Miettinen, Jenni
(Helsingfors universitet, 2010)
Suomessa on pitkät suoviljelyn perinteet. Suon muuttaminen viljelykelpoiseksi pelloksi edellyttää raivauksen ja ojituksen lisäksi maanparannustoimenpiteitä. Turvepellon viljely aiheuttaa muutoksia maan rakenteessa ja voi johtaa vähitellen maa-alueen luokituksen siirtymiseen turvemaiden luokasta multamaaksi ja lopulta kivennäismaaksi. Turve- ja multamaiden osuus viljelyssä olevasta peltoalasta on noin 14 %, mutta niiden ympäristövaikutukset ovat pinta-alallista osuutta suuremmat. Viljelykäytössä olevia orgaanisia maita on tutkittu vähemmän kuin viljeltyjä kivennäismaita. Orgaanisen aineksen tutkimuksen merkitys ei rajoitu pelkästään turve- ja multamaihin, sillä myös kivennäismaan sisältämällä humukseksi muuttuneella orgaanisella aineksella on tärkeä rooli veden pidättäjänä, kasvinravinnevarastona ja monipuolisena reaktiopintana. Tässä tutkimuksessa määritettiin kolmen rahkaturpeen ja kolmen saraturpeen vesiliukoisten ravinteiden pitoisuuksia kolmelta näytteenottosyvyydeltä. Homogenoimattomille, näytteenottokosteudessa säilytetyille turpeille tehtiin uutto kahdella menetelmällä, jotka olivat veden kanssa ravisteluun perustuva huiskutusmenetelmä ja veden painovoimaiseen suotautumiseen perustuva suotautumismenetelmä. Suotautumismenetelmä toteutettiin maa-vesi-uuttosuhteella 1:5, kun taas huiskutusmenetelmässä käytettiin kahta uuttosuhdetta (1:5 ja 1:10). Turveuutteet kalvosuodatettiin (0,45 ?m) ja suodoksesta analysoitiin liukoiset orgaanisen ja epäorgaanisen hiilen ja typen pitoisuudet sekä metallikationien (Na, Mg, Mn, Fe, Cu, Zn) varautuneet ja varauksettomat spesiekset. Lisäksi määritettiin liukoinen epäorgaaninen fosfori suodoksesta ja kokonaisfosfori suodattamattomasta turveuutteesta. Uuttosuhteen 1:5 suodoksista tehtiin osa määrityksistä ja uuttosuhteen 1:10 suodoksista kaikki edellä mainitut määritykset. Tutkimuksessa oli paljon muuttujia, joten mittaustuloksiin tulee suhtautua suuntaa antavina. Vesiliukoisten ravinteiden analyysit tehtiin turpeen vesiuutteesta, joten saatuja pitoisuuksia ei voi suoraan verrata turpeen kokonaisravinteisuuteen tai todellisen maaveden pitoisuuksiin. Turveuutteen typestä esiintyi suurempi osa epäorgaanisessa muodossa kuin orgaanisessa. Helposti huuhtoutuvan nitraattitypen osuus oli erityisesti saraturpeilla suuri, pintakerroksessa selvästi yli puolet liukoisesta kokonaistypestä. Turpeen liukoinen hiili esiintyi odotetusti lähes kokonaan orgaanisessa muodossa. Suodattamattomasta näytteestä määritetyn kiintoainesta sisältävän kokonaisfosforin pitoisuudet olivat 20?1000-kertaisia verrattuna suoraan käyttökelpoiseen vesiliukoiseen fosfaattifosforiin. Ravinnekationeista magnesium, natrium ja mangaani esiintyivät liuoksessa pääosin varauksellisina kationeina, kun taas raudasta, sinkistä ja kuparista puolet tai enemmän oli varauksettomassa kompleksoituneessa muodossa. Ravinteen esiintymismuoto vaikuttaa sen liikkumiseen maaperässä sekä sen mobilisoitumiseen vesiympäristössä. Orgaaniselta viljelymaalta huuhtoutuu ravinteita sekä liukoisessa muodossa että partikkelimuotoisen orgaanisen aineksen rakenneosana tai siihen kemiallisesti pidättyneenä. Ympäristön kannalta huuhtoutuvista ravinteista haitallisimpia ovat leville käyttökelpoiset vesiliukoiset epäorgaaniset muodot, joita ovat NO3-, NH4+ ja PO42-.