Browsing by Subject "puhe"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-18 of 18
  • Aho, Eija; Toivola, Minnaleena; Karlsson, Fred; Lennes, Mietta (2016)
    Tässä raportissa selvitetään, millaisia suomen kielen ääntämisvaikeuksia esiintyy seitsemää eri lähtökieltä edustavilla aikuisilla maahanmuuttajilla. Tiedosta on apua suomen ääntämisopetuksessa. Puhujien äidinkielet ovat arabia, kiina, somali, tagalog, thai, venäjä ja vietnam. Raportissa mukana olevat lähtökielet ovat osa Proof-korpusta, jota varten äänitettiin 72:n pääkaupunkiseudulla asuvan 10:tä eri äidinkieltä puhuvan maahanmuuttajan lukupuhuntaa ja keskusteluja. Vastaavat puhenäytteet kerättiin myös kontrolliryhmältä, johon kuului 23 syntyperäistä suomenkielistä. Tässä alustavassa tutkimuksessa kolme tutkijaa kuunteli ääninäytteitä ja teki havaintoja ensin itsenäisesti, lopuksi yhdessä. Puhujien lähtökielten todettiin monin tavoin heijastuvan suomen ääntämiseen, vaikka yksilöllisiä eroja oli runsaasti. Yleisesti ottaen suomen konsonantit olivat helppoja lukuunottamatta /ŋ/:ää ja /h/:n allofoneja. Harvinaisimmat vokaalit ja diftongit olivat monille vaikeita. Lähtökielestä riippumatta äänteiden kestojen tuottaminen oli monelle vaikeaa, mutta ongelmien luonne vaihteli kielten ja puhujien välillä. Erityisesti /pitkät/ konsonantit lyhenivät. Myös äänteiden fonologisen pituuden ja painotuksen riippumattomuus tuotti ongelmia. Erityisesti painottomien tavujen /pitkät/ vokaalit sekä sananalkuiset painolliset /lyhyet/ vokaalit olivat vaikeita. Poikkeamat eivät aina liity selkeästi yksittäisiin äänteisiin tai tavuihin, vaan ääntämisen kokonaisvaltaisempiin piirteisiin. Esimerkiksi monille aasialaisille puhujille oli tyypillistä kauttaaltaan kireä äänenlaatu.
  • Peräkylä, Anssi (Sage, 2005)
  • Moisseinen, Nella (Helsingin yliopisto, 2018)
    Aivoverenkiertohäiriö (AVH) on maailmanlaajuisesti merkittävimpiä kielen ja auditiivisen havaitsemisen vaikeuksien aiheuttajia. Viime vuosikymmeninä musiikin ja kielen harjoittamisen on havaittu edistävän aivoissa paitsi modaliteetin sisäistä (kieli–kieli, musiikki–musiikki) havaitsemista myös siirtymävaikutusta erityisesti musiikista kielen havaitsemiseen. Tämä Pro Gradu -tutkielma selvitti äänikirjojen ja musiikin kuuntelun vaikutuksia varhaiseen puheen ja musiikin havaitsemiseen ensimmäisestä aivohalvauksesta toipuvissa aivoissa. Kontrolloituun tutkimusasetelmaan kuului kaksi interventioryhmää, joista toinen kuunteli päivittäin äänikirjoja ja toinen musiikkia ensimmäisten kahden kuukauden aikana aivohalvaukseen sairastumisesta; kontrolliryhmä ei saanut kuunneltavaa materiaalia. Potilaiden (N = 55) varhaista puheen ja musiikin havaitsemista aivoissa mitattiin äänisarjassa poikkeavan tavun (puhe) ja soinnun (musiikki) magneettisella poikkeavuusnegativisuusvasteella (magnetic mismatch negativity, MMNm) akuuttivaiheessa sekä seurantamittauksissa kolme ja kuusi kuukautta aivohalvaukseen sairastumisesta. Magnetoenkefalografisten (MEG) vasteiden lähteet aivoissa paikannettiin erotuskäyrien miniminormiestimaateilla (MNE) potilaiden yksilöllisissä, rakenteellisiin magneettiresonanssikuviin (MRI) perustuvissa aivomalleissa. Vasteiden lähteet rajoitettiin kuuteen puheen ja musiikin havaitsemisen kannalta keskeiseen alueeseen (keskimmäinen ja alempi otsalohkopoimu, ylempi ja keskimmäinen ohimolohkopoimu sekä supramarginaalinen ja kulmapoimu). Ryhmä- ja leesion hemisfäärin interaktiot analysoitiin tilastollisesti toistomittausten varianssianalyysillä näillä alueilla. Lisäksi interaktiotulokset korreloitiin (Pearson) neuropsykologiseen kuntoutumiseen verbaalisen muistin, työmuistin, kielen ja musiikin havaitsemisen osa-alueilla aivovasteiden laajemman osallisuuden selvittämiseksi auditiivisessa tiedonkäsittelyssä. Tutkimuksessa havaittiin, että äänikirjojen kuuntelu tehosti varhaista kielen havaitsemista vasemmanpuoleisilla otsalohkon alueilla kontrolliryhmään verrattuna; MMNm:n lateralisoituminen vasemmalle ilmeni kolme kuukautta aivohalvaukseen sairastumisesta ja oli lisäksi yhteydessä verbaalisen muistin paranemiseen äänikirjaryhmällä. Musiikin havaitseminen puolestaan herätti MMNm- ja P3a-komponentin yhdistelmän, jonka amplitudi vasemmalla alemmalla otsalohkopoimulla korreloi negatiivisesti työmuistin ja verbaalisen muistin paranemiseen kuusi kuukautta aivohalvaukseen sairastumisesta. Musiikin kuuntelu paransi suoriutumista, kun äänikirjojen kuuntelu oli yhteydessä kasvavaan amplitudiin ja heikkenevään työ- ja verbaaliseen muistiin; ilmiö todennäköisesti liittyy musiikin aikaansaamaan aktivaation levittäytymiseen aivoissa. Yhdessä tulokset viittaavat siihen, että äänikirjojen kuuntelu voi kehittää varhaista auditiivista havaitsemista kielimodaliteetin sisällä, joskaan se ei suoraan tue myöhempää, tarkkaavuuteen ja/tai musiikkimodaliteettiin liittyvää havaitsemista. Musiikin kuuntelu sen sijaan ei tue varhaista puheen havaitsemista suoraan, mutta voi edistää aivohalvauksen jälkeisiä plastisia muutoksia havaitsemisen ja verbaalisen muistin kannalta edullisemmalla tavalla.
