Browsing by Subject "rasvahappokoostumus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Salomaa, Sini (Helsingin yliopisto, 2014)
    The aim of this study was to investigate the effects of graded amounts of camelina oil on milk fatty acid composition in lactating cows fed diets based on a mixture of grass and red clover silages. The experiment was carried out at the University of Helsinki research farm in Viikki 30th January 2009 – 23th April 2009. Eight multiparous Finnish Ayrshire cows participated in this experiment and four of them were rumen fistulated. Experimental design used was 4 x 4 Latin square. Treatments consisted of concentrate supplements containing various levels of camelina oil (0%, 2%, 4% and 6% on air-dry basis). All concentrates contained camelina expeller (20% on air-dry basis). The cows were offered daily 12 kg of experimental concentrate and silage ad libitum. The experimental periods lasted for 21 days. The first 14 days were adaptation period and the last 7 days formed sampling period. Increase of camelina oil level in the diet linearly decreased forage and whole diet dry matter intake (P?0,002). Camelina oil level did not affect organic matter, NDF and nitrogen whole-tract digestibility (P>0,10). Milk yield and milk protein- and lactose content linearly decreased when camelina oil level increased (P<0,001). Camelina oil level did not affect milk fat yield (P>0,100). Milk fat content (P=0,014) linearly increased and protein content (P=0,032) and urea content (P<0,001) linearly decreased when camelina oil level increased. Camelina oil level did not affect milk lactose content (P>0,100). Increase of camelina oil level linearly worsened milk taste panel scores (P=0,018). Camelina oil level did not affect plasma metabolite concentrations except that of total free fatty acids that linearly increased with camelina oil supplementation (P<0,001). Effects of camelina oil supplementation on rumen pH and rumen fermentation pattern were numerically negligible. Increase of camelina oil level linearly decreased the concentration of saturated fatty acids in milk fat (P<0,001) and linearly increased those of monounsaturated (P<0,001) and polyunsaturated (P<0,002) fatty acids. Increase of camelina oil level linearly decreased the content of mammary de novo synthesised short- and medium-chain 6-14-carbon fatty acid in milk fat (P?0,028). Camelina oil level had no effect on alphalinolenic acid content in milk fat (P>0.100). Increase of camelina oil level linearly increased trans fatty acids and CLA content in milk fat (P?0,008). Camelina oil supplementation did not affect neither the milk fat content of the final product of ruminal biohydrogenation of 18-carbon unsaturates stearic acid nor that of oleic acid (P>0,10). This is possibly due to biohydrogenation not proceeding to the end, ceasing to the last step before stearic acid. Milk fat trans-11 18:1 and cis-9, trans-11 CLA contents linearly increased at remarkably high levels when camelina oil level in the diet increased (P?0,008). This is possibly due to incomplete ruminal biohydrogenation of 18-carbon unsaturated fatty acids. Camelina oil supplement improved milk fat composition by decreasing saturated and increasing the trans-11 18:1 and cis-9,trans-11 CLA content in milk. However, giving camelina oil at high levels decreased silage and whole diet dry matter intake and affected milk production negatively.
  • Korhonen, Pirkko (Helsingfors universitet, 2016)
    Kotimaassa viljellyt palkokasvit, joita pystytään hyödyntämään eläinten ruokinnassa, vähentävät riippuvuutta tuontivalkuaisesta. Biologisen typensidonnan ansiosta palkokasvit eivät tarvitse kalliita mineraalityppilannoitteita ja niillä on hyvä esikasviarvo. Tässä tutkimuksessa selvitettiin härkäpapu-kevätvehnäkokoviljasäilörehun ja ruokinnan valkuaistäydennyksen vaikutusta maidontuotantoon ja maidon koostumukseen, erityisesti rasvahappokoostumukseen, sekä typen hyväksikäyttöön. Nurmisäilörehuun pohjautuvaa ruokintaa verrattiin härkäpapu-kevätvehnänurmi-säilörehuruokintaan, jossa puolet karkearehun kuiva-aineesta korvattiin härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla. Väkirehutäydennyksen (13 kg/vrk) raakavalkuaispitoisuudet olivat joko 175 g/kg ka (rypsirouheen määrä 2 kg/vrk/lehmä) tai 200 g /kg ka (rypsirouheen määrä 3,5 kg/vrk/lehmä). Lehmät saivat säilörehua vapaasti. Ruokintakoe toteutettiin Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimustilan navetassa Viikissä 1.2. – 26.4.2014. Koe-eläiminä