Browsing by Subject "poliittinen kulttuuri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Jokela, Maija (Helsingfors universitet, 2012)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sosiaalikeskus Satamasta (2009-2011) ja sen pihalla sijainneesta romanileiristä käytyä kamppailua. Tuo kamppailu tapahtui sosiaalikeskuksen aktiivien eli Vapaa katto ry:n ja Helsingin kaupungin välillä. Kaupungilla oli tapauksessa monta roolia. Nuorisoasiankeskus oli Sataman vuokranantaja, joka tarkasteli tilannetta nuorisopolitiikan näkökulmasta ja toimi välittäjänä Sataman ja kaupungin muiden tahojen välillä. Kaupungin johto halusi romanileiristä eroon, minkä vuoksi se kohdisti Satamaan voimakkaita hallintatoimia. Tässä välittävänä tekijänä toimivat kaupungin virastojen Satamaan kohdistamat turvapoliittiset toimet. Tutkielmassa on tarkasteltu kamppailua näiden eri osapuolten näkökulmista. Tutkimus on toteutettu tapaustutkimusmenetelmällä. Tutkimuksen aineisto koostuu asiakirjoista, havainnoinnista ja haastatteluista. Lisäksi tietoa Satamasta ja siihen liittyneistä tapahtumista on kerätty sanoma- ja aikakauslehdistä sekä Intenetistä. Aineistoa on käytetty sekä informaation keräämiseen että analysointiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on hallinnan analyyttinen. Hallinnan analyysi on kohdistettu nuorisopoliittisiin diskursseihin sekä tilan hallinnan keinoihin. Tutkimuksessa tehty tilan hallinnan analyysi osoittaa vallan käytön muodot ja seuraukset. Tilan hallintaa ovat käyttäneet sekä kaupunki että Satama. Näin tutkimus edustaa samalla myös niin sanottua tilan sosiologiaa, joka ottaa tilan erityisyyden huomioon. Lisäksi tutkimus jatkaa sosiaalisten liikkeiden ja erityisesti talonvaltaus- ja sosiaalikeskus-liikkeiden tutkimusta. Yksi työn tuloksista on nuorisotoimen asiakirjoista löydetyt diskurssit. Ne on tutkimuksessa nimetty aktiivisen kansalaisuuden ja vaarallisen nuorison diskursseiksi. Työssä esitetään, että nuorisotoimi käytti diskursseja perusteluna Sataman perustamiseksi ja sen säilyttämiseksi. Liberaalin hallinnan mukainen aktiivinen kansalaisuuden ihanne, jollaisen nuorisotoimi näki Satamassa, törmäsi kuitenkin hallinnan kontrolli-aspektiin. Sataman autonomiaa haluttiin rajoittaa, jotta romanileiristä päästäisiin eroon. Satamalle yhteistyö kaupungin kanssa oli ollut kompromissiratkaisu laillisten tilojen saamiseksi. Romanileiri kuitenkin polarisoi liikkeen radikaalin, autonomiaan pyrkivän puolen ja yhteistyö kaupungin kanssa päättyi. Työn tulokset liittyvät laajemmin suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin ja demokratian kriisi -keskusteluun. Sataman edustama vastademokratia törmäsi jähmeään hallintademokratiaan.
  • Holi, Tuomo (2002)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee poliittisen kulttuurin piirteitä ja demokratian rakentamisen ongelmaa Kambodzhassa 1990-luvulla. Tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää paremmin Kambodzhan, köyhän kehitysmaan, demokratian rakentamisen ongelmia poliittisen kulttuurin piirteiden avulla. Kambodzhan poliittista kulttuuria esittelen maan poliittis-yhteiskunnallisen historian tutkimisen kautta. Käyn läpi Kambodzhaa Angkorin valtakunnan ajalta vuoteen 1989. Tämän jälkeen vertailen Kambodzhan poliittisen kulttuurin piirteitä liberaalin demokratian poliittiseen kulttuuriin. Tämän jälkeen esittelen Kambodzhan demokratian rakentamisen ongelmaa. YK ja suurvallat halusivat uudessa maailman poliittisessa tilanteessa 1980 luvun lopussa ratkaista Kambodzhan pitkään jatkuneen ongelman. Ongelma pyrittiin ratkaisemaan demokraattisilla vaaleilla, jotka YK järjesti. YK:n operaatio Kambodzhassa kohtasi monenlaisia ongelmia ja lopulta demokratian rakentamisen tavoite ei onnistunut niinkuin oli suunniteltu. Konfliktin yksi osapuolista, punakhmerit, irrottautuivat sopimuksesta, ja jatkoivat sisällissotaa. Vaalit kuitenkiin järjestettiin vuonna 1993, mutta vaalit olivatkin sota-ajan vaalit. Konfliktin osapuolet oli mielestäni pitkälti painostettu neuvottelupöytään, joten niiden välillä ei ollut todellista luottamusta ja suostumusta kompromisseihin. YK lähti Kambodzhasta vuoden 1993 syksyllä, jolloin Kambodzhaan muodostettiin koalitiohallitus, jossa istuivat puolueet, jotka aiemmin olivat sotineet keskenään. Epäluottamus puolueiden välillä oli huomattava, ja pian osapuolet ajautuivat ongelmiin. Alussa kiistaa käytiin verbaalitasolla. Vuonna 1997 ongelmat ratkaistiin lopulta aseellisessa välienselvittelyssä, jossa noin 40 henkilöä sai surmansa ja yli 200 haavoittui. Vuonna 1998 kuitenkin järjestettiin vaalit ja koalitiohallitus herätettiin uudestaan henkiin. Aineisto koostuu Kambodzhan historiaa käsittelevistä tutkimuksista, YK:n dokumenteista, jotka liittyvät Kambodzhan konfliktin ratkaisuyritykseen ja mahdollisimman paljon myös kambodzhalaisten tutkijoiden tutkimuksista. Tutkimuksen tuloksissa totean, ettei demokratian rakentaminen Kambodzhan tapauksessa onnistunut kovinkaan hyvin koska Kambodzhan poliittinen kulttuuri on niin poikkeava siitä poliittisesta kulttuurista, jota liberaali länsimainen demokratia vaatisi. Myös se, että Kambodzhaan tuotiin demokratiaa ilman, että Kambodzhalaisilla oli aitoa sovinnontahtoa, vaikeutti koko prosessia.
