Browsing by Subject "politisoituminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Antila, Jaakko (Helsingfors universitet, 2005)
    Tutkielma käsittelee historiantutkimuksen keinoin Keskustapuolueen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen suhdetta ja suhteen kehittymistä vuosina 1970 1977. Aihepiiriä lähestytään sekä henkilö- että organisaatiotasolla. Päälähteinä ovat kirkolliskokouksen pöytäkirjat sekä Keskustapuolueen eri puolue-elinten, ennen kaikkea kirkkopoliittisen toimikunnan, arkistokokoelmat. Keskustapuolue aktivoitui muiden puolueiden tavoin kirkkopolitiikassaan 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Vanhojen herätysliikkeiden edustajista muodostetulla puolueen kirkkopoliittisella toimikunnalla oli tässä aktivoitumisessa keskeinen sija. Vuosikymmenen alussa kirkon politisoituminen nähtiin toimikunnassa pääasiassa myönteisenä kehityksenä. Pyrkiessään säilyttämään herätysliikkeiden luottamuksen toimikunta joutui kuitenkin vuodesta 1974 lähtien muuttamaan kantaansa ja korostamaan, ettei Keskustapuolue ollut politisoimassa kirkkoa. Puolueen kirkkopoliitikkojen mukaan keskusta pyrki itse asiassa kirkkopolitiikallaan vapauttamaan kirkon muiden puolueiden politikoinnilta. Totta olikin, että kirkkopoliittinen toimikunta pysyi melko pitkälle vaiti opillisista kysymyksistä. Sen sijaan kirkon hallinnon demokratisointia ja köyhien seurakuntien aseman parantamista ajettiin voimakkaasti. Vaikka keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat eivät muodostaneetkaan toiminnassaan mitään yhtenäistä ryhmää, he kunnostautuivat hyvin näiden kysymysten esillä pitämisessä, aivan samoin kuin raittiuden ajamisessa. Kirkossa kuunneltiin 1970-luvun alussa puolueiden vaatimuksia ja uudistettiin hallintoa. Vuosikymmenen edetessä Keskustapuolueen vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin kuitenkin vähenivät. Samaan aikaan kirkolliskokous puolestaan aktivoitui yhteiskunnallisille päättäjille, ja siten myös Keskustapuolueelle, suuntaamissaan kannanotoissa. Keskustapuolueessa kuunneltiinkin tarkasti kirkon ääntä. Haluttiin asettua samalle kannalle kirkon kanssa ja puolustaa kirkkoa. Siten pyrittiin vastaamaan SKL:n nousuun ja toisaalta tarjoamaan vaihtoehto SDP:n kirkkopolitiikalle, joka tähtäsi kirkon ja valtion erottamiseen. Vaikka keskustan vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin vaimenivat tutkimuskauden kuluessa, puolue panosti jatkuvasti enemmän kirkolliskokousedustajien vaaleihin ja kirkolliskokouksessa suoritettaviin henkilövalintoihin. Vuonna 1977 keskustassa viritettiin puolueorganisaatiota jo hyvin tehokkaasti seuraavan vuoden kirkolliskokousvaaleihin. SDP:n haastaminen kirkollisissa henkilövalinnoissa alkoi toden teolla vuonna 1973 eli samaan aikaan, kun keskustan ja SDP:n nimityskilpa käynnistyi muuallakin yhteiskunnassa. SDP:n uhalla perusteltiin keskustassa myös omaa kirkkopoliittista aktiivisuutta. Keskusta pyrki haastamaan SDP:n kirkossa paljolti samoin keinoin ja samalla retoriikalla kuin ammattiyhdistysliikkeessä. Keskustapuolue säilytti edustuksensa kirkolliskokouksessa muita puolueita paremmin tutkimuskauden kuluessa. Keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat olivat lähes poikkeuksetta maallikoita ja tulivat lähinnä puolueen vahvoilta kannatusalueilta, kuten Lapuan ja Oulun hiippakunnasta. Edustajien joukossa vanhojen herätysliikkeiden osuus oli huomattava, ja keskustassa pyrittiinkin saamaan omiksi ehdokkaiksi nimenomaan herätysliike-, ei niinkään puoluevaikuttajia.
  • Soininen, Susanna (2005)
    Tutkimuksessani tarkastelen islamin uskonnon ja politiikan yhteenkietoutumista yleisesti ja pohjoisafrikkalaisessa arabimaassa, Tunisiassa, erityisesti. Analysoin niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat islamin uskonnon politisoitumiseen ja poliittisten islamististen liikkeiden syntymiseen. Usein melko erilaisetkin ideologiset ryhmittymät näyttävät käyttävän samankaltaista argumentointia ja hakevan samoista uskonnollisista opinkappaleista legitimointia toiminnalleen puolustaessaan omia näkökantojaan. Ääri-islamilaiset ilmiöt eivät ole juuri saaneet jalansijaa Tunisiassa, joten analysoin tilanteeseen vaikuttaneita poliittisen elämän rakenteita, islamistisen en-Nahda-organisaation syntyä ja elämänkaarta ja liikkeen johtohahmon Rachid al-Ghannouchin ideologiaa. Tutkimuksessa tarkastelen islamin rakenteita, kuten uskonnon viittä peruspilaria ja niiden erityisiä tunisialaisia käytäntöjä ja ominaispiirteitä. Nämä näyttävät olevan melko löyhästi säänneltyjä islamilaisen maailman kontekstissa tarkasteltuna - sallivuus ja erilaisuuden hyväksyminen nousevat keskeisiksi tunisialaisiksi piirteiksi. Tutkin yksilön suhtautumista islamin politisoitumiseen ja poliittiseen uskonnolliseen toimintaan osallistumiseen Tunisiassa. Useimmat tunisialaiset mieltävät islamismin jakaantuvan kahteen erilliseen osaan, uskonnollis-moraaliseen ja poliittiseen, joka jako on niin merkittävä, että se tulee esiin myös käytettävässä kielessä. Tutkimuksessa keskeiselle sijalle nousevat sekä toiseuden että meidän ja muiden liittoutumisen problematiikka: liittolainen valikoituukin mielenkiintoisella tavalla Toinen-kategoriasta, jolla saattaa olla yllättäviäkin seurauksia. Analysoin läntisen ja islamilaisen maailman eroja, jolloin keskeiseksi erottavaksi tekijäksi nousee islamiin kuuluva yhteisöllisyys ja länsimainen individualismi. Tärkeäksi analyysin kannalta nousee myös umman, islamin uskonnollisen eliitin, ja uskonnon voiman ja myyttien rooli politiikassa ja politiikkaan kietoutuneissa uskonnollisissa konflikteissa. Tutkimukseni analyysimenetelmät ovat kvalitatiivisia ja tutkimus perustuu kirjalliseen lähdeaineistoon, Internet-lähteisiin, omiin muistoihini ja osallistuvaan havainnointiin Tunisiassa asumiseni ajalta sekä vapaamuotoisiin keskusteluihin ja haastatteluihin. Tärkeitä kirjallisuuslähteitä ovat olleet muun muassa Edmund Burken Islam and Social Movements, Clifford Geertzin Islam Observed, Aini Linjakummun Poliittinen Islam ja Marit Tjömslandin This, but Also the Other.
  • Koskimies, Laura (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa selvitetään venäläisten feministien toimintaa, tavoitteita, ongelmia ja ristiriitoja 1990-luvun alkupuoliskolla. Primäärimateriaalina toimivat aikakauden tärkeimpien venäläisten feministien haastattelut, tekstit, puheet, esitelmät ja muut esilletulot, jossa he selvittävät tavoitteitaan, kertovat toiminnastaan ja erittelevät ongelmiaan. Lisäksi käytössä on merkittävimpien tapahtumien materiaaleja, järjestöjen lehtiä ja seminaarikertomuksia. Tutkimus keskittyy erityisesti Itsenäinen naisten forum -nimiseen löyhään verkostoon, jota feministit fasilitoivat. He pyrkivät sen avulla yhdistämään maan hajanaista naisliikettä. Tutkimuksen kontekstina on laajempi poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne Venäjällä, sen kehittymätön kansalaisyhteiskunta ja poliittinen sekavuus. Feministien tavoitteet, joita tutkimus käsittelee, liittyivät pitkälti naisliikkeen kehittämiseen, vahvistamiseen ja koordinoimiseen. Tämä tehtävä lankesi feministisille toimijoille, koska heillä oli muihin naisaktiiveihin nähden paremmat edellytykset tähän taloudellisesti, intellektuaalisesti, organisatorisesti ja institutionaalisesti. 