Tarkastelen tässä pro gradu-tutkielmassa yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia yksilö- ja ryhmätasolla. Tutkimuskohteenani on erään ylikansallisen yrityksen kahden alihankkijaryhmän jäsenet. Olen kerännyt aineiston tätä tutkielmaa varten antropologisen kenttätyömenetelmän avulla. Työskentelin tutkimieni alihankkijayritysten asiakkaan, Azron- nimisen yrityksen palveluksessa kesällä 2002 kolme ja puoli kuukautta samalla keräten aineistoani. Aineisto koostuu haastatteluista, kenttämuistiinpanoista ja kyselyvastauksista. Tässä tutkielmassa tarkoitukseni on aluksi hahmottaa sitä, millä tavoin talouden globalisaatio vaikuttaa tutkimuskohteinani oleviin yrityksiin. Tarkastelenkin hieman sitä, minkälaisessa toiminta-ympäristössä yritykset tänä päivänä toimivat ja minkälaisia asioita niiden tulee ottaa huomioon selvitäkseen uusista haasteista, joita talouden globalisaatio niille asettaa. Tuon esille erilaisia toimintastrategioita, joita yritykset ovat ottaneet käyttöönsä ja joita käytetään myös tutkimuskohteenani olevassa yrityksessä. Tuon siis esille niitä rakenteellisia tekijöitä, jotka vaikuttavat työntekijöiden elämään. Koska tutkimuskohteeni tapauksessa yritys on joutunut vastaamaan globaalin kilpailun asettamiin haasteisiin esimerkiksi ulkoistamalla osan toimintojaan, katson, että tämä työn rakenteellisen puolen tarkastelu on tässä tutkielmassa järkevää. Tuon esille aluksi hieman sitä, minkälaisia muutoksia tutkimuskohteenani olevassa työyhteisössä on esiintynyt ja lähden tämän jälkeen tarkastelemaan sitä, miten varsinainen tutkimuskohteeni: alihankkijayritysten työntekijät suhtautuivat näihin muutoksiin. Keskeisiä tässä tutkielmassa käyttämiäni käsitteitä ovat: rationaalisuus, metis ja valta. Tarkastelen tässä tutkielmassa aluksi sitä, miten alihankkijayritysten työntekijät muistelivat mennyttä aikaa ja vertasivat sitä nykyhetkeen, pitäen menneisyyttä parempana. Yhtenä rakenteellisena syynä tähän voidaan ajatella olevan tuotannon ulkoistaminen, jonka seurauksena tuotannon parissa työskentelevät työntekijät siirrettiin alihankkijayrityksien palvelukseen. Näin kävi siis myös informanteilleni. Informanttien puheista nousi esiin ajatus voimakkaasti jakautuneesta työ-yhteisöstä, jossa eri yritysten työntekijät eivät olleet tekemisissä keskenään samalla tavoin kun ennen ulkoistamista. Eri ryhmien ominaisuudet ja niiden väliset erot olivat yksi hyvin tärkeistä teemoista, joka nousi toistuvasti esiin informanttien puheissa. Tarkastelenkin tässä tutkielmassa tätä erojen tekemisen prosessia ja niitä tekijöitä, jotka sen taustalla vaikuttavat. Omassa tutkimuskohteessani ryhmien välisen eron tekemisen perimmäinen tarkoitus tuntui olevan lausunnon antaneen yksilön tai ryhmän toiminta- tai ajattelumallin rationaalisuuden osoittaminen. Toimijan oma asema, historia yms. kuitenkin vaikuttavat siihen, minkälaista toimintaa hän pitää rationaalisena. Informanttieni toiminta oli mielestäni enemmän arvo-kuin välinerationaalista. Toiminnan lopputuloksella oli toki merkityksensä, mutta varsin tärkeää tuntui olevan se, miten tähän lopputulokseen päädyttiin. Suunnittelijoiden ja yritysjohdon ajattelutavan nähtiin taas usein olevan välinerationaalista luonteeltaan ja työntekijät kritisoivat tätä tuloskeskeistä ajattelutapaa pitäen sitä irrationaalisena. Aineiston perusteella näyttäisikin siltä, että työntekijöiden mielestä heidän käsityksensä rationaalisesta toiminnasta poikkesi voimakkaasti yritysjohdon ja suunnittelijoiden näkemyksistä. Työntekijät painottivat myös voimakkaasti kokemuksen kautta karttuneen tieto-taidon merkitystä ja pitivät tämän tiedon pohjalta toteutettua toimintaa rationaalisena. Käytän tästä tieto-taidosta tässä tutkielmassa nimitystä metis. Scottin mukaan metis on käytännön kokemusten kautta