  • Sams, Anni (Helsingfors universitet, 2015)
    This Master s thesis analyses the politisation of collective memory in the Cuban Museum of Art and Culture founded in 1973 in Miami. The museum was established by Cubans who exiled after the revolution of 1959. The goal of the museum was to maintain Cuban culture and tradition until the return to homeland. The purpose of this thesis is to find out why an auction that took place at the museum in 1988 polarised the internal relations in the museum and why the functions of the museum slowly ceased after the auction. The research methods are anthropological participant observation, ethnographic fieldwork and archive research. The data is mainly gathered during the two months of field work in 2006 in Miami. The archive data comprises of 49 documents from the archives of the Cuban Museum, derived from the Cuban Heritage Collection of the University of Miami. The interview data includes five in-depth interviews with key figures from Miami, three of which were central actors in the case of the museum. Furthermore, field notes and 71 media texts concerning the Cuban Museum collected from the Cuban Heritage Collection are analysed. The thesis demonstrates that the tensions between processes of counter-memory and official history are negotiated in the operations of the museum as the collective memory of a community becomes public. The thesis depicts how the politics of memory are apparent in the efforts of the Cuban community to institutionalise memory and participate in the processes of constructing Cubanness. The tight institutional structure and political and cultural unity of the Cuban community of Miami, and especially of the first, golden generation of exiles, have made possible a parallel public sphere local to Miami. This definition of Cubanness is based on a specific projection of time, where the authentic Cuba is recognised as the Cuba before revolution, and the socialist Cuba is considered a context of the disfigurement of Cubanness. Victoria Boym s concept of restorative nostalgia explains the nostalgic nationalism of Cubans forced to settle outside the borders of the homeland, as the negotiations of past in the operations of the museum aim at a reproduction of the home and at overcoming the temporal distance from the idealised Cuba of the past. This thesis proposes that the Cuban Museum of Art and Culture can be considered an institution that reproduces counter-memory, understood after Johannes Fabian and John R. Eidson as social action that makes collective memory public. The museum participated in the production of collective memory and discussion of authentic Cubanness as opposed to the State of Cuba s official understanding of history. The conclusion is that through the exile ideology of the Cuban community in Miami, the public representations of memory are controlled in such a way that the historicity produced in the museum did not sufficiently represent the Cuban community, and as such, did not gain general support. This may be one reason for the termination of the operations of the museum, even as the Cuban community continues to wait for the possibility of return.
  • Koski, Sinikka (2000)
    The study consists of a case study in squatter camp communities in Cato Manor, Durban, South Africa, in the context of democratization. The case study was conducted through participant observation and twelve in-depth interviews among the local leadership in May - August 1998. The interviewees were chosen to represent the community opinions on the basis of brief pilot interviews. The aim was to gather first- hand, detailed information on the political attitudes, opinions, culture, behaviour, and local order in previously disenfranchised, but still economically and socially marginalized communities. The research examined the impact of legitimacy in a democratic consolidation process. The theoretical framework was the recent democratization theories of transitiology and consolidology. The main concept was legitimacy, which was analyzed through three clusters: types of political participation, local and regional security order, and the redefined role of the African state. Each cluster contains elements of the legitimization from above and from below. The results of the field research conclude that the culture of resistance and undemocratic, violent modes of participation are still part of the political culture in socio-economically deprived communities in South Africa. Democratic ways to participate are practiced, but the potential for violence, revenge, and distrust towards authorities dominate the patterns of participation. Democracy is closely linked to the socio-economic rights, but more importantly to human dignity and other non-material values. Community democracy was strong and communities had their own dispute mechanism and marshal system. Violence was perceived as a threat to personal security only in its most extreme forms, while everyday crime and instability were mostly tolerated, rejected, or denied. The national government enjoyed high levels of legitimacy and was uncriticized. The local authorities had low levels of legitimacy. Horizontal legitimacy was high among the residents and towards the new invaders, even though invasions often stopped the development plans in the area. Based on the case study was created a new concept, participation through community leaders and gatekeepers. This concept describes the political participation of the people at the grass-roots level, where the local leadership provides information, interpretations, and political strategies for a group of people. Also a continuum was defined for different types of participation, where one pole covers undemocratic, violent, and delegitimizating political participation, another pole democratic, peaceful, and legitimizing political participation.