  • Haarakangas, Tanja (2000)
    Tutkimuksen kohteena on päivähoitohenkilökunnan maahanmuuttajapuhe. Varhaiskasvattajien haastattelupuhetta tarkastellaan suhteessa tämänhetkiseen suomalaiseen maahanmuuttajista, monikulttuurisuudesta ja ennakkoluuloisuudesta käytyyn keskusteluun. Maahanmuuttajien erilaisuuden kohtaaminen on osoittautunut ongelmalliseksi niin suomalaisen yhteiskunnan kuin viranomaistyönkin kannalta. Ratkaisua erilaisuuden kohtaamiseen on 1990-luvulla etsitty monikulttuurisuudesta tai pluralismista integraatiopoliittisena ideologiana, joka asettuu vastustamaan sekä kulttuurista assimilaatiota että vähemmistöryhmien syrjintää. Tutkimuksen kysymyksenasettelua rakennettaessa hyödynnetään sekä monikulttuurisuutta käsittelevää kirjallisuutta että sosiaalipsykologisen ennakkoluulotutkimuksen traditiota. Analyysin näkökulmana on diskurssianalyyttinen kielenkäytön tarkastelu. Aineisto koostuu kahdessa helsinkiläisessä päiväkodissa toteutetusta 16 työntekijän haastattelusta. Haastattelupuheen kohteina ovat maahanmuuttajataustaiset lapset ja perheet päivähoidon asiakkaina sekä maahanmuuttajat työtovereina. Aineistosta identifioidaan maahanmuuttajien erilaisuutta konstruoivia tulkintarepertuaareja eli merkityksellistämisen tapoja. Sekä monikulttuurinen ideologia että ennakkoluulojen vastainen normi osoittautuvat hallitseviksi kulttuurisiksi tulkintaresursseiksi, joihin nojaamalla konstruoidaan useita tilanteisia tulkintarepertuaareja. Ilman kulttuurisesti painavia arvoperusteluja ei monikulttuurisen ideologian vaatimuksia katsota voitavan jättää noudattamatta. Ajatuksellinen tila kulttuurin kunnioittamisen ja ennakkoluuloisuuden vastustamisen välissä osoittautuukin ahtaaksi. Tulkintarepertuaarien avulla puhuja paitsi merkityksellistää erilaisuutta myös rakentaa suhdettaan puheen kohteena oleviin maahanmuuttajiin. Tulkintarepertuaarien käyttöä tarkasteltaessa hyödynnetään kognitiivista ennakkoluulotutkimusta ja sen kritiikkiä. Repertuaarit nähdään puheen ja ajattelun strategioina, joiden avulla maahanmuuttajia on mahdollista joko yksilöidä tai kuvata etnisen tai kulttuurisen ryhmänsä edustajina. Monet aineistosta identifioiduista tulkintarepertuaareista osoittautuvat ennakkoluuloisuutta yksilöimisen avulla vastustaviksi strategioiksi. Aineiston kokonaisuus tulkitaan vastadiskurssiksi suomalaisten ja maahanmuuttajien ryhmäeroja sekä ennakkoluuloja uusintavalle puheelle. Tässä vastustamisessa piilee monikulttuurisuuden paradoksi: ryhmittymisen ja syrjinnän vastustaminen asettuu aineistossa monikulttuurisuuden toteuttamisen vaikeimmin ylitettäväksi esteeksi. Tärkeimmät lähteet: Matinheikki-Kokko (1997): Challenges of Working in a Cross-Cultural Environment; Potter & Wetherell (1987): Discourse and Social Psychology ja muut ko. henkilöiden tekstit; Jokinen, Juhila & Suoninen (1993): Diskurssianalyysin aakkoset ja etenkin Suonisen muut tekstit. Billig (1985): Prejudice, Categorization and Particularization; Billig (1987): Arguing and Thinking; Billig et al. (1988): Ideological Dilemmas; Vesala & Rantanen (1999): Pelkkä puhe ei riitä.
