Browsing by Subject "rahaliitto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Kaitila, Ville (2001)
    This licentiate thesis analyses fiscal policy co-ordination under imperfect labour markets and monetary union. Fiscal policies may have positive and/or negative spillovers that may lead to welfare losses. These spillovers can be internalised through policy co-ordination. First, we discuss policy credibility, time-inconsistency, and commitment, and then make a survey of policy co-ordination literature. Finally we extend an existing model to analyse fiscal policy co-ordination in a static two-country macro-economic framework. We compare uncoordinated and co-ordinated fiscal policies in a Nash game and two Stackelberg games with first the governments and then the labour unions as leaders. The results are analysed as functions of the governments' inflation aversion. We interpret the Nash game and the game with the labour unions as Stackelberg leaders as regimes in which the governments are unable to commit to their fiscal policies. The results of these two games differ only slightly. Also, there is very little difference between the uncoordinated and co-ordinated cases. The results are different in the Stackelberg game with the governments as leaders. Here the governments are able to commit in the eyes of the labour unions. Compared to the other two games, commitment results in stricter fiscal policies, lower nominal wages, lower inflation, higher real wages, lower employment and output, and higher labour union utility. Also there is a difference between the uncoordinated and co-ordinated cases. Co-ordination leads to a less strict fiscal stance, higher inflation and nominal wages, lower real wages, higher employment and output, and lower labour union utility. According to the results, governments should either let the labour unions be leaders or co-ordinate their policies if they are leaders themselves. Meanwhile, the labour unions gain from letting the governments act as leaders, especially if the latter do not co-ordinate their fiscal policies. The best case is therefore not the same for the governments and the labour unions. Our results emphasise the benefits from fiscal policy co-ordination when the fiscal authorities are able to make a commitment to their policies. Lack of commitment neutralises any effects from fiscal policy co-ordination.
  • Rantala, Mark Tapio (2004)
    Pro gradu –tutkielman tarkoitus on selvittää teoreettisen mallin avulla työttömyyden, inflaation ja palkkojen määräytymistä rahaliitossa. Keskeisenä tarkastelun kohteena on ammattiliittojen ja rahaliiton keskuspankin strateginen vuorovaikutus järjestäytyneillä työmarkkinoilla. Mallissa ammattiliitot, keskuspankki ja yritykset tekevät kukin vuorollaan päätöksiä nimellispalkkatasosta, rahan määrästä taloudessa ja tuotteiden hinnoista. Tutkimuksessa esitelty teoreettinen malli ei suoraan kuvaa Euroopan talous- ja rahaliitto Emun tilannetta, vaan yleisemmin rahaliiton työttömyyden ja inflaation määräytymistä. Tutkielmassa esitellään yksinkertaistettu malli kahden maan muodostamasta rahaliitosta. Keskuspankin ja ammattiliittojen välinen strateginen vuorovaikutussuhde syntyy hyödyke- ja työmarkkinoiden välityksellä. Maiden taloudet ovat alttiita maakohtaisille kysyntä- ja tarjontapuolen häiriöille, joiden vaikutusta keskuspankki pyrkii hillitsemään rahapoliittisella välineistöllä. Mallissa tarkastellaan päätöksentekijöiden valintaongelmia takaperoisen induktion avulla ja määritellään työttömyysasteelle ja inflaatiolle tasapainotasot. Olennaista tutkimuksessa on, että nimellispalkkojen tasosta päättävät ammattiliitot ovat keskenänsä Nash-tasapainossa ja toisaalta ammattiliitot ovat Stackelberg-johtajia keskuspankkiin nähden