oli kahdeksan ayrshire-rotuista lypsylehmää, joista neljä oli pötsifistelöityjä. Ruokintakokeen malli oli kaksinkertainen 4x4 latinalainen neliö. Koejakson pituus oli 21 vrk. Tämän tutkimuksen perusteella härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla voi korvata puolet nurmisäilörehusta kuiva-aineen syönnin ja maitotuotoksen kärsimättä, kun molemmat säilörehut ovat hyvälaatuisia. Rypsirouheen määrän lisääminen ei tuonut tässä tutkimuksessa lisämaitolitroja eikä lisännyt maidon pitoisuuksia. Maidon rasvapitoisuus väheni, kun rypsirouheen määrää lisättiin. Myös mikrobitypen muodostuminen oli vähäisempää. Pötsin valkuaistase (PVT) oli kaikilla koeruokinnoilla positiivinen, joten pötsissä hajoavan valkuaisen saanti ei ollut todennäköisesti rajoittava tekijä mikrobitypen synteesissä. Lehmät söivät vähemmän tärkkelystä ja mikrobien käytössä oli täten todennäköisesti vähemmän energiaa, kun rypsin annostaso oli korkea verrattuna matalaan tasoon. Rehutypen hyväksikäyttö maitovalkuaiseksi heikkeni, kun rypsirouheen määrä väkirehussa lisääntyi ja säilörehussa oli härkäpapu-kevätvehnäsäilörehua. Kun karkearehu sisälsi härkäpapu-kevätvehnäsäilörehua, rypsirouheen määrän lisääminen ruokinnassa lisäsi merkittävästi maidon ureapitoisuutta. Alfalinoleenihappo (18:3n-3) siirtyi tehokkaammin rehusta maitoon härkäpapu-kevätvehnäsäilörehua sisältäneissä ruokinnoissa kuin karkearehun ollessa puhdasta nurmisäilörehua. Suurempi osa härkäpapu-kevätvehnäsäilörehun kuin nurmisäilörehun pitkäketjuisista rasvahapoista, etenkin 18:3n-3, säästyi ilmeisesti pötsissä biohydrogenaatiolta. Kun rypsirouheen määrä väkirehussa lisääntyi, maidon rasvatuotos väheni johtuen todennäköisesti palmitiinihapon (16:0) vähäisemmästä de novo –synteesistä maitorauhasessa. Vähäisempää de novo -synteesiä saattaa selittää se, että rypsin annostason nosto lisäsi hieman pitkäketjuisten, tyydyttymättömien rasvahappojen saantia. Plasman etikka- ja voihappopitoisuuksissa ei ollut eroa koeruokintojen välillä, mutta plasman insuliinipitoisuudet suurenivat rypsin annostason noustessa (plasmadata esitetty Termosen tutkielmassa 2015), mistä johtuen maitorasvan esiaineet ovat voineet osin ohjautua maitorauhasen ohi. Härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla voitiin korvata puolet nurmisäilörehusta maitotuotoksen kärsimättä vaikka härkäpapurehun sulavuus oli nurmirehua huonompi. Rypsirouheen määrän lisääminen ei vaikuttanut maitotuotokseen. Se vähensi rasvatuotosta ja heikensi typen hyväksikäyttöä, minkä takia se ei ollut tämän tutkimuksen perusteella järkevää.
  • Makkonen, Seija (Helsingin yliopisto, 2014)
    There has been demand for enhancing organic production in the dairy. Organic milk is the most popular organic product at the market in Finland. Bovine milk has many valuable nutritious ingredients; protein, fatty acids and vitamins. Still, there are also some nutrients in the milk, which are considered harmful for human health. Milk contains medium chain saturated fatty acids (SFA), which are suspected to increase the risk of cardiovascular dis-eases, obesity and type-2-diabetes in human. The omega-6 fatty acids are appropriated to increase the risk of some cancers. Organic cows have to graze during the grazing season according to the rules of organic production. Grazing increases the content of multiunsaturated fatty acids (MUFA) in the milk and at the same time decreases the amount of SFA. Grazing enhances the vitamin content of the milk from organic cows according to some previous studies. The cows in the conventional production have higher milk yields than cows in the organic production. The aim of the study was to examine if there are some differences in the composition of cow`s milk between organic and conventional production. The study used meta-analysis, a method which uses all the available results from the previous peer reviewed studies. There were small differences between organic milk and conventional milk. Organic milk contained more alfalinoleic acid, conjugated linolic acids, polyunsaturated fatty acids and omega fatty acids than conventional milk. The ratio of omega-3 to omega-6 fatty acids was greater in organic milk than in conventional milk, which is regarded healthier for hu-mans. On the contrary the content of linoleic acid was greater in organic milk than in con-ventional milk. No difference in the vitamin content was observed. The milk yield per cow was about 3 kg d-1 greater in conventional production than in organic production.
