Browsing by Subject "prototyypit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Dillström, Marjo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tapaustutkimuksessa selvitän, miten saksan kielen kielioppia, tarkemmin sanottuna säännöllisen perfektin muodostamista, voi opettaa luontaisen kaltaisen syötteen avulla. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa konstruktiokielioppi. Konstruktiokielioppi on kielenkäyttöön perustuva, käytännönläheinen kielitieteen suuntaus. Goldberg (2006) kuvaa teoksessaan, miten lasten kielenoppiminen tapahtuu. Tärkeää oppimisprosessissa on usein toistuva syöte, jonka avulla oppija muodostaa yhteyksiä muodon ja merkityksen välille luoden mieleensä konstruktioita. Erityisesti varhaisessa kielenoppimisprosessissa on havaittu, että pienet lapset tuottavat aluksi vain jo aikaisemmin kuulemiaan ilmaisuja. Vähitellen kielenoppija tekee kuulemistaan konstruktioista yleistyksiä ja tuottaa itsenäisesti uusia ilmaisuja. Tein opetuskokeiluja saksaa valinnaisena vieraana kielenä A2-oppimäärän mukaan opiskeleville 16 alakoulun viidesluokkalaisille. Opetuskokeilujen alkaessa oppilaat olivat opiskelleet saksaa kolme oppituntia viikossa reilun viiden kuukauden ajan. Opetuskokeiluissa tarjotun syötteen tarkoituksena oli erityisesti saada oppilaat kiinnittämään huomiota muotoon yhdessä merkityksen kanssa. Toimintatutkimuksen periaatteita noudattaen pyrin reflektoimaan jokaista opetustuokiota ja muokkaamaan opetustani jatkon kannalta mahdollisimman optimaaliseksi. Opetuskokeilut olivat vain osa muuta opetusta ja pyrin integroimaan tehtäviä käytössä olleen oppimateriaalin sisältöihin. Tallensin opetuskokeiluja äänitteiksi tutkimusta varten. Luontaisen kaltaisen syötteen tarjoamat tuokiot etenivät vaiheittain. Kokeilujen alussa saksan kielen perfektirakenteita esiintyi luontaisissa yhteyksissä, kun perfektiä käytettiin mm. oppilaiden lomakuulumisia kysellessä. Kokeilut keskittyivät säännölliseen perfektiin, ja muutamia verbejä valikoitui prototyypeiksi, joita lähdin suunnitelmallisesti tarjoamaan luontaisen kaltaisena syötteenä oppilaille erilaisten harjoitusten muodossa. Prototyyppien opetuskokeiluja seurasi variaatiovaihe, jossa esiintyi uusia verbejä, joiden perfektitaivutus on säännöllinen. Opetuskokeilujen jälkeen testasin opittua ensin testaustarkoitukseen suunnittelemani lautapelin avulla, jossa oppilaat liikkuivat Saksassa jäljittäen ”rosvoa” ja muodostaen mahdollisesti oppimiaan perfektirakenteita löytäessään ”johtolankoja” rosvon tekemisistä. Lautapelin lisäksi testasin opittua oppilaiden suomenkielisten haastattelujen yhteydessä, jolloin kartoitin ensin heidän kokemuksiaan opetuskokeiluista. Haastattelun yhteydessä oli lisäksi saksankielinen osuus, jonka tarkoituksena oli myös testata opittua. Puolet oppilaista tuotti testausvaiheessa pelatessaan joko kokeiluissa harjoiteltuja prototyyppejä tai variaatioita, ja noin kolmannes pystyi muodostamaan säännöllisen perfektin verbeillä, joita ei opetuksen yhteydessä esiintynyt perfektissä. Haastattelujen yhteydessä yhtä lukuun ottamatta kaikki (14/15) tuottivat jonkin prototyyppinä käytetyn perfektimuodon. Sen sijaan perfektin produktiivistumista haastattelujen yhteydessä esiintyi vain kahden oppilaan ilmaisuissa. Tutkimuksen myötä voidaan todeta, että luontaisen kaltaisen syötteen opetuskokeilut motivoivat oppilaita. Oppimistulokset olivat käytettyyn aikaan ja syötteen määrään nähden lupaavia. Niistä voi päätellä, että oppilaiden oppimismotivaation kohottamisen kannalta kieliopin opettaminen implisiittisesti ja luontaista tai luontaisen kaltaista syötettä systemaattisesti käyttäen on hyödyllistä. Oma ymmärrykseni kielten oppimisesta ja opettamisesta syveni. Opetuskokeiluja olisi mielekästä kehittää edelleen ja tarkentaa syötettä, erityisesti sen laatua ja määrää
