Browsing by Subject "poliittinen teatteri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Wallgren, Linda (2014)
    Lähestyn kirjallisessa opinnäytteessäni nk. ohjaajan oman aiheen rakentumista. Opinnäytteeni painopiste sijoittuu henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen väliin. Näen henkilökohtaisuuden ja yhteiskunnallisuuden olevan ne kaksi vastapoolia, joiden väliin teatterillisen ajatteluni ydin sijoittuu. Yhteiskunnallinen ja eettinen ajatteluni määrittää vahvasti niitä aiheita ja teemoja, joita käsittelen esityksissäni, mutta henkilökohtaiset, ruumiilliset ja emotionaalisesti pakahduttavat kokemukseni määrittävät sen, millaisen näyttämöllisen muodon ne saavat. Avaan suhdettani esitysteni esteettisiin valintoihin ja pyrin avaamaan näiden valintojen takana olevaa ajatusprosessia. Käsittelen myös yhteiskunnallisen ja poliittisen teatterin traditioon liittyvää estetiikkaa, jonka koen olevan tiettyjen vakiintuneiden näyttämöllisten keinojen ja karnevalistisen ilmaisun leimaamaa. Koen omien esitysteni estetiikan ja ilmaisun vastakkaisena tälle traditiolle, mutta pidän silti esityksiäni yhteiskunnallisina. Pohdin mielikuvani todenperäisyyttä ja muodostumista ja pyrin avaamaan ajatteluni muutosta suhteessa oletuksiini poliittisuuden ja yhteiskunnallisuuden vaatimuksesta. Käsittelen myös sukupuolta ja sen merkitystä suhteessa identiteettiini ja ohjaajaidentiteettini sekä suhteessa suomalaisen teatterikentän toimintamalleihin. Käsittelen sukupuolta tasa-arvopoliittisten kysymysten kautta, joihin otan biologisen, historiallisen sekä henkilökohtaisen näkökulman. Pohdin sukupuolta myös suhteessa omaan ohjaajuuteni, harjoitustilanteeseen sekä näyttämöllä esiintyviin henkilöihin. Opinnäytteeni laajimmassa osiossa käsittelen oman taiteellisen ajatteluni ja esitysteni prosesseja ja avaan esitysdramaturgista käsitettä, jonka olen nimennyt keskeytetyn yhdynnän periaatteeksi. Käsite tarkoittaa minulle vieraannutuksen keinoa, jolla pyrin katkaisemaan katsojan emotionaalisen eläytymisen leikkaamalla esityksessä äkisti tunnelmasta toiseen. Koen tämän keinon leimalliseksi ja toistuvaksi esitysdramaturgiseksi työkaluksi ohjaamissani esityksissä. Haen tähän liittyvän ajatteluni juuria Bertolt Brechtin eeppisen teatterin traditiosta sekä melodraamasta. Pohdin esitysteni rakentumista eri osa-alueiden näkökulmasta ja pyrin selvittämään itselleni, miksi yhteiskunnalliset havaintoni, joiden kuvittelen olevan oman aiheeni ydin, muotoutuvat näyttämöllä hyvin henkilökohtaisiksi, usein avoimesta yhteiskunnallisuudesta ja poliittisuudesta riisutuiksi ihmissuhde-esityksiksi, joissa minulle tärkeintä on emotionaalinen ja ruumiillinen tunnistus. Käsittelen opinnäytteessäni myös kritiikkiä, itsekritiikkiä sekä sitä, saako omista esityksistään olla ylpeä ja pohdin, kenen odotuksiin minun teatterintekijänä tulisi vastata. Kirjallinen opinnäytteeni jakautuu viiteen osioon, joissa käsittelen identiteettini rakentumista, suhdettani yhteiskuntaan, suhdettani yhteiskunnalliseen teatteriin ja sen esteettisiin vaatimuksiin, sukupuoleen sekä oman näyttämöni lainalaisuuksiin ja leimallisiin keinoihin. Kirjallinen opinnäytteeni pyrkii olemaan henkilökohtainen ja paljas välitilinpäätös suhteessa omaan kehittyvään taiteilijuuteeni, tässä hetkessä, nyt.
