Browsing by Subject "profilointi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Laine, Eerojuhani (Helsingfors universitet, 2017)
    Hirvenmetsästys on Suomessa suurelle osalle metsästäjistä tärkeä harrastus, ja yhteiskunnallisestikin sillä on suurta merkitystä. Se on metsästyspäivissä ja lihan arvossa mitattuna Suomen merkittävin metsästysmuoto. Hirvenmetsästys tapahtuu usein seuruemetsästyksenä. Seuruemetsästys tapahtuu suurella joukolla laajoilla alueilla, jolloin syntyy päällekkäisyyttä ja mahdollisia ristiriitoja muun virkistyskäytön kanssa. Mikäli samalla metsästysalueella on useita hirviseurueita (esim. useita Metsähallituksen aluelupaa hakeneita seurueita metsästää samalla alueella), saattaa niiden välille syntyä kitkaa. Tällaisten seikkojen vuoksi harrastuksen sosiaalinen kestävyys saattaa kärsiä. Miten sosiaalista kestävyyttä voitaisiin parantaa? Mitä paremmin metsästysjärjestelyistä vastaavat viranomaiset tuntevat alueellaan metsästävät hirviseurueet, sitä paremmin ristiriitoihin ajautumista kyetään ennaltaehkäisemään. Yksi keino tutustua hirviseurueisiin on niiden profilointi. Profiloinnilla tarkoitetaan tässä työssä homogeenisten osajoukkojen tunnistamista heterogeenisesta vastaajajoukosta. Työssä tarkastellaan Pohjois-Suomessa metsästäviä hirviseurueita heidän taustojensa, toimintansa ja häiriöitä koskevien näkemystensä suhteen. Vastaajajoukko koostuu metsästyslain 8§ tarkoittaman vapaan metsästysoikeuden alueella metsästävistä hirviseurueista. Näistä seurueista Metsähallitus on kerännyt aineiston vuonna 2013. Alueella metsästää noin 1 400–1 600 hirviseuruetta, joista kysely lähetettiin kaikille, joiden yhteystiedot olivat saatavilla (n = 1 388). Näistä vastasi 825 (59,44 %). Vastauksia kertyi koko tutkimusalueelta melko tasaisesti, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Profiloinnissa käytettiin nominaaliasteikollisten muuttujien LCA:ta (Latent Class Analysis). Aineiston herkkyyttä menetelmävalinnalle tarkasteltiin järjestysasteikollisten muuttujien faktorianalyysillä ja korrelaatioanalyysillä. Jaoin seurueet LCA:lla 2–6 profiiliin. Eri profiilimääriin jaotteluja arvioin informaatiokriteereillä ja pyrin löytämään tulkinnallisesti mielekkään, aineistoon sopivan jaottelun profiileihin. Tällainen oli etenkin neljän profiilin ratkaisu. Nimesin eri profiilien seurueet ja analysoin eri profiilien esiintymisen riippuvuutta suhteessa seurueiden sijoittumiseen tutkimusalueella etelä–pohjois-suunnassa. Tämän tarkastelun mukaan ns. vapaan metsästysoikeuden alueella on 1) yksilömetsästystä suosivia pienseurueita (Ylä-Lappi), 2) monimuotoisia suurseurueita (Keski-Lappi), 3) seisontahaukkua suosivia seurueita (Etelä-Lappi), sekä 4) seisovaa ja siirtyvää haukkua suosivia seurueita (tutkimusalueen eteläosa). Tarkastelin myös tunnistamieni profiilien yhteyttä siihen, millaisia häiriöitä tai ristiriitoja niissä oli koettu. Häiriönä erityisesti nousi esille suden merkitys hirven metsästystä haittaavana tekijänä profiilissa 4). Kun tarkastelin pelkästään muiden seurueiden kanssa ristiriitoja kokeneita seurueita (40 % kaikista seurueista) tunnistin yhden profiilin, jossa oli ongelmia koettu muita enemmän. Tämä profiili muodostui seurueista, jotka olivat osallistujamäärältään suurimmat ja käyttivät myös paljon koiria, samoin he kuuluivat aluelupapäätökseen monen muun seurueen kanssa. Näihin seikkoihin vaikuttamalla ja niistä tiedottamalla, voisi olla mahdollista parantaa alueen hirvenmetsästyksen sosiaalista kestävyyttä.