  • Koponen, Marja (2013)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni tarkastelen ymmärrykseni rakentumista esityksen aikana. Tutkimuksen materiaalina käytän kokemustani esiintymisestä Eeva Muilun koreografiassa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana tammi-helmikuussa 2013. Kirjoitukseni pohjalla on ajatus, että tanssijan ajattelu ja ymmärrys esittämisestään tekee teoksen välittymisen katsojalle mahdolliseksi. Tekstissä keskityn erittelemään ajatuskulkujani ja esiintymishetken ymmärtämistä suhtautuen siihen esiintyjäntyön osa-alueena, joka tekee esityshetkestä ja teoksesta merkityksellisen minulle tanssijana ja sitä kautta katsojalle. Merkityksen ja ymmärtämisen käsitteitä selvennän esimerkiksi Martin Heideggerin olemisen ontologian ja Maurice Merleau-Pontyn ruumiin filosofian kautta, avaten muun muassa ajatuksia puhuvasta kielenkäytöstä, kehollisesta ymmärtämisestä ja tyylistä. Merkityksellä en tässä työssä viittaa ainoastaan tarkoitukseen, tai esimerkiksi viestiin, joka teoksella pyrittäisiin välittämään katsojalle. Pikemminkin korostan merkityksen ja ymmärryksen mahdollisuutta avata teos yleisölle. Kun esiintyjänä rakennan merkityksiä itselleni, olen sisällä tekemisessäni. Tätä kautta teos voi avautua myös katsojalle, joka saa muodostaa omat merkityksensä näkemästään. En selitä teosta, vaan erittelen ajatuskulkujani, joiden kautta jäsennän kokemustani esityshetkestä. Muilun teoksessa tapahtuvaa ymmärtämistäni avaan aluksi kuvailemalla esityksen kulun, minkä jälkeen siirryn selvittämään, kuinka teos määrittyy temaattisesti merkitykselliseksi minun mielessäni. Tarkastelen teosta rinnastaen sen rituaaliin, jona teoksesta puhutaan työryhmän kesken. Teos asettuu tanssijoiden opiskelussa aikaan, jolloin valmistaudutaan siirtymään opiskelumaailmasta ammattikentälle, joten vertaamme sitä esimerkiksi siirtymäriittiin. Laajan rituaaliteeman lisäksi itse miellän kullakin kohtauksella olevan tietyn roolin teoksen dramaturgisessa kaaressa. Kysynkin, kuinka suuri osa teokseen liittyvästä ymmärryksestä on työryhmän kesken jaettua, ja mitkä ajatukset ja merkitykset jäävät yksityisiksi. Osa merkityksistä tuntuu saavan erityistä arvoa juuri siitä, että ne jäävät omiksi salaisuuksikseni. Esittelen myös koreografian hahmottamista toimintakäsikirjoituksena, scorena. Teos rakentuu tehtävistä, joita esiintyessäni tarkennan strategioilla. Strategiat ovat minulle kuin työkaluja, joiden avulla arvioi tilannetta ja teen valintoja tehtävän sisällä. Ne voivat olla käyttökelpoisia myös haettaessa tiettyä yleisösuhdetta tai merkityskaarta luotaessa. Strategioista kirjoittaessani viittaan muun muassa Deborah Hayn ajatteluun ja harjoitteisiin. Puhun esimerkiksi Hayn ajatuksesta kehon miljardeista soluista, kevyesti tekemisen oivalluksesta ja kysymyksistä, joita saatan kysyä katsojilta mielessäni. Kolmantena ajatuskulkuna työssäni kerron ajatuksestani ”elämästä teoksessa”. Kiinnostun pohtimaan hetkessä spontaanisti syntyviä kokemuksia, assosiaatioita ja oivalluksia osana esittämästäni muodostuvaa ymmärrystä. Nimeän yhdeksi tärkeimmistä strategioistani ”sallimisen”, joka luo tilaa mille tahansa tuntemukselle tai ajatukselle olla läsnä esitystilanteessa ja muodostua osaksi hetken merkityksellisyyttä. Toisaalta myös tunnistan haasteen pysyä avoimena hetkelle samalla, kun koreografian rakenne määrittää olemistani. Salliessani kaikenlaista olemista esiintyessäni, joudun kohtamaan myös mahdollisesti nousevia ikäviä ajatuksia, kuten epävarmuutta ja arvottamista. Loppupäätelmissäni asetun pohtimaan esiintyjän ajattelun luonnetta yhtä teosta laajemmassa yhteydessä, ilmiönä, jonka uskon koskettavan muitakin esiintyjiä kuin itseäni. Rinnastan yksilön ymmärryksen tavan tärkeyden nykytanssikenttään, jolla tanssija nähdään yhä enenevässä määrin virtuoottisen välinekehon sijaan kokevana, persoonallisena ihmisenä. Tapani ajatella tekee minusta yksilöllisen. Työstän myös ajatuksiani ”hetkessä olemisesta” ja kirjoitan esiintymisestä jakamisena. Tanssijan työnä on tuoda teos yleisön koettavaksi.