  • Kuparinen, Susanna (2013)
    Ryhmäteatteriin ohjaamani esitykset Eduskunta – Satiiri vaurauden uusjaosta (2011) ja Eduskunta II – Satiiri veljeskuntien Suomesta (2012) ovat osa esityssarjaa, jonka pohjana on vuosina 2008–2011 Ylioppilasteatterissa esitetty Valtuusto-trilogia. Olen tutkinut työryhmäni kanssa esityssarjan aikana poliittisen teatterin ja journalismin risteyskohtia, toisaalta etsinyt välineitä ja näkökulmia, joiden avulla poliittinen teatteri voisi puhutella myös niitä, jotka eivät ole valmiiksi samaa mieltä. Kirjallisessa opinnäytteessäni käsittelen journalistisen dokumenttiteatterin suhdetta journalismiin ja yhteiskuntaan. Mitä taide ja julkinen keskustelu voisivat hyötyä journalistisesta dokumenttiteatterista? Eduskunta-esitykset ovat tutkivaa journalismia näyttämöllä, mutta ne ovat myös taideteoksia. Tarkastelen esitysten ohjauksellisia ratkaisuja suhteessa esteettisiin mieltymyksiini ja ajankohtaisiin aiheisiin, ja yritän välittää työvälineitä dokumenttiteatterista kiinnostuneille taiteilijoille ja toimittajille. Eduskunta-esitykset eivät ole mediakritiikkiä, ne ovat media. Teatterinäyttämö mediafoorumina on yhteiskunnallisen rakenneanalyysin ja läpileikkauksen kannalta tehokas julkisen keskustelun areena, teatterin yhteisöllisen, kansankokousta muistuttavan luonteen takia. Eduskunta-esityksissä pyrimme nostamaan pintaan aiheita, joita median uutisvirrassa on hankala käsitellä. Eduskunta-esitysten tärkein päämäärä on murtaa median monologisuus ja hegemoninen vallan pönkittäminen, joka johtuu osin medialle luontaisista rakenteista, osin tiedonvälityksen silppuuntumisesta ja hektisyydestä. Toisaalta pyrimme rikkomaan taiteelle luonteenomaista katseen siirtoa rakenteista ylipsykologiseen, individualistiseen maailmankuvaan, jossa jätetään käsittelemättä yhteiskunnalliset syy-seuraussuhteet. Tarkastelen myös kollektiivisen ensemble-työskentelyn ja yhteistyön piirteitä. Moniäänisen ja dialogisen julkisen keskustelun lähtökohta on se, että eri taiteilijat ja toimittajat yhdistävät voimansa. Kirjallinen opinnäytteeni on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi henkilökohtaisia lähtökohtiani, miksi olen tarttunut poliittisiin aiheisiin ja mihin yhteiskunnalliseen tarpeeseen haluan esityksilläni vastata ja miksi vieraannuin draamasta. Toinen osa käsittelee esteettistä pyrkimystäni ja oppimisprosessiani polyfonisiin rakenteisiin, moniäänisyyteen esitysten muodossa ja tekotavassa. Käsittelen valintojani Mihail Bahtinin karnevalismin, dialogin ja polyfonian käsitteiden kautta. Kolmannessa osassa kerron, miten karnevalismi ja polyfonia jalkautuvat näyttämölle aiheiden ja estetiikan kautta. Neljäs osa analysoi monologisuuden ja objektiivisuuden ongelmia taiteessa, journalismissa ja julkisessa keskustelussa. Viidennessä osassa jaan muutamia keskeisiä metodeja, jotka olen työryhmäni kanssa havainnut käyttökelpoiseksi.