  • Teikari, Niko (Helsingin yliopisto, 2019)
    Riistaeläinseurannat luovat pohjan kestävälle ja suunnitelmalliselle metsästykselle. Valkohäntä- Odocoileus virginianus ja metsäkauriin Capreolus capreolus osalta nykyisten jälkiseurantojen haasteena on yhä useammin vaihtelevat lumikelit, eikä nykyisillä menetelmillä saada tietoa kantojen ikä- ja sukupuolirakenteista. Näiden pienten hirvieläinten kannat ovat kasvaneet voimakkaasti 2000-luvulla ja myös seurantamenetelmiä olisi syytä kehittää kohti tarkempia kanta-arvioita. Teknologian kehittymisen myötä riistakameroiden käyttö – keliriippumaton menetelmä kerätä edullisesti tietoa lajikohtaisista lukumääristä ja rakenteista – on lisääntynyt eläinkantojen arvioinneissa. Valtakunnallisen kamera-avusteisen kannanseurannan yhtenä edellytyksenä olisi saada metsästäjien omistamat riistakamerakuvat riistantutkimuksen käyttöön. Toisin sanoen riistakamerakäyttäjien myönteinen suhtautuminen kuviensa luovuttamiseen kannanarviointiin olisi menetelmän pohja, koska heillä on tekijänoikeus kuviinsa ja päätösvalta niiden käytöstä. Metsästäjien motiiveja riistalaskentoihin on tutkittu aikaisemmin, mutta motivoituminen riistalaskentaan ei välttämättä riitä motivoimaan omien riistakamerakuvien välittämiseen. Tämän työn tavoitteena on selvittää tätä suhtautumista luovutusaikeiden taustalla ja arvioida mahdollista käytettävissä olevaa riistakameramäärää valkohäntä- ja metsäkauriin kamera-avusteisen kannanarvioinnin tueksi. Suomen riistakeskus toteutti syksyllä 2017 riistakamerakyselyn, joka lähetettiin otoksen lähes 28 000:lle Oma riista -palveluun (riistahallinnon asiointipalvelu) rekisteröityneelle käyttäjälle valkohäntä- ja metsäkauriin levinneisyysalueella (11 riistakeskusaluetta). Vastauksia kertyi noin 12 500 (45 % otoksesta), joista yli puolet oli riistakamerakäyttäjiltä. Heistä muodostettiin latentilla luokka-analyysilla homogeenisiä osajoukkoja, eli profiileja, kuviensa luovuttamisehtojen suhteen. Profiileihin kuulumisen todennäköisyyksiä arvioitiin puolestaan multinominaalisen regressioanalyysin keinoin käyttäen riistakamerakäyttäjien toiminta- ja taustatietoja kovariaatteina. Riistakeskusalueellisen profiloinnin pohjalta muodostettiin myös arvio kuviensa luovutukseen myönteisesti suhtautuvien henkilöiden omistamien kameroiden lukumäärästä pinta-alaa kohti. Tunnistetut profiilit edustivat viittä suhtautumistapaa: myönteistä (30 %), anonyymiä (15 %), neutraalia (23 %), vastikkeellista (14 %) ja kielteisestä suhtautumista (18 % Oma riista- palveluun rekisteröityneistä kameraharrastajista). Myönteiseen suhtautumiseen vaikuttivat eniten aiempi kokemus kuvien lataamisesta mihin tahansa verkkopalveluun, asuminen riistanhoitoyhdistyksen alueella, jossa riistakameraa (tai kameroita) käyttää, korkeampi koulutusaste, sekä tärkeimpinä metsästyskohteina metsä- tai peltokanalinnut. Arvio tutkimusalueen kokonaisriistakameramäärästä oli noin 53 000. Suhtautumiseltaan myönteisten kameratiheys tuhannella hehtaarilla vaihteli riistakeskusalueittain 0,6–3,0 kameran välillä. Oma riista -palvelun käyttäjät muodostivat käyttökelpoisen perusjoukon tutkimuskysymysten tarkastelulle ja heistä tunnetut taustatiedot mahdollistivat vastaajien painottamisen perusjoukon kaltaiseksi. Tuloksia voidaan pitää edustavana koko tutkimusalueen kattavissa tarkasteluissa, mutta sen sijaan riistakeskusalueellisiin profilointeihin ja kameratiheyksien arvioihin on syytä suhtautua suuremmalla varauksella. Voidaan kuitenkin todeta, että Oma riista -palvelun käyttäjillä on merkittävä riistakamerakapasiteetti käytössään ja heistä noin kolmannes olisi aikomukseltaan valmis luovuttamaan riistakamerakuviaan kannanarvioinnin tueksi. Näin ollen kamera-avusteisen seurantamenetelmän käyttöönoton pullonkaula ei ole ainakaan myötämielisten metsästäjien kameroiden riittävyys.
