Browsing by Subject "puhuttu kieli"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Leskelä, Henna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin työssäni, millaisia kielimuotoja suomen kielen huollon oppaissa mainitaan, miten näitä kielimuotoja on eri aikoina esitetty ja millaisia kieli-ideologioita kielimuotojen käsittelyn taustalta voi erottaa. Aineistoni koostuu viidestä keskeisestä kielioppaasta, jotka ovat ilmestyneet eri vuosikymmenillä: E. A. Saarimaan Kielenopas (1947), Osmo Ikolan toimittama Suomen kielen käsikirja (1968; osa Suomen kielioppi ja oikeakielisyysopas), Terho Itkosen Kieliopas (1982) sekä Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas (2017) ja Kielitoimiston kielioppiopas (2017). Kielioppaita on tutkittu fennistiikassa melko vähän, etenkään niissä esiintyvien kielimuotojen näkökulmasta. Selvitän työssäni, miten kielimuotoja on oppaissa nimetty ja kuvattu, sillä tällaiset valinnat peilaavat ja osaltaan myös rakentavat niin tarkasteltavaa ilmiötä, yhteisön kielikäsityksiä kuin ympäröivää maailmaakin. Oppaiden laatijoilla on ollut käytossään erilaisia kielellisiä ja diskursiivisia resursseja, joista he ovat tehneet valintansa monien vaikuttimien alaisena – aina vallitsevista kielenohjailun periaatteista tekstilajin perinteiden kautta omiin kielikäsityksiinsä ja mieltymyksiinsä asti. Kielioppailla on vaikutusvaltaa, sillä niillä on laaja kohderyhmä ja suosituimpia teoksia on saatettu käyttää vuosikymmeniäkin. Tutkimukseni sijoittuu yhtäältä sosiolingvistiikan, toisaalta diskurssintutkimuksen kentälle. Yhteistä molemmille suuntauksille on, että niissä tarkastellaan kielenkäyttöä sosiaalisena toimintana. Sosiolingvistiikan kehykseen työni johtaa muun muassa aineistoni eli kielioppaat, jotka ovat osa kielenohjailua. Diskurssintutkimusta kohti olen suunnannut siksi, että tarkastelen kielimuotojen ja niiden kautta kieli-ideologioiden rakentumista teksteissä. Havaitsin työssäni, että vaikka kielioppaat oletusarvoisestikin antavat ohjeita nimenomaan yleiskielen käytöstä, on niissä kuitenkin tarpeen viitata toistuvasti standardikielimuotoon (yleiskieli, kirjakieli). Näin hahmotellaan yleiskielen ja muiden kielimuotojen välisiä rajoja. Osa tätä tehtävää on myös puhutun kielen eri muotojen käsitteleminen oppaissa. Aineistossani puhuttu kieli saa kaksijakoisen roolin: toisaalta se näyttäytyy aidon ja hyvän suomen kielen lähteenä, toisaalta kielimuotoina, joiden piirteet ja ilmiöt eivät yleiskieleen kuulu. Ideologisella tasolla tässä on havaittavissa monenlaista purismia sekä yhtäältä standardikielen, toisaalta kansan kielenkäytön nostamista erityisasemaan.
  • Vesterinen, Essi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee verbimorfologian opettamista ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomes-sa. Tutkielman tarkoituksena on analysoida tekniikoita, joita suomessa käytetään verbimorfologian opet-tamiseen ja tarkastella, missä määrin sovelletut lähestymistavat ja tekniikat vastaavat sitä, mitä aikai-sempi tutkimus suosittaa käytettäväksi verbimorfologian opetuksessa. Tutkielmassa pitäydytään tarkas-telemaan indikatiivin preesensin opettamista. Tutkielmassa analysoidaan aluksi aikaisemman