1990-luvun ensimmäisiä vuosia kuvastaakin eräänlainen laajeneminen tässä suhteessa: feministit organisoivat tapahtumia, jotka saivat kasvavaa suosiota ja näkyvyyttä. Esiin nousi kuitenkin myös jatkuvasti kysymyksiä liikkeen poliittisen vaikuttavuuden kasvattamisesta, aseman virallistamisesta ja toiminnan struktuurien riittävyydestä. Ongelma oli naisliikkeen hajanaisuus, ideologinen monimuotoisuus sekä kokemattomuus poliittisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Nämä ongelmat kulminoituivat vuoden 1993 duuman vaaleihin, joihin osallistumisen epäonnistuminen osoitti entistä selkeämmin tarpeen muuttaa toimintaa. Toinen jakso tutkimuksessa käsittelee institutionalisoitumisen kauden alkamista 1990-luvun puoliväliä kohden. Aikakautta kuvaa ammattimaistuminen, feminististen toimijoiden eriytyminen ja laajat informaatio- ja koordinointihankkeet, joiden tekijät olivat yhtä ja samaa pientä moskovalaista ryhmittymää. Löyhä verkosto tai yhteisö ei ollut enää riittävä. Feministit perustivat Itsenäiselle naisten forumille tiukan strukturoidun koordinaatio- ja informaatiokeskuksen, joka otti liikkeen johtoaseman itselleen ja alkoi kehittää toimintaa. Tässä ammattiaktivistien piirissä liikkui paljon länsimaisten säätiöiden projektirahoitusta, minkä vuoksi heillä oli resurssit alkaa kontrolloida liikkeen toimia entistä enemmän. Tässä vaiheessa feministinen ryhmittymä oli jakautunut niihin, jotka olivat mukana tässä johtavassa ryhmässä ja niihin, jotka pyrkivät toisenlaiseen toimintaan. Feministien voimistuneet institutionalisoitumispyrkimykset aiheuttivat liikkeessä ongelmia. Merkittävimpiä teemoja, joita tutkimuksessa nousi esiin, oli feministien identiteetin jakautuneisuus; he olivat useasti samaan aikaan itsenäisiä aktivisteja, valtiolle työskenteleviä asiantuntijoita sekä akateemisia tutkijoita. Merkittävimmän yksittäisen feministisen järjestön, Moskovan sukupuolentutkimuksen keskuksen, asema kertoo tästä hyvin: se oli valtion tiedeakatemian alainen tutkimusyksikkö, mutta se identifioi itsensä voimakkaasti nimenomaan kolmannen sektorin järjestöksi, joka näki tehtäväkseen toimia naisliikkeen parissa. Samaan aikaan sen työntekijät tekivät tutkimusta niin valtiolle kuin muillekin tilaajille. Tämä aiheutti ongelmia niin akateemisessa maailmassa kuin muussa naisliikkeessäkin, jossa feministit koettiin elitistisiksi ja kaukaisiksi. Myös feministit itse kokivat tämän position yhä haastavammaksi 1990-luvun puoliväliä kohden, ja tutkimuksessa todetaankin eriytymisen alkaneen voimistua tämän seurauksena. Feministisistä toimijoista osa keskittyi voimakkaammin vain akateemiseen toimintaan ja osa taas naisliikkeen koordinointiin. Tutkimuksessa nousivat esiin myös feministien keskeiset ristiriidat ja se, että kyseessä ei ryhmän pienestä koosta ja samasta ideologisesta lähtökohdasta huolimatta ollut homogeeninen ryhmittymä. Monet sisäiset ristiriidat liittyivät siihen, miten feminismiä tulisi toteuttaa naisliikkeessä, millainen tulisi akateemisen toiminnan ja poliittisen aktivismin suhteen olla, oliko feministien liikkeen johtoasema hyväksyttävää vai ei, ja mitkä sen taustalla oleviksi motiiveiksi nähtiin. Feministien liike ei siis ollut yhtenäinen ja ristiriidat korostuivat ajan myötä. Feministien pyrkimykset koota naisliike yhdeksi vaikuttavaksi voimaksi epäonnistuivat 1990-luvun alkupuoliskolla. He eivät onnistuneet muodostamaan tavoitteidensa mukaista vahvaa naisliikettä, vaan pikemminkin feministien oma ammattimainen, erillinen ryhmittymä päätyi tekemään johtoasemastaan käsin parhaaksi katsomiaan asioita länsimaisten säätiöiden tuella. Sukupuolentutkimuksen kehitys kulkee koko tutkimuksen läpi yhtenä sivujuonena: sen kehittäminen oli osa feministien toimintasuunnitelmaa. Tässä he onnistuivatkin paremmin: sukupuolentutkimus sai akateemisen legitimiteetin, ja ensimmäistä kertaa maan historiassa venäläiset naiset tekivät tutkimusta venäläisten naisten tilanteesta.
