Browsing by Subject "populaarimusiikki"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 22
  • Westö, Maria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmani käsittelee suomalaisen 1970-luvun ääniteteollisuuden, Finnhits-albumien ja suomalaisten käännöskappaleiden transnationaalisuutta. Selvitän, mitkä kansainväliset ilmiöt ja ideat ilmenevät Finnhits-albumeissa, ja miten näitä ilmiöitä ja ideoita muokattiin suomalaisen ääniteteollisuuden käytäntöihin ja populaarimusiikin tuotantoon. Tarkastelen ääniteteollisuuden ylirajaista toimintaa analysoimalla aineistoa, joka koostuu kymmenestä Finnlevyn 1970-luvulla julkaisemasta Finnhits-albumista ja kolmen ääniteteollisuuden toimijan puolistrukturoiduista teemahaastatteluista, joita käsittelen sisällönanalyysin menetelmällä. Haastatteluissa käsitellyt teemat – Finnhits-albumit, käännöskappaleet, kustannustoiminta sekä haastateltavien rooli ääniteteollisuuden toiminnassa – nivoutuvat toisiinsa, sillä Finnhits-albumien kaltaisten kokoelma-albumien idea ja uudenlaiset markkinointi- ja myyntikeinot omaksuttiin ulkomailta. Finnhits-albumeilla on useita käännöskappaleita, joiden alkuperäisversiot olivat kansainvälisesti tunnettuja kappaleita. Alkuperäiskappaleiden alikustannusoikeuksien hankkiminen ulkomaisilta kustantamoilta mahdollisti käännöskappaleiden tekemisen. Haastateltavat vaikuttivat toiminnallaan 1970-luvun Finnhits-albumien ideointiin ja tuotantoon. Tulkitsen aineistoa transnationalismin käsitteen avulla. Käsite viittaa kanssakäymisiin, jotka linkittävät ihmisiä, instituutioita ja ideoita kansallisvaltioiden rajojen yli. Hyödynnän myös laajempaa ylirajaisuuden käsitettä kuvaillessani aineistossa ilmenevää kansallisempaa levy-yhtiöiden ja kustantamoiden sekä paikallisempaa suomalaisten eri levy-yhtiöiden välistä toimintaa. Yhdistän transnationalismin käsitteeseen ajatuksen haastateltavista portinvartijoina ja kulttuurin välittäjinä, eli yleisemmin ääniteteollisuuden toimijoina. Haastateltavat vaikuttivat kansainvälisen ääniteteollisuuden ideoiden omaksumiseen Finnhits-albumien teossa, levittämisessä ja markkinoinnissa sekä käännöskappaleiden kustantamisessa, tuotannossa ja julkaisussa. Aineiston analyysi osoittaa, että kansainvälisen ääniteteollisuuden kehitys 1970-luvulla vaikutti myös Suomeen. Finnhits-albumit ovat osa populaarimusiikin yhteistä transnationaalia historiaa. Haastateltavat ääniteteollisuuden toimijoina omaksuivat kansainvälisiä ideoita, joita hyödynnettiin Finnhits-albumien tuotannossa, markkinoinnissa ja myynnissä. Haastateltavat huomioivat ulkomaiset vaikutteet, mutta suomalaiset kuulijat eivät välttämättä tiedostaneet ideoiden alkuperää tai välittäneet siitä, jolloin käännöskappaleet saatettiin mieltää suomalaisiksi kappaleiksi. Finnhits-albumeissa ei myöskään korostettu käännöskappaleiden alkuperää, mikä ilmenee jo Finnhits-albumien kansien alaotsikosta: ”Suomen suursuosikit samalla levyllä”.
  • Kivipuro, Katja (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmani tarkoitus on tarkastella Antti Tuiskun Valittu kansa -albumin jumalankuvia. Tutkimuskysymykseni on, millaisia jumalankuvia Valittu kansa -albumilta on löydettävissä. Kysyn myös, onko suhteessa olon perusmielikuvien teorian mukaisia jumalakuvia albumilla nähtävissä, ja löytyykö albumilta valitsemaani teoriaan kuulumattomia jumalakuvia. Aineistonani käytän vuonna 2020 julkaistua suomalaisen popmuusikko Antti Tuiskun albumia Valittu kansa. Analysoin albumin kappaleiden lyriikoita kvalitatiivisesti teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin. Valittu kansa -albumin lyriikat ovat usean hengen työryhmän luomuksia ja popkulttuurin tuote. Tämän vuoksi rajaan tutkimukseni ulkopuolelle kysymykset todellisten henkilöiden, esimerkiksi laulajan itsensä jumalakuvista. Tarkastelen aineistoani Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoriaa (SPT) hyödyntäen. SPT-teoria on teologisesti painottunut, Melanie Kleinin objektisuhdeteoriasta edelleen kehitetty psykoanalyyttinen teoria. Hyrck muodostaa suhteessaolon perusmielikuvien teoriassa viisi erilaista jumalakuvaa. Näitä ovat Houkuttaja, Hallitsija, Vaatija, Vetäytyjä ja Parantaja. Näihin erilaisiin jumalakuviin subjekti voi suhtautua erilaisista positioista käsin, kuten riippuvaisena tai itseriittoisena. Analyysini perusteella kaikki Hyrckin määrittelemät jumalakuvat ovat löydettävissä valitsemastani aineistosta. Esiintyvyys viiden eri jumalakuvan välillä oli hyvin tasavahvaa. Sen sijaan saman kappaleen sisällä saattoi olla useampi eri jumalakuva, ja myös kertojan oma positio suhteessa objektiin saattoi vaihtua kesken laulun. Teorian ulkopuolisia jumalakuvia aineistosta ei löytynyt. Tutkielmani sijoittuu laajempaan uskontotieteelliseen keskusteluun uskonnon ja populaarikulttuurin rajapinnoista ja näiden välisistä suhteista.
  • Kivelä, Saana (Helsingin yliopisto, 2021)
    Pop-artisti Antti Tuiskun alkuvuodesta 2020 julkaistu Valittu kansa -single herätti vilkasta keskustelua kappaleen uskontoteemaan liittyen: Facebookin kommenttikentissä Tuiskua syytettiin jopa jumalanpilkasta, kun taas toiset näkivät albumin raikkaana ja sopivan provokatiivisena pop-teoksena. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, millaista kuvaa ja todellisuutta, eli millaisia representaatioita Valitun kansan sanoitukset luovat uskonnosta. Tarkastelen albumin uskontorepresentaatioita representaatioanalyysin keinoin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii konstruktionistinen lähestymistapa representaatioon, joka lähtee siitä, että pelkän todellisuuden kuvaamisen sijaan representaatio luo todellisuutta erilaisia keinoja hyödyntäen. Uskontotieteellisen viitekehyksen tutkielmalleni tuo Ninian Smartin seitsemän uskonnon ulottuvuuden malli. Koska Valitusta kansasta on löydettävissä paljon huumorin elementtejä, olen valinnut tutkielmani näkökulmaa taustoittamaan satiirin ja ironian teoriaa. Tässä tutkielmassa ei ole tarkoitus määritellä uskonnon käsitettä tai arvioida albumilla esitettyjen näkemysten oikeellisuutta. Tutkielma lähtee siitä oletuksesta, että Valittu kansa rakentaa omanlaistaan uskonnollista todellisuutta. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Millaisia representaatioita Valittu kansa luo uskonnosta? 2) Minkälaisia satiirille ja ironialle ominaisia keinoja Valitusta kansasta voidaan löytää? 3) Miten uskonnon ulottuvuudet näkyvät Valitussa kansassa? Uskonnon ulottuvuuksien sekä huumorin lajien läpi katsottuna voidaan todeta, että kertomusten ja myyttien ulottuvuutta on löydettävissä eniten albumin kappaleista. Kappaleet sisältävät monenlaisia jumalakuvia ja kuvauksia uskonnollisten auktoriteettien myyttisestä olemuksesta. Myös tunteen ja kokemuksen ulottuvuuden piirteitä on runsaasti näkyvissä, laajan tunnekirjon ollessa läsnä läpi albumin. Uskonnon materiaalista ulottuvuutta on nähtävissä selvästi vähiten, kun taas muut uskonnon ulottuvuudet esiintyvät albumilla varsin tasaisesti. Analyysi osoitti, että Valitusta kansasta pystytään löytämään monenlaisia uskonnollisen ihmisen ääniä, eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin liittyviä kannanottoja ja pohdintoja sekä yhteisöllisyyden eri muotoja. Satiirin ja ironian keinoja on käytetty ennen kaikkea uskonnollisten auktoriteettien ja uskomusjärjestelmien kritisoimiseen, mutta myös luomaan puhtaan viihdyttävää popmusiikkia.