  • Haanpää, Susanna (2001)
    Tutkielmassa tarkastellaan organisaation profilointia imagoa muokkaavana prosessina. Lähtökohtaisena oletuksena tutkielmassa on, että organisaation oma olemus eli identiteetti kertoo sen, miksi kyseinen organisaatio on olemassa. Identiteettiin vaikuttaa myös organisaation rakenne ja sen suhde ympäristöönsä. Organisaatio kertoo toimillaan ja viestinnällään identiteetistään. Nämä toimet vaikuttavat organisaation yhteistyö- ja kohderyhmien mielikuviin. Tutkielmassa osoitetaan, että profiloinnin tarkoituksena on etsiä ne viestit, jotka parhaiten kuvastavat organisaation identiteettiä. Työssä tarkastellaan, mitkä tekijät vaikuttavat organisaatiosta muodostuvaan mielikuvaan eli imagoon. Tuloksena todetaan, että vaikka organisaation imago on monen tekijän summa, profilointinsa kautta muodostuvien viestien välityksellä ja aktiivisella viestinnällään organisaatio pystyy muokkaamaan imagoaan. Tutkielmassa todetaan, että profilointi ja sitä kautta tapahtuva imagon muokkaaminen on oppimisprosessi, jossa organisaatio tutkimalla itseään ja ympäristöään löytää ne oleelliset tekijät, jotka mahdollistavat organisaation tehokkaan toiminnan. Tähän kuuluvat mm. omien toimintatapojen, normien ja arvojen kyseenalaistaminen, ja sitä kautta uusi oppiminen. Systeemiajattelun mukaisesti tämä on jatkuva, syklinen tapahtuma, jossa jatkuva organisaation sisäinen ja ulkoinen tutkiminen ja trendien tarkastelu muokkaa ja säätelee organisaation toimintaa, organisaation itsensä aktiivisesti toimimalla ja oppimalla. Helsingin yliopistoa organisaationa on tutkittu Mintzbergin mallin mukaisesti ammattilaisten byrokratiana. Keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa on käytetty systeemiteoreettista näkemystä organisaation ja sen ympäristön välisestä suhteesta. Systeemiteorian näkemyksiä on käytetty myös organisaation oppimista kuvailevassa osuudessa. Empiriaosuudessa työssä on tutkittu Helsingin yliopiston tavoitekuvan rakentamisprosessia vuodelta 1996. Tutkimusaineistona on käytetty Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen opiskelijoiden ja Jouni Kivikosken keväällä 1996 tutkimuskurssilla tekemää tutkimusta Helsingin yliopisto mielikuvissa ja julkisuudessa. Tutkimuksessaan kurssilaiset tutkivat yliopiston saamaa julkisuutta sanomalehdistössä määrällisen ja laadullisen analyysin kautta. Lisäksi yliopiston ulkoista ilmettä on tutkittu observoimalla mm. yliopiston rakennuksia ja esitteitä. Näitä analyysejä on tässä tutkielmassa käytetty tarkastelemaan millainen imago Helsingin yliopistolla on yhteistyö- ja kohderyhmiensä keskuudessa. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty Argyrisin & Schönin teosta Organizational Learning II: Theory, Method and Practice, sekä Kivikosken et al. Helsingin yliopisto mielikuvissa ja julkisuudessa.