  • Karlsson, Charlotta (Helsingfors universitet, 2014)
    Since the 1980s, neo-liberal tendencies have had a marked influence on Finnish education policy. In 1994, legislative amendments made it possible for families to choose a school other than the neighbourhood school assigned to them. In recent years, the differentiation between schools and the differences in the social composition of pupils and school achievement have increased in particular in the metropolitan area. With increased polarization in the social composition of pupils, the more challenging pupils will concentrate in certain schools and the less challenging ones in other schools. Previous research indicates that the differences between pupil populations increase even faster than the differences between areas of residence. The purpose of this study was to describe, analyse and interpret the views regarding school choice held by the local education authorities in the metropolitan area. The aim was to investigate how the authorities recognise the phenomenon of school choice and its externalities. The externalities were named and recognised on the basis of the interview data and evaluated as positive, negative or neutral. The authorities' views on the politicization of the issue and its potential for politicization were investigated. The data comes from the interviews made in the project School markets and segregation – the social costs of school choice. Nine local education authorities from the metropolitan area were interviewed. Three participants were higher municipal officials, three were municipal officials and three belonged to local education committees. The data was analysed using theory-directed content analysis. The local authorities recognised the externalities and their practical consequences well and considered them mainly as negative. It was felt that there is potential for politicization in the question of school choice but for the time being it was not felt to have happened. School choice appeared as a complex phenomenon strongly influenced by housing and social policy. The study presents the authorities' angle into the discussion on school choice, which in previous research has played a minor role than, for example, regional policy.
  • Törnqvist, Vappu (2005)
    Työn tavoitteena on osana poliittisen konsumerismin tutkimusta selvittää kuluttajien asenteita sosiaalisesti eettisempää matkailua ja mahdollista Reilun kaupan merkkijärjestelmää kohtaan. Tutkimuksen teoreettinen aihepiiri sijoittuu laajempaan keskusteluun uusista politiikan osallistumismuodoista. Eettisen kuluttamisen tarkastelu poliittisena hyveenä on politologian piirissä kiistanalainen lähestymistapa ja edellyttää uudenlaista käsitystä poliittisesta identifikaatiosta ja toimintatyylistä. Tässä työssä kansalaisten osallistuvaa toimintaa lähestytään arkipolitikoinnin sekä yksilöllistyneen kollektiivisen toiminnan käsitteillä. Työn merkittäviä teoreettisia lähtökohtia ovat riskiyhteiskunnan teoria, diskursiivinen demokratiamalli sekä kosmopoliittinen kansalaisuuskeskustelu. Osana teoreettista pohdintaa käsitellään myös poliittisen konsumerismin ja liberalismin välisiä yhtymäkohtia ja ristiriitaisuuksia. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat Micheletti 2003; Bang 1998; 2004; Tobiasen 2004; Delanty 2000; Beck 1998; Young 2000 sekä Dryzek 2000. Työn empiirinen osa koostui kyselytutkimuksesta matkailualan tapahtumassa - Matka 2005 - Helsingin Messukeskuksessa. Kyselyyn osallistui 150 vapaaehtoista. Tutkimuksen kohteena olivat asenteet reilumpaa matkailunkuluttamista kohtaan. Yleisiksi asenteiksi, jotka kannustavat oikeudenmukaisempaan matkailukäyttäytymiseen luettiin huolestuneisuus matkailun hyötyjen jakautumisesta sekä vastuu matkailuympäristön eettisyydestä. Tutkimuksessa käyttäytymistä pyrittiin todentamaan soveltamalla Ajzenin asenne- ja käyttäytymisteoriaa, johon lisättiin eettisen identiteetin ilmaisua mittaava ulottuvuus. Tulosten käsittelyssä käytettyjä analyysimenetelmiä olivat ristiintaulukointi, muuttujien välisen tilastollisen merkitsevyyden määrittäminen khin neliö -testin avulla, Mann-Whitneyn U-testi ja Kruskal-Wallisin yksisuuntainen varianssianalyysi, sekä summamuuttujien muodostaminen faktorianalyysin avulla. Suomalaisten matkailijaprofiili on varsin kaksijakoinen. On eettisiin toimintatapoihin ja arvomaailmaan tottuneita ja sitoutuneita matkailijoita, vaikka valtaosa kuluttajista ei suosi eettisiä matkailupalveluja. Asenne kuluttajien valintoja ohjaavia eettisiä tuotemerkkejä kohtaan oli kuitenkin myönteinen. Merkitsevästi kiinnostuneita olivat matkailijat, jotka olivat aiemmin etsineet eettisiä matkailupalveluja. Myös huoli matkailun taloudellisten hyötyjen kohdentumisesta ilmeni kiinnostuksena eettisiä matkailupalveluja kohtaan yleensä sekä kiinnostuksena eettistä tuotemerkkiä kohtaan. Eettisesti suuntautuneet arvioivat myös sosiaalisen ympäristön mielipiteen eettisyyteen kannustavana. Kiinnostusta reilumpaa matkailua kohtaan lisäsi myös käsitys siitä, että on kuluttajana velvollinen toimimaan eettisemmän matkailuympäristön puolesta. Eettisesti suuntautuneiden matkailjoiden mielestä oli kuitenkin vaikea toimia eettisesti, sillä informaatiota eettisen matkailupäätöksen tekemiseksi ei ole riittävästi tarjolla. Kirjallisuuden pohjalta hahmottuu kuva globaalista "kuluttajakansalaisesta", johon kuuluu yksilöllisten kulutusvalintojen kyseenalaistaminen kestävän kehityksen näkökulmasta sekä maailmankansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Kuluttajakansalaiset osallistuvat avoimeen keskustelujulkisuuteen vaihtoehtoisen julkisuuden avulla: boikotoimalla, kampanjoimalla eettisten tuotteiden puolesta tai sitoutumalla eettisten tuotemerkkien seuraamiseen. Kantaa yhteisiin ongelmiin otetaan yksilöinä - habermasilaisittain "järkeään käyttävinä kansalaisina" - eikä kollektiivisina edunsaajina. Survey-tutkimuksessa löydetään yhtymäkohtia riskiyhteiskunnan teorian sekä arkipolitikoinnin kanssa, jotka korostavat yksilöllisten valintojen maailmaa ja ratkaisuvastuuta. Diskursiiviseen demokratiamalliin liitettäviä poliittista kansalaisuutta tukevia seikkoja oli vähemmän, sillä matkailijoiden valintoja kuvasi tietty atomistisuus. Eettisiä valintoja helpottavien merkkijärjestelmien kannattamista ja seuraamista matkailupalveluiden tuotannossa ja kuluttamisessa voidaan kuitenkin pitää alustavana osoituksena julkisesta mielipiteenilmaisusta.
