Browsing by Subject "populismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 28
  • Tanskanen, Anton (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen perussuomalaisten Suomen Uutisten jihad- ja islamaiheista uutisointia vuosina 2019 ja 2020. Pyrin diskurssianalyysin keinoin luomaan kuvan siitä, miten oikeistopopulistisen puolueen äänenkannattajana toimiva julkaisu käsittelee kyseisiä aiheita. Diskurssianalyysin avulla olen pyrkinyt erottelemaan aineistossa esiintyviä retorisia keinoja ja luomaan kokonaiskuvan siitä, millaista sosiaalista todellisuutta Suomen Uutiset pyrkii jihadin ja islamin osalta rakentamaan. Diskurssianalyysin lisäksi hyödynnän laadullista sisällönanalyysia, ja tutkimuskirjallisuutena toimivat erilaiset islamin ja median suhdetta tarkastelevat teokset ja tutkimukset. Perussuomalaiset on tullut tunnetuksi maahanmuuttokriittisenä ja islamvastaisena sekä paikoin jopa rasistisena puolueena. Vuoden 2011 vaalivoiton jälkeen puolueen kannatus on kasvanut, ja kyselytutkimusten mukaan se on hetkittäin noussut jopa suosituimmaksi puolueeksi. Vuonna 2015 puhjennut Euroopan pakolaiskriisi lisäsi erityisesti islamilaisilta alueilta tulevien pakolaisten määrää. Samoihin aikoihin tapahtui myös äärijärjestö ISISin nousu. Muun muassa nämä tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet perussuomalaisten islamia koskevaan retoriikkaan. Tutkimusaineistosta käy ilmi kriittinen, paikoin jopa avoimen vihamielinen suhtautuminen islamia ja muslimeita kohtaan. Suomen Uutisilla on tapana korostaa islamin ja turvapaikanhakijoiden uhkaa Suomen ja Euroopan turvallisuudelle uutisoimalla tiuhaan erilaisista jihadismiin liittyvistä tapahtumista. Tämä uutisointi keskittyy usein vanhojen terrori-iskujen läpikäymiseen ja uusien uhkakuvien luomiseen. Kyse on populisteille tyypillisestä pelon politiikasta, jonka avulla pyritään omien tavoitteiden oikeuttamiseen, tässä tapauksessa tiukemman maahanmuuttopolitiikan ajamiseen ja kovempien rangaistusten vaatimiseen. Aineistosta on löydettävissä kolme keskeistä diskurssia, jotka ovat me vastaan muut -ajatusmalli, islam ja turvapaikanhakijat turvallisuusuhkana sekä äärioikeiston toimien vähättely. Nämä tarkoittavat poliittisten vastakkainasettelujen luomista erityisesti perussuomalaisten ja vasemmiston välille, muslimien ja turvapaikanhakijoiden yhdistämistä jihadismiin sekä äärioikeistolaisen väkivallan uhan vähättelyä islamistisen terrorin rinnalla. Näiden kolmen diskurssin varaan Suomen Uutiset rakentaa islamia ja jihadia koskevan uutisointinsa pyrkien täten ajamaan perussuomalaisen puolueen maahanmuuttokriittistä ja islaminvastaista linjaa. Havainto on merkittävä, sillä kyseisten diskurssien kykyä vaikuttaa tietystä uskonnollisesta vähemmistöstä luotuihin mielipiteisiin ei tule vähätellä. Kielen voima perustuu sen kykyyn muokata sosiaalista todellisuutta, ja tätä kykyä Suomen Uutiset uutisoinnissaan myös hyödyntää.
  • Puronen, Kirsti (Helsingin yliopisto, 2020)
    The United States presidential elections are one of the most followed events in the world. The 2016 presidential elections will be remembered as one of the contentious elections ever. Donald Trump became the president against all odds. His campaign slogans “Make America Great Again” and “America First” promised to return the power to the people and redefine Americas’ role in the world. Trump’s campaign speeches were full of rhetoric that echoed the sentiments of the past presidents. His nativist speeches were full of anti-establishment appeals and racially heated language. The political polarization had divided the country, and amidst this Trump rose to presidency. His victory was rooted in the cultural and political changes that began decades earlier, and Trump’s presidency was the culmination of long-term developments. The thesis examines how Donald Trump used history politics in his general election campaign speeches. The primary sources of the thesis consist of general election speeches, from March to November in 2016. The thesis utilizes qualitative content analysis, in which primary sources are critically examined and compared, within the framework of history politics. The thesis relies on Jouni Tilli’s policy concept typology of history politics and Pilvi Torsti’s definition of history politics. The definitions of politicization and engagement in politics are a useful tool for analysing how Donald Trump blurred the line between myth, history and the past in his speeches. The theoretical framework of history politics refers to history being used in politics; it can manifest through political motives. Using history in political speeches is away to create a connection between the past and the present. The thesis also employs populism, which is used as analytical tool, when examining the political speeches. The thesis employs source-based analysis of primary sources, through research questions, within the framework of history politics. As well as looks how populism is expressed in the campaign speeches. The thesis also examines the rhetoric and themes of the Trump campaign, in order to understand the wider context and the outcomes of history politics. The analysation of the primary sources revealed that Trump exploited the conservative populist rhetoric that intertwined with history. His campaign message was appealing to the white working- and middle-class voters, who felt like they had been overlooked and left behind by the politicians and society. Trump capitalized on Richard Nixon’s “Silent Majority” and Ronald Reagan’s “Make America Great Again” narratives and transformed it to fit his populistic rhetoric. Trump presented himself as an outsider who provided simple solutions to big issues. He used history to justify the political rhetoric of the campaign. The most important result of the thesis was that history was politicized and used as the pivotal narrative in Trump’s campaign speeches. The history politics framework provided the thesis platform from which the campaign speeches could be analysed, and it created a context for the motives of using history in politics. Trump reused the political rhetoric of the past and intertwined it with populism.
  • Yletyinen, Anna Karoliina (2004)
    Tutkimus käsittelee sitä, miten Venezuelan presidentti Hugo Chávez Frías käyttää poliittisessa retoriikassaan hyväkseen usean eri Latinalaisen Amerikan maan kansallissankaria, 1800-luvun alun vapaustaistelijaa Simón Bolívaria. Lähtökohtanana ja hypoteesina on, että Chávez käyttää Bolívarin traditiota oman politiikkansa legitimoijana ja samalla esiintyäkseen itse Bolívarin aloittaman taistelun ainoana oikeana jatkajana. Tutkimus on tehty analysoimalla Chávezin puheita vuosilta 1999-2003. Tutkimus asettuu historian julkista käyttöä tutkivaan suuntaukseen, joka voimistui kansainvälisella tasolla kylmän sodan päättymisen jälkeen. Teoreettisena apuna on käytetty kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen esittämää jakoa historian aktualisoitumisesta viiteen eri tyyppiin. Tämän jaon mukaan historia voidaan käsittää muistina, kokemuksena, käytäntöinä, artefakteina tai hyödykkeinä. Hugo Chávezin valinta Venezuelan presidentiksi vuonna 1998 katkaisi 1950-luvulta asti kestäneen poliittisen jatkumon, jossa Venezuelan presidentti valittiin aina kahden suurimman puolueen, AD:n tai COPEIn keskuudesta. 1980-luvulta lähtien Venezuelan politiikkaa alkoivat varjostaa useat korruptiotapaukset ja kansa alkoi olla tyytymätön AD:hin ja COPEIhin. Hugo Chávez valittiin presidentiksi pienten puolueiden muodostaman koalition, PP:n ehdokkaana, ja hän tarjosi uudenlaista poliittista ratkaisua, joka perustui perinteisiin, Simón Bolívarin oppeihin perustuviin arvoihin. Chávez nousi vastustamaan muun muassa edeltäjiensä harjoittamaa neoliberalistista talouspolitiikkaa ja kehitti bolivaarisen vallankumouksen käsitteen, joka käytännössä tarkoittaa koko Chávezin harjoittamaa politiikkaa kokonaisuudessaan. Tutkimuksen perusteella Chávez käyttää Bolívaria hyväkseen etenkin symbolisella tasolla. Chávezin poliittinen retoriikka kietoutuu bolivaarisen vallankumouksen käsitteen ympärille. Chávez ottaa Bolívar-traditiosta irti niitä seikkoja, jotka hyödyttävät Chávezia itseään, mutta toisaalta jättää muutamia itselleen epäedullisia huomioita pois. Chávez antaa kuulijoilleen kuvan, että hän on Bolívarin luonnollinen perillinen ja melkeinpä Bolívarin itsensä reinkarnaatio. Chávezin mukaan Bolívar on herännyt uudelleen henkiin Venezuelan politiikassa juuri Chávezin presidenttikaudella. Chávezin edeltäjien tulkinnat Bolívarista ovat siten mitättömiä. Chávez esittää Bolívarin erityisesti venezuelalaisena sankarina. Venezuela kansakuntana ja Chávez bolivaarisine vallankumouksineen ovat täten malliesimerkkejä muille Latinalaisen Amerikan valtioille, kun on kysymys Bolívarin tradition jatkamisesta. Vastustajiaan Chavez puolestaan vertaa oligarkiaksi, jonka edustajia vastaan jo Bolívar aikoinaan taisteli. Tutkimuksen perusteella historia on Chávezin poliittisessa retoriikassa läsnä muistina, käytäntöinä ja artefakteina. Menneisyyden hyödykkeistäminen ja menneisyys kokemuksena eivät puolestaan ole niin keskeisesti esillä. Tärkeimpinä alkuperäislähteinä tutkimuksessa on käytetty Hugo Chávezin Aló Presidente ja Cadena Nacional -puheita, jotka on poimittu pääasiassa venezuelalaisen tv-kanava Globovisiónin Internetsivuilta.
