Browsing by Subject "raha"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Meklin, Noora-Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Kenttätyöni tavoitteena Kuuban pääkaupungissa Havannassa oli tutkia saaren suosituinta uskontoa santeríaa. Kysellessäni ja keskustellessani ihmisten kanssa uskonnosta, keskustelut päätyivät kuitenkin lähes poikkeuksetta käsittelemään rahaa. Varsinkin uskontoon vihkiytymättömät toivat usein julki avoimen paheksuntansa ja käsityksensä kaupallistuneesta santeríasta. Uskonnonharjoittajat toisaalta puolustivat lojaalisti uskontoaan, mutta myönsivät uskonnollisten rituaalien hintojen nousseen, yleisen hintatason nousun myötä. Lisäksi monia heistä huoletti perinteisinä pidettyjen arvojen, sääntöjen ja yleisen moraalin rapistuminen. Tästä uskonnon ja rahan yhteen liittävästä, mutta toisaalta vastakkain asettelevasta diskurssista tuli lähtökohta tutkielmalleni. Santería on vuosisatoja kestäneen kulttuurisen ja historiallisen prosessin tuloksena syntynyt synkretistinen kreoliuskonto, jossa afrikkalaiset ja eurooppalaiset uskomukset yhdistyvät omaksi uudenlaiseksi uskonnolliseksi kokonaisuudekseen. Kuubaan santerían juuret tulivat afrikkalaisten yoruba-orjien mukana 1700-luvulta alkaen. Santerían kosmologia perustuu käsitykselle yhdestä ylimmästä jumaluudesta ja tämän alaisuudessa vaikuttavista jumalista, orishoista sekä idealle, että nämä orishat ovat ihmisten spirituaalisia vanhempia sekä suojelijoita. Santerían harjoittamisen peruspilareita ovat initiaatio-, konsultaatio- sekä uhraamisseremoniat, joiden kautta paitsi ylläpidetään historiallista jatkumoa edeltäviin sukupolviin ja luodaan siteitä uskonnollisen perheen kesken, niin myös kommunikoidaan jumalten kanssa. Näihin rituaaleihin liittyvien kustannusten ja maksujen kautta santería myös yhdistyy talouden ja kaupankäynnin maailmaan: seremonioihin tarvittavat, osin hyvinkin hintavat, materiaalit täytyy ostaa ja lisäksi rituaalien suorittajille kuuluu maksaa palkkio. Kalliit uskonnolliset rituaalit ja surkea taloustilanne onkin juuri se mahdoton kombinaatio, johon santeríaan liittyvät jännitteet Kuuban kontekstissa kiteytyvät. Vallankumouksenjälkeistä sosialistista Kuubaa pyöritti neuvostoavuin tuettu jakelu- ja säännöstelytalous, joka piti huolen kansalaisten perustarpeista; rahalle ei ollut tarvetta – tämä oli myös sosialismin ideologinen tavoite. Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 jäi Kuuba yhtäkkiä taloudellisesti täysin tyhjän päälle – ja jakelutalouteen opetetut ja siitä riippuvaiset kansalaiset oman onnensa nojaan. Tämän talouskriisin jäljiltä mustanpörssin kauppa alkoi kukoistaa ja yhtäkkiä rahalle olikin suurempi tarve kuin koskaan, mutta sitä oli käytössä vain harvoilla ja etuoikeutetuilla: niillä ketkä työskentelivät turismin piirissä tai niillä, joille sukulaiset lähettivät rahaa ulkomailta. Valtion oli talouden elvytysyrityksissään toimittava sosialistisen ideologiansa vastaisesti hakeutuessaan takaisin