Browsing by Subject "rannat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 26
  • Joensuu, Ilona; Korpelainen, Pasi (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 43/2014
    Jos rantakiinteistön omistaja kokee, että rannalla kasvava järviruoko haittaa hänen rannan käyttöään on kunnostustarve olemassa. Lintuvesien suojelun ja hoidon tavoitteet ovat pitkälti yhteisiä järvien virkistyskäyttäjien sekä rantakiinteistöjen omistajien kanssa. Käsissäsi olevassa suunnitelmassa on pyritty yhdistämään erilaisia näkökulmia järviruokoon, ruovikoihin ja vesikasvillisuuteen Saimaan vesistöön kuuluvalla Liperin Heposelällä. Suunnitelma on osa ”Järviruoko energiaksi, vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa (JÄREÄ)” -hanketta (2011–2014). Hanke on rahoitettu Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) varoin.
  • Ryttäri, Terhi; Heiskala, Katri; Kekäläinen, Hannele; Koskela, Kasper; von Numers, Mikael; Rinkineva-Kantola, Leena; Syrjänen, Kimmo (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Ympäristöopas
    Hiekkarannat ja dyynit ovat lajirikkaita elinympäristöjä. Niillä elää lukuisia joukko kovakuoriaisia, luteita, perhosia, hämähäkkieläimiä, kasveja ja lintuja. Monet lajeista ovat nykyisin uhanalaisia. Hiekkarantoja, dyynejä ja niillä eläviä eliöitä uhkaavat muiden muassa Itämeren rehevöityminen, joka näkyy rannoilla levän kertymisenä ja umpeenkasvuna. Myös rakentaminen ja virkistyskäytöstä johtuva kuluminen heikentävät hiekkarantojen lajien elinmahdollisuuksia. Vieraslaji kurtturuusu leviää myös kovaa vauhtia etenkin Suomenlahden rannikolla. Tässä oppaassa kerrotaan hiekkarantojen ja dyynien monimuotoisesta elämästä. Itämeren tilan parantaminen on ensisijaista rantojen eliölajiston hyvinvoinnin kannalta. Meren elpyminen on kuitenkin hidasta ja sitä odotellessa meistä jokainen voi auttaa rantojen erikoistunutta eliölajistoa pienilläkin teoilla.
  • Joensuu, Ilona; Myllyviita, Tanja; Vilppo, Teemu; Huttunen, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 46/2014
    Järviruoko on rantojemme luontainen laji, jota ihminen on käyttänyt hyödykseen vuosisatojen ajan. Ilman ihmisen toimenpiteitä kasvava ja runsaan sadon tuottava kasvi kuulostaa hyödynnettävänä materiaalina hyvältä, mutta Pohjois-Karjalassa keskusteluissa on järviruo’on yhteydessä ollut lähinnä rantojen ruovikoituminen, sen aiheuttama luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja haitta virkistyskäytölle. Hyvien jatkokäyttömuotojen löytäminen sekä jatkokäsittelyn kehittäminen järviruo’olle on ollut "Järviruoko energiaksi, vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa (JÄREÄ)"-hankkeen keskeinen tavoite. Kokeiluita on tehty ja käyttötapoja sekä menettelytapoja on haettu yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun sekä yritysten kanssa. Tavoitteena on ollut suunnitelmallisen, luonnon monimuotoisuuden huomioivan järviruo'on niiton sekä sedimentin poiston myötä parantaa vesistöjen ja ympäristön tilaa, ja synnyttää sekä kehittää järvien kunnostukseen ja ruo’on hyödyntämiseen perustuvaa yritystoimintaa erityisesti Pohjois-Karjalassa.
