Browsing by Subject "puhevammaisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Väänänen, Pauliina (Helsingfors universitet, 2016)
    Aim: People with speaking disabilities have equal rights to functional interaction and communication as people without disabilities. These rights actualize only through the actions and skills of more able communicators. Guiding staff and family members is an important part of every speech and language pathologist's (SLP) job, especially if the client has severe learning disability. However, many SLPs experience guiding difficult and the results of staff communication training have been unsatisfactory. There are different models that can be used to help the process of indirect speech and language therapy. One of them is called Intensive interaction (II). Its role in enhancing interaction skills of more able communicators has only been studied a little. The purpose of this study is to find out if II is a meaningful approach to carry out indirect speech and language therapy. The aim was to find out if and how the interaction skills of a staff member change during an II process. The aim was also to figure out how she saw the significance of II. Methods: This research data were collected in the Communication and Technology Centre Tikoteekki of the Finnish Association on Intellectual and Developmental Disabilities. The data were collected during an II process that took place in 2014 and 2015 in a residential unit for people with learning disabilities. This study had two participants, one of whom was a resident with multiple learning and speaking disabilities, and the other one a staff member. The video material was composed of 14 interaction videos between the resident and the staff member, and one video of guidance discussion between the staff member and the mentoring SLP in the end of the process. The data were analysed according to the themes arising from the data, by mostly qualitative means. The changes in interaction skills were described with different tables and transcriptions. The guidance discussion was transcribed and analysed according to inductive analysis. Results and conclusions: The interaction style of the staff member became more sensitive and present. That change manifested through improvements in four elements of interaction: distance from the interaction partner, touching, quality and quantity of vocalization and tasklessness of interaction. The staff member saw II as a meaningful approach, especially for herself as an employee, but also for her interaction partner with multiple disabilities and more generally. These results suggest that II is a meaningful and effective means of mentoring significant others to become more sensitive, skillful and able interaction partners for persons with severe speaking disabilities. Additionally this study gives premises for further research on II and indirect speech and language therapy. In light of this research II is also important on societal level.
  • Sihvonen, Kati (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan puhevammaisuuden ja sosiaalisten suhteiden yhteyttä. Tutkielman taustalla on havainto kommunikaatiokysymysten marginaalisesta osuudesta sosiaalisen vammaistutkimuksen kentällä. Marginaalisuutta osaltaan lisää se, että puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja (AAC) käyttävien vammaisten ihmisten ääni on vaarassa rajautua vammaisuuteen kohdistuvan laadullisen tutkimuksen ulkopuolelle, etenkin jos tutkimusaineistona käytetään suullisia tutkimushaastatteluja. Tavoitteena on kuvata puhevammaisten ihmisten sosiaalisia suhteita ja tuoda esiin puhevammaisuuden merkitys sosiaalisten suhteiden verkoston muodostumiselle. Tutkielma kiinnittyy monitieteiseen sosiaalisen vammaistutkimuksen ja sosiologisen perhe- ja läheistutkimuksen kenttiin ja lähestyy puhevammaisuuden ilmiötä sidoksellisuuden teoreettisessa viitekehyksessä. Metodologisesti tutkielma nojaa laadulliseen tutkimusperinteeseen, narratiivisuuteen ja sosiaaliseen konstruktionismiin. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä suullisesti ja osin AAC-menetelmin tuotetusta omaelämäkerrallisesta haastattelusta. Haastatteluaineistosta muodostettiin narratiivisen analyysin avulla puhevammaisten ihmisten sosiaalisia suhteita käsittelevät tutkimuskertomukset, joiden pohjalta puhevammaisuutta tarkastellaan suhteessa aiempaan vammaisuutta sekä perhe- ja läheissuhteita koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Elämänkertomukset sisältävät määrällisesti eniten kerrontaa perheenjäsenistä. Suhteet perheenjäseniin muodostavat puhevammaisten ihmisten sosiaalisen verkoston rungon, ystävien ja tuttavien täydentäessä sosiaalisten sidosten kokonaisuutta. Sidoksellisuus lapsuuden perheeseen korostuu erityisesti niissä elämäntilaniessa, joissa kertojalla ei ole parisuhdetta tai lapsia. Yksin asuminen lisää myös ystävyyden ja tuttavien merkitystä verkostojen muodostelmassa. Elimellisen puhevamman vaikeus ei yksinomaan selitä sosiaalisten suhteiden muodostelman laajuutta tai yksittäisen sidoksen tiiviyttä, joskin puhetta korvaavien kommunikointikeinojen käyttö saattaa merkitä suppeampaa suhdeverkostoa ja tiiviimpää sidoksellisuutta perheeseen. Sosiaalisisten suhdekertomusten pohjalta voidaan sanoa, että puhevammaisuus ilmiönä vastaa biopsykososiaalista ja konstruktionistista vammaisuuden mallia. Mallin mukaisesti puhevammaisuus pohjautuu elimelliseen vammaan, joka ilmenee erilaisissa suhteissa eri tavoin. Sidokset voivat olla tiiviitä ja kertojilleen merkityksellisiä, vaikka yhteistä kieltä ei ole. Vastaavasti verraten sujuva puhe ei yksinään takaa kertojalle merkityksellisen sosiaalisen suhdeverkoston olemassaoloa. Havainto tukee ajatusta siitä, että vuorovaikutus on suullista viestintää laajempi käsite, jolloin yksittäisen suhteen rakentamiseen vaikuttavat suullisten viestintätaitojen lisäksi vuorovaikutuskumppaneiden yhteinen toiminta, vuorovaikutusympäristö, koettu tai ulkopuolisen tahon määrittämä käytettävissä oleva aika, suhteen laatu ja historia sekä suhteiden verkostollinen uppoutuneisuus (embeddedness).