  • Soudunsaari, Jaakko (Helsingfors universitet, 2016)
    Harold Pinterin varhaistuotantokauden näytelmiä on perinteisesti kuvailtu englanninkielisellä adjektiivilla pinteresque (pintermäinen), jolla tarkoitetaan hänen näytelmilleen tyypillistä uhkaavaa ilmapiiriä sekä kielellisiä tehokeinoja, kuten runsasta taukojen käyttöä. Näytelmät myös usein luokiteltiin osaksi 1950-luvun absurdin teatterin tyylisuuntaa. Pinterin myöhäistuotantokauden näytelmät puolestaan on typistetyn muotonsa vuoksi tulkittu suoranaisen poliittisiksi. Niiden valossa on myös tarkasteltu uudestaan Pinterin aiempien teoksien poliittisuutta. Pintermäisyyttä ei kuitenkaan ole syytä rajata vain kirjailijan varhaistuotantokauden teoksiin, vaan se on ominaispiirre, joka kantaa läpi kirjailijan koko tuotannon. Tämän Pro Gradu -tutkielman tavoitteena on osoittaa, että tarkasteltaessa Pinterin teoksia mahdollisten maailmojen teoreettisen viitekehyksen kautta, huomataan, että Pinter on käyttänyt samankaltaisia tehokeinoja ja käsitellyt samoja teemoja läpi koko uransa. Pinter haluaa kerta toisensa jälkeen osoittaa, kuinka tuntematon, ulkopuolinen valta pakottaa ihmiset aiheuttamaan väkivaltaa toisille ihmisille ilman selkeää, tunnistettavaa syytä. Tuo ulkopuolinen valta on niin voimakas, että se pystyy jopa taivuttamaan logiikan sääntöjä oman tahtonsa mukaisiksi. Tutkielmassa analysoidaan kolmea Harold Pinterin teosta mahdollisten maailmojen teorian tarjoamien metodien avulla. Tutkimuksen aineistona ovat seuraavat näytelmät: Mykkä tarjoilija (1957), Syntymäpäiväjuhlat (1957) ja Kerta kiellon päälle (1984). Kaksi ensimmäistä näytelmää edustavat Pinterin varhaistuotantokauden arvostetuimpia teoksia, kun taas Kerta kiellon kuuluu Pinterin myöhäistuotantokauden tutkituimpiin teoksiin. Mahdollisten maailmojen teoria perustuu löyhästi filosofi Gottfried Wilhelm Leibnizin ajatteluun. Kirjallisuustieteessä teoriaa on kehittänyt erityisesti Marie-Laure Ryan, jonka keskeisin näkemys on, että kirjallinen teksti on oman todellisuutensa luova järjestelmä. Fiktiivisen teoksen todellisuusjärjestelmä yleensä poikkeaa omasta maailmastamme, mutta teoksen maailma on sen hahmoille yhtä aito kuin oma maailmamme meille on. Teoksen hahmoilla on myös omat vaihtoehtoiset osamaailmansa, kuten tiedon maailma, toiveiden maailma ja pakon maailma. Tarinan juonen nähdään kulkevan eteenpäin, kun hahmot reagoivat osamaailmoissaan ilmeneviin puutteisiin tai ristiriitoihin. Pinterin hahmojen osamaailmoissa on runsaasti puutteita ja ristiriitoja, jotka aiheuttavat lukijassa hämmennystä. Toisin kuin yleisö odottaisi, teoksien hahmot, kuten Mykän tarjoilijan Ben ja Gus tai Syntymäpäiväjuhlien Stanley eivät kuitenkaan täydennä puutteita tai poista ristiriitoja. He tyytyvät olemaan ulkoisten voimien ohjailtavina, jolloin juonta kuljettavat eteenpäin pääsääntöisesti vain satunnaiset tapahtumat. Ainoat aktiiviset osallistujat ovat kiduttajia, jotka pakon maailmansa ohjaamana käyttävät väkivaltaa murtaakseen uhrien tahdon. Uhrien syyllisyyttä tai viattomuutta emme pysty arvioimaan, vaan heidän tarinansa ovat yleismaailmallisen avoimia. Kiduttajien pakon maailmaa ohjaavat tunnistamattomat ulkoiset valtarakenteet, jotka muovaavat omat, julmat logiikan sääntönsä. Tarinat ovat juoneltaan ja rakenteiltaan niin samanlaisia, että Kerta kiellon päälle voidaan lukea transponointina Syntymäpäiväjuhlista. Vaikka absurdin teatterin tehokeinot on jätetty pois, Kerta kiellon päälle kertoo saman tarinan ja viestii samaa teemaa yleismaailmallisemmassa ympäristössä.
