Browsing by Subject "priorisointi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Outakoski, Joonas (2016)
    Olen aina ollut melko huoleton ajankäyttäjä. Olen luottanut intuitioon ja kokemuksen tuomaan varmuuteen siitä, että sovitut työt tulevat aina tehdyksi. Olen käyttänyt aikaa taiteellisten töiden loputtomaan hiomiseen ja viilaamiseen. Toisaalta olen freelancerina itse määritellyt (tietoisesti tai tiedostamatta), paljonko käytän päivästä aikaa työn tekemiseen, ja usein työpäivät ovatkin pyörähtäneet 12-tuntisiksi. Näin ollen olen varastanut aikaa itseltäni, omasta vapaa-ajastani ja puolisoltani. Ensimmäisen lapseni synnyttyä kuitenkin havaitsin, että minun on tehtävä muutoksia ajankäyttööni: jos haluan viettää aikaa perheeni kanssa, minun on opittava määrittelemään työaikani ja kyettävä siirtämään pois mielestäni ne asiat, jotka eivät ole sillä hetkellä tärkeitä, tai niiden ajatteleminen ei edistä asioita millään tavalla. Koska työni on pääasiassa taiteellista työtä, halusin tutkia, miten ajankäyttöään voisi tehostaa nimenomaan taiteellisten prosessien näkökulmasta. Tekemieni haastatteluiden ja lukemani lähdekirjallisuuden myötä minulle valkeni nopeasti ajan olevan varsin monitasoinen käsite, ja sen käytön hallitsemiseksi on tehtävä melko suuri kaarros sisimpäänsä: tehostaakseen ajankäyttöä on ensin oltava jonkinlainen ymmärrys omista arvoistaan, visioistaan ja rooleistaan, jotta voi alkaa määritellä sitä, mikä elämässä on tärkeintä. Prosessin myötä minulle on selkiytynyt, minkälaisista elementeistä ajankäyttö koostuu, ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Jo työajan käsitteen pohdiskelu tuotti paljon havaintoja siitä, kuinka monitahoinen freelancerin tai taiteilijan työajan määritteleminen (tai määrittyminen) on. Myös työryhmätyöskentely tuo omat muuttujansa ajankäyttöön. Jo aihetta rajatessani päätin tutustua erilaisiin työkaluihin, joilla ajankäyttöään voi tehostaa. Kalenterin, sähköpostin sekä muiden organisointiin tarkoitettujen välineiden rinnalle keräsin erilaisia abstrakteja työkaluja: rutiinien luomista, alitajunnan ja itsetuntemuksen hyödyntämistä, luovuuden ruokkimista raamein ja rajoin sekä luonnollisen suunnittelun malliksi kutsutun tavan suunnitella asioita. Tutkin myös oman alani työkaluja ja työnkulkuja sekä niiden hallintaa nimenomaan ajankäytön näkökulmasta. Kirjoitusprosessin aikana pidin erillistä päiväkirjaa työn etenemisestä ja siinä käsiteltyjen asioiden hyödyntämisestä omassa ammatinharjoittamisessa ja opiskelussa. Case studyksi nimeämäni päiväkirja oli eräänlainen toimintatutkimus siitä, miten itse ajankäyttöni koen, minkälaisia tehostamisen kohteita löydän, ja miten onnistun ottamaan ajankäytön hallinnan työkaluja käyttöön. Tämän opinnäytetyön aihe - ajankäyttö - valikoitui myös siitä syystä, että vuosikausia kestäneen opiskeluni aikana olen keskittynyt taiteellisten ja teknisten taitojen hiomiseen, jättäen "hallinnollisten" asioiden hoitamisen retuperälle. Nyt kun pitkän opintoputken päättyessä olen pääsemässä vihdoin omien siipien varaan - etenkin henkisellä tasolla -, on ollut korkea aika alkaa kohentaa elämänhallintaa. Vaikka olen kirjoittanut tämän opinnäytetyön ensisijaisesti omia ajankäytön tehostamisen tarpeita silmällä pitäen, ja pyrkinyt toisaalta välttämään ajankäytön self help -oppaan tekemistä, toivon että tästä kirjallisesta työstä on hyötyä jokaiselle, joka haluaa tutustua siihen, mihin aika oikeastaan kuluu, ja miten aikaa voisi käyttää oikeiden asioiden tekemiseen.