karttunutta tieto-taitoa, joka on usein tiedostamatonta ja näin ollen sen rationaalisuutta on vaikea todentaa. Metiksen vastakohtana hän pitää techneä, yleistettävissä ja mitattavissa olevaa tietoa, joka on koko ajan syrjäyttämässä metistä. Mielestäni metis näyttäytyi tärkeänä eron tekemisen, vallan ja vastarinnan välineenä tutkimuskohteeni kontekstissa. Eron tekemisen prosessissa työntekijät viittasivat usein metikseen ja luokittelivat ryhmiä sen mukaan, kenellä tätä tietoa oli hallussaan ja kenellä ei. Metis oli myös tärkeä vastarinnan väline: sitä käytettiin oikeuttamaan oma ajattelu- ja toimintatapa. Metis on mahdollista nähdä myös tärkeänä vallankäytön välineenä. Näen sen resurssina, joka työntekijöillä oli käytössään ja jonka avulla he pystyivät vaikuttamaan muihin toimijoihin. Metiksen avulla työntekijöillä oli myös mahdollisuus luoda toisenlaista, hegemonisesta poikkeavaa kuvaa todellisuudesta, jonka voi ajatella vahvistavan heidän omanarvontuntoaan. Tämän tutkielman voidaan siis ajatella kertovan yhteiskunnallisesta muutosprosessista ja yksilöiden asemasta tässä prosessissa. Kuvaan tässä tutkielmassa sitä, miten yksilöt reagoivat siihen, että talouden formaali rationaalinen ajattelu työntyy entistä enemmän heidän elämismaailmaansa. Tästä on seurauksena erilaisia konflikteja ja vastarintaa, kuten tässä tutkielmassa tulee esille. Työntekijöiden puhe onkin mahdollista nähdä kritiikkinä sekä mikro- että makrotason ilmiöitä kohtaan: samalla, kun he kritisoivat työyhteisön sisäisiä arvoja ja odotuksia, heidän voi nähdä vastustavan myös koko sitä laajempaa, globaalia tendenssiä, joka on entistä enemmän osa jokaisen länsimaisen ihmisen elämää. Tämän kehityksen aiheuttajaa ja välinettä voidaan sanoa joko Weberin tavoin formaaliksi rationaalisuudeksi, Scottin tavoin techneksi tai Habermasin mukaan systeemiksi.

Tutkielmassa käsitellään lasten päivähoitokeskustelua vuosina 1960 – 1972 ja keskustelussa havaittavaa sukupuolisopimuksen muutosta 1960-luvun lopulta alkaen. Sukupuolisopimuksella viitataan sukupuolten tehtäviä yhteiskunnassa koskeviin sanattomiin sääntöihin ja sopimuksiin, jotka voidaan havaita lähinnä puhetapoja ja sukupuolten tehtäviin liittyviä mielikuvia ja käsityksiä tutkimalla. Tutkielman keskeisimpänä aineistona on käytetty Perhekustannusten tasauskomitean mietintöä (1966), Naisten asemaa tutkivan komitean mietintöä (1970), Lasten päivähoitokomitean mietintöä (1971) sekä Vuoden 1972 valtiopäiväpöytäkirjoja 22.9.1972 käytyä hallituksen esitystä laiksi lasten päivähoidosta koskeneen lähetekeskustelun osalta. Lisäksi tutkielman aineistona on hyödynnetty jonkin verran Lasten päivähoitolaitostoimikunnan mietintöä (1967) ja Lasten päivähoitolaitostoiminnan säännöstoimikunnan mietintöä (1969). Tutkielman tarkoituksena on aineistoa erittelemällä ja analysoimalla hahmottaa käytettävän aineiston puitteissa lasten päivähoitoon ja äitien palkkatyöhön liittyvien puhetapojen ja tavoitteiden muutosta 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Tutkielmassa pyritään huomiomaan myös muutoksen keskeiset taustatekijät mm. rakennemuutos ja 1960-luvun lopulta alkaen tapahtunut kulttuurinen murros. Tutkielman keskeisin tutkimustulos on havaittu muutos komiteamietintöjen puhetavoissa ja tavoitteissa 1960-luvun lopulta alkaen. 1960-luvulla mietintönsä jättäneen komiteat kannattivat mietinnöissään ensisijaisesti kotiäitiyden tukemiseen tähdänneitä keinoja ja esittivät myös väestöpoliittisia, väestön kasvuun tähdänneitä tavoitteita. 