Browsing by Subject "polyamoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Tikkanen, Heli (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa selvitetään sitä, onko polyamorilla suhteilla havaittavissa jotain jaettua muotoa. Tämän lisäksi se selvittää sitä, minkälaiset ymmärryksen rajat mahdollista muotoa ylläpitävät. Polyamorisiin suhteisiin lukeutuu hyvin kirjava joukko erilaisia läheisiä, intiimejä, seksuaalisia ja romanttisia ihmissuhteita. Deborah Anapol (1997) on kuvaillut polyamorian idean ytimen löytyvän ajattelutavasta, jossa rakkaudelle halutaan antaa kaikki vapaus ja mahdollisuus kehittyä ilman erillisiä rajoituksia. Kuvauksen avoimuus ja rajoitusten uupuminen tekee polyamorisen suhteen erittelystä vaikeaa. Toisen määritelmän mukaan polyamorisilla suhteilla viitataan intiimeihin, seksuaalisiin ja romanttisiin suhteisiin, joissa on kaikkien yhteisymmärryksestä enemmän kuin kaksi osapuolta tai vaihtoehtoisesti suhteeseen, jonka kahdella osapuolella on rinnakkain useampia rakkaus- tai seksisuhteita (www.polyamoria.fi/tietoa-polyamoriasta/). Tämä määritelmä ei puolestaan tavoita kaikkia polyamorisiksi koettuja ja miellettyjä käytäntöjä. Polyamorinen keskustelu on syntynyt osana 1960 ja – 70–lukujen taitteessa tapahtunutta seksuaalista vallankumousta ja sen juuret ovat jäljitettävissä Yhdysvaltoihin (Haritaworn, Lin, Klesse 2006, 518). Polyamoriaa koskettavan kirjallisuuden mukaan polyamoria tuo vaihtoehtoja pakollisen monogamian tilalle. Kriittinen polyamorian tutkimus huomauttaa polyamoriaa koskettavan tutkimuksen jakautuneen kahteen leiriin. Yhtäältä tutkimuksiin, jotka suhtautuvat polyamoriaan radikaalina omalakisena suhdemuotona, toisaalta tutkimuksiin, jotka korostavat polyamoristen suhteiden rajoittuneisuutta ja näkevät polyamoristen käytäntöjen edelleen vahvistavan hetero- ja homonormatiivisuutta. (Barker & Langdridge 2010, 4.) Oma tutkimukseni pyrkii asettumaan tähän väliin tarkastelemalla sitä, miten mono-normatiivisuuden rikkominen määrittää osaltaan polyamoristen suhteiden muotoa sekä niitä tekijöitä, jotka polyamorisia ja yksiavioisia suhteita yhdistävät. Tutkielma keskittyy suhteen muotoon ja sitä ympäröivään ymmärrykseen osana länsimaista rakkautta koskettavaa diskurssia ja rajaa ulkopuolelleen eriarvoistavat rakenteet. Tutkittavaa ilmiötä määrittävä ymmärryksen muoto näkee suhteen muodostuvan kahden tasavertaisen yksilön välille. Tutkielman analyyttinen tarkastelu ammentaa läheissuhteiden tutkimuksen relationaalisesta (Finch 1989, Morgan 1996, Smart 2007) sekä konfigurationaalisesta tutkimusotteesta (Castrén 2014). Tutkielma näkee yksilöllistymiskeskustelun (Giddens 1993, Beck & Beck-Gernsheim 1995, Bauman 2003) asettuvan osaksi sekä läheissuhteiden sosiologista keskustelua, että polyamoriaa koskettavaa kirjallisuutta ja tutkimusta. Parisuhde on tärkeässä roolissa, jonka käsittelyssä korostuvat Kaisa Ketokiven (nykyinen Kuurne) havainnot suhteiden kategorisuudesta (Ketokivi 2010), sekä Jaana Maksimaisen terapeuttisen parisuhteen käsite (Maksimainen 2010a). Tutkielman teoreettista ajattelua ohjaa merkittävästi Georg Simmelin (1858–1918) formaali sosiologia. Tarkastelun keskiössä on polyamorinen suhde, jonka sisältä muodostuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa jaettuina muotoina (Simmel 1950, 41). Tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta, joita käsittelen narratiivisen analyysin avulla. Tutkimuksen perusteella polyamorian ja polyamorisen suhteen muotoa määrittää polyamorinen vapaus, joka ilmeni pitkälti asettumisena mono-normatiivisuutta vastaan. Yhteisymmärrys vapaudesta toi suhteisiin myös tarkan paikallisen sopimisen elementin, joka myötä yksilöllisiä tarpeita vastaavien moninaisuuksien eritellyistä muodoista neuvoteltiin hyvinkin yksityiskohtaisesti.