globaalien talousmarkkinoiden piiriin ja panostaessaan mm. ulkomaisiin sijoittajiin ja turismiin sekä sallimalla yksityisyrittäjyyden. Tällainen talouspolitiikka yhdistettynä kahden valuutan järjestelmään sai aikaan sen, että kuubalainen yhteiskunta alkoi paitsi rahallistua niin myös eriarvoistua nopeassa tahdissa: vallankumouksen päämäärä oli nimenomaisesti ollut sosiaalisesti oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen yhteiskunta, mutta talouskriisin ja rahan laajamittaisen käyttöönoton jäljiltä oltiin tilanteessa, jossa Kuubassa oli kaksi luokkaa: ne, joilla on dollareita ja ne, joilla dollareita ei ole. Vakuutellessaan virallisessa retoriikassaan sosialismia, mutta toimiessaan käytännössä kapitalistisia rakenteita tukien, valtio näytti mallia kaksinaismoralismille, josta sittemmin tuli myös kansalaisten puutteen motivoimaa toimintaa määrittävä tekijä: yhteisesti jaetusta puutteen kokemuksesta tuli moraalittoman ja jopa rikollisten toimeentulokeinojen sosiaalisesti hyväksytty oikeutus. Ristiriitaiset lojaliteetit ovat olennainen osa myös santerían muotoutumisen historiaa, mutta siinä missä menneisyydessä tasapainoiltiin siirtomaaisäntien ja sosialistisen ateistisen valtion vaateiden kanssa, nykyisin nuo arvovalinnat tapahtuvat pyhän ja rahan välillä: taloudelliset haasteet koettelevat myös uskonnonharjoittajia, mutta toisaalta jumalat olettavat palvontaa ja kunnioitusta maallisista rahahuolista riippumatta. Ristiriitaisia käsityksiä santeríasta on osaltaan ollut synnyttämässä myös Kuuban valtion nykyinen strategia käyttää afrokuubalaisia uskontoja kaupallisiin tarkoituksiin erityisesti turismin kontekstissa. 1990-luvun talouskriisistä seurasi Kuubassa paitsi suuria taloudellisia niin myös kulttuurisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Siitä puhutaan myös moraalin ja arvojen kriisinä, sillä toisaalta yhteisesti jaetusta puutteen kokemuksesta toisaalta rahasta on tullut kaikkea ihmisten toimintaa, myös heidän moraaliaan, määrittävä tekijä. Puutteen, moraalin ja rahan tavoittelun näkökulmasta santerían kaltainen uskonto, jonka perustoimintoihin ja -rakenteisiin raha olennaisesti liittyy, näyttäytyy siis tämän päivän Kuubassa erityisen problemaattisena.
  • Kabata, Miika (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan Aristoteleen taloudellista filosofiaa. Tutkimuskohteena on erityisesti Aristoteleen esittämä yhteiskunnallisen työnjaon, vaihdon ja rahan muodostamien yhteiskunnallisten suhteiden luonteen analyysi. Aristoteles piti vastavuoroisen oikeudenmukaisuuden saavuttamista vaihtosuhteissa työnjaollisesti eriytyneen kaupunkivaltion olemassaolon kysymyksenä. Aristoteleen tärkeimmät taloudellis-filosofiset kirjoitukset ovat löydettävissä Nikomakhoksen etiikan viidennen kirjan viidennestä luvusta ja Politiikan ensimmäisen kirjan kahdeksannesta ja yhdeksännestä luvusta. Koska Aristoteleen filosofia muodostaa verrattain yhtenäisen kokonaisuuden, on perusteltua tuoda mukaan laajasti Aristoteleen filosofian muita osa-alueita sikäli kuin ne liittyvät myös taloudellisten ilmiöiden analyysiin. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään Aristoteleen filosofiaa ja antiikin Kreikan yhteiskunnallisia ja taloudellisia olosuhteita käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Tarkastellessaan vaihtosuhteiden ja rahan olemusta Aristoteles kehittää ensimmäisen tunnetun systemaattisen käsitteellisen viitekehyksen markkinailmiöiden analysoimiseksi. Tämän vuoksi Aristoteleen taloudellisella filosofialla on ollut merkittävä historiallinen vaikutus käsitteellisenä perustana, jolle sekä skolastikot että islamilaiset filosofit rakensivat taloutta koskevia käsityksiään. Toisaalta Aristoteleen käsitykset ovat 1900-luvulla joutuneet taloudellisessa ajattelussa jossain määrin sivuraiteelle. Tutkielmassa pyritään kontekstualisoimaan Aristoteleen vaihtoa koskeva ongelmanasettelu ankkuroimalla teksti antiikin Kreikan yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Tärkeimpien tekstinkohtien argumenttirakenteiden analyysin ja keskeisten käsitteiden eksplikoinnin avulla pyritään tuomaan esille Aristoteleen teoreettiset taustaoletukset ja selventämään hänen taloudellista ajatteluaan koskeva ongelmanasettelua. Aristoteles näkee tarpeen ihmisyhteisöjen synnyn ja jatkuvuuden luonnollisena perustana. Tarpeiden tyydyttämisen ensisijainen väline on kotitalous. Yhteen liittyneet kotitaloudet muodostavat kaupunkivaltion. Aristoteles analysoi eri vaihtomuotoja, joita syntyy erikoistuneiden tuottajien välille. Kaupunkivaltion jäsenten on vaihdettava rahan välityksellä tuotteitaan. Aristoteles erottaa toisistaan ”luonnolliset” ja ”luonnottomat” vaihtomuodot. Luonnolliset vaihtomuodot edistävät kaupunkivaltion yhtenäisyyttä tuomalla erikoistuneet tuottajat yhteen vaihtoyhteisön tasavertaisina jäseninä. Luonnollisia vaihtosuhteita vastaan Aristoteles asettaa luonnottomat vaihtomuodot, jotka rikkovat vastavuoroista oikeudenmukaisuutta ja siten horjuttavat kaupunkivaltion yhteiskunnallista järjestystä. Aristoteleen vaihdon analyysi kytkeytyy vastavuoroisen oikeudenmukaisuuden teemaan. Vastikkeiden vaihto on kaupunkivaltion olemassaolon edellytyksenä. Toisaalta tuotteiden välisen samanarvoisuuden olemassaolo on niiden vaihdon ehtona. Kolmanneksi vaihdettavien tuotteiden arvon yhteismitallisuus on edellytys niiden vaihdossa ilmenevälle samanarvoisuudelle. Aristoteles pyrkii ratkaisemaan tavaroiden yhteismitallisuuden ongelman siinä kuitenkaan onnistumatta. Aristoteleen näkökulmasta eettinen ja taloudellinen ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Taloutta, kuten muitakin elämänalueita, on voitava tarkastella hyvän elämän näkökulmasta. Aristoteleen taloudellinen analyysi on sidoksissa antiikin Kreikan yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Aristoteleen ongelmanasettelua ei voida ymmärtää irrallaan antiikin Kreikan historiallisesta perinteestä, luokkasuhteista ja tuotantotavasta.