valintoja tehtäessä. Rahaliiton keskuspankki ottaa rahapolitiikassa huomioon rahaliiton jäsenmaiden keskimääräisen taloudellisen tilan. Tästä seuraa ettei yhteinen rahapolitiikka ole aina kaikille jäsenmaille edullista vaan saattaa olla jopa haitaksi maan kehitykselle tilanteessa, jossa sen taloudellinen tila poikkeaa muiden jäsenmaiden talouskehityksestä. Valintaongelmien esittelyn lisäksi tutkimuksessa selvitetään mitkä tekijät vaikuttavat rahaliitossa työttömyysasteen ja inflaation tasapainoiseen tasoon. Kunkin tekijän esittelyn jälkeen on pohdittu Emun vaikutuksia näissä tekijöissä. Lopuksi tutkimuksessa on tehty vertailu keskeisimmistä muutoksista kansallisen ja rahaliiton rahapolitiikan välillä ja millaisilla toimilla esitellyn mallin valossa saavutettaisiin alhaisemmat työttömyyden ja inflaation tasot. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että rahaliiton rahapolitiikalla on reaalisia vaikutuksia työllisyyteen ja suhdannevakauteen. Näin ollen keskuspankin harjoittamaan rajapolitiikkaan tulee kiinnittää huomiota hintatasotavoitteiden lisäksi myös suotuisan työllisyyskehitykseen Keskeisiä lähteitä: CORICELLI, F. – CUKIERMAN, A. – DALMAZZO, A. (2001): Economic Performance and Stabilization Policy in a Monetary Union with Imperfect Labour and Goods Markets. Ilmestymässä: Sinn & Widgren (toim.): Issues of Monetary Integration in Europe. MIT Press. GRÜNER, H.P. & HEFEKER, C. (1999): How Will EMU Affect Inflation and Unemployment in Europe?. Scandinavian Journal of Economics, 101, 33-47. HOLDEN, S. (2001): Monetary Regimes and the Coordination of Wage Setting. CESifoWorking Paper No.429, Munich.
  • Partio, Kari (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan harkinnanvaraisen rahapolitiikan oloissa talouteen syntyvää inflaatioharhaa sekä inflaatioharhaongelmaan esitettyä teoreettista kannustinsopimusratkaisua. Lisäksi tarkastellaan politisoituneen päätöksenteon vaikutusta rahaliitossa vallitsevaan inflaatioon, kun rahaliiton jäsenmaat pyrkivät vaikuttamaan yhteisen keskuspankin toteuttamaan rahapolitiikkaan tarjoamalla keskuspankille kannustinsopimuksia. Inflaatioharhan syntymekanismia tarkastellaan kahden mallin avulla. Aluksi tutkitaan syntymekanismia perinteisen Barron ja Gordonin (1983) mallin perusteella. Tällöin havaitaan inflaatioharhan syntyvän ennen muuta siksi, että keskuspankki pyrkii yllätysinflaatiolla kasvattamaan tuotantoa yli taloudessa vallitsevan tasapainotuotannontason. Cukiermanin ja Gerlachin (2003) mallissa luovutaan epärealistiseksi katsotusta oletuksesta, että keskuspankki pyrkii kasvattamaan tuotantoa yli taloudessa vallitsevan tasapainotuotannontason. Tästä huolimatta talouteen syntyvä keskimääräinen inflaatio osoittautuu liialliseksi. Cukiermanin ja Gerlachin mallissa inflaatioharha syntyy, koska keskuspankilla ei ole mahdollisuutta saada talouden tilasta täydellistä informaatiota. Lisäksi keskuspankki kokee kiusallisempana rahapolitiikan kiristymiseen johtavat politiikkavirheet kuin rahapolitiikan löystymiseen johtavat virheet. Molemmissa malleissa liiallisella inflaatiolla ei ole reaalitaloudellisia vaikutuksia, joten inflaatiolla on ainoastaan hyvinvointia alentava vaikutus. Harkinnanvaraisen rahapolitiikan inflaatioharhaongelmaan on ehdotettu useita ratkaisuja. Tutkielmassa tarkastellaan Walshin (1995) ehdottamaa kannustinsopimusratkaisua. Siinä ongelmaa tarkastellaan päämies-agenttikehikossa, jossa hallitus päämiehenä pyrkii vaikuttamaan keskuspankin eli agentin toimintaan tarjoamalla tälle talouden tilasta riippumattoman palkitsemissopimuksen. Osoittautuu, että kannustinsopimus on yhteiskunnan kannalta lähes optimaalinen. Kannustinsopimuksella kyetään eliminoimaan talouden inflaatioharha, samalla kun keskuspankille jää mahdollisuus reagoida