Browsing by Subject "rakennusurakka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Puittinen, Eeva (Helsingin yliopisto, 2020)
    Elinkaarimallin eli rakennushankkeen, jossa valittu palveluntuottaja vastaa rakennettavan kohteen suunnittelusta, toteutuksesta, sekä ylläpidosta jopa kymmenien vuosien mittaisen sopimusajan, suosio on kasvanut merkittävästi viime aikoina. Elinkaarimallin vastuukysymyksiä ei kuitenkaan ole oikeuskirjallisuudessa juuri tutkittu. Tutkimuksessa selvitetään palveluntuottajan virhevastuun sisältöä ja kestoa erityisesti verrattuna perinteiseen rakennusurakkaan, johon sovelletaan rakennusalan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998. Vastuuta verrataan sekä rakennusurakkaan, jossa tilaaja vastaa kohteen rakennuttamisesta ja suunnittelusta sekä toisaalta KVR-urakkaan, jossa urakoitsijan vastuulla on rakentamisen lisäksi kohteen suunnittelu ja kokonaiskoordinointi. Elinkaarisopimuksista tutkimukseen sisältyy sekä tilaajan järjestämällä rahoituksella toteutettavat että yksityisrahoitteiset PPP-mallit, joissa investointikustannusten rahoittaminen on siirretty palveluntuottajan vastuulle. Tutkimuksen metodina käytettiin argumentaatiota kehittelevää lainoppia, jossa pyritään selvittämään argumentaatioon vaikuttavia seikkoja, kehittämän argumentteja eri tulkintavaihtojen puolesta ja niitä vastaan sekä suhteuttamaan argumentteja toisiinsa. Metodiin sisältyy myös edellä kuvattu vertaileva elementti perinteiseen rakennusurakkaan. Tutkimus aloitetaan tarkastelemalla rakennusurakan ja elinkaarisopimuksen pääpiirteitä, julkis- ja yksityisrahoitteisen elinkaarisopimuksen eroja sekä tarkasteltujen sopimusten vastuun arviointiin erityisesti vaikuttavia sopimusoikeudellisia argumentteja. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että elinkaari- että rakennusurakkasopimusten arvioinnissa vaikuttavat hyvin samankaltaiset argumentit: lojaliteetti- ja myötävaikutusvelvollisuudet sekä osapuolille asetettavat korkeat asiantuntemusvaatimukset. Yksityiskohtaisen säädöspohjan puuttumisen vuoksi sopimusten arvioinnissa jää sijaa myös reaaliargumenteille. Tällaisena voidaan etenkin elinkaarisopimukissa nähdä pyrkimys optimaaliseen riskinjakoon. Kolmannessa jaksossa tarkastellaan sitä, milloin suoritus katsotaan virheellisesti. Tässä hyödynnetään kauppaoikeudesta peräisin olevaa niin sanottua vastaavuusteoriaa, jonka mukaisesti lailla sääntelemättömässä sopimuksessa virheen olemassaolo riippuu ensisijaisesti siitä, mitä sopimuksessa on suorituksesta sovittu. Jaksossa havaitaan, ettei elinkaarisopimuksessa asetettu vaatimustaso välttämättä oikeudellisesti tarkasteltuna merkittävästi eroa perinteisestä KVR-urakassa asetetusta vaatimustasosta. Vaatimukset on pääsääntöisesti ilmaistu tulosperusteisina toimivuusvaatimuksina. Sopimuksen vaietessa huomiota on kiinnitettävä myös hyvään rakennustapaan. Vastaavasti vastuun arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota virheen toleranssirajaan ja vastuuta voi vähentää tilaajan määräykset sekä hyväksynnät. Tosiasiallisesti elinkaarisopimuksen pitkä vastuu voi kuitenkin kannustaa palveluntuottajaa toimittamaan kestävämmät ja kokonaistaloudellisemmat