Browsing by Subject "ranskan kieli"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Dettmann, Heidi Johanna Philippa (2006)
    The purpose of this study is to provide a picture of how official language minorities are accommodated in three provinces in Canada (New Brunswick, Ontario and Quebec) as well as Canada as a whole. The nature of the study is exploratory and comparative. The comparative design of the study allows for comments on the differences and similarities between the cases on the selected issues i.e. public services, internal use, the legislature, legislation, the courts and judicial system, education and official declarations. The aim is not, however, to provide an empirical explanation with regard to the solutions used in the accommodation of minorities in the selected cases. There are, and always will be, linguistic minorities in all parts of the world. It is important to find solutions to the difficulties such minorities face or risk negative outcome like language loss or escalation of minority grievances into outright conflicts. Canada is somewhat of a pioneer when it comes to language policy. The existence of the francophone minority of Canada has in a significant way shaped the politics of the country e.g. it has been a significant contributing factor in the development of the Canadian federal model. This decentralized federal structure means that the constituent units have extensive autonomy to shape their own language policies. We can find different kinds of solutions to the "language challenge" within Canada. For this reason Canada is an interesting case for research on language issues. The theoretical framework of this study deals with different normative approaches to language rights, policy or rights options, issues relevant to language policy and models for the implementation of language rights through autonomy arrangements. A limitation of this essay is that the empirical material is composed of Canadian language legislation. Legislation and law reflect the social reality and goals of a society and can therefore lend insight into how language issues have been confronted in the provinces of interest as well as in Canada as a whole. Legislation does, however, not show the whole reality, it is not an exact reflection of society and hence the study must be read with this in mind. The study is of a qualitative nature and the number of cases is small, instead the selected cases have been analyzed in detail. The study shows that the different units have indeed tackled the "language challenge" in different ways. The federal government has used a policy of bilingualism in an attempt to unify the country. Also New Brunswick has opted for a bilingual language regime, with equality of status for the two official languages. Ontario on the other hand has no stated official language, but extends some services to the francophone minority population of the province. Quebec grants official language status only to its majority language, French. English language rights are granted as exceptions to the rule of French dominance.
  • Poutanen, Julia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia aikuisten ja nuorten kielenkäytön välisiä eroja ranskankielisessä tekstiviestiaineistossa. Eroja tutkitaan luomalla koneoppimista hyödyntävä automaattinen luokittelija, joka kykenee erottelemaan aikuisten ja nuorten tekstiviestit toisistaan. Työssä tarkastellaan luokittelijan antamia tuloksia ja pyritään selvittämään, miten luokittelijan toimintaa voidaan parantaa kielenkäytöstä saatujen tietojen valossa esimerkiksi tutkielmassa määritellyillä piirteillä (engl. feature). Teoriaosassa käsitellään tekstiviestikielen piirteiden lisäksi iän ja kielenkäytön välistä suhdetta sekä kieliteknologialle ja korpuslingvistiikalle tärkeitä käsitteitä. Menetelmänä käytetystä tilastollisesta luokittelijasta esitellään siihen liittyvä olennainen teoria sekä muita tutkielman kannalta tärkeitä käsitteitä. Tutkielman aineisto on kerätty Montpellier’ssä, Ranskassa vuonna 2011, ja se koostuu silloiseen tutkimukseen osallistuneiden lähettämistä tekstiviesteistä. Tekstiviestejä on yhteensä 88 000, ja niistä noin 70 000 käytetään tutkielmassa. Analyysissä keskitytään sekä kielellisiin että teknisiin piirteisiin: tarkastelun kohteina ovat täten sekä malli että aineiston kielelliset piirteet. Tutkimustuloksista selviää, että luokittelija toimii varsin hyvin tekstiviestien erottelussa, mutta tutkielmassa erikseen määritellyt piirteet eivät paranna merkittävästi luokittelijan toimintaa. Piirteistä voidaan kuitenkin tehdä joitakin johtopäätöksiä: tekstiviesteille on tyypillistä keskustelunomainen kielenkäyttö viestin lähettäjän ja vastaanottajan välillä sekä puhekieli. Analysoitujen viestien perusteella voidaan nähdä, että tekstiviestikielen ominaispiirteisiin kuuluvat ääntämistä ja foneettista muotoa heijastavat sanamuodot ja että tekstiviesti muodostanee oman rekisterinsä ranskan kielessä.