joustavasti harkinnanvaraisella rahapolitiikalla taloutta ravisteleviin sokkeihin. Politisoituneen päätöksenteon vaikutusta rahaliitossa vallitsevaan inflaatioon tarkastellaan Dixitin ja Jensenin (2003) esittämän mallin avulla. Malli koostuu useista päämiehistä (jäsenmaiden hallitukset) ja agentista (keskuspankki). Jäsenmaiden rahapoliittisten tavoitteiden oletetaan eroavan toisistaan jäsenmaiden kohtaamien asymmetristen sokkien vuoksi. Näin ollen jäsenmaat pyrkivät vaikuttamaan keskuspankin harjoittamaan rahapolitiikkaan tarjoamalla pankille kannustinsopimuksia. Osoittautuu, että jos keskuspankki huomioi rahapoliittisissa päätöksissään ainoastaan jäsenmaiden hallitusten tarjoamat kannustinsopimukset, niin rahaliiton inflaatioksi muodostuu varsin luonnollinen painotettu keskiarvo jokaisen jäsenmaan preferoimasta inflaatiosta. Jos keskuspankki toisaalta huomioi sekä saamansa kannustinsopimukset että hintavakaustavoitteen, niin keskuspankin harjoittama rahapolitiikka tuottaa liian alhaisen inflaation. Keskeisimmät lähteet: CUKIERMAN, A. – GERLACH, S. (2003): The Inflation Bias Revisited: Theory and Some International Evidence. The Manchester School, Vol 71 No. 5, September, 541-565. DIXIT, A. - JENSEN, H. (2003): Common Agency with Rational Expectations: Theory and Application to a Monetary Union. The Economic Journal, 113, July, 539-549. WALSH, C. E. (1995): Optimal Contracts for Central Bankers. American Economic Re-view, Vol 85, No. 1, 150-167.
  • Matikainen, Minna (2008)
    Pro gradu – tutkielman tutkimuskohteena on rahaliittojäsenyyden reaalitaloudelliset ja rahapoliittiset vaikutukset. Tutkimus on kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena on liittää yhteen liittyvään teoriaan ja taustoittaa rahaliittoteorian oletukset, sekä perustella sen väitteet kansainvälisen talousteorian avulla. Tärkeimpänä lähteenä työssä käytetään Alberto Alesinan ja Robert J. Barron vuonna 2000 julkaisemaa laajaa artikkelia ”Currency Unions”, joka on ajankohtaisin yritys mallintaa rahaliittojen taloudellisia vaikutuksia. Alesinan ja Barron rahaliittomalli esitellään purkamalla se osiin ja perustellaan laajasti kansainvälisen kaupankäynnin teorioiden, monopoliteorian ja hintajäykkyyksien avulla. Työn alussa perustellaan rahaliittotutkimuksen tarve. Rahaliittojäsenyys voidaan nähdä eräänlaisena muunnoksena sidotuista valuuttakurssijärjestelmistä. Aikaisemmat yritykset hillitä inflaatio sitomalla valuuttakurssi kiinteästi johonkin toiseen valuuttaan tai metalliin käydään lyhyesti työn alussa läpi. Ennen Alensinan ja Barron luoman rahaliittomallin yksityiskohtaisempaa esittelyä esitellään aikaisemmat merkittävimmät rahaliittomallinnukset. Aikaisempien mallien puutteena on ollut matemaattisten todistusten puute. Alesinan ja Barron malli tuo ensimmäisenä talousteorialle ominaisen lähestymistavan ja todistaa matemaattisesti myös aikaisempien mallinnusten intuitiiviset väitteet. Nykytutkimuksen valossa usean maan yhteisesti jakama valuutta vaikuttaa kaupankäynnin kustannuksiin alentavasti ja positiivisesti kaupankäynnin kokoon, tuotannon määrään ja kulutukseen pitkällä aikavälillä. Rahapoliittisesta näkökulmasta tarkasteltuna toisen maan valuutan käyttöönotto (tai usean maan yhteisesti jakama valuutta) ja sen myötä vahva sitoutuminen hintavakauteen synnyttää tutkimuksen mukaan enemmän hyötyjä verrattuna niihin haittoihin, joita itsenäisestä rahapolitiikasta luopumisesta maalle aiheutuu. Pro gradu –tutkielmassa mallinnetaan sekä jäsenmaan rahaliittojäsenyyden aiheuttamat kaupankäyntivaikutukset että rahapoliittiset vaikutukset ns. nettohyötyanalyysin avulla. Lisäksi tutkimuksessa määritetään, minkälaisten maiden kanssa jäsenmaan on optimaalista liittoutua, sekä arvioidaan optimaalinen valuuttojen määrää maailmassa.