ratkaisut, joissa on huomioitu myös ylläpitokustannusten optimointi. Neljännessä jaksossa pureudutaan rakennusurakka- ja elinkaarisopimusten eroihin virheen määräytymishetkessä ja vastuun kestossa. Vastuun keston osalta ero perinteisessä rakennusurakassa ja elinkaarisopimuksessa onkin huomattavia eroja. Siinä missä perinteisen rakennusurakan virhevastuun arvioinnin kannalta relevantti hetki on rakennusurakan vastaanottotarkastus ja YSE 1998 mukaisen kaksivuotisen takuuvastuun piiristä on rajattu normaalista kulumisesta, virheellisestä käytöstä, huollon laiminlyönnistä tai vahingon teosta johtuvat puutteet sekä virheet, jotka olisi vastaanottotarkastuksessa tullut havaita, elinkaarisopimuksessa suorituksen virheettömyyttä on arvioitava jatkuvasti sopimuskohteen ylläpitoaikana, jolloin palveluntuottajalla on kestovelvoite pitää sopimuskohteen olosuhteet jatkuvasti sopimuksen mukaisessa kunnossa. Elinkaarisopimuksissa palveluntuottaja vastaa myös kohteen kulumisesta sekä huollon laiminlyönnistä, mutta vastuuta vahingonteosta ja virheellisestä käytöstä voi olla jaettu. Myös elinkaarisopimuksessa voi kuitenkin olla merkitystä sillä, mikäli virhe on ollut havaittavissa kohteen vastaanottotarkastuksessa, eikä tästä ole vastaanottotarkastuksessa reklamoitu.
  • Klemetti, Sanna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Rakennusurakassa suoritushäiriön paikantaminen sopimusketjun oikealle tasolle ei ole aina yksinkertaista. Rakennusmateriaalin kauppa on tyypillinen esimerkki rakennusurakassa suoritushäiriöitä aiheuttavasta oikeustoimesta. Tutkimuskysymys kuuluukin, millä perusteella ja missä laajuudessa rakennusmateriaalin myyjä vastaa rakennusvirheestä suhteessa materiaalin hankkineeseen urakoitsijaan. Tutkielmassa korostetaan sopimussuhteen kaksiasianosaisuutta ja huomioidaan YSE 1998- ja RYHT 2000- vakioehtojen sisällössä olevien erojen vaikutukset urakoitsijan ja myyjän väliseen vastuunjakoon. Rakennusvirhe määritellään ensisijaisesti rakennuttajan ja urakoitsijan välisessä relaatiossa, eikä urakoitsija voi kaikissa tapauksissa vierittää vastuutaan täysimääräisesti myyjälle. Tästä syystä vakioehtojen soveltamista sellaisenaan ei pidetäkään toivottavana. Tutkielma rakentuu myyjän näkökulmasta kolmen keskeisimmän vastuutilanteen arviointiin. Ensiksi vastaa myyjä rakennusvirheestä materiaalissa olevan laatuvirheen perusteella. Rakennusmateriaalissa on laatuvirhe, jos se ei luovutushetkellään vastaa lainsäädännössä tai sopimuksessa asetettuja laatuvaatimuksia. Virhevastuu voi perustua myös materiaalin soveltumattomuuteen yleiseen tai erityiseen käyttötarkoitukseensa. Kolmantena vastuutilanteena käsitellään tutkielmassa myyjän vastuuta rakennuskohteelle aiheutuvista tuotevahingoista, joita kauppalain systematiikassa pidetään välillisinä vahinkoina. Tutkielman neljännessä ja viidennessä pääluvussa tarkastellaan esimerkiksi RYHT 2000- ehtoihin sisältyviä vastuunrajoituslausekkeita, joista keskeisin liittyy välillisten vahinkojen korvauskelpoisuuteen. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan työ- ja materiaalivirheen väliseen rajanvetoon, takuuajan jälkeiseen vastuuseen ja reklamaatioon liittyviä kysymyksiä ja tulkintaongelmia.