  • Työrinoja, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    This master’s thesis looks at the representations of rape crime sentencing in the largest daily newspaper in Finland, Helsingin Sanomat, from 2005 to 2020. Inspired by the Nordic penal exceptionalism theory this thesis set out to examine the notion whether Finland has resisted the punitive turn when it comes to rape crime through the lense of news reporting of rape crime sentencing principles. Relevant theories in addition to Nordic penal exceptionalism are social constructionism, penal populism and moral panics. The data was collected using a mixed methods approach to content analysis. Pieces of news on rape crime sentences (n=103) were examined quantitatively to see how news reporting on rape crime has developed in Helsingin Sanomat over the past fifteen (15) years and what types of trends are present in the news reporting. The quantitative data also compares the image of rape crime created by Helsingin Sanomat to the reality of rape crime. In addition to news pieces the editorials or leading articles (n=16) and articles (n=55) were analyzed through an inductive qualitative content analysis where themes were allowed to emerge from the data. The qualitative data was separated in to four distinct categories: lenient sentencing and value discussions, statistics, immigrants as a threat and consent-based legislation and feminist discourse. The research results show that the news on rape crime do not reflect the reality of rape crime and that there are overrepresentations of unknown perpetrators and perpetrators with a foreign name. A quantitative analysis was not sufficient to understand the social discussions surrounding the sentence news reporting so the qualitative data was needed to point out penal populist trends in the media representations of rape crime sentencing and to analyze the construction of moral panics through overrepresenting immigrants as a threat to social order. The notion that Nordic media has resisted a punitive turn is thereby not accurate, at least when it comes to rape crime.
  • Granskog, Anyara (Helsingin yliopisto, 2020)
    In recent years, a resurgent leftist faction has arisen in the Democratic Party of the United States, emerging first in Senator Bernie Sanders’ campaign to become the party’s nominee in the 2016 presidential election. Sanders’ campaign declared a ‘political revolution’, a left-wing project advocating socioeconomic and political transformation and problematizing inequality in American society. The primary election process drew deep factional lines in the party between Sanders’ and Hillary Clinton’s supporters, and ultimately resulted in Clinton’s candidacy and defeat in the general election. In the wake of Sanders’ campaign, multiple left-wing organisations emerged both within the Democratic Party and beyond it, adopting his policy goals and campaigning style. Among these was Justice Democrats, a factionally-oriented organization challenging Democratic incumbents and endeavouring to enact a political realignment towards the left on the intra-party level. The ongoing factional struggle is seen against the backdrop of a broader hegemonic crisis. The leftist faction of the party has produced a new populist discourse building a counter-hegemonic left-wing social imaginary. This thesis examines the discourse of the political revolution, and the discursive devices constituting its articulation of key dichotomies. The thesis applies a theoretical framework of Giovanni Sartori’s factionalism, Margaret Canovan’s populism, and Gramscian hegemony to conduct a discourse analysis of the resurgent leftist discourse on the meso and macro levels. This thesis asks: how does the discourse of the political revolution construct an adversarial dichotomy of an in-group and an out-group as part of its populist counter-hegemonic project? To answer its research question, the thesis develops its methodological approach by combining critical discourse analysis (CDA), discourse theory, and aspects of the complementary method of discourse tracing. This framework views discourses and social reality as mutually constitutive. The value of such analysis lies in practicing reflexivity and considering what kind of social reality the discourse strives to generate, reproducing and disrupting dominant ideas and structures. Examining a discourse yields insight into the possible real-world consequences of the adoption of the worldview it constitutes, and facilitates the tracing of shifts in political culture. The thesis finds that, on the meso level, the discourse constructs a logic of difference to dismantle the conception of the Democratic Party as monolithic, producing an ideologically-based factional challenge through the dichotomisation of two factional groups. The discourse articulates an ideologically committed left-wing factional in-group, and a clientelist party establishment out-group corrupted by established campaign finance practices. The adversarial in-group and out-group constitute factions of principle and interest (as per Sartori), drawing from the redemptive and pragmatic faces of democracy, respectively. On the macro level, the discourse constructs a logic of equivalence through articulating a populist people-elite binary. ‘The people’ are conceived of as a broad, diverse collective connected by class-based grievances and interests, sovereign but unrepresented. This is juxtaposed with the articulation of an out-of-touch, oligarchic elite configuration consisting of dominant economic forces, a political elite, and a discursive elite. The elite are likewise connected by class interests, exercising undue influence over the political system and reproducing a hegemony facilitating economic inequality. The elite is articulated as the common Other for ‘the people’ as the groups’ class interests conflict and systemic structures privilege the elite at the expense of the needs of the people. This people-vs-elite dichotomisation produces the articulation of ‘the people’ as a historical bloc, a class alliance with transformative capacity, whose political action is seen as necessary to usher in a democratic renewal at both the meso and macro levels. The discourse scandalizes the existing level of inequalities in American society and articulates campaign finance practices yielding wealthy elites influence over the political process as impermissible. These scandalisations challenge existing social structures and dominant ideas. The discourse seeks to thereby shift these ideas and practices beyond the hegemonic limits of intelligibility through the production of a left-wing social imaginary. Understanding the effects of discourses and discursive shifts on social reality, and vice versa, is useful for academics examining social reproduction and transformation. A discursive shift the like of which the political revolution seeks to achieve holds practical policy implications and has potentially wide-reaching consequences on U.S. political culture and social practices. Ramifications may be felt beyond borders in the political discourses of other nations due to the prominent position the U.S. holds in the international community. Should this counter-hegemonic discourse become more broadly adopted within the Democratic Party and beyond, it may provide a blueprint for similar movements in comparable contexts.
  • Ikonen, Teemu (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielma syventyy poliittisten identiteettien muodostumisen logiikkaan. Spesifiksi kohteeksi on valikoitunut Donald Trumpin vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanja sekä sitä seuraava ajanjakso, johon tutkielman analyysi tulee pureutumaan populismin kontekstissa. Tutkielman tarve perustuu populistisen politiikan lisääntyneeseen määrään ja tästä kumpuavaan aiheen paremman ymmärryksen lisäämiseen. Populistiset prosessit ja toimintamallit ovat lähtökohtaisesti kompleksisia sekä emootioita herättäviä käytäntöjä, joten tutkielma pyrkii objektiivisella sekä tieteellisellä lähestymistavalla edellä mainittujen sosiaalisten tapahtumaketjujen yksityiskohtaiseen purkamiseen. Käytännössä tutkielma koostuu Donald Trumpin puheiden analysoinnista. Valitun materiaalin prosessoinnin metodikäytännöksi eli työkaluksi on valittu Ernesto Laclaun diskurssianalyyttinen lähestymistapa. Valittu metodi on hyödyllinen väline analysoitaessa abstraktia sekä vaikeasti lähestyttävää populistisen kansan identiteetin muodostumista. Laclaun metodikäytännön tieteenfilosofinen perusta voidaan sijoittaa postmarxilaiseen, antiessentialistiseen sekä jälkistrukturalistiseen ajattelutapaan. Nämä lähtökohdat yhdistettynä metodin käytännössä tarjoamaan analyysitapaan tekevät siitä relevantin lähtökohdan yhteiskunnallisen poliittisen instanssin tarkasteluun. Aineiston pohjalta valitaan neljä diskurssia tai teemaa, joiden perusteella Donald Trumpiin keskittyneen kansanliikkeen poliittisen identiteetin muodostuminen puretaan osiin. Laclaun metodikäytäntö paljastaa kansanliikkeen koostuvan suuresta määrästä yksittäisiä vaatimuksia, jotka yhdistyvät tutkielman populistisen määrittelyn mukaisesti heterogeeniseksi ryhmittymäksi. Tätä näennäisesti yhtenäistä kansan identiteettiä yhdistää ja pitää koossa yhteinen tyytymättömyys nykyistä valtaa pitävää eliittiä kohtaan sekä dominoivan statuksen omaavat merkitsijät, jotka edustavat koko pluralistista vaatimusten järjestelmää. Kansanliikkeen poliittisen identiteetin mallintamisen jälkeen Donald Trumpin populismia verrataan tutkielmassa aikaisemmin esiteltyyn yhdysvaltalaisen populismin perinteeseen. Vertailu osoittaa populistisen perinteen jatkuvan Trumpin luoman poliittisen identiteetin muodossa. Lisäksi huomataan vastaavanlaisen populististen identiteettien muodostumisen olleen osa yhdysvaltalaista poliittista historiaa.