tutkimuk-sen perusteella sitä, mitä lähestymistapoja ja tekniikoita verbimorfologian opettamiseksi suositellaan. Sen jälkeen aikaisempaa tietoa verrataan sähköisellä kyselytutkimuksella kerättyyn tietoon opettajien käyttämistä menetelmistä verbimorfologian opettamisessa. Aikaisemman tutkimuksen valossa verbimorfologian opetuksessa suositellaan käytettävän pääosin im-plisiittisiä menetelmiä: Monet verbimuodot opitaan pääosin inputin avulla, eli sanavarasto kehittyy sitä mukaa, kun muotoja kuullaan ja nähdään toistuvasti ympäristössä. Vaikkei oppilas itse osaa vielä tuot-taa näitä muotoja, hän pystyy usein ymmärtämään niitä muiden taitojensa ja kontekstin avulla. Implisiitti-nen opetus suositellaan toteutettavan mahdollisuuksien mukaan autenttisten tehtävien kautta. Autenttisil-la tehtävillä tarkoitetaan aktiviteetteja, joilla on jokin konkreettinen tavoite, jonka saavuttamiseen vaadi-taan erilaisten, muidenkin kuin kielellisten, kompetenssien yhdistämistä. Oppimista voidaan nopeuttaa myös eksplisiittisillä harjoitteilla. Eksplisiittinen opetus tulisi toteuttaa induktiivisesti niin, että oppilaat muodostavat esimerkkien avulla oman käsityksensä rakenteiden säännönmukaisuuksista ja saavat pu-hua näistä käsityksistään omin termein. Kieliopillisia termejä ei siis välttämättä tarvitse käyttää, mutta olisi hyvä pyrkiä keskustelemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kohdekielellä. Perinteisen kol-meen luokkaan ja kirjoitettuun asuun pohjautuvan luokittelun sijaan tutkijat suosittavat opetuksessa käy-tettäväksi luokituksia, jotka pohjautuvat verbitaivutusten lausuttuihin muotoihin ja tarkemmin ottaen ver-bien erilaisten vartaloiden lukumäärään. Ennen kaikkea opetuksen tulisi tutkijoiden mielestä pohjautua enemmän lausuttuihin verbimuotoihin ja ääntämyksen ja kirjoitusasujen yhteys voitaisiin opetella vasta myöhemmän, esimerkiksi kotitehtävänä. Oppituntien rajoitettu aika tulisi mielellään käyttää mahdollisim-man pitkälti suullisiin harjoituksiin, joissa verbimuotoja opitaan kuulemaan ja käyttämään tosielämän tilanteita muistuttavissa konteksteissa ja sellaisenaan ilman kirjoitettua tukea. Tämän tutkimuksen perusteella Suomessa käytetyt opetusmenetelmät eivät aivan vastaa sitä, mitä tutki-jat aikaisemman tutkimuksen perusteella suosittelevat. Opetus pohjautuu usein eksplisiittisille opetus-menetelmille, jolloin input jää liian niukaksi. Eksplisiittisessä opetuksessa myös sovelletaan usein deduktiivista lähestymistapaa, jossa oppilaille tarjotaan valmis sääntö annettuna. Vallitseva luokitteluta-pa vaikuttaa olevan perinteinen verbien kirjoitettuihin asuihin pohjautuva kolmen luokan jako. Suullisia harjoituksia luokissa on paljon, mutta niissä käytetään yleensä apuna kirjallista tukea eivätkä ne vaikuta useinkaan kovin autenttisilta: Verbitaivutuksia toistetaan sellaisenaan irrallaan kontekstista. Tämän tut-kielman perusteella oppilaat voisivat hyötyä siitä, että inputin, erityisesti suullisen, määrää lisättäisiin oppitunneilla ja eksplisiittiset aktiviteetit teetettäisiin mahdollisuuksien mukaan kotitehtävänä. Eksplisiit-tiset tehtävät tulisi lisäksi toteuttaa niin, että oppilaan omat pohdinnat ja aktiivisuus on keskiössä.