  • Myllyviita, Tanja; Mattila, Tuomas; Leskinen, Pekka (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/2015
    Järviruoko on yleistynyt Suomessa siinä määrin, että tiheät kasvustot haittaavat rantojen virkistyskäyttöä. Tässä raportissa arvioitiin elinkaariarvioinnin avulla järviruo’on niiton, ja niittomassan hyödyntämisen ympäristövaikutuksia. Arvioidut hyödyntämisvaihdot olivat kuivikepelletit ja rakennuseriste. Tulosten perusteella järviruo’on niittäminen hillitsee ilmastonmuutosta vähentämällä ruovikon aiheuttamia metaanipäästöjä. Niittämisen hiilijalanjäljen arvioiminen oli kuitenkin erityisen haastavaa puutteellisen tutkimustiedon vuoksi. Lisäksi ruovikon mukana voidaan poistaa huomattavia määriä fosforia, mikä puolestaan hillitsee rehevöitymistä. Järviruo’on jatkojalostus lisäsi myönteisiä ympäristövaikutuksia, sillä järviruoko voi korvata turvetta kuivikekäytössä ja mineraalivillaa rakennusmateriaalina. Hankkeen aikana todettiin, että järviruo’on niittäminen on myös erittäin hyväksyttävää asiantuntijoiden näkökulmasta ja erityisesti jatkokäyttöä tulisi edistää. Suomessa järviruo’on hyödyntäminen ei kuitenkaan ole toistaiseksi taloudellisesti kannattavaa. Järviruokoyrittäjyys olisi kuitenkin ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna erittäin kannattavaa.
  • Koski, Kimmo (Miljöministeriet, 2007)
    Miljön i Finland 38sv/2007
    När permanenta bostäder byggs vid stränderna påverkas såväl kustnaturen och miljön som den kommunala samhällsstrukturen och tätortsutvecklingen. Det finns dessutom kommunekonomiska konsekvenser som måste beaktas i planeringen av markanvändningen vid stränderna. Denna publikation handlar om bedömningen av de kommunekonomiska konsekvenserna av permanent boende. Publikationen analyserar vilka faktorer som påverkar den kommunala ekonomin och lägger fram metoder för att beskriva dessa faktorer, bedöma deras konsekvenser och presentera resultat. Den innehåller även exempel från pilotkommuner på hur konsekvensbedömningar kan genomföras i olika situationer. Publikationen är avsedd för konsulter, kommunala planläggare och beslutsfattare samt myndigheter som styr planläggningsprocesser. En permanent strandbebyggelse påverkar hela kommunens utveckling. Därför understryks vikten av ett strategiskt angreppssätt. Permanenta bebyggelser som stödjer kommunens befintliga samhällsstruktur är viktiga för den kommunala ekonomin men också med tanke på stävjandet av klimatförändringen.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin Yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 2004)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin Yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 2004)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin Yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 2004)
  • Joensuu, Ilona; Korpelainen, Pasi (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 44/2014
    Jos rantakiinteistön omistaja kokee, että rannalla kasvava järviruoko haittaa hänen rannan käyttöään on kunnostustarve olemassa. Lintuvesien suojelun ja hoidon tavoitteet ovat pitkälti yhteisiä järvien virkistyskäyttäjien sekä rantakiinteistöjen omistajien kanssa. Käsissäsi olevassa suunnitelmassa on pyritty yhdistämään erilaisia näkökulmia järviruokoon, ruovikoihin ja vesikasvillisuuteen Joensuun – Liperin –Rääkkylän Pyhäselällä, joka kuuluu Saimaan vesistöön. Suunnitelma on osa ”Järviruoko energiaksi, vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa (JÄREÄ)” –hanketta (2011-2014). Hanke on rahoitettu Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) varoin. Hankkeeseen voi tutustua tarkemmin hankkeen internet-sivujen raporteissa (mm. Joensuu ym. 2014).
