Browsing by Subject "raakavalkuainen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Hämäläinen, Krista (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tutkia, miten härkäpavun kaksi eri annostustasoa vaikuttavat lypsylehmien maitotuotokseen rypsirouheeseen verrattuna, kun karkearehuna käytetään heinäkasvisäilörehua. Koe tehtiin keväällä 2013 Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa osana Kotipalko-hanketta. Kokeessa oli 12 ayrshire-lehmää, joista kuusi oli poikinut vähintään kaksi kertaa ja loput olivat ensimmäisen kerran poikineita hiehoja. Lehmien poikimisesta oli kulunut keskimäärin 115 päivää kokeen alussa. Koe järjestettiin cyclic change over –koemallin mukaisesti. Kokeessa oli kaksi blokkia, joista toisen blokin muodostivat vähintään kaksi kertaa poikineet lehmät ja toisen blokin ensimmäisen kerran poikineet hiehot. Kokeen väkirehuista muodostettiin kuusi erilaista koekäsittelyä 2x3 faktoriaalisen asetelman mukaisesti. Kokeessa oli väkirehun raakavalkuaistasoina 154 g/kg ka ja 190 g/kg ka ja valkuaislähteinä rypsi, rypsin ja härkäpavun seos ja härkäpapu, niin että raakavalkuaisen saanti oli yhtä suuri kaikista vaihtoehdoista. Karkearehuna käytettiin 1.sadon timoteinurminatasäilörehua. Lehmien säilörehun syönti vähentyi, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla ja syönti vähentyi enemmän, kun valkuaisrehujen määrä oli suurempi ruokinnassa. Orgaanisen aineen, NDF:n ja raakavalkuaisen saannit vähentyivät myös, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla. Raakavalkuaisen saanti ja pötsin valkuaistase lisääntyivät, kun ruokinnan raakavalkuaispitoisuutta lisättiin. Ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen hyväksikäyttö heikkeni, kun ruokinnan raaka-valkuaispitoisuus oli 190 g/kg ka. Myös lehmien maito-, valkuais- ja laktoosituotokset vähentyivät, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla. Maidon ureapitoisuus ja virtsassa erittyvän typen määrä lisääntyivät, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla ja ruokinnan raakavalkuaispitoisuus lisääntyi. Tulosten perusteella rypsiä ei voi korvata härkäpavulla ilman lehmien rehun syönnin ja maitotuotoksen vähentymistä. Osa rypsistä voidaan korvata härkäpavulla ilman, että lehmien rehun syönti tai maitotuotos vähentyvät niin paljon kuin rypsin korvaamisella kokonaan härkäpavulla. Rypsin ja härkäpavun seoksella voidaan myös varmistaa paremmin lehmien riittävä aminohappojen saanti kuin pelkällä härkäpavulla.
  • Naukkarinen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kiinnostus nurmipalkokasvien mahdollisuuksiin vähentää epäorgaanisten lannoitteiden käyttöä sekä lisätä nurmirehujen valkuaisomavaraisuutta on kasvussa. Nurmipalkokasvien lisäys nurmiheinien seokseen kasvattaa sadon määrää ja valkuaispitoisuutta. Sinimailanen (Medicago sativa L.) ja puna-apila (Trifolium pratense L.) yleisesti soveltuvat muita nurmipalkokasveja paremmin seoskasvustoihin kasvutavaltaan ei aggressiivisten nurmiheinien kutein timotein (Phleum pratense L.) kanssa. Timotein eteläisten ja pohjoisten lajikkeiden välillä satoisuudessa ja kasvurytmissä on havaittu eroja, mutta lajikkeen vaikutuksista seoskasvustojen kasvurytmiin tarvitaan lisää tutkimustuloksia. Aineisto kerättiin Luonnonvarakeskuksen Ylistaron koeasemalle perustetulta nurmikokeelta ensimmäiseltä satovuodelta kasvukaudella 2017 osana vuonna 2016 alkanutta VALNURRE -hanketta. Tarkastelussa oli kahdeksan koejäsentä: sinimailasen, puna-apilan sekä timotein eteläisen ja pohjoisen lajikkeen puhdas- ja seoskasvustot, jotka niitettiin kaksi tai kolme kertaa. Kasvukaudella seurattiin kasvuston pituuden, lehtialaindeksin (LAI), kasvuasteen sekä biomassan