  • Kinnunen, Santeri (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Heikki ”Hector” Harman kääntämää populaaria laululyriikkaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia keinoja Hector on käyttänyt tuodessaan angloamerikkalaista populaarimusiikkia Suomeen. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, miten Hector on käsitellyt lauluissaan alkuperäislaulujen rytmiä, riimejä ja semanttista merkitystä. Tutkittavaksi ajanjaksoksi on rajattu 1960–1970-luvut, sillä tuona aikana angloamerikkalaisen populaarimusiikin suomentaminen oli erityisen yleistä. Hectorin kääntämä ja levyttämä laululyriikka tarjoaa suosittuudessaan ja runsaudessaan oivallisen osakatsauksen koko tuon ajan populaarin laululyriikan käännöskäytäntöihin. Tutkielman sivujuonteena myös pohditaan populaarin laululyriikan kääntämisen asemaa käännöstieteellisen tutkimuksen reuna-alueena. Tutkielman aineisto koostuu 27 Hectorin käännöslaulusta ja niiden alkuperäisversioista. Aineistossa ovat mukana, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kaikki Hectorin soololevytyksillään vuosina 1966–1979 julkaisemat laulut, jotka hän on itse kääntänyt englannista suomeksi. Tutkielma pohjautuu Johan Franzonin artikkeliin ”Choices in Song Translation: Singability in Print, Subtitles and Sung Performance” (2008), jossa Franzon esittää laulettavuuden käsitteen kokonaisuutena, joka muodostuu kolmesta tasosta: prosodisesta, poeettisesta ja semanttis-refleksiivisestä vastaavuudesta musiikin verbaalisen ja musiikillisen sisällön välillä. Prosodisen tason ja rytmin analyysissä sovelletaan Greenallin (2015) rytmisen ekvivalenssin käsitettä, poeettisen tason ja riimien analyysissä Salon (2008 [2006]) riimiselontekoa ja semanttis-refleksiivisen tason ja merkityksen analyysissä Franzonin (2009) tekstuaalista likiarvomenetelmää. Laulettavuuden kolmella tasolla havaitaan kolme yleistendenssiä Hectorin käännöslaulutuotannossa. Ensiksi Hectorin käännöslaulut ovat uskollisia alkuperäislaulujen rytmiikalle. Toiseksi Hectorin käännöslauluissa on alkuperäislauluja enemmän riimitystä. Kolmanneksi Hectorin käännöslaulut eivät noudata orjallisesti alkuperäislaulujen semanttista sisältöä, vaikka Hector pääosin säilyttääkin niihin näkyvän semanttisen yhteyden. Tutkielma osoittaa populaarin laululyriikan erityisyyden käännöstieteellisenä tutkimuskohteena. Valtaosassa aineiston käännöslauluista tulkitaan varsin vapaasti alkuperäislaulujen sisältöä, mihin syitä voivat olla niin esittäjän omat pyrkimykset, kohdeyleisön odotukset kuin kielellisten erojen ja musiikin asettamat rajoitteetkin. Tulevaisuudessa tutkimuksen onkin syytä laajentua käännöstieteestä mm. kulttuurin- ja musiikintutkimuksen ja semiotiikan suuntaan, jotta myös ymmärrys populaarin laululyriikan monisyisestä käännös- ja merkityksensiirtoprosessista laajenisi.
  • Kamaja, Aino (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee ruotsalaisen artistin Håkan Hellströmin rock-kappaleita ja sanoituksia aikavälillä 2000–2005. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten valitut sanoitukset ja niissä olevat intertekstuaaliset viittaukset suhteutuvat rockin autenttisuuskäsityksiin ja rocktraditioon. Analyysissä on käytetty apuna musiikintutkija Lars Lilliestamin kuutta teemaa, jotka ovat keskeisiä autenttisia artisteja ja bändejä kuvailevissa rockjournalistisissa teksteissä. Autenttisuus ei ole sisäänrakennettu ominaisuus tekstissä tai musiikissa, vaan konstruktio ja yksi rockin arviointikriteereistä. Lilliestamin teemat ovat alkuperä, yhteisö, ”sex and drugs and rock n’ roll”, riippumattomuus artistina, spontaani luominen sekä tekstien realismi. Tutkimusaineistona on kolmen kappaleen sanoitukset, yksi jokaiselta Hellströmin tuotannon kolmelta ensimmäiseltä albumilta. Analyysin tukena on käytetty myös haastatteluja ja levyarvioita. Tutkimuksesta käy ilmi, että Hellströmin sanoitukset ovat monilta osin yhteneväisiä rockin autenttisuuskäsityksien kanssa. Paikoittain ne ovat myös ristiriidassa niiden kanssa. Kaikki Lilliestamin kuusi teemaa esiintyvät sekä Hellströmin sanoituksissa että lausunnoissa. Intertekstien käyttö tukee näitä rockdiskurssille tyypillisiä keinoja esittää ja luoda autenttista kuvaa, mutta luo samalla säröjä tähän kuvaan. Erityisesti suoraan muista kappaleista lainattujen säkeiden määrä riitelee autenttista ja luovan neron kuvaa vastaan. Ne säkeet, jotka ovat lainattu sanatarkkaan, eivät puolestaan vastaa spontaania luomista. Viittaukset homoseksuaalisuuteen sekä sanoituksissa että julkisissa esiintymisissä eivät myöskään tue rockin heteronormatiivista diskurssia. Hellströmin sanoitukset siis sekä seuraavat että kyseenalaistavat rocktraditiota ja sen kuvaa autenttisuudesta. Toisaalta kappaleet ovat traditionmukaisia sekä musiikillisesti että tekstillisesti. Toisaalta taas ironia, sanoituksien ja musiikin keveys sekä edellä mainitut intertekstien röyhkeäkin käyttö ja viittaukset homoseksuaalisuuteen haastavat perinteisiä käsityksiä autenttisuudesta. Samalla ne myös uudistavat perinteisiä käsityksiä sekä rock-artistiudesta että autenttisuudesta.