  • Kotiaho, Janne S.; Kuusela, Saija; Nieminen, Eini; Päivinen, Jussi (Ympäristöministeriö, 2015)
    Suomen ympäristö 8 | 2015
    Kestävä luonnonvarojen käyttö on perusta sekä ihmisen että luonnon hyvinvoinnille. Tähän mietintöön on koottu Elinympäristöjen tilan edistämisen (ELITE) työryhmän työn tulokset. Työ edistää osaltaan luonnonvarojen käytön kestävyyttä antamalla suuntaviivoja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen Suomen metsissä, soilla, perinnebiotoopeilla, maatalousalueilla, kallioilla, tuntureilla sekä rannikolla. Osin tarkastelussa mukana olivat myös kaupunkiympäristöt ja sisävedet. Varsinaisen tarkastelun ulkopuolelle jätettiin rannikkovesien ulkopuoliset meret. Elinympäristöjen tilan edistämisen toimenpiteet voivat käsittää suojelua, luonnonhoitoa tai perinteisellä tavalla ymmärrettyä ennallistamista. Toimenpiteet voivat myös olla mahdollistavia, kuten lainsäädännön muutoksia. Työn ensimmäisessä vaiheessa kullekin elinympäristölle määritettiin elinympäristön tilaa tehokkaasti ja kustannuksia minimoiden edistävistä toimenpiteistä koostuvat toimenpidepaletit. Elinympäristökohtaisten toimenpidepalettien, uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien ja luontotyyppien lukumäärän, elinympäristöjen pinta-alojen sekä työryhmän harkinnan pohjalta laadittiin tämän jälkeen työryhmän esitys elinympäristöjen väliseksi priorisointisuunnitelmaksi. Esitys sisältää useita priorisointivaihtoehtoja ja arviot niiden kokonaiskustannuksista. Työryhmä ei arvioinut esityksen laajempia taloudellisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tulosten perusteella tarkastelun kohteena olleiden elinympäristöjen tila on heikentynyt keskimäärin noin 60 prosenttia verrattuna luonnontilaan. Johtopäätöksenä tästä on, että vaikka Suomi on elinympäristöjen tilan edistämisen kansainvälinen edelläkävijä, on tilaa edistäviä toimia edelleen jatkettava, laajennettava ja tehostettava. Lisäksi mietintö osoittaa, että elinympäristöjen tilaa edistävien kustannusvaikuttavien toimenpiteiden valinnalla ja elinympäristöjen yhtäaikaisella tarkastelulla voidaan säästää kustannuksia jopa 60–90 prosenttia verrattuna tilanteeseen, jossa kaikkien elinympäristöjen tilaa edistetään toisistaan riippumatta. Työryhmä esittää, että kustannusvaikuttavimpien tulosten saavuttamiseksi elinympäristökohtaisista suojelu- ja toimintaohjelmista siirrytään useiden elinympäristöjen tilaa samanaikaisesti edistäviin ohjelmiin. Jatkoselvityksissä tulee tarkentaa erityisesti tässä mietinnössä esitettyjen toimenpiteiden kustannuksia ja niiden kohdentumista, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia sekä toimenpiteiden käytännön kohdentamista ja toteutusmenetelmiä.
  • Wolkoff, Susanna (2001)
    Tutkielman aiheena on priorisointi terveyspoliittiseksi luonnehditussa keskustelussa 1990-luvulla. Lähtökohtana on, että priorisointi on mahdollista luokitella näkökulmiin, jotka liittyvät perinteisiin valtiollisiin instituutioihin kuten lainsäädäntöön, etiikkaan tai hallintoon ja talouteen. Tutkimuksen keskeiseksi aineistoksi on valittu kahdessa suomalaisessa lääkärilehdessä (Suomen Lääkärilehti ja Duodecim) ilmestyneet artikkelit priorisoinnista terveydenhuollossa vuosina 1993 - 2000. Aineistona käytetään myös yhteiskuntatieteellisen alan puheenvuoroja, jotka ovat yhteydessä suoraan terveyspalveluita koskevaan keskusteluun tai ne ovat välillisesti esimerkiksi hyvinvointivaltio-keskustelun kautta siihen liitettävissä. Lisäksi lainsäädäntöön liittyvässä osuudessa on käytetty Tampereen kaupungin tuottamaa julkaisua ja siinä esitettyä palveluiden priorisointimallia esimerkkinä. Tuloksena syntyi luokittelu lainsäädäntöön, eettisiin periaatteisiin sekä