Browsing by Subject "prevalenssi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Niiranen, Kati (Helsingfors universitet, 2012)
    Kaikki Cryptosporidium-sukuun kuuluvat alkueläimet ovat solunsisäisiä parasiitteja, jotka voivat infektoida yli 150 nisäkäslajin lisäksi myös lintuja, matelijoita, sammakkoeläimiä ja kaloja. Kryptosporideja esiintyy kaikkialla maailmassa. Tutkituin Cryptosporidium-laji on Cryptosporidium parvum, joka on varsinkin nuorten vasikoiden parasiitti. Muita naudoilla esiintyviä kryptosporidilajeja ovat Cryptosporidium bovis, Cryptosporidium ryanae ja Cryptosporidium andersoni. Kryptosporidioosiksi kutsutaan Cryptosporidium-alkueläimen aiheuttamaa tautia, jonka tyypillisin oire on itsestään rajoittuva lievä ripuli. Kryptosporidioosi diagnosoidaan etsimällä Cryptosporidium-alkueläimen ookystamuotoja ulostenäytteistä. Yleisimmin käytössä oleva menetelmä on joko värjättyjen tai värjäämättömien näytteiden mikroskopointi. Cryptospordium-alkueläimiä voidaan tutkia suoraan ulostenäytteistä, mutta yleensä näytteet konsentroidaan ennen varsinaista diagnosointia. Konsentrointimenetelmillä pyritään kasvattamaan ulostenäytteiden ookystien määrää suhteessa näytetilavuuteen, jolloin niiden havaitseminen helpottuu. Konsentrointi tapahtuu käyttämällä apuna erilaisia sentrifugointi- ja flotaatiomenetelmiä sekä tietyn tiheyden omaavia suola- tai sokeriliuoksia. Kryptosporideille on viime vuosina kehitetty myös useita polymeraasiketjureaktioon (PCR) perustuvia molekylaarisia tunnistusmenetelmiä. Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata keskenään Cryptosporidium-alkueläinten diagnostiikassa käytettäviä analyysimenetelmiä sekä kartoittaa kryptosporidien esiintymistä vasikoilla. Ulostenäytteet kerättiin vasikoiden kolmivaihekasvattamosta, jossa vasikat olivat keskimäärin alle kuukauden ikäisiä. 64 näytettä sisälsivät riittävästi ulostetta, jotta ne voitiin hyväksyä tutkimukseen. Tutkimuksen kokeellisessa osassa tarkasteltiin kolmea yleisimmin käytössä olevaa kryptosporidien konsentrointimenetelmää, jotka olivat natriumkloridiflotaatio, sokeriflotaatio ja formaliini-etyyliasetaattimenetelmä. Cryptosporidium-ookystien havaitsemiseen konsentroiduista ulostenäytteistä käytettiin sekä Ziehl-Neelsen värjäysmenetelmää että polymeraasiketjureaktiota (PCR). Kahdeksan kryptosporidien suhteen positiivista ulostenäytettä tyypitettiin DNA-sekvensoinnin avulla, jotta saatiin tietoa Suomessa esiintyvien Cryptosporidium-lajien prevalensseista. Analysoiduista 64 ulostenäytteestä 19 (29,7 %) oli PCR-menetelmällä kryptosporidien suhteen positiivisia. DNA-sekvensointiin valituista kahdeksasta näytteestä seitsemän oli genotyypiltään C. bovis ja yksi C. ryanae. Verratuista Cryptosporidium-alkueläinten diagnostiikassa käytettävistä menetelmistä Ziehl-Neelsen värjäys sopii varsinkin kliinisten näytteiden analysointiin, jotka sisältävät paljon ookystia. PCR-menetelmää kannattaa käyttää näytteille, joiden ookystamäärä on vähäinen tai joiden parasitologinen status halutaan selvittää laji- tai genotyyppitasolle asti. Tämän tutkimuksen perusteella kryptosporidien diagnostiikassa käytettävistä konsentrointimenetelmistä toimivin on natriumkloridiflotaatio, ja se voidaan ongelmitta yhdistää joko PCR-menetelmään tai Ziehl-Neelsen-värjäykseen.