  • Lumilahti, Juuso (Helsingin yliopisto, 2021)
    Urakkasopimusta voi sen ominaisuuksien perusteella pitää dynaamisena sopimuksena. Sopimuksen dynaamisuudella tarkoitetaan sopimuksen solmimishetken epätäydellisyyden tunnistamista. Epätäydellisyys taas voi johtaa tarpeeseen tulkita ja täydentää sopimusta sen voimassaolon aikana. Sopimuksen dynaamisuus on ennen kaikkea sopimusoikeudellinen käsite, jonka avulla esimerkiksi urakkasopimuksen ominaisuuksien systematisointi ja sopimuksen tulkintaa edellyttävien tilanteiden tunnistaminen on helpompaa. Sopimusoikeuden keskeisenä tehtävänä urakkasopimusten alalla on sopimuksen dynaamisuuden riittävän ennakoitava hallinta niin, että sopimusvapauden ja sopimuksen sitovuuden periaatteet pysyvät voimassa. Modernille urakkasopimukselle on olennaisempaa luoda joustava perusta muuttuviin olosuhteisiin mukautuvalle oikeussuhteelle kuin pyrkiä kokonaisuuden määrittämiseen alusta asti tyhjentävästi. Rakennusprojektien yleisiä riidanaiheita ovat erilaiset muoto- ja menettelytapamääräykset, näiden määräysten laiminlyönti sekä laiminlyönnin oikeudelliset seuraamukset. Tutkielman aiheena on rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin liittyvien muoto- ja menettelytapamääräysten tulkinta. Tutkielmassa käytettyä metodia voi kuvata lainopiksi, sillä työssä pyritään tulkitsemaan ja systematisoimaan voimassa olevaa oikeutta. YSE-ehdot ja niihin liittyvät muoto- ja menettelytapamääräykset kuvaavat rakennusurakan eri osapuolten näkemystä siitä, millaisia menettelytapoja urakan aikana nousevissa erilaisissa kysymyksissä on noudatettava. Menettelytapamääräykset liittyvät ideaaliin, jonka mukaan osapuolen on hyödyllistä tietää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sopimuskumppanin näkemyksestä kaikista urakkasopimukseen liittyvistä asioista. Muoto- ja menettelymääräykset ilmentävät siten osaltaan sopimusosapuolten keskinäistä lojaliteettivelvollisuutta. Muoto- ja menettelytapamääräyksille voidaan kuitenkin antaa eri tasoisia oikeudellisia merkityksiä. Yksi mahdollinen tulkinta on, että ne ovat lähinnä tavoitteita, joiden tarkoitus on rytmittää ja suunnata osapuolten sopimussuhdetta. Tätä varsin urakoitsijamyönteistä näkökulmaa edustavat ratkaisut, joissa urakoitsijan lisäkorvaus- tai -aikavaatimus on hyväksytty, kunhan se on esitetty viimeistään vastaanottotarkastuksessa perusteiltaan yksilöitynä. Toisaalta tilaajan näkökulmasta voidaan nähdä, että menettelymääräykset ovat osapuolten välillä voimassa sellaisenaan, eikä liian myöhään tai väärässä muodossa esitettyjä vaatimuksia voi lainkaan esittää. Näkemys kiistatta tukee tilaajan oikeutta määrätä urakastaan. Toisaalta tähän näkökulmaan on joskus kirjallisuudessa viitattu ”tilaajan mielivaltana”, jossa rakennuttaja ikään kuin tuomiovaltaa käyttäen voisi hyväksyä tai hylätä sille esitettyjä vaatimuksia. Vaikka luonnehdinnassa on tietenkin kyse jossain määrin akateemisessa mielessä välttämättömästä kärjistyksestä, lienee selvää, että sopimussuhteessa yhden osapuolen mielivalta ei ole tavoiteltava tai tehokas asiaintila. Sopimussuhteen kokonaisedun näkökulmasta, jota tukee esimerkiksi osapuolten lojaliteettivelvollisuus toisiaan kohtaan, osapuolen šikaaninomaista käyttäytymistä ei voi hyväksyä. Oikeustieteen on torjuttava tällaisia mahdollisuuksia. Sen sijaan osapuolten välisen luottamuksen lisääntymiseen on syytä pyrkiä niin osapuolten välisin sopimusteknisin kuin laajemmin yhteiskunnallisin oikeuspoliittisin valinnoin. Luottamusta voi rakentaa esimerkiksi tarjoamalla osapuolille selkeitä heidän yhteistoimintaansa ohjaavia sääntöjä. Kysymys rakennusurakan muoto- ja menettelytapamääräysten