  • André, Alexandre (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa käsitellään suomen ja ranskan kuvaannollisia fraseemeja, joissa esiintyvät substantiivit kissa, koira, chat ja chien. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa, jota opiskelijat ja kääntäjät voivat hyödyntää. Teoreettisen osuuden tavoitteena on määritellä fraseemi, tarkastella sen piirteitä ja luokitella tutkittavat fraseemit tyypeittäin. Aineiston analyysin tavoitteena on selvittää tutkittavien fraseemien merkitykset, esittää käännösvastineita kohdekielessä sekä tarkastella, minkälaisiin piirteisiin suomen ja ranskan kissa- ja koira-fraseemit viittaavat. Tutkimus on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Kvalitatiivisessa osuudessa selitetään merkityksiä ja esitetään käännösvastineita. Kvantitatiivisessa osuudessa taas analysoidaan käännösvastineet ekvivalenssiasteittain. Lähdekielen fraseemien ja niiden käännösvastineiden välistä vastaavuutta tarkastellaan neljän ekvivalenssiasteen pohjalta (1: täysekvivalenssi, 2: osaekvivalenssi, 3: funktionaalinen ekvivalenssi, 4: korvike-ekvivalenssi). Tutkimusaineisto on kerätty neljästä yksikielisestä sanakirjasta. Aineisto koostuu 126 kissa-, koira-, chat- ja chien-fraseemista variantteineen. Se on jaoteltu kahteen pääluokkaan (lauseke- ja lausefraseemeihin) ja edelleen pienempiin alaluokkiin. Jotkin fraseemit ovat monimerkityksisiä, siksi aineistossa esiintyy enemmän merkityksiä (139) kuin fraseemeja. Teoreettisessa osuudessa tarkastellaan fraseemin (tai lähikäsitteiden) määritelmiä ja kuvauksia. Siinä annetaan myös fraseemin määritelmä tämän tutkimuksen kannalta, jolloin fraseemin olennaisiksi piirteiksi nousevat polyleksikaalisuus, (epä)kompositionaalisuus, leksikaalinen tai morfosyntaktinen kiteytyminen sekä leksikaalistuminen. Kyseiset piirteet selitetään. Myös fraseemin valinnaisia piirteitä tarkastellaan, jolloin käy ilmi muun muassa, että fraseemi ei aina ole metaforinen. Tutkimushypoteesina oli se, että kissa ja koira ovat yleisiä kotieläimiä sekä Suomessa että Ranskassa, joten suomen ja ranskan välillä on paljon vastaavia kissa- ja koira-fraseemeja, ja että kummankin kielen kissa- ja koira-fraseemit viittaavat samanlaisiin piirteisiin. Tämä hypoteesi toteutui vain osittain: 16 %:lla suomen kissa-fraseemeista on ranskankielinen kissa-vastine, 15,5 %:lla ranskan kissa-fraseemeista on suomenkielinen kissa-vastine, 41 %:lla suomen koira-fraseemeista on ranskankielinen koira-vastine, 31,5 %:lla ranskan koira-fraseemeista on suomenkielinen koira-vastine. Sen sijaan kummassakin kielessä kissa ja koira yleisesti assosioidaan kuvaannollisesti samanlaisiin piirteisiin – muutamista eroavaisuuksista huolimatta.