  • Perttilä, Iiro (Helsingin yliopisto, 2018)
    Raskausdiabeteksen esiintyvyys on nousussa sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Vuonna 2016 raskausdiabetes todettiin Suomessa noin 18 %:lla kaikista synnyttäjistä. Raskausdiabetes vaikuttaa hoitamattomana sekä sikiön, lapsen että äidin terveyteen, esimerkiksi sikiön kasvun häiriintyminen ja sekä lapsen että äidin suurempi riskiä sairastua myöhemmin metabolisiin sairauksiin. Yleisesti on havaittu, että aasialaisilla, latino-amerikkalaisilla ja afrikkalaisilla on suurempi raskausdiabeteksen esiintyvyys kuin muilla väestöryhmillä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää etnisen taustan yhteyttä raskausdiabeteksen esiintyvyyteen Suomessa. Tutkimuksessa arvioidaan myös iän, painoindeksin ja pituuden vaikutusta raskausdiabeteksen esiintyvyyteen eri etnisillä ryhmillä. Tutkimusaineisto koostuu kaikista vantaalaisista naisista, jotka ovat synnyttäneet ensimmäisen lapsensa 1.1.2009 – 31.12.2015 ja joilla ei ole aiemmin todettu diabetesta ja joiden etnisyys on tiedossa (N=7745). Synnyttäneiden perustiedot pyydettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen syntymärekisteristä, Tilastokeskuksesta sekä Vantaan väestörekisteristä. Tutkittavat jaettiin etnisiin ryhmiin maanosittain synnyinmaansa mukaan. Suomalaiset pidettiin kuitenkin omana ryhmänään. Aasialaisilla ensisynnyttäjillä oli odotetusti suurin riski sairastua raskausdiabetekseen. Heidän suhteellinen raskausdiabeteksen riski oli lähes kolminkertainen verrattuna suomalaisiin. Äidin korkea ensisynnytysikä ja suuri painoindeksi lisäsivät raskausdiabeteksen esiintyvyyttä, kun taas pidemmillä äideillä raskausdiabetesta oli vähemmän. Tutkimuksen perusteella aasialaisilla ensisynnyttäjillä on suuri riski sairastua raskausdiabetekseen. Kansalaisia tulisi rohkaista ja kannustaa perheen perustamiseen varhaisemmalla iällä kuin nykyisin. Nuorten naisten ylipainon ehkäisyyn ja hoitoon tulisi panostaa.
  • Kauppinen, Oili (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä lisensiaatintutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, joka liittyy Katja Hautalan väitöskirjatyöhön. Tutkielman tarkoituksena on esittää hevosen suolinkaisten eli Parascaris spp. aiheuttamien tartuntojen esiintyvyys alle kolmevuotiailla Suomessa asuvilla hevosilla sekä fenbendatsolin ja pyranteelin teho tartuntojen hoidossa. Parascaris spp. ovat nuorten hevosten yleisimpiä ja eniten oireita aiheuttavia sisäloistartunnan aiheuttajia. Viime vuosina maailmalla on raportoitu sekä fenbendatsolin että pyranteelin heikentyneestä tehosta tartuntojen hoidossa, joten tilanteen kartoittaminen myös Suomessa oli tarpeellista. Aiemman matolääkeresistenssiin ja lääkityskäytäntöihin liittyvän tutkimustiedon perusteella oli oletettavaa, että fenbendatsolilla olisi hyvä ja pyranteelilla heikentynyt teho Parascaris spp. infektioiden hoidossa. Prevalenssitutkimukseen osallistui 95 tallilta 367 alle kolmevuotiasta hevosta. Hevosten lantanäytteet analysoitiin modifioidulla Mini-Flotac®-menetelmällä. Lääketutkimukseen otettiin mukaan hevoset, joiden lantanäytteessä oli vähintään 200 epg (eggs per gram) Parascaris spp. munia. Hevoset jaettiin kolmeen eri lääkitysryhmään: fenbendatsolilla lääkittäviin, pyranteelilla lääkittäviin ja kontrolliryhmään. Lääkityksen teho tutkittiin FECRT (faecal egg count reduction test) -menetelmällä 10–14 päivän kuluttua lääkityksestä. Koko tutkimuspopulaation Parascaris spp. prevalenssi oli 38 %. Tartuntojen esiintyvyys oli sitä suurempi, mitä nuorempi ikäluokka oli kyseessä. Tässä tutkimuksessa havaittu prevalenssi oli suurempi kuin aiemmin Suomessa raportoiduissa tutkimuksissa ja ennen tutkimusta tehdyssä hypoteesissa. Fenbentasolin teho Parascaris spp. tartuntojen hoidossa oli hyvä, kuten etukäteen oletettiinkin. Pyranteelin teho oli sen sijaan joillain talleilla selvästi alentunut, ja teho oli jopa alhaisempi kuin hypoteesissa oletettiin. Kontrolliryhmän tulokset