  • Nikkilä, Marita; Raijas, Anu; Aalto-Setälä, Ville (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 109
    Hintatietoisuuden tutkimisella on pitkät perinteet, mutta Suomessa kiinnostus sen tutkimiseen virisi vasta euron käyttöönoton myötä. Yhteisvaluutan käytössä mielenkiintoinen tarkastelunäkökulma on erityisesti euroilluusion vaikutus tuotteen arvon ymmärtämiseen. Tutkimus käsittelee euromaiden kuluttajien kokemuksia euron käytöstä sekä suomalaisten kuluttajien hintatietoisuuden kehitystä viiden ensimmäisen eurovuoden aikana. Tutkimuksessa käytetään kolmea erilaista aineistoa. Ensiksi hyödynnetään Euroopan komission vuosina 2002-2006 keräämiä Eurobarometreihin sisältyviä aineistoja. Toiseksi käytetään Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosina 2001-2007 keräämiä hinta- ja hinta-arvioaineistoja. Euron käyttöönotto sekaannutti ihmisten käsityksiä tuotteiden hinnoista. Vuoden 2002 alussa, heti käyttöönoton jälkeen, euromaiden kansalaisten mielestä hinnat nousivat. Hintatietoisuus ei ole käytännöllisesti katsoen parantunut vuosina 2002-2007 ollenkaan, vaan on jopa huonontunut alkushokin jälkeen. Euron käyttöönotto ei ole muuttanut vain yksittäisiä hintoja, vaan muokannut uudelleen koko hinnoittelusysteemiä markkinoilla. Hyvin hidas hintatietoisuuden paraneminen voi johtua selkeiden hinnoittelumallien puuttumisesta, jollaiset markka-aikana olivat kuluttajien tietoisuudessa. Yksi selitys heikentyneelle hintatietoisuudelle on entisten rahayksiköiden käyttö kuluttajien hahmottaessa tuotteiden hintojen todellista arvoa. Kuluttajat koko euroalueella tukeutuvat edelleen vahvasti entisiin kansallisiin valuuttoihin ostoksia tehdessään. Mitä suuremmista summista on kyse, sitä enemmän kuluttajat kääntävät hinnat mielessään vanhoiksi valuutoiksi. Pysyvän hintatietoisuuden heikkenemisen yhtenä syynä voi olla se, että ainakin alhaisissa hinnoissa euron nimellisarvo on vaikeampi ymmärtää ja muistaa kuin mitä markan arvo oli. Usein yksi euro voi kuluttajien ymmärryksessä olla yksi markka. Kansallisen valuutan aikana markka, noin 16 senttiä, oli usein käytetty arvioyksikkö. Euroaikana yhdestä eurosta tai 50 sentistä on tullut hinta-arvioiden yksikkö. Hinta-arvioiden asteikko on siis muuttunut karkeammaksi. Sen sijaan kaupassa tuotteiden hinnoitteluyksikkö on yksi sentti. Näin olleen kauppa ja kuluttajat 'hinnoittelevat' tuotteita eri asteikoilla. Hintatietoisuus vaihtelee suuresti eri-ikäisten kuluttajien välillä, ja 50-79-vuotiaiden hintatietoisuus on heikentynyt eniten. Niin Suomessa kuin muissakin euromaissa nuoret ilmoittavat omaavansa vähiten ongelmia euron käytössä. Vaikka näin varmaan onkin, on mahdollista, että nuoret eivät piittaisi edullisten tuotteiden hinnoista. Heille ei todennäköisesti koskaan synnykään sellaista mielenkiintoa hintojen seuraamiseen, mikä vanhemmilla ikäluokilla on ollut. Elintarvikkeiden hinnoista piittaamattomuus voi olla yleisempikin syy: elintason noustessa kuluttaja ei katso tarpeelliseksi rasittaa muistiaan sellaisten tuotteiden hinnoilla, joiden osuus hänen kaikista menoistaan on vähäinen. Kuluttajien hintatietoisuus on vielä viisikin vuotta euroon siirtymisen jälkeen huomattavasti heikompi kuin markka-aikana. Viidessä vuodessa tukeutuminen markkoihin on vähentynyt, mutta hintojen ilmoittaminen euroina ei ole vieläkään luontevaa. Hintojen oppiminen on monimutkainen prosessi, koska kuluttajat joutuvat opettelemaan samanaikaisesti kaksi suurta asiaa: uudet hinnat ja uuden hinnoittelusysteemin. Kyse on uudelleen oppimisesta, mikä tapahtuu hitaasti.