  • Paavola, Annika (2003)
    Työssä tarkastellaan kansallista finanssipolitiikkaa rahaliitossa yleisesti ja tutkitaan finanssipolitiikan rajoittamisen tarpeellisuutta eri lähtökohdista. Tarkastelussa keskitytään kolmeen toisiaan täydentävään rahaliittomalliin ja tulkitaan näiden tuloksia lähinnä EMUn talouspoliittisen järjestelmän näkökulmasta. Kolmannessa luvussa perehdytään Charin ja Kehoen (1998) kahden periodin malliin, jossa tutkitaan keskuspankin sitoutumisen merki-tyistä finanssipolitiikan rajoitteiden tarpeellisuudelle ja havaitaan, että finanssipolitiikan rajoittaminen on tarpeen vain, jos keskuspankki ei kykene sitoutumaan ennalta ilmoittamaansa politiikkaan. Raha- ja finanssipolitiikalle asetettujen yhteisten tavoitteiden merkitykseen perehdytään Dixitin ja Lambertinin (2002 ja 2001b) rahaliitto-mallin tarkastelussa luvussa neljä. Mallin mukaan talouden parhaaseen mahdolliseen tasapainoon päästäisiin asettamalla raha- ja finanssipolitiikalle yhteiset tuotanto- ja inflaatiotavoitteet. Tämä edellyttää raha- ja finanssi-politiikan päätöksentekijöiden välistä yhteistyötä ja finanssipolitiikan koordinointia siten, että kunkin jäsenmaan finanssipoliittiset päätökset todella tähtäävät yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen. Mallin heikkous on kuitenkin se, ettei se ota huomioon jäsenmaiden velkaantumista, vaikka jäsenvaltioiden yhteenlasketulla julkisen velan määrällä on todettu olevan vaikutus rahaliiton yhteiseen inflaatiotasoon. Lopuksi viidennessä luvussa tutkitaan rahaliiton muodostamisen ja sen kasvun hyvinvointivaikutuksia Beetsman ja Bovenbergin (1998) mallin avulla. Mallin mukaan rahaliiton luominen voi kasvattaa hyvinvointia inflaatiota ja julkisia menoja laskemalla sekä tuotantoa kohottamalla. Teorian mukaan rahaliitosta saatavat hyödyt kasvavat jäsenmaiden määrän lisääntyessä, koska yksittäisten jäsenmaiden mahdollisuudet vaikuttaa rahaliiton yhteiseen inflaatioon vähenevät, ja tällöin myös rajoitteiden merkitys vähenisi. Mallin ongelmana kuitenkin on, että se olettaa kaikkien rahaliiton jäsenvaltioiden olevan identtisiä eli myös samankokoisia. Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenmaat ovat kuitenkin hyvin erilaisia sekä talouden rakenteiltaan että kooltaan. Suurten maiden finanssipoliittisilla päätöksillä onkin todellisuudessa pieniä maita suurempi vaikutus koko rahaliiton talouteen. Esiteltyjen teorioiden perusteella keskeisimmäksi kysymykseksi finanssipoliittisia rajoituksia asetettaessa muodostuu kuitenkin yhteisen keskuspankin rahapolitiikan uskottavuus. Jotta rajoitteista voitaisiin luopua, olisi us-kottavuutta lisättävä muilla keinoin. Malleissa korostuu myös yhteistyö raha- ja finanssipolitiikan suunnittelussa vaihtoehtona tiukoille rajoitteille. Rahaliitossa, jossa rahapolitiikka on keskitetty yhteiselle keskuspankille ja finanssipolitiikka hajautettu jäsenvaltioiden hallitusten päätettäväksi, tilanne on monimutkainen. Toivottavaa tietenkin olisi, että yhteisen edun ajaminen saisi jäsenmaiden inflaatio- ja tuotantotavoitteet yhtenemään. Nykyisellään ei siis voida ajatella täydellistä luopumista kasvu- ja vakaussopimuksen kaltaisista rajoitteista. Perusteet rajoitusten muuttamiselle vastaamaan paremmin yksittäisten maiden erityispiirteitä ja taloudellisia painoarvoja ovat kuitenkin olemassa.
  • Rantala, Anssi (2001)
    The thesis investigates the effects of the formation of a monetary union on equilibrium employment and inflation. The model framework used in the analysis is a simple two-country monetary model with national labor unions and open-economy spillovers, which operate through the real exchange rate. Due to these spillovers, monetary regime will in general affect the real wage--employment trade-off faced by the labor union. This implies that equilibrium employment is endogenous in the model. All results are derived assuming that labor unions are only interested in employment and real wages (not directly inflation) and that all structural parameters of the model remain unchanged when a monetary union is established. A switch from a floating exchange rate regime to a monetary union improves equilibrium employment, provided that the degree of central bank conservatism is sufficiently high, whereas with low degrees of conservatism employment falls. The inflexibility of the common central bank of the monetary union in responding to a country specific wage increase is good news in terms of employment if the central bank is conservative, whereas it is bad news if the central bank is fairly liberal. This result indicates that the choice of a monetary regime and the way monetary policy is conducted may be important factors in determining labor market outcomes in countries with highly centralized wage setting. Relative inflation performance will not depend on central bank conservatism, inflation increases (or remains unchanged) when a monetary union is established. In a floating exchange rate regime monetary policies are constrained by fears of inflationary real exchange rate depreciation. In a monetary union the common central bank can't affect the real exchange rate and thus monetary policy will in general be more accommodating and thereby inflation higher. The real effects of the establishment of a monetary union don't depend on the inflation bias brought about by an over-ambitious employment target of the central bank. When the central banks are ultra-conservative (i.e. have a strict inflation target) the inflation bias disappears and inflation is at the target level. It is shown that in this case employment will always increase when a monetary union is established. In addition, we consider an asymmetric fixed exchange rate regime, where one country has unilaterally committed to a fixed exchange rate vis-à-vis the other country before the monetary union is established. We show that in this asymmetric fix case employment will fall in the leader country and increase in the follower country when a monetary union is established. Inflation decreases in the follower country and remains unchanged in the leader country.