osoittivat, että merkittävää madonmunien määrän alenemaa ei tapahdu ilman lääkitystä kahden viikon seurantajaksolla. Tulosten perusteella Suomessa Parascaris spp. tartunnat tulisi hoitaa lääkeaineella, jonka teho tunnetaan tallikohtaisesti. Lantanäytteiden tutkiminen sekä tartunnan diagnosoimiseksi että valitun lääkeaineen tehon varmistamiseksi on suositeltavaa. Alle yksivuotiaille hevosille lääkitystä tulee harkita myös niissä tapauksissa, joissa lantanäytteessä ei havaita Parascaris spp. munia tartuntojen patogeenisuuden ja yleisyyden vuoksi. Uutta tutkimustietoa matolääkkeiden resistenssistä tarvitaan edelleen, koska resistenssi on ilmiönä jatkuvasti muuttuva ja lääkityskäytännöt vaikuttavat sen kehittymiseen ja esiintymiseen.
  • Aitto-oja, Ville (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään isoon maksamatoon (Fasciola hepatica) ja sen esiintyvyyteen Euroopassa. Lisäksi tarkastellaan ison maksamadon merkitystä naudoille lihantarkastuksen näkökulmasta ja pohditaan erilaisia naudoille soveltuvia maksamatojen havaitsemismenetelmiä. Iso maksamato on pääasiassa nautojen ja lampaiden parasiitti, joka vaatii lisääntyäkseen kostean elinympäristön ja kotilon väli-isännäksi. Tyypillisessä kesäinfektiossa nauta saa tartunnan laitumelta elo-lokakuussa. Itämisajan vuoksi eläimen maksamatokuormitus on tällöin korkeimmillaan laidunkauden jälkeen talvella ja keväällä. Iso maksamato voi tarttua eläimestä ihmiseen epäsuorasti ruohoon tai vesikasveihin kiinnittyneiden metakerkarioiden välityksellä. Infektoituneen eläimen maksan syöminen ei aiheuta kuitenkaan vaaraa tartunnasta. Tartunta heikentää eläinten hyvinvointia ja aiheuttaa taloudellisia tappioita karjankasvattajille tuotannonmenetysten vuoksi. Naudoilla tartunta hidastaa eläinten kasvua ja vähentää maidontuotantoa. Poikimaväli on tartunnan saaneilla naudoilla keskimääräistä pidempi. Esiintyvyys vaihtelee runsaasti alueittain jopa saman maan sisällä: Tanskassa muutamassa kunnassa ei esiinny maksamatoa lainkaan kun taas Itävallan Tirolissa karjakohtainen esiintyvyys on jopa 97 %. Suomessa tartuntoja on tilastoitu kahtena edellisenä vuotena reilulla kahdellakymmenellä itäsuomalaisella naudalla vuosittain. Ruotsissa ja Tanskassa on raportoitu lihantarkastustulosten perusteella ison maksamadon yleistymisestä 2010-luvun alussa. Yhtenä mahdollisena syynä tähän pidetään ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Lähtökohtana tälle kirjallisuuskatsaukselle toimi vuoden 2020 alussa voimaan tullut Euroopan unionin uusi lihantarkastusasetus, jonka mukaan nautojen maksoja ei tarvitse enää viiltää teurastamolla tapahtuvassa lihantarkastuksessa rutiininomaisesti. Viiltojen poisjättäminen heikentää todennäköisyyttä havaita maksamadot lihantarkastuksessa. Riskiperäiseen ja visuaaliseen lihantarkastukseen siirtyminen vaatii entistä enemmän tietoja teurastamolle tulevien eläinten historiasta, jotta korkean maksamatoriskin eläimille voidaan suorittaa tarkempi lihantarkastus maksamatojen varalta. Tilan maksamatoriskiä lisääviä tekijöitä ovat esimerkiksi kosteilla niityillä tapahtuva laidunnus, loisten väli-isäntinä toimivien pikkulimakotiloiden (Galba truncatula) esiintyminen laitumilla ja lämpimät kelit. Tätä työtä on mahdollista hyödyntää esimerkiksi nautojen hyvinvoinnin ja tuottavuuden edistämiseksi tehtävässä työssä. Taudin esiintyvyyden seurantaan tarvitaan viiltojen poisjättämisen vuoksi jokin muu menetelmä. Tässä työssä esitellään vaihtoehtoisia menetelmiä ison maksamadon havaitsemiseksi. ELISA-menetelmät (enzyme-linked immunosorbent assay) seerumista, maidosta, ulosteesta tai lihasnesteestä vaikuttavat soveltuvan taudin seurantaan suuremmillakin eläinryhmillä tietyin rajoittein. Myös PCR-pohjaiset (polymerase chain reaction) sovellukset vaikuttavat lupaavilta menetelmiltä. Näistä LAMP (loopmediated isothermal amplification) voisi soveltua toimintaperiaatteensa vuoksi käytettäväksi myös laboratorion ulkopuolella, esimerkiksi teurastamolla.