tulkinnasta voidaan tiivistää – joskin kysymystä tällöin jokseenkin yksinkertaistetaan – kysymykseen siitä, millainen muotomääräyksen taso mainituille määräyksille annetaan, kun janan ääripäitä edustavat yhtäältä ohjesisältöisen ja toisaalta varsinaisen muotomääräyksen luonteet. Koska kysymys on urakkasopimuksissa sopimusperusteisista muotomääräyksistä, on huomioitava, että osapuolet ovat sopimusvapauden mukaisesti tulleet sidotuiksi muotomääräyksiin. Kysymys ei siis ole lakiperusteisten muotovaatimusten kaltaisista rajoituksista osapuolten tahdonautonomiaan, ja osapuolten on halutessaan voitava sitoutua ankariinkin sopimusehtoihin. Muotomääräysten noudattamisen voi nähdä osapuolten autonomian toteuttamisena. Toisaalta urakkasopimuksen muoto- ja menettelymääräyksille ei ole, edes millekään tietylle ilmoitustyypille, mielekästä presumoida mitään yleispätevää velvoittavuuden tasoa, vaan harkinnassa ja sopimustulkinnassa on otettava huomioon millaisesta oikeustointa koskevasta muotomääräyksestä on kyse, tilannekohtaiset olosuhteet sekä tahdonilmaisun määrämuodossa vastaanottamisen merkitys sen saajalle. Tilaajan direktio-oikeus edellyttää, että tilaajalla on tosiasiallinen mahdollisuus seurata ja päättää sekä urakan työvaiheista että myös niiden kustannuksista. Tämän tavoitteen toteutumista vähentää urakoitsijan mahdollisuus esittää yllättäviä tai perusteettomia vaatimuksia töiden tekemisen jälkeen. Toisaalta urakoitsijan on saatava asianmukainen korvaus asiallisesti tilatusta työstä, eikä tilaaja voi korvauksen ehtona asettaa urakoitsijalle vaatimuksia, joiden täyttäminen on mahdotonta tai epärealistista. Lisäksi tilaajalla ei voi olla oikeutta sanella haluamansa työn hintaa. Näiden tavoitteiden oikeudenmukaisesta tasapainosta on lopulta kysymys myös urakkasopimuksen muoto- ja menettelytapamääräysten tulkinnassa. Muotomääräyksiä voidaan arvioida myös lojaliteettivelvollisuuden avulla. Lojaliteettivelvollisuus voi perustaa osapuolille myös sopimusoikeudellisesti tehokkaita oikeusvaikutuksia ja edesauttaa näin dynaamisen urakkasopimuksen funktionaalista tulkintaa. Yhtäältä urakoitsijan on muotomääräyksistä poiketessaan otettava huomioon tilaajan direktio-oikeus, ja toisaalta tilaajan on määräysten noudattamista vaatiessaan huomioitava urakoitsijan työn suorittamiseen vaikuttavat seikat. Rakennusalan yleisten sopimusehtojen avulla voidaan osaltaan vähentää ja ratkaista mainittuja ristiriitaisuuksia. Toisaalta YSE:n nykyinen kieliasu on, kuten todettu, paikoin varsin epäselvä ja mahdollistaa tässäkin tutkielmassa esitetyt keskenään ristiriitaiset tulkinnat. KKO:n käytännössä on vakiintunut vaihteleva linja, jossa Korkeimmalla oikeudella on tapana tapauskohtaisesti arvioida kuhunkin tapaukseen sovellettavien muotomääräysten taustalla vaikuttavia tavoitteita ja periaatteita. Yleistäen voitaneen arvioida, että muodollista ja tiukkaa tulkintaa vaikuttaa sovelletun tapauksiin, joissa tilaajan hyväksi tarkoitettujen periaatteiden – kuten esimerkiksi tilaajan ohjausoikeus – katsotaan olevan muotomääräysten taustalla. Sen sijaan tapauksissa, joissa tällaisia erityisiä syitä ei ole, KKO ei juuri vaikuta olevan sitoutunut tulkintaan erityisen muodollisista lähtökohdista, vaan joustavampaan ja funktionaalisempaan tulkintaan. Sen sijaan YSE:n muoto- ja menettelymääräysten kieliasua oikeuskäytännössä on tulkittu harvoin. YSE:n mukaisten muoto- ja menettelytapamääräysten rikkomisen oikeudellisista seurauksista olisi syytä määrätä yleisissä sopimusehdoissa selkeästi ja johdonmukaisesti. Tämä selkiyttäisi oikeustilaa ja vähentäisi transaktiokustannuksia, sopimusriskejä sekä tapauskohtaisen tulkinnan tarvetta.
