Browsing by Subject "populaarikulttuuri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Hiltunen, Anna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tarkastelen pro gradussani sitä, millaisia merkityksiä amerikkalaisen populaarikulttuurin kuluttajat antavat valkoiselle naiseudelle. Feministisen laadullisen sisältöanalyysin keinoin pureudun kahteen verkkokeskusteluun, joissa puidaan pop-tähti Miley Cyrusin esitystä vuoden 2013 MTV Video Music Awards -gaalassa. Esitys oli yksi vuoden puhutuimmista mediatapahtumista. Aineistooni kuuluu kaksi erilaista keskustelua: People-juorulehden verkkosivuilla käyty keskustelu edustaa valtavirtakulttuuria ja Jezebel-verkkojulkaisun suositteleman feministisen blogikirjoituksen kommenttiosio edustaa vähemmistökulttuuria. Sovellan analyysissäni feminististä intersektionaalista teoriaa sekä kulttuurintutkimuksen teorioita. Keskeisiä käsitteitä ovat performatiivisuus, valkoisuus, feminiinisyys sekä kulttuurinen omiminen. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1) Mikä Cyrusin esityksessä oikeastaan on rajoja rikkovaa yhdysvaltalaisen populaarikulttuurin kontekstissa? Mitä kulttuurisia ja sosiaalisia rajoja hän rikkoo ja miten? 2) Mitä Cyrusiin kohdistettu kritiikki kertoo pohjoisamerikkalaisen julkkiskulttuurin kuluttajien jakamista normeista ja arvoista? Analyysini perusteella Cyrus rikkoo normeja, jotka rajaavat millä tavalla sukupuolta, seksuaalisuutta, ”rotua”, luokkaa ja ikää tulee ”tehdä.” Molemmissa verkkokeskusteluissa pyritään määrittelemään, miten valkoisen naisen tulisi toimia, mutta niiden lähtökohdat ja lopputulemat ovat keskenään hyvin erilaiset. Juorusivuston kommenttiosiossa ruoditaan Cyrusin tapaa ”tehdä väärin” valkoista feminiinisyyttä: hän käyttäytyy ”villisti” eikä noudata keskiluokkaisuuden, valkoisuuden ja yksiavioisen heteroseksuaalisuuden normeja. Kommenteissa moititaan hänen ulkonäköään ja vastuuttomuuttaan ja arvellaan hänen olevan mieleltään sairas. Vaikka Cyrusia arvioidaan juuri valkoisen feminiinisyyden mittapuulla, hänen valkoisuuttaan ei mainita. Feministisen blogikirjoituksen kommenteissa taas keskitytään Cyrusin valkoisuuteen ja siitä seuraavaan etuoikeutettuun asemaan yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa. Valkoisuuden ansiosta Cyrus voi leikitellä rotuidentiteeteillä ja ottaa käyttöönsä mustan kulttuurin piirteitä, joita pidetään ”cooleina”, joutumatta kärsimään mustan identiteetin varjopuolista. Keskustelijoiden mielestä Cyrus omii rasistisella tavalla mustaa kulttuuria, ja he vaativat mustan kulttuurin suojelemista valkoisten hyväksikäytöltä.
  • Kivipuro, Katja (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmani tarkoitus on tarkastella Antti Tuiskun Valittu kansa -albumin jumalankuvia. Tutkimuskysymykseni on, millaisia jumalankuvia Valittu kansa -albumilta on löydettävissä. Kysyn myös, onko suhteessa olon perusmielikuvien teorian mukaisia jumalakuvia albumilla nähtävissä, ja löytyykö albumilta valitsemaani teoriaan kuulumattomia jumalakuvia. Aineistonani käytän vuonna 2020 julkaistua suomalaisen popmuusikko Antti Tuiskun albumia Valittu kansa. Analysoin albumin kappaleiden lyriikoita kvalitatiivisesti teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin. Valittu kansa -albumin lyriikat ovat usean hengen työryhmän luomuksia ja popkulttuurin tuote. Tämän vuoksi rajaan tutkimukseni ulkopuolelle kysymykset todellisten henkilöiden, esimerkiksi laulajan itsensä jumalakuvista. Tarkastelen aineistoani Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoriaa (SPT) hyödyntäen. SPT-teoria on teologisesti painottunut, Melanie Kleinin objektisuhdeteoriasta edelleen kehitetty psykoanalyyttinen teoria. Hyrck muodostaa suhteessaolon perusmielikuvien teoriassa viisi erilaista jumalakuvaa. Näitä ovat Houkuttaja, Hallitsija, Vaatija, Vetäytyjä ja Parantaja. Näihin erilaisiin jumalakuviin subjekti voi suhtautua erilaisista positioista käsin, kuten riippuvaisena tai itseriittoisena. Analyysini perusteella kaikki Hyrckin määrittelemät jumalakuvat ovat löydettävissä valitsemastani aineistosta. Esiintyvyys viiden eri jumalakuvan välillä oli hyvin tasavahvaa. Sen sijaan saman kappaleen sisällä saattoi olla useampi eri jumalakuva, ja myös kertojan oma positio suhteessa objektiin saattoi vaihtua kesken laulun. Teorian ulkopuolisia jumalakuvia aineistosta ei löytynyt. Tutkielmani sijoittuu laajempaan uskontotieteelliseen keskusteluun uskonnon ja populaarikulttuurin rajapinnoista ja näiden välisistä suhteista.
  • Korpelainen, Noora-Helena Pauliina (Helsingfors universitet, 2016)
    Esteettisyys vaikuttaa liittyvän moderniin joogaan ja sen harjoittamiseen. Erikoista se on siksi, että askeettisuudesta ponnistava joogan harjoittaminen voidaan käsittää sekä päämääriltään että ilmenemismuodoiltaan esteettistä vieroksuvaksi. Modernin asentojoogan popularisoitumisen ymmärtämiseksi esteettisen ja joogan yhteyden uudelleentulkinta näyttää kuitenkin tarpeelliselta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää joogaan liittyviä esteettisiä ulottuvuuksia. Erityisesti tutkimuksessa tarkasteltiin esteettisen kokemuksen merkitystä astangajoogan harjoittamisessa somaesteettisen tapaustutkimuksen avulla. Varsinaisena tutkimusmetodina oli kokemus- ja tekstianalyysi. Tekstuaalisina päälähteinä olivat Richard Shustermanin teos Thinking through the Body (2012), Arnold Berleantin teos Art and Engagement (1991), Måns Broon suomentama ja kommentoima teos Patañjalin Yoga-sūtra –– Joogan filosofia sekä Śrī K. Pattabhi Joisin teos Yoga Mala (2002). Kokemuksen osalta tutkimus perustuu tutkijan oman joogan harjoittamisen kokemuksen analyysiin. Tutkimuksen pohjalta joogaan liittyviä esteettisiä elementtejä näyttäisivät somaesteettisyyden vuoksi olevan moninaiset somaesteettiset havaintokokemukset, myyttinen ja metaforinen kuvasto ja käsitteistö sekä esteettisyyden kanssa keskustelevaan suhteeseen asettuva toiminta. Aineellisuuden, arvostavan, luovan ja esittävän ulottuvuuden tarkastelun kautta joogan harjoittamiseen liittyvää esteettistä kokemista tuntuvat kuvaavan liminaalisuus, pyhyys, potentiaalin vapautuminen sekä tyylin muodostuminen. Joogaharjoituksessa keskeinen tasapainon kokemus vaikuttaa analogiselta mittasuhteiden välillä vallitsevana sopusointuna määrittyvän kauneuden kanssa. Joogan harjoittamista ja estetiikkaa näyttäisi yhdistävän praksiksen ja filosofian päällekkäisyys.
  • Ala-Krekola, Wilhelmina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän pro-gradu tutkielman tarkastelun keskiössä on ”2.5D teatterina” tunnettu japanilaisen populaarikulttuurin ilmiö. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä ilmiön historiaa ja pääpiirteitä sekä avata lukijalle sen asemaa japanilaisen populaarikulttuurin piirissä nykypäivänä. Aiheen esittelyn lisäksi tässä pro-gradussa toteutettu tutkimus keskittyy pohtimaan millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia ilmiöllä on kahden muun japanilaisen populaarikulttuuri-ilmiön, mangan ja animen, ilmaisukeinojen kanssa. Tutkielma käsittelee kysymystä siitä miksi yleisö haluaa kokea samat tarinat yhä uudelleen ja uudelleen erilaisten adaptaatioiden muodossa, sekä pyrkii selvittämän miten kyseiset narratiivit tunnetiloineen ilmaistaan kolmessa hyvin erilaisen taiteenlajin muodossa. Näitä kysymyksiä lähestytään tutkielmassa ristianalysoimalla kaksi alkuperäisessä Kuroshitsuji-mangassa nähtyä keskeistä kohtausta kolmessa eri medialajissa printistä animaatioon ja teatteritaiteeseen. Pro-gradussa käytetty aineisto koostuu vuosien 2015–2016 aikana kenttätyöskentelyn avulla kerrytetystä materiaalista sisältäen muun muassa osallistuvaa havainnointia sekä haastatteluja 2.5D teatterin alan ammattilasten kanssa. Analyysiaineistoon puolestaan sisältyy manga-pokkareita, anime-jaksoja sekä filmatisoitu teatteriesitys. Kenttätyöskentely on toteutettu japaniksi ja kaikki analyysiaineisto on myös koostettu alkuperäiskielisestä materiaalista. Tutkielmaa tukevana lähdeaineistona käytetään japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyvää kirjallisuutta. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään mangan, animen ja teatterin yksilöllisiä ilmaisullisia konventioita joiden avulla kukin taiteenlaji toteuttaa oman versionsa samasta perustavanlaatuisesta tekstistä. Näiden keinojen avulla gradussa toteutetaan poikkimediaalinen analyysi jonka tarkoituksena on demonstroida eri taiteenlajien ilmaisullisia eroavaisuuksia. Media-analyysin pohjalta saatujen tulosten pohjalta käy ilmi, että printissä, animaatiossa ja esittävän taiteen muodossa ilmaistuna samaan narratiiviin pohjautuva teos toteutetaan pitkälti kunkin taiteenlajin omin keinoin alkuperäistekstiä vaihtelevassa määrin kunnioittavasti muovaten. Mangassa keskeisenä ilmaisun keinona toimii taiteilijan piirrosjälki ja kyky hyödyntää taiteenlajille ominaisia visuaalisen kerronnan tyylejä kuten erilaisia ikoneja, paneeleja sekä kuvakulmia. Animaatiossa puolestaan ilmaisun keskiöön sijoittuu teknisten keinojen lisäksi myös ääni- ja musiikkisuunnittelu. Teatterissa sen sijaan pääasiallinen narratiivinen ja emotionaalinen ilmaisu painottuu teknisten ratkaisujen ohella näyttelijäsuorituksiin, sekä yleisön ja esiintyjän välillä vallitsevaan yhtäläisyyden ja läsnäolon tunteeseen. Yhteistä kaikille formaateille on tavoite pyrkiä vuorovaikutukseen lukijan, katsojan tai yleisön kanssa muodostamalla kognitiivisesti palkitseva yllätyksellisyyttä ja tuttuuden tunnetta yhdistävä kokemus.
  • Muuri, Teemu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen tehtävä on selvittää, mikä rooli sukupuolella on Antti Nylénin esseetuotannossa. Tämä tarkoittaa sen selvittämistä, miten sukupuoli Nylénin esseissä määritellään ja minkälaisia merkityksiä siihen liitetään. Tarkastelen myös Nylénin tuotannossa esiintyviä kuvauksia feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta sekä sitä, miten Nylénin ajattelussa esiintyvä feminismi muuttuu tuotannon varrella. Lähdeaineistona ovat Nylénin vuosina 2007-2019 julkaistut esseekokoelmat sekä asiaproosateokset. Nylénin esseet käsittelevät moninaisia aiheita populaarikulttuurista uskontoon. Hänen kirjoituksissaan tulee usein esiin identifioituminen vegaaniksi ja kristityksi. Nylén pohtii toistuvasti myös ilmastokatastrofia ja suhtautuu kriittisesti modernin ajan mukanaan tuomiin ekologisiin ongelmiin. Nämä mainitut arvokysymykset ja ideologiset positiot näyttäytyvät Nylénin teksteissä kärjekkäinä moraalisina kannanottoina, joihin myös sukupuolen ja seksuaalisuuden kysymykset liittyvät. Nylénin varhaisemman tuotannon kuvaa sukupuolesta värittää essentialistinen biologismi, mikä liittyy erityisesti hänen mieheyden kritiikkiinsä. Nylén samaistaa biologisten miesten seksuaalivietin tuhoviettiin, joka saa heidät tuhoamaan ja alistamaan muita. Naiset puolestaan näyttäytyvät alkupään tuotannossa mystifioituna ja idealisoituina olentoina. Nylénin essentialismin taustalla vaikuttaa olevan erityisesti mieskritiikki eikä niinkään näkemys ihmisluonnosta. Siksi Nylénin essentialismia voi kutsua retoriseksi tai strategiseksi. Toisesta esseekokoelmastaan eteenpäin Nylén hylkää essentialistisen ajattelutavan ja ryhtyy kritisoimaan kaikkia anatomiselle sukupuolierolle annettuja merkityksiä. Nylénin tuotannossa toistuu ajatus sukupuoliroolien keinotekoisuudesta ja haitallisuudesta. Essentialismista luopumisen jälkeen Nylén kritisoi biologisten miesten sijaan patriarkaalista järjestystä, jota pitää syypäänä moninaiseen rakenteelliseen sortoon. Nylén myös herättelee ajatusta ihmisen mahdollisuudesta torjua oma primitiivisyytensä ihmisyyden nimissä. Nylén kirjoittaa sivistyksen auttavan ihmistä tässä omien alkukantaisten viettien vastustamisessa. Nylén tunnustautuu esseetuotannossaan feministiksi. Hänen feministinen ajattelunsa kehittyy alkutuotannon jyrkästä mieskritiikistä erilaisten sortorakenteiden tiedostamista painottavaksi intersektionaaliseksi feminismiksi.
  • Lindström, Henri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa käsitellään tekijyyden problematiikkaa vuosien 1967–1974 välisenä aikana julkaistujen rocklevyjen kansikuvien kontekstissa. Tutkielma lähestyy kuva-analyysin sekä kriittisen kontekstualisoinnin avulla kuutta LP-levyn kansikuvaa: The Beatlesin vuonna 1969 julkaistun Abbey Road -levyn, The Rolling Stonesin vuonna 1974 julkaistun It's Only Rock 'n Roll -levyn, Bob Dylanin vuonna 1970 julkaistun Self Portrait -levyn, vuonna 1967 julkaistun Velvet Underground & Nico -levyn, Pink Floydin vuonna 1973 julkaistun Dark Side of the Moon -levyn sekä Led Zeppelinin vuonna 1971 julkaistun neljännen levyn kansikuvaa. Tutkimuksen kohteiksi valikoituneita kansikuvia yhdistää nimettömyys, jolla tutkielman kontekstissa tarkoitetaan kansikuvia, joissa ei lue levyillä esiintyvien musiikintekijöiden tai kyseisten levytysten nimiä. Tutkielmassa tekijyyttä sekä nimettömyyden teemaa lähestytään erityisesti toisen maailmansodan jälkeisiä sosiologisia teorioita soveltaen. Tutkielmaa ohjaava teoreettinen näkökulma muodostuu ranskalaissosiologi Pierre Bourdieun (1930–2002) kenttä-ajattelun, amerikkalaissosiologi Howard S. Beckerin (1928–) taiteen kollektiivisuutta korostavan taidemaailma-idean sekä ranskalaisfilosofi Michel Foucault'n (1926–1984) tekijäfunktio-käsitteen kohtaamispisteessä. Erityisesti Bourdieun ajatus jatkuvan kamppailun avulla itseään uusivista sosiaalisen elämän kentistä on läsnä läpi tutkielman. Tekijyys äänilevyjen kansikuvien kohdalla näyttäytyy tutkielmassa kaikkiaan huomattavan monitulkintaisena asiana. Levyjen kansikuvat syntyvät toisaalta yhteistyön tuloksena, mutta samalla niiden tulkitaan heijastelevan levyillä esiintyvien musiikintekijöiden henkilökohtaisia taiteellista näkemyksiä ja arvomaailmaa. Tutkielmassa tekijyyttä lähestytään sekä musiikintekijöiden itsensä projisoimien mielikuvien että tekijyyttä kohtaan ulkoapäin suunnattujen mielikuvien kautta. Tekijyyden ja nimettömyyden synnyttämien kysymysten ohella keskeinen osa tutkielmaa ovat pohdinnat siitä, kuinka kyseiset populaarimusiikin piirissä tapahtuneet ilmiöt suhteutuvat 1900-luvun taidemaailman tapahtumiin. Tutkielma osoittaa, kuinka taidemaailmassa vaikuttaneiden tekijöiden sekä populaarimusiikin tekijöiden välillä on nähtävissä sekä toisiaan tukevia toistuvia ilmiöitä, että myös vastakkain asettuvia tekijyyttä koskevia ilmiöitä. Tutkielmassa 1960- ja 1970-luvuilla toimineet musiikintekijät rinnastuvat tekijöihin kuten Marcel Duchamp (1887–1968), John Cage (1912–1992) ja Andy Warhol (1928–1987). Tutkielman pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin tutkia itse kansikuvia ja pohtia, mitä niiden nimettömyys merkitsee tekijyyden näkökulmasta sekä millaista tekijyyttä kyseiset kansikuvat edustavat ja pyrkivät edistämään.
  • Vehkajärvi, Tomi (Helsingfors universitet, 2016)
    George R.R. Martinin kirjasarja Tulen ja jään laulu on yksi viime vuosien suosituimmista fantasiakirjasarjoista. Kirjoissa erottuvana piirteenä on eri uskontojen monimuotoisuus. Martin on muodostanut eri kansojen uskonnot meidän maailmamme pohjalta ja kirjasarjojen uskonnot herättävät tuttuja tunteita, mutta myös samalla ihmetystä. Fantasiakirjallisuuden tutkimuksessa rituaalien tutkimus on jäänyt vähemmälle huomiolle, ja tutkimus keskittyy enemmän myytteihin. Martinin kirjasarjan uskontojen rituaaleja kuvataan kuitenkin tarkkaan ja ne ovat monipuolisia. Tutkimani R’hllorin uskonto on muodostettu Martinin mukaan zarathustralaisuuden ja kataarien uskontojen tunnettujen piirteiden mukaan, ja kuvitteellinen uskonto ilmenee tulen ja valon uskontona, jonka teologiaa hallitsee dualistisuus. Rituaaleista erottuvimpia ovat ennusmerkkien etsiminen liekeistä, polttouhrit, varjorituaali, parantaminen ja häät. Rituaalien monimuotoisuuden vuoksi, en ole valinnut yhtä teoriaa työhöni, vaan analysoin uskonnon rituaaleja Catherine Bellin esittelemän rituaaligenre -ajattelun ja Ronald Grimesin rituaalisen herkkyyden ilmenemismuotojen kautta. Kontekstisidonnainen teoria antaa välineitä tutkia sitä, miten rituaalit esitetään kirjasarjassa. R’hllorin uskonto manifestoituu vahvasti tulen kautta ja tuli on hallitseva elementti kaikissa rituaaleissa. Liekkien katsomisessa ajatellaan R’hllorin antavan lahjana nähdä totuuden liekeissä. Rituaaleista polttouhrit on näkyvimpiä esimerkkejä tavoista, joilla uskonto esitetään. Rituaaleilla on poliittinen ja seremoniallinen sävy, mitä alleviivataan uskonnon myyttisillä ja aineellisilla ulottuvuuksilla. Uskonnon pelastajahahmona pidetyn, kuninkaaksi julistautuneen, Stannis Baratheoni valtaa korostetaan rituaaleissa. Tulella on muissa rituaaleissa myös tärkeä merkitys ja hääseremoniassa sillä osoitetaan sekä liminaalivaiheen päättävää yhdistymistä sekä poliittista valtaa heraldiikassa. Rituaalit esitetään pääosin poliittisina ja seremoniallisina vallan osoituksina, joissa tulella on merkittävä symbolinen arvo.