  • Mattila, J. (Helsingin yliopisto, taloustieteen laitos, 2006)
    Selvityksiä
  • Rovaniemi, Sirpa (2004)
    Tarkastelen kahden kansalaisjärjestön, Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (TAMY) ja intialaisen gandhilaisen kansalaisjärjestön Gramin Vikas Vigyan Samitin (Gravis) kehitysyhteistyösuhdetta. Kysyn, millaisiin subjektipositioihin tamperelaiset opiskelijat ja intialaiset gandhilaiset aktivistit asettavat itsensä ja toisensa kehitysavun antajina ja vastaanottajina. Kysyn, millaisia merkityksiä Gravisin aktivistit ja opiskelijat kiinnittävät rahaan, ja tarkastelen heidän puhettaan rahasta antropologisten vaihto- ja lahjateorioiden kautta. Vuosina 1993–2003 keräämäni aineisto koostuu etnografisesta havainnoinnista, haastatteluista, yhdestä neuvottelusta, sekä kirjallisesta materiaalista. Otan tutkimusongelmaani diskursiivisen näkökulman, eli keskityn puheeseen sosiaalisia suhteita rakentavana, uusintavana ja uudistavana tekijänä. Subjektiposition lisäksi työni toisena keskeisenä käsitteenä on tulkintakehys, jonka kautta olen analysoinut TAMY:n ja Gravisin institutionaalisia konteksteja. Intiassa tehty etnografinen tutkimus selittää osaltaan sitä, miten intialaiset suhtautuvat rahaan ja talouteen. Kuitenkin intialaiset kansalaisjärjestöt suhtautuvat ulkomaiseen rahoitukseen eri tavoilla. Antropologit Jonathan Parry ja Maurice Bloch (1989: 22–23) kiinnittävät huomiota siihen, että rahaan liittyvät merkitykset vaihtelevat suuresti paitsi kulttuurien välillä, myös kulttuurien sisällä. Parry ja Bloch argumentoivat, että erilaiset maailmankuvat tuottavat erilaisia tapoja merkityksellistää raha (Parry ja Bloch 1989: 19). Opiskelijat ovat kokeneet rahasta keskustelemisen ja rahan käsittelemisen vaikeaksi ja epämiellyttäväksikin. Gravisin aktivistien puheessa raha kietoutuu osaksi sosiaalisten suhteiden verkostoa, yhdeksi yhteistyön muodoksi, ja resurssiksi muiden joukossa. Gravisin aktivistien rahaan kiinnittämät merkitykset rakentuvat voimakkaasti gandhilaisen tulkintakehyksen, ja siihen kuuluvan lahjan (dana) käsitteen kautta. Vaikka opiskelijat ovat pyrkineet asettumaan fasilitaattorin tai kumppanin positioon, ja rakentamaan tasaveroista suhdetta, niin välillä he ovat lipsahdelleet asiantuntijan positioon puheessaan ja toiminnassaan. Gravisin aktivistit positioituvat voimakkaasti gandhilaisen tulkintakehyksen ja intialaisen kehityskritiikin kautta asiantuntijan positioon, ja ovat sitä kautta vahvassa neuvotteluasemassa suhteessa ylioppilaskuntaan. Molemmat osapuolet korostivat vastavuoroisuuden merkitystä, ja olivat yhteistyöhön kuuluneisiin vierailuihin erittäin tyytyväisiä. Gravisin aktivistien puheessa olennaiseksi nousi se, että osapuolten välille syntyy pitkäaikainen suhde, joka sisältää molemminpuolista auttamista ja pitkäjänteistä työskentelyä yhteisen päämäärän eteen. Gravisin aktivistit korostivat kollektiivisten tavoitteiden ja organisatorisen oppimisen tärkeyttä. Opiskelijoiden puheessa nousi voimakkaammin esille henkilökohtainen hyöty ja oppiminen. Gravisin aktivistit korostivat omaehtoisen kehityksen tärkeyttä. Se, että Gravis pyrkii toteuttamaan omaehtoista kehitystä, aiheuttaa hankausta opiskelijoiden ja Gravisin väliseen kommunikointiin ja raportointiin. Gravisin aktivistien nähdessä kehitysapusuhteen pitkäjänteisenä yhteistyöprosessina tamperelaiset opiskelijat käsittivät yhteistyön ennemminkin projekteina, jotka alkavat ja loppuvat. Tämä erilaisten aikajänteiden kohtaaminen aiheuttaa jännitteitä gandhilaisten ja opiskelijoiden välisiin suhteisiin.
