Browsing by Subject "psykososiaalinen tuki"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Pantsu, Hanna (2006)
    Tässä työssä tutkin psykososiaalista tukea saaneiden äitien äitiyden haasteellisuutta heidän subjektiivisista kokemuksistaan käsin. Tärkeässä osassa ovat äidit ja heidän kokemuksilleen antamansa merkitykset. Tutkielman teoreettisina viitekehyksinä toimivat sosiaalisen konstruktionismin mukainen tiedon subjektiivisuuden käsitys sekä narratiivisen tutkimuksen esittämä tarinan ja todellisuuden analogisuus. Haastatteluin keräämäni pääaineisto koostuu kuudesta äitiystarinasta. Haastattelut on tehty narratiivista metodia käyttäen, jolloin tavoitteeksi asettui äidin elämän tarina äitiyden näkökulmasta kerrottuna. Äitiystarinoiden analysointiin olen käyttänyt sekä äitien olennaisiin läheisiin ja tiloihin nojaavaa teemoittelua että kerronnallisten rakenteiden analyysiä. Jälkimmäisen avulla hahmotin äitien tarinoiden juonta ja tapahtumasarjoja. Erityisesti kiinnitin huomiota runsaaseen määrään kriisi–ratkaisu-pareja, joka taas ohjasi tutkimaan niitä kerronnan tapoja joilla sekä erilaisista haasteista että niistä selviämisistä kerrottiin. Haasteet ja niistä selviytymiset muodostavatkin tutkielmani tutkimuskysymykset. Äitien tarinoista erottuvista haasteista löytyi konkreettisien käytännön vaikeuksien ohella runsaasti psyykkisiksi haasteiksi nimittämiäni asioita. Väsymyksen ja fyysisten vaikeuksien ohella äitien tarinoissa käsitellään esimerkiksi ihmissuhteisiin, itseen ja oletettuihin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin odotuksiin pohjautuvia ristiriitoja. Monessa tarinassa kuvataan masennusta ja muutamassa myös psykoottisia kokemuksia, samoin vihaa, raivoa ja syyllisyyttä. Olennaisiksi olen nostanut äitien niille antamat merkitykset. Äitiyden haasteellisuudessa selviytymisiä olen löytänyt tarinoista kiinnittämällä huomiota erilaisiin puhetypologioihin, joiden avulla äidit sekä kuvaavat omaa selviytymistään että itsereflektion kautta mahdollisesti edesauttavat sitä. Typologioiden päätyypeiksi löysin vaikeuksien funktionalisointiin perustuvat vaikeudet jalostajina ja vaikeudet mahdollisuuksina –puheet, sekä vaikeudet vaikeuksina –puhetta sisältävän täytyy käydä läpi vaan –puheen. Selviytymisissä olennaisiksi seikoiksi määrittyivät oman toimijuuden korostus, vertaisten tuki sekä ulkopuoliset tukijoukot. Ulkopuolista tukea kuvaavassa kerronnassa tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat mahdolliset lääketieteelliset diagnoosit oikein ja ajoissa tehtyinä sekä edelleen oikea-aikainen keskustelutuki ja kannustus. Sijoitan tutkielmani paitsi subjektiivisten kokemusten tutkimustraditioon, niin myös siihen yhteiskunnalliseen ja sosiaalipoliittiseen keskusteluun jonka kautta ja lopputuloksena päätetään esimerkiksi terveydenhuollon kehityslinjauksista. Tällöin näen tärkeiksi tuen ja avun oikea-aikaisuuden ja niiden vähemmän satunnaisen saamisen. Keskeisimpänä lähdemateriaalina olen käyttänyt äitiyden haasteellisuudesta kertovista tutkimuksista Nousiaisen (2004), Katvalan (2001), Nykyrin (1998), Granfeltin (1998), Sternin ja Bruschweiler-Sternin (1998), Nätkinin (1997) ja Jokisen (1996) töitä. Metodikirjallisuudesta erityisen tärkeitä ovat olleet Hänninen (1999), Saastamoinen (1999), Eskola & Suoranta (1998) ja Seidman (1998). Elämäkertatutkimukseen liittyvissä seikoissa olen tukeutunut Vilkkoon (1990, 1997, 1998).