  • Halabi, Sanna (University of Helsinki, 2000)
  • Kämäräinen, Helena (Helsingin yliopisto, 2015)
    Palkokasvien käyttö säilörehun raaka-aineena on yleistynyt lannoitekustannusten nousun myötä. Palkokasvit kykenevät sitomaan typpeä ilmasta juurinystyräbakteerien avulla kas-vin tarpeisiin. Suomessa on puna-apilan käytön rinnalle noussut alsikeapila, joka on kestä-vämpi kuin puna-apila kosteissa olosuhteissa ja happamilla mailla. Herne ja härkäpapu ovat lisänneet suosiotaan kokoviljasäilörehujen raaka-aineena tuomaan valkuaista re-huseokseen. Puna-apilalla on useiden tutkimusten mukaan vaikutusta sekä maidon että lihan rasvahappokoostumukseen ihmisen ravitsemuksen kannalta edulliseen suuntaan: n-6/n-3 –rasvahappojen suhde pienenee sekä tyydyttyneiden rasvahappojen osuus vähenee. Alsikeapilan sekä herneen ja härkäpavun koko kasvuston vaikutusta maidon ja lihan rasva-happoihin on tutkittu hyvin vähän. Tässä tutkimuksessa verrattiin timotei- ja alsikeapilasäilörehun (koe 1) ja timotei-, herne-vehnä- ja härkäpapuvehnäsäilörehujen (koe 2) vaikutusta lihan syöntilaatuun ja lihan sisäi-sen rasvan rasvahappokoostumukseen sekä kahta Suomessa yleistä nautarotua: aberdeen angus (ab) –liharotua ja ayrshire (ay)-maitorotua. Alsikeapilasäilörehu lisäsi alfa-linoleenihapon ja margariinihapon osuutta ja vähensi transpalmitoleiinihapon osuutta li-haksen sisäisessä rasvassa verrattuna timoteisäilörehuun. Herne- ja härkäpapuvehnäsäilö-rehut vähensivät transpalmitoleiini-, heptadekeeni-, eikosadieeni- ja dokosaanihappojen osuutta ja lisäsivät margariinihapon osuutta timoteisäilörehuun verrattuna. Alsikeapila-, hernevehnä- ja härkäpapuvehnäsäilörehu eivät vaikuttaneet n-6/n-3 –rasvahappojen suh-teeseen eikä tyydyttyneiden rasvahappojen määrään toisin kuin rotu. Ab–rotuisten lihan rasvassa oli pienempi n-6/n-3 –rasvahappojen suhde ja niissä oli enemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin ay-rotuisissa. Naudanlihan syöntilaatuun vaikuttaa mm. rotu, ruokinta, eläimen temperamentti ja käsit-tely ennen teurastusta. Ab-rotuisten liha oli marmoroituneempaa, punaisempaa ja keltai-sempaa ja lihan pH oli matalampi kuin ay-rotuisten. Leikkuuvaste oli pienempi ja aistinva-raisen arvion yhteispisteet olivat suuremmat sekä valuma pienempi ab-rotuisilla kuin ay-rotuisilla. Herne- ja härkäpapuvehnäsäilörehua saaneiden eläinten lihan pH oli matalampi kuin timoteisäilörehua saaneiden. Tässä kokeessa rotu vaikutti enemmän kuin ruokinta lihan syöntilaatuun ja lihaksen sisäisen rasvan rasvahappokoostumukseen.