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin Yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 2004)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin Yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 2004)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin Yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 2004)
  • Laukkonen, Ekaterina; Vesikko, Ljudmila; Hjerppe, Turo; Ahopelto, Lauri; Marttunen, Mika; Kostamo, Kirsi; Pitkänen, Heikki; Kuikka, Sakari; Vesikko, Katarina (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 25/2012
    Järviruoko, Phragmites australis, on monivuotinen, matalilla pehmeäpohjaisilla rannoilla esiintyvä makrofyytti, jonka levinneisyys on yksi maailman laajimmista. Suomen ympäristökeskuksessa selvitettiin ruovikoitumista ja vedenlaadun vaihtelua sekä niiden vaikutuksia virkistyskäyttöön Suomenlahden rannikolla osana IBAM-hanketta. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselyllä, jonka kohderyhmänä olivat enintään 500 metrin päässä rantaviivasta asuvat henkilöt. Kyselyyn saatiin 281 vastausta, joita analysoitiin tilasto- ja paikkatietomenetelmiä hyödyntäen. Kyselyn tuloksia verrattiin myös luonnontieteellisesti mitattuihin aineistoihin. Tulosten mukaan järviruokoa kasvoi 87 %:lla vastaajien lähirannoista. Yleisimmin ruovikkoa esiintyi paikoitellen alle 10 metriä leveänä vyöhykkeenä. Valtaosa vastaajista oli havainnut ruovikon lisääntymistä, ja ruovikon taantumishavaintoja oli vähän. Pääosin vastaajat kokivat ruovikon haitallisena ilmiönä etenkin ylivuotisen järviruo’on kasaantumisen ja vedenlaadun heikentymisen vuoksi. Myös myönteisiä vaikutuksia, kuten merkitys lintujen elinympäristönä ja maiseman elementtinä, ilmeni. Ranta-asukkaat arvioivat vedenlaadun keskimäärin paremmaksi kuin vesipuitedirektiivin mukaisessa pintavesien ekologisen tilan luokituksessa. Kuitenkin 80 % vastaajista arvioi lähirantansa vedenlaadun huonoksi tai tyydyttäväksi. Valtaosa vastaajista oli huomannut vedenlaadun heikentyneen. Voimakkaasti ruovikoituneilla rannoilla arvioitiin keskimäärin huonompaa vedenlaatua kuin ruovikottomilla rannoilla, ja ruovikon laajetessa vedenlaadun havaittiin lähes poikkeuksetta heikentyneen. Suuri osa vastaajista koki ravinnepäästöjen vähentämisen tehokkaaksi keinoksi ruovikoitumisen ehkäisemisessä. Vastaajien arviot vastasivat melko hyvin vertailupohjana käytettyjä tieteellisesti mitattuja aineistoja. Ruovikoitumisarviot vastasivat vertailuaineistoja vedenlaatuarvioita paremmin. Vaikka vastauksissa ilmeni hajontaa, paikallishavaintojen kerääminen todettiin tässä tutkimuksessa suhteellisen luotettavaksi tavaksi kartuttaa tietoa ympäristöstä.
  • Ikonen, Iiro; Hagelberg, Eija (Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristö 37/2007
    Lounais-Suomen ympäristökeskuksen koordinoman Interreg IIIA ”Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa” –projektin tavoitteena oli tehdä strategia ja löytää tasapaino ruovikoiden hyödyntämisen, säilyttämisen ja merenrantaniityiksi peruskunnostamisen välillä. Strategian pilottisuunnitelmat tehtiin Turun ja Salon kaupunkien sekä Viron Väinämeren alueelle. Rannikkoalueidemme ruovikot ovat lisääntyneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Etelä-Suomen rannikkoalueella on noin 30 000 hehtaaria ruovikoita (ei sisävesiä mukana) ja Viron Väinämeren alueella noin 20 000 hehtaaria. Ruovikot valtaavat helposti hoidotta jääneet merenrantaniityt, myös vedestä ja ilmasta tulevat ravinteet sekä leudommat jäätalvet ovat osasyinä ruovikoitumiseen. Ruovikoiden mukana on tullut monimuotoisuutta Suomeen. Kerttuset, viiksitimali, luhtakana, kaulushaikara ja ruskosuohaukka hyötyvät ruovikoista pesimis- ja saalistuspaikkana. Toisaalta ruovikoituminen on aiheuttanut sen että merenrantaniittyjen lajisto (mm. kahlaajalajit ja katkerot) on voimakkaasti taantunut. Julkaisu arvioi ruovikoiden ja merenrantaniittyjen merkitystä eri eliöryhmille Suomessa ja Virossa, sekä antaa suosituksia näiden alueiden hoidolle. Hoidettuja merenrantaniittyjä on Suomessa vain pari tuhatta hehtaaria. Tärkeää olisi saavuttaa rannikkoalueillemme oikeanlainen eri tavalla hoidettujen ruovikoiden ja rantaniittyjen mosaiikkimainen verkosto. Ruovikoiden hyödyntäminen optimaalisesti toteutettuna lisää mosaiikkimaisuutta ja luonnon monimuotoisuutta sekä edistää vesiensuojelua. Näiden win-win –tilanteiden saavuttaminen on ruovikkostrategian keskeinen päämäärä.