  • Autti-Rämö, I; Kippola-Pääkkönen, A; Valkonen, J; Tuulio-Henriksson, A; Härkäpää, K (Kela, 2015)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 90
    Suomessa varauduttiin maailmanlaajuisesti levinneeseen sikainfluenssaan aloittamalla lokakuussa 2009 Pandemrix-rokotukset väestön suojaamiseksi. Helmikuussa 2010 diagnosoitiin ensimmäinen päiväaikaista nukahtelua aiheuttava narkolepsia lapsella, joka oli saanut Pandemrix-rokotuksen. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi Kelalle tehtäväksi järjestää narkolepsiaan sairastuneille lapsille ja nuorille sopeutumisvalmennuskursseja. Kelan tutkimusosasto, Lapin yliopisto ja Suomen Mielenterveysseura toteuttivat tutkimuksen, jonka päätavoite oli selvittää, mitkä olivat sairastuneiden ja heidän perheidensä tarpeet ja odotukset sekä miten hyvin kurssit pystyivät vastaamaan niihin. Aineiston keruu toteutui kevään 2012 ja syksyn 2013 välisenä aikana. Narkolepsiaan liittyviä päiväaikaista nukahtelua, käyttäytymisen muutoksia ja keskittymisen vaikeuksia esiintyi lähes kaikilla tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla. Muistin ja oppimisen vaikeuksia sekä katapleksiaa oli yli puolella ja harha-aistimuksia noin kolmanneksella. Käyttäytymisen ja mielialan muutokset vaikuttivat koko perheen arkeen. Vanhemmat olivat huolissaan nuoren tulevaisuudesta, omien auttamiskeinojensa riittävyydestä, sisarusten voinnista ja omasta jaksamisestaan. Perheillä oli runsaasti psykososiaalisen tuen tarpeita. Perheiden odotukset painottuivat vertaistuen saamiseen, ja kurssit vastasivat näihin odotuksiin. Enemmistö koki saaneensa jonkin verran etäisyyttä arkisiin huoliin, tukea tunteiden käsittelyyn ja sairastuneen vahvuuksien tunnistamiseen. Asiantuntijatiedon ja ammatillisen psykososiaalisen tuen tarpeeseen kurssit eivät vastanneet. Sopeutumisvalmennuskurssien toimeenpanossa ilmeni useita kehittämisen kohteita. Kurssien tavoitteiden tarkentaminen, asiantuntijatiedon vahvistaminen, yksilöllisten työmenetelmien valinnan mahdollisuus, ennakkoinformaation lisääminen sekä Kelan ja palveluntuottajan välisen yhteistyön vahvistaminen mahdollistavat kuntoutujalähtöisiin tarpeisiin vastaamisen.
  • Salminen, Sanna (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimuksessa tarkastelen nuorten aikuisten kokemuksia sosiaalityön auttamismahdollisuuksista sekä nuorten käsityksiä julkisesta syrjäytymisdiskurssista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nuorten kokemusten perusteella, mitkä asiat tekevät merkitykselliseksi auttamisen nuorten kanssa tehtävässä sosiaalityössä. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan nuorten näkemysten ja julkisen syrjäytymisdiskurssin eroavaisuuksia. Keskustelu nuorten syrjäytymisestä on tullut julkisuuteen nopeasti, usein kuitenkin sivuuttaen nuorten ja sosiaalityön käytännöistä ammennettavan tiedon. Samanaikaisesti nuorten määrä on kasvanut sosiaalityössä työttömyyden koskettaessa erityisesti nuoria. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kuutta nuorta, joilla on kokemuksia sosiaalityöstä. Aineisto on kerätty sosiaalityöntekijöiden avustuksella eettisiä periaatteita noudattaen. Nuorten on ollut mahdollisuus tutustua tutkimusaineistoon omien haastatteluidensa osalta. Tutkimuksen löyhä metodologinen viitekehys on fenomenologinen, jolloin tarkastelun kohteena ovat nuorten kokemukset ja niiden merkitykset. Tutkimuskysymys on, mitkä tekijät vaikuttavat sosiaalityössä merkityksellisen auttamissuhteen syntyyn. Fenomenologinen viitekehys tässä tutkimuksessa tarkoittaa kokemusten tutkimista nuorten omien kertomien pohjalta sekä reflektointia siitä, miten omat näkemykseni ovat vaikuttaneet aineiston syntyyn. Kokemus on ymmärretty laajasti holistisen ihmiskäsityksen mukaan kuitenkin liittäen kokemuksen tutkiminen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Syrjäytymistä koskeva aineisto on tuotettu vahvemmin yhdessä nuorten kanssa, jolloin siinä näkyy myös omia tulkintojani julkisesta keskustelusta. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Analyysin avulla on muodostunut kuusi eri sisältöaluetta, jotka kuvaavat niitä asioita, jotka mahdollistavat ja tekevät merkitykselliseksi nuorten auttamisen sosiaalityössä. Nuoret kokemusten mukaan sosiaalityön auttaminen mahdollistuu parhaiten, kun työskentelyssä otetaan huomioon osallisuus prosessissa, kokemukset suhteen laadusta, vuorovaikutus, avun hakemisen madaltaminen, kokemukset rajoittamisesta tai kontrolloinnista sekä voimavarojen huomioiminen. Tutkimuksen mukaan sosiaalityöllä, myös lyhyillä asiakassuhteilla voi olla nuorille merkitystä. Lyhyissä asiakassuhteissa nuoria kannatteleva työote on olennaisen tärkeä. Sosiaalityö auttamistyönä on kokonaisvaltaista kohtaamistyötä, jossa vaihtelevasti painottuvat psykososiaalinen ja taloudellinen tukeminen. Nuoret halusivat suhteen sosiaalityöntekijään olevan hyvä ja toimiva. Psykososiaalisessa tukemisessa sosiaalityön auttamisprosessi muodostui merkitykselliseksi ja suhde sosiaalityöntekijään koettiin läheiseksi. Nuoret kuvaavat syrjäytymistä osittain julkisuudesta omaksutulla tavalla, mutta liittävät syrjäytymiseen myös sosiaalisten suhteiden tärkeyttä. Nuoret eivät koe julkista keskustelua syrjäytymisestä mielekkääksi. Julkinen syrjäytymisdiskurssi voi osaltaan vahvistaa nuorten negatiivista identiteettiä ja sen vuoksi julkista keskustelua aiheesta usein vältetään. Julkisessa syrjäytymiskeskustelussa painottuu yleensä työn- ja opiskelupaikan löytäminen syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Nuoret toivoivat ensisijaisesti ratkaisuja asumiseen sekä kokonaisvaltaista tukea muihin elämänsä arkisiin solmukohtiin.
  • Appelqvist-Schmidlechner, Kaija; Lämsä, Riikka; Tuulio-Henriksson, Annamari (Kela, 2018)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 153
    Oma väylä -kehittämishankkeen (2014–2018) tarkoituksena oli tukea neuropsykiatrisesti oireilevia nuoria aikuisia koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisessa ja siellä pärjäämisessä. Kohderyhmänä olivat 18–35-vuotiaat nuoret aikuiset, joilla oli diagnoosina Aspergerin oireyhtymä ja/tai ADHD tai ADD. Tutkimuksen tavoite oli selvittää kuntoutuksen hyödyt, koettu vaikuttavuus sekä soveltuvuus Kelan vakituiseksi toiminnaksi. Kuntoutukseen osallistui yhteensä 220 kuntoutujaa, joista 204 osallistui tutkimukseen. Tutkimusaineistoa kerättiin kyselylomakkeilla, ryhmähaastatteluilla, havainnoimalla kuntoutuskäyntejä sekä keräämällä kirjallista materiaalia palveluntuottajilta. Tutkimusaineisto sisälsi myös diagnoositiedot sekä GAS-menetelmän avulla kerätyt kuntoutujan yksilölliset kuntoutustavoitteet. Tutkimus osoitti, että Oma väylä -kuntoutuksen kaltaiselle psykososiaaliselle tuelle on suuri tarve. Kuntoutujien toimintakyky, mielenterveys, sosiaalinen kompetenssi sekä koettu sosiaalinen yhteisyys vahvistuivat kuntoutuksen aikana. Kuntoutuksen alkaessa työn ja opintojen ulkopuolella olevista 44 % onnistui saamaan työ- tai opiskelupaikan, mutta yli puolet (56 %) oli kuntoutusjakson päättyessä edelleen työelämän tai opintojen ulkopuolella. GAS-arvioiden mukaan kuntoutujista 60 prosenttia saavutti kuntoutukselle asettamansa tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamista selittivät kuntoutukseen sitoutuminen sekä luonteva vuorovaikutus ohjaajan ja kuntoutujan välillä. Oma väylä -kuntoutus osoittautui soveltuvaksi ja kohderyhmälle hyödylliseksi. Kuntoutuksen räätälöitävyys asiakkaan lähtökohtien ja tavoitteiden mukaisesti on tärkeää, sillä kuntoutujien toimintakyvyssä ja elämäntilanteessa voi olla suuriakin eroja. Neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa palveluntuottajien ammattitaito sekä kokemus neuropsykiatrisesti oireilevien kanssa toimimisesta nousevat merkittävään asemaan kuntoutuksen tuloksellisuuden kannalta.