  • Rämö, Matti (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä työssä vertailen suomalaisessa mediassa 1960–70 lukujen vaihteessa ja 2000-luvulla käytyjä mielenosoituskeskusteluja. Tutkimuskysymykseni kuuluu: miten mielenosoittamista määritellään poliittisena toimintana ja onko määrittely muuttunut tarkastelemieni ajanjaksojen välillä? Suhteutan tulokseni David S. Meyerin ja Sidney Tarrow’n (1998) teoriaan liikeyhteiskunnan (Social Movement Society) synnystä. Teorian mukaan kansalaisliikkeet saavuttivat 1960–1990 lukujen välillä kiinteän aseman osana länsimaista poliittista järjestelmää. Samalla liikkeiden suosimat vaikutuskeinot, kuten mielenosoittaminen, muuttuivat arveluttavaksi koetusta toiminnasta poliittiseksi rutiiniksi, johon ei liitetä negatiivisia stigmoja. Tutkimukseni testaa teorian tuottamaa oletusta, jonka mukaan mielenosoitusuutisointi olisi muuttunut positiivisemmaksi 1960-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Tutkimusaineistonani on Suomen suurimmista sanomalehdistä, Helsingin Sanomista ja Ilta-Sanomista, keräämäni 171 artikkelin otos. Aineiston vertailtavuuden lisäämiseksi olen valinnut tarkasteltavaksi samankaltaisia piirteitä sisältäviä mielenosoituksia. 1960–70 -lukujen aineisto käsittelee mm. Vietnamin sodan ja Prahan valtauksen vastaisia marsseja sekä Persian Shaahin vuoden 1970 vierailun yhteydessä järjestettyjä protesteja. 2000-luvun aineisto koostuu vuoden 2003 Irakin sodan vastaisista mielenosoituksista ja vuonna 2006 järjestetystä globalisaatiokriittisestä Smash Asem -mielenosoituksesta. Analysoin tekstejä soveltaen Ruud Koopmansin (2002) kehittämää kehysanalyysimenetelmää. Menetelmän avulla teksteistä erotellaan merkityskehyksiä: arvolatautuneita määritelmiä, jotka jäsentävät keskeisellä tavalla tarkasteltavan ilmiön tulkintaa. Erotan aineistosta neljä keskeistä merkityskehystä, joita löytyy sekä uudesta että vanhasta aineistosta. Ne ovat positiivisimmasta negatiivisimpaan: mielenosoittaminen 1) rikastuttaa poliittista keskustelua 2) on itseisarvo 3) on arveluttava tapa tehdä politiikkaa 4) on uhka yhteiskuntarauhalle. Päätulokseni saan vertaamalla kehysten esiintymistiheyttä uuden ja vanhan aineiston välillä: suomalainen mielenosoitusuutisointi on muuttunut ajan myötä negatiivisemmaksi. Mielenosoittaminen koetaan 2000-luvulla uhkaavammaksi kuin 1960- ja 70-luvuilla. Tulokseni ovat ristiriidassa Meyerin ja Tarrow’n liikeyhteiskuntateorian kanssa. Samaan aikaan kun mielenosoittaminen on muuttunut länsimaissa yhä normaalimmaksi ja hyväksytymmäksi, Suomessa mielenosoitusta koskevat käsitykset ovat muuttuneet entistä paheksuvimmiksi ja pelokkaammiksi. Yksi mahdollinen selitys tälle on, että suomalainen uutisointi oli 60-luvulla muita maita positiivisempaa; poliittisen eliitin ohella myös lehdistö pyrki pitämään poliittista radikalismia aisoissa pikemminkin “kuoliaaksi syleilemällä” kuin vastustamalla.
  • Itkonen,Karoliina (2002)
    Tutkimuksen päämääränä on tarkastella muutoksia ja jatkuvuutta Hongkongin poliittisessa kulttuurissa siirtymäkauden aikana. Hongkongin poliittista kulttuuria ja demokratisoitumista tarkastellaan kahden eri tason kautta. Nämä ovat poliittisen järjestelmän muodostava makrotaso ja yksilön mikrotaso. Rakenne ja kulttuuri käsitellään toisistaan riippuvaisina muuttujina. Hongkongin poliittiseen järjestelmään ja poliittiseen kulttuuriin ovat vaikuttaneet ulkopuoliset tekijät. Näitä tekijöitä ovat Iso-Britannia ja Kiina, sekä erilliset historialliset tapahtumat, kuten Kiinan ja Iso-Britannian väliset neuvottelut ja Tienanmenin aukion mellakat vuonna 1989. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Dankwart A. Rustowin lineaarista demokratisoitumisen mallia on hyödynnetty tarkasteltaessa kolme eri vaihetta Hongkongin poliittisen kulttuurin kehityksessä ja demokratisoitumisessa. Nämä vaiheet ovat (1) taustavaihe ennen vuotta 1982: demokratisoitumisen lykkääminen apaattisessa poliittisessa kulttuurissa, (2) valmistelevavaihe vuosina 1982-1988: demokratian alku ja massojen mobilisoituminen ja (3) päätösvaihe vuoden 1989 jälkeen: nopea demokraattinen reformi ja muuttuva poliittinen kulttuuri. Demokratisaation dynamiikkaa tarkastellaan käyttämällä Guillermo O’Donnellin ja Philippe Schmitterin analyyttistä viitekehystä, joka on esitetty teoksessa Transitions from Authoritarian Rule: Tentative Conclusions about Uncertain Democracies. Hongkongin poliittista kulttuuria analysoidaan yksilötasolla myös kolmen edellä mainitun vaiheen aikana. Tämä tehdään käyttämällä Gabriel A. Almondin ja Sidney Verban poliittisen kulttuurin näkökulmaa demokratisaatioon. Kyseinen näkökulma on esitelty teoksissa The Civic Culture ja The Civic Culture Revisited. Heidän mikro-behavioralisen näkökulman mukaan on mahdollista selittää maan poliittista kulttuuria tarkastelemalla kansalaisten asenteita poliittisen järjestelmän kolmea eri tasoa kohtaan. Nämä tasot ovat järjestelmätaso, prosessitaso ja politiikkataso. Yksilötasolla tutkimusmetodi on kvantitatiivinen. Tämän osion aineisto muodostuu sekundäärilähteistä, jotka ovat pitkiä ajanjaksoja kartoittavia kyselytutkimuksia. Tutkimuksen tulokset osoittavat muutoksia Hongkongin poliittisessa kulttuurissa. Tämä näkyy poliittisen kulttuurin muuttumisena apaattisesta kohti osallistuvampaa ja monimuotoisempaa poliittista kulttuuria. Demokratisoituminen ei ole ollut täydellistä. Tämä on ollut seurausta ulkoisista ja sisäisistä rajoitteista.