  • Neittaanmäki, Henriikka (Helsingfors universitet, 2017)
    Hammasresorptio on kissojen yleisin hammassairaus. Sairauden aiheuttavat odontoklastit eli hampaan luunsyöjäsolut, joiden aikaansaama hammaskudoksen tuhoutuminen johtaa lopulta hampaan menetykseen. Hammasresorptio voi alkaa mistä tahansa hampaan pinnalta, joten hampaiden röntgenkuvaus on olennainen osa diagnostiikkaa. Pitkälle edetessään muutokset ovat kivuliaita ja niiden ainoa hoito on tapauksesta riippuen hampaan poisto tai kruunuamputaatio. Hammasresorptioiden esiintyvyys on korkea, aikaisemmissa tutkimuksissa 29-67 % välillä. Sairauden etiologia on pitkälti epäselvä, vaikka lukuisia teorioita on esitetty. Kirjallisuudessa hammasresorptioiden on epäilty liittyvän mm. korkeaan ikään, rotuun, muihin suu- ja hammassairauksiin, virusinfektioihin sekä kissan ruokavalioon ja elinympäristöön liittyviin tekijöihin. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa kartoitettiin hammasresorptioihin liitettyjä erilaisia etiologisia teorioita ja erilaisille populaatioille tehtyjä esiintyvyystutkimuksia. Sairauden patogeneesiä, diagnosointia ja hoitoa käsiteltiin lyhyesti. Tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, joka on poikittaistutkimusaineistosta tehty tapaus-verrokkianalyysi. Tutkimuksessa käytettiin internetkyselynä toteutettua kissojen terveyskyselyaineistoa. Tähän analyysiin otettiin mukaan vastaukset 8115 kissasta. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää hammasresorption esiintyvyyttä suomalaisilla maatiais- ja rotukissoilla. Hypoteesina oli, että hammasresorption esiintyvyys olisi korkeampi puhdasrotuisilla kissoilla ja tietyissä roduissa. Toisena tavoitteena oli arvioida hammasresorption riskitekijöitä tarkastelemalla sairautta eri ikäryhmissä sekä suhteessa sukupuoleen, ruokavalioon, elinympäristöön, muihin suu- ja hammassairauksiin ja kissojen muihin sairauksiin. Hypoteesina oli, että hammasresorption riskitekijät olisivat kirjallisuudessa aikaisemmin kuvattujen kaltaisia. Monimuuttujaisen logistisen regressiomallin avulla laskettiin ennusteita hammasresorption esiintymisen todennäköisyydelle erilaisilla kissoilla. Kissojen hammasresorption esiintyvyys suomalaisille kissanomistajille suunnatussa internetkyselyssä oli 3,9 %. Esiintyvyys oli tässä tutkimuksessa alhaisempi kuin sellaisissa, joissa kissojen hampaita on tutkittu kliinisesti. Esiintyvyys oli tietyissä roduissa huomattavasti muita rotuja korkeampi. Hammasresorptioon tilastollisesti merkitsevästi assosioituvia ominaisuuksia olivat rotu, ruoan saatavuus, stomatiitti, parodontiitti ja interaktioina toistensa kanssa ikä, ientulehdus ja hammaskivi. Hammasresorptioon assosioituvat tekijät olivat pääasiassa aikaisemmin kirjallisuudessa kuvattujen kaltaisia. Tietyillä roduilla on lisääntynyt alttius, mikä voi viitata geneettiseen komponenttiin hammasresorption etiologiassa. Rodun yhteys hammasresorptioon vaatisi kuitenkin tarkempaa selvitystä kliinisillä jatkotutkimuksilla.