  • Ylönen, Kari (2004)
    Tutkimuksen aiheena oli sarjatuhopolttajan asuinpaikan ennustaminen ratkenneista tuhopolttorikoksista saatujen etäisyyskäyttäytymistä koskevien tietojen avulla. Havaittujen tekijän asuinpaikan ja tuhopolttokohteiden välisten etäisyyksien oletettin olevan samasta tuntemattomasta jakaumasta. Ratkenneiden tuhopolttorikosten perusteella laadittiin etäisyyden empiirinen tiheysfunktio, jonka ajateltiin olevan tuntemattoman etäisyyden jakauman paras estimaattori. Tuhopolttosarjan tuhopolttojen sijainnit oletettiin toisistaan riippumattomiksi. Empiiristä tiheysfunktiota "pyöräytettiin" karttatasolla tuhopolttosarjan kunkin tuhopolton kohdalla. Tason akseleille määriteltiin tiheät hilat ja kussakin hilapisteiden leikkauskohdassa laskettiin yhteistiheys kunkin tuhopolton kyseiselle etäisyydelle antamilla tiheyksillä kertomalla tiheydet. Menetelmällä saatiin karttatason päälle korkeuskäyrillä kuvattu kaksiuloitteinen tiheysjakauma. Menetelmän mittana oli asuinpaikan tiheyttä korkeamman tiheyden alueen pinta-ala eli ns. etsintäpinta-ala. Jos tutkija aloittaa tuhopolttajan etsinnän korkeuskäyrien osoittaman mäen korkeimmalta kohdalta, mittana oleva pinta-ala kertoo kuinka suuren alueen tutkijan on käytävä läpi ennen tekijän asuinpaikkaan tulemista. Tutkimuksen lähtökohtana olleen hypoteesin mukaan paras tulos saavutetaan epäsymmetriseen gammajakaumaan perustuvan ydinfunktion avulla laaditulla empiirisellä tiheysfunktiolla ja pisteittäisellä kertolaskulla. Tutkimuksen painopiste oli eri menetelmillä saatujen tulosten vertaamisessa. Referenssimenetelminä oli kaikkiaan kahdeksan muuta menetelmää: gammajakaumaan perustuvan ydinfunktiomenetelmän pisteittäinen yhteenlasku, adaptiiviseen normaalijakaumaan perustuvan ydinfunktiomenetelmän pisteittäinen kertolasku ja yhteenlasku, kolme erilaisiin keskipisteisiin perustuvaa ympyrämenetelmää, spatiaalinen pisteprosessi sekä sarjojen lyhimpään etäisyyteen perustuva kunkin kohteen ympärille piirrettävä ympyrämenetelmä. Käytössä oli Poliisiammattikorkeakoulun keräämä aineisto, jossa oli n=97 analysoitua tuhopolttoa ja 16 tuhopolttosarjaa. Empiiristen tulosten mukaan tutkimuksen lähtökohtana ollut gammajakaumaan perustuva ydinfunktiomalli pisteittäisellä kertolaskulla ei menestynyt. Adaptiiviseen normaalijakaumaan perustuvalla mallilla saatiin keskimäärin parempia tuloksia kuin gammajakaumaan perustuvalla. Pisteittäisellä yhteenlaskulla saatiin yleensä parempia tuloksia kuin kertolaskulla. Sarjojen lyhimpään etäisyyteen perustuvilla kohteiden ympärille piirretyillä ympyröillä ja spatiaalisella pisteprosessilla saatiin parhaat tulokset. Simuloinneilla saatiin samansuuntaisia tuloksia, vaikkakin lähtökohtana ollut gammajakaumaan perustuva malli kertolaskulla menestyi simuloinneissa paremmin kuin empiirisellä aineistolla. Kaikki analyysit tehtiin R-ohjelmalla. Tutkimuksen anti ei ollut saaduissa empiirisen aineiston tuloksissa vaan R-ohjelmalle laaditussa toimintamallissa. Tärkeimmät lähteet: Levine, N. 2002: CrimeStat II: A Spatial Statistics Program for the Analysis of Crime Incident Locations. www.icpsr.umich.edu/NACJD Rossmo, D. K. 2000: Geographic Profiling. CRC Press, Boca Raton, Florida.