  • Siira, Jouko (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 6/2011
    Rönsysorsimo (Puccinellia phryganodes) ja pohjansorsimo (Arctophila fulva var. pendulina) ovat niin kutsutun Ruijanesikko -ryhmän kasveja, joiden päälevinneisyysalue on pohjoisen Jäämeren rannoilla, ja joilla on erillinen esiintymisalue Perämerellä. Rönsysorsimo on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) ja pohjansorsimo erittäin uhanalaiseksi (EN) vuoden 2010 Punaisessa kirjassa. Molemmat lajit kasvavat Perämeren rantaniityillä. Matalakasvuinen rönsysorsimo kasvaa erityisesti vähäkasvisilla suolamailla. Lajeja uhkaavat rantojen rehevöityminen ja umpeenkasvu rantalaidunnuksen päättymisen jälkeen. Rehevöitymisen myötä rantakasvillisuuden päälle kertyy myös kaisla- ja ruokomassaa, jotka peittävät sorsimokasvustoja. Myös erilainen ihmistoiminta rannoilla, kuten ruoppaukset, jokien säännöstely ja rakentaminen hävittävät ja muuttavat näiden kasvien elinympäristöjä. Niin ikään luonnolliset rantavoimat, kuten vedenkorkeuden vaihtelu ja etenkin keväiset jäänlähdöt mylläävät sorsimoiden kasvupaikkoja. Tähän julkaisuun on koottu Jouko Siiran rönsy- ja pohjansorsimoa käsittelevät tutkimukset 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun asti. Tutkimuksissa käsitellään lajien esiintymishistoria alueella, julkaistaan yksityiskohtaiset tulokset alueen tutkimusaikaisista sääoloista ja maaperäkemiasta sekä otetaan kantaa lajien hoitotoimiin.
  • Raunio, Anne; Schulman, Anna; Kontula, Tytti (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 8/2008
    Suomen luontotyyppien uhanalaisuus on arvioitu ensimmäisen kerran. Arvioinnissa ovat mukana kaikki Suomen luontotyypit, jotka on jaettu seitsemään pääryhmään: Itämeri ja rannikko, sisävedet ja rannat, suot, metsät, kalliot ja kivikot, perinnebiotoopit sekä tunturit. Uhanalaisuusluokka on määritelty 368 luontotyypille. Arviointi tehtiin laajapohjaisissa asiantuntijaryhmissä Suomen ympäristökeskuksen johdolla. Uhanalaisuuden arviointi pohjautui luontotyyppien määrän ja laadun muutoksiin 1950-luvulta nykypäivään. Arviota tarkennettiin kehitysennusteen, mahdollisen aiemman taantumisen sekä harvinaisuuden tai yleisyyden perusteella. Koko maassa uhanalaisiksi arvioitiin 188 luontotyyppiä (51% luontotyyppien lukumäärästä). Etelä-Suomessa uhanalaisten osuus (66 %) on huomattavasti suurempi kuin Pohjois-Suomessa (29 %). Hankkeessa nimettiin 35 luontotyyppiä Suomen kansainvälisiksi vastuuluontotyypeiksi. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin loppuraportti on kaksiosainen. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet esittelee uhanalaisuuden arviointimenetelmän, arvioinnin tulokset ja perusteet sekä asiantuntijoiden laatimat toimenpide-ehdotukset. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset sisältää arvioitujen luontotyyppien kuvaukset, esiintymiskartat, valokuvat sekä luontotyyppikohtaiset arviointitulosten perustelut.