  • Kiviruusu, Olli (2006)
    This study examined whether chronic illness associates with depression and psychosocial resources, including coping styles, locus of control and social support, among young adults. Additionally, the role of psychosocial resources in the association of chronic illness and depression was explored. The cross-sectional data used in this study were drawn from the latest follow-up phase of a Finnish cohort study. At the time of this follow-up in 1999 subjects were aged 32 years. For the analyses two groups were constructed: (1) a chronic illness group (n=257) consisting of participants reporting at least one chronic somatic illness (e.g. diabetes, asthma, migraine) and (2) a healthy control group (n=664) consisting of participants without any long-term somatic illness. Depressive symptoms were measured using a Finnish modification of the short 13-item Beck Depression Inventory. The checklist of coping dispositions were factor-analysed and the four factors were interpreted as: 1) cognitive-focused coping, and 2) emotion-focused coping, 3) seeking social support, and 4) active problem-solving. Measures of social support covered social integration (married/cohabiting, the size of social networks) and perceived social support (availability of and satisfaction with support). The results showed that the chronically ill males were more depressed than healthy males. They also used more emotion-focused coping, had more external locus of control and were less often married or cohabiting than healthy males. The association between chronic illness and depression among males attenuated when the effects of emotion-focused coping disposition and locus of control were taken into account, indicating a possible mediational role of these resources. Among females no differences were found in depression or psychosocial resources between the chronically ill and healthy controls. Only a few buffering effects of psychosocial resources emerged: an active problem-solving coping disposition among the chronically ill males and perceived social support among the chronically ill females seemed to act as buffers against depression. The results indicated a significant gender disparity in the association between chronic illness and depression among young adults: males, but not females, report more symptoms of depression when affected by chronic illness. Psychosocial resources may play an important role in explaining the chronic illness - depression association, and especially in understanding any gender differentials in this relationship. With regard to prevention, chronically ill young adult males should be recognized as a risk group for depression that would probably benefit from guidance in learning more active coping skills and maintaining a sense of personal control in facing chronic physical illness.
  • Rydberg, Minna (2006)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opiskelijahuoltoryhmien toimintaa toisella asteella eli ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa. Tarkastelun kohteena on, millaisia ja kuinka usein nuoren opiskeluun liittyviä ongelmia luokanvalvojina toimivat opettajat kohtaavat. Tutkimuksessa selvitetään, miten opettajat ovat kokeneet opiskelijahuoltoryhmien tarjoaman tuen riittävyyden. Siinä selvitetään myös, millaisena opettajat näkevät opiskelijahuoltoryhmän ja oman roolin opiskelijan opiskelujen tukijana. Koulukuraattori- ja opiskelijahuollon kautta tutkimus liittyy koulussa tapahtuvaan sosialityöhön. Opiskelijahuollossa koulukuraattori edustaa sosiaalisen toiminnan ja sen tukemisen asiantuntemusta, ja opiskelijahuoltoryhmässä kuraattorin rooli on keskeinen. Tutkimukseen osallistui 50 opettajaa neljästä ammatillisesta oppilaitoksesta ja kahdesta lukiosta. Tutkimuksen aineisto koostuu kyselylomakeaineistosta. Tiedonhankintamenetelminä käytetään sekä kvantitatiivisia (kyselylomakkeen strukturoidut kysymykset), että kvalitatiivisia (kyselylomakkeen avokysymykset) menetelmiä. Tutkimuksessa tarkastellaan oppilaitoksen ja opiskelijahuollon toimintaa systeemiteoreettisesta näkökulmasta, joka tarjoaa eri osapuolet ja toimijat huomioivan välineen oppilaitoksen toiminnan jäsentämiseksi. Systeeminen lähestymistapa puoltaa paikkaansa psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävässä työssä erityisesti silloin, kun toimintaympäristönä on monitahoinen organisaatio, kuten koulu. Tutkimustulosten mukaan opettajat kohtaavat työssään monia ja erityyppisiä opiskelijoiden ongelmia. Lukio- ja ammatillisten oppilaitosten opettajia työllistävät eniten opiskelijoiden luvattomat poissaolot sekä opintojen keskeyttäminen tai lopettaminen. Opiskelijoiden taloudelliset ongelmat tai väkivaltatilanteet työllistävät opettajia vähiten. Ammatillisten oppilaitosten opettajat kohtaavat kaiken kaikkiaan enemmän opiskelijoiden pulmia kuin heidän kollegansa lukioissa. Opettajat ovat melko tyytyväsiä opiskelijahuoltoryhmiltä saamaansa tukeen, mutta puutteitakin ilmenee. Tuen riittämättömyyden syiksi ilmenee muun muassa opiskelijahuoltoryhmän toiminnasta saatava tiedon puute, kiire ja vuorovaikutuksen heikkous. Opettajat kokevat oman roolinsa tärkeäksi opiskelijoiden opintojen tukemisessa. Moni heistä korostaa olevansa ensimmäinen aikuinen, jolle opiskelija huolensa kertoo. Opettajat kokevat opiskelijahuoltoryhmän roolin tärkeäksi, etenkin nuoren opiskelujen keskeyttämisen tai lopettamisen kohdatessa. Nuorten ongelmien muuttuminen ja vaikeutuminen asettavat haasteita opettajille ja opiskelijahuoltoryhmän jäsenille. Tulosten mukaan opiskelijahuoltoryhmien tulee panostaa työnsä tunnetuksi tekemiseen oppilaitoksissa. Systeemiteoriaan pohjautuvan näkemyksen mukaan koulun opetus- ja kasvatustyötä tuetaan parantamalla koulusysteemin ja sen osien vuorovaikutusta.