  • Lasonpalo, Jussi-Pekka Olavi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten kansainvälisten televisioformaattien Idols- ja Vain elämää -ohjelmien suomalaiset versiot luovat ja esittävät niihin osallistuvijien tekijyyttä ja autenttisuutta. Idols-ohjelmaa alettiin ensikertaa lähettää Suomessa MTV3-kavanalla vuonna 2003 ja sitä esitettiin kaikkiaan seitsemän tuotantokautta, viimeisen ollessa vuonna 2013. Vain elämää -ohjelma sai ensi-iltansa Nelonen-kavanalla vuonna 2012. Ohjelmaa on tehty neljän tuotantokauden verran ja viides on suunnitteilla keväällä 2016. Molemmat ohjelmat ovat reality-ohjelmia, joissa seurataan niihin osallistujien elämää ohjelmien aikana. Idolsissa osallistujat kilpailevat tuomariston ja yleisön äänistä, kun he pyrkivät ohjelmassa voittoon ja sen tuomaan uraan levyttävänä artistina. Vain elämää -ohjelmaan osallistuvat seitsemän suomalaista populaarimusiikin tähtiartistia esittävät cover-versioita muiden tutuiksi tekemistä kappaleista. Jokaisella on oma teemapäivänsä, jolloin kaikki ohjelmassa tapahtuva pyörii hänen uransa ja musiikkinsa ympärillä. Tutkielma kuuluu populaarimusiikintutkimuksen kenttään ja sen tarkoituksena on selvittää, millä tavalla tekijyys ja sen representaatio ovat muuttuneet populaarimusiikin tekijäkuvissa ajan myötä. Tutkimuksessa on myös tarkasteltu autenttisuutta ja sen merkityksen kehitystä populaarimusiikissa ja sitä esittävissä artisteissa. Tätä kautta on pyrkimyksenä selvittää, miten Idols-ohjelmassa luodut tekijäkuvat ovat siirtyneet ohjelmasta ponnistaneiden levytysurille ja minkälainen vaikutus heidän ohjelmassa esittämillään cover-kappaleilla on ollut. Vain elämää -ohjelman kohdalla pyrkimyksenä on selvittää, miten ohjelma mahdollisesti muokkaa siihen osallistuneiden artistien tekijyyttä ja autenttisuutta heidän tekijäkuvissaan. Analyysi keskittyy Idolsin kohdalla pääosin suomalaisten musiikkilehtien kirjoituksiin ohjelmaaan osallistuneista artisteista. Vain elämää -ohjelman analyysissä keskitytään tarkemmin artistien esittämiin cover-versioihin ja siihen, miten niissä ilmentyy uuden esittäjän tekijäkuva. Tutkielman analyysi pohjautuu Laura Ahosen kolmesta rakentajasta koostuvaan tekijäkuvan malliin, jota täydennetään Simon Frithin autenttisuutta käsittelevällä kirjallisuudella. Kathrine Meizelin Idolsin amerikkalaista versiota käsittelevän kirjan sekä Koos Zwaanin ja Joost De Bruinin toimittaman Idols-formaattia tarkastelevan teoksen kautta luodaan tarkempi kuva ohjelman toimintaan. Lisäksi analyyseissä hyödynnetään suomalaisten musiikkilehtien Rumban ja Soundin kirjoituksia ohjelmista ja niihin osallistuneista artisteista. Tutkimus tuo esiin, miten Idols- ja Vain elämää -ohjelmat jatkavat levyteollisuudessa vallinneita tapoja esittää tekijyyttä ja hyödyntää sitä luodakseen autenttisuutta artistien tekijäkuviin ohjelmien konteksteissa. Ohjelmissa tekijyys pyritään siirtämään cover-kappaleita esittävälle artistille, jotta heistä syntyisi eräänlainen romanttisen taiteilijan kuva. Tutkielmassa myös vahvistetaan, että autenttisuuden rooli on merkittävä vielä nykypäivänäkin ja sen muuttaminen vakiintumisen jälkeen on äärimmäisen vaikeaa Idolsista ponnistaneiden artistien kohdalla, ja että Vain elämää -ohjelmassakin pyritään pysymään artistin oman autenttisuuden piirissä uusia sovituksia tehtäessä. Näiden lisäksi tutkimus osoittaa myös cover-musiikkiin perustuvan uran kehittämisen vaikeuden, kun pyritään luomaan selkeästi itsenäisempää tekijäkuvaa. Samoin myös Idolsin tuoman leiman vaikutukset ovat varsin merkittävät artistin uralle. Cover-kappaleet ovat toimivampi väline jo asemansa vakiinnuttaneille artisteille Vain elämää -ohjelmassa, jossa he voivat tuoda niiden kautta ilmi omaa tekijäkuvaansa. Kuitenkin on sääli, että he eivät pysty esittämään itse omia kappaleita, se olisi kuitenkin huomattavasti tehokkaampi tapa välittää tekijyyttä ja autenttisuutta tekijäkuvissa ohjelmaa katsovalle yleisölle. Suomalaisen television musiikkiohjelmien kehitys on kuitenkin jo vuosia suuntautunut cover-musiikkiin ja, vaikka muutos tässä olisi tarpeellista, sitä tuskin tulee tapahtumaan lähi tulevaisuudessa.
  • Kylmälä, Otto (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmani tarkastelee miten ja millä eri tavoin yhdysvaltalainen elokuvantekijä Paul Thomas Anderson käyttää elokuva- ja populaarimusiikkia ilmentämään oidipaalisten mieshahmojensa psykologiaa ja mielentiloja. Tutkielmani osoittaa kuinka Andersonin filmografiassa ja mieshahmoissa ilmenee selkeitä temaattisia yhteyksiä, joita voidaan tulkita freudilaisen Oidipus-teorian avulla. Andersonin elokuvien mieshenkilöt hahmottuvat postfeministisessä kontekstissa, keskellä miehisyyden kriisiä. Useat hahmot kamppailevat hegemonisen maskuliinisuuden ja patriarkaatin ilmentymistä vastaan, joka johtaa heidät sisäiseen kaaokseen. Tutkimukseni keskittyy analysoimaan tapoja, kohtauksia ja jaksoja, joissa musiikin avulla kuvataan tai vahvistetaan mieshenkilöiden mielentiloja ja/tai sisäistä kamppailua. Tutkimus sijoittuu osaksi elokuva- ja populaarimusiikintutkimusta, tarjoten omanlaisensa uuden ja omaperäisen näkökulman suomalaiseen mies- ja elokuvatutkimukseen.
  • Palomäki, Veli-Matti (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miksi Kiinassa – erityisesti Pekingissä osana paikallista rockkulttuuria ja ei-kaupallisia musiikkipiirejä – on niin monia musiikkiyhtyeitä, jotka yhdistävät musiikissaan mongolilaisen perinnemusiikin vaikutteita rock- ja metallimusiikkiin, ja miksi nämä yhtyeet ovat menestyneet niin hyvin. Tutkimuskysymys on jaettu useisiin alakysymyksiin, joiden tarkoituksena on auttaa ymmärtämään taustalla vaikuttavia syitä. Tutkielmassa taustoitetaan ensin kiinalaisen rockkulttuurin erityispiirteitä ja perehdytään siihen, mitä oikeastaan tarkoitamme, kun puhumme kiinalaisesta rockmusiikista. Tutkimuksen yhtenä alakysymyksenä on pyritty selvittämään, onko kiinalaisessa rockmusiikissa jotain erityistä elementtiä, jonka johdosta voisimme puhua siitä omana musiikkityylinään. Tutkielmassa taustoitetaan seuraavaksi Kiinan mongolivähemmistöä ja mongolien musiikkikulttuuria Kiinassa ja pohditaan, miksi mongolilainen musiikki on pitkään nauttinut Kiinassa niin suurta suosiota verrattuna moniin muihin vähemmistömusiikkikulttuureihin. Varsinaisen analyysin kohteena on kuusi musiikkiyhtyettä, joiden jäsenistä ainakin osa kuuluu Kiinan mongolivähemmistöön ja jotka toimivat pääsääntöisesti Pekingissä. Pääasiallisena tutkimusmetodina on käytetty puolistrukturoituja haastatteluja. Tutkielmaa varten tehtiin yhteensä neljätoista haastattelua noin puolentoista vuoden jakson aikana (elokuusta 2014 joulukuuhun 2015). Haastattelut toteutettiin kaikki kenttätyönä Pekingissä ja yhtä lukuunottamatta kaikki kiinan kielellä. Tutkimusaineiston pohjalta voidaan esittää, että yhtyeiden harjoittaman eri musiikkityylien yhdistämisen taustalla on tyypillisemmin ollut kokeilunhalu ja pyrkimys luoda yli rajojen menestyvää musiikkia kuin vähemmistöidentiteetin tietoinen korostaminen. Useat haastatellut muusikot kokivat kuitenkin tärkeäksi herättää tietoisuutta kotiseutunsa ympäristöongelmista ja useimmat heistä toivat esiin vahvan sisämongolialaisen identiteetin. Haastatteluissa ja yhtyeiden sanoituksissa usein esiin tullut “mongolialainen henki” on tulkittavissa ennemmin kulttuurisesti kuin tiettyyn paikkaan sidottuna, ja monet kokivat nationalismin tarpeettomana tai vanhentuneena konseptina. Yhtyeistä useampi on moniin muihin kiinalaisiin rockyhtyeisiin verrattuna poikkeuksellisen suosittu ulkomailla, ja yhtyeiden vaikutus Kiinan ei-kaupallisissa musiikkipiireissä on ollut merkittävä. Olen tutkimustuloksiin pohjaten valmis esittämään, että mongolivaikutteinen rock- ja metallimusiikki on kehittynyt Kiinassa omaksi tyylilajikseen kiinalaisen rockmusiikin alalajina. Samanaikaisesti se vaikuttaa han-kiinalaisesta musiikista poikkeavana omana kulttuurientiteettinään myös kiinalaisen rockkulttuurin rajojen ulkopuolella.