  • Ihantila, Kimmo (Helsingfors universitet, 2014)
    This thesis examine young college student's consumption resources and consumption. I study how consumption resources are related to college student's consumption. The research has been carried out qualitative, phenomenography research method, where object of examination are student's views of consumption, use of time, student loan use and themes between essential and luxurious consumption. I used interviews as a method of collecting data, which suits for a phenomenography research. The empirical material consist of 13 student's interviews. I analysed material by using content analysis and typecasting. Available resources, such as income, are important for consumers. Students who took part research have low income level compared to the rest population. Financial aid to students consist of student grant, housing benefit and student loan. Majority of interviewees drew student loan in addition to student grant. Nearly all interviewees received financial support from their parents. Housing cost took the majority of interviewees money. The students lived mainly in apartment building. Time is addition to money other household's central resources, because it analyse household daily action. When examine meaning of time in young college students' consumption appear that many students have four sector in regard to the use of time. This sectors are work, study, housework and free time. As a result of study student's temporal resources are scanty, because working is secondary. Due to small incomes and temporal resources young college student's consumption is emphasized to essential consumption as food, housing costs and bills. Young's weak economic situation cause that young use consumption credit or loan to essential consumption or luxurious consumption. This may lead to get into debt if the use of money not control. Students spend money on luxurious consumption, as bars, restaurants and student parties. They also spend their money on hobbies, different events and journeys too. Students draw student loan in order to achieve better standard of living.
  • Markkula, Outi (2017)
    Tässä kirjallisessa opinnäytteessä aiheenani on työ. Pitkien opintojen jälkeen olen vihdoin valmistumassa ammattiin: tanssitaiteilijaksi. Valmistumisen kynnyksellä yritän hahmottaa, mitä ammatissa toimiminen käytännössä tarkoittaa. Kirjoitan työn tekemisestä konkreettisen työesimerkin, Ulkorastilla-projektin, läpi. Ulkorastilla on Anna Kuparin kanssa toteuttamamme "oma taiteellinen projekti", eli eräänlainen varjolopputyö. Dialogimuotoisessa johdannossa vyörytän esiin ryöpyn ääniä, jotka kilvan keskustelevat aiheeni ympäriltä. Johdanto toimii paitsi introna opinnäytteeni teemoihin ja Ulkorastilla-projektiin, myös tapaan, jolla kirjoitan. Pyrin tekstissäni moniäänisyyteen: spontaani, analyyttis-teoreettinen ja henkilökohtainen käyvät keskustelua läpi tekstin. Sisällöllisessä ja metodologisessa johdannossa tarkennan taktiikoita, joiden avulla eri ääniä kutsutaan esiin. Pelkään ja haaveilen kuvaa näkökulmaa, jolla lähestyn tulevaisuutta. Se ei ole optimaalinen, mutta toivoa on. Luvussa Tanssi kohtaamisen tiellä kuvaan Ulkorastilla-projektin vastaanottoa kahdessa erilaisessa instituutiossa: palvelutalossa ja tanssifestivaalilla. Reaktioiden avulla tuon esiin asenteita, joita ulkopuolelta asetetaan esimerkiksi tanssin, esityksen, tiedon ja asiantuntijuuden käsitteisiin. Pohdin ennakkoasenteiden merkitystä kohtaamisen tapahtumassa. Lisäksi kirjoitan tiedon ja vallan sekä ajan ja ajattelemisen suhteesta. Pidän arvokkaana erimielisyyttä, jota vasten minun tulee mahdolliseksi piirtää omaa ajatteluani esiin. Sitten on vuorossa Väliaika. Epäusko valtaa, hermostun. Ennen seuraavaa pitkää lukua tulee tarpeelliseksi paikantaa, missä seison. Olen huolissani lähdekirjallisuuden ja oman ääneni sekoittumisesta: kuka täällä oikein puhuu? Lopulta