  • Lindroos-Dobkowicz, Lotta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan rakennusurakoitsijan vastuuta sisäilmaongelmista. Aiheen tutkiminen on ollut perusteltua, sillä sisäilmaongelmat ovat merkittävä laatuongelma kotimaisessa rakennuskannassa ja vastuu niiden ympärillä epäselvää. Tutkielmassa selvitetään, milloin sisäilmaongelma on rakennusurakoitsijan virhesuoritus ja voiko vastuu joissain tapauksissa kuulua urakoitsijan vastuulle myös muusta, kuin rakennusvirheeksi lukeutuvasta syystä. Rakennusten sisäilmaongelmia koskevissa keskusteluissa on usein noussut esiin sisäilmasairastelu ja terveyshaitat. Tutkielmassa on siksi pyritty vastaamaan myös siihen, voiko sisäilmaongelmasta aiheutuneet seurausvahingot kuulua urakoitsijan vastuupiiriin joko siten, että urakoitsijan korvausvelvollisuus toteutuu sopimusketjua pitkin, tai niin, että vastuu voidaan perustaa sopimuksenulkoisiin vastuunormeihin. Varsinainen ydinsisältö tutkielmassa ei kuitenkaan ole sopimus- ja deliktivastuun vertailu, vaan tutkielma jäsentää yleisemmällä tasolla voimassa olevan oikeuden sisältöä valitun aiheen eli rakennusurakoitsijan sisäilmaongelmavastuun osalta. Tarkasteltava vastuuasetelma on pääurakoitsijan ja rakennuttajan välinen sopimussuhde, johon voidaan soveltaa YSE 1998 -ehtoja. Tämä valinta on tehty siksi, että rakennusurakan yleisten sopimusehtojen merkitys rakentamisessa on hallitseva. YSE 1998 -ehtoja ei kuitenkaan sovelleta kaikkiin urakkasopimuksiin ja urakkamalleihin, minkä johdosta tarkastelua ei ole rajattu vain niihin urakkasopimusmalleihin, joihin ehtoja tyypillisesti sovelletaan. Erilaisten sopimusjärjestelyiden tarkastelu muodostaa merkittävän osan tutkielmaa. Suomalainen rakennussopimuskulttuuri on monipuolistunut viime vuosikymmenten aikana ja sopijapuolten mahdollisuudet tehtävä- ja vastuunjaon toteuttamiseen ovat sitä myötä lisääntyneet. Tällä kehityssuunta vaikuttaa osaltansa siihen, miten urakoitsijan vastuu rakennusvirheistä nykypäivänä rakentuu ja toteutuu. Niin rakennusurakoitsijan vastuu kuin urakkasopimukset ovat perinteisesti kuuluneet sopimusvapauden piiriin, johon lainsäätäjällä ei ole ollut intressiä puuttua. Rakentamisen laadussa esiintyvät ongelmat – erityisesti sisäilmaongelmat – ovat kuitenkin edellyttäneet lainsäätäjältä toimia rakennuslainsäädännön ohjausvaikutuksen ja lähtökohtaisen vastuuasetelman muuttamiseksi. Tutkielmassa selvitetään uudistettavaa maankäyttö- ja rakentamislakia ja uudistuksen vaikutusta urakkasopimussuhteisiin.