  • Järviniemi, Jon (Helsingin yliopisto, 2019)
    ”Hyvät ystävät, tuli iso jytky!” ropade Sannfinländarnas dåvarande partiledare Timo Soini på våren 2011 framför partimedlemmarna, när partiet lyckades med en historisk valframgång i riksdagsvalet 2011. ’’Jytky-året’’ som riksdagsvalet ofta kallas för, betydde att vi här i Finland fick se hur effektivt populism kan fungera som politisk retorik. Forskningen om populismen i Finland har länge kretsat endast kring Sannfinländarna, partiets partiledare Timo Soini och året 2011. Jag anser att forskningen om populism inte kan kretsa kring endast ett parti och en partiledare, utan populism bör undersökas i en bredare bemärkelse. I den här avhandlingen undersöker jag finländska partiledares användning av populism som en retorikstil i Yles partiledarintervjuer från år 2007 och 2015 inför respektive riksdagsval. Jag använder mig av Jagers och Walgraves definition om populism som en retorikstil och gör en kvantitativ innehållsanalys av intervjuerna. Avhandlingens syfte är att a) se vilka partiledare använde sig av populism i intervjuerna från år 2007 och 2015, samt vilken typ av populism det går att finnas och b) se ifall någon förändring har skett i populistisk retorikstil mellan riksdagsvalen 2007 och 2015 i Finland. Min hypotes är att populistisk retorik har spridits från Sannfinländarna till andra partier och blivit allt vanligare efter riksdagsvalet 2011. Hypotesen baserar sig på Cas Muddes hypotes om populistisk zeitgeist. Jag kom fram till att antielitisk populism användes av Sannfinländarnas partiledare i intervjun från år 2007. Deras antielitiska populism var en blandning av anti-politik, anti-stat och anti-media. Sannfinländarna var även den enda partiledare som kritiserade Europeiska unionen. I intervjuerna från år 2015 förekom det däremot tre partiledare som använde sig av antielitisk populism. Partiledarna var Sannfinländarnas Timo Soini, Gröna förbundets Ville Niinistö och Vänsterförbundets Paavo Arhinmäki. Dessa tre partiledares användning av antielitisk populism skilde sig markant från de övriga partiledarna och därmed kan de anses ha varit antielitiska populister i finländsk kontext. Även om dessa tre partiledare använde antielitisk populism i hög grad, så fanns det skillnader mellan deras antielitiska retoriker. De alla hänvisade ofta till folket, men Niinistö och Arhinmäki kritiserade klart oftare andra politiker och partier, än vad Soini gjorde. Däremot kritiserade Arhinmäki inte lika mycket statens offentliga institutioner och tjänster, som till exempel Soini gjorde. Soini skilde sig från de två andra politikerna genom att vara den enda som kritiserade Europeiska unionen och media. Uteslutande populism förekom väldigt sällan i de intervjuerna som jag analyserade. Ganska sällan talades politikerna överlag om specifika befolkningsgrupper och när de gjorde det så var det i en neutral eller positiv bemärkelse. Ur min analys är det klart att en ökning i användningen av populistisk retorik har skett och att det inte längre var endast Sannfinländarnas partiledare Timo Soini som använde sig av antielitisk populism. Men att tala om att Muddes hypotes om populistisk zeitgeist är rådande i Finland vore vara en vågsam generalisering utifrån mitt begränsade material. För att förstärka mina resultat vore det nödvändigt att fortsätta analysen och inkludera till exempel mera intervjuer, valprogram, inlägg på sociala media och så vidare. Men utifrån mina resultat går det att märka att något har skett i Finland och att populistisk retorik kan de facto ha blivit vanligare. Ifall vi är trogna till Muddes hypotes, så kan Sannfinländarnas valframgång i riksdagsvalet 2011 vara åtminstone en av bakomliggande katalysatorer för att populistisk retorik har blivit vanligare i Finland och därmed spridits från ett parti till övriga.
  • Sarvilahti, Pauliina (2005)
    Tutkimuskohteena on eurooppalainen oikeistopopulismi. Tapaustutkimuksena tutkielmassa analysoidaan italialaisen Lega Nord -puolueen johtohahmon Umberto Bossin puheita hallituspuolueena ollessaan. Primäärilähteinä käytetyt puheet on pidetty vuosina 2001-2003. Tutkielman tarkoituksena on ensinnäkin selvittää oikeistopopulismin käsite, joka laajassa mittakaavassa kuuluu uuden politiikan teorian alaisuuteen. Oikeistopopulismin piirteinä ovat antielitismi, poissulkeva luonne toiseuden kautta, kriisiin vetoaminen, uudenlaisen ja erilaisen poliittisen voiman identiteetti sekä uuskonservatismi ja protektionismi. Myyttinen ja konkreettinen alueellisuus ovat puolueen alkujaan alueellisen erikoispiirteen takia otettu mukaan. Tutkimuskysymyksinä on ensinnäkin selvittää käyttääkö Bossi vielä oikeistopopulistista teesiä hallituspuolueena, jonka jälkeen tarkastellaan tarkemmin miten hän tämän teesin puheissaan rakentaa. Metodina käytetään Chaïm Perelmanin uuden retoriikan menetelmää. Uusi retoriikka huomioi erityisesti retorin ja yleisön välisen suhteen. Argumentointitekniikat jakautuvat assosiatiivisiin ja dissosiatiivisiin argumentteihin. Assosiatiivisia ovat kvasiloogiset, todellisuuden rakenteisiin perustuvat ja todellisuuden rakenteita muokkaavat argumentit. Kvasilooginen argumentointi määrittelee, vertailee, pohtii todennäköisyyksiä, on vastavuoroinen ja osoittaa ristiriitaisuuden. Todellisuuden rakenteisiin perustuva argumentointi osoittaa kausaalisuussuhteita ja todellisuuden rakenteita muokkaava argumentointi antaa esimerkkejä, metaforia, analogioita, malleja ja havainnollistamista. Dissosiatiivinen argumentointi pyrkii kahden asian erottamiseen. Tutkimuksessa havaittiin Bossin käyttävän edelleen oikeistopopulistista teesiä puheissaan. Bossi käyttää myös koko uuden retoriikan argumentoinnin kirjoa. Puheenjohtaja määrittelee puolueen erilaiseksi ja loogisesti toimivaksi kokonaisuudeksi. Todellisuuden rakenteisiin perustuvassa argumentoinnissa käy ilmi kausaalisuhteiden käyttö, jonka mukaan LN syntyi vahvasta kysynnästä. Todellisuuden rakenteita muokkaavissa argumenteissa Bossi käytti erityisesti luonto- ja taistelumetaforia. Dissosiatiivisilla argumenteilla puheenjohtaja rakentaa Legalla toisen. Bossi hyödyntää myyttistä ja konkreettista alueellisuutta taitavasti.