löydän jälleen syyt, miksi lähteisiini tartuin. Luvussa Asenteet työelämän kohtaamisen tiellä tongin lähdemateriaalejani löytääkseni selityksen kiusalliselle ajatusvääristymälle: jokin estää minua näkemästä tanssitaiteen tekemistä oikeana työnä. Löydän ajattelustani kaksi työn tekemiseen liittyvää uskomusta: työn kuuluu olla raskasta ja siitä kuuluu saada palkkaa. Pohdin työn tekemisen motiiveja, työn ja vapaa-ajan välistä liukumaa sekä rahan läsnäoloa taidekeskustelussa. Katson tulevaan kasvavalla kauhulla: työelämä näyttäytyy kiireenä ja kilpailuna, jossa levolle ei ole sijaa. Pohdin, millaisia ajallisuuksia taiteen tekeminen tarvitsee ja kuinka ne ovat ristiriidassa jatkuvan kasvun ideologian kanssa. Kirjoitan kilpailuympäristöstä, joka altistaa turvattomuuden tunteelle ja ylläpitää vaihtoehdottomuutta sekä työn tekemisen käytänteissä että yksilön ajattelussa. Päätän luvun pohtimalla, miksi kriisipuhe lannistaa ja kuinka ongelmat voisi ehkä sittenkin nähdä ratkaisuina. Loppupäätelmissä en summaa mitään, vaan annan yksityiskohdan puhua puolestaan. Epilogi on loppukevennys.
  • Kontro, Valto (Helsingin yliopisto, 2019)
    Metsästysoikeus on Suomessa sidottu maanomistukseen. Tämä oikeudellinen järjestely on peräisin jo Ruotsin vallan ajalta. Maanomistaja voi halutessaan vuokrata metsästysoikeutensa toiselle taholle, joka yleensä on metsästysseura tai -seurue (jäljempänä seura). Vastike metsästysvuokrasta on yleensä riistaliha, palvelut tai raha. Tavoitteenani on tässä työssä selvittää, onko raha yleistymässä vaihdon välineenä suomalaisessa metsästyskulttuurissa osana maanvuokrausjärjestelyä. Lisäksi tavoitteena on selvittää vastikkeiden suuruus sopimuksissa, joissa vastikkeena on raha eri maanomistajaryhmillä ja riistakeskusalueilla. Aineisto on kerätty kahdella kyselyllä, joista ensimmäinen lähetettiin 1554 hirvenpyyntilupaa hakeneelle metsästysseuralle vuonna 2006. Vastauksia kertyi 882 kappaletta. Toinen kysely lähetettiin edelliseen kyselyyn vastanneelle 839 seuralle vuonna 2017 ja siihen vastasi 476 seuraa. Tämän opinnäytteen kannalta on olennaista, että kyselyt sisälsivät kysymyksiä seurojen vuokrakuluista, alueiden koosta sekä omistuksista ja rahavastikkeista. Vastanneilta seuroilta laskettiin rahavastikkeellisten metsästysmaiden osuus kokonaispinta-alasta vuosilta 2005 ja 2016 ja tarkasteltiin ovatko niiden keskimääräiset osuudet muuttuneet koko maassa ja eri riistakeskusalueilla. Myös riistakeskusalueiden keskimääräisiä metsästysmaiden hehtaarihintoja ja niiden muutoksia tutkittiin molemmilta vuosilta. Tarkastelussa otettiin huomioon myös eri maanomistajaryhmät. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin onko riistataloudellisesti arvokkaiden hirvieläinten pyyntialueiden suhteellisella osuudella kokonaispinta-alasta yhteyttä seurojen kokonaisvuokrakuluihin. Tulokset osoittivat, että rahavastikkeellisten metsästysmaiden osuudet kokonaismetsästyspinta-aloista koko Suomessa ovat pienentyneet. Pelkästään yksityisen sektorin omistamia maita tarkasteltaessa muutos oli vähäisempi. Riistakeskusalueittain tarkasteltaessa tilastollisesti merkitseviä muutoksia löytyi muutamalta alueelta. Hehtaarivuokrat kasvoivat vuosien välillä yksityishenkilöiden ja metsäyhtiöiden omistamilla mailla. Yhteisöt-ryhmän kohdalla tilastollisia eroja vuosien välillä ei havaittu. Valtion mailla hinnat eivät olleet muuttuneet rahanarvon muutoksen mukana, vaan olivat inflaatio huomioiden 2 % pienemmät. Maanomistajaryhmillä oli myös keskenään erisuuruiset keskivuokrat vuonna 2016. Hirvieläintenmetsästyspinta-alan suhteellisen osuuden ja seurojen kokonaisvuokrakulujen välillä ei löytynyt yhteyttä. Hehtaarihinnat näyttäisivät olevan kasvussa, mutta kuitenkin valtaosa metsästysmaista vuokrataan rahavastikkeetta. Yksityismaanomistajat asuvat tulevaisuudessa kuitenkin yhä kauempana omistamastaan metsästä, joten rahavastikekäytäntö saattaa tulevaisuudessa yleistyä.