  • Vuorinen, Toni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkielmassa tutkitaan empiirisesti euroalueen optimaalisuutta valuutta-alueena aikaisempaan teoreettiseen kirjallisuuteen nojaten. Tarkastelussa keskitytään kriteeriin, jonka mukaan yhteisvaluutan muodostavien maiden tulisi olla suhdannesykleiltään yhteneväiset. Mundell (1961) määritteli useita kriteereitä optimaalista valuutta-aluetta muodostettaessa ja tässä tutkielmassa on valittu edellä mainittu yksi kriteeri tarkasteltavaksi. Tutkimuksessa hyödynnetään logaritmoitua asukaskohtaista bruttokansantuotetta mittaavaa neljännesvuosittaista aineistoa ja se on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen ajanjakso kattaa ajan ennen euroa (1960:1-1998:4) ja toinen ajanjakso kattaa ajan euron luomisen jälkeen (1999:1-2016:4). Aineisto kattaa euro12-maat, joihin kuuluvat Itävalta, Belgia, Suomi, Saksa, Ranska, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Portugali ja Espanja. Tutkimusmenetelminä hyödynnetään yhteisintegroituvuusanalyysia. Maat on analysoitu pareittain niin, että Saksa on aina toisena. Saksa on valittu kontrollimaaksi, koska se on ollut yksi nopeimmin kasvavista euromaista euron luomisen jälkeen. Tutkimuksen perusteella Saksan ja muiden euromaiden väliltä ei löytynyt merkittävässä määrin yhteisintegroituvuussuhteita. Tämä indikoi, että tutkimuksessa käytettävien euromaiden suhdannesyklit eivät ole yhteneväiset Saksan kanssa, eikä euron luominen ole luonut konvergenssia euroalueelle. Keskeisimpänä johtopäätöksenä voidaan todeta, että tämän tutkimuksen perusteella euroalueen maat eivät ole suhdannesykleiltään yhteneväisiä, eikä euroalue siten täytä ainakaan toistaiseksi kaikkia optimaalisen valuutta-alueen kriteereitä. Tässä tiivistelmässä käytetyt lähteet: Mundell, R.A. 1961. A theory of optimum currency areas, American Economic Review, 657-665.
  • Syrjänen, Niko (2002)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan rahaliittojen muodostamista sekä rahaliittojen vaikutusta talouteen. Tarkastelun pohjana käytetään optimaalisen rahaliiton teoriaa ja erityisesti Alesinan ja Barron (2000a) teoriasta tekemää rahaliittomallia. Tutkielman tarkoitus on määrittää, millainen on optimaalinen rahaliitto erilaisten maiden näkökulmista, mitkä ovat rakenteeltaan erilaisten rahaliittojen optimaaliset laajentumisstrategiat ja miten rahaliitot vaikuttavat valuuttojen määrään maailmassa. Optimaalisen rahaliiton teoriassa rahaliitolla tarkoitetaan aluetta, jonka jäsenmaiden valuuttakurssit ovat keskenään peruuttamattomasti kiinnitettyjä, tai jonka jäsenmailla on yhteinen raha. Rahaliitolla on kuitenkin joustavat valuuttakurssit alueen ulkopuolisten maiden kanssa. Optimaalisen rahaliiton teorian mukaan maat arvioivat rahaliiton muodostamisen kannattavuutta rahan sitomisesta aiheutuvien kustannusten ja siitä saatavien hyötyjen suhteena (kustannus-hyötyanalyysi). Keskeisin rahaliitosta aiheutuva kustannus on itsenäisen raha- ja valuuttakurssipolitiikan menetys. Vastaavasti rahaliitosta saatavia hyötyjä ovat transaktiokustannusten ja valuuttakurssiriskien poistuminen jäsenmaiden väliltä. Näiden hyötyjen lisäksi maalla on rahaliiton avulla mahdollisuus saavuttaa hintavakaus. Maan kannattaa muodostaa rahaliitto, jos rahan sitomisesta saatavat hyödyt ylittävät sitomisesta aiheutuvat kustannukset. Viime vuosina hintavakauden merkitys on kasvanut optimaalisen rahaliiton teoriassa ja sen tarkasteluun on käytetty rahapolitiikan uskottavuusteoriaa. Uskottavuusteorian sisältö optimaalisen rahaliiton teorian näkökulmasta on se, että korkeasta inflaatiosta (rahapolitiikan uskottavuuden puutteesta) kärsivä maa hyötyy rahaliiton muodostamisesta matalan inflaation (rahapoliittisesti uskottavan) maan kanssa. Tällöin korkean inflaation maa saa matalan inflaation maan rahapoliittisen uskottavuuden käyttöönsä, ja siten saavuttaa hintavakauden. Tässä tutkielmassa rahaliiton jäsenyyttä hakevat maat jaetaan rahapoliittisen uskottavuuden perusteella korkean ja matalan inflaation maihin sekä rahaliiton perustan luoviin ankkurimaihin ja tarkastellaan rahaliiton optimaalisuutta rahaliiton eri osapuolten näkökulmista. Lisäksi uskottavuusteorian puitteissa määritellään kaksi rahapoliittiselta rakenteeltaan erilaista rahaliittoa, joista toisessa rahapolitiikkaa hoitaa ankkurimaan keskuspankki ja toisessa kaikkien jäsenmaiden yhteinen keskuspankki. Täten voidaan tarkastella, miten rahapolitiikan koordinointi vaikuttaa rahaliittojen muodostamiseen, ja mitkä ovat rakenteeltaan erilaisten rahaliittojen laajentumisstrategiat. Tutkielman lopuksi tarkastellaan rahaliittojen vaikutusta valuuttojen määrän kehitykseen. Tämä optimaalisen rahaliiton teorian tutkimussuunta on viime vuosina herättänyt mielenkiintoa taloustieteilijöiden keskuudessa. Tutkielmassa uskottavuusteorian perustana käytetään Barron ja Gordonin (1983) peliteoreettista mallia. Lisäksi tutkielman perustan luovaa rahaliittomallia on laajennettu, siten että se sopii uskottavuusteorian mukaiseen tarkasteluun. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat: Mundell (1961), Barro – Gordon (1983) ja Alesina – Barro (2000a).