  • Gummerus, Iina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kiinnostus polyamoriaa ja muita yhteisymmärrykseen perustuvan monisuhteisuuden muotoja kohtaan on ollut kasvussa Suomessa ja muualla maailmassa. Tämä tutkielma on syntynyt paikkaamaan aihetta koskevan suomalaisen tutkimuksen puutetta tarkastelemalla sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta, 1) miten polyamorisiksi itsensä määrittelevät suomalaiset haastavat ja miten he ylläpitävät normatiivisia tapoja konstruoida ihmissuhteita sekä 2) millaisin diskursiivisin tavoin he rakentavat identiteettejään ja tekevät ajattelu- ja elämäntapojaan ymmärrettäviksi ja hyväksyttäviksi kulttuurisessa ympäristössä, jossa normina on monogamia. Tiedon tuottamisen lisäksi tutkielman keskeisenä tavoitteena on purkaa ja tarkastella kriittisesti romanttisseksuaalisiin suhteisiin liittyviä kulttuurisia ”itsestäänselvyyksiä”. Tutkimusaineisto on kerätty avoimista kysymyksistä koostuvalla verkkokyselyllä ja analysoitu kriittiselle diskursiiviselle psykologialle tyypillisiä analyysityökaluja (tulkintarepertuaarit, subjektipositiot ja ideologiset dilemmat) hyödyntäen. Kyselyyn vastanneet (n=38) haastoivat lukuisia mononormatiivisia puhetapoja liittyen rakkaus-, ystävyys-, seksi-, avio- ja perhesuhteisiin, viestintään ja tunteisiin sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Osallistujat luettelivat paljon stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita näkevät polyamorisuuteen liitettävän, ja enemmistö kertoi salaavansa polyamorisuutensa joissain sosiaalisissa konteksteissa. Yleisimmin toisinnetut polyamorisuuden stigmatisoidut tulkintarepertuaarit olivat polyamorisuus seksikeskeisyytenä, polyamorisuus vastuuttomuutena sekä polyamorisuus kyvyttömyytenä ”laadukkaisiin” suhteisiin. Nämä kuitenkin lähes aina kumottiin, ja vastaajat konstruoivat omat käsityksensä polyamoriasta hyvin positiivisessa valossa. Polyamorisuutta merkityksellistettiin monin tavoin. Se kuvattiin 1) seksuaalisen suuntautumisen kaltaisena suhdeorientaationa, 2) strategisena identiteettinä, 3) ihmissuhdefilosofiana sekä 4) elämäntapana tai toimintana. Välillä se konstruoitiin sosiaalisena identiteettinä – positiivisena ominaisuutena, joka jaetaan muiden polyamoristen kanssa ja joka erottaa polyamoriset ihmiset muista. Vastakohtana tälle osallistujat toisinaan häivyttivät polyamorian ja monogamian välisiä ryhmärajoja ja positioivat itsensä ”aivan tavallisiksi”. Lisäksi moni otti eräänlaisen ”oman tiensä kulkijan” position kuvaten itsensä ainutlaatuisena yksilönä ja polyamorian jonain, mikä erottaa itseä muista – välillä myös muista polyamorisista. Monet osallistujien tuottamat puhetavat olivat keskenään ristiriitaisia tai vastakkaisia, samankin henkilön vastausten sisällä. Ensinnäkin, essentialistinen, polyamorisuuden kiinteänä orientaationa kuvaava puhetapa sai haastajakseen konstruktionistisen puhetavan, jossa polyamorisuus kuvattiin itse valittuna tai muodostettuna identiteettinä, filosofiana, elämäntapana tai viestinnällisenä työkaluna. Toiseksi, usein osallistujien puhe toisinsi normatiivisia tapoja konstruoida romanttisseksuaalisia suhteita, erityisesti painottamalla rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvien suhteiden ensisijaisuutta ja vähättelemällä seksin tai ”kevyiden” suhteiden merkitystä. Tällainen rakkausnormatiivinen diskurssi sai kuitenkin rinnalleen kriittisemmän puhetavan, jossa vedottiin ihmissuhdeanarkistiseen filosofiaan ja haastettiin voimakkaammin suhteiden luokittelua ja arvo-/valtahierarkioita. Kriittisimmissäkin vastauksissa rakkauden merkitys tosin useimmiten hyväksyttiin osaksi polyamorian määrittelyä: polyamoria näyttäytyi aineistossa ennen kaikkea rakkauden diskurssina. Viimeiseksi, vaikka osallistujat positioivat itsensä usein stigmatisoidun vähemmistön jäseneksi, nousi aineistosta samanaikaisesti kuva polyamoriasta eräänlaisena ”harvojen etuoikeutena”: osallistujat kertoivat useista suhteistaan ja ”rajattoman rakkauden”, onnellisuuden, varmuuden ja turvan kokemuksistaan sekä kuvailivat hyvin itsereflektiivisesti, kuinka polyamoria oli tarjonnut heille mahdollisuuden syventää itsetuntemustaan, tulla paremmiksi viestijöiksi ja kasvaa ihmisinä. Näiden positioiden synnyttämää ristiriitaa reflektoiden tutkielman lopussa tarkastellaan polyamoriaa intersektionaalisesta, risteävät identiteetit ja valtasuhteet huomioivasta näkökulmasta.