  • Vakkilainen, Teemu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Länsimainen populaarimusiikki sisältää lukuisia toisistaan paljonkin poikkeavia musiikkityylejä siitä huolimatta, että monesti näiden tyylien katsotaan kuuluvan samaan populaarimusiikin kategoriaan. Tämän johdosta populaarimusiikissa on runsaasti erilaisia tyylikohtaisia musiikillisia käytäntöjä mm. harmoniaan ja melodiaan liittyen, jotka yhdessä luovat kappaleiden tonaalisuutta eli eräänlaista sävelsuhteiden koherenssia. Tutkimukseni selvittää, millaisilla harmonisilla keinoilla tonaalisuutta muodostetaan populaarimusiikissa. Tavoitteeni on siis kartoittaa harmonisia säännönmukaisuuksia eri tyyleissä ja eri aikakausina. Aineistona tutkimuksessa on 1058 kappaletta, jotka ovat olleet levymyyntiin perustuvan Billboard Hot 100 -listauksen ensimmäisellä sijalla vuoden 1960 ja vuoden 2019 maaliskuun välillä. Tämän vuoksi analysoin kaikkien kappaleiden sointuprogressiot sekä muut harmonian kannalta oleelliset elementit kuten sävellajin ja moodin. Laadin näiden harmonisten elementtien yleisyydestä taulukon vuosikymmenten mukaan, joka havainnollistaa elementtien kehitystä kuuden vuosikymmenen aikana. Analysoin lisäksi eri populaarimusiikin tyyleille tyypillisiä sointuprogressioita muutamin kappalekohtaisin esimerkein. Analyysissa ilmeni varsin selvää muutosta harmonisten elementtien yleisyydessä vuosikymmenten välillä. Esimerkiksi mollikappaleet ovat lisääntyneet paljon 1960-luvulta lähtien. Erilaisten sointuprogressioiden yleisyyden suhteen on havaittavissa sekä tyylikohtaisia että aikakausiin liittyviä eroja, jotka myös liittyvät toisiinsa. Erityisesti vain yhteen sointuprogressioon perustuvat kappaleet ovat yleistyneet 2000-luvulta lähtien. Tutkimustulokset osoittavat, että eri tyyleihin liittyy niille tyypillisiä harmonisia keinoja, mutta myös aikakausi vaikuttaa näiden keinojen käyttöön. Eri tyyleissä otetaan enemmän tai vähemmän vaikutteita muista tyyleistä. Tulokset luovat laajan katsauksen siitä, miten harmoniaa on organisoitu populaarimusiikissa, ja ne toimivat pohjana tarkemmalle aikakausi- ja tyylikohtaiselle populaarimusiikin tutkimukselle.
  • Lindström, Henri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa käsitellään tekijyyden problematiikkaa vuosien 1967–1974 välisenä aikana julkaistujen rocklevyjen kansikuvien kontekstissa. Tutkielma lähestyy kuva-analyysin sekä kriittisen kontekstualisoinnin avulla kuutta LP-levyn kansikuvaa: The Beatlesin vuonna 1969 julkaistun Abbey Road -levyn, The Rolling Stonesin vuonna 1974 julkaistun It's Only Rock 'n Roll -levyn, Bob Dylanin vuonna 1970 julkaistun Self Portrait -levyn, vuonna 1967 julkaistun Velvet Underground & Nico -levyn, Pink Floydin vuonna 1973 julkaistun Dark Side of the Moon -levyn sekä Led Zeppelinin vuonna 1971 julkaistun neljännen levyn kansikuvaa. Tutkimuksen kohteiksi valikoituneita kansikuvia yhdistää nimettömyys, jolla tutkielman kontekstissa tarkoitetaan kansikuvia, joissa ei lue levyillä esiintyvien musiikintekijöiden tai kyseisten levytysten nimiä. Tutkielmassa tekijyyttä sekä nimettömyyden teemaa lähestytään erityisesti toisen maailmansodan jälkeisiä sosiologisia teorioita soveltaen. Tutkielmaa ohjaava teoreettinen näkökulma muodostuu ranskalaissosiologi Pierre Bourdieun (1930–2002) kenttä-ajattelun, amerikkalaissosiologi Howard S. Beckerin (1928–) taiteen kollektiivisuutta korostavan taidemaailma-idean sekä ranskalaisfilosofi Michel Foucault'n (1926–1984) tekijäfunktio-käsitteen kohtaamispisteessä. Erityisesti Bourdieun ajatus jatkuvan kamppailun avulla itseään uusivista sosiaalisen elämän kentistä on läsnä läpi tutkielman. Tekijyys äänilevyjen kansikuvien kohdalla näyttäytyy tutkielmassa kaikkiaan huomattavan monitulkintaisena asiana. Levyjen kansikuvat syntyvät toisaalta yhteistyön tuloksena, mutta samalla niiden tulkitaan heijastelevan levyillä esiintyvien musiikintekijöiden henkilökohtaisia taiteellista näkemyksiä ja arvomaailmaa. Tutkielmassa tekijyyttä lähestytään sekä musiikintekijöiden itsensä projisoimien mielikuvien että tekijyyttä kohtaan ulkoapäin suunnattujen mielikuvien kautta. Tekijyyden ja nimettömyyden synnyttämien kysymysten ohella keskeinen osa tutkielmaa ovat pohdinnat siitä, kuinka kyseiset populaarimusiikin piirissä tapahtuneet ilmiöt suhteutuvat 1900-luvun taidemaailman tapahtumiin. Tutkielma osoittaa, kuinka taidemaailmassa vaikuttaneiden tekijöiden sekä populaarimusiikin tekijöiden välillä on nähtävissä sekä toisiaan tukevia toistuvia ilmiöitä, että myös vastakkain asettuvia tekijyyttä koskevia ilmiöitä. Tutkielmassa 1960- ja 1970-luvuilla toimineet musiikintekijät rinnastuvat tekijöihin kuten Marcel Duchamp (1887–1968), John Cage (1912–1992) ja Andy Warhol (1928–1987). Tutkielman pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin tutkia itse kansikuvia ja pohtia, mitä niiden nimettömyys merkitsee tekijyyden näkökulmasta sekä millaista tekijyyttä kyseiset kansikuvat edustavat ja pyrkivät edistämään.