  • Raunio, Anne; Schulman, Anna; Kontula, Tytti (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 8/2008
    Suomen luontotyyppien uhanalaisuus on arvioitu ensimmäisen kerran. Arvioinnissa ovat mukana kaikki Suomen luontotyypit, jotka on jaettu seitsemään pääryhmään: Itämeri ja rannikko, sisävedet ja rannat, suot, metsät, kalliot ja kivikot, perinnebiotoopit sekä tunturit. Uhanalaisuusluokka on määritelty 368 luontotyypille. Arviointi tehtiin laajapohjaisissa asiantuntijaryhmissä Suomen ympäristökeskuksen johdolla. Uhanalaisuuden arviointi pohjautui luontotyyppien määrän ja laadun muutoksiin 1950-luvulta nykypäivään. Arviota tarkennettiin kehitysennusteen, mahdollisen aiemman taantumisen sekä harvinaisuuden tai yleisyyden perusteella. Koko maassa uhanalaisiksi arvioitiin 188 luontotyyppiä (51% luontotyyppien lukumäärästä). Etelä-Suomessa uhanalaisten osuus (66 %) on huomattavasti suurempi kuin Pohjois-Suomessa (29 %). Hankkeessa nimettiin 35 luontotyyppiä Suomen kansainvälisiksi vastuuluontotyypeiksi. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin loppuraportti on kaksiosainen. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet esittelee uhanalaisuuden arviointimenetelmän, arvioinnin tulokset ja perusteet sekä asiantuntijoiden laatimat toimenpide-ehdotukset. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset sisältää arvioitujen luontotyyppien kuvaukset, esiintymiskartat, valokuvat sekä luontotyyppikohtaiset arviointitulosten perustelut.
  • Herlin, Rafael (Sällskapet för Finlands geografi, 1896)
    Fennia ; 12, 7
  • Parjanne, Antti; Huokuna, Mikko (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Ympäristöopas / 2014
    Oppaaseen on koottu tietoa tulvien esiintymisestä, tulvista aiheutuvista vahingoista sekä yleisesti tulvariskien hallinnasta keskittyen niihin asioihin, joita on tarpeen ottaa huomioon määritettäessä alimpia suositeltavia rakentamiskorkeuksia sisävesien ja meren ranta-alueilla. Lisäksi oppaassa käsitellään sortuma- ja vyörymävaaran huomioon ottamista sekä rakentamista tulvavaara-alueelle. Opas on päivitetty versio vuoden 1999 julkaisusta ”Ylimmät vedenkorkeudet ja sortumariskit ranta-alueille rakennettaessa - Suositus alimmista rakentamiskorkeuksista” (Ollila ym. 1999). Tulvavaara-alueiden ja tulvariskien huomioon ottaminen on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaista. Alttius tulvavahingoille on kasvanut rantarakentamisen lisääntyessä. Suunnitteluun ja rakentamiseen tuo omat haasteensa myös ilmastonmuutoksen vaikutusten huomioiminen, mihin liittyen on saatu uutta tietoa vedenkorkeuksista, virtaamista sekä merivedenkorkeuksien lyhyt- ja pitkäaikaisvaihteluista. Opas sisältää suositukset alimpien rakentamiskorkeuksien määrittämiseksi sisävesien rannoilla sekä merenrannikolla. Suositusten tavoitteena on, ettei rakennuksille aiheutuisi tulvavahinkoja kuin keskimäärin kerran noin 100–200 vuodessa tai harvemmin esiintyvillä tulvilla. Sisävesien osalta suositus perustuu kunkin vesistön keskimäärin kerran 100 vuodessa toistuvaan tulvavedenkorkeuteen, johon lisätään tarvittaessa rakennustyypistä, vesistön ominaispiirteistä, ilmastonmuutoksesta tai aaltoiluvarasta johtuva lisäkorkeus. Itämeren rannalla suosituksissa on otettu huomioon maankohoamisen ja merenpinnan tason muutos ilmastonmuutoksen seurauksena. Myös merenrannikolla rakennuspaikkakohtainen lisäkorkeus tulisi määritellä rakennuksen tyypin ja aallokon mahdollisen vaikutuksen perusteella.