  • Harma, Olli (2004)
    Euroopan talouksia on 1990-luvun alkupuolelta asti piinannut korkea työttömyys. Yhteisen valuutta-alueen EMUn syntymisen myötä keskustelu on kääntynyt siihen, miten rahaliitto vaikuttaa rakenteelliseen työttömyyteen jäsenmaissa. Näin siitä huolimatta, että uusklassisen makrotalousteorian mukaan rahapolitiikalla ei ole pysyviä reaalisia vaikutuksia. Strategiset rahaliittomallit osoittavat, että mallintamalla työmarkkinat realistisesti rahapolitiikalla on merkitystä. Keskuspankin ja ammattiyhdistysten välinen vuorovaikutus on herkästi viritetty. Tämä tutkielma käsittelee kahta strategista rahaliittomallia, Grünerin ja Hefekerin mallia sekä Coricellin, Cukiermanin ja Dalmazzon mallia (CCD). Edellinen hahmottelee Nash-pelin keskuspankin, ammattijärjestöjen sekä yritysten välille ja päätyy siihen tulokseen, että rahaliitto kohottaa työttömyyttä jäsenmaissa. Tämä on seurausta siitä, että entistä pienempinä toimijoina ammattiyhdistykset eivät rahaliitossa havaitse palkkaratkaisujensa reaalisia vaikutuksia riittävässä määrin. Ne päätyvät aiempaa aggressiivisempiin palkkavaatimuksiin, joihin keskuspankki reagoi rahan tarjontaa supistamalla. CCD-malli puolestaan näyttää, että edellä mainittua työttömyysvaikutusta voidaan pienentää, jos keskuspankki asettaa tiukan inflaatiotavoitteen ja ammattijärjestöt pyrkivät keskitettyihin palkkaratkaisuihin. Kun keskuspankki on kyllin konservatiivinen, pienetkin ammattiyhdistykset voivat sisäistää palkannoston negatiiviset vaikutukset. Toisaalta, mitä keskitetympiä palkkaneuvottelut ovat, sitä suurempia palkanasettajat ovat suhteessa kokonaisuuteen. Jälleen seuraukset tiedostetaan paremmin. Lopulta rahaliiton negatiivinen vaikutus tasapainotyöttömyyteen voi jäädä hyvinkin pieneksi. Edellisen työttömyysefektin lisäksi rahaliitolla lienee myös puhtaasti myönteisiä vaikutuksia. Mikäli tuotemarkkinakilpailu tehostuu merkittävästi, se heijastuu myönteisesti työmarkkinoihin lisäten työn kysynnän palkkajoustoa ja laskien palkkapreemioita. Tuotemarkkinoiden muutosten tarkempi analyysi jää tämän tutkielman ulkopuolelle. CCD-malli osoittaa kuitenkin, että jos rahaliiton ansiosta tuotekysynnän hintajousto lisääntyy, odotettavissa on laskupaineita tasapainotyöttömyydelle. Parhaimmillaan tämä vaikutus voi jopa kumota Grünerin ja Hefekerin esittämän strategisen työttömyysvaikutuksen.