  • Paaskoski, Oili (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee musiikintekemiseen liittyvien erontekojen ilmenemistä suomalaisten vaihtoehtomuusikoiden puheessa. Selvitän, millaisia erontekoihin ja vastakkainasetteluihin liittyviä diskursseja muusikoiden puheesta löytyy ja millaiset piirteet ovat näille diskursseille tyypillisiä. Diskurssit määrittyvät kielen käytön kautta, ja haastateltavat käyttävät niitä sosiaalisen todellisuutensa muokkaamiseen. Diskurssien avulla muusikot myös erottavat itsensä niistä musiikillisista käytännöistä, joita he eivät koe omikseen. Havainnoin erontekoja diskurssianalyyttisellä tutkimusmenetelmällä, joka perustuu kielessä luotuun sosiaaliseen todellisuuteen. Haastattelin tutkimusta varten viittä vaihtoehtomuusikkoa. Tällä tarkoitan muusikoita, joiden musiikin julkaisijana on toiminut pienlevy-yhtiö. Pienlevy-yhtiötoiminta tapahtuu niin kutsuttujen kaupallisten suurlevy-yhtiöiden ulkopuolella, ja sitä pidetään alakulttuurisena äänitetuotannon kenttänä, jossa musiikinteon pääpainon ajatellaan olevan taloudellisten päämäärien sijaan taiteellisissa intresseissä. Muusikoiden yhtenäistä ryhmää hahmotetaan tutkielmassa alakulttuurisen skenen käsitteen kautta, jossa alakulttuurin käsitteen erottautumiseen liittyvät näkökulmat yhdistyvät skenetutkimuksen ajatukseen siitä, kuinka skenessä toteutetaan tiettyjä musiikillisia käytäntöjä erottautumisen prosessein. Haastatteluaineistosta löytyneet viisi diskurssia – itse tekemisen, tiedostavan yhteisöllisyyden, riippumattoman ilmaisunvapauden, monimutkaisen kaupallisuuden ja eettisyyden diskurssit – läpäisevät haastateltavien musiikkiin liittyvän arvomaailman sen eri osa-alueilla. Itse tekemisen diskurssi rakentuu aineistossa osin muusikoiden kokemien taloudellisten haasteiden, osin kaikkeen omaan musiikkiin liittyvän materiaalin kontrolloinnin kautta. Tiedostavan yhteisöllisyyden diskurssi esittelee haastateltavien puheessa ilmenevän ajatuksen alakulttuurisesta skenestä, jossa kyetään kokemaan mahdollisimman aitoina pidettäviä tunteita musiikin kautta. Riippumattoman ilmaisunvapauden diskurssissa haastateltavat työskentelevät vapaana itsensä ulkopuolisten auktoriteettien asettamista rajoituksista luoden musiikkia osin järjellisen ajattelun ylittävästi. Monimutkaisen kaupallisuuden diskurssissa keskeistä on haastateltavien tekemän musiikin erottaminen kielteisestä kaupallisuudesta, jossa pyritään taloudelliseen menestykseen taiteellisen lopputuloksen kustannuksella. Haastateltavien puheessa kielteisestä kaupallisuudesta erottaudutaan omalla kaupallisuuden versiolla, jossa tuetaan riippumatonta ilmaisunvapautta. Eettisyyden diskurssi tukee tätä kaupallisuutta pyrkien siihen, että haastateltavien tekemä musiikki on tuotettu artistin taiteilijuutta ja yleisön tiedostavuutta kunnioittaen, ja siihen ovat sidoksissa myös muut arvot, esimerkiksi ympäristön hyvinvointi. Kaikki viisi diskurssia sitoutuvat ajatukseen musiikin aitoudesta, joka liittyy taiteellisuuden ja kaupallisuuden väliseen vastakkainasetteluun ja on tärkeässä roolissa haastateltavien edustamassa, vaihtoehtoisen äänitetuotannon arvoihin nojaavassa musiikillisessa yhteisössä.
  • Laamo, Jussi Petteri (2008)
    Tutkielmani liittyy moderniin kulttiteoriaan, jota täydennän kultin rakenteen kuvaamisen sekä uskonnollisten kulttien ja artistikulttien vertailtavuuden osoittamisen myötä. Primääriaineistona on Manic Street Preachers -yhtyeen internet-keskustelupalstalta nimeltä Forever Delayed tallentamani laaja keskusteluketjujen joukko vuosilta 2005–2006. Analysoin viestejä ja keskusteluja diskurssianalyysin keinoin. Internet-keskustelupalstan käyttämisessä tutkimusaineistona tukeudun Robert Arpon teokseen Internetin keskustelukulttuurit vuodelta 2005. Modernin kulttiteorian kannalta yksi tärkeimmistä vaikuttajista työssäni on Stig Söderholm ja hänen Jim Morrisonin hautapaikkaan liittyvää kulttia käsittelevä väitöskirjansa Liskokuninkaan Mytologia vuodelta 1990. Esitän modernin kultin omaavan hierarkkisen kolmiportaisen rakenteen, jossa ylimmällä tasolla on uskonnollisella kultilla ihmisen käsityskyvyn ylittävä tekijä, keskimmäisellä tasolla papisto, ja alimmalla tasolla kannattajat. Ensimmäisen ja toisen tason väliin sijoittuu kultin muodostamisvaiheessa profeetta, ja rakenne vakiintuu kolmiportaiseksi viimeistään tämän kuoltua. Artistikultin tapauksessa ylin taso ei ole yksiselitteinen, mutta siihen on luontevinta sijoittaa musiikki. Musiikki tulee tällöin ymmärtää laajasti siten, että siihen liittyy kultin seuraajien mielissä heidän käsityskykynsä ulkopuolelle sijoittuvia asioita. Toiselle portaalle sijoitan elämäkertojen kirjoittajat, jotka pohjaavat teoksensa usein erinäisissä medioissa jo esitettyihin tietoihin, kuten lehtiartikkeleihin. Alimmalla portaalla sijaitsee kultin seuraajat, yleisö. Manic Street Preachersin keskeisen olemuksen olen tiivistänyt kolmeksi teemaksi: itsetuhoisuus ja katoaminen, maskuliinisuus/rakkaus, poliittisuus ja sivistyneisyys. Esittelen näitä teemoja arvostetuimman yhtyeestä kirjoitetun elämäkerran, Simon Pricen Everything (A book about Manic Street Preachers), sekä lehtiartikkeleiden kautta. Keskustelupalstalta etsin näitä teemoja ja niihin liittyviä diskursseja, ja yhdistän tämän kokonaisuuden kultin kolmiportaiseen rakenteeseen. Lopputuloksena päädyin pitämään esimerkiksi ottamaani artistikulttia yhtenä osana maallistumiskehitystä länsimaissa. Kyse ei ole kokonaisvaltaisesta ratkaisusta sen tilan täyttämiseen, jota maallistuminen kehityskulkuna on luonut, vaan yksi osa niin kutsuttua religion a la cartea, jossa yksilöt voivat itse valita mitä osia mistäkin uskonnosta, sekä oman tulkintani mukaan myös muista uskontoon verrattavista ilmiöistä, kukin hyödyntää merkityksellistäessään omaa elämäänsä ja maailman tilaa.