  • Hannukainen, Riikka (Helsingfors universitet, 2013)
    Työssä tutkittiin rasvahappojen kerrostumista itämerennorpan (Phoca hispida botnica) traanissa ja tämän merkitystä rasvahappokoostumukseen perustuvassa ravintokohteiden arvioinnissa. Vertaamalla sisätraanin rasvahappokoostumusta plasman ja maksan rasvahappokoostumuksiin pyrittiin selvittämään siirtyvätkö jotkut tietyt ravinnon rasvahapot toisia tehokkaammin traanin sisäosiin, eli heijastelevatko jotkut sisätraanin rasvahapoista ravinnon rasvahappokoostumusta toisia paremmin. Itämerennorpan traanin eri kerrosten rasvahappokoostumusta verrattiin myös sen tärkeimmän ravintokalan, Itämeren silakan rasvahappokoostumukseen, jotta nähtäisiin minkä kerroksen koostumus muistuttaa eniten ravinnon rasvahappokoostumusta. Vertailun vuoksi työssä tutkittiin myös makeassa vedessä elävän saimaannorpan (Phoca hispida saimensis) traanin ja maksan rasvahappokoostumuksia. Lisäksi määritettiin plasma- ja maksanäytteiden kuljettaman tai lyhytaikaisesti varastoiman varastorasvan määrät. Tutkimuksessa käytettiin Perämerellä ammutuista itämerennorpista kerättyjä traani-, maksa- ja plasmanäytteitä, sekä kuolleina löydetyistä saimaannorpista kerättyjä traani- ja maksanäytteitä. Kudosnäytteiden rasvahappokoostumusten määritys tehtiin analysoimalla niistä valmistettuja rasvahappojen metyyliesteriseoksia kaasukromatografisesti (GC). Lipidiluokkakoostumukset puolestaan määritettiin korkean erotuskyvyn ohutlevykromatografialla (HPTLC). Analyysien tuloksia käsiteltiin tilastollisesti pääkomponenttianalyysin (PCA) ja sen tuloksia ohjatusti luokittelevan menetelmän (SIMCA) avulla, regressioanalyysillä, sekä laskemalla koostumusten euklidisia etäisyyksiä eri näytteiden välillä. Jokaisen yksilön traanille luotiin vertikaalinen rasvahappoprofiili toisiaan nahasta lihakseen seuraavien osanäytteiden rasvahappokoostumuksen perusteella. Itämerennorpan traanin kerrostuneisuutta tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa ja sen havaittiin olevan rakenteeltaan kerrostunut, kuten on havaittu myös aiemmin tutkituilla kahdella norpan alalajilla. Aiemmista tutkimustuloksista poiketen keskitraani ei kuitenkaan eronnut rasvahappokoostumukseltaan merkitsevästi muista traanikerroksista. Sisä- ja ulkotraanin väliset rasvahappokoostumuksen erot olivat sen sijaan merkitseviä. Traanikerroksista sisätraani muistutti eniten itämerennorpan tärkeän saalislajin, silakan, rasvahappokoostumusta. Itämerennorpan kudosten rasvahappokoostumus erosi selvästi saimaannorpan kudosten rasvahappokoostumuksista. Näiden kahden alalajin ulkotraanit kuitenkin muistuttivat toisiaan rasvahappokoostumukseltaan sisätraaneja enemmän, mikä viittaa siihen, että niiden ulkotraanin koostumusta säätelevät samankaltaiset lämmönsäätelyyn liittyvät geneettisesti määräytyvät tekijät. Rasvahappokoostumusten alalajikohtaisista eroista huolimatta traanin rasvahappojen kerrostumistapa oli samanlainen molemmilla tutkituista alalajeista. Traanin vertikaaliset rasvahappoprofiilit olivat kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Useiden rasvahappojen suhteelliset määrät plasmassa ja sisätraanissa korreloivat tilastollisesti merkitsevästi keskenään. Tämä tulos vahvistaa oletuksen, että viimeaikaisella ravinnolla on vaikutusta erityisesti sisätraanin rasvahappokoostumukseen ja, että sen perusteella voidaan saada tietoa eläimen ravinnosta. On kuitenkin huomattava, että tietyt sisätraanin rasvahapot ilmentävät ravinnon rasvahappokoostumusta toisia paremmin. Vaikka traanien vertikaaliset rasvahappoprofiilit antavat mitä ilmeisimmin yksilökohtaista tietoa eläinten ravinnosta ja aineenvaihdunnasta, niitä ei ole pystytty tulkitsemaan aiemmissa tutkimuksissa kovinkaan syvällisesti. Nämä tulokset voivatkin osaltaan auttaa tulkitsemaan traanin vertikaalisia rasvahappoprofiileja tulevaisuudessa. Saatuja tuloksia voidaan lisäksi hyödyntää myös hylkeiden ravintokohteiden arvioinnissa käytettävien näytteenottoprotokollien suunnitteluun ja kehittämiseen.