  • Nimell, Anne (2016)
    Kirjallinen opinnäytteeni käsittelee ajattelua ja reitin etsimistä ajatteluuni. Kullakin on oma reittinsä ja kaikki osaavat ajatella. Minulle ajattelu on ruumiillista. Myös sanani elävät ruumiissani. Käytän kirjallisessa opinnäytteessäni esimerkkeinä omia töitäni ja niiden työprosesseja. Esimerkkiteoksina käytän pääasiassa kahta eri teostani. Yksi niistä on koulun sisällä tapahtunut Panoraama. Toinen niistä, Kukin, on koulun ulkopuolinen. Se on myös ensimmäinen kokonainen työni ammattiohjaajana. Kirjoitan antautumisesta työprosessissa. Kerron kielen hajoamisen kokemuksesta ohjaajana, työryhmän jäsenenä, taiteilijana teosteni ulkopuolella sekä katsojana. Avaan suhdettani esitystilaan. Kirjoitan maisemasta ja suhteestani siihen, käyttäen esimerkkinä taiteellista lopputyötäni Panoraamaa. Viittaan tilasta ja maisemasta kirjoittaessani myös Wolfgang Schivelbuschin kirjoittamaan Junamatkan historia-kirjaan ja tuon mukaan Sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn ajatuksia tilasta ja paikasta. Kirjoitan ohjaajan ruumiista. Käsittelen ohjaajan roolia. Kirjoitan sanojen katoamisesta, eli yhteyden katoamisesta omaan ruumiiseeni. Koen että minulta ohjaaja-roolin vuoksi odotetaan kykyä artikuloida jotain, johon en koe aina omaavani sanoja tai puhetapaa. Pohdin milloin tuollainen unohdus ja sanojen hajoaminen on turvallista ja olennainen osa taiteen tekemistä minulle, ja milloin ja miksi on hetkiä, jolloin vaikenen ahdistuneena kun sanoja ei ole. Silloin saatan luulla olevani kykenemätön ajattelemaan. Etsin ja löydän omaa tapaani käyttää sanoja ja ajatella. Kirjoitan sanojen ruumiillisuudesta. Kirjoitan katsojana olemisesta ja esityksen ulkopuolella olemisesta ohjaajana. Suomalainen teatteriperinne pohjaa harrastajateattereihin. Se luo oman keskustelu- ja katsojakulttuurinsa. Pyrin löytämään reitin kuulla itseäni, jotta voisin osallistua keskusteluun. Haluan kutsua ja nimetä monenlaisia esityksiä ja työtapoja teatteriksi, jotta teatteri saisi olla laajaa ja vapaata sekä vapaasti toinen. Ymmärrys on minulle ruumiillista ja kokemuksellista. Mutta se ei sulje pois kykyä analysoida. Kokemuksellisuus ja analyysi eivät sulje pois toisiaan, ne ovat erilaisia, yhteydessä ja kontaktissa toisiinsa. Sellaisen ohjaajaroolin ymmärrän ja tunnistan. Keskustelevan roolin.
  • Lahti, Lauri (Helsingfors universitet, 2006)
    The study examines various uses of computer technology in acquisition of information for visually impaired people. For this study 29 visually impaired persons took part in a survey about their experiences concerning acquisition of infomation and use of computers, especially with a screen magnification program, a speech synthesizer and a braille display. According to the responses, the evolution of computer technology offers an important possibility for visually impaired people to cope with everyday activities and interacting with the environment. Nevertheless, the functionality of assistive technology needs further development to become more usable and versatile. Since the challenges of independent observation of environment were emphasized in the survey, the study led into developing a portable text vision system called Tekstinäkö. Contrary to typical stand-alone applications, Tekstinäkö system was constructed by combining devices and programs that are readily available on consumer market. As the system operates, pictures are taken by a digital camera and instantly transmitted to a text recognition program in a laptop computer that talks out loud the text using a speech synthesizer. Visually impaired test users described that even unsure interpretations of the texts in the environment given by Tekstinäkö system are at least a welcome addition to complete perception of the environment. It became clear that even with a modest development work it is possible to bring new, useful and valuable methods to everyday life of disabled people. Unconventional production process of the system appeared to be efficient as well. Achieved results and the proposed working model offer one suggestion for giving enough attention to easily overlooked needs of the people with special abilities. ACM Computing Classification System (1998): K.4.2 Social Issues: Assistive technologies for persons with disabilities I.4.9 Image processing and computer vision: Applications
  • Juvonen, Aino (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielman aiheena on Juha Sipilän hallituksen vaalikaudella 2015–2019 tekemään ammatillisen koulutuksen reformiin liittyvä valtiollinen kouludiskurssi. Aineisto koostuu 14:stä opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2017 tuottamasta tekstistä, joista 12 on ammatillista reformia koskevia tiedotteita, yksi ammatillisen koulutuksen tilaa koskeva välikysymysvastaus ja yksi opetusministerin pitämä avajaispuhe vuodelta 2017. Tutkielmassa tarkastelen muutostarvediskurssiksi nimeämääni diskurssia lingvistisesti painottuvan kriittisen diskurssinanalyysin näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, 1) millaisista kielellisistä keinoista diskurssi rakentuu, 2) millaista ammatillisen koulutuksen reformiin liittyvä diskurssi on opetus- ja kulttuuriministeriön tuottamissa teksteissä ja 3) millaisia merkityksiä diskurssi ilmentää ja tuottaa. Tavoitteena on myös selvittää, millaista ideologiaa reformin valmistelijatahon tuottama muutostarvediskurssi heijastaa. Laadullisessa aineistopohjaisessa analyysissa käytän menetelmänä lingvististä analyysia sekä aineiston keskeisten käsitteiden semanttisten roolien ja kollokaattien tarkastelua. Tutkielman tulokset osoittavat, että opetus- ja kulttuuriministeriön tuottamassa ammatillisen koulutuksen reformiin liittyvässä muutostarvediskurssissa merkityksiä rakennetaan asettamalla keskeisiä ilmauksia toistuvasti samoihin semanttisiin rooleihin. Aineiston keskeiset ilmaukset (reformi, rahoitus, työelämä ja muutos), jotka ovat abstrakteja ja ei-inhimillisiä subjekteja, näyttäytyvät aineiston diskurssissa inhimillisten entiteettien kaltaisina. Reformi merkityksellistetään diskurssissa aktiivisena tekijänä, jolla on vain positiivisia ominaisuuksia ja vaikutuksia. Rahoitus näyttäytyy välineenä, jolla on kannustava vaikutus muun muassa huolenpidossa ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Muutos näyttäytyy olosuhteena, sillä muutostarvediskurssissa kaikki toiminta sijoittuu presuppositioksi asettuvan työelämän muutoksen kehykseen. Muutos-olosuhteelle ja työelämälle konstruoidaan muutostarvediskurssissa myös tarpeita, joihin reformi ja koulutus pyrkivät vastaamaan. Usein toistuva vastata tarpeisiin/muutokseen -ilmaus luo kuvaa olosuhteen velvoittavuudesta. Koulutus näyttäytyy muutokselle ja työelämälle alisteisena, mikä heijastaa uusliberalistisen koulutuspolitiikan ja talousdiskurssin eetosta.
  • Wiklund, Mari; Honko, Mari; Kanto, Laura; Råman, Joonas (2021)
  • Bäckström, Kai (2012)
    Tämä opinnäyte käsittelee sitä, kuinka kuorolaulajasta kasvaa näyttelijä. Keskityn erityisesti äänenkäyttöön, koska se on keskeinen osa niin kuorolaulua kuin näyttelijäntyötäkin. Tätä kirjoittaessani minulla on yli 20 vuoden kokemus kuorolaulusta. Äänen kanssa työskentely on tuttua, mutta se on tehty erittäin rajatussa ja hallitussa ympäristössä, ja ennenkaikkea tietynlaisessa estetiikassa. Tämän seurauksena olin käytännössä lakannut pitämästä lauluääntäni ilmaisukeinona. Päästessäni Teatterikorkeakouluun vuonna 2007, kokemus kuorolaulusta osoittautui sekä vahvuudeksi että erittäin rajoittavaksi tekijäksi. Äänenkäyttö ja ryhmässä laulaminen oli helppoa, mutta solistisuus puuttui ja äänenmuodostus oli vahvasti sidottu kuorolaulun estetiikkaan. Klassinen laulunopetus auttoi minua laulajana ja äänenkäyttäjänä, mutta ei tukenut minua kehittymään ulos kuorolaulun estetiikasta. Koin saavani apua vasta tutustuttuani Estill-malliin, jonka perusperiaatteet käsittelen erillisessä luvussa. Lisäksi minulla oli ongelmia sekä puheen nopeuden että artikulaation saralla. Puheongelmat lähtivät ratkeamaan vasta kun onnistuin selvittämään itselleni miksi puhun niin nopeasti, kun taas artikulaatioon ei ollut muuta ratkaisua kuin harjoittelu. Kuorolaulajalle hengitys on lähinnä osa äänenkäytön prosessia, kun taas näyttelijälle se on keskeinen ilmaisukeino. Käsittelen hengitystä lähinnä ilmaisun ja läsnäolon näkökulmasta, ja esitän käytännön esimerkein kuinka hengitys kulkee mukana niin reaktioissa kuin läsnäolossa. Minulle hengityksen käyttämisessä keskeiseksi osoittautui henkilökohtainen suhtautuminen näyttelijäntyöhön ja rooliin. Tämä herätti keskeisiä kysymyksiä taiteen henkilökohtaisuudesta, ja ennen kaikkea omista motiiveistani. Vastaan näihin kysymyksiin opinnäytteen loppupuolella. Kirjoitusprosessin aikana valkeni myös, kuinka paljon kuorolaulu on vaikuttanut minuun henkilönä ja näyttelijänä. Opinnäytteen loppupuolella on lyhyt selonteko siitä, kuinka minun on näyttelijänä suhtauduttava työhöni päinvastoin kuin kuorolaulajan. Opinnäyte on itsereflektiivinen. Ulkopuolinen lähdemateriaali jää hyvin rajalliseksi, koska henkilökohtaisessa aiheessa oli riittävästi keskusteltavaa ilmankin.