  • Yli-Hemminki, Esko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Työn tavoite on ymmärtää mahdollista rationaalisen ja humaanin kriminaalipolitiikan muutosta Suomessa 2020-luvulla. Tutki-muskysymys on, miten suomalaisen kriminaalipolitiikan muutos teoriassa tapahtuu. Tähän liittyvät kysymykset: miten muutok-sen alku (eli murros) kriminaalipolitiikassa ilmenee ja miten se voi syventyä kriminaalipolitiikan muutokseksi. Muutos tarkoit-taa koko kriminaalipoliittisen syväkulttuurin, eli rikosoikeusteorian ja sen ideologisen perustan muuttumista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan, mitä kriminaalipolitiikka käsitteenä tarkoittaa, miten se on Suomessa erityisesti 1960-luvulta eteenpäin kehittynyt sekä mitkä ovat sen ideologiset juuret (pohjoismainen oikeus, realismi, pragmatismi ja hyvinvointi-valtio). Tämän jälkeen siirrytään kuvaamaan rationaalisuutta ja humaaniutta kriminaalipolitiikan keinoja ohjaavina arvoina. Yleistavoitteena esitetään minimoimis- ja jakamistavoitetta. Rangaistusteoria ohjaa kriminaalipolitiikkaa. Rangaistusteorian yleiskuvan jälkeen avataan välilliseen yleispreventioon pohjautuvaa rangaistusteoriaa. Arvojen, yleistavoitteen ja rangaistusteo-rian kautta voidaan ymmärtää, millainen kriminaalipolitiikka on muutoksen tai ainakin murroksen kohteena. Kolmannessa luvussa annetaan kriminaalipolitiikan tasoteoria. Kriminaalipolitiikka ei muutu kerralla. Murroksesta kriminaali-politiikassa voi kuitenkin seurata kokonaisvaltiainen muutos murroksen syvennettyä. Tasoteoria tarkastelee muutoksen tapah-tumista. Ensimmäisellä eli käytännöllisen kriminaalipolitiikan tasolla kyse on politiikasta ja kriminaalipolitiikan yhteiskunnalli-sesta päätöksenteosta. Toinen taso on teoreettisen kriminaalipolitiikan taso. Siellä sijaistee tieteellinen lähestymistapa krimi-naalipolitiikkaan. Myös arvot ja tavoitteet sijaitsevat siellä käytännöllistä kriminaalipolitiikkaa ohjaavina. Kolmas ja syvin taso on rikosoikeusteoreettisen syväkulttuurin taso. Se muodostuu rikosoikeusteorioista eli rangaistus- ja kriminalisointiteoriasta ja merkittävimmistä kriminaalipolitiikkaa ohjaavista käsitteistä. Neljäs luku keskittyy muutoksen ja murroksen etenemisen kuvaamiseen. Muutos etenee ja hidastuu tasojen välisten suhteiden seurauksena. Itse murrosta lähdetään paikantamaan nykyisen kriminaalipoliittisen politisoitumisen kautta. Erityisesti rangais-tuspopulistinen argumentaatio on vaikuttanut kriminaalipolitiikan politisoitumiseen. Merkittävinä murroksen käytännön ilme-nemisinä esille tuodaan median rooli rikollisuutta muokkaavien käsitysten tuottajana, anti-intellektualismi asiantuntijoiden vähät-telynä ja uhrikeskeisen kehityksen tuottama asiantuntijoiden roolin heikkeneminen. Erityisen aseman murroksessa saa rangais-tusten koventaminen ”yleiseen oikeustajuun” vedoten. Murroksen syvenemistä kuitenkin hidastavat asiantuntijoiden mahdolli-suus vaikuttaa kriminaalipolitiikkaan sekä hyvinvointivaltion ideologia. Muutosta kuvataan siis tasoteorian avulla. Muutoksen katsotaan tapahtuvan kriminaalipolitiikan rikosoikeusteoreettinen syväta-son muututtua. Tämä voi tapahtua, kun kriminaalipolitiikan murros syvenee kriminaalipolitiikan rikosoikeusteoreettiselle syvä-tasolle ja muuttaa sen teoreettisia ja käsitteellisiä olettamia. Suomessa eletään kriminaalipolitiikan murrosta, joka ilmenee kriminaalipolitiikan politisoitumisena. On mahdollista, että murros syvenee tulevaisuudessa muutokseksi.
  • Lindbäck, Sofia (Helsingfors universitet, 2016)
    Kahtena viime vuosikymmenenä populismin suosio on kasvanut suurimmassa osassa Länsi-Euroopan maista. Yksi populismin perusajatuksista on nationalismi, johon liittyy usein Euroopan unionin vastaisuus. Tässä tutkimuksessa vertaillaan Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja Front Nationalin puheenjohtajan Marine Le Penin Euroopan unionin vastaisia argumentteja. Korpukseen on valittu vuodelta 2011 Soinin blogikirjoitukset ja Le Penin puheet, joissa on mainittu Euroopan unioni. Tutkimuskysymyksenä on, käyttävätkö Le Pen ja Soini samankaltaisia argumentointikeinoja. Jos eivät, mitkä ovat eroavaisuudet? Hypoteesina on, että molemmat käyttävät suurimmaksi osaksi populisteille tyypillisiä argumentteja, mutta että argumenttistrategioissa on myös jonkin verran maa- ja kulttuurikohtaisia eroja. Tutkimusmenetelmä on pääasiassa kvalitatiivinen mutta paikoin myös kvantitatiivinen. Tutkimuksessa käytetään pääasiassa Ruth Amossyn (2010) argumenttiluokitusta, johon kuuluvat syllogismi, epätäydellinen syllogismi (enthymème) ja analogialla todistaminen. Lisäksi hyödynnetään Martin Reisiglin ja Ruth Wodakin (2001) diskurssistrategioita koskevaa teoriaa, eli nominaatiostrategiaa, predikatiivistrategiaa, argumenttistrategiaa ja tehostavaa (intensification) tai vähättelevää (mitigation) strategiaa. Tutkimuksessa selviää, että vaikka Soinin ja Le Penin teksti- ja puhetyylit on hyvin erilaisia, käyttävät he silti melko paljon samanlaisia argumentointityylejä. Soinin kirjoitustyyli on värikästä: hän käyttää lyhyitä lauseita, tekee kriittisiä huomioita muista poliitikoista, mutta ei perustele argumenttejaan kovin kattavasti. Le Penin puheista löytyy myös paljon nykytilanteen kritiikkiä, mutta hän esittää vastaehdotuksensa hyvin perusteellisesti antaen konkreettisia parannussuunnitelmia. Tarkasteltujen poliitikkojen retoriikassa on paljon yhteistä. Molemmat käyttävät samankaltaisia metaforia puhuessaan Euroopan unionista, esimerkiksi verraten Euroopan unionia tautiin tai politiikkaa peliin. Molemmat siteeraavat Churchillia perustellessaan EU-vastaista näkemystään. Kummankin tekstistä löytyy hyperbolia, kun he liioittelevat oman maansa uhrautumista Euroopan unionissa tai kertovat oman puolueensa kohtelusta saadakseen kuulijan huomion ja sympatian puolelleen. Kulttuurisia eroja on myös jonkin verran. Soini vertaa toistuvasti Euroopan unionia Neuvostoliittoon: hänen mielestään molemmat ovat tuhoon tuomittuja. Soini myös siteeraa lehtiä useammin, kun taas Le Pen siteeraa enemmän asiantuntijoita. Euroopan unioniin kohdistuva kritiikki on Soinin artikkeleissa suuremmassa roolissa, EU nähdään ongelmien pääsyynä. Le Pen taas keskittyy enemmän Ranskan tilanteeseen ja keinoihin joilla taloustilanne tulisi valtiotasolla korjata. Euroopan unioni nähdään hänen puheissaan vain yhtenä monista ongelmista.
  • Pesälä, Siru (2005)
    Tutkimuksen kohteena on Iltalehden ja Ilta-Sanomien uutisointi kansanedustaja Tony Halmeen ampumavälikohtauksesta ja sitä seuranneista tapahtumista heinä-elokuussa 2003. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaiseksi ja miten iltapäivälehdet Halmeen konstruoivat sekä sitä, miten ja miksi lehtien uutisointi ja Halme-representaatiot poikkesivat toisistaan. Iltapäivälehtien Halme-uutisointia lähestytään poliittisen journalismin, melodraaman ja kaupallisuuden näkökulmista. Tutkimuksessa osoitetaan, kuinka lehtien kilpailu vaikutti Halme-representaatioihin, kuinka uutisoinnilla luotiin tunteisiin vetoavaa melodraamaa ja kuinka representaatiot rakentuivat poliittisen journalismin kontekstissa sitä samalla uudistaen. Konstruktivistisen lähestymistavan mukaisesti analyysissa painotetaan kontekstien merkitystä. Menetelmänä on aineiston määrällinen ja laadullinen analyysi. Aineistona on kaikki 4.7.2003- 31.8.2003 iltapäivälehdissä ja niiden lööpeissä julkaistut Halme-uutiset ja kirjoitukset. Aineistoa analysoidaan neljässä eri jaksossa, jolla pyritään tuomaan esille Halme-uutisoinnissa tapahtuneet muutokset sekä osoittamaan, kuinka Halme-uutisointi noudattaa draaman kaarta. Sisällön erittelyllä tutkitaan, miten iltapäivälehdet uutisissaan Halmeen kehystivät. Kehysten luokat on rakennettu soveltaen Orrin E. Klappin ajatusta symbolisista johtajista. Analyysilla tutkitaan, kuinka usein Halme esitettiin konnan, uhrin, selviytyjän, narrin, populaarin uhrin tai sankarin roolissa. Laadullisella menetelmällä ja valokuvien semioottisella analyysilla myös osoitetaan esimerkkien avulla, miten lehdet kyseisiä kehyksiä rakensivat. Myös valokuvia tutkitaan sisällön erittelyllä, jolla selvitetään mm. sitä, konstruoivatko iltapäivälehdet Halmeen poliitikon, siviilin vai Viikingin rooliin. Tutkimus osoittaa, että Iltalehti korosti Halmeen asemaa uhrina Ilta-Sanomia enemmän. Vaikka uutiset jakaantuivat Iltalehdessä suhteellisen tasaisesti konna-, uhri- ja selviytyjä-luokkiin, niin Iltalehden etusivulla ja lööpissä Halme esitettiin useammin uhrina ja selviytyjänä. Ilta-Sanomien uutisissa Halme kehystettiin konnan rooliin lähes puolessa uutisista, mutta etusivulla ja lööpissä Halme representoitiin useimmin selviytyjänä. Aineiston analysoiminen jaksoittain paljasti, että molempien lehtien suhtautuminen Halmeeseen oli uutisoinnin alussa negatiivista. Sen lisäksi, että lehtien uutisointi Halmeen terveydentilasta oli elokuun alussa ristiriitaista, erot lehtien välillä olivat selkeitä myös 10.7.2003-1.8.2003. Tuolloin Iltalehden suhtautuminen Halmeeseen muuttui positiivisemmaksi, sen sijaan Ilta-Sanomat vähensi uutisointinsa määrää radikaalisti. Ilta-Sanomien Halme-uutisointi aktivoitui kuitenkin uudelleen iltapäivälehtien ristiriitaisen uutisoinnin vuoksi, ja samalla lehden suhtautuminen Halmeeseen muuttui aikaisempaa positiivisemmaksi. Vastaavasti Iltalehti ei elokuussa kirjoittanut Halmeesta yhtä myönteisiä uutisia kuin heinäkuun lopulla. Työn lopussa iltapäivälehtien Halme-kirjoittelua tarkastellaan tavoilla, jotka ilmentävät aikamme tabloidijournalismia, sen käytäntöjä ja tavoitteita. Tärkeimpiä lähteitä ovat Klappin "Symbolic Leaders" (1964) sekä Peter Dahlgrenin ja Colin Sparksin toimittama "Journalism and popular culture" (1993). Keskeiseen rooliin nousee myös Norman Fairclough`n "Miten media puhuu" (1997).