  • Vesterinen, Essi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee verbimorfologian opettamista ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomes-sa. Tutkielman tarkoituksena on analysoida tekniikoita, joita suomessa käytetään verbimorfologian opet-tamiseen ja tarkastella, missä määrin sovelletut lähestymistavat ja tekniikat vastaavat sitä, mitä aikai-sempi tutkimus suosittaa käytettäväksi verbimorfologian opetuksessa. Tutkielmassa pitäydytään tarkas-telemaan indikatiivin preesensin opettamista. Tutkielmassa analysoidaan aluksi aikaisemman tutkimuk-sen perusteella sitä, mitä lähestymistapoja ja tekniikoita verbimorfologian opettamiseksi suositellaan. Sen jälkeen aikaisempaa tietoa verrataan sähköisellä kyselytutkimuksella kerättyyn tietoon opettajien käyttämistä menetelmistä verbimorfologian opettamisessa. Aikaisemman tutkimuksen valossa verbimorfologian opetuksessa suositellaan käytettävän pääosin im-plisiittisiä menetelmiä: Monet verbimuodot opitaan pääosin inputin avulla, eli sanavarasto kehittyy sitä mukaa, kun muotoja kuullaan ja nähdään toistuvasti ympäristössä. Vaikkei oppilas itse osaa vielä tuot-taa näitä muotoja, hän pystyy usein ymmärtämään niitä muiden taitojensa ja kontekstin avulla. Implisiitti-nen opetus suositellaan toteutettavan mahdollisuuksien mukaan autenttisten tehtävien kautta. Autenttisil-la tehtävillä tarkoitetaan aktiviteetteja, joilla on jokin konkreettinen tavoite, jonka saavuttamiseen vaadi-taan erilaisten, muidenkin kuin kielellisten, kompetenssien yhdistämistä. Oppimista voidaan nopeuttaa myös eksplisiittisillä harjoitteilla. Eksplisiittinen opetus tulisi toteuttaa induktiivisesti niin, että oppilaat muodostavat esimerkkien avulla oman käsityksensä rakenteiden säännönmukaisuuksista ja saavat pu-hua näistä käsityksistään omin termein. Kieliopillisia termejä ei siis välttämättä tarvitse käyttää, mutta olisi hyvä pyrkiä keskustelemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kohdekielellä. Perinteisen kol-meen luokkaan ja kirjoitettuun asuun pohjautuvan luokittelun sijaan tutkijat suosittavat opetuksessa käy-tettäväksi luokituksia, jotka pohjautuvat verbitaivutusten lausuttuihin muotoihin ja tarkemmin ottaen ver-bien erilaisten vartaloiden lukumäärään. Ennen kaikkea opetuksen tulisi tutkijoiden mielestä pohjautua enemmän lausuttuihin verbimuotoihin ja ääntämyksen ja kirjoitusasujen yhteys voitaisiin opetella vasta myöhemmän, esimerkiksi kotitehtävänä. Oppituntien rajoitettu aika tulisi mielellään käyttää mahdollisim-man pitkälti suullisiin harjoituksiin, joissa verbimuotoja opitaan kuulemaan ja käyttämään tosielämän tilanteita muistuttavissa konteksteissa ja sellaisenaan ilman kirjoitettua tukea. Tämän tutkimuksen perusteella Suomessa käytetyt opetusmenetelmät eivät aivan vastaa sitä, mitä tutki-jat aikaisemman tutkimuksen perusteella suosittelevat. Opetus pohjautuu usein eksplisiittisille opetus-menetelmille, jolloin input jää liian niukaksi. Eksplisiittisessä opetuksessa myös sovelletaan usein deduktiivista lähestymistapaa, jossa oppilaille tarjotaan valmis sääntö annettuna. Vallitseva luokitteluta-pa vaikuttaa olevan perinteinen verbien kirjoitettuihin asuihin pohjautuva kolmen luokan jako. Suullisia harjoituksia luokissa on paljon, mutta niissä käytetään yleensä apuna kirjallista tukea eivätkä ne vaikuta useinkaan kovin autenttisilta: Verbitaivutuksia toistetaan sellaisenaan irrallaan kontekstista. Tämän tut-kielman perusteella oppilaat voisivat hyötyä siitä, että inputin, erityisesti suullisen, määrää lisättäisiin oppitunneilla ja eksplisiittiset aktiviteetit teetettäisiin mahdollisuuksien mukaan kotitehtävänä. Eksplisiit-tiset tehtävät tulisi lisäksi toteuttaa niin, että oppilaan omat pohdinnat ja aktiivisuus on keskiössä.
