Browsing by Subject "profeetta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Mälkiä, Reijo (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä Referat Tutkimukseni tarkastelee Jerusalemin tuhoa 586 eKr. ja ennen kaikkea sitä koskevia Jeremian profetioita semioottisena ilmiönä. Tavoitteenani on eksistentiaalisemioottisen analyysin avulla selvittää, löytyykö Jeremian eri tuhoprofetioille metatason mallia, joka olisi pätevä muillekin Jeremian tuhoprofetioille ja antaisi mahdollisesti uutta tietoa. Tutkimusongelmat liittyvät profetioiden ajoitukseen sekä myöhempään toimittamiseen, muutoksiin. Uusimman tutkimuksen mukaan kuningasajankin tekstit olisivat syntyneet vasta persialaisella ja helleenisellä ajalla pontimena uskonnollinen uudistustendenssi. Toisaalta uusimistarve painottui Kuningasten kirjoihin ja vähemmän profeettakirjoihin - monien profetiakirjausten säilyessä varhaisemmilta ajoilta. Läpikäymissäni raamattukommentaareissa on pyritty ottamaan huomioon mahdolliset muun toimittamisen aiheuttamat muutokset jakeissa. Metodina minulla on eksistentiaalisemioottinen teoria. Tarkastelen eksistentiaalisemiotiikan zemic-mallin soveltuvuutta Jeremian tuhoprofetioiden analyysiin. Zemicin avulla luodaan metakieltä, jolla voi käsitellä muutoin vaikeasti hahmoteltavia, olennaisia asioita. Kahdesta satunnaisesti valitusta profetiasta etsin analyysin jälkeen suprazemic- eli metatasoa, joka on yhteinen kaikille vastaaville profetioille. Nämä kaksi profetiaa olen sijoittanut omiin zemic-malleihinsa, jakeet on varsin hyvin saanutkin istutettua moodeihin. Dasein-tasona on jokapäiväinen elämä Jerusalemissa: M1 ihmisen kehollinen elämä; M2 ihmiset yksilöllisinä persoonina; S2 hurskaan lainmukainen elämä käytäntönä; S1 Jahven laki ylimpänä arvona. Vastaava representaatio (eli mitä merkitsee merkkeinä) kummankin moodeille ja siitä suprazemic-tasolle sen ollessa yhteinen kummallekin profetialle. Tutkimusaineistona minulla on masoreettinen teksti, ”heprealainen raamattu”, johon nykyinen kirkkoraamattumme pohjaa sekä tutkimuskirjallisuus, erityisesti Jeremiaa koskevat kommentaarit. Eksistentiaalisemiotiikan anti on siinä, että se tarjoaa aivan uudentyyppisen lukumallin Raamatun teksteille ja tulkinnoille. Eksistentiaalisemiotiikan mallit ovat luonnollisesti hypoteeseja, mutta niiden tarkoitus on toimia universaalina teoriana, joka ylittää historian aikakaudet ja kulttuurien rajat. Sen erityispiirre on, että sen avulla päästään tekstien sisälle, niiden ”mieleen” ja teksteissä toimivien henkilöiden ”sielunmaisemiin” ja maailmankuviin, jotka ohjaavat heidän arvovalintojaan ja tekojaan. Erityisesti eksistentiaalifilosofian yksi keskeinen käsite, transsendenssi, liittää sen teologiaan. Eksistentiaalisemiotiikka on hyvin avoin teologisille tulkinnoille, muun muassa suhtautumisessa arvoihin ja omaan valinnanvapauteen mutta myös vastuuseen valinnoistaan. Tutkimuksestani avautuu monia jatkotutkimusmahdollisuuksia ja pohjimmaltaan vaikka koko Raamatun eksistentiaaliseen tulkintaan, saman koskiessa Raamatun representaatioita esimerkiksi taiteissa. Eksegeettinen tutkimus on viime vuosina mennyt kovasti eteenpäin kielellisten, tekstuaalisten, historiallisten ja arkeologisten tutkimusmenetelmien kehityttyä. Välinevalikoimaan löytyy nyt hyvin käyttökelpoisena lisänä semiotiikan puolelta eksistentiaalisemioottinen teoria.