  • Kulmala, Kirsi (Helsingfors universitet, 2006)
    Ihosieni-infektio eli dermatofytoosi on kissojen yleisin ihoinfektio. Sen prevalenssista Suomessa ei ole tarkkaa tietoa. Dermatofytoosin aiheuttajista yleisin on Microsporum canis, muita lajeja ovat muun muassa Trichophyton mentagrophytes ja Microsporum gypseum. Oirekuva kissalla on hyvin vaihteleva oireettomista yksilöistä, vähäisestä karvankatkeilusta, hilseilystä tai muutamista paljaista laikuista hyvin laajoihin ja vaikeisiin ihottuma-alueisiin. Diagnoosimetodiksi suositellaan sieniviljelyä. Diagnostisina apuvälineinä voidaan käyttää Woodin lamppua ja karvojen mikroskopointia. Ihosieni tarttuu herkästi ihmisiin ja eläimiin. Sen herkän leviämisen vuoksi hoito ja ennaltaehkäisy ovat aikaavieviä ja vaikeita toteuttaa. Hoitona käytetään systeemisen lääkityksen, paikallishoitojen sekä ympäristön itiösaneerauksen yhdistelmää. M. canis -sientä vastaan on kehitetty rokote, joka ei kuitenkaan torju infektiota vaan lieventää oireita. Sen käyttö on järkevää lähinnä hoitovaiheessa oireiden lieventämiseksi ja siten ympäristön kontaminoitumisen rajoittamiseksi. Tutkimuksessa pyrittiin kartoittamaan suomalaisten kissaloiden ihosieni-infektioprevalenssia. Näytteitä saatiin 210 kissalta 70 kissalasta. Tutkimuksessa löydettiin kaksi positiivista kissaa, joiden näytteistä eristettiin T. mentagrophytes . M. canis -sientä ei todettu. Positiiviset tapaukset saattoivat johtua siitä, että kissat ulkoilivat ulkotarhassa näytteenottohetkellä, sillä uusittaessa näytteenotto myöhemmin syksyllä kissojen lopetettua ulkoilu kaikki kyseisen kissalan kissat todettiin negatiivisiksi. Sieninäytteen pakkaustapa ja säilytystapa todettiin tilastollisesti merkitseviksi tekijöiksi viljelytulokselle: epävarmojen, kontaminanttihomeiden ylikasvusta johtuvien tulosten määrä lisääntyi, kun näyte pakattiin hengittämättömään pakkaukseen lähetyksen ajaksi tai kun näytettä säilytettiin jääkaapissa. Koska kosteus edesauttaa ympäristökontaminanttien kasvua, saattaa jääkaapin kosteus ollakin lämpötilaa tärkeämpi määräävä tekijä kontaminanttien runsaan kasvun taustalla. Säilytyslämpötilan ja -kosteuden vaikutuksia näytteen viljelytulokseen tulisi tutkia tarkemmin. Tämän tiedon valossa Kissaliiton käytäntö panna näytteenottohammasharja suoraan käyttämättömään kirjekuoreen, joka puolestaan pannaan lähetteen kera toiseen kirjekuoreen, on järkevä eikä vaikuta lisäävän epävarmojen vastausten määrää. Tutkimuksen alkuperäinen tarkoitus eli sieniprevalenssin selvittäminen suomalaisissa kissaloissa jäi saavuttamatta, koska tutkimukseen ei osallistunut riittävän monta kissalaa ja koska epäselviä viljelytuloksia oli paljon. Todellinen prevalenssi on välillä 0 - 71 %, kun oletetaan, että epäselvien tulosten joukossa on positiivisia. Luku riippuu epäselvien tulosten tarvittavan määrän valinnasta: kuinka monta epäselvää tulosta tarvitaan, jotta kyseessä olisi positiivinen kissala. Prevalenssin toteamiseksi tarvitaan 200-300 kissalaa. Näytteiden keruun yhteydessä tehtiin kysely, jonka avulla saatiin tietoa suomalaisten kissaloiden tavoista sieni-infektion torjunnan kannalta. Karanteenin tai muiden vastaavien ennaltaehkäisevien toimenpiteiden käyttö suomalaisissa kissaloissa oli vähäistä. Useiden kissaloiden karanteeni- ja muut ennaltaehkäisevät toimenpiteet olisivat kirjallisuuteen perustuen riittämättömät suojaamaan dermatofytoosin leviämiseltä, mikä olisi syytä ottaa huomioon tiedotuksessa, jos suomalaiset kissalakissat halutaan suojella dermatofytoosilta.