  • Peltonen, Pyry (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassani tarkastelen metallimusiikin alagenreä folkmetallia, jonka ominaispiirteitä ovat folklorea ja historiaa käsittelevät sanoitukset ja kansanmusiikkivaikutteet. Tavoitteenani on valaista niitä tapoja, joilla folkmetalliskenen jäsenet kontekstualisoivat yhtyeiden sanoitusten folklore- ja historia-aiheita ja antavat niille merkityksiä. Pyrin paikantamaan löytämäni diskurssit laajempaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen tasoon, painottaen historiallista näkökulmaa. Työni teoreettisena kehyksenä hyödynnän ensinnäkin Lauri Hongon (1990) folkloreprosessi-käsitettä ja erityisesti siitä kumpuavaa perinteen kolmannen elämän teoriaa. Perinteen kolmannelle elämälle on tyypillistä se, että perinteen merkitykset, funktiot ja ilmenemismuodot ovat monipuolistuneet ja muuntuneet suhteessa sen aiempiin konteksteihin. Teoria tarjoaa mahdollisuuden analysoida folkmetalliskenen jäsenten perinteen käyttöä monitahoisena toimintana, joka perustuu lukuisille erilaisille perinteen tulkinnoille. Toiseksi sovellan Greg Urbanin (2001) metakulttuuri-käsitettä jäljittäessäni niitä tapoja, joilla folkmetalliskenen jäsenet osallistuvat folklore- ja historia-aiheiden merkitysten kommentoimiseen, arvioimiseen ja välittämiseen. Käytän myös Frogin (2015) metamytologia-käsitettä, joka antaa työkaluja sen ymmärtämiseen, miten folkmetalliskenen jäsenet tuottavat sosiaalisessa kanssakäymisessä skenen konventionaalisia tulkinta- ja merkityksellistämistapoja. Lisäksi hahmottelen folkmetalliskeneä suhteessa toisiaan konstruoiviin modernin ja tradition käsitteisiin. Tutkielman aineiston ensimmäinen osa koostuu folkmetalliskenen jäseniltä kirjoituskutsulla kerätystä 18 vastauksen laajuisesta tekstiaineistosta, jossa he pohtivat folkloren ja historian roolia genressä. Toinen osa kattaa valikoiman folkmetalliyhtyeiden sanoituksia. Diskurssianalyysi toimii työkaluna, jolla pyrin avaamaan aineistoissa ilmeneviä puheen tapoja ja kiinnittämään niitä laajempiin sosiokulttuurisiin konteksteihin. Tutkimukseni pohjalta esitän, että folkmetalliskenessä tavallisia folklore- ja historia-aiheiden merkityksellistämistapoja ovat 1) folkmetalli muinaisten aikojen ja kulttuurin kuvastajana, 2) folkmetalli kulttuuriperinnön vaalijana ja identiteetin vahvistajana, 3) folkmetalli ideologisena välineenä ja 4) folkmetalli areenana nykyajan ja ihmisyyden kysymysten käsittelyyn.
  • Kinnarinen, Kirsi (Helsingfors universitet, 2005)
    Tutkimuksen punaisena lankana kulkee kysymys siitä, millainen on bikerkulttuurin eetos? Miten se on syntynyt, miten sitä ylläpidetään ja miten Misfit MC:n jäsenet sitä tulkitsevat ja toteuttavat omassa elämässään? Tarkastelen eetosta kahdenlaisen aineiston valossa. i) Kenttätyöllä (vuosina 1995-1998 ja 2000-2001) kerätyn aineiston valossa tarkastelen yhtä pääkaupunkiseudulla toimivaa HD-moottoripyöräkerhoa, vuonna 1989 toimintansa aloittanutta Misfit MC:tä. Jäsenet kutsuvat kerhoaan useimmiten talliksi, joskus pajaksi, kerhoksi tai klubiksi. Puhuessaan tallista, miehet voivat viitata kerhorakennukseen ("tuut sä tallille?") mutta myös ryhmään ("meidän talli") ja sen olemassaoloon ajallisesti ja paikallisesti. Aloittaessani kenttätyön vuonna 1995 Misfit MC:n kuului kymmenen 25-30-vuotiasta miestä. ii) Kenttätyöllä kerätyn aineiston lisäksi käytän materiaalia, joka koostuu Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen bikerkulttuurin historiasta ja kulttuurituotteista, kuten kertomuksista, elokuvista, musiikista, kuvataiteesta ja moottoripyörälehdistä. Aineiston avulla valotan bikerkulttuurin eetoksen syntyä, alkuvaiheita, leviämistä ja keskeisiä elementtejä. Lähdeaineiston monimuotoisuus ja runsaus palautuu kenttätyöhöni jolloin vakuutuin siitä, että tutkimusmatka bikerkulttuurin historiaan, perinteisiin ja median välittämiin (mieli)kuviin on välttämätöntä, sillä menneisyys ja Harrikkaan ajan kuluessa varastoituneet merkitykset vaikuttavat ja ovat vahvasti läsnä Misfit MC:n toiminnassa ja talliin kuuluvien miesten elämäntyylissä. Tutkimus etenee seuraavanlaisesti. Luku I on Johdanto. Luvussa II Etnografia käsittelen etnografisen tiedon luonnetta niin tutkimusasenteena kuin kenttätyön valossa. Pohdin kenttätyötä ja sen suhdetta etnografian kirjoittamiseen eli miten kenttätyöllä kerätty aineisto muuntuu etnografiseksi monografiaksi. Käsittelen myös kenttätyöni reunaehtoja, kuten tyttöystävyyden ja sukupuolen merkitystä, ja tarkastelen tutussa kulttuurissa tehdyn kenttätyön ominaispiirteitä. Reunaehtojen kuvailu toimii myös johdatuksena bikerkulttuuriin sellaisena kuin se ilmenee Misfit MC:n tallielämässä ja käytänteissä. Lopuksi pohdin "tiheän kuvauksen" mahdollisuuksia ja vaateita aineistoni puitteissa. Luvussa III Bikerkulttuurin eetosta kartoittamassa, kuvailen Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen elämäntavan syntyä, levittäytymistä ja keskeisiä elementtejä. Tarkastelen media- ja populaarikulttuurisia tekstejä (elokuvien kertomat tarinat, musiikkikappaleiden sanoitukset ja HD- ja bikerlehtien artikkelit) ja kuvia (elokuvien audiovisuaaliset aspektit, kuvataide ja HD- ja bikerlehtien kuvitus), jotka ovat vaikuttaneet bikerkulttuurin eetokseen. Luvun keskeisiä - aineistosta nousevia ja miessukupuoleen vahvasti sidoksissa olevia - käsitteitä ovat biker, outlaw ja chopper, jotka ovat bikerkulttuurissa säilyneet alkuperäisessä muodossa maantieteellisestä tai kielialueesta riippumatta. Luvussa IV Misfit MC ja bikerkulttuurin eetos temaattinen painopiste siirtyy Suomeen ja Misfit MC:hen. Aluksi käyn läpi suomalaisen bikerkulttuurin muotoutumista ja ominaispiirteitä. Alkukappaleiden jälkeen keskityn Misfit MC:n jäsenten elämäntyylin sävyihin ja heidän käsityksiinsä bikerkulttuurin eetoksesta. Analyysin kiintopisteitä ovat