  • Hirvonen, Jenna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Suomessa yli 65-vuotiaiden ihmisten osuuden koko väestöstä on ennustettu kasvavan 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, joten ikääntyvien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. Julkisten palvelujen ohella myös järjestöt ja muut kolmannen sektorin toimijat työskentelevät ikäihmisten hyvinvoinnin tukemiseksi. Erilaiset ryhmätoiminnot ovat yksi järjestöjen tekemän työn muodoista, joita ei kuitenkaan ole tutkittu kovin paljon. Etenkin toimintaan osallistuvien ihmisten omista kokemuksista ja ajatuksista on olennaista saada enemmän tietoa, jotta vastaavaa toimintaa voidaan kehittää ja toteuttaa entistä paremmin myös jatkossa. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaisia syitä ikäihmisillä on ollut osallistua matalan kynnyksen ryhmätoimintaan, ja mitä he kokevat siitä itse saavansa. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisia ajatuksia heillä on yksinäisyydestä, jonka vähentäminen on usein yksi vastaavanlaisen toiminnan tavoitteista. Tutkielman aineistona on 11 yksilöhaastattelua, jotka tehtiin haastattelemalla ryhmätoimintaan viikoittain osallistuvia 71–87- vuotiaita ihmisiä kahdessa eri kaupungissa. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua, jota varten suunniteltiin kolme teemaa sisältävä teemahaastattelurunko. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen temaattisen analyysin avulla. Ryhmätoiminta osoittautui tärkeäksi osaksi kaikkien haastateltavien elämää. Tärkeimpänä asiana siinä pidettiin muiden ihmisten tapaamista ja mahdollisuutta keskustella heidän kanssaan ajankohtaisista asioista. Lisäksi läheisellä sijainnilla sekä toiminnan maksuttomuudella ja vapaamuotoisuudella oli suuri merkitys siihen osallistuville. Olennaista oli myös, että toiminta on ohjattua ja monipuolista. Ryhmätoiminta koettiin viikkorytmin ylläpitäjänä ja odotettavana asiana, ja monille se oli syy poistua kotoa ja paikka mihin mennä. Suurin osa haastateltavista ei pitänyt itseään yksinäisenä, mutta muutama kertoi joskus hetkittäin kokeneensa sitä. Matalan kynnyksen ryhmätoimintaa pidettiin sopivana ja suositeltiin sellaiselle, joka tuntee itsensä yksinäiseksi. Matalan kynnyksen ryhmätoiminnan kaltaisten, kaikille avoimien kohtaamispaikkojen, olemassaolo on tärkeää ikääntyvien ihmisten hyvinvoinnin ja myös kotona asumisen tukemiseksi. Sieltä saadaan vertaistukea sekä ohjeita ja neuvontaa, jotka tuovat turvallisuuden tunnetta etenkin yksin asuvien elämään. Tällaisten paikkojen olisi hyvä sijaita lähellä ikäihmisten kotia. Lähellä kotia kokoontuva ryhmä antaa siihen osallistuvalle mahdollisuuden kokea kuuluvansa johonkin yhteisöön, ja muihin ryhmäläisiin muodostuu henkilökohtaisempi suhde, kun heihin saattaa törmätä myös ryhmän tapaamisten ulkopuolella. Matalan kynnyksen ryhmätoiminta tarjoaa etenkin omassa kodissaan asuville ikääntyville ihmisille helposti lähestyttävän paikan, jossa tavata muita ihmisiä ja lisätä omaa koettua hyvinvointia.