1970-luvun alussa mietintönsä jättäneet komiteat puolestaan esittivät vaatimuksia äitien oikeudesta palkkatyöhön ja julkisin varoin kustannettavasta lastenhoidosta. Eduskunnassa käydyssä lasten päivähoitolakia koskeneessa lähetekeskustelussa on puolestaan havaittavissa jako oikeisto-agraariseen kotiäitisopimuksen kannattamiseen ja vasemmistolaiseen tasa-arvo- tai ansioäitisopimuksen kannattamiseen. Sosiaalidemokraattien, ruotsalaisen kansanpuolueen sekä liberaalisen kansanpuolueen muodostaman pääministerin Sorsan hallituksen antamaan esitykseen sisältyi kunnallisen päivähoitoverkon rakentaminen ja valtion tarkoitukseen maksama tuki valtionapujen muodossa. Hallituksen esitys edusti selvästi uudenlaista ajattelua, jossa väestön kasvun sijaan ensisijaiset tavoitteet liittyivät tasa-arvoon sukupuolten ja eri yhteiskuntaryhmien välillä. Hallituksen esitystä ja laitosmuotoista lasten päivähoitoa kannattivat lähinnä SKDL:n ja sosiaalidemokraattien edustajat sekä eräät kokoomuksen edustajat. Laitospäivähoidon vaihtoehdoksi esitettiin hoitolisää, jota olisi maksettu kotona lastaan hoitaville tai avustuksena yksityisen päivähoidon kustannuksiin. Tätä mallia kannattivat erityisesti keskusta sekä pääasiassa myös muut oikeistopuolueet. Laitoshoidon vastustajien ensisijaisena argumenttina oli valinnanvapauden takaaminen. Kuitenkin monet heistä kritisoivat puheenvuoroissaan voimakkaasti kodin ulkopuolella tapahtuvaa lastenhoitoa. Eduskunnan lähetekeskustelusta ilmenneet sukupuolisopimusmallit ovat ristiriitaisia. 1970-luvun alussa ns. tasa-arvosopimus oli kuitenkin saanut jo kotiäitisopimusta vahvemman aseman.

Organisaatioiden kehittäminen yhteiskunnallisen työnjaon muutoksessa –julkaisu esittelee kuvauksen yhteiskunnallisen työnjaon eli julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisen työnjaon muutosprosessissa syntyneiden hybridiorganisaatioiden (mm. tilaaja-tuottajamalli) ominaisuuksista. Toiseksi julkaisu esittelee kehittävän työntutkimuksen metodologian inspiroiman kehittämismenetelmän hybridilaboratorion, jota pilotoitiin Tampereen kaupungin päivähoidossa ja esiopetuksessa sekä Työvalmennussäätiö Tekevässä.. Hybridilaboratoriomenetelmän tavoitteena on kollektiivisesti paljastaa päätöksentekojärjestelmän rakenteita sekä luoda osallistumisen paikkoja perinteisiä hierarkiasuhteita ja organisaatiorajoja ylittävällä tavalla. Julkaisu on Yksityistämisen ja yhteisvastuun ylisektoraaliset vaihtoehdot –menetelmäkehitysprojektin loppuraportti ja sen kirjoittajat projektin tutkijoita Helsingin yliopiston Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksiköstä. Projekti toteutettiin kokonaisuudessaan Tykes-ohjelman rahoituksella.

Tutkimuskohteena on kahta merkittävää 1990-luvun talouselämän rakennemuutokseen liittyvää tapahtumasarjaa käsittelevä lehtikirjoittelu Helsingin Sanomissa. Tutkittavina tapauksina ovat Repola-yhtymän syntyvaiheet vuonna 1990 ja Finnet-konsernin/Radiolinjan omistusmuutokset vuonna 1998. Tutkielman tarkoitus on selvittää, raportoiko lehdistö tavallisen lukijan kannalta usein abstrakteja talouselämän tapahtumasarjoja klassisen rakenteen mukaisesti etenevinä kertomuksina, ja muuttuvatko nämä kertomukset tapahtumasarjan edetessä. Toisaalta tutkielman tavoitteena on selvittää tutkimusmenetelmänä käytetyn semioottisen sisältöanalyysin soveltuvuutta uutisprosessien tutkimukseen. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on esitelty A.J. Greimasin Pariisin semioottisen koulukunnan esittämä merkityksen syntyä kuvaava teoria (generatiivisen kulun kaavio) sekä Walter Fisherin esittämä narratiivinen paradigma, jonka mukaan ihminen on perusluonteeltaan tarinankertoja, homo narrans. Tutkimusmenetelmänä on käytetty semioottista sisältöanalyysia, joka pohjautuu Greimasin teoriaan. Menetelmän operationalisoinnissa on käytetty Greimasin aktanttimallia ja semioottista neliötä. Tärkeimpinä lähteinä teoreettisen viitekehyksen suhteen toimivat Kari Salosaaren väitöskirja Perusteita näyttelijäntyön semiotiikkaan vuodelta 1989 ja Walter Fisherin teos Human Communication as