  • Dannenberg, Anna (Helsingfors universitet, 2004)
    Puhutun kielen segmentointiin ei ole olemassa kaikkiin tarkoituksiin sopivaa, yleisesti hyväksyttyä ja toimivaa menetelmää - kirjoitettu kieli segmentoituu lauseiksi ja virkkeiksi, mutta puhetta segmentoidaan monin eri tavoin tilanteesta ja tarkoituksesta riippuen. Tähän on vaikuttanut kirjoitetun kielen keskeinen asema kielitieteellisessä tutkimuksessa: kirjoitusta on tutkittu enemmän ja kauemmin kuin puhetta, ja lisäksi kirjoitettu kieli vaikuttaa ihmisten kielikäsityksiin myös tiedostamattomalla tasolla, joten puhetta on vasta viime aikoina alettu tarkastella sen omista lähtökohdista käsin. Pro gradu -tutkielmassani vertaan keskenään kolmea puhutun kielen segmentointitapaa, jotka perustuvat erilaisiin teorioihin puheen luonteesta. Ensimmäinen on pohjoismaiseen Talsyntax-projektiin perustuva puhtaasti syntaktinen analyysimalli, jonka mukaiset segmentit ovat syntaktisesti itsenäisiä makrosyntagmoja. Toinen on Wallace Chafen ajattelua mukaileva kognitiivisperustainen segmentointitapa, jossa puheen katsotaan koostuvan ihmisen kognition toimintaa heijastavista ajatusyksiköistä. Kolmas malli perustuu David Brazilin teoriaan, jossa intonaatio ja kommunikaatio liittyvät olennaisesti toisiinsa, ja tämän mallin mukaan puhe segmentoituu kommunikaation kannalta merkityksellisiksi intonaatiojaksoiksi. Mallien vertailupohjana toimii erilaisista puhetilanteista koostuva 15 minuutin puhekorpus, jonka olen segmentoinut kaikkien kolmen mallin mukaisesti ja verrannut segmentointituloksia toisiinsa. Tutkimukseni osoittaa, että intonaatioon, kognitioon ja syntaksiin pohjautuvat segmentointitavat tuottavat hyvin samantapaisia tuloksia: segmenttien rajakohdista suurin osa on kaikkien kolmen segmentointitavan mukaisia. Erityisesti intonaatioon ja syntaksiin perustuvien analyysien tulokset ovat hyvin samankaltaisia, kun taas kognitiivispohjaisen segmentointitavan mukaiset tulokset eroavat muista enemmän ja se on myös tulkinnanvaraisempi. Kun puhuttu teksti segmentoidaan sekä intonaatiojaksoiksi että makrosyntagmoiksi, syntyvistä segmenteistä on molempien segmentointitapojen suhteen yhteneviä noin 85 % ja niihin kuuluu kaikista tekstin sanoista lähes 60 %. Eri segmentointitapojen suhteen yhteneviä segmenttejä ovat tyypillisesti minimipalautteet ja muut lyhyet puheenvuorot, ja lisäksi yhtenevyys on tyypillistä kysymyksille sekä puhujan ja puheenaiheen vaihtumiskohdille. Epäyhtenevyyttä puolestaan esiintyy lähinnä tilanteissa, joissa sama henkilö on pitkään yhtäjaksoisesti äänessä: mitä pidempi yhtenäinen puhejakso, sitä vaikeampi puhujan on hahmottaa sitä kokonaisuutena, joten sellaisiin muodostuu helpommin intonationaalisia tai syntaktisia epäjohdonmukaisuuksia. Tuloksista voidaan päätellä, että intonaatio ja syntaksi sekä jossain määrin myös kognitio liittyvät olennaisesti toisiinsa puhutussa kielessä. Jos tarkoituksena on löytää yleisesti hyväksyttävä ja toimiva puhutun kielen segmentointitapa, intonationaalis-syntaktinen segmentointi vaikuttaisi olevan hyvä lähtökohta.
  • Hoegaerts, Josephine; Wiklund, Mari (2021)
  • Tukiainen, Tommi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Vallitsevan tieteeseen perustuvan uskomuksen mukaan ne englannin oppijat, joiden omissa äidinkielissään esiintyy vähän tai ei ollenkaan fraasiverbejä, välttävät fraasiverbien käyttöä englantia puhuessaan ja kirjoittaessaan englanti vieraana kielenä -kontekstissa. Tutkielmassani esitän holistisesti monimenetelmätutkimuksen keinoin vaihtoehtoisen näkemyksen, jonka mukaan verrattain vähäisempi fraasiverbien käyttö puheessa selittyy pikemminkin tietämättömyydestä ja vähäisestä altistuksesta, kuin tämän kielioppikategorian vastustamisesta. Tässä maisterintutkielmassa selvitän korpustutkimuksen keinoin pääasiallisesti suomalaisten lukiolaisten englannin oppijoiden fraasiverbien käyttöä suullisessa kokeessa, mutta tarkastelen myös suomalaisten 7.-luokkalaisten tuottamaa kieltä vertailun vuoksi. Käyttämäni suomalaiset korpukset ovat Hy-Talk ja FUSE. Vertaan suomalaisten englannin oppijoiden fraasiverbien käyttöä englantia äidinkielenään puhuvien isobritannialaisten nuorten fraasiverbien käyttöön. Vertailukorpuksena käytän BNC2014korpusta, josta rajasin aineistoa, jotta se olisi paremmin yhteensopiva suomalaisten korpusten kanssa niin koon kuin populaation osalta. Vertailemalla selvitän suomea ja englantia äidinkielenään puhuvien nuorten suullista fraasiverbien käyttöä rakenteellisesti, määrällisesti ja laadullisesti. Tavoitteenani on saada mahdollisimman kokonaisvaltainen kuva fraasiverbien käytöstä. Kun suomalaisesta korpusaineistosta saatua tietoa verrataan BNC2014-korpukseen, käy ilmi, että suomalaiset lukiolaiset englannin kielen oppijat käyttävät puheessaan keskimäärin huomattavasti vähemmän fraasiverbejä kuin englantia äidinkielenään puhuvat nuoret. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että suomalaisten englannin oppijoiden vähäisempi fraasiverbien käyttö selittyisi sillä, että fraasiverbejä vältettäisiin. Syitä verrattain vähäiseen fraasiverbien käyttöön voidaan löytää fraasiverbien opetuksesta ja vähäisestä altistuksesta. Tutkimalla Hy-Talkin sisältämää 7.-luokkalaisten englannin oppijoiden suullista tuottoa saadaan selville, että fraasiverbien käyttö kasvaa jyrkästi yläkoulun alusta lukioon. Fraasiverbien käyttö suullisessa koetilanteessa korreloi paremman kokonaisarvosanan kanssa. Vaikka suomalaisten englannin oppijoiden fraasiverbien käyttö on määrällisesti vähäisempää verrattuna natiiveihin, käyttämäni aineisto perustellusti vahvistaa näkemystä siitä, että oppimista tapahtuu ja suomalaiset englannin oppijat käyttävät fraasiverbejä parhaiden kykyjensä mukaan.