  • Mäntyniemi, Stina Kristina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Populismista puhutaan paljon, mutta populistijohtajia on tutkittu verrattain vähän. Samoin vaikka brändien merkitys tunnustetaan myös politiikan alueella, poliittinen henkilöbrändi on käsitteenä vielä suhteellisen nuori. Tämä tutkielma tarkastelee populistipoliitikon henkilöbrändin rakentumista äänestäjien näkökulmasta. Tutkielman päätavoitteena on ymmärtää, minkälainen brändimielikuva Perussuomalaisten kannattajilla on Jussi Halla-ahosta. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Mitkä ovat äänestäjän näkökulmasta populistipoliitikolle arvokkaita brändiominaisuuksia? Minkälainen brändimielikuva Jussi Halla-ahosta muodostuu hänen omien kannattajiensa keskuudessa? Jotta tutkimuskysymyksiin voidaan vastata, on ensin ymmärrettävä politiikan nykypäivän toimintaympäristöä ja siinä viime vuosikymmenten aikana tapahtuneita muutoksia. Tutkimuskysymysten kannalta keskeisimmät muutokset liittyvät politiikan medioitumiseen, politiikan henkilöitymiseen, poliittisen markkinoinnin suosion kasvuun ja populismin nousuun. Lisäksi on ymmärrettävä, mitä tarkoitetaan brändillä ja henkilöbrändillä, ja millaisia erityispiirteitä politiikan toimintaympäristö niille asettaa. Tutkielman aineisto koostuu kuudesta Perussuomalaisten kannattajan haastattelusta. Aineistonkeruumenetelmä on puolistrukturoitu teemahaastattelu, ja aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman tuloksista selviää, että populistipoliitikon henkilöbrändin merkittävimmät ominaisuudet liittyvät konkreettisia tekoja enemmän mielikuvia luoviin tekijöihin. Henkilöbrändin merkittävimpiä ominaisuuksia ovat muista erottautuminen, asioiden selittäminen yksinkertaisessa muodossa ja rauhallisena pysyminen. Jussi Halla-ahon brändi-identiteettiä eniten luonnehtivasti tekijäksi nousi erottautuminen muista erityisesti maahanmuuttokriittisyyteen profiloitumisen kautta. Lisäksi merkitystä on sillä, kuinka luotettavana poliitikkoa pidetään sekä sillä, missä ja miten poliitikko kannattajansa kohtaa. Toivotun brändimielikuvan muodostumisen ja ylläpitämisen kannalta juuri yleisön kohtaaminen nousi tutkimuksen perusteella avainasemaan. Positiivinen brändimielikuva syntyy erityisesti sosiaalisen median kanavissa: äänestäjien arkikohtaamisten ympäristössä, jossa poliitikolla on mahdollisuus vuorovaikutukseen sekä sen määrittämiseen, millaista mielikuvaa hän itse haluaa itsestään viestiä.
  • Korppi-Tommola, Veera (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan kuuden eri moraaliperustan yhteyksiä erikseen poliittiseen orientaatioon, populistiseen ajatteluun sekä tulevaisuusorientaatioon kvantitatiivisilla menetelmillä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on moraaliperustojen teoria, jonka lähtökohtana on näkemys moraalin intuitiivisuudesta ja pluralistisuudesta. Teoriassa nimetään kuusi moraaliperustaa, jotka oletetaan synnynnäisiksi, evoluution muokkaamiksi moraalisiksi intuitioiksi. Moraaliperustat toimivat moraaliarviointien pohjana, mutta se, kuinka paljon mikäkin perusta painottuu moraalisessa järkeilyssä, vaihtelee yksilöiden ja kulttuurien välillä. Perustat ovat nimeltään huolenpito/vahingonteko, reiluus/vilpillisyys, lojaalius/petturuus, auktoriteetin kunnioittaminen/kumouksellisuus, puhtaus/rappiollisuus sekä vapaus/sorto. Moraaliperustojen teoria kehitettiin alun perin selittämään eroja, ja toisaalta myös yhtäläisyyksiä, joita moraalin ja moraalisten tekojen määrittelyssä esiintyy eri kulttuurien välillä. Sittemmin teoriaa on käytetty runsaasti poliittista suuntautumista sekä poliittisia asenteita käsittelevissä tutkimuksissa, useimmiten selittävän muuttujan roolissa. Tutkimuksissa on toistuvasti havaittu, että poliittisesti liberaalien ja poliittisesti konservatiivien moraaliarvioinneissa painottuvat eri moraaliperustat: liberaalien moraalinen ajattelu palautuu huolenpidon ja reiluuden moraaliperustoihin, kun taas konservatiivien on havaittu käyttävän huolenpidon, reiluuden, lojaaliuden, auktoriteetin kunnioittamisen ja puhtauden moraaliperustoja suhteellisen tasapuolisesti moraalisessa järkeilyssään. Vapauden moraaliperusta kuvaa ennen kaikkea poliittisesti libertaristista moraalia, ja on lisätty teoriaan myöhemmin kuudenneksi perustaksi. Tämän tutkielman yhtenä tarkoituksena on selvittää, jakautuvatko moraaliperustojen painotukset poliittisen orientaation suhteen teorian mukaisesti myös suomalaisessa aineistossa. Koska länsimainen poliittinen ilmapiiri on muuttunut nopeasti viimeisen vuosikymmenen aikana, ja politiikkaan on ilmaantunut uusia jakolinjoja perinteisen vasen-oikea-akselin rinnalle, on selitettäviksi muuttujiksi valittu poliittisen orientaation lisäksi myös populistinen ajattelu sekä tulevaisuusorientaatio. Tutkielman aineistona toimii loppuvuodesta 2017 kerätty Taloustutkimuksen teettämä kansallisesti edustava (N = 1020) kyselytutkimus, jossa kartoitettiin suomalaisten käsityksiä biotaloudesta. Tulevaisuusorientaatiota mittaava osio oli kyselyssä valmiiksi mukana, ja tätä tutkielmaa varten kyselylomakkeeseen lisättiin moraaliperustojen, poliittisen orientaation sekä populistisen ajattelun mittarit. Selittävien ja selitettävien muuttujien väliset yhteydet testataan lineaarisella regressioanalyysilla. Vapauden moraaliperusta on ensimmäistä kertaa mukana suomalaisten moraaliperustojen yhteyksien tarkastelussa, joten vapauden perustan muodostuminen aineistossa tarkistettiin eksploratiivisella faktorianalyysilla. Analyysien tulokset antavat tukea tutkielman lähtöoletukselle moraaliperustojen yhteydestä erilaisiin yhteiskunnallisiin katsomuksiin. Moraaliperustojen teorian hypoteesi moraaliperustojen ja poliittisen suuntautumisen yhteydestä toteutuu aineistossa osittain: lojaaliuden ja auktoriteetin kunnioittamisen perustat olivat positiivisessa yhteydessä oikeistolaiseen poliittiseen orientaatioon, reiluuden perusta taas negatiivisessa yhteydessä oikeistolaisuuteen. Populistista ajattelua selittää kaikista moraaliperustoista parhaiten vapauden moraaliperustan muuttuja positiivisella yhteydellä. Tulevaisuusorientaatio, jossa toimintaa ohjaavat enemmän pidemmän ajan tavoitteet kuin välittömät seuraukset, on positiivisessa yhteydessä huolenpidon ja reiluuden moraaliperustoihin ja negatiivisessa yhteydessä vapauden ja puhtauden moraaliperustoihin. Aineiston analyysivaiheessa ilmeni, että lähes kolmannes kyselyyn vastanneista ei identifioitunut yhdenkään yhdeksästä eduskuntapuolueesta kannattajaksi. Tämän havainnon lisäksi se, että libertaristiseen moraaliajatteluun pohjautuvan vapauden moraaliperustan yhteydet selitettäviin muuttujiin ovat keskimäärin voimakkaammat kuin millään muulla moraaliperustalla, antavat viitteitä yhteiskunnallisten asenteiden ja poliittisen kentän muutoksesta Suomessa. Tulevaisuudessa olisi tärkeää, että moraalin ja yhteiskunnallisten asenteiden välistä yhteyttä tutkittaessa huomio suunnattaisiin myös poliittisiin valtapuolueisiin tai vasemmisto-oikeisto-jaotteluun samaistumattomien moraalikäsityksiin.