Narration vuodelta 1987. Tutkimusmenetelmän kannalta tärkeimpinä lähteinä toimivat Richard Bartonin artikkeli Semiotica-lehdessä vuonna 1985 ja Pertti Ahosen artikkelit Politiikka-lehdessä vuonna 1984. Tuloksista voidaan päätellä, että kummassakin tutkittavassa tapauksessa klassinen kertomus esiintyy Helsingin Sanomien artikkeleissa selkeänä. Kertomusten rakenne myös muuttuu dynaamisesti tapahtumasarjan edetessä. Kummassakin tapauksessa rakennemuutos nousee positiivisesti arvotetuksi käsitteeksi kertomusten syvärakenteissa. Repola-yhtymän tapauksessa suomalaista teollisuusperinnettä ja –nimistöä aidoimmillaan edustavat metsäteollisuusyhtiöt yhdistetään monivaiheisessa kertomuksessa perinteisistä yrityksistä moderniksi, tiukassa kansainvälisessä kilpailussa selviytyväksi yritysjätiksi. Kertomuksen päätoimija on silloisen KOP:n pääjohtaja Jaakko Lassila, joka selviää artikkeleissa kaikista klassisen, ns. kanonisen kertomuksen kokeista ja nousee sankariksi. Finnet-yhtymän/Radiolinjan omistusmuutoksien yhteydessä kertomuksessa taas on kyse toimintatapojen arvottamisesta: uudella kilpailusta vapautetulla telealalla pörssiyhtiön ottein käyttäytyvän Helsingin Puhelin toimintatavat ovat moderneja, ja yritys kohoaa tekstissä sankariksi ja Radiolinjan omistajaksi, kun taas maakunnalliset puhelinyhtiöt menettävät arvokkaan Radiolinjan hallinnan vanhanaikaisuuttaan. Saavutettuja tuloksia voidaan pitää riittävän selvänä osoituksena siitä, että toimittajat hyödyntävät klassisia narratiivisia rakenteita, kun he raportoivat sangen mutkikkaita ja pitkäkestoisia talouselämän tapahtumia. Tulokset osoittavat myös tutkimusmenetelmän hyvän soveltuvuuden uutisnarratologian tutkimukseen.

The paper elaborates upon various theories to explain economic development and restructuring in the forested regions of advanced countries. The concepts of communities based on the forest sector and the concept of restructuring are discussed before presenting the diversity of relevant theories. Different theoretical approaches in geography and regional and socio-economic sciences are analyzed, and the paper concludes that each theory gives only a partial explanation of restructuring under certain conditions. This paper recommends that an explanatory framework should take into account – in addition to general explanatory factors – sectoral, local-specific and policy-related factors and the role of human agency in attempts to explain restructuring and development.

Selvityksessä tarkastellaan vihreästä taloudesta ja vihreistä töistä käytyä keskustelua kansainvälisissä järjestöissä (OECD, EU, UNEP) sekä Suomen talouden vihreää rakennemuutosta ja niitä ilmastonmuuton hillintää tehostavia teknologioita, joiden voidaan odottaa tulevan otetuksi käyttöön vuoteen 2050 mennessä. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, miten kansalaisten riskikäsitykset ja niiden kehitys vaikuttavat ilmastopoliittisten toimien yhteiskunnalliseen hyväksyttävyyteen.Tältä pohjalta arvioidaan, miten työ ja työolosuhteet tulevat muuttumaan. Vihreät talouden ja työn raportit suhtautuvat yleensä hyvin positiivisesti mahdollisuuteen luoda ympäristöpolitiikan avulla uusia työpaikkoja. Työllisyysvaikutukset voivat kuitenkin lopulta osoittautua vähäisemmiksi kuin rohkeimmissa ennusteissa on arvioitu. Energiantuotannossa tarvitaan vähän työvoimaa kansantalouden mittakaavassa, vaikka energia tuotettaisiinkin lähinnä uusiutuvista energialähteistä. Suuremman vaikutuksen työvoimaan tuo kulutuksen muuttaminen vähähiiliseksi. Tällöin vaikutetaan aloihin, joiden työllistävä vaikutus on suuri kuten rakentaminen, liikenne ja koko elintarviketuotanto. Työn muutosta ilmastopolitiikan vaatimusten kiristyessä tuleekin käsitellä tuotannon muutoksen ohella myös kulutuksen näkökulmasta.