  • Åberg, Hanna (2005)
    Pro gradu -tutkielmani aiheena on organisaatiokulttuurit ja niiden heijastuminen organisaation ulkopuolelle ulkoisten viestintätuotosten välityksellä. Heijastavatko organisaation tuotokset yhtä yhtenäistä, hallitsevaa organisaation kulttuuria, vai monia, keskenään ehkäpä ristiriitaisiakin ala- tai osakulttuureja? Voidaanko väittää tuotosten heijastavan organisaation kulttuuria tai kulttuureja? Ja voidaanko ylipäänsä tutkia organisaation kulttuuria analysoimalla sen ulkoisia viestintätuotoksia? Nämä ovat kysymyksiä, joihin pyrin tutkielmassani löytämään vastauksia. Tutkin organisaatiokulttuurin käsitettä teoreettisesti, mutta pyrin myös yhden suomalaisen esimerkkiorganisaation, Editan, avulla luotaamaan ko. organisaatiokulttuurin syvätason merkityksiä. Analysoin tutkielmassani Editan kolmea printtiesitettä. Organisaatiokulttuurin heijastumisia tutkiessani sovitan yhteen Edgar Scheinin organisaatiokulttuuria kuvaavaa kolmitasomallia ja A. J. Greimasin generatiivisen kulun kaavion semioottisia malleja. Scheinin ja Greimasin mallit tutkivat samaa ilmiötä eri näkökulmista. Scheinin malli tutkii organisaatiokulttuurien moninaisuutta organisaatioista käsin, kun taas Greimasin mallit keskittyvät vastaanottajaan ja hänen merkityksenantoprosessiinsa. Keskeisempinä lähteinäni käytän Scheinin jo klassiseksi muodostunutta teosta Organisaatiokulttuuri ja johtaminen (1987) sekä Greimasin teoksia Strukturaalista semantiikkaa (1980) ja On Meaning. Selected Writings in Semitotic Theory (1987). Käsittelen tutkielmassani myös organisaatioviestintään liittyviä yleisempiä käsitteitä, kuten mainetta ja yhteisökuvaa. Yhteisökuvan rakentuminen, profilointi, on organisaation tietoista toimintaa jolla pyritään vaikuttamaan muun muassa organisaation maineeseen. Yhteisökuva ja maine syntyvät kuitenkin vastaanottajan päässä merkityksenantoprosessin kautta. Mielikuvilla ja merkityksenannolla on siten suuri rooli siinä, minkälainen kuva organisaatiosta välittyy ulospäin. Scheinin mallin avulla pyrin osoittamaan, kuinka organisaatiokulttuurit ovat keskeisellä sijalla organisaation toiminnoissa vaikuttaen siten myös ulkoisen viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen. Sen tulkitsemiseen, miten kulttuurisesti muokkautuneet viestit heijastuvat organisaation ulkopuolelle, ja ennen kaikkea siihen, miten niiden välittämät merkitykset tulkitaan, käytän Greimasin semioottisia malleja. Käyttämällä Scheinin ja Greimasin malleja rinnakkain pääsin analyysissani artefaktien kautta käsiksi organisaatiokulttuurin monisyisiin merkityksiin ja edelleen arvoihin ja kulttuurin syvätason perusoletuksiin. Editan esitteiden analyysissa esille piirtyi yksi yhtenäinen kuva Editasta välittävänä, luotettavana ja erilaista osaamista arvostavana kumppanina. Periaatteessa valitsemassani tutkimusasetelmassa olisi ollut sama, mitä ulkoisen viestinnän tuotoksia olisin analysoinut - uutisleikkeitä, internetsivuja, vuosikertomusta, jne. Tavoitteenani ei ollut erilaisten viestinnänkeinojen ja -prosessien vertaaminen, vaan valittujen mallien testaaminen. Scheinin ja Greimasin mallit täydensivät hyvin toisiaan tuoden esille sekä teoreettiset että menetelmälliset lähestymistavat organisaatiokulttuurin tutkimiseen.