  • Dannenberg, Anna (Helsingfors universitet, 2004)
    Puhutun kielen segmentointiin ei ole olemassa kaikkiin tarkoituksiin sopivaa, yleisesti hyväksyttyä ja toimivaa menetelmää - kirjoitettu kieli segmentoituu lauseiksi ja virkkeiksi, mutta puhetta segmentoidaan monin eri tavoin tilanteesta ja tarkoituksesta riippuen. Tähän on vaikuttanut kirjoitetun kielen keskeinen asema kielitieteellisessä tutkimuksessa: kirjoitusta on tutkittu enemmän ja kauemmin kuin puhetta, ja lisäksi kirjoitettu kieli vaikuttaa ihmisten kielikäsityksiin myös tiedostamattomalla tasolla, joten puhetta on vasta viime aikoina alettu tarkastella sen omista lähtökohdista käsin. Pro gradu -tutkielmassani vertaan keskenään kolmea puhutun kielen segmentointitapaa, jotka perustuvat erilaisiin teorioihin puheen luonteesta. Ensimmäinen on pohjoismaiseen Talsyntax-projektiin perustuva puhtaasti syntaktinen analyysimalli, jonka mukaiset segmentit ovat syntaktisesti itsenäisiä makrosyntagmoja. Toinen on Wallace Chafen ajattelua mukaileva kognitiivisperustainen segmentointitapa, jossa puheen katsotaan koostuvan ihmisen kognition toimintaa heijastavista ajatusyksiköistä. Kolmas malli perustuu David Brazilin teoriaan, jossa intonaatio ja kommunikaatio liittyvät olennaisesti toisiinsa, ja tämän mallin mukaan puhe segmentoituu kommunikaation kannalta merkityksellisiksi intonaatiojaksoiksi. Mallien vertailupohjana toimii erilaisista puhetilanteista koostuva 15 minuutin puhekorpus, jonka olen segmentoinut kaikkien kolmen mallin mukaisesti ja verrannut segmentointituloksia toisiinsa. Tutkimukseni osoittaa, että intonaatioon, kognitioon ja syntaksiin pohjautuvat segmentointitavat tuottavat hyvin samantapaisia tuloksia: segmenttien rajakohdista suurin osa on kaikkien kolmen segmentointitavan mukaisia. Erityisesti intonaatioon ja syntaksiin perustuvien analyysien tulokset ovat hyvin samankaltaisia, kun taas kognitiivispohjaisen segmentointitavan mukaiset tulokset eroavat muista enemmän ja se on myös tulkinnanvaraisempi. Kun puhuttu teksti segmentoidaan sekä intonaatiojaksoiksi että makrosyntagmoiksi, syntyvistä segmenteistä on molempien segmentointitapojen suhteen yhteneviä noin 85 % ja niihin kuuluu kaikista tekstin sanoista lähes 60 %. Eri segmentointitapojen suhteen yhteneviä segmenttejä ovat tyypillisesti minimipalautteet ja muut lyhyet puheenvuorot, ja lisäksi yhtenevyys on tyypillistä kysymyksille sekä puhujan ja puheenaiheen vaihtumiskohdille. Epäyhtenevyyttä puolestaan esiintyy lähinnä tilanteissa, joissa sama henkilö on pitkään yhtäjaksoisesti äänessä: mitä pidempi yhtenäinen puhejakso, sitä vaikeampi puhujan on hahmottaa sitä kokonaisuutena, joten sellaisiin muodostuu helpommin intonationaalisia tai syntaktisia epäjohdonmukaisuuksia. Tuloksista voidaan päätellä, että intonaatio ja syntaksi sekä jossain määrin myös kognitio liittyvät olennaisesti toisiinsa puhutussa kielessä. Jos tarkoituksena on löytää yleisesti hyväksyttävä ja toimiva puhutun kielen segmentointitapa, intonationaalis-syntaktinen segmentointi vaikuttaisi olevan hyvä lähtökohta.
  • Valkeemäki, Anita (2017)
    Acta Scenica
    Anita Valkeemäen väitöstutkimus on sekä omakohtainen että jaettu kertomus tanssin improvisatorisen opettamisen oppimisen matkasta. Tutkimus pohjautuu Valkeemäen vuosien 2008–2010 aikana toteuttamaan liiketeematyöskentelyyn, jonka pohjalta nousevia ajatuksia ja oivalluksia hän asettaa vuoropuheluun työskentelyyn osallistuneilta oppilailta saamiensa palautteiden sekä nähdyn, kuullun, puhutun ja koetun kanssa. Valkeemäki tarkastelee kohtaamisen, katseen, puheen ja halun merkityksiä pedagogisina perusteina, opettamisen kohtuna, josta käsin hän omaa opettamistaan ja opettajuuttaan rakentaa. Tutkimus kulkee kohti improvisatorista opettamista ja sen oppimista, samalla tarkastellen kriittisesti opettajuutta rakentavia käytänteitä ja tapoja. Valkeemäki haastaa itsensä ja muut tarkastelemaan yhä uudestaan niitä uskomuksia, oletuksia ja odotuksia, jotka hiljaisesti määrittävät oman opettamisen tapoja.
  • Hoegaerts, Josephine; Wiklund, Mari (2021)
  • Saarinen, Timo (Helsingfors universitet, 2014)
    Periodicity is an intrinsic feature of behavior that can be observed also in human speech production. Periodic movements prefer certain spontaneously occurring rates that often settle at the 2 Hz frequency in human motor behavior. These rates can be viewed to reflect optimal movement timing. Yet, the special role of spontaneous rates is undercharacterized in neural motor control, particularly for articulatory control of speech. This MEG-EMG study examined how the spontaneous speech rate manifests in electrophysiological interaction between the cortex and the mouth muscle. This interaction was measured with corticomuscular coherence in which elevation reflects more efficiently coupled periodic signaling between the structures. Coherence was quantified at different articulatory rates (0.8–5 Hz) in a syllable repetition experiment. The electrical muscle signals showed 2–3 Hz periodicity in both spontaneous syllable repetition and natural speech. In the syllable repetition experiment, corticomuscular coherence was centered bilaterally at the primary sensorimotor mouth cortex. Maximal coherence aligned with the 2–3 Hz production frequencies and it correlated with the spontaneous articulatory rate. Thus, the spontaneous speech periodicity had a neural correlate in the electrophysiological cortex-muscle interaction. Periodicity has been thought as a key principle in the organization of speech and this study highlights the significance of 2–3 Hz temporal frame in neural control of speech.