Misfit MC:n jäsenten näkemys bikeriydestä ja tallitoiminnasta, miesten elämäntyylin moraaliset ja esteettiset sävyt, tallirakennus miesyhteisöllisyyttä ja bikerkulttuurin eetosta luovana ja ylläpitävänä sosiaalisena tilana ja Misfit MC miesten yhteisönä. Luvussa V Eetoksen ytimessä: mies ja Harley-Davidson keskityn bikerkulttuurin ytimeen: miehen ja Harley-Davidson-moottoripyörän väliseen suhteeseen. Luvun alussa esittelen ruotsalaisen yhteiskuntatieteilijä Lars Lagergrenin moottoripyörään soveltamaa työkalu - leikkikalu - toteemi - välittäjä -typologiaa ja tarkastelen moottoripyörän olemusta sukupuolittavana ja sukupuolittuvana artefaktina. Johdanto-osion jälkeen siirryn kuvailemaan Misfit MC:n jäsenten suhdetta Harley-Davidson-moottoripyörään. Lähestyn miesten ja moottoripyörien suhdetta kahden toiminnan - moottoripyörän kunnostamisen ja rakentamisen sekä moottoripyörällä ajamisen - kautta.
  • Kuikka, Noora (2000)
    Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on analysoida vuosituhannen vaihteen millennium-juhlaa massoja kiehtovana tapahtumana. Pyrkimyksenä oli selvittää millenniumin perusdynamiikkaa massailmiönä ja siihen liitettäviä tuntemuksia. Tutkimuksessa pohditaan sitä, kuinka suuri merkitys medioilla oli millennium-ilmiön luomisessa ja millä tavoin sanomalehdet ja televisio sen tekivät. Koska millennium epäonnistui kaupallisesti, tutkimuksessa analysoidaan myös sitä, mikä merkitys millenniumin vastustuksella oli ilmiössä, mistä tekijöistä se johtui ja miten vastustus näkyi medioissa. Tutkimuksessa peilataan ilmiötä massailmiön teoriaan sekä mediatapahtuman käsitteeseen. Massaliikehdinnälle peruskäsitteistön on luonut 1800-luvun lopussa Gustave Le Bon teoksessaan Joukkosielu (1912). Toinen tärkeä massayhteiskunnan teoreetikko työni kannalta on Michel Maffessoli, joka näkee medioiden ja erityisesti television roolin merkittävänä yhteisyyden synnyttäjänä. Massailmiöillä ja mediatapahtumilla on monia yhteisiä piirteitä ja mediatapahtumat ovat usein myös massailmiöitä. Mediatapahtuman käsite on peräisin Daniel Dayanin ja Elihu Katzin teoksesta Media Events (1992). Mediatapahtumat ovat tapahtumia, jotka mediat välittävät, ne keräävät suuria yleisöjä ja keskeyttävät television katsomiseen liittyvät rutiinit. Millennium näkyi hyvin voimakkaasti medioissa koko joulukuun 1999 ajan sekä aivan vuoden 2000 alussa. Medioiden massiivinen tarjonta on osoituksena millenniumin massaluonteesta. Lisäksi massailmiö tuli näkyväksi suurissa osallistujaluvuissa massailmiöille tyypillisillä paikoilla, aukioilla, toreilla, kaupunkien keskeisillä paikoilla. Tämän massoja lietsovan uutisoinnin rinnalle nousi toinen, sitä vastusta suuntaus ja millennium epäonnistui kaupallisena tapahtumana. Yksi merkittävimmistä syistä millenniumin epäonnistumiseen oli medioiden voimakas tapahtuman paisuttelu. Tapahtuma elettiin medioissa jo ennen itse varsinaista tapahtumaa. Toinen epäonnistumisen syy liittyy millenniumin luonteeseen rituaalinomaisena tapahtumana. Millennium-juhla tuotteistettiin massailmiöiden logiikan vastaisesti niin, että joukot eristyivät toisistaan. Massailmiön syntymisen kannalta keskeiseksi nousi tapahtumapaikan avoimuus ja massojen näkyminen tapahtumapaikalla.
  • Honkanen, Veera (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan offensiivisen realismin puutteita suurvaltapolitiikan selittäjänä. Teorian jättämiä aukkoja sekä keinoja suurvaltapolitiikkaan väitetysti kuuluvan tragedian välttämiseen pohditaan konstruktivististen, ideationaalisten ja kulttuuriartefaktien analyysista ponnistavien näkökulmien avulla. Offensiivista realismia voidaan pitää sekä politiikkaratkaisuna että tapana määritellä suurvaltapolitiikan luonnetta. Mearsheimerin mukaan suurvaltojen pitäisi toimia kuten hyvät offensiiviset realistit, jos ne haluavat selviytyä. Offensiivisen realismin tarjoama selitysmalli jättää kuitenkin huomiotta monia suurvaltapolitiikkaan vaikuttavia tekijöitä, kun se keskittyy materiaalisiin ja rakenteellisiin puoliin. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa näitä tekijöitä, joita teoria ei ota huomioon suurvaltapolitiikan selitysmallissaan sekä tunnistaa ratkaisuja, joita aineisto antaa offensiivisen realismin turvallisuusdilemman ylittämiseen. Tutkielman aineistona on tieteisfiktiosarja The Expanse. Sen avulla huomio voidaan kohdistaa suurvaltapolitiikasta ja anarkiasta tehtyihin selitysmalleihin. Sarjaan sovelletaan kaksoisluentaa, jonka avulla voidaan tunnistaa päällimmäisen kertomuksen ohella tekijöitä, joiden avulla koko järjestelmän laajuinen sota vältetään. Päällimmäisenä kertomuksena aineistosta nousee esiin offensiivisen realismin kuvaama maailma, mutta kuva on puutteellinen. Tutkielman analyysi sanoittaa aukkoja, joita offensiivisen realismin logiikkaan jää. Aineistosta käy ilmi, että historia, identiteetit, käsitykset itsestä ja muista sekä toimijuus ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat suurvaltojenkin toimintaan. Sarja myös tarjoaa kaksi selitystä muutokselle ja offensiiviseen realismiin kuuluvan dilemman ylittämiselle. Toinen perustuu ulkoiseen šokkiin ja toinen ajatusmallien muuttumiseen. Offensiivinen realismi voi tarjota houkuttelevan selityksen suurvaltojen toiminnalle, mutta malli on liian yksinkertainen. Kulttuuriartefaktit eivät suoraan kerro todellisesta ulkopoliittisesta diskurssista tai harjoitetusta ulkopolitiikasta. Kulttuurituotteet voivat kuitenkin auttaa pohtimaan, millaisia tarinoita kansainvälisestä politiikasta kerrotaan, ja millaisia tarinoita kansainvälisen politiikan teoriat itse kertovat. Populaarikulttuurin tuotteet voivat auttaa normalisoimaan suurvaltakilpailuun ja -politiikkaan liittyviä tulkintoja. Tieteisfiktion avulla voi tulkita nykymaailman ongelmia ja samalla ymmärtää kansainvälisen politiikan todellisuuksia.
