassa. Analysoin yhden yhdysvaltalaisen ns. think tankin julkaisemia kirjoituksia ja julkaisuja terrorismin vastaisesta sodasta. Analyysi perustuu Jacques Derridalta ja etenkin Kenneth Burkelta saatuihin vaikutteisiin. Yksi tutkimuksen tuloksista on se, että jatkuva identiteettien vastakkainasettelu lisää konfliktin riskiä joka tasolla. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että sellaiset identiteetti-diskurssit, jotka löytyvät Schmittin ja uuskonservatiivien kirjoituksista, edistävät poissulkevia ja taistelevia poliittisia linjoja erityisesti ulkopolitiikassa. Mitä pidemmälle ulkopoliittiset asenteet kehittyvät tähän suuntaan, sitä vähemmän sovinnollisemmat ja rakentavammat argumentit pääsevät esiin.

Hygiene as a phenomenon is constantly present in our lives but it is rarely questioned. This thesis explores the concept of hygiene as a large-scale, social phenomenon and as a tool of oppression. My approach stems from the tradition of critical theory, and therefore in this thesis I define hygiene as form of ideology and employ ideology critique to criticise it. I argue that hygiene is a form of abjection meaning that it is a tool to create boundaries between members of a certain group and others. Additionally, hygiene functions as a positive technology of power, since its practice is connected to striving towards the ideal of normalcy and it is enforced by individuals repeating hygienic practices. Hygiene creates hierarchies between different groups of people, because it categorizes some groups as cleaner or healthier than others. These categories have moral and political dimensions and therefore hygiene can create oppressive structures. To define hygiene as a form of ideology, I explore the discussion concerning the different definitions of ideology. Within my framework of critical theory, ideology is always something pejorative. I divide the main challenges that one faces when defining ideology into two: the normative and the epistemic challenges. The normative challenge asks why we should be concerned with ideology from a normative point of view: How is it harmful for us? The epistemic challenge is concerned with the falsity of ideology and the possibility of gaining knowledge, if ideology is something that can cloud our epistemic judgement. I argue that a solution to these challenges can be found in the definition of ideology formulated by Theodor W. Adorno. This definition claims that ideology is a form of identity thinking: A system where we falsely think that we are perceiving objects as they are. This is never the case, since our way of thinking is conceptual and therefore we always see things through concepts. Ideology as identity thinking creates concepts affected by our current economic structure. We falsely assume that they are accurately describing the world. This limits our view of what is and what could be. The solution to this is negative dialectics, a system of critique which contrasts the potential of concepts with how they are in the world. Through the negation of our conditions and their ideal concepts, we can see objects as constellations: as things constructed from pieces of history, societal and economic structures etc. From this perspective we can critique our current conditions. The main conclusion of the thesis is that hygiene can be used as a tool of oppression because it is a form of ideology. Ideology as identity thinking describes hygiene successfully, because hygiene functions through identifying particulars under its concepts. This can be oppressive since some of its concepts, like unhealthy, dirty and so on, are derogatory and therefore create hierarchies between groups of people. Because hygiene is a form of ideology, i.e. a form of identity thinking, negative dialectics should be used to critique and change its oppressive forms.

Islamilaisen demokratian käsite vaikuttaa ensi kuulemalta monella tavoin kiistanalaiselta. Nykyaikaisissa länsimaisissa yhteiskunnissa uskonnon ja demokratian käsitteen yhdistämistä ei pidetä sopivana, vaan demokratian käsite näyttäytyy ennen kaikkea sekulaarisena ja rationaalisena käsitteenä. Tutkielmassani teen erottelun mahdollisen uskonnollisen ja sekulaarisen demokratia-käsityksien välille. Tähän erotteluun päädyn yleismaailmallisen demokratian käsitteen avulla, joka mahdollistaa partikulaaristen demokratia-käsityksien muotoilemisen. Islamilaisen demokratian käsite pyrkii siis ensisijaisesti vastaamaan oletetun yleismaailmallisen demokratian käsitteen partikulaarisesta ja kulttuurisidonnaisesta sovellutuksesta islamilaisissa yhteiskunnissa. Tarkastellessani länsimaista sekulaarista demokratia-käsitystä samaistan tietyin varauksin, liberaalidemokraattisen näkemyksen demokratiasta sekulaariseen demokratia-käsitykseen. Tätä lähtökohtaa vasten tarkastelen uskonnollisen, islamilaisen demokratian käsitteen mahdollisuutta ja pätevyyttä. Islamilaisen demokratian käsite on tarkoitettu kuvaamaan demokratian käsitteen soveltamisen mahdollisuutta ja käyttöönottamista juuri islamilaisissa (ei-länsimaisissa ja ei-liberaaleissa) yhteiskunnissa. Tutkielman ensimmäisessä osassa tarkastelen islamilaisen demokratian käsitteen "demokratian" osaa. Lähestyn demokratian käsitettä länsimaisen sekulaarisen demokratian käsitteen näkökulmasta siten, että tarkastelen aluksi liberaalidemokratian esimerkillisyyttä länsimaiselle katsantokannalle demokratiasta. Tämän jälkeen esittelen tätä vallitsevaa näkemystä vastaan esitettyä kritiikkiä ja tarkastelen löytyykö tästä kritiikistä mahdollisesti pohja erilaiselle demokratia-käsitykselle. Norberto Bobbio esittelee demokratian sisällöllisen ja formaalisen ulottuvuuden erottelun teoksessaan Democracy and Dictatorship. Tämä jaottelu on hyvin tärkeä mahdollisen islamilaisen demokratian käsitteen ja mahdollisen yleismaailmallisen demokratian käsitteen kannalta. Läpi tutkielmani palaan tähän erotteluun ja muotoilen Bobbion esittämän formaalisen ulottuvuuden demokratiasta yhteensopivaksi kulttuurispesifin islamilaisen viitekehyksen kanssa. Myös Chantal Mouffen tekemä jaottelu länsimaisen demokratia-käsitykseen vaikuttaneista kahdesta eri traditiosta on vaikuttanut tutkielmani näkemykseen erilaisten demokraattisten hallintotapojen muotoilemisen mahdollisuudesta. Tutkielman toisessa osassa tarkastelen minkälainen voisi olla se "islamilaisen" osa, joka soveltuisi islamilaisen demokratian formaalisen ulottuvuuden muotoilijaksi. Yleisesti islamilaisen demokratian käsitteen muotoilemisessa tukeudun Fazlur Rahmanin Islam and Modernity -teoksessa esitettyyn ajatukseen kulttuurispesifisistä sovellutuksista länsimaisten yhteiskuntatieteiden saavutuksista. Lähestyn aluksi islamilaisen demokratian määritelmää John Rawlsin Kansojen oikeudessa muodosteleman "kelvollisten ei-liberaalin kansojen" hallintotavan muotoilun avulla. Tarkastellessani lähemmin miten islamilaisen demokratian käsite tulisi muotoilla, ja miten sitä voitaisiin pätevästi pitää demokraattisena, tukeudun Ramin Jahanbegloon ja 'Abdolkarim Soroush'in teksteihin. Molempien kirjoituksissa pyritään ottamaan huomioon uskonnollisen yhteiskunnan hallintotavan erikoisvaatimukset, mutta silti samalla täyttämään yleismaailmallisen demokratian käsitteen vaatimukset. Tällöin vielä tarkemmin määrittelemättömien yleismaailmallisten ihmisoikeuksien noudattaminen yhteiskunnan hallintotavassa, nousee avainasemaan määriteltäessä erilaisten demokraattisen hallintotapojen demokraattisuutta.

Tutkielma perehtyy tekstianalyysin keinoin kristinuskon filosofian platonistisiin piirteisiin ja kristinuskon filosofian vuorovaikutukseen oikeutta ohjaavan poliittisen filosofian kanssa. Tutkielmassa haetaan vastausta siihen, missä määrin kristinuskon filosofia hyödynsi aiempaa hellenististä filosofiaa omana pohjanaan, ja miten kristinuskon ja maallisen vallan filosofiat erosivat toisistaan. Lopuksi tutkielmassa vastataan siihen, miten kristillisen ja maallisen oikeuden välinen vuorovaikutus muuttui ajanlaskun alusta alkaneen ja keisari Constantinuksen hallintokauteen (306–337 jKr.) päättyneen ajanjakson aikana. Tutkielman kirkkohistoriallinen lähde on Eusebioksen Kirkkohistoria, jonka tekstin analysoinnin yhteydessä kiinnitetään huomiota erityisesti kristillisen opin ja keisarikultin väliseen problematiikkaan, sekä kristillisen filosofian kollisioon sekä juutalaisten, heprealaisten että polyteismin oppien kanssa. Eusebios hyödynsi kristinuskon vaiheita kuvatessaan hyvän ja pahan välistä taistelua kuvaavaa retoriikkaa, jonka oli tarkoitus korostaa kristinuskon erityistä ylevää asemaa. Eusebioksen tekstissä kristinopin ylemmyyttä tuodaan esille korostamalla metaetiikan tasolla Jumalan, logoksen ja maallisen vallan välistä yhteyttä sekä jumalallisen suunnitelman merkitystä. Eusebioksen tekstiä leimaa eettinen ja poliittinen sidonnaisuus, mikä huomioidaan tutkielmassa useissa yhteyksissä. Eusebioksen hahmottelema kristillinen filosofia sisältää paljon piirteitä, joiden pohja on hänen pakanallisiksi kutsumissaan filosofisissa doktriineissa. Eusebioksen valikoivuus sen suhteen miten aiempaa filosofisista ajattelua hyödynnetään johtaa lopputulokseen, jonka mukaan Eusebioksen hahmottelema kristinuskon filosofia oli uusplatonistista, mutta myös laajemmin sidoksissa aiempaan filosofiseen ajatteluun. Eusebioksen tekstin apologeettinen, valikoiva ja kuvaileva luonne ovat tutkielmassa esitetyn näkemyksen mukaan seurausta tekstin kirjoittamisen aikana vallinneista yhteiskunnallisista olosuhteista. Olosuhteet muokkasivat myös Eusebioksen tapaa kuvata kristillistä normatiivista etiikkaa sekä maallisen vallan suhdetta kristinuskoon. Kristittyjen hyveellisen ja totuuteen perustuvan käytöksen korostus on itsessään retorinen tapa luoda kuva oikeudellisen vallankäytön epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielmassa päädytään toteamaan, että kokonaisuutena tarkastellen muutos kristinuskon ja maallisen oikeuden filosofioiden välisessä suhteessa ei ollut niin radikaali kuin Eusebios Kirkkohistoriassaan esittää. Rooman keisarin jumalallinen asema ei kadonnut ja uskonnonvapauden aika suosi kristinuskon ohessa myös muiden uskontojen kukoistusta. Maallinen ja uskonnollinen sääntely sulautuivat toisiinsa lähinnä Constantinuksen oman kristillisen vakaumuksen ansiosta, mutta sosiaalisen legitimiteetin lisääntymisestä huolimatta kristinuskon formaali asema kohentui todellisuudessa vähemmän kuin Eusebios antaa ymmärtää. Tästä huolimatta rauhanomaiset olosuhteet kristinopin harjoittamiseen mahdollistivat kristinuskon filosofian aseman vakautumisen ja sen myöhemmän kehityksen.

Tutkielman lähtökohtana on anglosaksisessa filosofiassa viime vuosikymmenen aikana ilmennyt kiinnostus Michel de Montaignen ajatteluun. Descartes'ista alkanut rationaalisuuden nousu yhteiskunnassa ja tieteissä johti modernin filosofian syntyyn ja kehitykseen. Se on joutunut kriisiin, jota ovat pahentaneet tiedot nykyisistä maailmanpoliittisista levottomuuksista ja sodista, joille on ollut kuvaavaa häikäilemätön julmuus, väkivalta, uskonkiistat, rotuviha ja jopa kansanmurhat. On pahoiteltu sitä , että renessanssin humanismin suvaitsevaisuus ja avoimuus ovat jääneet sivuun. Michel de Montaignen ajattelu sisältyy hänen laajaan trilogiaansa Esseitä, joka lasketaan maailman kirjallisuuden merkittäviin proosateoksiin. Kirja on vapaasti ja asioista toiseen hyppelevästi ja epämuodollisesti kirjoitettu teos, jossa kuvastuu tekijän antiikin tuntemus, Italian renesanssin humanismi ja suvaitsevaisuuden henki. Kirjoittamisen ajallisella taustana oli tekijän kotimaassa riehuneet kahdeksan katolisten ja protestanttien välistä kansalaissotaa. Kirjaan sisältyy runsaasti filosofista ajattelua, jossa korostuvat poliittiset, yhteiskunnalliset ja sosiaaliset elementit. Kirjan syntymisajan olosuhteet toisinajattelijoiden vaimoineen pakottivat tekijän verhoamaan rohkeampia ajatuksiaan. Suomessa Montaigne tunnetaan lähinnä kirjallisuushistorian piirissä. Tutkimuksessa on selvitetty, kuinka ranskalaisesta maalaisaatelismiehestä tuli huomattava antiikin tuntija, kirjailija ja ajattelija. Sitten on pyritty perehtymään hänen ajattelunsa poliittisiin teemoihin. Ensisijaisena tutkimuskohteena ovat olleet hänen kirjansa tekstit. Niissä on runsaasti kuvausta tekijästä, hänen elämänpiiristään ja aikakaudestaan. Yksityiskohtaisesti on tarkasteltu neljä teoksen lukua. Niistä kaksi, Kannibaalit ja Vaunut sisältävät ankaraa arvostelua Amerikan valloittajien intiaaneihin kohdistuneesta sorrosta. Keskeisistä poliittisista teemoista on tutkittu hyödyn ja kunniallisuuden ristiriitoja politiikassa, laskien säilyttämisen tai muuttamisen mahdollisuuksia, lakien ja oikeuden käyttöä, kansanvaltaa ja tasa-arvoa sekä vapautta ja riippumattomuutta. Montaigne näyttää poliittisessa ajattelussa aikalaisiaan edellä olevalta ja huomattavan modernilta. Häntä pidetään yhtenä poliittiseen liberalismiin johtaneista filosofeista. Hänessä on Sokrateelle ominaista itsetuntemukseen ja hyvään elämään johdattavaa viisautta. Tutkimuksessa ovat olleet tärkeänä lähteenä ranskalaisen J.-F. Revelin ja yhdysvaltalaisen D.L. Schaeferin Montaigne-käsitykset.

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on 'anti-essentialismi', eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.

The narrative leadership of world politics presented by President George W. Bush in the form of 'war on terror' meta-narrative fulfils the objects of the thesis describing how President Bush is seeing and experiencing the world, and what is the role of information technology in it. The research target to deal with President Bush's speeches becomes more understandable when the thesis constitutes the narrative questions of language such as descriptions, prescription and technological language games Bush tells about the world politics. The thesis uses political philosophy as a context for a narrative analysis. I will use a dromos as part of the political philosophy methodology focusing on the narrative approach. Deconstruction will rely on Jean-Francois Lyotard’s analyses on narratives and Paul Virilio's discussions on tendencies of information technology to serve as a condition for interpretation and understanding. From this perspective relation between Bush's narratives and local realities, intentions and practices, actual and virtual, knowledge and information that are present in world politics can be asked. The study is therefore more about philosophy of (information) war in a world than traditional textual analysis of speeches as it looks into the phenomenon of war in world politics and its practices. This is a way how we can understand Bush's security narratives on terror and information technology constructing a world and world politics. The thesis links two phrases to the 'war on terror' meta-narrative told to the Americans (Chapter 3) that are studied: the phrase 'take the battle to the enemy' directed to a technology oriented audience (Chapter 4) and 'this is a different kind of war' phrase directed to a military audience (Chapter 5). All these three phrases define fundamentally Bush's presidency and are the key for generally understanding Bush's 'war on terror' meta-narrative. The relationship between U.S. national security and information technology will be explicitly studied in the thesis in a way that questions the phrase 'take the battle to the enemy' as not only a challenge to world politics, but also a challenge to Americans themselves in their home country. The thesis's look into to the narrative's relationship to information, knowledge and information technology will suggest how the phrase 'this is a different kind of war' and the images are powerful "weapons" in the current era of information warfare for the President. At the same time it will be shown how problematic the President's phrase relying on speed, performance and efficiency is when seen from somewhere other than the 'bully pulpit'. The final part of the thesis considers and comes back to some of the questions and answers raised throughout the study concerning President Bush's meta-narrative, deconstructing it and returning to relevant security questions in order to further understand the "war on terror" meta-narrative. President's narratives with phrases of war reveal the differend existing between President's meta-narrative and locally experienced little narratives, which reflect the nature of world politics and relativity of war. The thesis also discusses implicitly how challenging it is in the information age to direct speeches to a specific audience, when messages travel across the world from one culture to another as meaning of phrases become meaningful in particular situations. The thesis suggests that President Bush's meta-narrative on 'war on terror' reflects more a narrative power than actual power to free world politics from problems such as terror. In practice, this shows how power of information technology has not been able to solve the problems of terror, but in many ways powerless. Actually use of information technology has enhanced to blur political problems of terror. President Bush's narrative leadership is very much paradoxical in nature as freedom demands restrictions, justice demands injustice, and information superiority demands more information technology. The study argues that it is the paradox that makes President George W. Bush's narrative leadership more understandable, which fulfills the perpetual American dream of freedom. One can ask is the 'war on terror' meta-narrative the ethical way America engages and wants to engage with the world in practice and wage information wars.