  • Kallio, Lauri Henrik (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielma käsittelee viihteellisen tabloidijournalismin ja oikeistopopulismin välistä yhteyttä, joka jäsentyy vertailemalla keskenään neljää oikeistopopulistista puoluetta – Italian Lega Nordia, Itävallan vapauspuoluetta, Ranskan Front Nationalia sekä Tanskan kansanpuoluetta – suhteessa tabloidijournalismille ominaisiin uutiskriteereihin. Nämä uutiskriteerit ovat personointi, viihteellisyys ja kansanomainen retoriikka. Tutkimusaineisto perustuu erityisesti puolueiden kotisivuihin sekä näiden vaalikampanjoiden ja -mainoksien materiaaleihin, joiden pohjalta vertailevan metodin avulla tehtäviä johtopäätöksiä tukevat aikakausilehtien sähköisistä arkistoista löytyvät uutisoinnit ja artikkelit sekä tutkimuskirjallisuus. Ensisijaisena tarkoituksena on selvittää mediapainotteisesta näkökulmasta sitä, onko tabloidimedian oikeistopopulismille mahdollisesti tarjoama profiloitumisväylä intentionaalinen vai puhtaasti markkinalogiikkaan perustuva. Toiseksi paikannetaan oikeistopopulististen puolueiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä suhteessa siihen, millä tavoin ne vastaavat tabloidijournalismin uutisoinnille tyypillisiä piirteitä. Tästä perspektiivistä keskiöön nousee myös kolmanneksi kysymys siitä, ovatko puolueet hyödyntäneet ilmaista mediajulkisuutta vai profiloituneet aktiivisesti omien mediaorganisaatioidensa rakentamisen kautta. Mediapainotteisen näkökulman vuoksi ajallinen ympäristö ja ideologiset tekijät toimivat enemmänkin tutkielman väljänä viitekehyksenä kuin sen fokusta tiukasti jäsentävinä määreinä. Oikeistopopulismin ja tabloidijournalismin välillä on havaittavissa vastaavuuksia henkilöitymisen, viihteellisyyden ja retoriikan osa-alueilta. Kaikista puolueista löytyy yhtenäisiä piirteitä, jotka sopivat hyvin yhteen tabloidijournalismin uutiskriteereiden kanssa. Tämän suhteen lähtökohdat eivät ole kuitenkaan poliittisia, vaan pikemminkin on kyse tabloidijournalismin uutiskriteereiden kaupallisen logiikan ja oikeistopopulismin viihteellisten elementtien välisestä korrelaatiosta, joka on luonut puolueille mahdollisuuden profiloitua valtavirran tietoisuuteen. Vaikka puolueista löytyy tabloidijournalismin näkökulmasta materiaalia sen jokaisen uutiskriteerin alle, ovat oikeistopopulististen puolueiden keskinäiset erot suhteessa viihteellisen median uutiskriteereihin kuitenkin huomattavampia kuin niiden väliset yhtäläisyydet. Itävallan vapauspuolueen toiminnasta löytyy eniten vastaavuutta viihdearvon suhteen tabloidijournalismin uutiskriteereiden näkökulmasta, vaikka tämä vastaavuus on lähinnä rakentunut puolueen entisen puheenjohtajan Jörg Haiderin vetovoimaisen persoonan ympärille. Lega Nordin kohdalla puolestaan viihdearvo on välittynyt suuremmassa määrin koko puolueen toiminnan kuin yksittäisen henkilön kautta. Lisäksi Lega Nord on omien radio- ja televisiokanaviensa kautta tarjonnut hyvin viihteellisiä ohjelmasisältöjä, joista kuvaavana esimerkkinä on Miss Padania -kauneuskilpailut. Front National ja Tanskan kansanpuolueen toiminta on puolestaan tabloidijournalismin näkökulmasta vähemmän viihteellisten elementtien sisältämää. Tästä huolimatta kyseisten puolueiden huomiota herättävät poliittiset lausunnot ja toiminta soveltuvat tabloidijournalismin uutiskriteereiden vaatimuksiin. Omien mediaorganisaatioidensa luomisessa Lega Nordin ja Front Nationalin rooli näyttäytyy aktiivisempana kuin Itävallan vapauspuolueen ja Tanskan kansanpuolueen. Syitä tähän voidaan jäsentää kansalliseen mediakenttään kohdistuvan hallinnollis-poliittisen kontrollin suuruudesta muiden tekijöiden ohella. Tutkielmani perusteella jäsentyvän yhteyden merkittävin ominaisuus kiteytyy kuitenkin siihen, että tabloidijournalismi luo oikeistopopulistisille puolueille profiloitumisväylän ja mahdollisuuden tavoittaa laajempia yleisöjä. Vaikka tämän väylän tosiasiallinen käyttäminen oikeistopopulististen puolueiden näkökulmasta vaatii syväluotaavampaa jatkotutkimusta osakseen, kertoo tabloidijournalismin oikeistopopulismille mahdollistama vastakaiku ylipäätänsä median vaikutusvallan tärkeydestä politiikalle ja sen toimijoille.
  • Granfelt, Anna (2010)
    Tutkimuksen tarkoituksena on pyrkiä selvittämään, onko Perussuomalaiset oikeistopopulistinen puolue. Perussuomalaisista ei ole tehty aiemmin kattavaa, puolueen ideologiaa tarkastelevaa tutkimusta. Puolue ei ole myöskään tuonut esille julkisesti ideologisia sitoumuksiaan siten, että niiden perusteella voitaisiin päätellä, mihin puolueluokkaan kohde sijoittuu. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii uuden politiikan teoria. Jälkiteollisissa, moderneissa yhteiskunnissa äänestäminen ja puoluesamastuminen tapahtuvat perinteistä oikeisto–vasemmisto-ulottuvuutta laajemmilla perusteilla. Uusien ristiriitaulottuvuuksien mukana politiikan asiasisältö on myös muuttunut. Poliittisten akseleiden ääripäissä sijaitsevat uusvasemmisto ja uusoikeisto, joista jälkimmäiseen liitetään oikeistopopulismi. Perussuomalaisia tutkitaankin uuden politiikan ja uusoikeiston näkökulmasta. Painoarvoa annetaan myös oikeistopopulismin skandinaavisille erityispiirteille. Tutkimuksen lähteinä käytetään pääasiallisesti lehtiartikkeleita sekä Perussuomalaisten puolueohjelmia. Tutkimusmenetelmä on lähtökohtaisesti laadullinen ja se käsittää tietyt kriteerit, joita sovelletaan tutkimuskohteeseen. Oikeistopopulismille onkin muodostettu kuusi ydinkriteeriä uuden politiikan teorian perusteella. Niiden lisäksi Perussuomalaisten kannattajakuntaa verrataan uusoikeistolaisen kannattajan profiiliin. Tutkimuksen perusteella voitiin havaita, että Perussuomalaiset on vahvasti kansallismielinen ja EU-kriittinen puolue. Maahanmuuttokriittisyys määrittää myös Perussuomalaisten politiikkaa ja puolue on osoittanut melko suurta aktiivisuutta maahanmuuttopolitiikan saralla. Näiden piirteiden lisäksi Perussuomalaiset kannattaa kansalaisten aktiivisempaa ja suorempaa roolia politiikassa. Neljäs tutkimuskriteeri sai myös vahvistusta aineistosta – Perussuomalaiset profiloituu valtiollisen kurinpitojärjestelmän puolestapuhujana. Niin kovemmat tuomiot rikoksista kuin taistelu huumeita vastaan ovat puolueen asialistan kärkipäässä. Perussuomalaisten poliittista ideologiaa tutkittiin myös populismin ja oikeistolaisuuden näkökulmasta. Molemmat kriteerit voitiin havaita tutkimusaineiston perusteella. Perussuomalaisten ja uusoikeiston tyypillisen kannattajakunnan välillä voitiin myös havaita suuri määrä yhtäläisyyksiä. Tutkimuskriteerien perusteella vaikuttaakin vahvasti siltä, että Perussuomalaiset olisi oikeistopopulistinen puolue. Puolue on kuitenkin vetäytynyt aikaisemmin tulkinnoista, joiden mukaan se olisi oikeistopopulistinen. Taustalla saattavat vaikuttaa edelleen vanhaan äärioikeistoon liittyvät negatiiviset mielikuvat, joihin Perussuomalaiset ei halua tulla yhdistetyksi. Perussuomalaisten luokitteleminen oikeistopopulistiseksi rajaisi myös varmasti puolueen kohderyhmää, mikä voi olla ristiriidassa puolueen tavoitteeseen vedota mahdollisimman laaja-alaiseen kannattajakuntaan.
