Browsing by Subject "puna-apila"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Salomaa, Sini (Helsingin yliopisto, 2014)
    The aim of this study was to investigate the effects of graded amounts of camelina oil on milk fatty acid composition in lactating cows fed diets based on a mixture of grass and red clover silages. The experiment was carried out at the University of Helsinki research farm in Viikki 30th January 2009 – 23th April 2009. Eight multiparous Finnish Ayrshire cows participated in this experiment and four of them were rumen fistulated. Experimental design used was 4 x 4 Latin square. Treatments consisted of concentrate supplements containing various levels of camelina oil (0%, 2%, 4% and 6% on air-dry basis). All concentrates contained camelina expeller (20% on air-dry basis). The cows were offered daily 12 kg of experimental concentrate and silage ad libitum. The experimental periods lasted for 21 days. The first 14 days were adaptation period and the last 7 days formed sampling period. Increase of camelina oil level in the diet linearly decreased forage and whole diet dry matter intake (P?0,002). Camelina oil level did not affect organic matter, NDF and nitrogen whole-tract digestibility (P>0,10). Milk yield and milk protein- and lactose content linearly decreased when camelina oil level increased (P<0,001). Camelina oil level did not affect milk fat yield (P>0,100). Milk fat content (P=0,014) linearly increased and protein content (P=0,032) and urea content (P<0,001) linearly decreased when camelina oil level increased. Camelina oil level did not affect milk lactose content (P>0,100). Increase of camelina oil level linearly worsened milk taste panel scores (P=0,018). Camelina oil level did not affect plasma metabolite concentrations except that of total free fatty acids that linearly increased with camelina oil supplementation (P<0,001). Effects of camelina oil supplementation on rumen pH and rumen fermentation pattern were numerically negligible. Increase of camelina oil level linearly decreased the concentration of saturated fatty acids in milk fat (P<0,001) and linearly increased those of monounsaturated (P<0,001) and polyunsaturated (P<0,002) fatty acids. Increase of camelina oil level linearly decreased the content of mammary de novo synthesised short- and medium-chain 6-14-carbon fatty acid in milk fat (P?0,028). Camelina oil level had no effect on alphalinolenic acid content in milk fat (P>0.100). Increase of camelina oil level linearly increased trans fatty acids and CLA content in milk fat (P?0,008). Camelina oil supplementation did not affect neither the milk fat content of the final product of ruminal biohydrogenation of 18-carbon unsaturates stearic acid nor that of oleic acid (P>0,10). This is possibly due to biohydrogenation not proceeding to the end, ceasing to the last step before stearic acid. Milk fat trans-11 18:1 and cis-9, trans-11 CLA contents linearly increased at remarkably high levels when camelina oil level in the diet increased (P?0,008). This is possibly due to incomplete ruminal biohydrogenation of 18-carbon unsaturated fatty acids. Camelina oil supplement improved milk fat composition by decreasing saturated and increasing the trans-11 18:1 and cis-9,trans-11 CLA content in milk. However, giving camelina oil at high levels decreased silage and whole diet dry matter intake and affected milk production negatively.