politiikkaan liittyviin näkökulmiin priorisoinnista konstruktionistisen tutkimusintressin ohjaamana. Kukin näkökulma rakentui aineistolähtöisesti ja tuotti oman puheenvuoronsa siitä, millaisena priorisointia tulkittiin ja esitettiin. Näkökulmia ei sinällään voida pitää yllätyksellisinä suhteessa viitekehykseen ja lähtöasetelmaan. Tutkielman tuloksena voidaan pitää kuitenkin sitä, että myös terveyspalveluita koskeva priorisointi ymmärretään ja sitä tulkitaan monin eri tavoin, minkä voidaan katsoa johtavan myös siitä tehtäviin erilaisiin ratkaisuehdotuksiin. Tässä mielessä keskustelu priorisoinnista on verrattavissa yleisempään hyvinvointikeskusteluun, jossa ilmenevät sisällöt ja tavoitteet ovat tunnetusti jo eriytyneet sekä moninaistuneet. Lainsäädäntöön liittyvässä näkökulmassa priorisointi asettuu suhteessa perusoikeuksiin sekä erityislainsäädäntöön ja tuottaa paitsi ihanteiden ja todellisuuden välisiä resurssi-ristiriitoja myös asiakkaan ja asiantuntijan välisiä valtakysymyksiä käsiteltäessä yksilön itsemääräämisoikeutta terveyspalveluissa. Eettiset periaatteet tunnistetaan ja tunnustetaan keskustelussa itsestään selvästi priorisointia ohjaavina tekijöinä. Näiden periaatteiden pohdinta ja analysointi tai niihin liitetty kriittinen keskustelu on kuitenkin äärimmäisen vähäistä. Yksilöeettisten periaatteiden lisäksi priorisointi yhdistetään yhteisöllisiin arvoihin. Eettisten ihanteiden listausten ongelmaksi muodostuu keskustelussa syvyysvaikutelman puute. Poliittisessa näkökulmassa asiantuntijoita pidetään altavastaajina suhteessa taloudellisiin resurssirajoihin ja poliittisiin toimijoihin, vaikka toisaalta korostettiin ammatillista roolia priorisointia koskevassa ongelmanratkaisussa. Tätä omaa vallankäyttöä ei kuitenkaan pohdittu ja keskustelu priorisoinnista rajautui puheeksi peruspalveluiden määrittämisen tarpeesta, siis siitä, mitkä palvelut tulisi asettaa ensisijaiseksi poliittisissa käytännöissä sekä siitä, kuinka kustannusten hallintaa ja hoitojen vaikuttavuutta voitaisiin kehittää terveydenhuollon sisäisin keinoin. Keskustelu kuvaa priorisoinnin perusteita ja edellytyksiä, joista on ikäänkuin haluttu tulla tietoiseksi liittämällä ne ammatilliseen julkaisutoimintaan. Lailliset perusteet, eettiset vaatimukset ja poliittinen vaikuttaminen ovat kaikki välineitä, joiden avulla yhteiskunnalliseen toimintaan ja sen retoriikkaan on mahdollista osallistua. Tässä mielessä keskustelu priorisoinnista ja sen eri näkökulmista valottaa myös mahdollisia osallistumisen keinoja terveyspalveluita koskevassa yhteiskunnallisessa muutoksessa.
  • Saarni, Samuli (2002)
    Priorisointi on pyrkimistä tiettyihin päämääriin toisten päämäärien kustannuksella. Jotta voitaisiin priorisoida, on tiedettävä päämäärä, tai ainakin suunta johon pyritään. Lisäksi on oltava keinoja, joilla päämäärää voidaan lähestyä. Terveydenhuollon päämäärän määrittely ei ole itsestäänselvä. Voimme empiirisesti tutkia mitä terveydenhuollossa käytännössä tehdään mutta emme sitä, mihin terveydenhuollon pitäisi pyrkiä. Päämääriä on käytännössä useita. Tätä moninaisuutta voi lähestya filosofisesti analysoimalla keskeisten terveyskäsitteiden (terveys, sairaus, lääketieteellinen tarve) monimerkityksellisyyttä. Mikäli terveydenhuollolla on useita yhteismitattomia päämääriä, ei priorisointi ole mahdollista vain vertaamalla eri menetelmien tehokkuutta, vaan on myös tehtävä valintoja päämäärien välillä. Terveyden näkeminen instrumentaalisena, välineenä johonkin perustavampaan hyvään, laajentaa priorisoinnin kattamaan koko yhteiskuntapolitiikaan kentän. Psykiatria ja erityisesti psykoterapiat tuovat selkeästi esiin lääketieteellisen tarpeen ja terveys- ja sairauskäsitteiden ongelmallisuuden. Tämä