Browsing by Subject "puhuja"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Karjalainen, Kalle (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkin pro gradu –tutkielmassani Heikki Kuulan rap-lyriikan puhujien tuottamia tarinoita PLLP- ja Blacksuami-albumeilla. Näkökulmani on tekstilähtöinen. Kokoelmilla on äänessä kattava kirjo surkeita ihmiskohtaloita, jotka tuottavat pääosin minä-muotoisia tarinoita. Luen tekstejä roolirunoutena, joka rakentuu rap-lyriikan konventioiden, erityisesti gangsta-rapin lajin, varaan. Kartoitan tutkimuksessa lajihistoriallista viitekehystä, jotta ajallispaikallisten erojen merkitys Kuulan lyriikalle aukenisi paremmin. Analysoin lyriikkaa Vesa Haapalan puhujiin kytkeytyvää teoriaa hyödyntäen. Metodini on tekstianalyysi, jolla erittelen teosten puhujia ja puhetilanteita. Tulkinnassani käytän mimeettisen ja retorisen minän käsitteitä erottelemaan lyriikan ilmitasoa ja arvomaailmaa rakentavaa tasoa. Puhuja-aseman käsitteen avulla niputan puhujia, joiden arvomaailma ja tyyli ovat samankaltaisia. Puhuja-asemien avulla analysoin PLLP-kokoelman teoskokonaisuutta ja lopulta vertaan sitä Blacksuami-kokoelmaan. Albumien yhteisiä arvolinjoja erittelen runoilijan käsitteen avulla. Erittelen tarkasti kolmea runoa kielellisestä, puhujarakenteellisesta ja arvomaailmallisesta näkökulmasta. Analyyseissä pohdin konventioiden merkitystä, determinismiä vallitsevana ajatusmallina, Kallion kaupunginosaa ajattelua muokkaavana miljöönä ja affektiivisuutta arvomaailmaa välittävänä piirteenä. Tutkimuksen johtopäätökset ovat monitahoisia. Kotimainen ja amerikkalainen viitekehys rinnastuvat erilaisilla tavoilla: geton ja Kallion miljöiden, keskiön ja marginaalin, uuden ja vanhan, yksityisen ja yleisen sekä vapauden ja determinismin linjoilla. Näiden linjojen kautta voidaan tarkastella niitä maailmoja ja ristiriitoja, joita Heikki Kuulan lyriikka tuottaa. Ristiriidoista kumpuaa ironiaa, jonka purevuutta edesauttaa laaja kirjo erilaisia kielen rekistereitä, antiteesejä ja intertekstejä. Ironia kuitenkin paljastaa rivien välistä lukevalle historiaan peilaavalle lukijalle, miten Kuulan lyriikka esittää surkeat ihmiskohtalot omia mielen vankiloitaan rakentavina ja ylläpitävinä, tragikoomisina hahmoina.
  • Hoikkala, Heini (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, miten lapsen kuolemasta johtuvaa suruprosessia ja siihen liittyviä tunteita käsitellään Anna Elina Isoaron runokokoelmassa Tämänilmaiset (2019). Erittelen tarkkaa lähilukua hyödyntäen sekä teoksen aihetta ja sisältöä että surun tunnetta rakentavia runokeinoja. Keskityn tutkielmassa surun tunteeseen, koska hypoteesini on, että se nousee kaikista teoksen tunteista voimakkaimmin esiin. Tutkielman keskeinen kysymys on, miten teoksen aihe ja siihen valitut runokeinot kommunikoivat keskenään: tukevatko ne toisiaan vai asettuvatko ne ristiriitaiseen suhteeseen toisiinsa nähden. Tutkielma esittää, miten nämä kaksi osa-aluetta pääsevät yhdistymään teoskokonaisuudeksi, jonka eri osat osallistuvat suruprosessin rakentumiseen. Tutkielma asettuu sekä kirjallisuudentutkimuksen että tunteidentutkimuksen piiriin. Lisäksi tutkielmassa tukeudutaan teoskokonaisuuden poetiikkaa käsittelevään teoriataustaan. Näitä yhdistelemällä tutkielmaan luodaan mahdollisimman todenmukainen käsitys siitä, minkälaisia emootioita, affekteja ja tunteita teoksesta nousee esiin ja miten teoskokonaisuus, eri osastot ja teoksen vaihtuva puhuja-asema vaikuttavat suruprosessin ja surun tunteen ilmenemiseen. Tutkielma osoittaa, että teokseen valituilla runokeinoilla on merkityksensä surun tunteen rakentumisessa. Erilaisilla runokeinoilla luodaan ero tilallisten affektien ja kerronnallisten emootioiden välille. Puhuja-aseman muuttuvat näkökulmat tuovat suruprosessiin useita kokijoita, ja teoksen metalyyrinen puhuja osoittaa, miten haastavaa surun tunnetta on sanallistaa rehellisesti. Typografisella asettelulla, rytmillä, vertailulla, motiiveilla ja muilla runokeinoilla nostetaan esiin surun muotoja ja kerrotaan, miltä suru sen kokijasta todella tuntuu. Teoksen intertekstuaalinen aines tekee yksityisestä surukokemuksesta yleisemmän. Kuolemasta kirjoittamisen perinne näyttäytyy teoksessa elinvoimaisena ja monipuolisesti käytetyt intertekstit syventävät tulkintoja lapsen menetyksestä johtuvasta surusta.