  • Paavonen, Marja (2003)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää EMUn jäsenmaiden velkaan vaikuttavia tekijöitä ja vakaus- ja kasvusopimuksen merkitystä jäsenmaiden velan kasvun hillitsemisessä. Koska usean EMU-maan velka on etenkin ennen rahaliittoon liittymistä kasvanut talouden suhdanteista riippumatta, on syytä olettaa, että poliittisessa taloustieteessä kuvatuilla poliittisilla tekijöillä on vaikutusta velan kasvuun. Poliittisten tekijöiden merkitystä tarkastelen lähinnä keskittyen Tabellinin ja Alesinan (1990) velan taktista käyttöä kuvaavaan malliin, jossa uudelleenvalinnastaan epävarmat päättäjät siirtävät velan muodossa tulevan hallituksen varoja omaan käyttöönsä. Rahaliitossa inflaatiotaso muodostuu kaikkien jäsenmaiden toimien mukaan, minkä vuoksi yksittäisen jäsenmaan velkapolitiikka näkyy suhteellisen vähän inflaatiotasossa. Näin ollen poliittisten tekijöiden lisäksi voi rahaliitossa velan kasvuun vaikuttaa vapaamatkustajaongelma, joka syntyy, kun jäsenmaat kasvattavat velkaansa olettaen inflaatiotason pysyvän muiden kurinalaisen finanssipolitiikan ansiosta vakaana. Vapaamatkustajaongelman tarkastelussa keskityn Beetsman ja Uhligin (1999) rahaliittoa kuvaavaan malliin, jossa vapaamatkustajaongelma voidaan poistaa jäsenmaiden sopiman vakaus- ja kasvusopimuksen ja siinä asetettujen finanssipolitiikan rajoitteiden avulla. Vertaamalla EMUn vakaus- ja kasvusopimusta Beetsman ja Uhligin (1999) mallin sopimukseen nähdään, että vapaamatkustajaongelman lisäksi EMUssa käytössä olevalla sopimuksella voidaan poistaa myös poliittisten tekijöiden aiheuttama velan kasvu. Tämä edellyttää kuitenkin, että sopimuksen rangaistukset ovat uskottavia ja että siinä esitettyä "lähellä tasapainoa tai ylijäämäinen" -budjettitavoitetta noudatetaan. Laajennan tässä tutkielmassani Beetsman ja Uhligin (1999) mallia tilanteeseen, jossa jäsenmaat eivät ole samankokoisia. Tästä tarkastelusta nähdään, että vapaamatkustajaongelma on huomattavasti voimakkaampi pienillä jäsenmailla verrattuna suuriin jäsenmaihin, jotka vaikuttavat velkapolitiikallaan suhteellisesti enemmän yhteiseen inflaatiotasoon. Kuitenkin tähän mennessä suuret maat ovat vähentäneet velkaansa pieniä maita hitaammin ja näillä mailla on myös ollut vaikeuksia täyttää vakaus- ja kasvusopimuksessa asetetut rajoitteet suunnitellussa aikataulussa. Tämä antaa tukea oletukselle, että poliittisilla tekijöillä on merkitystä velan kasvuun ja että budjettikurin ylläpito nyt käytössä olevin keinoin on suuremmissa jäsenmaissa vaikeampaa kuin pienissä jäsenmaissa. Toinen tarkastelusta nähtävä mahdollinen selitys suurten maiden vaikeuksiin rajoitusten täyttämisessä on, että nämä maat saattavat käyttää vaikutusvaltaansa keskuspankin päätöksissä muuttaakseen rahapolitiikkaa haluamaansa suuntaan. Tässä tapauksessa vakaus- ja kasvusopimuksen vahvistaminen auttaa ehkäisemään jäsenmaiden vaikutuspyrkimyksiä.