  • Nurmilaukas, Eero (Helsingin yliopisto, 2022)
    Allianssimalli on kasvattanut suosiotaan rakennushankkeen toteutusmuotona 2000-luvulla. Allianssimallilla tarkoitetaan rakennushankkeen toteutusmuotoa, jossa tilaaja ja palveluntuottajat vastaavat rakentamisen lisäksi hankkeen suunnittelusta, aikatauluista, kustannuksista ja laadusta yhteisesti ja jakavat hankkeen mahdollisuudet ja riskit keskenään. Tilaajan keskeisenä tehtävänä on valita palveluntuottajat hankkeen ominaispiirteiden mukaisesti. Allianssin on perinteisesti katsottu soveltuvan erityisesti suuriin ja vaativiin hankkeisiin, joihin liittyy luontaisesti paljon riskitekijöitä. Hankemallin etuina on pidetty parempaa tuottavuutta ja ennustettavuutta perinteisiin projektimalleihin verrattuna. Rakennusteollisuus ry. julkaisi keväällä 2020 allianssirakentamista koskevat yleiset sopimusehdot liitteineen. Tutkielmassani selvitän, kuinka rakentamista koskeva suoritushäiriöitä koskeva arviointi tapahtuu allianssin yleisten sopimusehtojen (RT 103199) mukaisesti ja toisaalta, kuinka suoritushäiriöistä aiheutuvat seuraamukset huomioidaan allianssin yleisten sopimusehtojen mukaisessa kannustinjärjestelmässä. Tarkasteluni keskittyy rakennushankkeissa tyypillisesti ilmeneviin suoritusvirheisiin eli suoritusta koskevaan virheeseen, viivästykseen ja lisä- ja muutostöihin. Arvioinnissa huomioin hankkeen kannalta keskeisten oikeus- ja toimintaperiaatteiden sekä huomautus- ja reklamaatiovelvollisuuden merkityksen. Lisäksi allianssirakentamiseen liittyy kysymys vakuuttamisvelvollisuudesta, jota käsittelen työssäni. Tutkimuskysymyksen valintaan vaikutti hankkeen ajankohtainen asema yleisten sopimusehtojen julkaisun myötä sekä tekemäni huomio, jonka mukaan osapuolten mahdollisuuksia turvautua vahingonkorvaukseen keskinäisten sopimusriskien jakamisessa on yleisin sopimusehdoin rajoitettu. Tutkielman johtopäätöksenä totean, että allianssi asettaa osapuolille merkittävän yhteistoimintavelvoitteen, jossa allianssin toimintaa ohjaavat keskeisellä tavalla yhteiset tavoitteet ja niitä koskevat mittarit. Osapuolten suoriutumista seurataan hankkeen kaupallisten ehtojen avulla, jonka kautta hankkeen keskeisiä riskejä tasataan palkkioiden ja palkkionvähennysten kautta. Palkkiot ja palkkionvähennykset ovat osapuolille lähtökohtaisesti yhteisiä. Suoritushäiriöistä aiheutuvat virheet tulevat lähtökohtaisesti korvattavaksi hankkeen korvattavina kustannuksina, jonka vuoksi ne tasaavat vain rajatusti suoritushäiriöistä syntyviä seuraamuksia. Osapuolilla on mahdollisuus myös poiketa yhteisestä riskienjaosta yksilöllisin sopimusehdoin, mutta tällöin riskienjako voi luoda jännitteitä yksilöllisten sopimusehtojen ja allianssin yleisten sopimusehtojen välille.