  • Dyster, Wilhelmina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan prototyyppiteoriaa osana länsimaisen kielitieteen historiaa. Tavoitteena on selvittää, millaiset taustat prototyyppiteorialla on ja millä tavoin se otettiin vastaan kielitieteelliseen tutkimukseen. Tutkimus pyrkii kuvailemaan, millaisia kielellisiä ilmiöitä prototyyppiteorialla voidaan kuvata, mikä on sen sovellettavuusala kielitieteellisessä tutkimuksessa ja millaista kritiikkiä sitä vastaan on esitetty. Prototyyppiteoria on teoria kategorioista. Se pohjautuu 1970-luvulla suoritettuihin empiirisiin kokeisiin kognitiivisen psykologian saralla ja esittää tiivistetysti kaksi väitettä: (1) Kategorialla on keskeisempiä ja perifeerisempiä jäseniä. (2) Kategorian rajat ovat sumeat. Prototyyppiteoria ja prototyypin käsite ovat nousseet keskeiseen asemaan etenkin kognitiivisen kielitieteen keskuudessa. Tyypillisesti prototyyppiteoria nähdään vastakkaisena selkeärajaiselle klassiselle kategoriamallille, jonka kategoriakuuluvuuden ehdot määritellään binaaristen joko–tai -piirteiden perusteella. Klassinen kategoriamalli on erityisesti formaalin kielentutkimuksen käyttämä kategoriamalli. Kysymys kategorioista ja niiden olemuksesta on keskeinen tässä tutkimuksessa ja niitä koskevaan keskusteluun pyritään tutustumaan kattavasti. Sitoutuminen yhdenlaiseen kategoriamalliin nähdään usein kannanottona toisenlaista mallia vastaan, mikä on johtanut kiistoihin ja väittelyihin eri kielentutkimuksen suuntausten välillä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millainen on formaalin ja funktionaalisen kielentutkimuksen lähestymistavan suhde toisiinsa. Kysymys nähdään rationaalisen ja empiirisen tieteen vastakkainasetteluna, joka vuosisatoja kestettyään on tuskin ratkaistavissa helposti. Eri lähestymistapojen välille on kuitenkin koetettu rakentaa siltaa ja dialogi jatkunee tulevaisuudessakin. Tämän tutkimuksen aineistona toimivat toiset tutkimukset sekä eri tieteenalojen – kuten filosofian, psykologian ja kielitieteen eri osa-alueiden – lähteet. Tutkimus vertailee ja kokoaa yhteen näkemyksiä eri vuosikymmeniltä sekä pyrkii kontekstualisoimaan niitä vallitseviin yhteiskunnallisiin oloihin ja tapahtumiin. Tavoitteena on muodostaa hermeneuttinen kehä, jonka aikana ymmärrys tutkittavasta kohteesta – rationalismin ja empirismin vastakkainasettelusta, kategorioista sekä prototyyppiteoriasta – syvenee ja monipuolistuu. Prototyyppiteorian matka empiirisestä kategorisaatiomallista teoreettiseksi kielellisten kategorioiden kuvausmalliksi vaikuttaa olleen melko saumaton, joskaan ei täysin ongelmaton, siirtymä. Prototyyppiteoriaa on moitittu mm. epäselvästä käsitteenmuodostuksesta ja siitä, että prototyypin käsitettä voi kukin tutkija käyttää oman näkökulmansa ja kulloistenkin tutkimustarpeidensa mukaisesti. Tämä voi aiheuttaa sekaannusta ja tutkimustulosten yhteismitattomuutta. Toisaalta prototyyppiteoria nähdään eräänlaisena lingvistisenä yleistyökaluna, jonka vahvuuksia ovat joustavuus, selitysvoimaisuus ja sovellettavuus eri ilmiöiden tutkimiseen. Prototyyppiteoria vaikuttaa soveltuvan erityisen hyvin semantiikan alan kuvaukseen, mutta prototyyppisyyden käsitettä voidaan periaatteessa soveltaa kaikkiin ilmiöihin, jotka pohjautuvat kielelliseen luokitteluun.
  • Rahikainen, Esko (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (8)
  • Hissa, Pinja (2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalisten representaatioiden näkökulmasta maallikoiden käsityksiä terveydestä, terveyden ylläpitämisestä ja sairastumisesta sekä tulkitaan näitä käsityksiä terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen liittyvien prototyyppien avulla. Sairastuminen voi olla joko fyysistä tai psyykkistä. Terveyskäsitysten ajatellaan sosiaalisen konstruktionismin mukaisesti olevan yksi versio todellisuudesta. Tutkimus kytkeytyy kulttuurintutkimukseen, sillä käsitysten oletetaan olevan kulttuurisesti yhtenäisiä sekä ajassa ja paikassa muuttuvia. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Aineisto on kerätty eräässä Pohjanmaan rannikkokaupungissa vuonna 2001. Tutkimukseen osallistui 29–66-vuotiaita suomenkielisiä miehiä ja naisia yhteensä 75. Teemahaastattelut sisälsivät viisi terveyteen, terveenä pysymiseen, sairastumiseen, yksilön vastuuseen ja tunteiden ilmaisuun liittyvää kysymystä. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisen teorian periaatteiden mukaisesti. Tutkimustulokset osoittavat, että terveys ja sairastuminen ovat moniselitteisiä haasteita. Käsitysten mukaan terveyttä edistävät ja osaltaan voivat haitata yksilön psykofyysissosiaaliseen kokonaisuuteen liittyvät osa-alueet – henkinen, sosiaalinen ja fyysinen hyvinvointi. Näiden osa-alueiden tulisi olla tasapainossa keskenään, jottei terveys vaarantuisi. Myös postmoderni yhteiskunta on käsitysten mukaan terveyteen vaikuttava tekijä, sillä tietoisuus terveydestä on lisääntynyt ja samalla terveyden arvostus on kasvanut. Terveyteen katsotaan olevan mahdollista vaikuttaa monella tapaa, vaikka on myös olemassa asioita, joihin vaikuttaminen on mahdotonta. Elämä postmodernissa yhteiskunnassa ei aina ole helppoa, mikä saattaa johtaa sairastumiseen. Käsitysten ja niiden luokittelun perusteella muodostui viisi erilaista prototyyppiä, jotka ovat positiivisesti arvotetut "terveenä pysyvä" ja "hyvä sairastaja" sekä negatiivisesti arvotetut "sairastuva uhri", "liiallinen nautiskelija" ja "sairauksien hyödyntäjä". Prototyypit ilmaisevat tiivistetysti terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen liitettyjen ihmistyyppien tyypillisimmät ominaisuudet. Käsitysten perusteella voidaan todeta, että haastateltujen edustamassa kulttuurissa on olemassa terveyden ja terveellisten elämäntapojen mukainen sosiaalinen normi, jota parhaiten kuvaa terveenä pysyvä prototyyppi. Terveyden sosiaalisen normin mukainen elämä on käsitysten perusteella kohtuullisuuden periaatteen mukaista, kontrolloitua, tasapainoista ja vastuunsa kantavaa. Tällöin ihmisen ajatellaan pysyvän terveenä. Tällainen terveyden sosiaalinen normi on yksi versio todellisuudesta – se on suurimman osan jakama ihanne, joka ei aina ole kovinkaan yhteneväinen käytännössä eletyn elämäntavan kanssa. Haastateltujen terveyskäsitykset osoittautuivat suurelta osin samanlaisiksi aiemmin eri kulttuureissa toteutettujen terveyskäsityksiä tarkastelleiden tutkimusten tulosten kanssa, mutta erojakin löytyi. Esimerkiksi uskonnollisuutta, jota aiemmissa tutkimuksissa on pidetty tärkeänä terveyden kannalta, eivät maininneet tämän tutkimuksen haastateltavat käsityksissään lainkaan.