  • Turunen, Aino (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa on tavoitteena perehtyä kieltosanojen ja -ilmausten monipuoliseen käyttöön ranskankielisissä Titeuf-sarjakuvissa. Tarkastelun kohteena on erityisesti ne-partikkelin poisjättäminen eri tilanteissa niiden muodollisuuden mukaan. Lisäksi tutkitaan miten aikuisten ja lasten kielenkäyttö poikkeaa toisistaan. Teoriataustana käytetään erityisesti ranskan puhekieleen ja kieltoihin keskittyvää kirjallisuutta. Aineistona käytetään kahta vuosina 1992 ja 2008 ilmestynyttä Zepin (Philippe Chappuis) Titeuf-albumia. Sarjakuvissa esiintyvät kiellot luokitellaan ryhmiin niiden tyypin mukaan: väitelauseet, kysymyslauseet, käskylauseet, non-adverbi ja muut tapaukset. Ne-partikkelin poistoa tarkastellaan erikseen. Aineistosta saatuja tuloksia vertaillaan, jotta nähdään vaikuttaako puhujan ikä tai sukupuoli tapaan muodostaa kieltoja. Tutkielmassa tarkastellaan myös onko albumeissa käytetty kieli muuttunut kahdenkymmenen vuoden aikana. Tutkielman tulokset osoittavat, että ne-partikkelin poisjättäminen on erittäin yleistä Titeuf-sarjakuvissa kaikkien kieltosanojen kanssa eri lausetyypeissä. Partikkelia käytetään pääasiassa vain muodollisissa tilanteissa esimerkiksi silloin, kun kyseessä on lasten opettaminen. Non-adverbi on aineistossa tärkeä osa puhujien keskustelua, koska sillä voidaan esittää vastaus, kieltää edellinen lausahdus tai ilmaista tunteita huudahduksissa. Vaikeasti luokiteltavat kiellot ovat useimmiten vertauksia ja elliptisiä ilmaisuja. Aikuisten ja lasten tapa käyttää kieltoilmauksia on aineistossa erilaista. Aikuiset käyttävät useammin ne-partikkelia kuin lapset. Lapset puolestaan korvaavat pas-kieltosanan usein sen tuttavallisella ja lapsenkielisellä muodolla, pô:lla. Sukupuolella ei Titeuf-sarjakuvissa ole vaikutusta kielenkäyttöön, sillä miehet ja naiset sekä pojat ja tytöt puhuvat samalla tavalla. Albumeiden julkaisuajankohtien välissä sarjakuvien kieltolauseet eivät ole muuttuneet merkittävästi, vaan ne muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Ainoana erona voidaan mainita se, että pô-sanaa käytetään huomattavasti useammin tuoreemmassa albumissa.