  • Seppo, Antti (2006)
    Saksan ulkopolitiikkaa on kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa tarkasteltu viime aikoina paljon strategisen kulttuurin käsitteen avulla. Strategisella kulttuurilla tarkoitetaan niitä yhteisiä arvoja, normeja sekä uskomuksia, joille kansallinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka perustuu. Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on toisen maailmansodan jälkeen ohjannut vahvasti Saksan menneisyys, ja siitä johdetut normatiiviset periaatteet ovat olleet merkityksellisiä käytännön politiikan kannalta. Tämä tutkielma käsittelee Saksan strategisesta kulttuurista tehtyjä jäsennyksiä ja päätelmiä. Tutkielman painopiste on Saksan strategisen kulttuurin koulukuntien ja mahdollisen kulttuurisen muutoksen tarkastelussa. Aiemman tutkimuksen kriittisen tarkastelun ohella pyritään keskittymään siihen, miten Saksan strategisen kulttuurin mahdolliset muutokset tapahtuivat ja johtuivatko ne enemmän sisäisistä kuin ulkoisista tekijöistä. Aineisto koostuu kahdesta Saksan liittopäivillä käydystä täysistuntokeskustelusta 1993-1995 sekä Saksan entisen ulkoministeri Joschka Fischerin puolueelleen Saksan vihreille laatimasta kirjeestä. Nämä ajoittuvat Saksan ulkopolitiikan kannalta kriittiseen vaiheeseen, johon myös aiemmassa tutkimuksessa osin viitataan kulttuurisen muutoksen aiheuttajana. Tutkielma ei rajoitu käyttämään diskurssianalyyttista metodia puhestrategioiden tarkasteluun, vaan pikemmin pyrkii erittelemään täysistuntokeskusteluiden merkityssisältöjä strategisen kulttuurin normatiivisen rakenteen suhteen. Periaate ”ei koskaan enää sotaa” ei muuttunut periaatteeksi ”ei koskaan enää Auschwitzia”. Vasemmisto tulkitsi Saksan historiaa ja roolia uudella tavalla, joka johti myös poliittisen toimintalinjan muutokseen. Vasemmiston toimintalinjan muutos johtui pikemmin pragmaattisista kuin ideologisista syistä, vaikka päätös sotilaallisiin operaatioihin osallistumisesta koski etupäässä poliittisen toiminnan moraalia. Šokkikokemuksilla oli vaikutusta periaatteelliseen uudelleentulkintaan ainakin Saksan vasemmistossa, kun tarkastellaan poliittista keskustelua ennen Srebrenican joukkomurhaa ja sen jälkeen. Keskustaoikeisto oli jo aikaisemmin tullut sille kannalle, että sotilaallinen interventio on ainoa keino lopettaa Bosnian sota, kun Kohlin doktriinista oli Persianlahden sodan jälkeen hiljalleen luovuttu. Muutos normien välillä oli erittäin merkittävä. Strategisen kulttuurin ydin ei kuitenkaan muuttunut yhdessä yössä, vaan keskusteluja käytiin koko 1990-luvun ajan. Voidaan kuitenkin puhua Saksan strategisen kulttuurin syvärakenteen merkittävästä uudelleentulkinnasta 1990-luvun alusta 1990-luvun puoleenväliin. Sekä ”pidättyvyys” että ”itsetietoisuus” korostavat Saksan strategisen kulttuurin moniulotteista luonnetta. Siihen sisältyy ajatus Saksasta ”siviilimahtina”, mutta myös kansallisia intressejään ajavana valtiona. Vaikka saksalaiset eivät ajakaan kansallisia intressejään siten, miten esimerkiksi neorealistit asian esittävät, on Saksa silti ”rationaalinen toimija” ajaessaan kansallista etuaan, joka määritellään usein nimenomaan vahvaksi kiinnittymiseksi läntisiin taloudellisiin, poliittisiin ja sotilaallisiin rakenteisiin. Keskeiset lähteet (ks. tarkemmin tutkielman lähdeluettelo): Dalgaard-Nielsen, Anja (2005), Katzenstein, Peter J. (1996), Florack, Martin (2005), Zehfuss, Maja (2002)
  • Kinnunen, Timo (Helsingin yliopisto, 2017)
    Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä suomalainen yhteiskunta teollistui, kaupungistui, omaksui sosiaalipoliittisia uudistuksia, joiden vuoksi yhteiskuntaa alettiin kutsua hyvinvointivaltioksi. Käyttöön otettiin laaja työehtosopimusjärjestelmä, jossa työnantajat ja työntekijät keskittivät etupiiriensä voiman yhteen sopimukseen. Tämän muutoksen ytimessä oli työväestö ja sen edustajaksi asettunut työväenliike, joka jakaantui poliittiseen ja ammatilliseen haaraan. Kaupungistumisen, teollistumisen ja Pariisin rauhansopimuksen ehtojen myötä ammattiyhdistysliikkeen valta kasvoi. 1950- ja 1960-luvuilla solmittujen työehtosopimusten ja keskusjärjestösopimusten kautta ammattiliitot ja SAK pääsivät suoraan vaikuttamaan työntekijöiden palkkoihin ja työoloihin. Samoina vuosikymmeninä ammattiyhdistysliikkeen sisäiset ristiriidat kärjistyivät. Poliittisesta työväenliikkeestä tutut ideologiset erot korostuivat. Samalla paikallistaso ja ammattiyhdistyliikkeen johto erkaantuivat toisistaan. Tutkimus tarkastelee edellä kuvattua yhteiskunnallista kehitystä paikallistasolla, Koillis-Helsingissä, 1940–1970-luvuilla. Tavoitteena on Malmilla ja Tapanilassa toimineiden ammattiosastojen tuottamien tekstien kautta muodostaa kuva kokemuksellisesta poliittisesta – ammattiyhdistysliikkeen jäseniä yhdistävästä ja erottavasta – yhteydestä sekä siinä tapahtuneista muutoksista sotia seuranneina vuosikymmeninä. Tätä yhteyttä, jonka ajatellaan rakentuvan koettujen valta-asetelmien kautta, kuvataan käsitteellä poliittinen kulttuuri. Tutkielmassa taustalla on teoria diskurssin tulkitsemasta ja rakentamasta kulttuurista, jossa jaettu kokemus yhteenkuuluvuudesta syntyy hegemonisten valta-asetelmien kautta. Michel Foucault´n, Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen hengessä valta nähdään passiivisena subjekteja ja objekteja luovana voimana, joka ilmenee merkityksinä. Näiden artikuloitujen antagonististen diskursiivisten elementtien kautta syntyvän tiedon ja sen koostaman, merkitysten verkon, ajatellaan rakentavan yhteiskuntaryhmän, jota yhdistää jaettu poliittinen kulttuuri. Tämän jaetun kulttuurin kautta ilmaisut, teot ja tapahtumat saavat merkityksensä. Tutkimuksen aineistona toimivia tekstejä tulkitaan Norman Fairclough’lta omaksutun diskurssianalyysin menetelmin tavoitteena muodostaa kuva paikallistason artikuloimista strategioista, käytetyistä käsitteistä, metaforista, tekstien interdiskursiivisuudesta ja subjektiviteetista, joka teksteissä välitetään. Nämä diskursiiviset elementit kiinnitetään diskursiiviseen käytäntöön, eli siihen historialliseen kontekstiin, jonka puitteissa ne saivat muotonsa. Tutkimuksen analyysissä kiinnitetään huomio niihin lukuisiin vastakkainasettelun ulottuvuuksiin, joiden kautta poliittinen kulttuuri muotoutui. Samalla pyritään havainnoimaan koetuissa valta-asetelmissa tapahtuneita muutoksia, jotka vaikuttivat poliittiseen kulttuuriin. Ammattiyhdistysliikkeen sisäisten ristiriitojen nähdään aineiston valossa liittyvän olennaisesti muutoksiin koetussa yhteiskunnallisessa vallassa. Tutkimuksen tavoitteena ei ole kiistää ei-diskursiivisten rakenteiden merkitystä työväestön yhteydelle, korostaa ammattiyhdistysliikkeen historiallista roolia, tai esittää Malmin ja Tapanilan alueen edustavan yhteiskuntaa laajemmalla tasolla, vaan korostaa yhtä erityispiirrettä moniulotteisessa kokonaisuudessa, jota työväentutkimuksessa kuvataan käsitteellä työväenkulttuuri. Samalla tutkimus tarjoaa uuden näkökulman nykyisen – mahdollisesti kohta entisen – työmarkkinajärjestelmän kehitykseen ja ammattiyhdistysliikkeen sisäisiin suhteisiin vuosikymmeninä, joina yhteiskunta sai nykyisen muotonsa.
  • Vikman, Ellen (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -työssä tutkitaan Twitterin käyttöä yhteiskunnallisten mielipiteiden ilmaisukanavana. Internet ja sosiaalinen media ovat tuoneet ihmisille mahdollisuuden tuottaa sisältöä monille julkisille alustoille. Tässä muutoksessa on nähty suurta potentiaalia kansalaisten poliittisen osallistumisen ja vaikuttamismahdollisuuksien näkökulmasta. Internet on muuttanut myös yhteiskunnallisten valtasuhteiden kenttää. Se on muuttanut julkisen sfäärin olemusta ja johtanut monitasoisten osajulkisuuksien syntymiseen. Muutokset heijastuvat yhteiskunnalliseen vallanjakoon, rooleihin ja siihen, kuka asettaa poliittisen agendan. Akateeminen maailma on kuitenkin jakaantunut kahtia sen suhteen, miten internetin katsotaan tosiasiassa parantaneen yhteiskunnan demokraattisia käytäntöjä. Tutkimus tarkastelee medioiden ja julkisuuden muutosta osana laajempaa kulttuurista muutosta, konvergenssikulttuuria. Se merkitsee ajattelutapaa, jossa kyseenalaistetaan vanhat raja-aidat niin tuottajan ja kuluttajan, ammattilaisen ja amatöörin kuin politiikan ja kulttuurinkin välillä. Ajattelutavassa kulttuuriset käytännöt nähdään väylinä myös poliittisten päämäärien tavoittelemiseen. Tutkittavana tapauksena on katsojia osallistava ja useita medioita hyödyntävä Docventures-ajankohtaisohjelma. Aineistona käytetään sen ohessa syntynyttä Twitter-keskustelua. Deliberatiivista demokratiateoriaa käytetään usein viitekehyksenä internetin keskustelualustojen tutkimisessa. Se korostaa vastavuoroiseen keskusteluun ja harkintaan perustuvaa päätöksentekoa sekä kansalaisten osallistumista. Suuntaus on kriitikoiden mukaan ollut normatiivinen ja ohjannut tutkimusta liiaksi kansalaisten ja poliittisen eliitin väliseen vuorovaikutukseen. Tässä tutkimuksessa esitetään vaihtoehtoisia tapoja tutkia verkossa tapahtuvaa keskustelua sekä käyttää deliberaatioteorian viitekehystä osallistuvan kulttuurin kontekstissa. Aineiston pohjalta havaitaan, että keskustelijat käyttivät Twitteriä yhteiskunnallisten näkemystensä esittämiseen sekä deliberointiin. Mielipiteiden perusteella muodostuu kuitenkin kuva hyvin samanlaiset arvot keskenään jakavasta keskusteluryhmästä. Tutkimus ehdottaa, että oikealla tavalla toteutettu konteksti innostaa poliittiseen osallistumiseen ja mielipiteenvaihtoon sosiaalisessa mediassa. Uudenlaisia keskustelufoorumeita tutkimalla on mahdollista saada tietoa päätöksenteon tueksi. Se vaatii kuitenkin useiden eettisyyteen ja edustavuuteen liittyvien seikkojen huomioon ottamista.
  • Kangaspuro, Markku (Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 2006)
    Idäntutkimus
  • Törnqvist, Vappu (2005)
    Työn tavoitteena on osana poliittisen konsumerismin tutkimusta selvittää kuluttajien asenteita sosiaalisesti eettisempää matkailua ja mahdollista Reilun kaupan merkkijärjestelmää kohtaan. Tutkimuksen teoreettinen aihepiiri sijoittuu laajempaan keskusteluun uusista politiikan osallistumismuodoista. Eettisen kuluttamisen tarkastelu poliittisena hyveenä on politologian piirissä kiistanalainen lähestymistapa ja edellyttää uudenlaista käsitystä poliittisesta identifikaatiosta ja toimintatyylistä. Tässä työssä kansalaisten osallistuvaa toimintaa lähestytään arkipolitikoinnin sekä yksilöllistyneen kollektiivisen toiminnan käsitteillä. Työn merkittäviä teoreettisia lähtökohtia ovat riskiyhteiskunnan teoria, diskursiivinen demokratiamalli sekä kosmopoliittinen kansalaisuuskeskustelu. Osana teoreettista pohdintaa käsitellään myös poliittisen konsumerismin ja liberalismin välisiä yhtymäkohtia ja ristiriitaisuuksia. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat Micheletti 2003; Bang 1998; 2004; Tobiasen 2004; Delanty 2000; Beck 1998; Young 2000 sekä Dryzek 2000. Työn empiirinen osa koostui kyselytutkimuksesta matkailualan tapahtumassa - Matka 2005 - Helsingin Messukeskuksessa. Kyselyyn osallistui 150 vapaaehtoista. Tutkimuksen kohteena olivat asenteet reilumpaa matkailunkuluttamista kohtaan. Yleisiksi asenteiksi, jotka kannustavat oikeudenmukaisempaan matkailukäyttäytymiseen luettiin huolestuneisuus matkailun hyötyjen jakautumisesta sekä vastuu matkailuympäristön eettisyydestä. Tutkimuksessa käyttäytymistä pyrittiin todentamaan soveltamalla Ajzenin asenne- ja käyttäytymisteoriaa, johon lisättiin eettisen identiteetin ilmaisua mittaava ulottuvuus. Tulosten käsittelyssä käytettyjä analyysimenetelmiä olivat ristiintaulukointi, muuttujien välisen tilastollisen merkitsevyyden määrittäminen khin neliö -testin avulla, Mann-Whitneyn U-testi ja Kruskal-Wallisin yksisuuntainen varianssianalyysi, sekä summamuuttujien muodostaminen faktorianalyysin avulla. Suomalaisten matkailijaprofiili on varsin kaksijakoinen. On eettisiin toimintatapoihin ja arvomaailmaan tottuneita ja sitoutuneita matkailijoita, vaikka valtaosa kuluttajista ei suosi eettisiä matkailupalveluja. Asenne kuluttajien valintoja ohjaavia eettisiä tuotemerkkejä kohtaan oli kuitenkin myönteinen. Merkitsevästi kiinnostuneita olivat matkailijat, jotka olivat aiemmin etsineet eettisiä matkailupalveluja. Myös huoli matkailun taloudellisten hyötyjen kohdentumisesta ilmeni kiinnostuksena eettisiä matkailupalveluja kohtaan yleensä sekä kiinnostuksena eettistä tuotemerkkiä kohtaan. Eettisesti suuntautuneet arvioivat myös sosiaalisen ympäristön mielipiteen eettisyyteen kannustavana. Kiinnostusta reilumpaa matkailua kohtaan lisäsi myös käsitys siitä, että on kuluttajana velvollinen toimimaan eettisemmän matkailuympäristön puolesta. Eettisesti suuntautuneiden matkailjoiden mielestä oli kuitenkin vaikea toimia eettisesti, sillä informaatiota eettisen matkailupäätöksen tekemiseksi ei ole riittävästi tarjolla. Kirjallisuuden pohjalta hahmottuu kuva globaalista "kuluttajakansalaisesta", johon kuuluu yksilöllisten kulutusvalintojen kyseenalaistaminen kestävän kehityksen näkökulmasta sekä maailmankansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Kuluttajakansalaiset osallistuvat avoimeen keskustelujulkisuuteen vaihtoehtoisen julkisuuden avulla: boikotoimalla, kampanjoimalla eettisten tuotteiden puolesta tai sitoutumalla eettisten tuotemerkkien seuraamiseen. Kantaa yhteisiin ongelmiin otetaan yksilöinä - habermasilaisittain "järkeään käyttävinä kansalaisina" - eikä kollektiivisina edunsaajina. Survey-tutkimuksessa löydetään yhtymäkohtia riskiyhteiskunnan teorian sekä arkipolitikoinnin kanssa, jotka korostavat yksilöllisten valintojen maailmaa ja ratkaisuvastuuta. Diskursiiviseen demokratiamalliin liitettäviä poliittista kansalaisuutta tukevia seikkoja oli vähemmän, sillä matkailijoiden valintoja kuvasi tietty atomistisuus. Eettisiä valintoja helpottavien merkkijärjestelmien kannattamista ja seuraamista matkailupalveluiden tuotannossa ja kuluttamisessa voidaan kuitenkin pitää alustavana osoituksena julkisesta mielipiteenilmaisusta.
  • Aunesluoma, Antero (2001)
    Tutkielma tarkastelee kahta suomalaista tietoyhteiskuntastrategia-asiakirjaa, Tikas-raporttia (Suomi tietoyhteiskunnaksi 1996) sekä Sitran laatimaa uudistettua tietoyhteiskuntastrategiaa (Elämänlaatu, osaaminen ja kilpailukyky 1998). Tutkimuksen lähtökohtana on käsitys siitä, että kyseiset asiakirjat osallistuvat kielenkäytön kautta yhteiskunnallisen todellisuuden muovaamiseen. Niiden ymmärretään olevan myös vallitsevan poliittisen kulttuurin ilmentymiä, jolloin niiden sisällön tulkitaan heijastavan laajempia yhteiskunnallisia valtasuhteita ja konflikteja. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu Michel Foucault'n tiedonarkeologisen diskurssiteorian varaan. Analyysimenetelmiä on käytössä kolmenlaisia. A. J. Greimasin semioottiseen teoriaan perustuvan menetelmän avulla aineistoa tarkastellaan juonellisena kertomuksena, ja siitä muodostetaan aktanttimallien ohella kanonisen kertomuksen kaltaisia juonitiivistelmiä. Chaïm Perelmanin retoriikka- ja argumentaatioteoriaan perustuen aineistosta eritellään argumentoinnin lähtökohdat ja tekniikat, erityisesti minkälaisia metaforia aineistossa esiintyy. Kolmanneksi aineisto analysoidaan Atlas.ti -ohjelman avulla, pyrkimyksenä on aineistolähtöisesti muodostaa asiakirjoissa esiintyvät temaattiset kategoriat. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on vastata kysymykseen: Mistä ja miten tietoyhteiskuntastrategia-asiakirjoissa puhutaan? Koska tutkielman kohteena olevaa aineistoa on aiemmin tutkittu sangen kattavasti, tarkentuu mielenkiinto siihen, miten aineiston eri asiakirjat eroavat toisistaan. Lisäksi aineistoa tarkastellaan osana sitä ympäröivää poliittista kulttuuria, jolloin huomio kiinnittyy myös siihen, millä tavoin tietoyhteiskuntastrategiaa voidaan pitää poliittisena ohjelmana. Kyseiset tietoyhteiskuntastrategia-asiakirjat ovat ennen kaikkea puhetta tekniikasta ja taloudesta. Asiakirjat perustuvat uusliberaalin ideologian mukaiseen tulkintaan globaalien teknis-taloudellisten imperatiivien asettamista rajoituksista kansalliselle politiikalle. Suomella ei nähdä muuta keinoa kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseen kuin sopeutuminen kansainväliseen talouskilpailuun. Tästä keinosta tulee itsessään riittävä tavoite, ja se katsotaan saavutettavan panostamalla tieto- ja viestintätekniikan kehittämiseen ja kaupalliseen soveltamiseen. Lisäksi Sitran raportissa argumentoidaan voimakkaasti yhteiseen strategiaan sitoutumisen puolesta. Asiakirjojen väliltä on löydettävissä joitakin eroja. Tikas-raportti on vahvasti uusliberaalin ideologisen latauksen johdosta avoimen poliittinen puheenvuoro. Sitran raportissa on pyritty rakentamaan kompromissi ottamalla mukaan sosiaalisesta tasa-arvosta ja hyvinvoinnista ponnistavan arvopohjan mukaisia ilmauksia. Kompromissi on tehty kuitenkin uusliberaalin ideologian ehdoilla, joten asiakirjojen yhtäläisyydet tulkitaan eroja merkittävimmiksi. Sen sijaan Sitran raportti tulkitaan pyrkimykseksi depolitisoida tietoyhteiskuntastrategia ja legitimoida vallitseva poliittinen järjestelmä. Työn tärkeimmät teoreettis-metodologiset lähteet ovat Michel Foucault'n "The Archaeology of Knowledge" (1972), Ismo Silvon väitöskirja "Valta, kenttä ja kertomus. Televisiopolitiikan tulkinnat" (1988), Chaïm Perelmanin "Retoriikan valtakunta" (1996) sekä Udo Kellen (ed.) "Computer-Aided Qualitative Data Analysis. Theory, Methods and Practice" (1995).
  • Fonsell, Saija (2005)
    Pro gradu -tutkielma "Vallanvaihdos Suomi-Kiina-seurassa 1970" perehtyy Suomi-Kiina-seuran kehitykseen 1960-luvun lopulta vuoden 1975 loppuun saakka. Aihetta käsitellään seuran sisäisen rakenteen, toiminnan ja julkaisujen sekä sen ulkoisten merkitysten ja roolin muokkautumisen kautta. Muutoksia seurassa peilataan osana aikakauden yhteiskunnallisen tilanteen kehitystä ja murrosta. Vuoden 1970 vallanvaihdosta, jossa maolaiset junttasivat itsensä seuran johtoon, käsitellään tietynlaisena käännekohtana, jonka vaikutukset seuran tulevaisuuteen olivat merkittävät. Kommunistien johtamasta kulttuuriseurasta tuli kantaaottava ja aktiivinen radikaalin nuorison yhteenliittymä. Keskeisiin tutkimusongelmiin kuuluvat kysymykset vallanvaihdoksen syistä, muutoksista seuran tavoitteissa ja käytännön toiminnassa sekä jäsenmäärän valtavasta kasvusta varsin epäedullisissa sisä- ja ulkopoliittisissa olosuhteissa. Eri yhteiskunnallisten ryhmien vaihteleva suhtautuminen Kiinaan valottuu etenkin jälkimmäisen kysymyksen ja seuraan kohdistuneen kritiikin tutkimisen kautta. Tärkeimmiksi lähteiksi voidaan mainita Valtioneuvoston arkistossa ja Kansan arkistossa sijaitsevat Suomi-Kiina-seuran toimintakertomukset ja -suunnitelmat. Seuran oma Kiina sanoin ja kuvin -lehti, jäsentiedotteet, painatteet ja muu vastaava materiaali samoin kuin marxilais-leniniläisen liikkeen sisäinen lehti ovat myös olleet arvokkaita lähteitä. Lisäksi on paneuduttu aikalaiskirjallisuuteen ja tehty kolme haastattelua. Kirjallisuuden ohella seuraan liittyvistä tai sitä sivuavista aiheista tehty muutama opinnäytetyö ja tutkimus ovat luonnollisesti olleet suureksi hyödyksi. Erityisen tärkeäksi osoittautui Pirkko-Liisa Kastarin väitöskirja. Suhtautuminen Suomi-Kiina-seurassa toimimiseen kertoo Kiinan ystävyyteen 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa liitetyistä poliittisista merkityksistä. Taistolaiset ja kommunistinen puolue määrittelivät seuran jyrkän neuvostovastaiseksi ja maolaiseksi. Pitkäkestoisempi politisoituminen onnistuttiin seurassa kuitenkin pääosin välttämään. Sen uudet jäsenet osallistuivat idealisoidun Kiina-kuvan levittämiseen ja luomiseen, mutta eivät ryhtyneet marxilais-leniniläisen liikkeen kannattajiksi. Seuran jäsenmäärän kasvu oli silti selkeä osoitus siitä, että vaihtoehtoisille yhteiskunnallisille ajattelutavoille oli vielä 1970-luvun alussa tilaa yhteiskunnassa. Kiina edusti joillekin suomalaisille onnellista maata, missä yhteisön etu oli nostettu keskeiseksi pyrkimykseksi. Seuran vähittäinen epäpolitisoituminen ja maolaisen liikkeen marginalisoituminen taistolaisuuden voimistumisen, Kiinan maailmanpoliittisen roolin muuttumisen ja marxilais-leniniläisen liikkeen ristiriitojen myötä kuvastavat suhteellisen lyhyessä ajassa tapahtuneita muutoksia poliittisessa kulttuurissa. Taistolaiset saavuttivat valta-aseman opiskelija- ja kommunistisissa liikkeissä, eikä maolaisilla ollut mahdollisuuksia haastaa heitä. Vallanvaihdoksen aikaansaamat muutokset Suomi-Kiina-seuran toimintatavoissa ja Kiina-kuvassa olivat suhteellisen pitkäaikaisia, mutta varsinainen poliittinen vaihe seurassa ei kestänyt lopulta kovinkaan kauaa. Maolaiset saavuttivat osan tavoitteistaan, mutta tärkeimmät niistä, kuten taistolaisten houkutteleminen ystävyystoimintaan ja uuden puolueen perustamisen edesauttaminen, jäivät toteutumatta. Maolaisten vähitellen vetäytyessä seuran johdosta, ryhdyttiin toiminnassa jälleen tuomaan esiin kulttuurisiakin painotuksia.
  • Kaartokangas, Eeva (1999)
    Tutkielmassa on tarkoitus selvittää millainen vaikutus Viron poliittisella kulttuurilla on Viron venäjänkielistä vähemmistöä kohtaan harjoitettavaan kansalaisuuspolitiikkaan. Viron venäjänkielinen vähemmistö on melko suuri (noin 30% Viron väestöstä), ja suurin osa siitä on ilman mitään kansalaisuutta. Kansalaisuuden puuttuminen rajoittaa heidän kansalaisuusoikeuksiaan sekä aiheuttaa epävarmuutta tulevaisuudesta ja käytännön ongelmia. Poliittisen kulttuurin vaikutus kansalaisuuspolitiikkaan tulisi voida pelkistää myös teoreettiseksi malliksi. Selittävänä tekijänä käytettävää poliittista kulttuuria kuvataan kolmesta eri näkökulmasta: menneisyyden eli kommunistisen taustan vaikutus; tulevaisuuden tavoitteet eli demokratiakehitys; ja kansallinen identiteetti, joka virolaisilla muodostuu lähinnä suhteessa venäläisiin ja muihin venäjänkielisiin. Poliittisen kulttuurin kuvaamiseen on tarkoitus käyttää lähteinä survey-tyyppisiä tutkimuksia, joissa on tutkittu mm. virolaisten suhtautumista politiikkaan ja yhteiskuntaan. Toisena menetelmänä tutkielmassa on lehdistöseuranta, jonka käyttö painottuu tutkielman loppupuolelle. Viron poliittisen kulttuuriin tärkeimmiksi piirteiksi osoittautuvat mm. voimakas vastakkainasettelu tavoiteltavan länsimaisen, oikeistolaisen yhteiskuntamallin sekä torjuttavan menneisyydessä vallinneen kommunistisen ja vasemmistolaisen yhteiskuntamallin välillä; liberalismin ihannointi; perinteisen edustuksellisen demokratian epäsuosio; tiedotusvälineidenkin välittämät epärealistiset illuusiot arkielämästä ja identiteettipolitiikan korostuneisuus. Viron poliittista kulttuuria voi neuvostoajan rasitteesta huolimatta luonnehtia melko kehittyneeksi ja aktiiviseksi, vaikka aktiivisuus onkin suurten odotusten romahdettua laskenut. Viron kansalaisuuspoliittiset käytännöt ovat varovaisia. Viron kansalaiseksi pääseminen edellyttää erityistä testiä ja kielikoetta, jotka ovat vaativia ja kalliita. Viron kansalaisuuspolitiikkaa voikin luonnehtia eksklusiiviseksi. Toisaalta tutkielmassa tulee ilmi, että venäjänkielinen vähemmistö ei ole edes kovin kiinnostunut Viron kansalaisuuden saamisesta. Kuitenkin Viro pyrkii kansalaisuuspolitiikallaan sulkemaan venäjänkieliset virolaisen yhteiskunnan ulkopuolelle. Päätelmissä Viron poliittisesta kulttuurista löytyneet "syyt" tiukalle kansalaisuuspolitiikalle ovat seuraavanlaisia: historiallinen tausta kommunistisessa järjestelmässä on aiheuttanut Virolle stereotyyppistä asenteita kaikkea neuvostojärjestelmään liittyvää kohtaan. Kommunistinen järjestelmä vaikutti myös yhteiskunnallisia toimintamalleja karsivasti. Lisäksi Viron tavoittelemat "länsimaiset" arvot ja käytännöt, kuten liberalismi, lisäävät entisestään halua sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle kaikki sellaiset ihmiset, joilla kuvitellaan olevan vastakkaisia intressejä. Myös kansalliseen identiteettiin liittyvä voimakas erilaisuuden ja erillisyyden tunne suhteessa venäläisiin vähentää halua ottaa heitä Viron kansalaisiksi. Tutkielman teoreettinen tavoite on esittää pelkistetty malli, jonka avulla tutkielman tulokset olisivat teoreettisesti yleistettävissä. Mallin tulisi kuvata sitä, miten tietty historiallinen menneisyys aiheuttaa tietyntyyppistä käyttäytymistä jatkossa. Viron kansalaisuuspoliittista käyttäytymistä voisi kuvata seuraavanlaisella prosessina: 1. Kommunistinen tausta on aiheuttanut legitimiteettivajeen tilan. 2. Koettu pitkään jatkunut legitimiteettivaje aiheuttaa vallitsevan (tai vallinneen) legitimiteettivajetta nauttineen järjestelmän ja toivotun, tavoiteltavan järjestelmän välille jyrkän vastakkainasettelun, mustavalkoisen asetelman, jolle on tyypillistä stereotyyppiset asenteet. 3. Jyrkän kahtiajaon seurauksena käytettävissä olevien toimintamallien määrä vähenee ja äärimmillään se supistuu asetelman "mustan puolen" sokeaksi torjunnaksi ja "valkoisen puolen" objektien sokeaksi tavoitteluksi. Tämä voi merkitä käytännössä juuri tiukkaa kansalaisuuspolitiikkaa aiemmasta järjestelmästä muistuttavia ihmisiä kohtaan. Esitetty malli on pelkistetty ja kärjistävä. Virossa tilanne on viime aikoina lievittynyt ja venäjänkielisten integroiminen virolaiseen yhteiskuntaan on otettu tavoitteeksi. Kansalaisuuslakiinkin on tehty pieniä muutoksia.