  • Koivula, Markus (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä Tutkielmani pääkysymys on: Ovatko videopelit taidetta? Yksinkertaisen myöntävän tai kieltävän vastauksen sijaan pyrin tarkastelemaan ja pohtimaan kysymystä eri näkökulmista. Metodinani on pääasiassa kirjallisuuskatsaus. Aluksi pyrin määrittelemään taiteen käsitteen tekemällä yhteenvedon siitä, mitä estetiikankirjallisuudessa ja tiedeartikkeleissa on viime vuosikymmeninä kirjoitettu taiteenmäärittelemisestä. Päädyn siihen, että kaksi keskeisintä taiteen määrittelyn tapaa ovat nykyaikana olleet institutionaalinen taidemääritelmä ja esteettinen taidemääritelmä, jotka toimivat kahden ensimmäisen luvun teoriataustana. Analysoin videopelien ja institutionaalisen määritelmän suhdetta ja tuloksena on, että näkemys videopeleistä taiteena on vain osittain yhteensovitettavissa institutionaalisen määritelmän kanssa. Luvussa 3 analysoin videopelien ja esteettisen taidemääritelmän suhdetta syvemmin. Tarkastelen esteettiseen taidemääritelmään liittyvää esteettisen kokemuksen teoriaa, sekä sen perinteistä versiota että uudempaa pragmatismin filosofiaan perustuvaa versiota ja pohdin voivatko videopelit tarjota yleisölleen esteettisen kokemuksen. Vastaus on pragmatismin tapauksessa myöntävä. Perinteisen esteettisen kokemuksen osalta sen sijaan argumentteja löytyy sekä puolesta että vastaan. Luvussa 4 otan käsiteltäväksi videopelien pelimäisyyden ja leikkimäisyyden. Taidetta sen sijaan pidetään usein arvokkaan vakavahenkisenä toimintana, joten tutkin tarkoittaako tämä sitä, että videopelit on suljettava taiteen käsitteen ulkopuolelle? Tukeudun tarkastelussa Friedrich Schillerin, Johann Huizingan ja Hans-Georg Gadamerin teorioihin taiteen läheisistä yhteyksistä peliin ja leikkiin. Näin osoitan, että ainakaan nämä ajattelijat eivät ole pitäneet peliä ja leikkiä taiteelle millään tavalla vieraana tai vastakkaisena. Luvussa 5 kyseenalaistan populaarikulttuurin ja taiteen välisen rajanvedon ja pyrin osoittamaan sen muuttuvaksi ja osittain keinotekoiseksi. Yksi pääargumenteista videopelien taiteen asemaa vastaan on epäilemättä se, että videopelit helposti luetaan pikemminkin populaarikulttuuriin kuin taiteeseen kuuluvaksi. Metodina tässä luvussa on tutustuminen eri taiteenlajien historiaan ja sitä kautta tavoitteena on osoittaa populaarikulttuurin ja taiteen rajan häilyvyys ja liikkuvuus. Monien taiteenlajien arvostus on aikojen kuluessa vaihdellut hyvin paljonkin taidelajin kehittyessä ja taidemaailman virtausten muuttuessa. Loppupäätelmänä on se, että vaikka videopelejä ei vielä toistaiseksi kovin yleisesti pidettäisikään taiteena, tilanne voi tulevaisuudessa hyvinkin muuttua yhä vielä melko nuoren pelialan kehittyessä.
  • Turunen, Saara (2009)
    Tarkastelen provokaatiota lähinnä taiteessa. Lähestyn aihetta joidenkin valitsemieni esimerkkien kautta. Niitä ovat mm. Marcel Duchamp, Wienin aktionistit, Ulla Karttunen, Paul Mc Carthy, Bertolt Brecht, Britney Spears, oma taiteellinen lopputyöni, opiskeluaikani teatterikorkeakoulussa ja vaihto-oppilasvuoteni Institut el teatressa, Barcelonassa. Olen valinnut esimerkit sillä perusteella, että niissä on minulle jotakin henkilökohtaista tai muuten vain kiinnostavaa. Esimerkkien lisäksi teksti sisältää joitain ajatuksia popista, kitchistä, silpomisesta, sairaudesta, teini-iästä , taiteesta noin ylipäätään ja mielipidekirjoituksen pornosta. PROVOKAATIO, kirjallinen opinnäytetyö ei ole akateeminen tutkielma. Se on henkilökohtainen katsaus menneeseen, yritys ymmärtää opittua ja käsitellä niitä tunteita, joita vuodet teatterikorkeakoulussa aiheuttivat.
  • Kurenlahti, Mikko Sakari; Salonen, Arto O. (2018)
    Due to the global challenges that are posed by the Anthropocene and the academic focus on the fragmented state of modernity, we extend an invitation for shared dialogue on the all-pervading nature of consumerism as the seemingly problematic ethos of Western consumer culture. To this end, we outline a way to approach consumerism as an implicit religion, theorized as having adopted functionalities related to explicitly faith-based traditions within secular settings. We suggest that a similar kind of holistic and multidimensional approach might be of great benefit in the implementation of sustainability, as this would allow, e.g., (i) a more holistic analysis of the all-pervading nature of consumerism; (ii) acknowledgement of the functional diversity of the phenomenon; (iii) recognition of the shallowness of the critique of consumerism as a way of life; and, (iv) shared dialogue across a spectrum of academic perspectives under a unified model. This approach problematizes standard interpretations of consumerism as being about the promotion of the individual against the collective and as leading to a general sense of purposelessness. The perspective of religion reveals how patterns of consumption become illuminated with meaning and connected to a shared way for individuals to articulate a sense of purpose in contemporary contexts.