  • Härkönen, Sampo-Jaakko (2008)
    Pro gradu -tutkielmani tarkastelee afroamerikkalaisen rytmimusiikin tyylisuuntien hiphopin, housen ja teknon asemaa suomalaisissa populaarimusiikin aikakauslehdissä Soundissa ja Suosikissa sekä kotimaisilla äänitteiden myyntilistoilla vuosina 1987–1992. Hiphop, house ja tekno ovat alunperin afroamerikkalaisen kulttuuri- ja musiikkiperimän luomuksia. Ne ovat ottaneet vaikutteita runsaasti myös eurooppalaisesta disco- ja elektronisesta musiikista. Lisäksi hiphopin syntyyn ovat vaikuttaneet vahvasti jamaikalaiset kulttuuritraditiot. Hiphop kehittyi 1970-luvulla ja vakiintui osaksi Yhdysvaltojen populaarikulttuuria seuraavalla vuosikymmenellä. Tekno ja house (rave-musiikki) syntyivät 1980-luvun puolivälin jälkeen ja levisivät nopeasti Eurooppaan kehittäen samalla monia omintakeisia alalajeja. Suomeen nämä mustan rytmimusiikin uudet tyylilajit saapuivat 1980-luvulla. 1980–90-luvun vaihteessa suomalaisen rapin ensimmäinen aalto nousi kansalliseksi muoti-ilmiöksi ja sen artistit menestyivät hyvin myyntilistoilla. Teknoa ja housea soitettiin Helsingin klubeilla ensikerran 80-luvun lopussa ja vuosina 1992 ja 1993 rave-kulttuurin myötä kehittyneet massajuhlat (eli ravet) levisivät ympäri Suomea. Soundi ja Suosikki ovat profiloituneet rock-lehdiksi, mutta jälkimmäinen on keskittynyt uutisoimaan asiantuntevasti ja laaja-alaisesti rytmimusiikin eri ilmiöistä. Soundin ote on ollut myös asiantuntevampi kuin Suosikin, joka on painottunut enemmälti nuorison muoti-ilmiöiden raportointiin. Tutkielmani analyysi on jaettu kahteen osaan. Analyysin ensimmäisessä osassa olen tarkastellut mustan rytmimusiikin suosioita kotimaisilla äänitteiden myyntilistoilla. Äänitemarkkinoiden kokonaismyynnistä hiphopin, housen ja teknon äänitteet ovat muodostaneet marginaalisen osuuden, mutta jonkinlainen kuluttajakunta näille tyylilajeille on muodostunut vuosina 1987–1992. Analyysin toisessa osassa olen tarkastellut diskurssianalyysin ja sisällön erittelyn menetelmillä suhtautumista musiikkityyleihin käsiteltävissä lehdissä ja lehtikirjoitusten määrää sekä niiden luomia mielikuvia ja ideologisia seurauksia. Molemmissa lehdissä kirjoittelun määrä on lisääntynyt vuosina 1987–1991, mutta vähentynyt vuonna 1992. Suhtautuminen tutkittaviin tyylilajeihin on ollut kaksijakoista ja neutraalit mielipiteet ovat jääneet vähemmistöön. Soundin ja Suosikin journalismin synnyttämät mielikuvat ja ideologiset vaikutukset ovat tuoneet mm. esille hiphopiin, houseen ja teknoon liittyviä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ristiriitoja. Afroamerikkalaisen rytmimusiikin uusien tyylisuuntien rantautuminen ei ole ollut mikään itsestään selvä ilmiö. Erityisesti rockin kuuntelijat ovat ottaneet uudet musiikkityylit aikanaan varautuneesti vastaan. Tästä muotoutui rockin kuuntelijoiden ja mustan musiikin kannattajien välinen vastakkainasettelu, jonka seurauksena suomen kieleen vakiintui termi ”konemusiikki”. Tutkielmani on valaissut näiden ristiriitojen syntytaustaa ja vaikutuksia.
  • Nevala, Lasse (2005)
    Tutkielman tarkoitus on selvittää millaisia suomalaiset rocktoimittajat ovat ammatillisilta arvoiltaan ja käsityksiltään, ja miten nämä arvot ja käsitykset suhteutuvat toimittajien arvoihin ja käsityksiin sellaisina kuin ne ovat aiemman tutkimuksen valossa. Lisäksi tutkimuksessa pyritään hahmottamaan, millaisena suomalainen rockjournalismi näyttäytyy rockjournalistien puheissa, ja millaisia erityispiirteitä rockjournalismissa mahdollisesti on. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksan ammattimaisen rocktoimittajan teemahaastatteluista, joita analysoidaan teemoitellen. Rocktoimittajien ammatillisten piirteiden tarkastelu nojaa pitkälti aikaisempiin toimittajatutkimuksiin, joista tärkeimmät ovat Ari Heinosen Vahtikoiran omatunto ja Harri Melinin ja Jouko Nikulan Journalistit epävarmuuden ajassa. Lisäksi aihetta lähestytään ammatti-identiteetin sekä professionalismin käsitteiden avulla. Rockjournalismin tarkastelussa hyödynnetään Merja Hurrin mallia kulttuurijournalismin toimintaympäristöstä, Hugh Dalziel Duncanin kirjallisen toiminnan perusmallia sekä Pierre Bourdieun kenttäteoriaa. Tulosten perusteella suomalaisten rocktoimittajien ja aikaisemmista toimittajatutkimuksista välittyvän toimittajakuvan välillä on perustavanlaatuisia eroja, mutta myös monia samankaltaisuuksia. Rocktoimittajista muodostuu kuva ammatillisia normeja luovasti soveltavista toimittajista, jotka arvostavat pääosin oman erikoisalansa sisäisiä kriteerejä hyvästä journalismista, vaikkakin he tunnistavat myös yleisemmät ammattieettiset normit. Rocktoimittajat kokevat työssään tärkeiksi mm. subjektiivisuuden, henkilökohtaisten mielipiteiden ilmaisemisen, musiikkiharrastajien innostamisen ja rockkulttuurin sekä yksittäisten artistien uran edistämisen. He myös näkevät monien perinteisten journalististen arvojen kuten puolueettomuuden ja objektiivisuuden soveltuvan huonosti työhönsä. Näin ollen heidän ammatilliset käsityksensä eroavat ns. perinteisestä vallan vahtikoira -ajattelusta. Rocktoimittajien ja aikaisempien tutkimusten toimittajakuvan välisten erojen ja samankaltaisuuksien tulkitaan kumpuavan siitä, että toimittajat puhuvat välillä kriitikon roolista käsin ja välillä ns. tavallisen toimittajan asemasta. Kriitikkona he korostavat subjektiivisuutta ja piirteitä, jotka yleisjournalismissa tulkittaisiin eettisesti arveluttaviksi. Tavallisen toimittajan asemasta puhuessaan he ovat puolestaan lähellä muita toimittajia. Rocktoimittajan ammatti-identiteetti pohjaakin tutkimuksen mukaan sekä yleisiin journalistisiin ammatillisiin arvoihin ja käsityksiin sekä rockjournalismin sisäisiin arvoihin ja toimintatapoihin. Rockjournalismin sisäiset säännöt ja käytännöt eroavat monilta osin ns. tavallisen journalismin lainalaisuuksista. Suomalaista rockjournalismia leimaavat läheiset suhteet yleisöön, artisteihin ja musiikkiteollisuuteen, mitkä vaikuttavat myös käytännössä toimittajien ja toimitusten työhön. Tulosten perusteella rockjournalismia voisi luonnehtia lähdevetoiseksi populaarijournalismiksi. Haastattelujen perusteella rockjournalismin tehtävä on välittää populaari- ja rockmusiikkia koskevia mielipiteitä ja tietoa sekä toimia lukijoiden musiikkiharrastuksen ja -kulutuksen oppaana. Tärkeä rockjournalismin tehtävä näyttäisi myös olevan rockkulttuurin edistäminen, jolloin rockjournalismi ei ole puolueetonta raportointia vaan aktiivista rock- ja populaarikulttuurin luomista.