  • Salonen, Alisa (2013)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni käsittelen omaa kasvuani näyttelijäopiskelijana ja ihmisenä. Pääaiheitani ovat suorittaminen, kehollisuus ja positiivisuus. Pohdin, mitä aiheet minulle merkitsevät ja miten ne ovat osa minua. Peilaan näitä aiheita historiaani, Teatterikorkeakouluaikaani, arkielämääni, näyttelemiseeni ja ympäristööni erilaisten ajatusten ja esimerkkien kautta. Mietin, mitä ongelmia ja hidasteita matkallani on ollut, mitä muutoksia olen havainnut ja mitä olen niistä oppinut. Kysyn itseltäni, mihin päätelmiin olen päätynyt kussakin aiheessa. Annan itselleni myös mahdollisuuden kysyä, tarvitseeko kaikkeen löytää lopputulosta. Pohdin, mihin pyrin elämässä ja näyttelijäntyössä. Reflektoin aiheitani mm. arjen ja teatterin näkökulmista ja vertaan omia ajatuksia yleisiin mielipiteisiin. Syvennyn aiheisiin itseni, ympäristöni, oletusteni, näkökulmieni, havaintojeni, arvailujeni ja joidenkin virallisten tai epävirallisten faktojenkin kautta. Mietin onko baletin ja tanssin harrastaminen muokannut minusta suorittajan. Miten suorittaminen on vaikuttanut elämääni ja näyttelijäntyön opintoihini. Havainnoin omia tapojani olla ja oppia, sekä kuinka keskittymisen kanavointi liikkeeseen on ollut suurena apuna kehitykselleni. Matkalla löydän itsestäni kinesteettisyyden ja käytän tätä pohjana kehollisuutta koskeville ajatuksilleni. Laajimpana teemana kulkee positiivisuus, josta olen kehittänyt itselleni teorian. Totean, kuinka elintärkeää positiivisuus on ihmiselle ja näyttelijälle. Tarkastelen positiivisuutta arjessa hyvin laajasti, sillä koen, että sen merkitys on ymmärrettävä ensin siellä. Käytän esimerkkeinä mm. buddhalaista filosofiaa ja kulttuurieroja. Tämän jälkeen siirryn teatteriin, jossa käsittelen positiivisuutta hieman kapeammasta näkökulmasta. Mietin esimerkkien ja itselleni tehtyjen väitteiden kautta sitä, mitä asioita teatterissa voi kyseenalaistaa ja mitä ei. Pohdin myös voiko hymy olla ratkaisu moniin ongelmiini ja piileekö näyttelijäntyöllinen positiivisuus improvisaatiossa. Pyrin tekstissäni olemaan rehellinen, rohkea, oikeudenmukainen, reflektoiva, analyyttinen, objektiivinen, henkilökohtainen, suomenkielinen, oma itseni, kuvitelma itsestäni, toive itsestäni, tanssija, näyttelijä, tuleva äiti ja ihminen.
  • Kivelä, Kaisa (2001)
    Kuvaan tutkielmassani sitä, miten äidit puhuvat vapaa-ajastaan vertaisryhmätilanteessa. Kiinnostukseni kohdistuu äitien minuuksien vuorovaikutukselliseen, diskursiiviseen rakentumiseen ja rakentamiseen. Käytän avukseni positiointiteoreettisia ajatuksia. Tutkielmani teoreettinen tavoite on tarkastella, miten positioinnin ajatuksia voidaan hyödyntää minuuden diskursiivisen rakentumisen tarkastelemisessa. Esittelen kolme tutkielmaani innoittanutta tekstiä: Daviesin ja Harrén teoreettisen artikkelin positioinnista, Suonisen (empiirisen) analyysin perheterapiaistunnosta ja Ronkaisen ajatuksia tämän väitöskirjasta. Pohdin tekstien eroavuuksia ja rakennan oman lähestymistapani niiden pohjalta. Päädyn omaa analyysiani varten määrittelemään positioinnin prosessiksi, jossa äidit antavat merkityksiä vapaa-ajalle ja muodostavat oman suhteensa näihin merkityksiin. Lähestyn äitiryhmässä tapahtuvaa positiointia kolmen tutkimuskysymyksen avulla. Ensimmäinen kysymys koskee sitä, miten äidit kuvaavat vapaa-aikaa ja vauvan kanssa olevaa äitiä. Toinen kysymys koskee kuvaamisen "tyyliä": sitä vuorovaikutuksellista tapaa, jolla äidit vapaa-ajan kuvauksia tuottavat. Kolmas kysymys yhdistää edelliset. Tarkastelen sen avulla äitien suhdetta heidän kuvaamiinsa äititoimijoihin ja teen johtopäätöksiä kuvausten merkityksestä äideille käsillä olevassa vuorovaikutustilanteessa. Neljänneksi tutkimuskysymykseksi asetan oman analyysitapani tarkastelemisen ja arvioimisen. Empiirisinä tuloksina esitän, että äidit puhuvat vapaa-ajasta 1) menona, 2) virkistäytymisenä ja rentoutumisena ja 3) velvollisuutena, tienä jonkun muun asian aikaansaamiseksi. Vauvan kanssa oleva äiti näyttäytyy erilaisena toimijana riippuen siitä, minkä merkitysmaailman sisällä vapaa-aikaa kuvataan. Mutta äidit paitsi kuvaavat vapaa-aikaa ja vauvan kanssa olevaa äitiä, myös käyttävät näitä kuvauksia tavalla ja "tyylillä", joka ei ole merkityksetön minuuden rakentumisen kannalta. Esittelen tätä tyyliä kuvaamalla vertaisryhmän vuorovaikutusta luonnehtivia piirteitä, moniäänistä kokemusten kerrontaa ja myötäelävää kokemusten jakamista. Johtopäätökseni on, että äidit positioivat itsensä näiden sisältöjen ja tyylien kautta valmiita, leimaavia kategorioita väistellen. He onnistuvat taitavasti kuvaamaan itsensä reflektoivina äiteinä ja henkilöinä, joita on vaikea lokeroida yksiviivaisesti tietynlaisiksi (kuten uhrautuviksi, meneviksi, huonoiksi tai hyviksi) äideiksi. Tärkeimmät lähteeni ovat Harrén ja van Langenhoven toimittama teos Positioning Theory (1999), Daviesin ja Harrén artikkeli "Positioning and Personhood" (1999), Suonisen väitöskirja Miten tutkia moniäänistä ihmistä (1997), Ronkaisen väitöskirja Ajan ja paikan merkitsemät (1999) ja Törrösen väitöskirja Juomisen vapaus ja vastuu (1999).