  • Kivinen, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan napolilaisten räp-artistien sanoituksissaan luomaa kuvaa Napolin kaupungista ja Etelä-Italiasta. Aineisto koostuu pääasiassa kuuden yhtyeen tai artistin ja heidän yhteistyöprojektiensa tuotannosta, josta on poimittu analysoitavaksi Napolia ja Etelä-Italiaa kommentoivia sanoituksia. Tutkielmassa käsitellyt artistit ovat Lucariello, Dope One, Clementino, Co'Sang, Rocco Hunt ja Enzo Dong. Tarkastelun kohteena on toisaalta Napolin kaupungin imago ja toisaalta napolilaisten identiteetti. Hiphopin kaltaisen urbaanin nuorisokulttuurin avulla voidaan päästä lähelle Napolin esikaupunkialueiden nuorison arkea, ja tutkimuksen kolmas keskeinen käsite onkin periferia. Aineistosta aukeavia pääteemoja on neljä: Napolin imago, etelän asema Italiassa, musiikin ja rikollisuuden suhde, sekä periferioiden nuorten elämä ja tulevaisuus. Napolin imagoon ovat vaikuttaneet erilaiset kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa esitetyt kuvaukset aina 1800- luvun vaihteen matkakirjoittajien kommenteista lähtien. Lisäksi kaupungin pitkä ja rikas musiikkiperinne on erityisesti tehnyt sitä tunnetuksi maailmalla. Räppäreidenkin käyttämällä napolin kielellä on suuri merkitys paikalliselle identiteetille, vaikka se on toisaalta aiheuttanut ennakkoluuloja ja esteitä artistien ymmärrettävyydelle muualla Italiassa. Etelä-Italia on politiikassa usein jäänyt Italian sisäiseksi periferiaksi, jota ei vuonna 1861 tapahtuneesta yhdistymisestä huolimatta juurikaan huomioida kansallisella tasolla. Alueellinen eriarvoisuus etelän ja pohjoisen välillä on edelleen huomattava. Ympäristöongelmat kietoutuvat osin järjestäytyneen rikollisuuden voimakkuuteen, ja valtio voi olla kansalaisille uhka sekä väkivallan että välinpitämättömyyden kautta. Räp-sanoitukset kertovat näistä ongelmista suorasukaisesti, mutta mukana ovat myös positiiviset teemat ja usko parempaan tulevaisuuteen. Erityisesti gangsta-räppiä on syytetty huonojen käyttäytymismallien välittämisestä nuorisolle. Vaikka Yhdysvaltojen mustan vähemmistön ja eteläitalialaisten aseman väliltä löytyykin yhtäläisyyksiä, poikkeaa napolilainen räp usein painotuksiltaan amerikkalaisten räppäreiden tematiikasta. Osa räppäreistä kirjoittaa kuitenkin aiheista suorasukaiseen tyyliin, mikä on johtanut pohdintoihin artistin vastuusta myös Italiassa. Periferioiden nuorison kohtaama tulevaisuus köyhyyden, korkean työttömyyden ja rikollisuuden piinamassa ympäristössä on keskeinen aihe napolilaisessa räpissä. Artistit taistelevat sanoituksillaan periferioiden nuoria kohtaan suunnattuja ennakkoluuloja vastaan, ja toimivat samalla rohkaisevina esikuvina seuraaville sukupolville. Napolilainen räp käsittelee monipuolisesti ja avoimesti sekä alueen ongelmia että ylpeydenaiheita, ja tarjoaa siten ajankohtaisen näkökulman Napolin ja Etelä-Italian nykyhetkeen.
  • Rajala, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee uskonnon representaatioita XConfessions-pornosivustolla ja pyrkii löytämään syitä sille, miksi uskonto tuodaan osaksi pornoa. Tutkielman tavoitteena on laajentaa uskonnon ja elokuvan tutkimuksen näkökulmia pornon tutkimukseen, sillä aiempaa tutkimusta aiheesta ei ole ja porno on huomattavan suurine katsojamäärineen yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti merkittävä ilmiö. Yksitoista noin 20 minuutin mittaista pornoelokuvaa ja 47 kirjallista seksifantasiaa käsittävä aineisto on analysoitu sisällönanalyysin keinoin. Analysoitava aineisto on valikoitunut primääriaineistosta sen perusteella, että siinä representoidaan konventionaalisia eli perinteisiä institutionaalisia uskontoja tai kansanomaisia uskonnon muotoja. Aineistosta tehdyt päätelmät perustuvat representaatioteorioihin, joiden mukaan representaatioilla on esittäviä, edustavia ja tuottavia tarkoituksia ja merkityksiä, jolloin representaatioiden perusteella voidaan päätellä jotakin niitä tuottavan kulttuurin arvostuksista ja merkityksenannoista. Analyysin apuna toimii myös pornoon akateemisessa tutkimuksessa leimallisesti liitetty transgression eli rajanylityksen tematiikka, jonka mukaan pornon kiihottavuus perustuu erilaisten stereotyyppisten vastinparien esittelylle ja törmäyttämiselle. Rajanvetojen ja niiden ylittämisen perusteella voidaan myös tehdä päätelmiä kulttuurisessa kontekstissa vallitsevista rajoista. Aineistossa representoidaan uskontoa negatiivisessa, positiivisessa sekä neutraalissa valossa. Uskontoa representoidaan negatiivisessa valossa ja hyvin stereotyyppisesti, jos representoidun uskonnon piirissä seksuaalisuus on stereotyyppisesti tabu ja rajoitusten kohde. Negatiivisesti aineistossa representoidaan kristinuskoa, islamia sekä aaveisiin ja henkiin uskomista. Jos taas uskonnon puolelta tulevien rajoitteiden määrä on vähäinen, uskonto representoidaan positiivisesti tai neutraalisti, painottaen elettyä kokemusta ja yksilöllistä näkemystä uskonnosta. Tällä tavoin representoidaan pakanuuden muotoja ja erilaisia Intian uskonnoista länsimaihin omaksuttuja käytänteitä, kuten mindfulnessia ja tantraa. Löydöksiä selittää Teemu Tairan uskonnon notkistumisen konsepti. Uskonnon notkistuessa länsimaiset ihmiset erottautuvat perinteisistä uskonnollisista instituutioista, niihin kuulumisesta ja niiden oppeihin uskomisesta. Tämä ilmenee aineistossa kielteisenä asenteena ja pilkantekona kristinuskoa ja islamia kohtaan. Suhde uskontoon ei kuitenkaan ole välinpitämätön, vaan uskontoa ollaan valmiita käyttämään osana omaa elämää hyvinkin joustavasti, kuten harjoittamalla hyvin vapaasti määriteltyä mindfulnessia tai pakanuutta. Tällöin uskonto ei ilmenekään enää perinteisillä, ulkoapäin määritellyillä tavoilla ja perinteisissä yhteyksissä, vaan irrottautuu kiinnikkeistään ja päätyy luontevaksi osaksi esimerkiksi pornon representoimaa seksuaalisuutta.