  • Hänninen, Sini-Sofia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tietokoneet tekevät ihmisten arkeen vaikuttavia päätöksiä ohjelmoitujen päätössääntöjen, eli algoritmien, perusteella usein automaattisesti. Eräs yhteiskunnallinen toiminto, jonka parissa automatisoitu päätöksenteko on tyypillistä, on kulutusluotonanto. On tavallista, että tietokonealgoritmi toteuttaa kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnin, ja sitä kautta tekee päätöksen luottohakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä, automaattisesti. Tämän kaltaiseen menettelyyn liittyy oikeudenmukaisuuden toteutumiseen liittyviä riskejä. Onnistuuko algoritmi erottelemaan luottokelpoiset hakijat luottokelvottomista riittävän tarkasti kuitenkaan syrjimättä ketään? Onko hakijoiden pisteyttäminen sukupuolen perusteella sallittua, vai onko tällaisessa menettelyssä kyse kielletystä syrjinnästä? Kysymykset ovat tärkeitä, mutta samalla vaikeita, sillä niihin vastaamiseksi on ensin määriteltävä, mitä syrjinnällä algoritmisen päätöksentekojärjestelmän kohdalla tarkoitetaan. Tässä tutkielmassa algoritmien syrjivyyttä käsitellään tilasto- ja tietojenkäsittelytieteen parissa kehitetyn, algoritmin tekemien virheellisten päätösten suhteelliseen jakautumiseen keskittyvän, määritelmän avulla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten mainittu algoritmisen syrjinnän määritelmä olisi operationalisoitavissa osaksi alun perin ihmisen päätöksentekoa ohjailemaan kehitettyä syrjinnänvastaista oikeutta. Tarkastelu osoittaa, että syrjinnän oikeudelliset määritelmät eivät ongelmitta onnistu kattamaan tällaista syrjinnän määritelmää. Tältä osin tutkielma valottaa tarvetta uudistaa syrjintää koskevaa perusoikeusdoktriinia siten, että sen avulla kyetään tarkoituksenmukaisesti sääntelemään syrjinnästä myös algoritmisen päätöksenteon omat lainalaisuudet huomioon ottaen. Muussa tapauksessa vaarana on, että syrjintäsääntelyn soveltaminen johtaa epätasa-arvoisiin lopputuloksiin.
  • Teittinen, Helinä (Helsingin yliopisto, 2020)
    Julkishallinnon automatisointi on noussut viime vuosina hallinto-oikeudellisen keskustelun keskiöön. Suomessa oikeusministeriö selvittää tarvetta säännellä automaattista päätöksentekoa yleislailla, ja automaattisen päätöksenteon ongelmakohtiin julkista valtaa käytettäessä ovat kiinnittäneet huomiota niin perustuslakivaliokunta, ylimmät laillisuusvalvojat kuin oikeustieteen tutkijatkin. Samanaikaisesti myös Euroopan unionin (EU) yleisen tietosuoja-asetuksen (TSA) 22 artikla pitää sisällään automaattista päätöksentekoa koskevaa sääntelyä. Viranomaisessa sovellettuna TSA 22 artikla voidaankin tulkita hallintomenettelynormiksi, joka määrittää viranomaisen toimivallan ja menettelymuodot automaattisen päätöksenteon saralla. Asetelma pitää sisällään toimivaltajännitteen, sillä Euroopan unionille ei ole annettu toimivaltaa harmonisoida jäsenvaltioiden viranomaisia koskevia hallintomenettelysäännöksiä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, antavako Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEUT) 16 artikla sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (PeOK) 8 artikla Euroopan unionille toimivallan säännellä viranomaisen menettelyä automaattisessa päätöksenteossa. Toisekseen tutkielma pyrkii selvittämään, missä laajuudessa muut EU-perusoikeudet turvaavat yksilön menettelyllisiä oikeusturvatakeita automaattisessa päätöksenteossa. Tutkielma on luonteeltaan lainopillinen tutkimus Euroopan unionin oikeudesta. Jäsenvaltion viranomaisen toiminnan osalta tutkielma käyttää esimerkkeinä myös suomalaisia säännöksiä, sillä tutkielma pyrkii tuomaan EU-oikeudellisen näkökulman nimenomaan Suomessa käynnissä olevaan keskusteluun julkishallinnon automaattisesta päätöksenteosta. Tutkimuskohteena ovat Euroopan unionin perussopimukset, Euroopan unionin perusoikeuskirja sekä Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus. PeOK 8 artiklan tulkinnassa merkitystä saa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 8 artiklaa (oikeus nauttia yksityisyyden ja perhe-elämän kunnioitusta) koskeva oikeuskäytäntö. Euroopan unionin oikeusperusta henkilötietojen suojan alalla on SEUT 16 artikla, jonka laajuus määräytyy viime kädessä henkilötietojen suojaa koskevan PeOK 8 artiklan mukaisesti. Vaikka automaattista päätöksentekoa ei mainita kummankaan artiklan sanamuodossa, soveltuu automaattisen päätöksenteon sääntely hyvin yhteen PeOK 8 artiklan menettelylliseen luonteen ja henkilötietojen suojaan liittyvän tiedollisen itsemääräämisoikeuden ulottuvuuden kanssa. Lisäksi EIT on EIS 8 artiklaa koskevassa vakiintuneessa oikeuskäytännössään katsonut, että yksilön EIS 8 artiklassa vahvistettujen oikeuksien toteutuminen edellyttää myös menettelyn asianmukaisuutta viranomaisessa, vaikka EIS:ssa ei varsinaista hyvää hallintoa koskevaa artiklaa olekaan. Edellä mainitusta huolimatta automaattista päätöksentekoa koskeva TSA 22 artikla on soveltamisalaltaan hyvin suppea, ja sen sisältämästä lähtökohtaisesta automaattisen päätöksenteon kiellosta voidaan poiketa monella perusteella. Jäsenvaltion viranomaistoimintaa koskee erityisesti TSA 22 (2) (b) artikla, jonka mukaan automaattisia päätöksiä voidaan tehdä, mikäli näin on erikseen säädetty jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa vahvistetaan myös asianmukaiset toimenpiteet yksilön oikeuksien ja vapauksien sekä oikeutettujen etujen suojelemiseksi. Tietosuoja-asetuksessa ei kuitenkaan täsmennetä, mitä nämä asianmukaiset toimenpiteet pitävät sisällään, jolloin EU jättää kansallisille lainsäätäjille varsin vapaat kädet. Toki esimerkiksi yhdenvertaisuutta ja syrjintäkieltoa koskevista PeOK 20 ja 21 artikloista sekä EU-oikeudellisen hyvän hallinnon periaatteesta voidaan johtaa julkishallinnollisen automaattisen päätöksenteon menettelyn laatua koskevia vähimmäisvaatimuksia. Tutkielman johtopäätös on, että yksilön menettelylliset oikeusturvatakeet automaattisessa päätöksenteossa ovat jääneet EU-oikeudessa toisarvoiseen asemaan, vaikka EU:lla olisi toimivaltaa säännellä automaattista päätöksentekoa laajemminkin. Tämän voi otaksua johtuvan siitä, että jäsenvaltion menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaate ohjaa yhä EU-lainsäätäjän toimintaa hallinnollisen integraation saralla. Samanaikaisesti sisämarkkina-argumentaatioon perustuva materiaalisen lainsäädännön harmonisointi ei kuitenkaan näyttäisi olevan EU-lainsäätäjälle ongelma, mikä osaltaan kertoo siitä, että perus- ja ihmisoikeuksien toteuttaminen on Euroopan unionin tärkeysjärjestyksessä vasta toisella sijalla taloudellisten intressien jälkeen. Samalla kuitenkin henkilötietojen suojalla on EU-perusoikeutena vahva asema, mikä kertonee EU-perusoikeuksien välisestä hierarkiasta. Tässä mielessä henkilötietojen suojaan sisältyvien yksilön oikeusturvaa koskevien menettelyllisten elementtien vahvistaminen olisi omiaan parantamaan yksityisen menettelyllistä perusoikeussuojaa Euroopan unionissa.