  • Palkama, Elina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisen brändi-identiteetin muovaamista ja ylläpitoa puolueen julkisessa viestinnässä vuonna 2015. Perussuomalaiset on suomalainen populistinen puolue, joka on lyhyessä ajassa noussut pienpuolueesta lähes 20 prosentin kannatukseen ja hallituspuolueeksi. Puolue on profiloitunut maahanmuuttovastaiseksi ja on aiheuttanut myös kohuja julkisuudessa jäsentensä rasististen lausuntojen vuoksi. Puolueessa on vahva maahanmuuttovastainen siipi, mutta puolue on myös pyrkinyt julkisuudessa irtisanoutumaan rasismista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu kahdesta osa-alueesta: poliittisesta brändäyksestä ja populismista. Brändeillä on suuri vaikutus poliittisessa markkinoinnissa. Mielikuvalla puoluebrändistä voi olla jopa poliittisia linjauksia suurempi merkitys äänestyspäätökseen. Brändi-identiteetillä pyritään rakentamaan ja hallitsemaan brändiin liitettyjä mielikuvia. Scammellin brändi-erottuvuuden mallin mukaan brändi-identiteetti muodostuu poliittisesta suorituskyvystä ja brändin psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista piirteistä. Perussuomalaisten suosio on liitetty neopopulististen puolueiden nousuun Euroopassa. Populistit pyrkivät esiintymään kansan edustajina eliittiä vastaan. Neopopulismiin liittyy byrokraattisten valtioiden ja puolueiden korruption kritiikki sekä vahva kansallismielisyys ja maahanmuuttovastaisuus. Tutkimuksen aineisto koostuu Perussuomalaisten vuoden 2015 maahanmuuttopoliittisesta vaaliohjelmasta, vaalijulisteesta, vaalivideosta sekä Perussuomalainen-puoluelehden vuonna 2015 julkaistuista maahanmuuttoa käsittelevistä artikkeleista, joita on yhteensä 83. Tutkimus on kriittinen diskurssianalyysi, jossa analyysin teoreettisena pohjana toimii Scammellin brändi-erottuvuuden malli. Perussuomalaisten maahanmuuttovastaista brändi-identiteettiä rakennetaan sekä rationaalisilla poliittisen suorituskyvyn argumenteilla että äänestäjien tunteisiin vetoavilla psykologisilla, sosiaalisilla ja kulttuurisilla piirteillä. Puolueen maahanmuuttovastaisuutta luodaan ja ylläpidetään talouden, kulttuurin sekä väkivallan diskurssien kautta. Puolue asemoituu brändi-identiteetillään köyhien suomalaisten edustajaksi rakentamalla vastakkainasettelua suomalaisuuden ja toisten kulttuurien ja uskontojen välille. Puolue asemoituu altavastaajaksi eliittiä ja mediaa vastaan ja rakentaa kansalaisista kuvaa maahanmuuton ja välinpitämättömän eliitin uhreina. Maahanmuuttajat kuvataan uhkana suomalaisten turvallisuudelle ja taloudelle. Puolue rakentaa kulttuuriin perustuvaa toiseutta maahanmuuttajille yleistävillä ja syrjivillä argumenteilla. Näin puolueen brändi-identiteetti osaltaan legitimoi yleistäviä ja rasistisia käsityksiä yhteiskunnassa.
  • Ylä-Anttila, Tuukka (2019)
  • Qvist, Petra Mariana (2008)
    I min pro gradu-avhandling analyserar jag populistisk retorik och mobilisering i Venezuelas president Hugo Chávez tv- och radioprogram Aló, Presidente. I programmen utvecklar Chávez sin revolutionära teori samt berättar för befolkningen om socialismens fördelar och de sociala välfärdsprogrammen som ingår i den bolivarianska revolutionen. En av de viktigaste uppgifterna Aló, Presidente programmet uppfyller är att mobilisera befolkningen till den bolivarianska revolutionen som Chávez vill genomföra i Venezuela. Huvudtemat i min avhandling är populism som en sorts politisk mobilisering. För att fastställa hur Chávez strävar efter att mobilisera det venezolanska folket till revolutionen har jag analyserat hans retorik i 23 Aló, Presidente program som sändes under tiden januari-juni 2007. Som utgångspunkt för min analys av Chávez tal använder jag en retorisk teori enligt vilken retorik anses vara både övertalning och handling. Jag visar vilka strategier Chávez använder för att försöka övertala befolkningen att understöda hans idé om en socialistisk revolution samt att uttrycka detta understöd genom handling. Jag föreslår att det Chávez säger i Aló, Presidente programmen inte endast är ord utan även handling och att han deltar i att förverkliga den bolivarianska revolutionen samtidigt som han pratar om den. Populism är ett allmänt förekommande politiskt begrepp kring vilket det råder förvirring. Avhandlingen innehåller därför en analys av populismen som begrepp. Jag ger en överblick över några definitioner på populismen och presenterar även min definition av populismen som inte begränsar sig endast till Venezuela. Jag anser att populismen är en sorts mobilisering i vilken speciellt de fattiga övertalas att understöda och agera enligt den populistiske ledarens planer. I motsats till många andra som har analyserat populismen så tror jag att populistiska ledare och rörelser kan förbli populistiska även efter att de har kommit till makten. En av frågeställningarna i avhandlingen är huruvida Chávez retorik uppfyller kriterierna för populistisk retorik. Populistisk retorik karakteriseras av dikotomin ”vi” versus ”de”. Populistiska ledare framställer ofta ”dem” som en rik elit som ständigt konspirerar emot ”oss”, det fattiga folket. ”Vi” och ”de” är centrala begrepp i Chávez retorik och han återkommer ständigt till dem i olika sammanhang. Jag analyserar Chávez bruk av denna dikotomi i Aló, Presidente programmen för att ta reda på hur han konstruerar och beskriver ”vi, folket” och ”de, revolutionens fiender” i sin retorik. I detta sammanhang undersöker jag även om Chávez fokuserar mera på att förena eller polarisera venezolanerna i sin retorik. Jag kommer till slutsatsen att han skapar polarisering mellan venezolanerna i sina Aló, Presidente program.