  • Rahja, Nina (2006)
    Hevimetallin musiikkityylin suosio ja bänditoiminnan aktiivisuus Suomessa herätti tutkimuksellisen mielenkiintoni hevimetallikulttuuria kohtaan. Tutkimuksen tarkoituksena on täsmentää tyylin ja yhteisöllisyyden merkitystä hevimetallikulttuurissa. Tyylin ja yhteisöllisyyden merkitystä tarkastellaan rankkaa metallimusiikkia soittavien bändien jäsenten näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään selvittämään millaisia merkityksiä metallibändin jäsenet itse hevimetallikulttuurin tyylille ja yhteisön muodoille antavat. Teoreettisina apuvälineinä toimivat tyylin ja yhteisöllisyyden käsitteet, joiden avulla myös hevimetallikulttuurin alakulttuurimerkitystä pyritään täsmentämään. Tutkimusaineisto muodostuu seitsemästä metallimusiikkia soittavan bändin haastattelusta, joissa oli kaikkiaan mukana yksitoista haastateltavaa. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kvalitatiivinen teemahaastattelu, koska tarkoituksena oli selvittää bändin jäsenten omia hevimetallikulttuurille antamia merkityksiä. Keskeisenä tutkimustuloksena voidaan pitää, että hevimetallikulttuurin tyyli ei ollut luokkarakenteen vaikutuksesta syntyvää, kuten perinteinen alakulttuuritutkimus olettaa. Sen sijaan hevimetallialakulttuuri muotoutui musiikkityylin kiinnittyneen makuvalinnan avulla tapahtuvan erottautuminen ja yhteenliittymisen pohjalta. Erottautumista tehtiin suhteessa hevimetallikulttuurin ulkopuolisiin musiikkityyleihin, mutta erottautumista tapahtui myös hevimetallikulttuurin sisällä. Näissä erottautumisissa tuotettiin oman metallikulttuuriryhmän ydintä, jossa negaation kautta erottauduttiin vieraiksi koetuista tyyleistä. Rankka tyyli representoi musiikilliselta osaltaan fyysistä "Suo, kuokka ja Jussi"-myyttiä ja olemisen tavassa arvostettiin Tuntemattoman sotilaan "korpisoturin" hengessä idealisoituvaa toverellisuutta ja hienostelemattomuutta, joka tuotti vertaisuuden ideaalia. Nykypäivän tyyliin perustuvaa yhteisöllisyyttä on pidetty helposti vaihdettavana, mutta hevimetallikulttuurin tyylin ja yhteisöihin oltiin valmiita sitoutumaan. Hevimetallikulttuurin tyylityön puitteissa käsiteltiin nykyaikaa kuvaavien murrosten teemoja (individualismi ja sukupuoliroolien murros). Hevimetallialakulttuurin bänditoiminnan tyylityön puitteissa toteutui, niin individualistisen itseilmaisun, kuten myös yhteisöllisten siteiden voimistamisen ja oman sukupuolityylin määrittelyn mahdollisuus. Tärkeimmiksi lähdeteoksiksi muodostuivat David Muggletonin: The Post-Subcultures Reader, Sarah Thorntonin: Club Cultures: Music, Media and Subcultural Capital ja Jaana Lähteenmaan: Myöhäismoderni nuorisokulttuuri ja muut nykypäivän alakulttuureita käsittelevät teokset sekä Michel Maffesolin kirja: Maailman mieli. Yhteisöllisyyden tyylin muodoista.
  • Koort, Kim (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee musiikkikappaleiden sanoituksissa esiintyviä sukupuolten välisiä eroja, jotka liittyvät toimijuuden ja representaation ilmentymiin kielessä. Tutkielma pohjautuu sitä varten laadittuun korpukseen, jonka koostamiseen sovelletaan kieliteknologisia menetelmiä. Korpuksen avulla tutkielma selvittää musiikkikappaleiden tyylilajin sekä artistin sukupuolen merkitystä toimijuuteen ja representaatioon liittyvien erojen muodostumiseen. Tutkielma sijoittuu täten korpuslingvistiseen viitekehykseen. Tutkielman aineisto koostuu tutkielmaa varten kerätystä korpuksesta, joka jakaantuu kahteen alakorpukseen. Näistä ensimmäinen sisältää kolmen musiikin tyylilajin (pop, R&B/hip hop ja country) sanoituksia. Toisen alakorpuksen lajittelu on tehty artistin sukupuolen perusteella (mies/nainen). Korpus sisältää noin 4 300:n musiikkikappaleen sanoitukset ja sen koko on noin 1,8 miljoonaa sanaa. Tutkielma soveltaa aineiston analyysiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Pääasiallinen tutkimusmenetelmä on korpuslingvistinen analyysi, jonka tuloksia tulkitaan laadullisesta näkökulmasta. Tutkielma ei havainnut eroja toimijuudessa sukupuolten välillä. Representaation osalta tulokset osoittavat sanoituksissa naisiin kohdistuvan ulkonäköperusteisen luonnehdinnan olevan yleisempää verrattuna miehiin. Lisäksi sanoituksissa viitataan naisiin keskimäärin myönteisemmin kuin miehiin. Toimijuuden ja representaation suhteellisen osuuden tarkastelun kautta voidaan todeta naisten olevan miehiä enemmän esillä sanoituksissa. Musiikkikappaleiden tyylilajin ja artistin sukupuolen merkitys tuloksiin on vähäinen. Tutkielma osoittaa, että kieliteknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia luoda korpuksia, jotka on räätälöity tiettyjen tutkimuskysymysten tarkastelua varten.
  • Rantakallio, Inka (Nuorisotutkimusverkosto, 2019)
    Nuorisotutkimusseuran julkaisuja
  • Ritaranta, Jenni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkimuksessa käsitellään kuulijoiden tulkintoja ja kokemuksia suomalaisen populaarimusiikin lyriikoiden hengellisyydestä ja spirituaalisuudesta. Tutkimuksessa kysytään, millaisia merkityksiä kuulijat antavat sellaisille populaarimusiikin lyriikoille, jotka eivät lähtökohtaisesti edusta hengellistä musiikkia, mutta jotka sisältävät uskontoon ja hengellisyyteen liittyviä sanoja tai muita viittauksia. Tutkimus on kvalitatiivinen ja sen aineisto on kerätty ryhmähaastatteluin. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta haastattelusta, joista jokaiseen osallistui viisi haastateltavaa. Yhteensä haastateltavia oli siis 30. Haastattelut toteutettiin vuoden 2015 aikana. Haastattelutilanteessa kuunneltiin kolme suomalaisen populaarimusiikin genreen kuuluvaa kappaletta joita haastateltavat kommentoivat. Tutkimuksessa selvitetään paitsi haastateltavien henkilökohtaisia kuulemiskokemuksia ja kappaleille antamia merkityksiä, myös sitä, mitkä asiat tekevät musiikista hengellistä tai spiritualiteettia puhuttelevaa ja sopiiko populaarimusiikki heidän mielestään kirkkoon. Tutkimustulosten mukaan kuulemiskokemuksen tulkinta perustuu ensisijaisesti sanoihin. Erityisesti uskonnolliset sanat ja metaforat kiinnittävät kuulijan huomion ja ohjaa tekstin sisällön tulkintaa. Muita vahvasti vaikuttavia tekijöitä ovat kuuntelutilanne (paikka ja aika), kuulijan henkilökohtainen elämäntilanne, musiikin herättämät muistot sekä musiikin tyylilaji. Haastateltavat suhtautuvat populaarimusiikin käyttämiseen jumalanpalveluksissa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa lähtökohtaisesti myönteisesti. Heidän mukaansa on kuitenkin tärkeää perustella populaarimuusikin käyttö niin sanotun perinteisen kirkkomusiikin tai muun hengellisen musiikin sijasta.