kehitystä. Tuoresadosta tehtiin botaaninen analyysi sekä proteiinianalyysi. Mittaustulosten perusteella laskettiin kuiva-ainesato, pinta-alavastaavuussuhde (LER) sekä typen peltotase koejäsenittäin. Sinimailanen kärsi jopa 95 % talvituhoista, sen kasvuunlähtö oli hidasta eikä se kyennyt kilpailemaan puhdaskasvustossa rikkoja tai seoskasvustoissa timoteita vastaan. Puna-apila menestyi paremmin ja oli selvästi sinimailasta satoisampi seoskasvustoissa saavuttaen keskimäärin 12,1–13,8 t kg ka/ha kuiva-ainesadon, timotein lajikkeella ei kuitenkaan ollut merkitsevää vaikutusta. Kahden niiton menetelmässä suurimman sadon 14,3 t kg ka/ha tuotti eteläinen timotei, kun kolmen niiton menetelmässä satoisin oli pohjoinen timotei 14,8 t kg ka/ha. Botaanisessa analyysissä nurmipalkokasveja oli keskimäärin enemmän pohjoisen timotein seoksissa. Poikkeuksellisen viileä kasvukausi vaikutti nurmipalkokasvien menestymiseen puhdas ja seoskasvustoissa. Seoskasvustot eivät olleet satoisampia verrattuna timotein puhdaskasvustoihin eikä timotein lajikkeiden välillä ollut merkittävää eroa. Nurmipalkokasvit eivät merkitsevästi parantaneet sadon tai valkuaisen määrää. Seoskasvusto voi kuitenkin parantaa nurmipalkokasvien talvehtimista ja säilymistä kasvustossa. Sinimailasen ja puna-apilan puhdas- ja seoskasvustojen typpitase oli timoteikasvustoja parempi ja ne hyödynsivät typpeä selvästi tehokkaammin.
  • Sipilä, Jenni (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän tutkielman tavoitteena oli tutkia rehun vähäisen valkuaispitoisuuden ja aminohappotäydennysten vaikutusta ravintoaineiden sulavuuteen ja valkuaisen hyväksikäyttöön siniketuilla loppukasvatusvaiheessa. Tavoitteena on sinikettujen valkuaisruokinnan optimointi, jotta rehukustannuksia ja ravinnepäästöjä saataisiin pienennettyä. Tutkimus toteutettiin Kannuksessa Luova Oy:n tutkimustilalla 21.-28.10.2016. Kokeeseen valittiin 20 urossinikettua, jotka jaettiin viiteen käsittelyryhmään. Käsittelyt olivat: kontrolli (valkuaista 24% metabolisesta energiasta (ME)), valkuainen 20% ME:stä, valkuainen 20% ME:stä + metioniini, valkuainen 16% ME:stä + metioniini sekä valkuainen 16% ME:stä + metioniini ja histidiini. Eläimet olivat kokeen ajan yksittäin metaboliahäkeissä, joissa niiltä saatiin kerättyä sonta ja virtsa. Ravintoaineiden näennäistä sulavuutta tutkittiin kokonaiskeruumenetelmällä. Välittömästi lopetuksen jälkeen ohutsuolen viimeisen kolmanneksen sisältö kerättiin ja näytteestä määritettiin aminohappojen näennäinen ohutsuolisulavuus. Valkuaisen hyväksikäyttöä tutkittiin typpitasemenetelmällä. Lopetusta edeltävänä päivänä eläimiltä otettiin verinäytteet, joista määritettiin plasman aminohapot ja urea. Ravintoaineiden sulavuudessa ei havaittu suurta vaihtelua valkuaisen vähentyessä, paitsi valkuaisen sulavuus heikkeni yhdeksän prosenttiyksikköä kontrollin ja alimman valkuaistason omaavan ryhmän välillä. Typen hyväksikäyttö parani valkuaisen vähentyessä. Virtsan mukana eritetyn typen määrä väheni valkuaispitoisuuden vähentyessä mutta typen pidättymisessä ei ollut eroja. Metioniinin, histidiinin, lysiinin ja kysteiinin sulavuudessa havaittiin eroja, mutta muiden aminohappojen sulavuuteen koekäsittelyt eivät vaikuttaneet. Aminohappotäydennykset paransivat kyseisten aminohappojen sulavuutta merkitsevästi. Plasman ureapitoisuudessa ei ollut eroja, mutta joidenkin aminohappojen osalta plasman pitoisuudet vähenivät valkuaisen vähentyessä. Valkuaisen vähentäminen ei vaikuttanut muiden ravintoaineiden kuin valkuaisen sulavuuden heikentymiseen. Valkuaismäärän väheneminen ei vaikuttanut typen pidättymiseen eli pienempikin valkuaisen määrä tyydytti siniketun valkuaistarpeen loppukasvatusvaiheessa.