  • Hovi, Heidi (Helsingfors universitet, 2017)
    Hiilineutraalin yhteiskuntamme tavoite on sitoa hiiltä yhtä paljon kuin tuotamme hiilidioksidia. Samaan aikaan maatalouden tulisi tuottaa ruokaa kasvavalle ihmisväestölle maapallon kantokyvyn rajoissa ja siinä on avainasemassa viljavuudeltaan heikentyneiden maiden parantaminen. Nurmet toimivat tärkeänä ekosysteemipalveluna sitoen hiiltä ja typpeä maaperään sekä parantaen maan kasvukuntoa. Biohiiltä tutkitaan potentiaalisena maanparannusaineena peltoviljelyssä sekä ilmastonmuutosta ehkäisevänä maaperän hiilensitojana. Se on kuivatislauksessa eli pyrolyysissä syntyvä orgaaninen, kiinteä lopputuote, joka peltomaahan levitettynä pysyy maassa satoja tai tuhansia vuosia. Ei kuitenkaan vielä tiedetä tarkkaan kuinka biohiili vaikuttaa peltomaassa, sillä pitkäaikaiskokeita biohiilen pitkän ajan jälkivaikutuksista ei ole toistaiseksi julkaistu. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää neljä ja viisi vuotta sitten levitetyn biohiilen sekä biohiilen ja lannoitekäsittelyiden yhdysvaikutusta maaperän kosteus-, hiili- ja ravinnepitoisuuksiin Etelä-Suomen olosuhteissa. Lisäksi tutkittiin niiden vaikutusta puna-apila-timoteinurmen kasvilajisuhteisiin ja sadontuottokykyyn. Biohiilikoepelto sijaitsi Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimustilalla Helsingissä, Viikissä. Osaruutukoe oli perustettu keväällä 2010, jolloin kuusi-mäntyhakkeesta kuivatislattu biohiili oli levitetty maahan. Pääruudut olivat biohiilitaso 0 t/ha, 5 t/ha ja 10 t/ha. Osaruudut olivat lannoitustaso osuutena suositusten mukaisesta lannoitusmäärästä. Lannoitteena käytettiin puutarhan PK 3-5-20. Kasvukaudella 2014 kalium oli porrastettu tasolle 100 %, 75 % ja 50 %. Keväällä 2015 kaikki ravinteet annettiin kolmena eri tasona 100 %, 65 % ja 30 %. Neljä ja viisi vuotta sitten levitetty biohiili nosti maaperän hiilipitoisuutta ja laski johtolukua. Joinakin mittauskertoina biohiili pidätti kosteutta pintamaassa kuivana aikana ja tasasi maaperän kosteusolosuhteita. Biohiilellä ei ollut vaikutuksia nurmen satoon. Myöskään biohiilellä ja lannoitekäsittelyillä ei ollut yhdysvaikutusta satoon. Suurin lannoitekäsittely nosti nurmen satoa kasvukaudella 2015. Suositeltavaa on edelleen tutkia biohiilen pitkäaikaisvaikutuksia peltomaahan ja sadontuottoon, sillä vanhasta, monia vuosia sitten levitetystä biohiilestä ei ole julkaistuja tutkimuksia. Biohiiltä on oletettavasti turvallista käyttää pohjoisissa olosuhteissa hiilensidontaan torjumaan ilmastonmuutosta.
  • Äijö, Meri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Nurmipalkokasvit kiinnostavat valkuaislähteinä ja niistä yleisin on puna-apila. Puna-apila on haastava säilöä sen korkean valkuaispitoisuuden ja puskurikapasiteetin sekä alhaisen sokeri- ja kuiva-ainepitoisuuden vuoksi. Klostridit tulevat rehuun usein maaperästä ja sel-viävät melko happamissa olosuhteissa. Klostridit tuottavat säilörehuun voihappoa. Kas-veissa luonnollisesti oleva nitraatti hajoaa säilönnässä ammoniakiksi, nitriitiksi ja typen oksideiksi. Nitriitti ja typpioksidi vaikuttavat ehkäisevästi klostridien kasvuun. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää natriumnitriitin soveltuvuutta puna-apilasäilörehun säilöntään verrattuna muurahaishappoon tai painorehuun. Koe tehtiin kahdella erilaisella rehun kuiva-ainepitoisuudella (KA1 ja KA2). Lisäksi tehtiin klostrideilla kontaminoituja rehuja, jolla pyrittiin varmistamaan riittävä klostridien määrä rehussa. Rehu korjattiin Viikin opetus- ja tutkimustilan pellolta ja se oli 66 %:sti puna-apilaa ja 31 %:sti nurmiheiniä, timoteita ja nurminataa. Raaka-aineesta määriteltiin kuiva-ainepitoisuus, tuhka, raakavalkuainen, liukoinen typpi, NDF (kuitu), orgaanisen aineen in vitro -sulavuus ja D-arvo, vesiliukoiset hiilihydraatit, nitraatti, puskurikapasiteetti, fermentaatiokerroin ja klostridien määrä. Säilörehuista määriteltiin kuiva-ainepitoisuus, pH, ammoniumtyppi, sokeri, maitohappo, haihtuvat ras-vahapot, etanoli, klostridit ja aerobinen stabiilisuus. Kuiva-ainepitoisuus oli KA1 –rehussa 200 g/kg ja KA2-rehussa 314 g/kg. Sokeripitoisuuksien ja fementaatiokertoimien perus-teella KA2–rehu oli melko helppoa säilöä, KA1–rehu taas haastava. Klostrideja oli raaka-aineessa oletettua enemmän, joten lisätyllä klostridikontaminaa-tiolla ei ollut vaikutusta tuloksiin. KA2–rehuissa luontainen nitraattipitoisuus oli todennä-köisesti riittävä estämään voihappokäymistä kaikissa rehuissa. KA1-rehuissa muurahais-hapon annostelu oli mahdollisesti liian alhainen suhteessa kuiva-ainepitoisuuteen, mistä seurasi voihappokäymistä ja etanolia. Natriumnitriitillä säilöttäessä etanolin määrä oli alhainen ja voihappoa ei esiintynyt. Painorehussa ei ollut voihappoa. Aerobinen stabiilisuus oli kaikissa rehuissa hyvä. Tutkimuksen mukaan natriumnitriitti soveltuu säilörehun säilöntään ehkäisten klostridien tuottaman voihapon muodostumista.
  • Termonen, Maarit (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kiinnostus monilajisiin nurmiseoksiin on kasvanut Suomessa. Nurmipalkokasvit tuovat seoksiin lisäarvoa biologisen typensidonnan ja syöntiä lisäävien ominaisuuksiensa vuoksi. Seosten lajikoostumuksen ja sen muutosten tarkempi selvittäminen auttaa ymmärtämään kasvuolosuhteiden vaikutusta eri lajien menestymiseen seoksissa ja tämän seurauksia. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka nurmipalkokasvit ylläpitävät satoa ja pysyvät nurmiseoksissa sekä miten ne vaikuttavat ruokinnalliseen arvoon ja typen hyväksikäyttötehokkuuteen. Tutkimus toteutettiin kolmivuotisena ruutukokeena, jossa oli mukana viisi nurmipalkokasveja (puna-, valko- ja alsikeapila sekä rehumailanen) sisältävää nurmiseosta. Seoksille annettiin typpilannoitusta 50 + 50 kg/ha/v, ne niitettiin kahdesti kesän aikana, ja sadon lisäksi määritettiin kasvilajikoostumus ja rehuarvot. Seosten satotasot vaihtelivat välillä 5400–8200 kg ka/ha. Kokeen aikana esiintyi kuivia jaksoja, jotka suosivat puna-apilaa ja erityisesti rehumailasta. Puna-apila oli apiloista satoisin, ja pysyi kasvustossa koko koejakson ajan. Alsikeapilasta ja valkoapilasta ei ollut satoa alentavaa haittaa. Rehumailanen ylläpiti satoa tässä kokeessa hyvin ja runsastui nurmen vanhetessa, vaikka mailasten menestyminen on Suomen oloissa vaihtelevaa. Apiloiden vaikutus rehuarvoihin oli vähäinen. Runsas rehumailasen osuus kasvustossa laski D-arvoa ja nosti sulamattoman kuidun sekä raakavalkuaisen pitoisuuksia. Madalletun typpilannoituksen ja biologisen typensidonnan vuoksi seosten keskimääräinen typen hyväksikäyttötehokkuus oli 1,22–1,56. Kokeen tulokset osoittivat, että kohtuullista typpilannoitusta ja kahden korjuun taktiikkaa käytettäessä nurmipalkokasvien osuus kasvustossa säilyi rehumailasta lukuun ottamatta maltillisena. Kaikki seokset olivat rehuarvojen perusteella sopivia märehtijöiden rehuksi, eikä mikään seos osoittautunut myöskään sadon määrän perusteella muita huonommaksi. Rehumailanen osoitti hyvän kuivuuden sietokykynsä ja piti satotasoa yllä parhaiten kuivina kesinä.