  • Porokuokka, Jaakko (Helsingin yliopisto, 2019)
    Vakiintuneen käsityksen mukaan merkittävä osuus englannin kielestä perustuu valmiiksi tuotettuihin fraaseihin, joiden avulla kielenkäyttäjät voivat edistää ilmaisunsa sujuvuutta sekä ymmärrettävyyttä. Aiemman tutkimustiedon perusteella kaavamaisesta kielestä (engl. formulaic language) hyötyvät paitsi englannin kieltä äidinkielenään puhuvat myös kielenoppijat. Aihetta käsittelevä kirjallisuus on kuitenkin antanut viitteitä siitä, että englannin kielelle ominaisen kaavamaisen ja idiomaattisen ilmaisutavan oppiminen on yksi haasteellisimmista osa-alueista kyseistä kieltä vieraana kielenä puhuville oppijoille. Pro gradu -tutkielmani aiheena on kaavamainen kielenkäyttö suomalaisten lukioikäisten englannin kielen oppijoiden tuottamassa puheessa. Keskityn tutkielmassani yhteen aiemmin määriteltyyn kaavamaisen kielenkäytön luokkaan: epätarkkoihin ilmauksiin (engl. vague expressions). Tutkielmani aineistona on kaksi oppijakorpusta, FUSE- sekä Hy-Talk -korpukset, jotka koostuvat suomalaisten lukiolaisten suullista englannin kielen taitoa testaavien kokeiden tallenteista. Tutkielmani sisältää sekä määrällisiä että laadullisia piirteitä. Selvitän ensinnäkin korpusohjelmiston avulla, missä määrin kokelaat käyttävät tarkastelun kohteena olevia ilmauksia vertaamalla tuloksia myös aiempaan tutkimukseen. Tutkielmani laadullisessa osuudessa selvitän epätarkkoja ilmauksia ja niiden tekstiympäristöjä tutkimalla, millaisia käyttötarkoituksia varten kokelaat hyödyntävät kyseisiä fraaseja sekä missä määrin havaitut tarkoitukset ovat linjassa aiemman tutkimustiedon kanssa. Lisäksi tutkin, ovatko kokelaiden Hy-Talk -kokeesta saamat kokonaisarvosanat yhteydessä epätarkkojen ilmauksien tiuhempaan ja monipuolisempaan käyttöön. Aineiston perusteella suomalaiset kielenoppijat hyödyntävät puheessaan epätarkkoja ilmauksia laajasti ja monipuolisesti jopa englantia äidinkielenään puhuviin verrattuna. Laadullisessa tarkastelussa ilmeni, että kokelaat käyttivät tarkasteltuja ilmauksia pitkälti samoja käyttötarkoituksia varten kuin natiivit, mikä osaltaan antaa viitteitä tällaisten fraasien näkyvästä roolista suomalaisten englannin kielen oppijoiden puheessa. Epätarkkojen ilmauksien määrän ei havaittu muodostavan tilastollisesti merkittävää vastaavuussuhdetta suullisen kielitaidon kokeessa saatuun korkeampaan kokonaisarvosanaan. Kokelaiden käyttämien epätarkkojen ilmauksien monipuolisen käytön puolestaan havaittiin olevan tilastollisesti yhteydessä korkeampaan kokonaisarvosanaan.