  • Kujansuu, Veera (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kiinnostus polyamoriaa kohtaan Suomessa on kasvanut viime vuosina, ja media on julkaissut viimeisen 10 vuoden aikana lukuisia artikkeleita polyamoriasta. Valtamediassa esiintyvillä representaatioilla on mahdollisuus rakentaa, muokata, kiistää ja vahvistaa käsityksiä polyamoriasta ja polyamorisista ihmisistä. Tutkimukseni syntyi selvittämään, millaisia nämä representaatiot ovat. Aineistoni koostuu 15:sta haastattelumuotoisesta artikkelista viidessä Suomen luetuimmassa verkkolehdessä vuosina 2012–2019. Diskurssianalyyttisen metodin avulla pyrin selvittämään, millaisia polyamorisuuden representaatioita suomalainen valtavirtajournalismi rakentaa. Tutkin aineistossa esiin nousevia polyamorisuuden diskursseja ja miten niitä rakennetaan muun muassa kielenkäytön, rinnastuksien ja vastakkainasetteluiden kautta. Aineistosta oli havaittavissa lukuisia, osittain keskenään ristiriidassa olevia polyamoriadiskursseja. Monogaamisesta normista poikkeavaa elämäntapaa pyrittiin perustelemaan, validoimaan ja normalisoimaan usein eri tavoin. Essentialistinen diskurssi esittää polyamorian synnynnäisenä ominaisuutena. Asian mieltäminen luonnolliseksi voi tehdä siitä valtavirran silmissä helpommin hyväksyttävän. Toisaalta polyamorisuutta konstruoitiin myös loogisena ja rationaaliseen päättelyyn perustuvana valintana. Tämän lisäksi korostuivat pyrkimykset rinnastaa polyamorinen elämä ja ihmiset monogamisiin ihmisiin korostamalla rakkautta ja sitoumusta sekä suhteiden rajoja ja arkisuutta. Polyamorian ja valtavirran samankaltaisuutta korostavat diskurssit päätyvät samalla myös konstruoimaan sitoumuksettoman ja romanttisten suhteiden ulkopuolisen seksin epätoivotuksi promiskuiteetiksi ja näin toiseuttamaan polyamorian mediarepresentaatioista ne, joille irtosuhteet ja sitoumukseton seksi ovat osa monisuhteista identiteettiä. Aineistosta nousi esiin myös vastakkainasettelu, jossa polyamoria konstruoitiin erilaisena kuin monogamia. Polyamoriaan liitettiin positiivisia mielikuvia kuten vapaus, leikkisyys, vaihtelevuus ja kumppanuus, kun taas monogamiaa luonnehdittiin pysähtyneisyyden, vankeuden ja tyytymisen kaltaisilla ilmaisuilla. Polyamorisen rakkauden diskursseja aineistossa luonnehti rakkauden rajattomuus, vapaus ja ei-ekslusiivisuus. Rakkautta kuvataan riittävän paljon ja potentiaalisesti rajattomalle määrälle ihmisiä. Tyyliltään suuri osa aineistosta vaikuttaa toistavan lifestyle-medialle ominaista makeover-kaavaa, jossa huomio kohdistuu ihmisen henkilökohtaiseen kasvuun ja sen kautta saavutettuun parempaan elämään. Polyamoria-aiheiset haastattelut toistavat kaavaa, jossa henkilö on aluksi tuntenut tyytymättömyyttä elämäänsä, mutta löytänyt polyamorian ja sen kautta kokenut elämää parantavan transformaation. Nämä lifestyle-tarinat syntyvät vuorovaikutuksessa polyamorian itsereflektiivisyyteen, avoimeen keskusteluun ja rehellisyyteen kannustavan diskurssin kanssa, jonka haastateltavat tuovat aineistossa esiin.