  • Koivunen, Erja (Helsingfors universitet, 2010)
    Monityydyttymättömien rasvahappojen pitoisuutta maidossa pyritään lisäämään, koska ihmiset saavat suurimman osan epäterveellisinä pidetyistä tyydyttyneistä rasvahapoista maitorasvasta. Tutkimuksissa on todettu, että maidossa on vähemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja, kun lehmät syövät puna-apilarehua heinänurmirehun sijaan. Tämän on arvioitu johtuvan puna-apilan polyfenolioksidaasista (PPO). Polyfenolioksidaasi vähentää lipolyysiä pötsissä, mutta sen on arvioitu vähentävän lipolyysiä myös säilönnän aikana. Lipolyysi on edellytys pötsin biohydrogenaatiolle, jossa rehun monityydyttymättömät rasvahapot muuttuvat tyydyttyneiksi. Tutkimus kuului Omega maitoa puna-apilasta ja camelinasta -projektiin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää puna-apilan ja timotei-nurminatanurmen kolmen kasvuasteen vaikutusta tuoreen ruohon rasvahappopitoisuuteen ja -koostumukseen. Tavoitteena oli myös selvittää säilöntäaineen annostason vaikutusta näissä kasvuasteissa korjattujen rehujen rasvahappopitoisuuteen ja -koostumukseen sekä säilönnälliseen laatuun. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miten kasvuaste vaikuttaa puna-apilan PPO:n pitoisuuteen ja miten se mahdollisesti vaikuttaa apilarehun rasvahappopitoisuuteen ja -koostumukseen sekä lipolyysiin säilönnän aikana. Koe toteutettiin 2 × 3 × 4 faktorikokeena, jossa tekijöinä olivat kasvilaji, kasvuaste ja muurahaishapon annostaso. Kasvilajit olivat timotei-nurminataseos ja puna-apila. Kasvustot korjattiin 7 – 12 vuorokauden välein niin, että molemmat kasvustot korjattiin ensimmäisen kerran lehtiasteisena. Muurahaishapon annostasot olivat 2, 4 ja 6 l/t (100 %). Muurahaishapolla säilöttyjä rehuja verrattiin painorehuun. Rehuista määritettiin säilönnällinen laatu ja sitoutuneiden fenoleiden pitoisuus, mikä kuvaa PPO:n aktiivisuutta rehussa. Raaka-ainenäytteiden ja rehujen lipidit fraktoitiin ohutlevykromotografialla ja rasvahapot analysoitiin kaasukromatografialla. Potentiaalisen PPO:n ja aktiivisen PPO:n aktiivisuus määritettiin kasvien lehdistä. Apilanurmessa kokonaisrasvahappopitoisuus ja tärkeimpien rasvahappojen pitoisuudet olivat suuremmat kuin heinänurmessa. Sekä heinä-että apilanurmen kokonaisrasvahappopitoisuus ja tärkeimpien rasvahappojen pitoisuudet vähenivät kasvuston vanhetessa. Kasvien rasva muuttui samalla tyydyttyneemmäksi. Apilarehussa rasvahappoja oli vähemmän kuin heinänurmirehussa. Sekä apilarehujen että heinänurmirehujen kokonaisrasvahappopitoisuus ja tärkeän ?-linoleenihapon pitoisuus oli suurempi kuin raaka-aineessa. Apilarehun kokonaisrasvahappopitoisuus väheni painorehuun verrattuna muurahaishappoa käytettäessä. Muurahaishappo vähensi tai lisäsi heinänurmirehun kokonaisrasvahappopitoisuutta kasvuasteesta riippuen painorehuun verrattuna. Muurahaishappo vähensi ?-linoleenihapon pitoisuutta heinänurmirehussa, mutta lisäsi sitä apilassa. Muurahaishappo vaikutti kuitenkin hyvin vähän yksittäisten rasvahappojen pitoisuuksiin rehussa. Tärkein muutos säilönnän aikana oli lipidien vapautuminen esterisidoksistaan, jolloin suurin osa rehun rasvahapoista oli vapaana. Apilassa oli PPO:ta, mutta se ei vähentänyt apilarehun lipolyysiä säilönnän aikana heinänurmirehuun verrattuna. Apilarehun rasvahappojen jakautuminen lipidifraktioihin erosi heinänurmirehun rasvahappojen jakautumisesta. Merkittävin ero oli, että muurahaishapolla säilötyssä apilarehussa oli enemmän diasyyliglyseroleja kuin muurahaishapolla säilötyssä heinänurmirehussa. Tämän tutkimuksen perusteella PPO ei vähennä lipolyysiä säilönnän aikana. Polyfenolioksidaasi inhiboi todennäköisesti paremmin pötsissä kuin rehussa tapahtuvaa lipolyysiä. Pötsin pH on lähempänä PPO:n pH optimia kuin säilörehun pH.