  • Huuskonen, Tuomas (Helsingfors universitet, 2013)
    Volter Kilpi, eräs muistetuimpia kirjailijoitamme, kirjoitti vuonna 1917 suomalaisen yhteiskunnan tilaa tarkastellessaan ‘yleisöpiiristä, joka kiihkoisimmasti kuohuilee jokaista ‘ruotsalaisen maan kavallusta’ vastaan’. Kilpi viittaa ‘ruotsalaisella maalla’ Pohjan- ja Suomenlahden ruotsinkielisten rannikkoalueiden maaomaisuuteen ja kavalluksella maan saattamiseen suomenkielisten omistajien käsiin. Kavalluksia, petoksia kahden kieliryhmän välisistä maaomaisuuden siirroista teki niistä seurannut suomenkielisen väen muutto ruotsinkielisille seuduille – ‘ruotsalaisseutujen suomalaistuminen’. Mistä oli kysymys? Miksi maaomaisuuden siirtyminen suomalaisten käsiin haluttiin estää, miksi ruotsinkielisten seutujen suomalaistuminen oli niin epämieluisaa? Tutkielmassa pureudutaan Kilven kuvaaman ilmiön syntyhistoriaan. Tavoitteena on selvittää, miten ja erityisesti miksi kysymys 'ruotsalaisen maan' omistamisesta ja hallinnasta nousi näkyväksi osaksi suomalaista julkista keskustelua 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Maanomistuskysymystä tarkastellaan Suomen ruotsalaiskansallisen liikkeen toiminnan ja suomenruotsalaisuuden synnyn historiallisessa viitekehyksessä. Tutkielmassa pyritäänkin selvittämään kysymyksen mahdollista yhteyttä Suomen ruotsalaisen kansallisen kokonaisuuden syntyhistoriaan. Tarkastelun takarajana on vuoden 1918 alku, johon mennessä ‘ruotsalainen maa’ oli Volter Kilven mukaan jo ‘virittänyt paljon kiihkoilua ja ajojahtia’. Muutama historiantutkija on kiinnittänyt erityistä huomiota kielen mukaan jakautuneen maanomistamisen yhteiskunnallisen merkityksen korostumiseen Suomen suurruhtinaskunnan viimeisinä vuosina. Näissä tutkimuksessa kysymyksenasettelu ei kuitenkaan nimenomaisesti kohdistu ‘ruotsalaisen maan’ kysymykseen. Historiatieteellinen kokonaiskatsaus ja -tulkinta ilmiön synnystä puuttuvat. Aiemman maanomistuskysymystä sivunneen tutkimuksen tulokset ja puutteet toimivat kuitenkin tutkimuksen kysymyksenasettelun viitoittajana. Keskeisimpiä tutkimuksen alkuperäislähteitä ovat ruotsinkielisten poliittisten vaikuttajien sekä ruotsalaisuusliikkeen toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuneiden henkilöiden ruotsinkielisessä sanoma- ja aikakausilehdistössä julkaistut maanomistuskysymystä sivunneet mielipidekirjoitukset, ajan tapahtumien kuvaukset ja analyysit. Tämä oli se toimijataho, joka nosti ruotsinkielisten alueiden maanomistuksen ongelmaksi. Tutkimus osoittaa, että ‘kuohuilu’ ‘ruotsalaisen maan’ tähden oli ruotsalaiskansallisen liikkeen omaksuman, ruotsinkielisen väestönosan yhteyttä julistaneen ja suomenruotsalaisuuden juuret maan rannikoiden ruotsinkielisille maaseutualueille – ‘ruotsalaisseuduille’ – upottaneen ajattelumallin synnyttämää ja ohjailemaa toimintaa. Ajatusmallin sisäistämisen myötä ruotsalaisuusliikkeen aktiiveille kehittyi aatteellinen sidos ‘ruotsalaisseutuihin’, niiden asukkaisiin, talonpoikaiskulttuuriin ja kulttuurimaisemaan. Sidos konkretisoitui 1800-luvun lopulla monin tavoin, muun muassa täsmällisten maantieteellisten kielirajojen määrittely-yritysten kautta. Tarkkoja rajoja ei kuitenkaan voitu puhutun kielen mukaan vetää, eikä siten myöskään ruotsalaisalueita voitu eksplisiittisesti rajata, mikä arvotti uudella tapaa Suomen ruotsinkielisten omistuksessa olleen maaomaisuuden, pienimmätkin ‘ruotsalaisen maan’ palat. Jokainen ruotsalaisalueiden maaomaisuuden hallinnassa ruotsinkielisten tappioksi tapahtunut siirtymä nähtiin ruotsalaisen kansallisuuden tulevaisuuden vaarantumiseksi ruotsalaisuusintoilijoiden etusijalle asettaman ruotsinkielisiä maaseutuja koskeneen sosiaalisen todellisuuden ymmärtämistavan uskottavuuden ja aseman potentiaalisesti heikentyessä. Ruotsinkielistä maaseutua ja sitä asuttanutta väestöä koskenut mielikuva, niiden ‘ruotsalaisuus’, oli siis vaarassa kyseenalaistua. Tämä huolestutti ruotsalaisaatteen sisäistäneitä aikalaisia: mikäli ruotsalaiskansallisen yhdistymisen perustavalta idealta olisi pudonnut todellisuuspohja, ei Suomen ruotsinkielisen väestönosan keskuudessa olisi välttämättä tapahtunut tarvittavaa ruotsalaiskansallista identifioitumista. Koko kansallisuusprojekti olisi ollut vaarassa epäonnistua.