  • Kunnas, Laura (Helsingin yliopisto, 2017)
    Työn tavoitteena on kuvailla ja analysoida intialaisen kirjailijan Qurrantulain Hyderin (1927-2007) novellien puhuttelumuotojen käännöksiä urdusta ranskaksi. Tutkimustyö nojautuu vertailevaan kielitieteeseen. Tutkimuksen materiaali on koottu kolmesta Hyderin novellista: Yād kī ek dhanak jale; Ḍālan vālā ja Patjhar kī āvāz (1967) sekä niiden ranskankielisistä käännöksistä: L'Arc-en-ciel des souvenirs; Dalanwala, mémoires d'une enfance indienne ja Le bruissement des feuilles d'automne (2012). Näistä teoksista on poimittu pronominaaliset, verbaaliset ja nominaaliset puhuttelumuodot ja niiden esiintymät on koottu taulukoihin. Puhuttelumuotojen käyttöä tarkastellessa tukeudutaan urdun ja ranskan kielen sosiolingvistisiin tutkimuksiin ja niiden käännöksiä analysoidessa nojaudutaan käännöstutkimukseen. Urdun ja ranskan puhuttelumuotojen rakenteet eivät vastaa toisiaan. Urdussa on kolme pronominaalista puhuttelumuotoa, kun taas ranskassa niitä on kaksi. Tutkimuksessa päädytään tulokseen, että sekä urdun āp- (87,5%) että tum-pronominit (98,6%) on useimmiten käännetty vous ranskaksi, kun taas tū on käännetty tu (84,6%). Vaikka urdun tum vaatii monikon, sen käyttö vastaa ranskankielen yksikköpronominin käyttöä. Analyysissä todetaan, että urdun pronominien kohteliaisuusvivahteet ovat mahdottomia kääntää. Toinen ero kielten välillä on, että verbaalisia puhuttelumuotoja esiintyy ranskassa vain imperatiivissa, kun taas urdussa niitä voi käyttää muissakin tapaluokissa. Niinpä useat urdun verbaaliset puhuttelumuodot on täytynyt käännöksessä muuttaa pronominaalisiksi puhuttelumuodoiksi. Nominaaliset puhuttelumuodot on luokiteltu tutkimuksessa viiteen eri kategoriaan: sukulaisuussuhdetta ilmaisevat termit (40% esiintymisistä alkuperäistekstissä), tittelit (30,6%) nimet (21,2%), positiiviset affektiiviset termit (4,7%) ja negatiiviset affektiiviset termit (3,5%). Näistä suurin osa on käännetty ranskaksi. Joihinkin termeihin on lisätty nimiä käännöksessä. Kaikki emotionaaliset termit on käännetty mahdollisimman kirjaimellisesti. Tarkempi analyysi vahvistaa, että puhuttelumuodon kirjaimellinen ja sosiaalinen merkitys ei aina ole sama. Niissä tapauksissa, joissa kirjaimellista merkitystä ei ole käännetty, sosiaalinen merkitys on kuitenkin säilytetty. Tutkimuksessa todetaan, että novelleissa L'Arc-en-ciel des souvenirs ja Dalanwala kääntäjä on käyttänyt lähdetekstin strategiaa enemmän kuin kohdetekstin strategiaa. Jean-René Ladmiralin (1986) lähdetekstin strategiassa kääntäjä pysyy uskollisena alkuperäiselle tekstille ja kääntää tekstin kirjaimellisesti. Kohdetekstin strategiassa kääntäjä puolestaan muokkaa tekstiä vastaamaan kohdekielen rakenteita, jotta lukija ymmärtäisi tekstin paremmin. Le bruissement des feuilles d'automne ei sisällä tarpeeksi esiintymiä, jotta siinä käytetystä käännösstrategiasta voisi tehdä johtopäätöksiä.