  • Halme, Telma (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassani käsittelen Ruusut-yhtyeen albumin Ruusut (2018) lyriikoiden puhujia sekä ruumiillisuutta. Albumin teksteissä esiintyvät ruumiit näyttäytyvät vastaanottajalle eriskummallisina, sillä niissä esimerkiksi yhdistyy inhimillisiä ja eläimellisiä piirteitä ja teksteissä kuvataan groteskeja, väkivaltaisia tekoja, joita ei kuitenkaan esitetä merkittävän vahingollisina. Työssä analysoin lähiluvun keinoin albumin yhdestätoista kappaleesta neljää. Kaikissa esimerkkiteksteissä ovat läsnä minä-pronominilla itseensä viittaava puhuja sekä puhuteltava sinä. Tarkastelen puhujan vuorovaikutusta sekä puhuteltavan että ympäristön kanssa ruumiillisuuden ja fyysisyyden käsitteiden avulla. Pohjaan analyysin Kantolan (2003) määritelmään, jonka mukaan fyysisyydellä voidaan tarkoittaa sekä puhetta ruumiista tai ruumiilla koettavasta että kuvausta, joka painottuu toimintaan. Analysoimieni tekstien keskiössä on kahden yksilön välinen vuorovaikutus. Kuvaus on ajallisesti ja paikallisesti keskittynyttä ja perustuu aistihavaintoihin sekä fyysisiin toimintoihin. Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten puhujan ja puhuteltavan suhde jäsentyy ruumiin ja ruumiiseen kohdistuvan toiminnan kuvauksen kautta. Keskenään inkongruenssissa olevien viitekehyksien yhdistelyn tulkitsen heijastavan puhujan ja puhuteltavan välisiä valta-asetelmia ja tunteita. Analysoin työssäni myös, miten puhujan ruumis suhteutuu ympäröivään maailmaan. Totean vaikutussuhteen olevan kaksisuuntainen. Sen lisäksi, että ulkoisen maailman tapahtumat vaikuttavat puhujan sisäiseen kokemukseen, muovautuu fyysiseksi kuvattu todellisuus puhujan sisäisen maailman kuvastimeksi. Loppupäätelmäni on, että realistisuuden rajoja rikkovan ruumiillisuuden avulla albumin lyriikat kuvaavat yksilön suhdetta toiseen yksilöön tai ympäristöön tavalla, joka vieraannuttaa kuvauksen vastaanottajan arkitodellisuudesta. Konkreettinen ruumiillinen kuvaus ja aistihavainnot kuitenkin muodostavat samaistuttavia kiinnepisteitä, joiden avulla vastaanottajalle välitetään merkityksiä ja tunnetiloja.
  • Turunen, Elli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka runokokoelmasta muodostuu yhtenäinen teoskokonaisuus yksittäisten runojen kautta. Tutkielman kohteena on Vilja-Tuulia Huotarisen runokokoelma Seitsemän enoa (2013). Tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on se, mitkä tekijät runokokoelmassa luovat kokoelmasta teoskokonaisuuden. Tutkielma tarkastelee sitä, millaisia keinoja yksittäisillä runoilla on luoda tiivis ja yhtenäinen teoskokonaisuus. Teoskokonaisuudella tutkielmassa tarkoitetaan yhtenäistä kokonaisuutta, jossa yksittäiset runot avautuvat toisten runojen kautta, ja jossa kokonaisuus antaa merkityksen yksittäiselle runolle ja yksittäinen runo kokonaisuudelle. Tutkielma näyttää, että Huotarisen runokokoelmassa teoskokonaisuutta muodostavat muun muassa teoksen osastointi, samana läpi teoksen pysyvä minäpuhuja, kehysrunot, siirtäjärunot ja metalyyrisyys. Seitsemän enoa jakaantuu viiteen osastoon. Osastointi rytmittää kirjaa ja luo ajallista jatkuvuutta. Eri osastot pohjustavat myös toisia osastoja. Jokaisella osastolla on omat teemansa, aiheensa ja motiivinsa. Jokaista osastoa kehystää oma kehysruno. Kehysruno antaa kehyksen osaston muille runoille ja toimii tietynlaisena lukuohjeena osaston sisällä. Osastojen viimeiset runot toimivat siirtäjinä, jotka siirtävät teoksen maailmaa seuraaviin osastoihin. Huotarisen teoksessa on myös muistuttajarunoja, jotka esimerkiksi sanaston kautta pakottavat lukijaa palaamaan aiempiin runoihin. Muistuttajarunot myös antavat uusia merkityksiä aiemmille runoilla. Teoskokonaisuuden luojana Seitsemän enoa -teoksessa on myös teoksen läpi samana pysyvä minäpuhuja. Jokaisessa runossa runojen minä ei ole suoraan löydettävissä, mutta hänet löytää teoskokonaisuuden kautta. Kokoelman minä toimii teoksessa myös kuulijana ja fokalisoijana, joka vaikuttaa aina runoissa läpi teoksen. Myös metalyyrisyys on keskeinen Huotarisen teoksessa. Metalyyrisyyden taso kokoelmassa vaihtelee: loppua kohden siitä tulee eksplisiittistä, mutta jo teoksen alussa metalyyrisyys on yksi teemoista. Tutkielma näyttää, että metalyyrisyys osaltaan kokoaa runoteoksen yhtenäiseksi teokseksi ja muodostaa teoksen merkittävän teeman.