Browsing by Subject "postsekulaari"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Tornivuori, Helmi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisia KonMari-järjestelysiivousprojekteja Arnold van Gennepin (1909) ja Victor Turnerin (1969) klassisten siirtymärituaalin teorioiden kautta postsekulaarin kehyksessä. Järjestelysiivouksella tarkoitetaan sellaista siivousta, joka ei tähtää liasta puhdistamiseen vaan tilan järjestämiseen. KonMari on japanilaisen Marie Kondon kehittämä järjestelysiivousmenetelmä, jonka ydinajatuksena on kodin perusteellinen järjestäminen vain kerran elämässä. Menetelmässä visualisoidaan, millaista elämää tahtoisi elää, minkä jälkeen käydään omaisuus tavara kerrallaan läpi arvioiden, tuottavatko tavarat iloa. Iloa tuottamattomista tavaroista luovutaan ja jäljelle jääneille tavaroille etsitään sopivat säilytyspaikat.
 Tutkielmassa kysytään, onko KonMari siirtymärituaali ja millaista muutosta suomalaisissa KonMari-järjestelysiivousprojekteissa on tavoiteltu ja tavoitettu. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysia ja aineistonkeruumenetelmänä lomakehaastattelua. 52 tutkittavan vastauksista koostuva aineisto kerättiin verkkokyselynä maaliskuussa 2017.
 Tutkittavat tavoittelivat selkeää, tilantuntuista ja rauhallista kotia. Lisäksi he tahtoivat vaalia itselleen merkityksellisiä ihmissuhteita ja kasvattaa itsensä toteuttamiseen liittyvän tekemisen määrää. KonMari-projektin suorittaminen lisäsi tutkittavien arjen sujuvuutta sekä muutti heidän tavarasuhdettaan ja kuluttamisen tapojaan. Järjestelysiivousprojektin suorittaminen näyttäisi myös vahvistaneen joidenkin projektiin ryhtyneiden itsetuntoa.
 Tutkielman tulosten perusteella KonMari-projektit saattavat toimia siirtymärituaalin kaltaisena, suurtakin henkilökohtaista muutosta edesauttavana prosessina, mutta eivät ole sitä kaikille projektia suorittaneille. Aineiston järjestelysiivousprojektit näyttäytyivät juuri muutosvoimaisuutensa kautta siirtymärituaalin kaltaisina. KonMari-projekteihin liittyneiden muutosten suuruus ja laatu oli riippuvainen järjestelysiivousprojektiin ryhtyneen elämäntilanteesta ja koetusta muutoksen tarpeesta. Projektien käynnistämien muutosten kestosta tai pysyvyydestä ei kuitenkaan voi tehdä päätelmiä tämän aineiston ja tutkielman puitteissa.
  • Alarto, Aura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Postsekulaari on noussut 2000-luvulla eri tieteenaloilla merkittäväksi tavaksi käsitteellistää tämän hetken uskonnollisuuteen ja uskontojen tutkimukseen sekä uskonnon ja yhteiskunnan suhteeseen liittyviä ilmiöitä. Keskustelu postsekulaarista paikantuu osaksi sekularisaatioteoriaan kriittisesti suhtautuvan tutkimuksen kenttää. Tutkielman hypoteesi on, että laajasta käytöstä huolimatta käsitteen määritelmästä ei uskontososiologisesti orientoituneessa tutkimuksessa vallitse yksimielisyyttä ja teorianmuodostuksen kenttää vaivaa jäsentymättömyys. Tutkielmassa selvitetään, miten postsekulaari määritellään uskontososiologisessa tutkimuksessa ja millä tavoin postsekulaaria käytetään täydentämään tai kritisoimaan sekularisaatioteoriaa. Analysoitava aineisto koostuu ajankohtaisesta uskontososiologisesti orientoituneesta tutkimuksesta. Analysoitavina ovat Jürgen Habermasin, Michele Dillonin, Kim Knottin, Justin Beaumontin ja Sarah Bracken postsekulaaritekstit. Lisäksi tarkastellaan Åbo Akademin huippuyksikön Post-Secular Society and Religious Landscape in Finland -tutkimusprojektin pääjulkaisuja. Tutkielmassa aineisto analysoidaan systemaattisesti neljän kysymyksen kautta: miten postsekulaarin käsite määritellään, mikä on sen suhde lähikäsitteisiin, miten käsite suhteutetaan sekularisaatioteoriaan sekä miten sen relevanssi perustellaan. Tuloksena esitetään, että uskontososiologinen postsekulaarikeskustelu on jaettavissa viiteen näkökulmaan: 1) postsekulaari sekulaarien toimijoiden itseymmärryksen muutoksena, 2) postsekulaari uskontojen sekularisoitumisena, 3) postsekulaari uskontojen kasvavana julkisuutena, 4) postsekulaari uskonnon ja sekulaarin välisenä sumentumisena ja 5) postsekulaari modernina uskonnollisuuden muotona. Analyysin perusteella todetaan, että uskontososiologisessa postsekulaarikeskustelussa pyritään kohti aiempaa empiirisesti selitysvoimaisempaa postsekulaarin määritelmää, mutta myös empiirisessä postsekulaaritutkimuksessa on kaikuja normatiivisista näkemyksistä, eikä eroa tehdä riittävän selväksi. Lisäksi postsekulaari nähdään analysoidussa tutkimuksessa lähtökohtaisesti toivottavana kehityksenä ja kriittiset huomiot postsekulaarista koskevat lähes yksinomaan käsitteen käyttökelpoisuutta. Tutkielmassa osoitetaankin, että tyypillinen tapa jäsentää postsekulaarikeskustelua jaottelemalla se normatiivisesti ja empiirisesti orientoituneeseen tutkimukseen on riittämätön. Postsekulaarikeskustelussa nostetaan esiin tärkeitä kysymyksiä uskonnon roolista nyky-yhteiskunnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa sekä uskonnon ja sekulaarin välisistä rajoista. Käsitteen laajalle versovat merkitykset ja epätarkka määrittely tekevät kuitenkin niin käsitteen teoreettisen selitysvoiman kuin analyyttisen käyttöarvonkin kyseenalaiseksi.