  • Mantila, Rosanna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Yleisradiossa asetettiin äänilevyille esityskieltoja ja -rajoituksia vuoteen 1972 saakka, jolloin tehtiin päätös esityskieltojen poistamisesta. Päätöksen myötä vastuu siitä, mitä musiikkia ohjelmissa oli soveliasta soittaa, siirrettiin toimittajille. Yleisradiossa siirryttiin virallisen esityskiellon purkamisen jälkeen uudenlaisen sensuurin aikaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että suomalaisen populaarimusiikin esittämistä rajoitettiin Yleisradiossa edelleen. Tässä tutkimuksessa tarkastelen Yleisradion harjoittamaa populaarimusiikin sensuuria koskevaa diskurssia lehdistössä vuosina 1972–1979. Tutkimuksella vastataan kysymyksiin, miten suomalaisessa lehdistössä on keskusteltu suomalaisen populaarimusiikin sensuurista edellä mainitun ajanjakson aikana, miten Yleisradion edustajat ovat asiaa kommentoineet, miten sensuuria on ilmennyt Yleisradion toiminnassa ja lehdistössä sekä millä tavalla Yleisradion ohjelma- ja musiikkitarjonnasta on lehdistössä keskusteltu. Tutkimusaineistoa tarkastellaan diskurssianalyyttisin keinoin. Tutkimusaineistonani toimii vuosien 1972–1979 aikana julkaistut Helsingin Sanomien, Uusi Suomi -sanomalehden sekä Suosikki-nuortenlehden jutut, joissa tuodaan esille Yleisradion harjoittamaa suomalaisen populaarimusiikin sensuuria sekä ohjelmatarjontaa. Lehtijuttuja valikoitui yhteensä 15. Tutkimusaineistosta ilmeni monenlaisia sensuurin muotoja. Sensuuria ilmeni itsesensuurina sekä Yleisradion toimittajien että lehdistön osalta. Hiljennysvaikutusta ilmeni tapauksissa, joissa yleisö koki Yleisradion soittamat kappaleet loukkaavina tai epäsopivina. Soitetusta kappaleesta syntynyt kohu vaikutti Yleisradion toimintaan siten, että kappaleet saatettiin jälkikäteen kieltää tai niiden esitystä rajoitettiin entistä tiukemmin. Sensuuria ilmeni myös musiikin jakelun rajoittamisena, jota Yleisradio teki systemaattisesti. Monien muusikoiden ja yhtyeiden levytykset eivät soineet radion taajuuksilla erilaisista syistä johtuen, jolloin Yleisradion toiminnalla oli sensuroivia vaikutuksia suomalaisten taiteilijoiden työhön. Jakelua rajoitettiin myös soittamalla joitakin kappaleita ainoastaan tietyissä ohjelmissa tai tiettyyn aikaan päivästä. Tästä syystä Yleisradion musiikkitarjonnan rajallisuus voidaan nähdä Yleisradion harjoittaman sensuurin tuloksena. Keskeisiksi diskursseiksi tutkimuksessa nousi esiin etäännyttäminen sensuurista sekä diskurssi sensuurista julkisuutta ja houkuttelevuutta lisäävänä tekijänä. Ajallinen etäännyttäminen ilmeni etenkin Yleisradion toimittajien puheenvuoroissa silloin, kun esityskielloista puhuttiin. Lehdistön ja kirjoittajien diskursseissa nousi useaan otteeseen esille ajatus Yleisradion vastuusta, sillä sen tehtävänä nähtiin kansan sivistyksen vaaliminen. Yleisradiolla nähtiin olevan vastuu yhteiskunnan hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja moraalin sekä hyvän maun säilyttämisessä. Toisaalta Yleisradion vastuuna nähtiin myös musiikin, etenkin viihdemusiikin, monipuolinen tarjoaminen nuorisolle sekä yleisesti radion kuuntelijoille.
  • Simojoki, Janne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pop-artistin työ 2020-luvulla on muutakin kuin musiikin julkaisemista ja esiintymistä. Nykyään siihen kuuluu olennaisena osana myös markkinointi sosiaalisessa mediassa. Artistit kamppailevat verkossa kuluttajien rajallisesta huomiosta siinä missä muutkin markkinoijat, kun mediasisältöjä julkaistaan enemmän kuin koskaan aiemmin. On siis heidän etunsa mukaista pyrkiä aktiiviseen sisältöjen julkaisemiseen verkossa kuluttajien mielessä pysymiseksi. Yksi suosituimmista sosiaalisen median kanavista on kuvapalvelu Instagram, joka on erityisesti nuorille artisteille ja heidän faneilleen tärkeä kohtaamispaikka. Palvelua käyttää maailmanlaajuisesti yli miljardi käyttäjää, joista selvä enemmistö on alle 34-vuotiaita. Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee pop-artistien markkinointia Instagramissa. Tutkielman tutkimuskysymykset syntyivät teoriasidonnaisesti tutkimuskirjallisuuden pohjalta, ja ne ovat: 1. Millaisia tehtäviä Instagram-julkaisuilla on artistin markkinoinnissa? 2. Millaiset Instagram-julkaisut lisäävät aktiivisuutta ja sitoutuneisuutta artistien ja seuraajien välille? Markkinoinnin ja sosiaalisen median tutkimuksesta ilmeni, että markkinoijien yleisimmät tavoitteet sosiaalisessa mediassa ovat brändin rakentaminen, myynnin lisääminen ja yhteisöllisyyden luominen. Nämä kolme tavoitetta muodostavat tutkielman teoreettisen viitekehyksen, jonka läpi artistien Instagram-julkaisuja tarkasteltiin. Esiin nousi myös käytännön markkinointikeinoja, jotka edistävät näiden tavoitteiden saavuttamista. Tutkielman aineistoksi kerättiin yhteensä 75 Instagram-julkaisua kolmelta suomalaiselta, alle 30-vuotiaalta pop-artistilta. Instagram-aineistolle tyypillisesti julkaisut kerättiin kokonaisuudessaan, eli ne sisälsivät kuvia, kuvatekstejä, aihetunnisteita, emoji-kuvakkeita sekä kaikki julkaisujen yhteyteen kirjoitetut kommentit seuraajilta ja artisteilta itseltään. Aineisto kategorisoitiin sisällönanalyysin keinoin kolmeen kategoriaan edellä mainitun viitekehyksen mukaan: brändiä rakentaviin, myyntiä lisääviin ja yhteisöllisyyttä luoviin julkaisuihin. Julkaisujen tehon seuraamiseksi laskettiin samalla niiden sitoutuneisuusasteet, eli kuinka suuri osuus artistien seuraajista reagoi mihinkin julkaisuun joko kommentoimalla tai painamalla tykkäyspainiketta. Tutkimusaineiston pop-artistit julkaisivat Instagramissa päivityksiä kaikista kolmesta kategoriasta. Eniten artistit julkaisivat brändiä rakentavia sekä myyntiä lisääviä julkaisuja, joista ensimmäisiä hieman useammin. Selvästi vähiten julkaistiin yhteisöllisyyttä luovia julkaisuja. Aineiston perusteella eri markkinointitavoitteisiin liittyviä keinoja hyödynnettiin usein myös muiden kategorioiden julkaisuissa – erityisesti artistin brändiä rakennettiin lähes jokaisessa julkaisussa. Julkaisujen sitouttavuutta tarkastellessa kävi ilmi, että yhteisöllisyyttä luovat sekä brändiä rakentavat julkaisut keräsivät keskiarvoa enemmän reaktioita ja kasvattivat siten julkaisujen keskiarvoista sitoutuneisuusastetta. Vastaavasti myynnin lisäämiseen tähtäävät julkaisut laskivat sitä. Aineiston perusteella artistien oli kuitenkin mahdollista parantaa sitoutuneisuusastetta minkä tahansa kategorian julkaisuissa hyödyntämällä niissä yhteisöllisyyttä lisääviä ja brändiä rakentavia markkinointikeinoja, kuten seuraajien suoraa puhuttelua, kiitollisuuden osoittamista seuraajille, henkilökohtaisten asioiden paljastamista sekä lähikuvia. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että pop-artistien olisi kannattavaa julkaista Instagramissa nykyistä enemmän yhteisöä luovia sekä brändiä rakentavia päivityksiä, tai ainakin hyödyntää näihin kategorioihin liittyviä markkinointikeinoja, jos sosiaalisen median markkinoinnin tavoitteena on seuraajien sitouttaminen ja vuorovaikutuksen lisääminen. Vastaavasti heidän kannattaisi julkaista vähemmän päivityksiä, joiden ensisijainen tavoite on myynnin lisääminen, tarkoitti se sitten konserttilippujen myyntiä tai musiikin kuluttamista.