  • Jernström, Janni (Helsingfors universitet, 2015)
    The chemical composition of macroalgae varies between species, habitat and environmental conditions. The lipid content of macroalgae changes between seasons and different environmental factors such as light, nutrient levels and temperature. The lipid levels are higher during winter and spring than in the summer. Macroalgae from the cold water are richer in polyunsaturated fatty acids (PUFAs) than macroalgae from the warm waters. Nutrient limitation increases the synthesis of lipids in macroalgae. Studies show also that brown macroalgae (Phaeophyceae) have higher lipid content than green (Chlorophyta) and red (Rhodophyta) macroalgae. Macroalgae produce neutral lipids mainly triacylglycerols (TAGs) under stress condition so they shift from membrane lipid synthesis to storage lipid synthesis. The content of triacylglycerols in macroalgae is of interest because triacylglycerols can be used as bases of biodiesel. In the experiment we wanted to define the application of Baltic Sea macroalgae as raw material for biodiesel. We also studied how the different levels of nutrients affect the content of total lipids and fatty acid composition in the studied macroalgae. The hypothesis was that the studied macroalgae would produce more lipids in nutrient limited conditions than in nutrient replete conditions. At the same time, the differences between the content of lipids between macroalgae species was examined. Two green macroalgae and one red macroalgae species were used in the experiment (Ulva intestinalis, Cladophora glomerata and Ceramium tenuicorne) to study the total lipid content and the fatty acid composition of the macroalgae. The macroalgae species were selected because they are typical macroalgae species in the Baltic Sea's littoral zone. The experiment was conducted as a factor experiment for 10 days in August and October in the Tvärminne Zoological Station. The experiments nutrient treatments were designed as to study the effect of nitrogen and phosphorus separately and together on macroalgae lipid content. The macroalgae lipids were extracted with chloroform:methanol (2:1 -vol/vol) mixture. The macroalgae lipids and the fatty acid composition were studied with gas chromatography-mass spectrometry (GC-MS) from extracted and esterified fatty acid methyl esters (FAMEs). We also fractionated the neutral lipids from the total lipids to quantify the amount of neutral lipids. The total lipid content of the studied macroalgae species varied between specie but not between nutrient treatments. The total lipids contents ranged from 31 to 193 mg l-1, with the lowest total lipid content found in U. intestinalis in the October experiment. The total lipid content of the macroalgae accounted only 2% of the macroalgae species dry weight. The total fatty acid content of the studied macroalgae species ranged from 0,7 to 9,0 mg l-1with the highest values found in C. glomerata and the lowest in U. intestinalis in the October experiment. The total fatty acid content differed between species but not between nutrient treatments. The fatty acid composition of the macroalgae varied slightly but there were similarities between the fatty acid compositions between the studied species. The saturated fatty acid contents were the highest among the studied macroalgae (42,0-49,7%). U. intestinalis in the August and October experiment contained more polyunsaturated fatty acids (PUFAs) (45,1%; 46,9%) than C. glomerata (23,2%) and C. tenuicorne (22,8%). The major fatty acid was the palmitic acid (C16:0) in all the studied macroalgae species (32,3-45,7% of total fatty acids). The neutral lipid amount from U. intestinalis differed between August and October specimens but didn't differ between nutrient treatments. The neutral lipid content ranged from 0,6 to 4,2 mg l-1 with the lowest amounts found in U. intestinalis from Octobers experiment. The fatty acid composition of the neutral lipids in U. intestinalis resembled one another. The total lipid content of the studied macroalgae was different from results of other studies made by macroalgae because the sampling location and the season affects the total lipid content of macroalgae. The low amounts of total lipids and fatty acids in U. intestinalis in October can be explained by the fact, that U. intestinalis was not healthy at the time of the experiment. Comparing the total lipid contents of the macroalgae is therefore difficult because of the rundown nature of the U. intestinalis in October. The studied macroalgae didn't contain the highest amounts of lipids in the nutrient deprived conditions because the macroalgae experienced shortage of nitrogen for example in the control and added phosphorus treatments. The macroalgae should have been given the opportunity to adjust to the new conditions before the experiment. The different water temperature between the August and October experiment could account more of the differences between the total lipid content of the macroalgae than the nutrient treatments. The fatty acid composition of the macroalgae was similar to those reported from other studied. The low amount of fatty acids supports the findings of the studies because typically most lipids are bound to membranes such as glycolipids and phospholipids. On the other hand, the high saturated fatty acid content reveals that the macroalgae were in stress conditions. The macroalgae are suited as raw material for biodiesel because of the high total lipid and saturated fatty acid content of the macroalgae species. The macroalgae could be grown to produce more lipids in nutrient deprived than in nutrient saturated conditions by choosing the suited macroalgae and the optimal sampling season. The total lipid content of macroalgae can be enhanced with two-stage nitrogen supply growth strategy which has been demonstrated in the microalgae Chlorella vulgaris. In the first stage the macroalgae could be grown in nitrogen replete conditions to optimize biomass productivity. In the second stage the macroalgae would be grown in nitrogen limited conditions to increase lipid content.