johtuu siitä, että ihmisen subjektiivisen kokemuksen ja biologisen tarpeen erottaminen on psykiatriassa vaikeampaa kuin muualla lääketieteessä. Vallalla olevan näyttöön perustuvan lääketieteen ideaalin mukaisesti sellaisia hoitoja on suosittava, joiden tehosta on näyttöä. Kuitenkin tätä näyttöä hankittaessa tutkimuskohteet, -metodit ja tuloksellisuuden mittarit valitaan osin tieteen ulkopuolisin kriteerein. John Deweyn (1859-1952) pragmatismi lähtee samansuuntaisista kysymyksistä. Päätösten teko ja käytännön toiminta ovat ensisijaisia teoreettiseen ajatteluun nähden. Päämäärät määräytyvät vasta kun tiedämme minkälaisia keinoja meillä on käytettävissämme. Tiede on vain väline paremman ja eettisemmän yhteiskunnan luomisessa. Tutkielmassa tarkastellaan John Deweyn ajattelun soveltuvuutta selventämään psykiatrian priorisointiin liittyviä ongelmia.. Aluksi esitellään Deweyn keskeisiä ajatuksia, ja käsitellään terveydenhuollon avainkäsitteiden merkityksiä ja keskeisiä suhteita. Lopuksi pyritään yhdistämään teoreettinen tarkastelu Suomessa ja maailmalla viime vuosina käytyyn terveydenhuollon priorisointikeskusteluun, huomioiden siihen liittyvät poliittiset ja taloudelliset tekijät. Filosofinen tausta perustuu erityisesti John Deweyn teokseen “pyrkimys varmuuteen” (1929). Priorisointia ja psykiatriaa käsittelevä aineisto on etsitty kirjallisuushauilla sekä lääketieteen (Medline) että filosofian (Philosophers index) tietokannoista. Lopputuloksena on, että Deweyn ajattelu sopii hyvin valaisemaan useita lääketieteen, ja erityisesti psykiatrian, filosofiassa olevia ongelmia. Deweyn epistemologia ja evoluutiopsykologia ovat lähellä lääketieteessä yleisesti hyväksyttyjä perusoletuksia. Deweyn ajattelu voi auttaa lääketiedettä lisäämään itseymmärrystään erityisesti lääketieteeseen lähtökohtaisesti kuuluvassa keskeisessä ongelmassa: Hyödyttääkseen parhaiten ihmiskuntaa lääketiede joutuu tasapainoilemaan toisaalta luonnontieteen ja käytännöllisen toiminnan välillä, toisaalta yhteiskunnallisen ja yksilöllisen edun välillä. Juuri nämä jännitteet olivat Deweyn keskeisiä tutkimuskohteita, ja selittävät hänen ajattelunsa luontevaa soveltumista lääketieteeseen.
  • Suomi, Johanna; Uusitalo, Liisa; Suominen, Kimmo; Hirvonen, Tero; Heikkinen, Tia; Tuominen, Pirkko (Ruokavirasto, 2021)
    Ruokaviraston tutkimuksia 1/2021
    Tämän työn tarkoituksena oli asettaa suomalaisen kuluttajan kannalta tärkeysjärjestykseen ne elintarvikkeiden vierasaineet, joiden pitoisuuksia valvotaan asetuksen (EY) N:o 1881/2006 nojalla tai jotka mainitaan Euroopan Komission monitorointisuosituksissa. Tärkeysjärjestys määräytyi aineen aiheuttaman terveyshaitan vakavuuden ja suurkuluttajalle koituvan riskin suuruuden perusteella. Tärkeimmiksi arvioitiin syöpävaaralliset aineet (ympäristömyrkyt, homemyrkyt tai prosessoinnissa syntyvät aineet), joille altistutaan siinä määrin, että syöpien lisääntyminen väestössä on todennäköistä. Kerta-annoksella haitallisista vierasaineista tärkeimmät olivat soluhengityksen salpaavat tai sydämen lyöntitiheyttä hidastavat vierasaineet, joille altistuminen saattaisi pahimmillaan johtaa riskiryhmään kuuluvan kuolemaan. Valvonnan suunnittelun tueksi kartoitettiin myös, mistä elintarvikeryhmistä kunkin vierasaineen pitoisuuksien seuranta ja määrittäminen olisi oleellisinta kansallisesta näkökulmasta. Arviossa otettiin huomioon ainekohtaisen prioriteettilistan lisäksi kansallisten aineistojen ikä ja kattavuus, vierasaineiden pitoisuudet eri elintarvikeryhmissä, kuluttajien suurimmat altistuslähteet sekä se, poikkeavatko Suomessa mitatut pitoisuudet selkeästi EU-keskiarvoista. Raporttiin sisältyy englanninkielinen yhteenvetoluku tärkeimmistä tuloksista.