  • Naukkarinen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kiinnostus nurmipalkokasvien mahdollisuuksiin vähentää epäorgaanisten lannoitteiden käyttöä sekä lisätä nurmirehujen valkuaisomavaraisuutta on kasvussa. Nurmipalkokasvien lisäys nurmiheinien seokseen kasvattaa sadon määrää ja valkuaispitoisuutta. Sinimailanen (Medicago sativa L.) ja puna-apila (Trifolium pratense L.) yleisesti soveltuvat muita nurmipalkokasveja paremmin seoskasvustoihin kasvutavaltaan ei aggressiivisten nurmiheinien kutein timotein (Phleum pratense L.) kanssa. Timotein eteläisten ja pohjoisten lajikkeiden välillä satoisuudessa ja kasvurytmissä on havaittu eroja, mutta lajikkeen vaikutuksista seoskasvustojen kasvurytmiin tarvitaan lisää tutkimustuloksia. Aineisto kerättiin Luonnonvarakeskuksen Ylistaron koeasemalle perustetulta nurmikokeelta ensimmäiseltä satovuodelta kasvukaudella 2017 osana vuonna 2016 alkanutta VALNURRE -hanketta. Tarkastelussa oli kahdeksan koejäsentä: sinimailasen, puna-apilan sekä timotein eteläisen ja pohjoisen lajikkeen puhdas- ja seoskasvustot, jotka niitettiin kaksi tai kolme kertaa. Kasvukaudella seurattiin kasvuston pituuden, lehtialaindeksin (LAI), kasvuasteen sekä biomassan kehitystä. Tuoresadosta tehtiin botaaninen analyysi sekä proteiinianalyysi. Mittaustulosten perusteella laskettiin kuiva-ainesato, pinta-alavastaavuussuhde (LER) sekä typen peltotase koejäsenittäin. Sinimailanen kärsi jopa 95 % talvituhoista, sen kasvuunlähtö oli hidasta eikä se kyennyt kilpailemaan puhdaskasvustossa rikkoja tai seoskasvustoissa timoteita vastaan. Puna-apila menestyi paremmin ja oli selvästi sinimailasta satoisampi seoskasvustoissa saavuttaen keskimäärin 12,1–13,8 t kg ka/ha kuiva-ainesadon, timotein lajikkeella ei kuitenkaan ollut merkitsevää vaikutusta. Kahden niiton menetelmässä suurimman sadon 14,3 t kg ka/ha tuotti eteläinen timotei, kun kolmen niiton menetelmässä satoisin oli pohjoinen timotei 14,8 t kg ka/ha. Botaanisessa analyysissä nurmipalkokasveja oli keskimäärin enemmän pohjoisen timotein seoksissa. Poikkeuksellisen viileä kasvukausi vaikutti nurmipalkokasvien menestymiseen puhdas ja seoskasvustoissa. Seoskasvustot eivät olleet satoisampia verrattuna timotein puhdaskasvustoihin eikä timotein lajikkeiden välillä ollut merkittävää eroa. Nurmipalkokasvit eivät merkitsevästi parantaneet sadon tai valkuaisen määrää. Seoskasvusto voi kuitenkin parantaa nurmipalkokasvien talvehtimista ja säilymistä kasvustossa. Sinimailasen ja puna-apilan puhdas- ja seoskasvustojen typpitase oli timoteikasvustoja parempi ja ne hyödynsivät typpeä selvästi tehokkaammin.