  • Kiukkanen, Venla (Helsingin yliopisto, 2019)
    Yksi suurimpia viime aikaisia poliittisia trendejä maailmanlaajuisesti on ollut erilaisten populististen puolueiden, liikkeiden ja yksittäisten politiikkojen suosion nousu ja sitä seurannut pääsy tärkeisiin valta-asemiin. Muista politiikan kentällä vaikuttavista toimijoista populistit erottuvat usein erityisesti omintakeisen itseilmaisunsa ja retoriikkansa kautta. Perinteisestä poliittisesta ilmaisusta poikkeavat ulostulotavat ovat populisteille usein tietoinen keino tehdä pesäeroa muihin poliittisiin toimijoihin, erottua ja herättää keskustelua. Tämä tutkielma käsittelee populistista retoriikkaa perussuomalaisten kansanedustajana, varapuheenjohtajana, presidentinvaaliehdokkaana ja europarlamentaarikkona toimineen Laura Huhtasaaren videoblogeissa. Huhtasaaren retoriikkaa tarkastellaan Benjamin Moffittin tunnetuksi tekemän populistisen tyylin käsitteen kautta. Moffitt määrittelee populistiselle poliittiselle tyylille kolme ydinpiirrettä: vastakkainasettelut kansan ja eliitin välillä, ns. huonot tavat eli perinteisestä poliittisesta käyttäytymismallista eroatekevän värikkään ja epämuodollisen itseilmaisun sekä erilaisten kriisien, uhkien ja romahdusten performoinnin. Näistä ydinpiirteistä ensimmäistä, kansan ja eliitin välisiä vastakkainasetteluita, on tutkielmassa Ernesto Laclaun ajattelun avulla laajennettu koskemaan myös yleisemmin muitakin me vastaan muut -tyylisiä dikotomioita. Tutkielman tarkoitus on selvittää, millaisin retorisin keinoin Huhtasaari performoi populistista tyyliä. Huomio kiinnittyy jokaiseen populistisen tyylin ydinpiirteeseen eli siihen, millaisia vastakkainasetteluita Huhtasaaren retoriikassa ilmenee, millaisiin populismille ominaisiin huonoihin tapoihin Huhtasaari retoriikassaan tukeutuu sekä miten Huhtasaaren retoriikassa performoidaan kriisejä, uhkia ja romahduksia. Aineistona tutkielmassa toimivat Huhtasaaren videopalvelu youtubeen kuvaamat videoblogit. Sosiaalisen median käyttö poliittisen ilmaisun välineenä on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti, ja erityisesti tämän päivän populismin ja sosiaalisen median välinen tiivis yhteenkietotuminen tekee sosiaaliseen mediaan tuotetusta populistisesta aineistosta kiinnostavan tutkimuskohteen. Tutkielman aineisto käsittää 25 videoblogia noin puolen vuoden ajanjaksolta. Aineistoa lähestytään tutkielmassa retorisen analyysin kautta, hyödyntämällä erityisesti Arja Jokisen koostamaa listaa erilaisten retoristen keinojen kirjosta. Aineiston analyysi osoittaa kaikkien kolmen populistisen tyylin ydinpiirteen vahvan läsnäolon Huhtasaaren videoblogien retoriikassa. Vastakkainasettelut ovat keskeinen osa Huhtasaaren videoblogien retoriikkaa. Huhtasaarelle ominaista on hahmottaa yhteiskuntaa me vastaan muutajattelun kautta, jonka puitteissa omaan puoleen eli meihin liitetään paljon positiivisia määreitä, vastapuolen eli muiden muodostaessa vaarallisen vihollispuolen. Erityisesti neljä vastinparia nousee videoilta tiuhaan tahtiin esiin: Huhtasaaren oma puolue perussuomalaiset ja sen vastapuoli eli muut kotimaiset puolueet, valtamedia ja sen vastapuoli eli ”toisinajattelijoiksi” mielletyt kansallismieliset konservatiivit, suomalainen kantaväestö ja sen vastapuoli eli etenkin Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat, sekä liberaalit toimijat ja arvot ja niiden vastapuoli eli konservatiiviset tahot ja konservatiivinen arvomaailma. Huonojen tapojen saralla Huhtasaaren voi havaita viljelevän erittäin värikästä, epädiplomaattista ja liioittelevaa kielenkäyttöä jokaisella analyysiaineistoon kuuluvalla videolla. Erityisesti poliittisista vastustajistaan ja itseään kuohuttavista ja ärsyttävistä aiheista puhuessaan Huhtasaaren puheet käyvät hyvin lennokkaiksi, ja hän lataa niihin koviakin syytöksiä vastustajiaan kohtaan. Huhtasaari pyrkii videoillaan profiloitumaan suorasanaisena ja kriittisenä äänenä, joka räväkillä puheenvuoroillaan ”haastaa hegemoniaa” ja sanoo asiat kuten ne ovat. Kriisejä, uhkia ja romahduksia performoidaan myös Huhtasaaren videoblogeissa tiiviisti. Huhtasaaren suhtautuminen tulevaisuuteen on monessa mielessä pessimistinen, ja hän maalailee videoillaan usein erilaisia kauhuskenaarioita, joiden realisoituminen hänen mukaansa johtaa länsimaisen nyky-yhteiskunnan tuhoon. Kolmenlaiset uhkakuvat toistuvat Huhtasaaren videoilla kaikista eniten: Euroopan unionin muodostama uhka kansallisvaltioiden itsenäisyydelle, käsitykset joiden mukaan nyky-yhteiskunnassa sananvapautta rajoitetaan koko ajan enemmän, sekä pelko islamilaisista maista länteen suuntautuvan maahanmuuton aiheuttamista turvallisuusriskeistä ja länsimaisen kulttuurin rapautumisesta. Aineiston analyysi osoittaa selkeästi Huhtasaaren hyödyntävän runsaasti erilaisia retorisia keinoja populistisen tyylin ydinpiirteitä performoidessaan. Käytettyjen keinojen kirjo on laaja yltäen erilaisista narratiivirakenteista ääri-ilmaisujen käyttöön ja numeerisesta määrällistämisestä sanontoihin ja metaforiin. Tutkielmassa retoristen keinojen kirjoa esitellään tarkemmin konkreettisten, aineistosta poimittujen esimerkkilainausten kautta
  • Tulkki, Jaakko (2010)
    Länsi-Eurooppa koki voimakaan taloudellisen kasvun toisen maailmansodan jälkeen. Talouskasvun seurauksena Länsi-Eurooppa veti puoleensa maahanmuuttajia. Taloudellisesti heikot ajat ja etenkin ensimmäinen öljykriisi kuitenkin muuttivat tilannetta ja maahanmuuttoa alettiin rajoittaa Länsi-Euroopassa. 1980-luvulla turvapaikanhakijat muodostivat entistä suuremman osan maahanmuuttajista. 1970-luvulta lähtien eurooppalaiset maahanmuuttovastaiset puolueet onnistuivat keräämään merkittävää kannatusta. Ruotsissa maahanmuuttovastaiset puolueet eivät kuitenkaan onnistuneet keräämään merkittävää menestystä ennen vuotta 1991, kun Ny demokrati -puolue nousi Ruotsin valtiopäiville. Lisäksi 1990-luvulla Sverigedemokraterna -puolue onnistui kasvattamaan kannatustaan. Tutkielmassa tarkastellaan kyseisten puolueiden maahanmuuttoretoriikkaa 1990-luvulla ja sitä, miten kyseiset puolueet käyttivät maahanmuuttajia retoriikassaan ja politiikassaan. Tutkielmassa pyritään myös selvittämään, olivatko tutkitut puolueet ns. "yhden asian puolueita", eli keskittyivätkö puolueet ainoastaan maahanmuuton vastustamiseen. Tutkielmassa tarkastellaan puolueiden maahanmuuttoretoriikkaa suhteessa talouteen, yhteiskuntaan, kulttuuriin ja kehitysapuun. Tutkielma on kvalitatiivinen ja pääasiallisena lähdeaineistoina on käytetty puolueiden puolueohjelmia. Lisäksi tutkielmaa varten on luettu kolmea sanomalehteä: Svenska Dagbladet, Sydsvenskan Dagbladet ja Dagens Nyheter. Johtopäätöksenä todetaan, että tutkitut puolueet olivat omaksuneet etnonationalistisen ideologian, johon kuuluu ajatus yhtenäisestä ”kansasta”, joka on myös ”etnisesti” yhteneväinen. Vuonna 1991 perustettu Ny demokrati ei ollut aluksi rasistinen puolue, vaan uusliberalistinen puolue, joka oli lähinnä keskittynyt talouspolitiikkaan. Sisäisten ristiriitojen ja huonon vaalimenestyksen seurauksena puolue päätyi kansallismielisten jäseniensä käsiin ja puolueen politiikka sekä retoriikka muuntuivat kansallismieliseksi. Hiljalleen puolueesta kehittyi rasistinen puolue. Sverigedemokraterna -puolue on ollut perustamisestaan asti kansallismielinen puolue, joka on suhtautunut avoimen vihamielisesti maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. Sverigedemokraterna -puolue oli mm. halukas karkottamaan "etnisesti vieraat" ihmiset Ruotsista. Sverigedemokraterna -puolue on myös pyrkinyt esiintymään sosiaalidemokraattisen tradition jatkajana ja kansankodin puolustajana. Tutkittujen puolueiden näkemyksiä maahanmuutosta voidaan kuvailla kielteiseksi. Tutkitut puolueet esittivät maahanmuuttajat henkisesti epäkypsinä henkilöinä, jotka eivät pystyneet huolehtimaan taloudestaan. Maahanmuuttajien katsottiin olevan epäaktiivisia ihmisiä, jotka eivät olleet halukkaita oppimaan ruotsin kieltä. Tutkitut puolueet toivat retoriikassaan esille, että maahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa koettiin uhkana ruotsalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle. Puolueiden mukaan oli vaara, että Ruotsissa syntyisi avoin konflikti maahanmuuton seurauksena.