  • Rintanen, Tytti (Helsingin yliopisto, 2020)
    This master’s thesis combines two realms that have received only minor attention: Anti-trafficking theatre activism and the research of theatre audience experiences. The study is a data-driven qualitative content analysis of theatre audience’s reception experiences considering the activist theatre performance, Item No 316, on the topic of human trafficking. The performance was staged seventeen times in the spring of 2013, in eight cities in Finland. The aim of this study is to clarify the function of activist theatre in relation to its audiences. This is done through the case of Item No 316. The data was gathered firstly through semi-structured group interviews with voluntary audience members right after the performances, and secondly by an e-mail questionnaire five months later. Altogether 30 spectators were interviewed in Turku, Tampere, Jyväskylä and Joensuu, and 24 of them later responded to the questionnaire. The data was analysed using qualitative content analysis and supporting quantitative content specification. The central theoretical background corresponding to the findings consists of media scholar Roger Silverstone’s theory of ‘proper distance’, theatre scholar Lib Taylor’s concept of ‘emotional enlistment’ and theatre scholar Peter Eversmann’s analysis of the theatrical experience. The main results have to do with conceptions of the theatre medium, its most efficient means, the shared and individual aspects of its audience experiences, the change of thinking and action provoked by it and – most importantly – the influentiality of theatrical emotions and the experienced increase in proximity of the performance and its topic. Theatre was conceived as a medium that enhances the experience of proximity with the distant suffering Others more than other media, and its capability to affect emotionally through theatricality and living body media was seen as a highly efficient provoker of change. The findings of this study defend the activist theatre medium’s capability to engage its audiences on various levels: Firstly, into focusing on the delivered mediation of factual information and stories; secondly, into relating, identifying and empathising with the victims of social injustice as distant Others; and thirdly, into an ongoing mental process about the relevance and influence of the mediated social injustice for themselves and their everyday lives. Therefore, according to this study’s audience experiences, the potential that theatre has to offer to activist causes might be considerable.
  • Terhemaa, Sini (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassani tutkin rekontekstualisaatiota dokumenttiteatterin kontekstissa käyttäen esimerkkinä vuonna 2015 Ryhmäteatterissa ensi-iltaan tullutta Eduskunta III - esitystä. Rekontekstualisaatiolla tarkoitetaan prosessia, jossa jotakin siirretään toiseen kontekstiin, jossa asia mahdollisesti esitetään hieman eri tavalla. Aluksi määrittelen dokumenttiteatterin ja erittelen sen alalajeja. Tarkastelen, miten käsitelty esitys sopii tähän kategoriaan ja sen alagenreen, journalistiseen dokumenttiteatteriin. Tutkimuksessani pyrin määrittelemään dokumenttiteatterille tyypillisiä rekontekstualisaation tapoja. KäSamalla koetan selvittää, mitä ovat journalistisen dokumenttiteatterin erityispiirteet ja miten journalistinen teatteri poikkeaa journalismista, ja miksi teatteri on mielekäs väline esittää ajankohtaisia tapahtumia. Esitysanalyysin tukena olen käyttänyt Theo Van Leeuwenin luomaa mallia rekontekstualisaation keinoista. Väitöskirjassaan Van Leeuwen on eritellyt neljä tapaa, joilla osallistujia ja toimintoja rekontekstualisoidaan teksteissä. Näitä tapoja ovat uudelleen järjestäminen, lisääminen, poistaminen ja korvaaminen. Teatterissa rekontekstualisaatio tapahtuu luonnollisesti muillakin, kuin vain tekstin tasolla. Tutkielmani perusteella esimerkkiesityksestä voidaan tunnistaa journalistisia piirteitä, joten esitys voidaan perustellusti määritellä journalistiseksi dokumenttiteatteriksi. Tutkimuksessa selviää myös, että teatterin kontekstissa rekontekstualisaation mahdollisuudet ovat laajemmat, kuin journalismin kontekstissa. Teatterillista ilmaisua eivät koske samanlaiset säännöt ja normit kuin journalistista ilmaisua, jolle on Suomessa erikseen määritellyt ohjeet. Esimerkkiesityksessä korostuu erityisesti tekijä lisättynä osallisena.