  • Riikonen, Miika (2016)
    Maisterin opinnäytteeni kirjallinen osio käsittelee visuaalista suunnittelua populäärimusiikkiteoksiin, tarkemmin sanottuna elävän musiikin teosten kokonaisuuteen eli keikkaan. Pääpaino on valosuunnittelussa, mutta sivuan myös videosuunnittelua sekä lavastamista. Populäärimusiikkiteoksilla tarkoitan tässä yhteydessä klassisen musiikin genren ulkopuolella olevia soitetun tai toistetun musiikin esityksiä, joita myydään muusikoiden tai tiskijukkien nimillä. Sivistyssanakirjamääritelmä populäärille on suosittu, pidetty, kansantajuinen tai kansanomainen (www.suomisanakirja.fi). Populäärikulttuurin termin ulkopuolelle jää marginaalissa olevat tai marginaaliin pyrkivät esitykset, kuten jazz-musiikki, jonka tarkoitus ei ole välttämättä olla kansantajuista tai suosittua. Itse kuitenkin lasken nekin osaksi populäärikulttuuria ja siten osaksi aluetta, jota käsittelen. En käsittele kirjallisessa osiossani taiteellista osiotani ollenkaan niin, että viittaisin taiteellisessa osiossani tehtyihin ratkaisuihin tai ongelmiin, jotka ilmenivät sitä tehdessä. Kirjoitan kirjallisessa osiossani laajemmin yrittäen löytää ytimen siitä, minkälainen populäärimusiikkiesityksen visuaalisen suunnittelun prosessi on. Tekstini on mahdollista lukea jopa metodina tai väittämänä ja sen vuoksi kirjallinen osioni on kuitenkin dialogissa taiteellisen osioni kanssa. Koen, ettei tälle visuaalisen suunnittelun haaralle ole osoitettu tarpeeksi huomiota, eikä sitä ole pidetty yhtä vakavasti otettavana taiteen muotona kuin muita esittävän taiteen visuaalisuuden muotoja. Osoitan kirjallisessa osiossani, että populäärimusiikin kanssa toimiessa taiteellinen suunnittelu on vaativaa, tärkeää ja monisyistä, oli esitys sisällöltään kuinka viihteellinen tahansa. Suunnittelua ei pitäisi tehdä koskaan hutiloiden tai ajatellen sitä nopeana ja helppona työnä, vaikka työ itsessään olisikin viihdyttävää ja kiinnostavaa. Valotan lukijalle suunnittelun kannalta tärkeitä yksityiskohtia pohjamateriaalin tutkimisessa sekä visuaalisen kokonaisdramaturgian luomisen tuomia paineita sekä haasteita. Käyn läpi prosessin alkupisteestä aina esityksen jälkeiseen hetkeen saakka. Tuon näin esille yhden tekemisen mallin kipukohtineen, jonka toivon herättävän keskustelua ja antavan tukea tulevaisuudessa tästä visuaalisen suunnittelun haarasta kiinnostuneille. Kirjoitan opinnäytteeni kirjallisen osion alussa valosuunnittelun historiasta populäärimusiikkiesityksissä, omasta henkisestä pohjastani sekä syistä, miksi olen lähtenyt ylipäänsä tekemään töitä valitsemallani tiellä.
  • Koski, Neko (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan japanilaisia Durarara!!-nimiseen tuoteperheeseen perustuvia fanien tekemiä Boys’ Love dōjinshi -sarjakuvia Roland Barthesin myyttiteorian ja heteronormatiivisuuden käsitteen näkökulmasta. Japanilaisia fanisarjakuvia on niiden lakiteknisesti kyseenalaisen aseman vuoksi toistaiseksi tutkittu melko vähän. Tämän tutkielman tavoitteena on tuottaa tarkempaa tietoa homoeroottisina pidettyjen Boys’ Love -fanisarjakuvien sisällöstä, sekä arvioida tämän tiedon valossa kriittisesti aiemmissa tutkimuksissa esitettyjä väitteitä Boys’ Love -sarjakuvien potentiaalista purkaa ja kumota sukupuoliin ja seksuaalisuuksiin liittyviä normeja. Tutkielma pohjaa oletukseen, että japanilaisen populaarikulttuurinkin taustalla vaikuttaa modernien länsimaisten yhteiskuntien keskiluokkainen arvomaailma. Tutkimusaineistona on kaksitoista Durarara!!-fanien tekemää sarjakuvakirjaa sekä niiden innoittajana toiminut kaupallinen Durarara!!-animaatiosarja. Fanisarjakuvista tehtiin tutkijan omaan elettyyn kokemukseen perustuen vapaamuotoinen sisältöanalyysi, jonka tuloksia verrattiin sekä kaupallisen animaatiosarjan sisältöön että aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa esitettyihin väitteisiin. Analyysissä keskityttiin selvittämään, millaista kuvaa nämä sarjakuvat rakentavat sukupuolista ja seksuaalisuuksista. Sarjakuvakirjoissa toistuvia teemoja käsiteltiin Barthesilaisina kulttuurisina myytteinä, ja niiden toimintamekanismeja purettiin semioottisen analyysin avulla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että yleisesti homoeroottisiksi ja normeja kumoaviksi miellettyjen Boys’ Love -fanisarjakuvien sukupuoli- ja seksuaalikuvauksissa toistuivatkin keskiluokkaiset heteronormatiiviset myytit. Analysoidut Durarara!!-fanisarjakuvat rakensivat kuvaa binäärisistä sukupuolieroista ja heteroseksuaalisuudesta luonnollisina ja ensisijaisina sukupuolisen ja seksuaalisen olemisen tapoina. Analysoitujen fanisarjakuvien todettiin myös toisintavan länsimaiselle heteroromanttiselle kirjallisuudelle tyypillisiä narratiivisia rakenteita. Tutkimuksen perusteella voidaan esittää, että vaikka Boys’ Love -fanisarjakuvat saattavat hetkellisesti purkaa sukupuoliin ja seksuaalisuuksiin liittyviä heteronormatiivisia rakenteita, ne tuskin onnistuvat kumoamaan näiden rakenteiden taustalla vaikuttavia kulttuurisia myyttejä. Toisin kuin aiemmassa kirjallisuudessa oletetaan, Boys’ Love -fanisarjakuvien näennäinen homoeroottisuus ei siis kumoa vaan ylläpitää ja uusintaa keskiluokkaista heteronormatiivista arvomaailmaa.