  • Koivumäki, Anna (Helsingfors universitet, 2011)
    Nykylapsuudesta on tullut varsin kulutuskeskeistä. Tämän päivän lapset kasvavat valtaisan tavara- ja elämysmaailman ympäröimänä ja he osallistuvat myös kuluttajina yhteiskuntaan. He ovat huomispäivän aikuiskouluttajia, joiden arvot ja asenteet kuluttamista kohtaan muotoutuvat osin jo lapsuudessa. Lapset ovat myös markkinoinnille kiinnostava kohderyhmä ja yhä nuoremmat tunnistavat mainoksista tuttuja brändejä. Tässä tutkimuksessa käsitellään helsinkiläislasten omaa rahaa heidän omasta näkökulmastaan. Useimmiten tämä oma raha on joko viikkorahaa tai kuukausirahaa. Näkökulma tutkimukseen on kulutussosiologinen. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Viviana Zelizerin teoriaa rahan luokittelusta ja korvamerkitsemisestä. Kiinnostuksen kohteena ovat myös olleet lasten rahaan ja sen käyttöön liittyvät arvot. Tutkitut lapset ovat iältään 9.-13.- vuotiaita. Tutkimuksen pohjana on valmis aineisto, joka on kerätty Survey-tutkimuksena keväällä 2008. Aineiston analyysissä on käytetty sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista lähestymistapaa. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia ja sisällönanalyysiä. Vaikka lapsuuteen ja nuoruuteen liitetään usein huoli holtittomasta kulutuksesta ja materialistisista arvoista, aineiston pohjalta voi väittää, että huoli on ainakin osittain aiheeton. Tutkimuksesta käy ilmi, että 9- 13-vuotiaiden helsinkiläislasten kulutustavat ovat yleisesti ottaen säästäväisyyttä ihannoivat, joskin myös materialistisia asenteita tulee ilmi. Helsinkiläislapset ovat omaksuneet aikuisyhteiskunnan luomat ja ylläpitämät asenteet "järkevästä" rahankäytöstä. Rahankäytössään lapset eivät näe minkäänlaista ristiriitaa, vaan sekä kuluttaminen, että säästäminen on lapsille hyvin luontevaa. Lapset, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet mainoksiin ja markkinointiin suhtautuvat rahankäyttöön mutkattomasti ja järkevästi. Tutkimuksessa ei noussut missään vaiheessa ilmi, että lapset ihannoisivat kerskakulutusta tai ylenpalttista rahankäyttöä, vaan säästäväisyyden normi heijastui myös lasten retoriikassa. Kaiken kaikkiaan vaikutelma lasten suhteesta rahaan oli hyvin realistinen. He myös näyttivät ymmärtävän rahan arvon ja olivat valmiita säästämään päästäkseen tavoitteeseensa. Alueellisesti Helsinki näyttäytyy hyvin homogeenisena, eikä mittavia eroja lasten oman rahan määrässä esiinny.