  • Järvenpää, Sarita (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkielma käsittelee sekä ranskaa äidinkielenään puhuvien että ranskaa vieraana kielenä opiskelevien suomalaisten lukiolaisten ranskan oikeinkirjoituksen osaamista. Ranskan kielen oikeinkirjoittaminen on herättänyt paljon keskustelua Ranskassa jo vuosikymmeniä. Oikeinkirjoitus- ja erityisesti saneluharjoitukset ovat ranskalaisille koululaisille ja opiskelijoille arkipäivää, mutta oikeinkirjoitus on edelleen ranskalaisille haasteellista. Saman haasteen edessä ovat myös ranskaa vieraana kielenä opiskelevat, vaikka aiheesta ei niin paljon kuule puhuttavankaan. Oikeinkirjoituksen painotus puuttuu useimmista Français langue étrangère, ranska vieraana kielenä -opetusmetodeista, mikä osaltaan asettaa vieraskieliset opiskelijat eriarvoiseen asemaan ranskalaisiin verrattuna. Tutkielmassa verrataan yhteensä 51 ranskaa äidinkielenään puhuvan sekä 20 suomea äidinkielenään puhuvan opiskelijan tekemiä oikeinkirjoitusvirheitä: niiden määrää sekä laatua. Tarkoituksena on saada selville millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä eri kohderyhmien tekemissä oikeinkirjoitusvirheissä ilmenee, sekä mistä mahdolliset erot ja yhtäläisyydet voivat johtua. Tutkimusmetodina käytetään tutkielman tarpeeseen muokattua André Chervelin ja Danièle Manessen Typologie des erreurs d’orthographe – oikeinkirjoitusvirheiden luokittelua. Tutkielmassa oikeinkirjoitusvirheet jaotellaan seitsemään eri kategoriaan: aksenttimerkkivirheet, leksikaaliset virheet, kieliopilliset virheet, leksikaalisten ja kieliopillisten yhtymävirheet, virheet, joissa saneltu sana on korvattu toisella sanalla, virheet, joissa sanellun sanan oikeinkirjoitus on virheellinen sekä virheet, joissa saneltu sana on kokonaan jätetty kirjoittamatta. Sekä ranskalaiset että suomalaiset ovat jakautuneet eri ikä- ja tasoryhmiin. Ranskalaista ryhmä FR1 on lukion ensimmäisellä luokalla, ryhmä FR2 peruskoulun kahdeksannella luokalla ja FR3 on joukko opiskelijoita kaikilta lukion asteilta. Näistä kaksi ensin mainittua opiskelee Ranskassa, kun taas FR3 on joukko opiskelijoita, jotka opiskelelevat Helsingin eurooppalaisessa koulussa, ja joista useimmat ovat kaksi- tai monikielisiä. Suomalaisista ryhmä FIN1 opiskelee A-ranskan kurssia RAA3.1 lukion kolmannella luokalla ja ryhmä FIN2 opiskelee A-ranskan kurssia RAA6.1 lukion toisella luokalla. Näistä jälkimmäinen on edistyneempi kurssi. Kukin kohderyhmä on osallistunut samaan saneluun, johon on käytetty J.M.G. Le Clézion novellikokoelmasta lyhyttä, yhteensä 72 sanan mittaista tekstikappaletta. Tutkielmassa vältetään liian yksityiskohtaista eri ryhmien välistä vertailua ja keskitytään pääosin ranskalaisten ja suomalaisten välisiin eroihin kokonaisuudessaan. Tutkielmassa selviää, että ranskaa äidinkielenään puhuvien opiskelijoiden tekemät oikeinkirjoitusvirheet jakautuvat kieliopillisten ja leksikaalisten oikeinkirjoitusvirheiden kesken. Suomalaisten opiskelijoiden tekemät virheet jakautuvat tasaisemmin kaikkien virhekategorioiden kesken. Suomalaiset tekevät suhteessa enemmän oikeinkirjoitusvirheitä opiskelijaa kohden kuin ranskalaiset. Tulosten perusteella voidaan muun muassa todeta, että ranskalaisten tekemien oikeinkirjoitusvirheiden määrä vähenee mitä korkeammalla asteella he opiskelevat, kun taas suomalaisten tuloksista on nähtävissä, että lukion toisen luokan ryhmä, joka opiskelee edistyneemmällä kurssilla, tekee vähemmän virheitä kuin lukion kolmannen luokan ryhmä. Tutkimustulosten myötä herääkin kysymys, ovatko ranskaa vieraana kielenä opiskelevat eriarvoisessa asemassa verrattuna ranskalaisiin, joille erilaiset oikeinkirjoitusharjoitukset ovat arkipäivää. Sanelun merkitys Ranskasssa on tärkeä, joten miksi sitä ei otettaisi käyttöön myös ranska vieraana kielenä -opetuksessa. Olisi myös mielenkiintoista saada selville, kuinka laajasti sanelu on jo käytössä ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomessa, ja millä tavoin sen käyttöönotto laajemmassa mittakaavassa voisi edesauttaa ranska vieraana kielenä -opetuksessa.