  • Soininen, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomessa kutunmaidon tuotanto on pienimuotoista ja eläinmäärä vähäinen lypsylehmiin verrattuna. Tuottajille utaretulehdukset aiheuttavat taloudellisia tappioita, minkä lisäksi erityisesti piilevät eli subkliiniset utaretulehdukset heikentävät meijeriin päätyvän maidon laatua. Piilevien utaretulehdusten aiheuttajia kutuilla on selvitetty viimeksi Suomessa vuonna 1990, jolloin näytteissä on havaittu yksinomaan stafylokokkeja. Lypsykutuilla ei olla myöskään saatu yksiselitteistä vastausta korkean soluluvun ja utareen tulehdustilan väliseen yhteyteen, sillä aiheesta tehdyt tutkimukset ovat ristiriidassa keskenään. Kutunmaidon soluluku voi olla alhainen tulehtuneessa utarepuolikkaassa ja toisaalta korkea terveessä utarepuolikkaassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää korkean soluluvun yhteyttä piilevien utaretulehdusten esiintymiseen samalla, kun tutkitaan tyypillisimpiä piilevien utaretulehdusten aiheuttajia ja niiden esiintyvyyttä (l. prevalenssia). Hypoteesina oli, että suurin osa taudinaiheuttajista olisi KNS-bakteereita, minkä lisäksi karjassa esiintyisi Staphylococcus aureus ja Streptococcus spp. -bakteereita. Työssä suoritettiin poikittaistutkimus yhdellä suurella lypsykuttutilalla. Tilalta kerättiin satunnaistetulla otoksella lypsykutuilta maitonäytteitä (n=118), joissa bakteeriviljelyllä diagnosoitiin näytteissä esiintyneet taudinaiheuttajat. Tutkituilta eläimiltä mitattiin soluluku solutestillä sekä DeLaval DCC solulaskurilla. Näytteiden perusteella piilevien utaretulehdusten esiintyvyydeksi saatiin 9,3%. Esiintyvyys on kansainvälisesti alhainen. Näytteenotto on suoritettu vain yhdeltä tilalta, mikä heikentää tuloksen yleistettävyyttä koko maan tautitilanteeksi, sillä aiemmissa tutkimuksissa on saatu suurta karjakohtaista vaihtelua esiintyvyydessä tilojen hygieniatason mukaan. Suurin osa (82%) taudinaiheuttajista oli KNS-bakteereita ja loput (18%) Enterococcus spp. -bakteereita. Tämä ei vastannut täysin hypoteesia, sillä S. aureus ja Streptococcus spp. -bakteereita ei esiintynyt näytteissä lainkaan. Oli kuitenkin odotusten mukaista, että KNS-bakteereita esiintyi näytteissä eniten. Streptococcus spp. -bakteerin esiintyminen on kirjallisuudessa yhdistetty erityisesti makuualustojen huonoon hygieniaan, joten sen puuttuminen tuloksista voi olla karjakohtaisesta hyvästä hygieniasta johtuvaa. Tuloksissa korkea soluluku oli huonosti yhteydessä utareen tulehdustilan kanssa, mikä on linjassa aiempien eli edelleen ristiriitaisten tutkimustulosten kanssa. Soluluvun käyttökelpoisuus kuttujen utaretulehduksen diagnostiikassa jää edelleen kyseenalaiseksi. Tämän perusteella jää edelleen tarve toimivalle edulliselle testille, jolla voitaisiin seuloa kuttujen piileviä utaretulehduksia esimerkiksi lypsyn yhteydessä.