  • Mikkola, Anne (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa etsitään selitystä Paavalin tekstiin, jonka sisäisiä ristiriitaisuuksia aiemmassa tutkimuksessa ei ole kyetty tyydyttävästi selittämään. Tavoitteena on identifioida sellainen muun tutkimuksen kanssa yhteensopiva, mutta tavallista monimuotoisempi ristiriitatilanne Korintissa, johon Paavalin teksti olisi johdonmukainen ja hänen teologiansa kanssa sopusoinnussa oleva vastine. Kirjallisuuskatsauksen jälkeen hyödynnetään tutkimusta Korintin sosiaalisesta ympäristöstä ja päädytään siihen, että Paavalin kirjeen yleissanoma on anti-hierarkkinen. Hän haastaa Korintin viisaita ja ylhäisiä huomioimaan muita ja luopumaan asemastaan. Pää-sanan metaforisia merkityksiä Raamatun teksteissä ja niiden ulkopuolella ja selvitetään, kuten myös sitä, minkälainen pukeutuminen olisi ollut niin häpeällistä kuin Paavali antaa ymmärtää. Tulosten pohjalta tarkastellaan ensin jakeita, joissa Paavali antaa konkreettiset ohjeensa. Johtopäätöksenä päädytään siihen, että miesten statuskilpailun lisäksi myös naisten kesken oli luokkasidonnaisia ristiriitoja. Nämä heijastuivat pukeutumisessa. Erityisesti jotkut mysteerikultteihin aiemmin osallistuneet naiset toivat mukanaan tavan päästää hiuksensa valloilleen, silloin kun he etsivät hurmoksellista yhteyttä jumalalliseen. Näin siitä huolimatta, että tapa oli häpeällinen kaikkien ihmisryhmien mielestä uskonnollisen kontekstin ulkopuolella. Viittasivathan avoimet tai leikatut hiukset aviorikokseen tai sen epäilyyn. Paavali käskee erityisesti näitä naisia peittämään päänsä hiuksillaan sanomatta sitä aivan suoraan. Kuitenkin häpeällisen käyttäytymisen kuvaus voi kirjaimellisesti ottaen viitata vain tämän kaltaiseen ilmiöön. Paavali toteaa, että naisilla tulee olla valta ja kontrolli päähänsä enkeleiden tähden. Rukoillessa ja profetoidessa ei ollut sopivaa ajatella, että henget ohjaisivat naista tämän kontrollin ulkopuolelta, vaan naisen oli käytettävä omaa valtaansa päähänsä eli peitettävä päänsä hiuksillaan soveliaasti. Seurakunnassa oli myös yläluokan naisia, joiden reaktio häpeälliseen käyttäytymiseen oli vaatia, että kaikki profetoivat ja rukoilevat naiset peittävät päänsä esimerkiksi aviollista asemaa kuvaavalla ”hupulla”, kuten he itse tekivät. Näin he kenties halusivat jopa rajata alemman luokan naisten osallisuutta. He korostivat omaa asemaansa muiden naisten kustannuksella aivan samoin kuin yläluokan miehet tekivät peittäessään päänsä siten kuin olivat tottuneet valtiollisen kultin uhrimenoja johtaessaan. Nämä miehet toivat jumalanpalvelukseen merkin, joka liittyi kunnioituksen osoittamiseen keisarille, ”Jumalan pojalle”. Näin miehet häpäisivät Kristusta, elämänsä alkulähdettä aivan samoin kuin jotkut naiset häpäisivät miestä, elämänsä alkulähdettä. Luomiskertomuksen avulla Paavali siirtää ryhmittymien huomion Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan, pois pakanallisista tavoista, jotka olivat ”hapattamassa” seurakuntaa. Käyttöyhteyksistä voidaan päätellä, että luomisjärjestys, ja päiden suhde, ei merkitse Paavalille hierarkiaa, vaan sen avulla hän korostaa ihmisten, myös miehen ja naisen, arvoa erilaisina, vastavuoroisessa suhteessa olevina, mutta Herrassa samassa asemassa olevina myös julkisessa roolissa profetoitaessa ja rukoiltaessa. Naisen luominen miehestä saattoi olla myös vastine hedelmällisyyskulttien käsitykseen naisesta kaiken elämän lähteenä ja toisaalta filosofien ajatukseen, että nainen oli luotu vähemmän arvoisista aineosista kuin jumalallista lähempänä oleva mies. Paavali tuo häpeän tilalle kunnian. Kunnian antaminen toiselle ja toisen kunniana oleminen on samalla tie sovintoon, johon koko kirje haastaa.