  • Trinka, Jusufi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman aiheena on velkojan oikeussuojakeinojen rytmittäminen sopimuslausekkeilla, jota tarkastellaan erityisesti rakennusurakkasopimuksen näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on selventää, miten rakennuttajan oikeussuojakeinoja on mahdollista rytmittää ja miten oikeussuojakeinojen rinnakkaisuus tai portaittaisuus voidaan sulkea pois sopimuksesta. Olennaista on tutkia, mikä vaikutus sopimusoikeudellisilla periaatteilla ja lainsäädännöllä on näiden sopimuslausekkeiden tulkintaan. Sopimusoikeuden yleiset opit sisältävät suoritushäiriön seuraamuksia koskevat periaatteet. Suoritushäiriötilanteissa olennaista on velkojan oikeus esittää velalliselle sopimukseen perustuvia vaatimuksia. Suoritushäiriön ilmeneminen ei aina merkitse sitä, että velkojalla olisi oikeus turvautua oikeussuojakeinoihin. Jos velkojalle on kuitenkin syntynyt oikeus käyttää jotain tiettyä oikeussuojakeinoa, velkoja voi itse päättää vaatimuksen esittämisestä. Velkoja voi siis halutessaan myös luopua oikeudestaan. Sopimusosapuolten väliseen sopimukseen voidaan ottaa ehtoja siitä, mihin oikeussuojakeinoon velkoja voi turvautua missäkin tilanteessa. Tätä kutsutaan oikeussuojakeinojen rytmittämiseksi, eli oikeussuojakeinojen käyttämiselle asetetaan sopimuksessa tietyt menettelytavat tai edellytykset. Oikeussuojakeinojen rytmitys voi perustua myös sopimusoikeuden yleisiin oppeihin tai lainsäädäntöön. Esimerkiksi kauppalaissa (KL) on oikeussuojakeinoihin liittyviä sääntöjä, joita sovelletaan irtaimen tavaran kaupassa, elleivät osapuolet ole sopineet toisin. KL:ssa säädetyt oikeussuojakeinot perustuvat sopimusoikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin, joten niistä voi joissain tapauksissa saada tulkinta-apua myös muiden sopimustyyppien oikeussuojakeinoja koskevassa tulkinnassa. Rakennusurakkasopimuksessa toinen sopimusosapuolista (urakoitsija) velvoittautuu saamaan aikaan toiselle osapuolelle (rakennuttajalle) rakentamista koskevan työntuloksen. Rakennusurakka on työurakan alalaji, josta ei ole sopimustyyppinä velvoiteoikeudellista lainsäädäntöä Suomessa. Sen vuoksi niihin soveltuu yleinen sopimusoikeudellinen lainsäädäntö ja periaatteet. Liikesopimuksissa rakennusurakan normipohjana ovat rakennusurakan yleiset sopimusehdot, jotka on laadittu rakennuttaja- ja urakoitsijajärjestöjen yhteistyönä. Suomessa rakennusurakan tärkeimmät ehdot ovat Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998, joita sovelletaan tavallisesti yritysten välisissä rakennusurakkasopimuksissa. Yleisen sopimusoikeudellisen ajattelun mukaan velkojalla voi olla mahdollisuus turvautua useisiin oikeusseuraamuksiin saman sopimusrikkomuksen kohdalla, mikä olisi edullista rakennuttajan näkökulmasta. Sopimuksessa voidaan kuitenkin sulkea pois oikeussuojakeinojen samanaikainen soveltuminen, mikä taas olisi urakoitsijan näkökulmasta kannattavaa. Sopimusosapuolilla on mahdollisuus luoda sopimuslausekkeilla portaittainen etusijajärjestys oikeussuojakeinojen käytettävyydelle. Vastaavasti oikeussuojakeinojen käyttämiselle voidaan asettaa sopimuslausekkein muotoon liittyviä määräyksiä, kuten reklamaatiovelvollisuutta tai sopimuksen purkamismenettelyä koskevia ehtoja. Myös YSE 1998 -ehtojen vaikutukset oikeussuojakeinojen rytmittämiseen ovat aiheen kannalta merkityksellisiä. YSE 1998 -ehdot sisältävät yksityiskohtaisia määräyksiä suoritushäiriöiden seuraamuksien edellytyksistä, jotka liittyvät muun muassa viivästykseen, virheen oikaisuun ja sopimuksen purkamiseen. Ehdoissa pyritään antamaan vastaukset yleisimpiin rakennusurakkasopimuksia koskeviin ongelmatilanteisiin. Rakennusurakkasopimuksen osapuolet voivat kuitenkin halutessaan poiketa tietyistä yleisten sopimusehtojen säännöistä. Poikkeaminen YSE 1998 -ehdoista on tarpeen etenkin erityishankkeissa, joissa sopimusta ei ole järkevää rakentaa suoraan yleisten sopimusehtojen varaan, vaan urakkasopimuksen ehdot on laadittava hankkeen luonteen mukaisesti. YSE-ehdoista poikkeaminen on kuitenkin tehtävä mahdollisimman huolellisesti, sillä vaarana on, että sopimusasiakirjoihin jää ristiriitaisia ehtoja. Näissä tapauksissa yleisistä ehdoista poikkeaminen saattaa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.