Browsing by Subject "rakennemuutos"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Pyykkö, Jori (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimus käsittelee Helsingin asuntopulaa aikana, jolloin sodanjälkeinen välitön jälleenrakennuskausi oli päättynyt, kunnallinen asuntotuotanto ja politiikka aktivoituivat ja maalta kaupunkeihin kohdistunut suuri muutto käynnistyi. Vuoden 1946 suuren alueliitoksen myötä Helsingin pinta-ala kasvoi 475 prosenttia ja liitosta seuranneen kymmenen vuoden aikana kaupungin väkiluku kasvoi yli 20 prosenttia. Sodanjälkeinen välitön asuntorakentaminen keskittyi maaseudulle, mikä johti väestökeskuksissa vallinneeseen asuntopulaan. Seuraavan haasteen kaupungille loi yhteiskunnan rakennemuutos ja voimistunut maaltamuutto, sillä Helsingin seudun väkiluku kasvoi 1960-luvulla noin 170 000 hengellä. Asuntopulaa tarkastellaan tutkimuksessa yhtäältä yksilön selviytymisen ja toisaalta kunnallisen asunnonjakopolitiikan kautta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista Helsingin asunnonjakopolitiikka oli hyvinvointivaltion rakennuskauden aikana ja miten helsinkiläiset itse kokevat ja muistavat asuntopulan. Tutkimuksen aineiston muodostaa kaksi aineistokokonaisuutta. Ensimmäisenä aineistokokonaisuutena toimivat Helsingin kaupungin kunnalliskertomuksista kerätyt, kaupunginvaltuustossa käydyt kunnallista asunnonjakoa käsittelevät keskustelut sekä asunnonjakotoimikunnan vuosikertomukset. Toinen aineistokokonaisuus on kerätty Museoviraston kyselylehden vuonna 1994 julkaisemasta sodanjälkeistä asuntopulaa käsittelevän keruukilpailun kyselyvastauksia. Ensimmäistä aineistokokonaisuutta käytetään asuntopolitiikan tarkasteluun ja toisen aineistokokonaisuuden avulla tutkitaan kaupunkilaisten muistoja ja kokemuksia. Molemmat aineistokokonaisuudet on käsitelty Atlas.ti-ohjelmalla laadullisen sisällönanalyysin ja muistitietotutkimuksen periaatteita noudattaen. Tutkimus osoittaa, että kaupungin harjoittama asuntopolitiikka oli tarkasteluajanjakson aikana luonteeltaan asukkaita jaottelevaa. Kaupunginvaltuustossa käydyissä keskusteluissa huomio keskittyi erilaisten ihmisryhmien, kuten vanhusten, lapsiperheiden, häädettyjen, romaniperheiden ja yksinäisten kaupunkilaisten asumisen järjestelyyn. Tutkimus yhtyy aiempaan tutkimuskirjallisuuteen, jossa todetaan, että vakinaiset palkkatulot omaavat lapsiperheet pärjäsivät parhaiten asuntomarkkinoilla. Kaupunginvaltuutetut pyrkivät aloitteissaan parantamaan edellä mainittujen ihmisryhmien asuinoloja, mutta kaupungin viranomaiset suhtautuivat aloitteisiin pääasiassa kriittisesti. Kaupunkilaisten omat kokemukset asuntopulassa elämisestä muodostavat kolmivaiheisen asumispolun mallin. Kaupunkiin muutettaessa sukulaisten ja tuttavien muodostama sosiaalinen turvaverkosto oli merkittävä apu asunnonsaannissa. Toisessa vaiheessa asuntopolulla edettiin erilaisten vaiheiden kautta ensimmäisestä alivuokralaisasunnosta päävuokralaisiksi ja omistusasuntoihin. Asumispolun kolmannessa vaiheessa kaupunkilaiset joko jäivät kaupunkiin tai muuttivat sieltä pois. Kaupunkilaisten selviytyminen asuntomarkkinoilla perustui pääasiassa kahteen pääpiirteeseen: itsenäiseen selviytymiseen sekä sosiaalisen turvaverkoston olemassaoloon. Kaupunkiin asunnontarjoajana suhtauduttiin usein kriittisesti. Tutkimus ajoittuu aikakaudelle, jolloin nykypäiväinen hyvinvointivaltio oli rakentumassa. Kaupunginvaltuutettujen aloitteista on jo kuitenkin huomattavissa hyvinvointivaltioajattelulle ominaisia piirteitä, sillä valtuutetut pyrkivät aloitteillaan parantamaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten asuinoloja. Kaupunkilaiset eivät itse vielä eläneet hyvinvointivaltiossa, vaan kaupungissa, jossa selvittiin omin avuin tai läheisten turvin. Tämä tutkimus syventää 1900-luvun jälkipuolen Helsingin asuntopulan ja kaupungissa asumisen historiallista tuntemusta. Aiemmasta tutkimuksesta poiketen tutkimus täydentää tutkimusaihetta erityisesti asukkaiden kokemusten osalta.
  • Vepsäläinen, Satu (2004)
    Tarkastelen tässä pro gradu-tutkielmassa yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia yksilö- ja ryhmätasolla. Tutkimuskohteenani on erään ylikansallisen yrityksen kahden alihankkijaryhmän jäsenet. Olen kerännyt aineiston tätä tutkielmaa varten antropologisen kenttätyömenetelmän avulla. Työskentelin tutkimieni alihankkijayritysten asiakkaan, Azron- nimisen yrityksen palveluksessa kesällä 2002 kolme ja puoli kuukautta samalla keräten aineistoani. Aineisto koostuu haastatteluista, kenttämuistiinpanoista ja kyselyvastauksista. Tässä tutkielmassa tarkoitukseni on aluksi hahmottaa sitä, millä tavoin talouden globalisaatio vaikuttaa tutkimuskohteinani oleviin yrityksiin. Tarkastelenkin hieman sitä, minkälaisessa toiminta-ympäristössä yritykset tänä päivänä toimivat ja minkälaisia asioita niiden tulee ottaa huomioon selvitäkseen uusista haasteista, joita talouden globalisaatio niille asettaa. Tuon esille erilaisia toimintastrategioita, joita yritykset ovat ottaneet käyttöönsä ja joita käytetään myös tutkimuskohteenani olevassa yrityksessä. Tuon siis esille niitä rakenteellisia tekijöitä, jotka vaikuttavat työntekijöiden elämään. Koska tutkimuskohteeni tapauksessa yritys on joutunut vastaamaan globaalin kilpailun asettamiin haasteisiin esimerkiksi ulkoistamalla osan toimintojaan, katson, että tämä työn rakenteellisen puolen tarkastelu on tässä tutkielmassa järkevää. Tuon esille aluksi hieman sitä, minkälaisia muutoksia tutkimuskohteenani olevassa työyhteisössä on esiintynyt ja lähden tämän jälkeen tarkastelemaan sitä, miten varsinainen tutkimuskohteeni: alihankkijayritysten työntekijät suhtautuivat näihin muutoksiin. Keskeisiä tässä tutkielmassa käyttämiäni käsitteitä ovat: rationaalisuus, metis ja valta. Tarkastelen tässä tutkielmassa aluksi sitä, miten alihankkijayritysten työntekijät muistelivat mennyttä aikaa ja vertasivat sitä nykyhetkeen, pitäen menneisyyttä parempana. Yhtenä rakenteellisena syynä tähän voidaan ajatella olevan tuotannon ulkoistaminen, jonka seurauksena tuotannon parissa työskentelevät työntekijät siirrettiin alihankkijayrityksien palvelukseen. Näin kävi siis myös informanteilleni. Informanttien puheista nousi esiin ajatus voimakkaasti jakautuneesta työ-yhteisöstä, jossa eri yritysten työntekijät eivät olleet tekemisissä keskenään samalla tavoin kun ennen ulkoistamista. Eri ryhmien ominaisuudet ja niiden väliset erot olivat yksi hyvin tärkeistä teemoista, joka nousi toistuvasti esiin informanttien puheissa. Tarkastelenkin tässä tutkielmassa tätä erojen tekemisen prosessia ja niitä tekijöitä, jotka sen taustalla vaikuttavat. Omassa tutkimuskohteessani ryhmien välisen eron tekemisen perimmäinen tarkoitus tuntui olevan lausunnon antaneen yksilön tai ryhmän toiminta- tai ajattelumallin rationaalisuuden osoittaminen. Toimijan oma asema, historia yms. kuitenkin vaikuttavat siihen, minkälaista toimintaa hän pitää rationaalisena. Informanttieni toiminta oli mielestäni enemmän arvo-kuin välinerationaalista. Toiminnan lopputuloksella oli toki merkityksensä, mutta varsin tärkeää tuntui olevan se, miten tähän lopputulokseen päädyttiin. Suunnittelijoiden ja yritysjohdon ajattelutavan nähtiin taas usein olevan välinerationaalista luonteeltaan ja työntekijät kritisoivat tätä tuloskeskeistä ajattelutapaa pitäen sitä irrationaalisena. Aineiston perusteella näyttäisikin siltä, että työntekijöiden mielestä heidän käsityksensä rationaalisesta toiminnasta poikkesi voimakkaasti yritysjohdon ja suunnittelijoiden näkemyksistä. Työntekijät painottivat myös voimakkaasti kokemuksen kautta karttuneen tieto-taidon merkitystä ja pitivät tämän tiedon pohjalta toteutettua toimintaa rationaalisena. Käytän tästä tieto-taidosta tässä tutkielmassa nimitystä metis. Scottin mukaan metis on käytännön kokemusten kautta karttunutta tieto-taitoa, joka on usein tiedostamatonta ja näin ollen sen rationaalisuutta on vaikea todentaa. Metiksen vastakohtana hän pitää techneä, yleistettävissä ja mitattavissa olevaa tietoa, joka on koko ajan syrjäyttämässä metistä. Mielestäni metis näyttäytyi tärkeänä eron tekemisen, vallan ja vastarinnan välineenä tutkimuskohteeni kontekstissa. Eron tekemisen prosessissa työntekijät viittasivat usein metikseen ja luokittelivat ryhmiä sen mukaan, kenellä tätä tietoa oli hallussaan ja kenellä ei. Metis oli myös tärkeä vastarinnan väline: sitä käytettiin oikeuttamaan oma ajattelu- ja toimintatapa. Metis on mahdollista nähdä myös tärkeänä vallankäytön välineenä. Näen sen resurssina, joka työntekijöillä oli käytössään ja jonka avulla he pystyivät vaikuttamaan muihin toimijoihin. Metiksen avulla työntekijöillä oli myös mahdollisuus luoda toisenlaista, hegemonisesta poikkeavaa kuvaa todellisuudesta, jonka voi ajatella vahvistavan heidän omanarvontuntoaan. Tämän tutkielman voidaan siis ajatella kertovan yhteiskunnallisesta muutosprosessista ja yksilöiden asemasta tässä prosessissa. Kuvaan tässä tutkielmassa sitä, miten yksilöt reagoivat siihen, että talouden formaali rationaalinen ajattelu työntyy entistä enemmän heidän elämismaailmaansa. Tästä on seurauksena erilaisia konflikteja ja vastarintaa, kuten tässä tutkielmassa tulee esille. Työntekijöiden puhe onkin mahdollista nähdä kritiikkinä sekä mikro- että makrotason ilmiöitä kohtaan: samalla, kun he kritisoivat työyhteisön sisäisiä arvoja ja odotuksia, heidän voi nähdä vastustavan myös koko sitä laajempaa, globaalia tendenssiä, joka on entistä enemmän osa jokaisen länsimaisen ihmisen elämää. Tämän kehityksen aiheuttajaa ja välinettä voidaan sanoa joko Weberin tavoin formaaliksi rationaalisuudeksi, Scottin tavoin techneksi tai Habermasin mukaan systeemiksi.
  • Saarinen, Paavo (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 117
  • Bruun, Susanna (2010)
    Tutkielmassa käsitellään lasten päivähoitokeskustelua vuosina 1960 – 1972 ja keskustelussa havaittavaa sukupuolisopimuksen muutosta 1960-luvun lopulta alkaen. Sukupuolisopimuksella viitataan sukupuolten tehtäviä yhteiskunnassa koskeviin sanattomiin sääntöihin ja sopimuksiin, jotka voidaan havaita lähinnä puhetapoja ja sukupuolten tehtäviin liittyviä mielikuvia ja käsityksiä tutkimalla. Tutkielman keskeisimpänä aineistona on käytetty Perhekustannusten tasauskomitean mietintöä (1966), Naisten asemaa tutkivan komitean mietintöä (1970), Lasten päivähoitokomitean mietintöä (1971) sekä Vuoden 1972 valtiopäiväpöytäkirjoja 22.9.1972 käytyä hallituksen esitystä laiksi lasten päivähoidosta koskeneen lähetekeskustelun osalta. Lisäksi tutkielman aineistona on hyödynnetty jonkin verran Lasten päivähoitolaitostoimikunnan mietintöä (1967) ja Lasten päivähoitolaitostoiminnan säännöstoimikunnan mietintöä (1969). Tutkielman tarkoituksena on aineistoa erittelemällä ja analysoimalla hahmottaa käytettävän aineiston puitteissa lasten päivähoitoon ja äitien palkkatyöhön liittyvien puhetapojen ja tavoitteiden muutosta 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Tutkielmassa pyritään huomiomaan myös muutoksen keskeiset taustatekijät mm. rakennemuutos ja 1960-luvun lopulta alkaen tapahtunut kulttuurinen murros. Tutkielman keskeisin tutkimustulos on havaittu muutos komiteamietintöjen puhetavoissa ja tavoitteissa 1960-luvun lopulta alkaen. 1960-luvulla mietintönsä jättäneen komiteat kannattivat mietinnöissään ensisijaisesti kotiäitiyden tukemiseen tähdänneitä keinoja ja esittivät myös väestöpoliittisia, väestön kasvuun tähdänneitä tavoitteita. 1970-luvun alussa mietintönsä jättäneet komiteat puolestaan esittivät vaatimuksia äitien oikeudesta palkkatyöhön ja julkisin varoin kustannettavasta lastenhoidosta. Eduskunnassa käydyssä lasten päivähoitolakia koskeneessa lähetekeskustelussa on puolestaan havaittavissa jako oikeisto-agraariseen kotiäitisopimuksen kannattamiseen ja vasemmistolaiseen tasa-arvo- tai ansioäitisopimuksen kannattamiseen. Sosiaalidemokraattien, ruotsalaisen kansanpuolueen sekä liberaalisen kansanpuolueen muodostaman pääministerin Sorsan hallituksen antamaan esitykseen sisältyi kunnallisen päivähoitoverkon rakentaminen ja valtion tarkoitukseen maksama tuki valtionapujen muodossa. Hallituksen esitys edusti selvästi uudenlaista ajattelua, jossa väestön kasvun sijaan ensisijaiset tavoitteet liittyivät tasa-arvoon sukupuolten ja eri yhteiskuntaryhmien välillä. Hallituksen esitystä ja laitosmuotoista lasten päivähoitoa kannattivat lähinnä SKDL:n ja sosiaalidemokraattien edustajat sekä eräät kokoomuksen edustajat. Laitospäivähoidon vaihtoehdoksi esitettiin hoitolisää, jota olisi maksettu kotona lastaan hoitaville tai avustuksena yksityisen päivähoidon kustannuksiin. Tätä mallia kannattivat erityisesti keskusta sekä pääasiassa myös muut oikeistopuolueet. Laitoshoidon vastustajien ensisijaisena argumenttina oli valinnanvapauden takaaminen. Kuitenkin monet heistä kritisoivat puheenvuoroissaan voimakkaasti kodin ulkopuolella tapahtuvaa lastenhoitoa. Eduskunnan lähetekeskustelusta ilmenneet sukupuolisopimusmallit ovat ristiriitaisia. 1970-luvun alussa ns. tasa-arvosopimus oli kuitenkin saanut jo kotiäitisopimusta vahvemman aseman.
  • Ylikännö, M; Kehusmaa, S (Kela, 2015)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 94
    Muuttuva Salo 2013–2023 -tutkimushankkeessa selvitetään, millaisia vaikutuksia laajamittaisella rakennemuutoksella on yksilöiden ja alueen hyvinvointiin. Salo on valittu tutkimuksen toteutuskunnaksi, koska työttömyys Salossa kasvaa rajusti ja kaupungin talous on suurien haasteiden edessä. Rakennemuutoksen vaikutusten tutkiminen vaatii pitkän aikavälin seurantaa, joka on aloitettu kyselytutkimuksella. Tässä raportissa kuvataan hankkeen kokonaisuus ja raportoidaan ensimmäisen kyselytutkimuksen tulokset. Keväällä 2013 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin mm. alueen asukkaiden hyvinvointia ja työssäkäyntiä. Tutkimusta jatketaan seurantakyselyllä ja syventävillä tarkasteluilla kymmenen vuoden ajan. Tässä raportissa aineiston analyysi on suurelta osin kuvailevaa ja tulokset esitetään enimmäkseen suorina jakaumina. Kyselyn mukaan salolaisten kotitalouksien toimeentulo oli vielä keväällä 2013 suhteellisen hyvä. Kyselyssä erottui kuitenkin pitkään työttömänä olleiden ryhmä, johon kuuluvat joutuivat tinkimään elämisen tasosta, jopa ruuasta. Salolaisten terveydentila oli hyvä verrattuna suomalaisten yleiseen terveydentilaan. Työttömien terveys oli kuitenkin muita huonompi, ja heillä oli eniten vaikeuksia saada terveyspalveluja. Työttömien työkyvyn säilyttäminen on keskeisin terveyteen liittyvä riskitekijä. Väestörakenteen haasteena on nuorten kiihtynyt poismuutto, joka pitkään jatkuessaan voi vinouttaa väestörakennetta ja heikentää huoltosuhdetta. Työttömien usko Salon alueelle työllistymiseen oli heikko. Työvoiman liikkuvuutta heikentävät työttömien vahvat siteet Saloon, kuten omistusasuminen, puolison työ ja lasten koulunkäynti Salossa. Pendelöinnin taloudellinen tukeminen saattaisi paremmin kannustaa Salossa asuvia käymään työssä lähialueilla kuin se, että heidän pitäisi muuttaa pois Salosta. Useat työttömät pitivät alan vaihtoa ja uudelleen koulutusta työllistymisen edellytyksenä. Jatkotarkastelujen keskeinen kysymys onkin, pystytäänkö työttömäksi jääneille tarjoamaan riittävästi uudelleenkoulutusta ja työllistyvätkö alan vaihtajat koulutuksen jälkeen.
  • Kaatrakoski, Heli; Pirkkalainen, Jaana (Tykes, 2009)
    Raportteja / Kansallinen työelämän kehittämisohjelma
    Organisaatioiden kehittäminen yhteiskunnallisen työnjaon muutoksessa –julkaisu esittelee kuvauksen yhteiskunnallisen työnjaon eli julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisen työnjaon muutosprosessissa syntyneiden hybridiorganisaatioiden (mm. tilaaja-tuottajamalli) ominaisuuksista. Toiseksi julkaisu esittelee kehittävän työntutkimuksen metodologian inspiroiman kehittämismenetelmän hybridilaboratorion, jota pilotoitiin Tampereen kaupungin päivähoidossa ja esiopetuksessa sekä Työvalmennussäätiö Tekevässä.. Hybridilaboratoriomenetelmän tavoitteena on kollektiivisesti paljastaa päätöksentekojärjestelmän rakenteita sekä luoda osallistumisen paikkoja perinteisiä hierarkiasuhteita ja organisaatiorajoja ylittävällä tavalla. Julkaisu on Yksityistämisen ja yhteisvastuun ylisektoraaliset vaihtoehdot –menetelmäkehitysprojektin loppuraportti ja sen kirjoittajat projektin tutkijoita Helsingin yliopiston Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksiköstä. Projekti toteutettiin kokonaisuudessaan Tykes-ohjelman rahoituksella.
  • Koistinen, Katri; Vesala, Tiina (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 6/2006
    Tutkimuksessa tarkastellaan päivittäistavarakaupan rakennemuutosta 13:lla Suomen keskeisellä kaupunkiseuduilla vuosina 1995-2003. Tutkimus antaa kattavan kuvan päivittäistavarakaupan rakennemuutoksesta kaupunkiseuduilla, sillä tutkimusalueilla sijaitsi 43 % Suomen päivittäistavaramyymälöistä, myytiin 53 % Suomen päivittäistavarasta ja asui 54 % väestöstä vuonna 2003. Tutkimus perustuu A.C. Nielsen Finland Oy:n myymälärekisterin toimipaikkakohtaisiin tietoihin ja Tilastokeskuksen väestötietoihin. Tutkimuksen perusteella myymälämäärän väheneminen, yksikkökoon kasvu ja myyntitehon parantuminen ovat jatkuneet vuosina 1995-2003. Myymälämäärän väheneminen ja yksikkökoon kasvu ovat kuitenkin hidastuneet ja erot myyntitehoissa kauppatyyppien välillä ovat pienentyneet tarkastelujakson aikana. Mitä suurempi kaupunkiseutu on, niin sitä enemmän asukkaita on myymälää kohden ja sitä parempi myymälöiden myyntiteho yleensä on. Kaupunkiseuduista suurimmalla, Helsingin seudulla, oli eniten asukkaita myymälää kohden ja paras myyntiteho vuonna 2003. Pienillä kaupunkiseuduilla myydään päivittäistavaraa asukasta kohden enemmän kuin keskisuurilla ja suurilla kaupunkiseuduilla. Hypermarkettien markkinaosuus on myös suurin pienillä kaupunkiseuduilla, useilla yli 40 %. Pieniin kaupunkiseutuihin kuuluvilla ja väestöään menettävillä Mikkelin, Imatran ja Kouvolan seuduilla päivittäistavaramyynti asukasta kohden kasvoi tutkimusalueista eniten vuosina 1995-2003. Mikkelin seudulla myytiin tutkimusalueista eniten päivittäistavaraa asukasta kohden vuonna 2003. Ilmeistä on, että näillä alueilla päivittäistavaramyyntiä lisäävät ympäristöalueiden lukuisat vapaa-ajan asukkaat ja venäläiset ostosmatkailijat. Vuonna 2001 astui voimaan laki vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeen aukioloajoista (1297/2000). Lain perusteella alle 400 myyntineliömetrin kokoiset myymälät voivat olla auki ympäri vuoden myös sunnuntaisin. Lain tavoitteena on parantaa lähikaupan kannattavuutta ja kilpailuasemaa suhteessa suuriin myymälöihin sekä kioskeihin ja huoltoasemamyymälöihin. Tutkimuksen mukaan laki on vaikuttanut halutulla tavalla kaikenkokoisilla kaupunkiseuduilla isoihin (myyntipinta-ala 200-399 m2) ja pieniin (myyntipinta-ala 100-199 m2) valintamyymälöihin. Tarkastelujakson alkupuolella vuosina 1995-1999 isojen ja pienten valintamyymälöiden määrä väheni, mutta tarkastelujakson loppupuolella vuosina 1999-2003 isojen valintamyymälöiden määrä lisääntyi ja pienten valintamyymälöiden määrän väheneminen hidastui. Lisäksi isojen ja pienten valintamyymälöiden myyntiteho ja päivittäistavaramyynti vuodessa kasvoivat tarkastelujakson loppupuolella alkupuolta enemmän. Pienten supermarkettien (myyntipinta-ala 400-999 m2) määrän väheneminen sen sijaan kiihtyi tarkastelujakson loppupuolella. Hypermarkettien ja isojen supermarkettien määrä ja markkinaosuus ovat kasvaneet tasaisesti koko tarkastelujakson ajan. Kun vuonna 1995 tutkimusalueiden päivittäistavarasta myytiin 45 % niiden kautta, niin vuonna 2003 osuus oli jo 60 %. Tutkimuksen perusteella päivittäistavarakauppa polarisoituu. Väliinputoajina ovat pienet supermarketit, joiden on vaikea kilpailla valikoimilla suurien supermarkettien kanssa ja aukioloajoilla alle 400 myyntineliömetrin kokoisten myymälöiden kanssa.
  • Heinonen, Rauno (2000)
    Tutkimuskohteena on kahta merkittävää 1990-luvun talouselämän rakennemuutokseen liittyvää tapahtumasarjaa käsittelevä lehtikirjoittelu Helsingin Sanomissa. Tutkittavina tapauksina ovat Repola-yhtymän syntyvaiheet vuonna 1990 ja Finnet-konsernin/Radiolinjan omistusmuutokset vuonna 1998. Tutkielman tarkoitus on selvittää, raportoiko lehdistö tavallisen lukijan kannalta usein abstrakteja talouselämän tapahtumasarjoja klassisen rakenteen mukaisesti etenevinä kertomuksina, ja muuttuvatko nämä kertomukset tapahtumasarjan edetessä. Toisaalta tutkielman tavoitteena on selvittää tutkimusmenetelmänä käytetyn semioottisen sisältöanalyysin soveltuvuutta uutisprosessien tutkimukseen. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on esitelty A.J. Greimasin Pariisin semioottisen koulukunnan esittämä merkityksen syntyä kuvaava teoria (generatiivisen kulun kaavio) sekä Walter Fisherin esittämä narratiivinen paradigma, jonka mukaan ihminen on perusluonteeltaan tarinankertoja, homo narrans. Tutkimusmenetelmänä on käytetty semioottista sisältöanalyysia, joka pohjautuu Greimasin teoriaan. Menetelmän operationalisoinnissa on käytetty Greimasin aktanttimallia ja semioottista neliötä. Tärkeimpinä lähteinä teoreettisen viitekehyksen suhteen toimivat Kari Salosaaren väitöskirja Perusteita näyttelijäntyön semiotiikkaan vuodelta 1989 ja Walter Fisherin teos Human Communication as Narration vuodelta 1987. Tutkimusmenetelmän kannalta tärkeimpinä lähteinä toimivat Richard Bartonin artikkeli Semiotica-lehdessä vuonna 1985 ja Pertti Ahosen artikkelit Politiikka-lehdessä vuonna 1984. Tuloksista voidaan päätellä, että kummassakin tutkittavassa tapauksessa klassinen kertomus esiintyy Helsingin Sanomien artikkeleissa selkeänä. Kertomusten rakenne myös muuttuu dynaamisesti tapahtumasarjan edetessä. Kummassakin tapauksessa rakennemuutos nousee positiivisesti arvotetuksi käsitteeksi kertomusten syvärakenteissa. Repola-yhtymän tapauksessa suomalaista teollisuusperinnettä ja –nimistöä aidoimmillaan edustavat metsäteollisuusyhtiöt yhdistetään monivaiheisessa kertomuksessa perinteisistä yrityksistä moderniksi, tiukassa kansainvälisessä kilpailussa selviytyväksi yritysjätiksi. Kertomuksen päätoimija on silloisen KOP:n pääjohtaja Jaakko Lassila, joka selviää artikkeleissa kaikista klassisen, ns. kanonisen kertomuksen kokeista ja nousee sankariksi. Finnet-yhtymän/Radiolinjan omistusmuutoksien yhteydessä kertomuksessa taas on kyse toimintatapojen arvottamisesta: uudella kilpailusta vapautetulla telealalla pörssiyhtiön ottein käyttäytyvän Helsingin Puhelin toimintatavat ovat moderneja, ja yritys kohoaa tekstissä sankariksi ja Radiolinjan omistajaksi, kun taas maakunnalliset puhelinyhtiöt menettävät arvokkaan Radiolinjan hallinnan vanhanaikaisuuttaan. Saavutettuja tuloksia voidaan pitää riittävän selvänä osoituksena siitä, että toimittajat hyödyntävät klassisia narratiivisia rakenteita, kun he raportoivat sangen mutkikkaita ja pitkäkestoisia talouselämän tapahtumia. Tulokset osoittavat myös tutkimusmenetelmän hyvän soveltuvuuden uutisnarratologian tutkimukseen.
  • Roo, Anna (2005)
    Tutkimuksen kohteena on Kotkan kaupungin kaupunkipolitiikka ja sen muotoutuminen viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Kaupunkikehitys on sidoksissa yhteiskunnassa ilmeneviin taloudellisiin ja tuotantorakenteellisiin muutoksiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Kotka on vastannut teollisuuden rakennemuutoksen kaupungille aiheuttamiin haasteisiin. Tutkimuksessa lähestytään teollisen ja jälkiteollisen kaupungin politiikkaa kaupungin koettujen vahvuuksien ja ongelmien, politiikkaa kohtaan ilmenneiden haasteiden, politiikan kannalta keskeisiksi määriteltyjen yhteistyötahojen sekä politiikalle asetettujen tavoitteiden määrittelyn kautta. Kaupunkipolitiikka on toimintaa, jolla vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja kaupungin kehittäminen heijastaa yhteisönsä arvoja. Keskeisten kaupunkipoliittisten teemojen ja niiden muutoksen lisäksi tutkimuksessa selvitetään kaupunkia koskevan vision yksimielisyyttä. Politiikan perusteluiden kautta tehdään päätelmiä politiikan arvopohjasta. Tutkimuksen tärkeimpänä lähteenä ovat olleet kaupungin tilaa ja kehittämistä koskevat kaupunkipoliittiset strategiat, ohjelmat ja suunnitelmat. Tutkimusaineistoon kuuluvat olennaisena osana myös kaupungin virkamiesten ja poliittisten päättäjien haastattelut. Myös kaupunkia koskevat tilastotiedot ja politiikkaa kommentoivat lehtien yleisönosastokirjoitukset muodostavat osan aineistosta. Tutkimuksessa kaupunkipolitiikkaa tarkastellaan tavoitteita muodostavana yhteiskunnallisena toimintana, jossa tehdään valintoja ja jonka muotoutumiseen vaikuttavat erilaiset odotukset, joita eri tahot kaupunkiin kohdistavat. Teoreettisen viitekehyksen kaupunkipolitiikan analyysille muodostavat John Mollenkopfin ideat koskien kaupunkikehityksen ei-deterministisyyttä ja politiikan merkitystä kaupungin kehittymisen kannalta, kaupungissa vaikuttavien erilaisten eturyhmien välisten koalitioiden muodostamista sekä niiden kokoonpanon merkitystä kaupunkikehitystä ohjaavana voimana, Harvey Molotchin ja John Loganin teoria kaupungista kasvukoneena, joka yhdistää kaupungissa vaikuttavat erilaiset intressit ja koalitionmuodostuksen kaupungin kehittämisen taustalla vaikuttaviin arvoihin sekä Sharon Zukinin näkemykset koskien kaupungista muodostetun vision keinotekoista luonnetta ja vastarinnan ja vaihtoehtoisten visioiden olemassaolon mahdollisuutta. Tutkimuksen perusteella kaupungin ja sen politiikan aktiivinen rooli on koko ajan korostunut ja ainekset, joilla kaupungin menestymistä haetaan, ovat monipuolistuneet. Kun teollisen kaupungin politiikassa korostui suhteellisen yksipuolisesti elinkeinoelämän ja erityisesti teollisuussektorin tuki, jälkiteollista politiikkaa voi luonnehtia lähestymistavaltaan kokonaisvaltaiseksi. Kaupunkipoliittisten teemojen monipuolistuminen liitetään kiristyneeseen kilpailutilanteeseen, mikä edellyttää kaupungilta omien vahvuuksien tunnistamista, tuotteistamista ja myymistä potentiaalisille asiakkaille. Myös käsitys kaupungin kannalta keskeisistä kaupunkipoliittisista toimijoista on laajentunut. Kaupungin kehittämistä koskevassa puheessa ja kirjoituksissa kaupunkia tarkastellaan kahdesta näkökulmasta: toisaalta näkökulmana on tuottavuus ja kaupungin kilpailukyvyn kasvattaminen ja toisaalta kiinnitetään huomiota kaupungin kehittämiseen sen asukkaiden tarpeiden pohjalta viihtyisänä asuin- ja elinympäristönä. Kaupunkipolitiikan eri tavoitteiden välinen yhteensovittaminen on vaikea tehtävä, ja kaupunkipolitiikan painotukset saavat osakseen myös voimakasta arvostelua kaupunkilaisten taholta. Tämä on haaste kaupungille, jonka on pystyttävä vakuuttamaan asukkaat siitä, että heidän tarpeensa huomioidaan.
  • Piispa, Taina (2003)
    Tutkimuksen kohteena on työttömien työnhakijoiden kokemukset työstä ja työnhausta työvoimatoimiston asiakkaana pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksessa selvitän työttömien suhdetta työhön työnhakutilanteen yhteydessä. Lähtöajatuksena oli, että rakennemuutos on vaikuttanut työn merkitykseen ja työvoimapolitiikka työnhakutilanteeseen. Monelle työttömälle uuden työn hakeminen on ongelmallista nykyisiltä työmarkkinoilta. Työvoimatoimisto toteuttaa työvoimapolitiikkaa käytännössä, joten tutkimuksessa tarkastelen työvoimatoimiston palvelujen merkityksiä työttömille. Tutkimusaineisto on kerätty laadullisella haastattelumenetelmällä. Tutkimuhaastattelut tapahtuivat Vantaan työvoimatoimistossa. Haastattelin kokeneita ammattiosaajia eri aloilta, joiden yhtäjaksoinen työttömyys ei ollut pitkä. Haastattelujen runkona olivat teemat. Taltioitujen kokemuskertomusten analyysimetodina on ollut grounded theory. Rakennemuutoksen ja työttömyyden kokemukset ovat vaikuttaneet syvästi ihmisiin. Palkkatyö on edelleen tärkeää, mutta työlle asetetaan ehtoja: tulevaisuuden turvaa, sosiaalisia ja materiaalisia ehtoja ja vaihtoehtotoimintaa. Työn pitää olla paikallista, mielekästä, jatkuvaa ja varmaa. Työmarkkinat tarjoavat epätyypillisiä töitä. Työssä on edelleen tärkeää ajan rakentuminen päivittäin, sosiaaliset kontaktit sekä säännöllinen toiminta. Materiaaliset ehdot ovat tutkimuksen mukaan heikkenemässä. Vaihtoehtoinen toiminta ei liity työhön, vaan työttömän oman tahdon ja elämän mukaiseen toimintaan. Työtön haluaa toimia kotiäitinä tai ns. elää itselleen. Vaihtoehtoisessa toiminnassa työnhaku ei ole ensisijaista ja työttömyysturva mielletään kansalaispalkaksi. Työttömät odottavat työvoimatoimiston palveluilta säännöllisyyttä, yksilöpalvelua, työmahdolisuuksia ja tukea työnhakuun. Odotukset ja palvelujärjestelmä eivät aina kohtaa käytännössä. Passiivisimmat työnhakijat alkavat pitää työvoimatoimiston palvelujärjestelmää korvikkeena työssäkäynnille, jolloin työttömyys alkaa pitkittyä. Tutkimuksen mukaan aktiivinen työnhaku on vähäistä, koska työnhakutavoitteet ovat epäselviä, työt epätyypillisiä ja nykyinen koulutustaso ei riitä mielekkäisiin työtehtäviin. Työvoimapolitiikka, työttömyysturvalaki ja työttömien työlle asettamat ehdot ajautuvat käytännössä ristiriitaan. Useimmat työttömät lieventävät työlle asettamiaan ehtoja työttömyysturvan menettämisen pelossa ja taipuvat työvoimapolitiikan vaateisiin. Tutkimuksen tärkeinä lähteinä ovat Richard Sennetin (2002) kuvaus työn uudesta järjestyksestä, Ulrich Beckin (2000) näkemykset työstä länsimaisissa yhteiskunnissa, Kari Vähätalon (1998)tutkimukset työttömyydestä suomalaisessa yhteiskunnassa sekä Marie Jahodan (1982) analyysi työstä ja työttömyydestä. Työvoimapolitiikan ja uudistukseen liittyvissä kysymyksissä tukeudun Skogin ja Räisäsen (1997)selvityksiin sekä Arkilin ym. (2000) arviointeihin.
  • Honkasalo, Antero (Ympäristöministeriö, 2012)
    Suomen ympäristö 22/2012
    Selvityksessä tarkastellaan vihreästä taloudesta ja vihreistä töistä käytyä keskustelua kansainvälisissä järjestöissä (OECD, EU, UNEP) sekä Suomen talouden vihreää rakennemuutosta ja niitä ilmastonmuuton hillintää tehostavia teknologioita, joiden voidaan odottaa tulevan otetuksi käyttöön vuoteen 2050 mennessä. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, miten kansalaisten riskikäsitykset ja niiden kehitys vaikuttavat ilmastopoliittisten toimien yhteiskunnalliseen hyväksyttävyyteen.Tältä pohjalta arvioidaan, miten työ ja työolosuhteet tulevat muuttumaan. Vihreät talouden ja työn raportit suhtautuvat yleensä hyvin positiivisesti mahdollisuuteen luoda ympäristöpolitiikan avulla uusia työpaikkoja. Työllisyysvaikutukset voivat kuitenkin lopulta osoittautua vähäisemmiksi kuin rohkeimmissa ennusteissa on arvioitu. Energiantuotannossa tarvitaan vähän työvoimaa kansantalouden mittakaavassa, vaikka energia tuotettaisiinkin lähinnä uusiutuvista energialähteistä. Suuremman vaikutuksen työvoimaan tuo kulutuksen muuttaminen vähähiiliseksi. Tällöin vaikutetaan aloihin, joiden työllistävä vaikutus on suuri kuten rakentaminen, liikenne ja koko elintarviketuotanto. Työn muutosta ilmastopolitiikan vaatimusten kiristyessä tuleekin käsitellä tuotannon muutoksen ohella myös kulutuksen näkökulmasta.
  • Kononen, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee aluepolitiikan ja yrittäjyyden suhdetta Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnan kautta vuosina 1971–1987. Kehitysaluerahasto Oy oli valtion omistama osakeyhtiö, joka rahoitti kehitysalueiden elinkeinoelämää lainoilla, takauksilla ja avustuksilla. Aluksi sen tavoitteena oli kehitysalueiden teollistaminen ja työpaikkojen luominen, mutta myöhemmin keskeiseksi tavoitteeksi muodostui työllisyyden lisääminen uusien yritysten perustamiseen rohkaisemalla. Sen perustaminen kytkeytyi 1970-luvun alun poliittiseen tilanteeseen, jossa kehitysaluepolitiikkaa haluttiin tehostaa. Kehitysaluerahasto Oy:ta on käsitelty aiemmassa aluepolitiikan tutkimuksessa jonkin verran, minkä lisäksi siitä on tehty kaksi yrityshistoriikkia. Tästä huolimatta sen toimintaa ei ole tutkittu kovin syvällisesti ainakaan laadullisin menetelmin. Myös aluepolitiikan ja yrittäjyyden suhde on jäänyt aiemmassa tutkimuksessa hyvin vähälle huomiolle. Tämän tutkielman tarkoitus on paikata tätä tutkimuksellista aukkoa ja arvioida Kehitysaluerahasto Oy:n toimintaa ja aluepolitiikkaa uudesta näkökulmasta. Tutkimuskysymykset keskittyvät Kehitysaluerahaston johtajien perusteluihin aluepolitiikan tarpeellisuudelle ja heidän näkemyksiinsä yrittäjyydestä. Tutkielmassa hyödynnetään myös kehitysvaltion ja yrittäjähenkisen valtion käsitteitä, ja pohditaan niiden soveltuvuutta Kehitysaluerahasto Oy:n historialliseen kontekstiin. Tätä kautta pohditaan myös valtion ja yritysten suhdetta innovaatiopolitiikassa, josta on käyty runsaasti tieteellistä vuoropuhelua. Aineistona tutkielmassa käytetään Kehitysaluerahasto Oy:n kolmen ensimmäisen toimitusjohtajan sekä heidän kanssaan samaan aikaan koko tutkimusajankohdan toimineen varatoimitusjohtajan tekstimuodossa olevia julkisia puheita, esitelmiä ja kirjoituksia sekä vähäisessä määrin myös muita asiakirjoja. Aineisto on kerätty Kehitysaluerahasto Oy:n seuraajaorganisaatio Finnvera Oy:n arkistosta. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi teemoittelun ja tyypittelyn avulla. Aineiston luonteen vuoksi tutkielman johtopäätökset jäävät melko yleiselle tasolle, sillä puheita ja julkisia esiintymisiä ei voida pitää objektiivisina kuvauksina. Niistä voidaan kuitenkin päätellä aatemaailmoja, tavoitteita ja päämääriä. Tulokset siis kuvastavat Kehitysaluerahasto Oy:n johtajien puheissa ilmenevää todellisuutta, joka täytyy ottaa huomioon niitä arvioitaessa. Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnassa aluepolitiikka ja yrittäjyyden edistäminen kytkeytyvät toisiinsa sekä yhteisenä että erillisinä tavoitteina. Keskeisiä tuloksia tutkielmassa ovat Kehitysaluerahasto Oy:n innovaatiopoliittisen toiminnan ja kehitysalueiden yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin edistämisen aiempia käsityksiä suurempi merkitys. Molemmat näistä havainnoista on huomioitu aiemmissa tutkimuksissa, mutta tämän tutkielman analyysin perusteella niillä saattaa olla aiemmin luultua suurempi painoarvo. Koska molempia näistä on varsin vaikea mitata, täytyy tämän tutkielman aineiston analyysin perusteellakin tyytyä vain arvioiden esittämiseen. Kolmas keskeinen havainto on 1970-luvun loppupuolen hahmottaminen yhteiskunnallisena käännekohtana. Aiemmin korostetut alueellisen tasa-arvon ja työllisyyden lisäämisen tavoitteet alkoivat menettää merkitystään noin vuodesta 1978 lähtien, ja kilpailukyvyn parantamisen ja innovaatioiden edistämisen tavoitteet korvasivat ne Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnan keskeisinä päämäärinä. Samalla aluepolitiikka jäi 1980-luvun aikana taustalle, kun yrittäjyyden merkitys korostui Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnassa entistä enemmän. Valtiomuutos suunnitteluvaltiosta kilpailukyky-yhteiskuntaan 1980-luvulta lähtien välittyy aineistosta joiltakin osin, mutta esimerkiksi uusliberalistiset vaikutteet jäivät melko vähäisiksi Kehitysaluerahasto Oy:n johtajien puheissa.