  • Hintsala, Sami (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan 1 Samuelin kirjan tekstiä (MT) kirjallisuudentutkimuksen käsittein. Tutkimuskysymys kohdistuu lukujen 10 ja 19 kuvauksiin kuninkaan joutumisesta hurmostilaan. Tutkielmassa selvitetään, millä tavalla kyseiset tapahtumakohdat liittyvät 1 Samuelin kirjan kertomukseen. Tekstiä lähestytään juutalaisena kertomakirjallisuutena, jossa päähenkilöinä toimivat kansanjohtajat ja kuninkaat. Myös Jumalan roolia tarkastellaan kaunokirjallisena henkilöhahmona. Tarkastelun näkökulma on rajattu kerronnan analyysiin. Tutkimuksessa on aikaisemmin havaittu tekstin kaunokirjalliset piirteet, jotka näkyvät muun muassa Saulin ”traagisessa” tarinassa. Tutkielmassa sovellettava fiktiologinen tarkastelutapa ottaa huomioon kuvitteellisen kertojan roolin kertomusta rakentavana tekijänä. Aiemmin on puhuttu kaikkitietävästä kertojasta, jonka näkökulma hallitsee kertomusta. Olennainen ero kuvitteellisen kertomuksen ja esimerkiksi historiankirjoituksen välillä koskee kertojan kykyä kuvata henkilöhahmojen sisäistä elämää. Kertomuksen rakentumista tarkastellaankin kiinnittämällä huomiota kertojan näkökulmaan henkilöhahmojen rakentumisessa. Kertojan käsitys Jumalasta piirtyy esiin kirjan alkuluvuissa muodostaen fiktion näkökulmasta sisäisen, jumalallisen viitekehyksen. Tähän viitekehykseen kuuluu profeetallinen toiminta, joka tässä kertomuksessa kulminoituu Samuelin henkilöhahmoon. Samuelilla on rooli Israelin ensimmäisten kuninkaiden, Saulin ja Daavidin valinnassa. Saulin joutuminen profeetalliseen hurmostilaan 10:10-16 tapahtuu Samuelin ennustuksen mukaisesti, ja liittyy olennaisesti Saulin hallitsijaksi valitsemiseen. Kertoja paljastaa, kuinka Samuelin ennusmerkki toteutuu, ja Saulista tulee ”toinen mies”. Kansa ei käsitä, mitä on tapahtunut, tai miksi Saul esiintyy profeettajoukon kanssa. Lukija sen sijaan tietää, mistä on kysymys. Kuninkaan toinen esiintyminen hurmostilassa liittyy tapahtumien sarjaan, jossa Daavid joutuu Saulin vihan kohteeksi. Estääkseen Saulia pääsemästä käsiksi Daavidiin, hänet johdetaan profeetalliseen hurmostilaan kohdassa 19:18-24. Lukijalle ei jää epäselväksi, ketkä juonen takana ovat. Samuel profeettoineen ja Jumalan henki edustavat kertomuksen suvereenia, arvaamatonta voimaa. Tarkkaa lukijaa tapahtumat eivät kuitenkaan pääse yllättämään. Saul on todella muuttunut mies. Tapahtumakohtia, ja niiden yhteyttä toisiinsa, on kuitenkin vaikea ymmärtää ilman kuvitteellisen kertomuksen ja sen sisäisen viitekehyksen hahmottamista. Tutkielman tavoitteena on hahmottaa, teoreettiseen viitekehykseen nojaten, myös muinaista tapaa luoda rikasta uskonnollista ja profeetallista kertomakirjallisuutta. Fiktion käsitteen käyttäminen tutkielmassa määritellyssä lajityypillisessä (ei-referentiaalinen kertomus) mielessä avaa mahdollisuuden tarkastella Vanhan testamentin kirjoituksia laajemminkin erityislaatuisina osoituksina muinaisen kirjailijan/kirjailijoiden kaunokirjallisusta kyvyistä. Samalla tehdään palvelus myös historiantutkimukselle.