  • Rantala, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Objective: There is known to be a strong connection between hand movements and speech in humans. This has emerged for example in experiments where subjects pronounce syllables and simultaneously move their arm either towards or away from their body. The subjects produce both the hand movement and the pronunciation of syllables the fastest when the direction of the movement and the syllable are congruent. The original explanation for this was that the sounds that are congruent with the push movement, like [i] and [t], are made by pushing the tongue forward as well. Likewise, the sounds that are congruent with the pull movement, like [a] and [k], are made by a pull movement of the tongue. The objective of this study is to take a more precise look at this so-called direction-sound effect. The aim is to examine whether the effect is really caused by the overlap of the motor representations of hand and tongue, like it was originally interpreted, or if it is caused by some properties of sounds other than their horizontal movement direction. Methods: The direction-sound effect was studied in five experiments. In each experiment the subjects were presented with two different syllables, from which the other was supposed to be congruent with push hand movements and the other with pull hand movements. The subjects read each syllable out loud and performed simultaneously either a push or pull movement with a joystick according to the colour of the syllable. Experiments 1 and 2 tested whether the direction-sound effect emerges with consonants. Experiments 3, 4, and 5 tested whether the effect emerges when the vowels differ in one of their properties. In experiment 3 the vowels differed in openness, in experiment 4 they differed in frontness, and in experiment 5 in roundedness. 19-20 subjects participated in each experiment. Results and conclusions. In experiments 3 and 4 the syllables pronounced by the subjects, and the direction of their hand movement, had a statistically significant interaction to the reaction times of both the hand movements and the pronunciation of the syllables. There was not a similar interaction in experiments 1, 2, or 5. According to the results, vowels [ø] and [i] are congruent with the push hand movement and vowels [o] ja [æ] with the pull hand movement. The direction-sound effect does not seem to emerge with consonants but only with vowels. With vowels the effect seems to emerge when the vowels differ in their frontness and possibly in openness, but not when they differ in roundedness. The results bring more knowledge about how the speech movements of different parts of the mouth are represented when pronouncing vowels and consonants. The results also shed more light on previous speculations about which kind of sounds are universally associated with words referring to different directions across different languages.
  • Heikura, Eeva-Kaisa (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen aineistona oli 31 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa pidettyä saarnaa Digipostilla-saarnatietokannasta. Tavoitteena oli vastata aineistolähtöisesti kysymykseen ”Millaiset piirteet kuvaavat Digipostillan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pidettyjä jumalanpalvelussaarnoja?” Tutkimus sai edetessään alatutkimuskysymyksen: ”Mikä on löytämieni piirreluokkien suhde toisiinsa ja rooli saarnan kokonaisuudessa?” Tutkimusmetodina oli laadullinen tekstianalyysi, jota toteutin aineistoa lähilukien. Tutkimus eteni grounded theory -menetelmän innoittamana aineiston koodauksesta luokittelun kautta teoreettisen mallin luomiseen. Aineiston saarnoja kuvasivat kahdentasoiset ominaispiirteet: retoriset piirteet ja puhetuotosten tavoitteet. Saarnan luovuttamattomia ominaispiirteitä olivat intertekstuaalisuus ja uskonnollinen sanasto, joiden läsnäolo saarnassa pohjautuu saarnan vahvaan Raamattu-sidonnaisuuteen. Muut retoriset piirteet kuuluivat puhujan keinovalikoimaan: retoriset kysymykset, minä ja puhujan muut omat esiintulot, me-muoto, sinä ja muut kuulijan puhuttelut, toisto ja rinnastus, runollisuus, huumori ja leikki, retoriset lopetukset sekä prosodiset merkit. Saarnojen puhetuotoksilla oli kolmenlaisia tavoitteita: Niillä opetettiin ja tulkittiin raamatuntekstiä, sovellettiin tekstiä kuulijan elämään sekä pyrittiin hengellisesti kutsuen, Jumalasta todistaen sekä armoa ja anteeksiantoa julistaen synnyttämään kuulijassa uskonkokemus. Digipostilla-aineiston puhetuotosten tavoitteet vastaavat pitkälti luterilaisen saarnateologian näkemystä saarnan tehtävistä. Esimerkkejä analysoiden ja tarkastelemalla niitä myös Roman Jakobsonin kielen funktiomallin valossa totesin, että nämä kahden tason piirteet toimivat aineiston saarnoissa erottamattomasti: Retorisia piirteitä tarvitaan, ja niitä myös Digipostillan saarnassa rohkeasti käytetään, saarnan ominaisten puhetuotosten tavoitteiden saavuttamiseksi.