  • Kukkamäki, Päivi (2002)
    Tutkielman tarkoituksena on perehtyä profiloinnin asemaan ja merkitykseen yrityksen strategisen johdon tasolla. Tutkimuksessa kartoitetaan, minkälaisia rakenteellisia suhteita yritys voi tarkoituksella pyrkiä rakentamaan emoyrityksen ja sen eri merkkituotteiden välille, ja miten yritys voi yritystason kuvallisessa profiloinnissa käyttää eri tuotteitaan hyväkseen. Työssä kehitetään profiloinnin toteutuksen mittari, jossa yrityksen strategisen johdon arvioita yrityksen tavoiteprofiilin painotuksista ja niiden toteutuksesta verrataan yrityksen todellisiin, painotuotteissa esiintyviin kuvallisiin viesteihin. Tuloksena yritys saa arvion siitä, onko se omassa kuvallisessa viestinnässään toteuttamassa juuri itse määrittelemiään tavoitteita. Tapausyrityksenä on Suomen Messut. Tutkimuksessa käytetään menetelmätriangulaatiota, eli aihetta lähestytään monin menetelmin. Tutkimus jakautuu neljään osaan: ensimmäiseen, teoreettiseen kysymykseen vastataan kirjallisuuden avulla. Toisessa vaiheessa tehdään kvantitatiivinen, osittain laadullinen auditointi tapausyrityksen yritystason painotuotteiden kuvista. Kolmantena vaiheena on teemahaastattelu tapausyrityksen strategisen johdon keskuudessa. Tutkimuksen lopussa aikaisemmat kolme vaihetta yhdistetään. Aihepiirin termistö on moniselitteistä ja vakiintumatonta, ja tutkimukseen soveltuvaa lähdekirjallisuutta on niukasti. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat: Leif Åberg (2000): Viestinnän johtaminen; Jean-Nöel Kapferer (1998): Strategic Brand Management sekä Rope & Mether (1987): Mielikuvamarkkinointi. Kirjallisuuden avulla on tehty yhteenveto erilaisista malleista, joilla yritys voi rakentaa yrityksen ja sen merkkituotteiden hierarkisia suhteita. Lukuisista teoreettisista malleista yritys voi valita erilaisten strategioiden yhdistelmän, mutta valinnat on pohdittava perusteellisesti tuotevalikoiman kasvaessa. Työssä käytetty painotuotteiden kuvia ja yrityksen johdon haastatteluja vertaileva menetelmä on tutkijan kehittämä. Se soveltuu tilanteeseen, jossa tarkastellaan yrityksen omaa profilointitoimintaa yrityksestä sisältä käsin. Menetelmä auttaa yritystä näkemään sen eri tuotteissa olevat mahdollisuudet tuottaa yrityksen profilointia edesauttavaa visuaalista materiaalia. Tutkimuksen tapausyritys ei profiloidu taloudellisesti merkittävimpien tuotteidensa avulla, mutta sillä ei myöskään ole visuaalisen viestintänsä kärjessä joitain strategisesti valittuja tuotteita. Viestinnällisesti strategisen johdon jäsenillä on eriäviä näkemyksiä yrityksen profiilitavoitteiden toteutuksesta sekä siitä, miten profiilia tulisi kehittää, vaikkakin tavoiteprofiilin perusviestit hallitaan yhtenäisesti. Yrityksessä profilointi ei ole työkalu, vaan visuaalisten viestien hallinta käsitetään liikemerkin ja yrityksen värien käytöksi yritykselle tehdyn graafisen ohjeiston mukaisesti. Vertailevan tutkimusmenetelmän lisäksi tutkimuksen keskeistä antia on tutkimuksen teon myötä muodostunut tiivistelmä merkittävistä seikoista, joihin tavoiteprofiilia rakentavan yrityksen tulisi kiinnittää huomiota, sekä lukuisat jatkotutkimusaiheet.