  • Rajala, Joona (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan 18 quebeciläisen yliopistoihmisen ääntämyksen piirteitä Youtube-videopalvelussa julkaistuissa haastatteluissa suhteessa paikalliseen eli endogeeniseen foneettiseen normiin. Quebec on Kanadan ainoa yksikielisesti ranskankielinen provinssi, jossa keskustelua ranskan kielen normatiivisuudesta on historiallisesti käyty paikallisten eli endogeenisten piirteiden puolustajien ja pariisilaisen standardiranskan eli eksogeenisen normin kannattajien välillä. Lisäksi quebecinranskan erityispiirteiden arvostusta on heikentänyt kielellisen turvattomuuden tunne (insécurité linguistique), joka on seurausta ranskankielisten alemmasta sosioekonomisesta asemasta englanninkielisiin nähden. Kielipoliittisilla toimilla ranskan kielen asemaa ja normatiivisuutta on Quebecissä kuitenkin parannettu 1960- ja 1970-luvuilta lähtien. Aiempi tutkimus on melko yhtä mieltä siitä, että endogeenisen normatiivisen ääntämyksen mallina Quebecissä toimivat paikallisen television uutistenlukijat, joiden puheen foneettisen normin kuvailevat artikkelissaan Bigot ja Papen (2013). Tähän pro gradu -tutkielmaan on valittu viisi quebeciläistä ääntämyspiirrettä, joiden yleisyyttä 18 yliopistoihmisen muodostamassa aineistossa verrataan piirteiden yleisyyteen Bigot’n ja Papenin kuvailemassa normissa. Jokaiselta puhujalta analysoidaan ääntämystä noin kahden minuutin ajan, joten aineiston yhteispituus on noin 36 minuuttia. Päätavoitteena on selvittää, mihin aineiston yliopistolaisten ääntämys sijoittuu suhteessa Quebecin endogeeniseen normiin ja eksogeeniseen Pariisin standardiranskan normiin. Johdannossa esitetään kolme hypoteettista vastausvaihtoehtoa: yliopistolaisten ääntämys voi joko (1) vastata endogeenista foneettista normia, (2) olla lähempänä pariisilaista ääntämystä kuin endogeeninen normi on tai (3) poiketa endogeenista normia enemmän Pariisin standardista. Analyysissa on sosiofoneettisen metodin mukaisesti kaksi osaa: ensiksi akustisen fonetiikan metodilla selvitetään kvantitatiivisesti viiden ääntämyspiirteen yleisyys yliopistolaisten puheessa ja toiseksi sosiolingvistisesti verrataan tuloksia Quebecin endogeeniseen foneettiseen normiin ja analysoidaan lähdekirjallisuuden, pääasiassa Ostiguyn ja Tousignantin (2008), pohjalta erojen sosiaalisia merkityksiä. Tutkielman perusteella quebeciläisten yliopistoihmisten ääntämys sisältää television uutistenlukijoita enemmän paikallisia foneettisia piirteitä. Aineiston yliopistolaisten ääntämys on siis quebeciläistä endogeenista foneettista normia kauempana Pariisin standardiranskasta. Eri puhujien normatiivisuudessa on kuitenkin suuria eroja, eikä tuloksista välity yhtenäistä ääntämysmallia analysoitujen piirteiden valossa. Koska aiempia tutkimuksia quebeciläisten yliopistoihmisten ääntämyksestä ei ole, voi tutkielman tuloksista tehdä vain alustavia johtopäätöksiä. Verrattaessa puhujien erityisalaa paljastuu, että kielitieteen ja kirjallisuuden alojen tutkijat käyttävät quebeciläistä normia lähinnä olevaa ääntämystä. Johtopäätöksenä voi siis sanoa, että ääntämyksen normatiivisuus riippuu puhujan tietoisuudesta quebecinranskan endogeenisesta normista.
  • Kempas, Ilpo (Seinäjoen ammattikorkeakoulu, 2020)
    Seinäjoen ammattikorkakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä