Browsing by Subject "rauha"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Mäntylä, Sade (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maailmanpolitiikan tutkimuksessa tunnettu demokraattisen rauhan teoria esittää, että demokratiat eivät sodi keskenään. Demokratioiden keskinäistä rauhanomaisuutta on selitetty mitä moninaisemmilla rakenteellisinstitutionaalisilla ja kulttuurisnormatiivisilla malleilla, mutta itse demokratian käsitteeseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan demokratian käsitteelle valikoidussa demokraattisen rauhan teoriassa annettuja merkityksiä diskursiivisen käsiteanalyysin avulla. Tutkielmassa pyritään selvittämään, missä määrin demokratian käsite on vakiintunut eri teoreetikoilla, ja millaisia eroja käsitteen sisältöön toisaalta liittyy. Erityistä huomiota kiinnitetään demokratian käsitteen suhteeseen liberalismiin ja yhdysvaltalaiseen maailmankuvaan. Tutkimushypoteesina on, että demokraattisen rauhan tutkimuksessa on keskitytty demokratian niin sanottuun pintatasoon, kuten demokratian muodollisiin instituutioihin. Toisena hypoteesina käytetään väitettä, että demokraattisen rauhan teoriaa vaivaa sen epäselvä suhde liberalismiin poliittisena ja taloudellisena aatteena, ja siksi DRT ei ole onnistunut selittämään rauhan mekanismeja uskottavasti. Tässä tutkielmassa väitetään, että rauhan ymmärtämiseksi tulee katsoa demokratian pintatasoa syvemmälle demokratian, oikeusvaltion ja perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaan symbioosiin oikeusjärjestyksen syvärakenteessa. Toisin demokratiasta sanoen puhuttaessa tulisi itse asiassa tarkoittaa tutkielman luvussa 4 tarkemmin esiteltävää laajaa oikeusvaltioperiaatetta. Vain tällöin demokraattinen arvomaailma läpäisee yhteiskunnan ja valtion rakenteet siten, että rauha – niin valtion sisäinen, kansainvälinen kuin globaalikin – voi olla kestävää. Sekä rauhantutkimuksessa että suomalaisessa oikeusteoreettisessa tutkimuksessa vallitsee varsin laaja konsensus siitä, että demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia tulisi analysoida erottamattomana kolmiona, jonka kulmat täydentävät toisiaan. Tässä suhteessa myös marxilaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen analysoima maailmanpolitiikan systeemitaso, erityisesti liberalismi ja sitä ilmentävän liberaalin oikeuden sisäiset ristiriitaisuudet, nousee merkittävään asemaan. Tutkielmassa esitetään, että poliittisen liberalismin eli liberaalidemokratian periaatteiden erottaminen taloudellisesta uusliberalismista on keskeistä demokraattisen rauhan ja laajemminkin maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta. Poliittinen ja taloudellinen liberalismi nähdään usein toisiaan tukevina aatteina, vaikka ne voivat itse asiassa vaikuttaa toistensa vastavoimina: uusliberalistinen maailman talousjärjestelmä uhkaa poliittista liberalismia eli demokratiaa, oikeusvaltiota ja perus- ja ihmisoikeuksia, eikä sitä nimestään huolimatta voida pitää aidosti uskollisena liberalismin periaatteille. Analyysin tulokset osoittavat, että demokratia ymmärretään DRT:ssa useimmiten kansallisvaltiossa vaikuttavaksi vaali-instituutioksi ja poliittisiksi oikeuksiksi, ja että ainakin osa demokraattisen rauhan tutkimuksesta edistää yhdysvaltalaista maailmankuvaa ja taloudelliskapitalisista liberalismin tulkintaa. Tulosten yhteenvedon jälkeen pohditaan sitä, miten DRT:n tuottamat demokratiadiskurssit asettuvat liberaalihegemoniseen maailmanjärjestelmään ja mitä tämä tarkoittaa demokratian ja rauhan kannalta, joten teoreettisen panoksen ohella tutkielmalla on vahva käytännöllinen ja normatiivinen ulottuvuus.
  • Kuokkanen, Aleksi (Helsingfors universitet, 2004)
    Tutkimuksen tehtävänä on analysoida pitkän linjan katolisen ekumeenikon Hans Küngin uusinta uskontoteologista projektia. Sen perusajatuksen voi tiivistää seuraavasti: Uskonnoille on saatava yhteinen perusetiikka globaalin rauhan tavoittamiseksi. Lähdemateriaali koostuu Küngin 1980-luvulla alkaneen uskontoteologisen kauden tuotannosta. Tutkimusmetodina käytetään argumentatiivisesti painottunutta systemaattista analyysiä. Tarkoituksena on analysoida ja punnita premissejä, joilla Küng perustelee maailmaneetos-projektin tarpeellisuuden. Kolme käsitettä nousevat esiin: uskonto, maailmanrauha ja moraali. Nämä argumentit muodostavat samalla kontekstin, jossa Küngin teologiset perusprinsiipit tulevat esille. Küng käyttää sekä pragmatistista että filosofis-teologista metodia maailmaneetos-projektin perustelemisessa. Argumentatiivisen luonteensa vuoksi tutkielman ominaispiirre on keskustelevuus. Keskustelevuuteen liittyen tutkielmassa painottuu kriittinen näkökulma. Kokonaisanalyysissä hyödynnetään laajalti maailmaneetos-projektiin liittyvää kirjallisuutta ja varteenotettavia puheenvuoroja. Alussa esitellään Uskontojen maailmanparlamentin maailmaneetoksen julistus. Tämän asiakirjaan kohdistuvat kommenttipuheenvuorot muodostavat kontekstin, jonka piirissä Küngin projektiin liittyvää keskustelua usein käydään. Luvussa 2 käsitellään maailmaneetos-projektin ensimmäistä argumenttia, joka voidaan tiivistää seuraavasti: uskonto on välttämätön moraalin lähtökohta. Küngin pragmatistinen argumentti uskonnon puolesta on se, että uskonnot ovat käytännössä osoittautuneet parhaiksi moraalin vaalijoiksi. Küngin filosofis-teologinen argumentti puolestaan muodostuu väitteestä, että uskonto on myös teoreettisessa tarkastelussa ainoa kestävä vaihtoehto moraalin perustelemiselle. Küng perustaa jälkimmäisen argumentaationsa Kant-kritiikkiin. Kantin moraaliteorian tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa, että maailmaneetos-projektin teologinen ansatsi on pikemminkin Kantin autonomiakäsitykselle analoginen. Luvussa 3 käsitellään toista argumenttia, joka kuvastuu olettamuksessa: maailmaneetos-projektin varsinainen päämäärä on maailmanrauha. Tällainen piirre viittaa reaalipolitiikkaan globaalissa mittakaavassa. Niistä muodostuu maailmaneetos-projektin pragmatistinen metodi tämän argumentin kohdalla. Maailmanrauha-argumenttia voidaan kuitenkin kritisoida sekä pragmatistiselta että filosofis-teologiselta kannalta. Tästä johtuen Küng itsekin viime kädessä hylkää pragmatismin ja nojaa filosofis-teologiseen argumentaatioon. Sen mukaan maailmanrauha ei voi olla ylin päämäärä, vaan moraali. Luvussa 4 moraalin keskeisyys maailmaneetos-projektissa tulee eksplisiittisesti ilmi. Vaikka Küng kritisoi pragmatistisen argumentaation turvin perinteisiä uskontoteologisia positioita epärealistismista,hän kuitenkin itse esittää filosofis-teologisen mallin totuuskriteeriksi kaikille uskonnoille. Tämän kriteerin eettinen osa on olennaisin ja Küng kutsuu sitä nimellä humanum. Tarkemmassa analyysissa humanum osoittautuu peruskantilaiseksi moraaliksi. Humanum on maailmaneetos-projektia strukturoiva filosofis-teologinen keskipiste. Tästä johtuen maailmaneetos-projekti altistuu kuitenkin uskontorealistiselle kritiikille: sen voidaan nähdä ajavan valistukseen perustuvaa klassista moraali-imperialismia vastoin uskontojen omaa itseymmärrystä. Tämä onkin projektin suurin ongelmakohta ainakin eettiseltä kannalta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että uskonnon rooli on maailmaneetos-projektissä korkeintaan moraalin käytännöllisenä motivaattorina. Maailmanrauha on sinänsä hyvä päämäärä, mutta vain siksi ja sikäli kuin se on sopusoinnussa Küngin humanistisen moraali-ihanteen kanssa. Küngin argumentaatio on pragmatistista ja hän vetoaa maailmaneetos-projektin argumentoinnissaan realismiin sekä poliittisella että uskontoteologisella tasolla. Tosiasiassa maailmaneetos-projektin voidaan nähdä perustuvan pragmatismin kanssa ristiriidassa oleviin ja siten myös epärealistisiin piilotavoitteisiin uskontojen moraalin länsimaistamisesta.
  • Vertio, Kia (Helsingfors universitet, 2017)
    Tarkastelen tutkielmassani Kirkon Ulkomaanavun rauhantyötä diskurssianalyysin avulla. Tutkielman tehtävänä on tuottaa yhtä järjestöä tarkastelemalla uutta tietoa uskopohjaisten järjestöjen merkityksenannoista rauhanrakennuksen ja siihen sisältyvän rauhanvälityksen kentällä. Tutkimuskysymykseni on, miten Kirkon Ulkomaanapu diskursiivisesti rakentaa kuvaa rauhasta ja rauhantyöstä. Millaisena rauhantoimijana Kirkon Ulkomaanapu kuvaa itsensä ja miten se erottuu joukosta? Minkälaisia arvoja Kirkon Ulkomaanapu rauhantyön kuvausten kautta nostaa esiin? Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii diskurssianalyysi. Diskursseja koskevan tutkimuksen lähtökohtana on näkemys kielen ja toiminnan yhteenkietoutuneisuudesta: kieli sekä rakentaa todellisuutta että on sen osa. Kirkon Ulkomaanavun tekstit ovat osa laajempaa yhteiskunnallista vuoropuhelua, jossa käsityksiä rauhasta ja rauhanrakennuksesta tuotetaan. Tarkastelen Kirkon Ulkomaanavun rauhantyöstä kertovia tekstejä diskurssianalyyttisen tutkimuksen lähtöoletusten mukaisesti tietyssä kontekstissa. Diskurssianalyysin lisäksi hyödynnän tutkielmassani kulttuurianalyysin lähtökohtia. Tutkielmani aineistona on Kirkon Ulkomaanavun vuosina 2012–2016 julkaisemia tekstejä. Aineisto koostuu järjestön vuosikertomuksista ja tasekirjoista, vuosiksi 2013–2016 laaditusta strategiasta sekä järjestön verkkosivuilla tai Tekoja-lehdessä vuosina julkaistuista uutisista, artikkeleista ja muista rauhantyötä käsittelevistä teksteistä. Aineiston alkuvaiheen analysoinnissa olen käyttänyt lähilukua ja teemoittelua. Tämän jälkeen olen analysoinut tarkemmin aineistossa esiintyviä diskursseja. Työkaluna minulla on ollut käytössä atlas.ti-ohjelma. Rauhantyö voidaan nähdä Kirkon Ulkomaanavun keinona vaikuttaa omaan asemaansa ja saada sananvaltaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Rauhantyön diskursiivinen rakentaminen on keskeinen osa Kirkon Ulkomaanavun identiteetin rakennusta. Analyysini perusteella Kirkon Ulkomaanapu tukeutuu rauhantyöstään viestiessään useaan eri diskurssiin. Nämä diskurssit olen nimennyt ihmisoikeusdiskurssiksi, rauha kehityksen edellytyksenä ja mahdollistajana -diskurssiksi, altruistisen auttamisen diskurssiksi, ammattimaisuuden diskurssiksi, uskonnolliseksi diskurssiksi, sovintodiskurssiksi, uskonto voimavarana -diskurssiksi sekä rauha yhteisenä ponnistuksena -diskurssiksi. Lisäksi Kirkon Ulkomaanavun teksteissä erottuvat eron tekemisen diskurssi ja uhridiskurssi ja paikallisuuden diskurssi, joista viimeisen näen olevan osa rauha yhteisenä ponnistuksena -diskurssia. Järjestö korostaa teksteissään pitkäaikaista läsnäoloaan konfliktialueilla, innovatiivisia ratkaisujaan konfliktien ratkaisemiseksi sekä paikallisten ihmisten luottamuksen saavuttamista ja yhteistyötä kestävän ratkaisun aikaansaamiseksi. Ammattimaisuuden ja altruistisen auttamisen diskurssien kautta se rakentaa kuvaa rauhanrakentajalle sopivista lähtökohdista. Erityisesti rauha yhteisenä ponnistuksena -diskurssin, uskonto voimavarana -diskurssin, sovintodiskurssin ja rauha kehityksen edellytyksenä ja mahdollistajana -diskurssin kautta se esittää tapoja etsiä ratkaisua.
  • Korhonen, Elina (Helsingfors universitet, 2012)
    Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tarkastella Nobelin rauhanpalkintopuheissa esiintyviä käsityksiä rauhasta. Nobelin rauhanpalkintoa pidetään maailman arvostetuimpana rauhanpalkintona, ja se on myönnetty vuodesta 1901 lähtien 92 kertaa 124 palkinnonsaajalle. Tutkielmassa etsitään vastauksia siihen, mitä rauha on, onko se saavutettavissa, ja jos on, niin miten, kymmenen vanhimman ja kymmenen tuoreimman Nobelin rauhanpalkintopuheen mukaan. Palkintopuheista ja puheiden rauhankäsityksistä on varsin vähän aiempaa tutkimusta. Sekin vähäinen tutkimus, joka on olemassa, käsittelee useimmiten palkinnon historiallista kehitystä tai norjalaisen Nobel-komitean päätöksentekoprosessia. Tutkielman teoreettisena lähestymistapana on sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan todellisuus on sosiaalisesti rakennettua. Tämän lähestymistavan mukaan Nobel-palkitut paitsi kuvaavat, myös rakentavat rauhankäsitystä puheissaan ja jakavat sitä julkisella globaalilla foorumilla. Tutkimusmenetelmänä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimustulosten mukaan sekä 1900-luvun alun että 2000-luvun alun puheissa esiintyy sekä negatiivista että positiivista rauhankäsitystä. 1900-luvun alun puheissa korostuu käsitys rauhasta järjestyksenä, kun taas 2000-luvun alun puheissa painottuu rauha inhimillisenä turvallisuutena. Kummankin aikakauden puheissa esiintyy jonkin verran myös käsitystä rauhasta oikeudenmukaisuutena. Tuloksissa sota ja rauha ilmenevät ristiriitaisina ilmiöinä, jotka eivät sulje toisiaan pois: sota voi sisältää yhteistyön elementtejä, ja rauha voi sisältää väkivaltaa. Huolimatta siitä, että nobelistit tunnustavat sodan olevan puhehetken maailmassa läsnä, he ovat vakuuttuneita siitä, että rauha on saavutettavissa. Vaikka rauhanomaiset keinot rauhan saavuttamiseksi korostuvat kaikissa puheissa, kiinnostavaa on se, että 1900-luvun alun puheissa ja Obaman vuoden 2009 puheessa myös sota nähdään joissakin tilanteissa keinona saavuttaa rauha. Uusissa Nobel-puheissa korostetaan kansalaisten ja naisten osallistumista rauhantyöhön. 2000-luvun alun Nobelpuheissa keinot rauhaan ovat muutoinkin monimuotoisempia kuin 1900-luvun alun puheissa sisältäen muun muassa taloudellisen kehityksen, demokratian ja ihmisoikeuksien sekä ympäristön hyvinvoinnin edistämisen. Niissä korostuu kosmopolitanistinen lähestymistapa rauhaan. Niissä painotetaan ihmisten kuulumista samaan maailmanyhteisöön, aktiivista toimijuutta, yhteisiä tavoitteita ja rauhanpyrkimyksiä sekä kollektiivista päätöksentekoa ja universaaleja ihmisoikeuksia. Sen sijaan 1900-luvun alun Nobel-puheissa rauha nähdään nimenomaan valtioiden välisenä asiana, ei niinkään maailmankansalaisuuteen perustuvana kosmopolitanistisena ilmiönä. Voidaan todeta, että rauha on moniulotteinen ja ristiriitainen ilmiö, Nobel-palkinnon historian aikana rauhankäsitys on sisällöltään laajentunut ja että nobelistit ovat omalta osaltaan palkintopuheissaan rakentaneet rauhan sosiaalista todellisuutta.
  • Melkko, Laura (2000)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) suhdetta kansainväliseen politiikkaan sen esittämän argumentoinnin pohjalta. KOK on kansainvälisen olympialiikkeen johtava järjestö ja siten se on kansainvälisessä urheilussa keskeisessä asemassa. Olympialiike on perustamisestaan lähtien halunnut olla myös rauhanliikkeen roolissa. Tutkimuksen tapauksena on KOK:n 1990-luvulla tekemä olympia-aselepoaloite (Olympic Truce). Rauhanaloitteen argumentoinnin analyysillä pyritään selventämään KOK:n näkemyksiä kansainvälisen politiikan luonteesta sekä KOK:n omasta roolista siinä. KOK on perinteisesti pyrkinyt olemaan epäpoliittinen järjestö, mutta tässä asenteessa näyttää tapahtuneen muutos. Tutkimuksen lähtökohtana onkin epäpoliittisuutta problematisoiva näkökulma. Oletuksena on, että KOK on halunnut 1990-luvulla ottaa aktiivisemman kansainvälispoliittisen roolin. Retorisen näkökulman mukaan kieli luo todellisuutta, mikä on myös tutkimuksen lähtökohtana. Tutkimuksen tavoitteena on paikantaa tutkimuskohteen selityksiä tulkitsevan tai ymmärtävän metodologian pohjalta, jolloin kohdetta selitetään sen mielen, merkityksen avulla. Tutkimusongelman pääkysymys on, miten KOK argumentoi olevansa rauhanliike. Tavoitteena on myös selvittää KOK:n maailmankuvaa. KOK:n argumentoinnin tulkinnassa käytetäänkin kansainvälisen politiikan teorioita. Teoreettinen jäsennys koostuu kolmesta eri teoreettisesta näkökulmasta. Kansainvälistä olympialiikettä jäsennetään ensinnäkin regiiminä eli hallintajärjestelmänä regiimiteoreettisesta näkökulmasta. Viitekehystä täydentävät valtiokeskeinen näkökulma realismi sekä yhteiskunnalliseen painottuva transnationalismi. Argumentoinnin analyysissa tarkastellaan, miten KOK:n argumentointi pohjautuu näiden teoreettisten näkökulmien oletuksille. Tutkimusstrategiaan kuuluu tekstien retorinen analyysi soveltaen Chaïm Perelmanin argumentoinnin retoriikan teoriaa. Sen avulla voidaan eritellä tekniikoita, joilla rakentuu vakuuttava argumentointi. Primääriaineiston keskeisin dokumentti on KOK:n vetoomus olympia-aselevon puolesta vuodelta 1992. Argumentoinnin analyysin aineisto on koottu suurimmaksi osaksi KOK:n julkaiseman Olympic Review -lehden pääkirjoituksista sekä artikkeleista. Argumentoinnista on tulkittavissa teemoja, joiden avulla KOK yrittää vakuuttaa yleisönsä aloitteen hyvyydestä sekä omasta imagostaan rauhanliikkeenä. Argumentoinnin analyysi paljastaa sekä julkisesti esiintuotuja että tulkinnallisia tavoitteita, joita KOK:lla on kansainvälisessä politiikassa. KOK:n maailmankuvasta on löydettävissä sekä realismin että transnationalismin uskomuksia. Olympia-aselepoaloitetta voidaan pitää yhtenä osoituksena KOK:n pyrkimyksestä arvovaltaisempaan ja aktiivisempaan rooliin kansainvälisessä politiikassa.
  • Raunio, Katja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Vuonna 1965 filosofi Jan Narveson julkaisi artikkelin pasifismin ristiriitaisuudesta. Sen mukaan todetessaan väkivallan moraalisesti vääräksi, pasifismi implikoi, että ihmisillä on oikeus olla kohtaamatta väkivaltaa. Pasifismi kieltää voimakeinojen käyttämisen väkivallan estämiseksi, mikä on ristiriidassa alkuperäisen väitteen väkivallan vääryydestä kanssa. Tutkielmassa tarkastellaan Narvesonin argumenttia suhteessa pasifistisiin teorioihin ja Narvesonin utilitaristiseen ajatteluun. Lisäksi käsitellään yleisimpiä Narvesonille esitettyjä vasta-argumentteja sekä transformatiivisen pasifismin tarjoamaa ratkaisua pasifismin ongelmiin. Tutkimuksen aineistona on alkuperäisen artikkelin lisäksi 24 myöhempinä vuosikymmeninä julkaistua kirjoitusta, joissa Narveson ja muut kirjoittajat väittelevät aiheesta. Kriitikot pitävät Narvesonin absoluuttista määritelmää pasifismille olkinukkena. Narvesonin ristiriita-argumentti perustuu auki kirjoittamattomille premisseille, joita muut eivät hyväksy. Näitä premissejä ovat esimerkiksi Narvesonin määritelmät oikeuden, voimankäytön ja vastustamisen käsitteille. Vuonna 1967 Narveson julkaisi kaksi kirjoitusta utilitarismista. Yhteys tekoutilitaristisen ajattelun ja Narvesonin pasifismia koskevien ajatusten välillä onkin ilmeinen. Artikkeleiden vertailu paljastaa, etteivät Narvesonin argumenttia kritisoineet kirjoittajat jaa hänen eettistä tausta-ajatteluaan ja sen vuoksi pasifismia koskevan eettisen debatin argumentit eivät kohtaa. Transformatiivinen pasifismi on kontingentin pasifismin alalaji, johon sisältyy pyrkimys väkivallattomuuteen, mutta se korostaa kieltojen sijaan aktiivista työtä väkivaltaa tuottavien rakenteiden ja kulttuurin muuttamiseksi. Tutkielmassa vertaillaan Jan Narvesonin ja Iain Atackin pasifismia käsitteleviä artikkeleita, joiden lähtökohtainen kritiikki pasifismia kohtaan on samanlainen. Narveson tuomitsee pasifismin ristiriitaiseksi, mutta Atack löytää ratkaisun transformatiivista pasifismia vastaavasta määritelmästä. Jan Narvesonin tekoutilitaristisen tausta-ajattelun tarkasteleminen ja hänen pasifismiartikkelinsa vertaaminen Iain Atackin artikkeliin osoittaa, etteivät Narvesonin johtopäätökset pasifismin ristiriitaisuudesta seuraa hänen rakentamastaan olkinukesta. Pikemminkin johtopäätökset perustuvat sitoutumiselle tietynlaiseen seurauseettiseen ajatteluun sekä pasifismin negatiiviseen määritelmään. Transformatiivisen pasifismin tarjoama positiivinen rauhan paradigma on aiempia kritiikkejä tehokkaampi Narvesonin ristiriita-argumenttia vastaan.
  • Vierimaa, Mika (2006)
    Tämä tutkielma tarkastelee valtioiden sisäisten konfliktien rauhanprosesseja, tapauksenaan Pohjois-Irlannin rauhanprosessi. Tutkielmassa käytetään ns. valtioiden sisäisen konfliktin ratkontaprosessimallia (intra-state conflict resolution process). Malli on muodostettu kolmannen maailman heikkojen valtioiden onnistuneiden rauhanprosessien pohjalta eli siihen on koottu näiden onnistuneiden rauhanprosessien ratkaisevia piirteitä. Käytettävä malli on kolmivaiheinen, joka esittelee rauhanprosessin pääpiirteet, ratkaisevat tapahtumat ja rakenteen. Ensimmäisessä vaiheessa seurataan konfliktin ratkaisua dialogin aloittamisesta rauhansopimuksen sisältöön, toisessa eli täytäntöönpanovaiheessa rauhansopimuksen asetukset sovelletaan käytäntöön ja viimeisessä eli vakauttamisvaiheessa poliittisten eliittien, ääriryhmien ja tavallisten kansalaisten täytyy hyväksyä ja sisäistää rauhansopimuksen täytäntöönpanosta johtuvat seuraamukset ja muutokset. Tämän lisäksi mallin avulla pyritään luomaan kokonaiskuva Pohjois-Irlannin konfliktista ja ns. toisesta rauhanprosessista. Tutkielman tutkimuskysymys on, kuinka kolmannen maailman heikkojen valtioiden sisäisten konfliktien onnistuneista rauhanprosesseista koottu malli toimii Pohjois-Irlannin toisen rauhanprosessin tapauksessa. Tutkielman aineistona käytetään aikaisempaa Pohjois-Irlanti tutkimusta, rauhan- ja konfliktintutkimuksen kirjallisuutta sekä lehdistö- ja internetlähteitä. Pohjois-Irlannin konfliktia ja rauhanprosessia koskevaa kirjallisuutta kriittisesti käsittelemällä saadaan aikaan tämän tutkielman oma näkökulma. Tutkielman metodi perustuu näin ollen aikaisemman tutkimuksen kriittiselle luennalle konfliktin ratkontaprosessimallin näkökulmasta. Tutkielman tulokseksi saatiin, että malli toimii tietyiltä kohdin, mutta pääasiassa sen selitysvoima ei riitä Pohjois-Irlannin tapauksessa. Samalla tutkielmassa saatiin kuva Pohjois-Irlannin toisen rauhanprosessin kulusta. Pääsyynä mallin toimimattomuuteen nähtiin se, että huolimatta Pohjois-Irlannin konfliktin monista yhtäläisyyksistä verrattuna kolmannen maailman valtioiden sisäisiin konflikteihin, Pohjois-Irlannin konflikti ja rauhanprosessi toimii kuitenkin Länsi-Eurooppalaisessa kontekstissa. Tämä on hyvin erilainen toimintaympäristö kuin kolmannen maailman heikot valtiot. Luonnollisesti tutkielmassa käytetty malli toimii pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan ja tutkittavan konfliktin erityispiirteet täytyy ottaa huomioon mallia sovellettaessa. Näin pyrittiin tekemään, mutta siitä huolimatta malli sopi vain osaksi Pohjois-Irlannin tapaukseen.
  • Kaarenoja, Vappu (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielmassa arvioidaan Indonesiaan Acehin maakuntaan vuonna 2005 neuvotellun rauhan kestävyyden edellytyksiä konfliktin transformaation tärkeyttä painottavien teorioiden näkökulmasta. Konfliktia tarkastellaan erityisesti Raimo Väyrysen konfliktin transformaatioteorian ja Edward Azarin pitkittyneen sosiaalisen konfliktin teorian näkökulmasta. Tutkielmassa arvioidaan Achin konfliktia koskevien tieteellisten ja journalististen artikkeleiden pohjalta, ovatko Acehin konfliktirakenteet muuttuneet vuonna 2005 käytyjen, rauhansopimuksen allekirjoittamiseen päättyneiden rauhanneuvotteluiden ansiosta. Metodina on kriittinen tekstianalyysi. Tutkielmassa vastataan kysymykseen, onko Acehin rauhanprosessin seurauksena tapahtunut muutoksia konfliktien toimijoissa, asiakysymyksissä, säännöissä tai rakenteissa. Nämä neljä osa-aluetta ovat valikoituneet Raimo Väyrysen konfliktiteorian pohjalta: Väyrysen mukaan konflikti voi transformoitua jonkin näistä suhteen. Tutkielmassa todetaan, että keskeisin muutos konfliktissa on tapahtunut sen asiakysymyksissä. Nämä muutokset ovat tapahtuneet Acehin alueelle hieman ennen rauhansopimuksen allekirjoittamiseen johtaneiden neuvotteluiden aloittamista iskeneen tuhoisan tsunamin seurauksena. Muutokset eivät tapahtuneet varsinaisesti rauhanneuvotteluiden ansiosta, vaan keskeisenä rauhaan johtaneena tekijänä oli tsunami. Työn keskeisen teoreettisen viitekehyksen muodostavat konfliktin transformaation tärkeyttä painottavien teorioiden lisäksi rakenteellisen rauhan teoriat. Nämä teoriat korostavat, että todellinen rauha ei tarkoita vain väkivallan puuttumista, vaan syvällistä yhteiskunnan rakenteisiin asti ulottuvaa tasa-arvoa. Tutkielmassa todetaan, että vaikka Acehin rauhansopimusta on juhlittu suurena voittona, pysyvän rauhan saavuttaminen vaatii ponnisteluja, eikä pidä tuudittautua sen varaan, että nyt voimassa oleva rauhansopimus kestää.
  • Laaksonen, Mari (2006)
    Tämä pro-gradu -työ esittelee Malesian alkuperäiskansan, semaiden, konflikteja ja rauhaa koskevia käsityksiä. Semait tunnetaan yhtenä väkivallattomimmista yhteisöistä maailmassa, ja keskeisiksi tutkimuskysymyksiksi nouseekin, miksi konfliktien vältteleminen on niin keskeistä tässä yhteisössä ja mistä konflikteissa on oikeastaan kysymys. Työ perustuu kolmen kuukauden pituiseen antropologiseen kenttätyöhön yhdessä semaikylässä Perakin osavaltiossa keväällä 2004, ja aihetta koskevaan antropologiseen kirjallisuuteen. Kenttätyöaineisto koostuu kenttäpäiväkirjoista, nauhoitetuista haastatteluista ja keskusteluista sekä sanomalehtileikkeistä. Tutkimuksen strategiana on keskittyä kontekstiin, jossa konflikteista puhutaan. Semaiden suhtautuminen konflikteihin on sidoksissa heidän kulttuurisiin oletuksiinsa, keskeisiin arvoihinsa ja siihen tapaan, jolla he ovat rakentaneet sosiaaliset suhteensa. On olennaista ymmärtää heidän maailmankuvaansa ja erityisesti monimutkaista suhtautumistaan laajempiin valtarakenteisiin ja Malesian valtioon. Semait haluavat pitää valtion mahdollisimman loitolla omasta yhteisöstään, koska ovat lähes jatkuvasti olleet valtion sortotoimenpiteiden kohteina. Toisaalta analyysini pohjalta havaitsin, että he olivat tietoisia valtion läsnäolosta, ja että tämä tietoisuus vaikutti myös heidän käsitykseensä oman yhteisönsä sosiaalisuutta koskevista arvoista Tässä työssä olen kuvaillut ja analysoinut semaiden parannusrituaalin ja tulkinnut sen olevan heidän tapansa käsitellä ja ratkaista konflikteja. Parannusrituaalissa semaiden suhde valtioon ja valtarakenteisiin sekä rauhan ylläpitämisen keskeisyys näyttäytyvät jonain, mitä voidaan pitää semaiden sosiaalisuuden perustana. Parannusrituaali tekee semaiden sosiaalisuudesta olennaista. Vaikka semait ovat pyrkineet elämään eristyksissä ympäröivästä yhteiskunnasta, on valtion läsnäolo historiallinen tosiasia. Toisaalta semaiden esimerkin avulla on myös selvää, että sosiaalisuuden rakentumisessa on kyse muustakin kuin vallasta. Semaiden mielestä konfliktit ovat yhteisöllisiä ja ne tulee hoitaa yhteisön ja perheen kesken. Analyysini perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että konfliktien ratkaiseminen ja rauhan ylläpitäminen perustuvatkin yhteisöelämän ulkopuolisten auttajien toimintaan. Myös tärkeimmän moraalisen arvon, väkivallattomuuden, ylläpitämisen auktoriteetti näyttäisi olevan semaiden yhteisöelämän ulkopuolella. Konfliktien ratkaisemisen ja muun vallankäytön projisoiminen yhteisön ulkopuolelle on tämän työn yksi ratkaisevimmista semaiden yhteiskunnan kontrastia ja rakennetta kuvaavista havainnoista.
  • Hellman, Pauliina (2005)
    Tässä tutkimuksessa sosiaalista pääomaa lähestytään sosiaalisen pääoman käsiteanalyysin kautta. Tarkoituksena on soveltaa alun perin sosiologisen tutkimuskirjallisuuden käsitettä uudella alueella, jäsentää empiiristä tietoa ja siten yhtenäistää aikaisempien tutkimusten informaatiota. Päämääränä on myös selvittää, millaiset ovat ulkoisen intervention mahdollisuudet rakentaa rauhaa sosiaalisen pääoman näkökulmasta. Rauhanrakentamista tarkastellaan osana kansainvälistä konfliktinhallintakäsitteistöä sekä Johan Galtungin teorian kautta. Galtungin teoria tuo esille rauhanrakentamisen sosiologiset, psykologiset ja kulttuuriset elementit. Sosiaalisen pääoman käsitteen lähtökohtana on Robert Putnamin sosiaalisen pääoman teoria, johon tehdään kuitenkin joitakin kvalifiointeja tutkimuskirjallisuudessa esitetyn kritiikin perusteella, sekä Pierre Bourdieun ja James Coleman teorioiden pohjalta. Sosiaalinen pääoma jaetaan eri ulottuvuuksiin, joita ovat horisontaalinen ja vertikaalinen, silloittava ja sitova, negatiivinen ja positiivinen sekä kognitiivinen ja strukturaalinen sosiaalinen pääoma. Tutkimuksen tuloksissa keskeiseen asemaan nousee kognitiivinen sosiaalinen pääoma, joka on olennainen osa väkivaltaisen konfliktin transformaatiota. Siksi taloudellisten, poliittisten ja sosiaalisten struktuurien (uudelleen)rakentamisen lisäksi rauhanrakennus vaatii myös muutoksia toimijoiden uskomuksissa, asenteissa, ajatuksissa ja mielikuvissa. Tämä puolestaan merkitsee väistämättä ulkopuolisen intervention rajallisuuden tunnustamista. Sosiaalisen pääoman analyysin pohjalta ehdotetaan kuitenkin joitakin potentiaalisia interventiomalleja.
  • Hurme, Tuomas (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkimuksessa käsitellään Suomen ev.-lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisiä teologisia oppineuvotteluja vuosilta 1970–1977, ja niiden uutisointia suomalaisessa kristilli-sessä lehdistössä. Tutkimuksen kohteena ovat neljät ensimmäiset oppineuvottelut. Histo-riatutkimuksen tarkoituksena on selvittää näiden oppineuvotteluiden taustaa, sisältöä ja uuti-sointia kristillisessä lehdistössä. Lähteinäni tutkielmassa käytetään viittä kristillisestä sanoma- ja aikakauslehteä. Lisäk-si käytetään Ulkoasianministeriön arkistosta löytyneitä kirjeitä. Lehdistä, etsittiin vastatauksia kysymyksiin: Mitä asioita oppineuvotteluissa käsitel-tiin? Miten eri lehdet niistä uutisoivat? Minkälaisessa kontekstissa oppineuvotteluita käytiin? Oppineuvottelun taustaa selvitetään lähteisiin ja kirjallisuuteen perustuen. Oppineuvotteluita kirkkojen välillä on tutkittu jokin verran, mutta ei kristillisen lehdis-tön näkökulmasta vuosilta 1970–1977. Oppineuvottelut olivat merkittävä avaus Suomen ev.-lut. kirkon ulkomaansuhteiden kehityksessä. Teologiset oppineuvottelut olivat lähtökohtaisesti kirkollinen hanke mutta niihin kietoutui vahvasti myös maallinen politiikka. Suomi oli kylmän sodan aikana tiiviissä suhtees-sa Neuvostoliittoon. Hyviä suhteet haluttiin muodostaa myös kirkollisella taholla. Suomen ev.-lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon väliset oppineuvottelut aloitettiin vuonna 1970. Oppineuvotteluiden taustojen ja sisällön löydökset: Kaikkia neljää oppineuvottelua yhdisti rauhanteema. Neuvotteluissa painotettiin muun muassa kristityn velvollisuutta rauhaa kohtaan sekä ydinaseiden vähentämistä. Rauhanteema kulminoitui elokuussa 1975 kun Hel-singissä järjestettiin Ety-konferenssi, jota kirkot olivat oppineuvotteluissa kannattaneet. Kris-tillinen lehdistö suhtautui Ety-konferenssiin varovaisen optimisisesti. Romanialaisen pastori Rickhard Wurmbrandin tapauksessa Kotimaa-lehden uutisointi poikkesi sen muuten läheisestä suhteesta ev.-lut. kirkkoon. Wurmbrandin tapauksessa lehti arvosteli voimakkaasti piispoja näiden estettyä Wurmbrandia puhumasta kirkoissa. Lehdet painottivat uutisoinneissaan melko lailla samoja asioita. Lehdet nostivat esille oppineuvotteluissa käydyt teologiset teemat. Rauhateema oli muodostunut oppineuvottelui-den kattavaksi teemaksi, ja se näkyi myös lehtien uutisoinneissa. Usein toinen käsitellyistä teemoista jäi lehdiltä kokonaan huomioimatta. Kotimaa-lehti uutisoi oppineuvotteluista ja niiden taustoista selvästi eniten. Lehti oli tullut tunnetuksi ev.-lut. kirkon epävirallisena ää-nenkannattajana. Poikkeuksina lehdissä oli Suomen ortodoksisen seurakunnan lehti Aamun koitto, joka uutisoi vain ensimmäisistä oppineuvotteluista sekä Uusi tie, joka suhtautui kriitti-semmin uskonnon asemaan Neuvostoliitossa.
  • Tyvi, Sini (Helsingin yliopisto, 2020)
    Ilman oikeudenmukaisuutta ei ole rauhaa, ilman rauhaa ei ole oikeudenmukaisuutta. Tämä ajatus toistuu usein rauhasta puhuttaessa, ja oikeudenmukaisuuden ja rauhan yhteenkuuluvuus näkyy myös paljon käytetyssä oikeudenmukaisen rauhan käsitteessä. Nämä käsitteet samoin kuin väkivaltaan, väkivallattomuuteen ja oikeutettuun sotaan liittyvät kysymykset ovat olleet yksi Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) julkilausumissa toistuneista teemoista läpi sen historian. Viimeisin laaja teologinen prosessi teemojen äärellä on käyty osana väkivallan vastaista vuosikymmentä The Decade to Overcome Violence 2001–2010: Churches Seeking Reconciliation and Peace (DOV), jolloin KMN:n piirissä pyrittiin teologisesti määrittelemään oikeudenmukaisen rauhan käsitettä ja luomaan yhteinen ekumeeninen rauhanjulistus. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten oikeudenmukaisen rauhan (just peace) käsite on ymmärretty KMN:n vuonna 2011 julkaistussa Ecumenical Call to Just Peace -asiakirjassa (ECJP) ja sitä edeltäneen ekumeenisen rauhanjulistuksen valmisteluprosessin aikana. Sen lisäksi tavoitteena on verrata, miten käsitys suhteutuu KMN:ssa aiemmin käytyyn keskusteluun rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta, väkivallasta ja sodan oikeutuksesta. Päälähteitä tutkielmassa ovat ECJP, sen luonnosversio Initial Statement Towards an Ecumenical Declaration on Just Peace (IST-EDJP) sekä täydentäväksi materiaaliksi koottu Just Peace Companion (JPC). Aiempaa keskustelua käydään läpi KMN:n yleiskokousten kannanottojen sekä DOV:n syntyyn johtaneiden vaiheiden kautta. Tutkielman perusteella oikeudenmukaisesta rauhasta piirtyy kuva monitahoisena, monimutkaisena ja silti samalla yksinkertaisena asiana: kaikenlaisen hyvinvoinnin ehtona ja mahdollistajana sekä perustana ihmisen oikeanlaiselle suhteelle toisiin ihmisiin, luontoon sekä Jumalaan. ECJP:n mukaan rauhan, jonka edistämiseen se kutsuu kirkkoja, tulee toteutua yhteisössä eli ihmisten kesken, taloudessa, ympäristön kanssa sekä kansojen kesken eli kansainvälisessä politiikassa. ECJP:n tavoitteena oli olla ”vahvasti teologiaan perustuva ekumeeninen rauhanjulistus”. Oikeudenmukaisen rauhan teologisen perustuksen muodostavat rauhan ja oikeudenmukaisuuden käsitteiden raamatullinen määrittely, kolminaisuusoppiin ja Kristuksen sovitustyöhön liittyvät näkökulmat sekä ymmärrys kirkosta rauhantyön välineenä ja rauhasta osana kirkon olemusta ja perustehtävää. Koska KMN:n keskustelu rauhasta on lähtenyt liikkeelle huomattavasti suppeammasta ymmärryksestä, rauhasta sodan poissaolona, rauha näyttäytyy läpi rauhanjulistuksen prosessin ja aineiston usein ensisijaisesti vastakohtana aseelliselle voimankäytölle, ja siitä keskustellaan vahvasti oikeutetun sodan teorian ja väkivallattomuuden periaatteen kontekstissa. KMN:n aiempia keskusteluja rauhasta ja ECJP:n sisältöä verrattaessa huomataan selkeä kehityskulku ja muutos: oikeutetun sodan teoria ja väkivallan perusteleminen ovat käyneet yhä mahdottomimmiksi ja keskustelun painopiste on kääntynyt väkivallattomuuteen ensisijaisena ja jopa ainoana tapana ratkoa konflikteja ja rakentaa pysyvää rauhaa. Haasteen väkivallattomuuden ihanteelle tuo kuitenkin suojeluvastuun periaate, joka edelleen jättää mahdollisuuden voimankäytölle.
  • Haaranen, Päivi (Helsingfors universitet, 2013)
    Rauhanrakentamisen tarve on lisääntynyt huomattavasti kylmä sodan jälkeen. Rauhanrakentamisella pyritään saavuttamaan pysyvä rauha konfliktista kärsineeseen maahan. Tämä tehtävä on vaikea ja sen onnistumiseen vaikuttaa monet eri tekijät yhteiskunnan kaikilta eri aloilta. Tärkeää rauhantyössä on pyrkiä poistamaan ne perimmäiset syyt, miksi konflikti syttyi. Rauhanrakentamisen työhön osallistuu erittäin laaja joukko erilaisia toimijoita kansainvälisistä organisaatioista valtioihin, kansalaisyhteiskunnan toimijoista alueellisiin järjestöihin, unohtamatta itse paikallista väestöä. Näiden toimijoiden rooli on ollut suuressa kasvussa viime vuosina, mikä on johtanut toimijoiden välisen koordinointiongelman syntymiseen. Yhdistyneet kansakunnat perustivat turvallisuusneuvoston ja yleiskokouksen alaisien YK:n rauhanrakennuskomission vuonna 2006, jonka yhdeksi tavoitteeksi asetettiin juuri koordinoinnin selkeyttäminen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan YK:n rauhanrakennuskomission roolia rauhanrakentamisen kentällä juuri koordinointihaasteeseen liittyen. Tämän saavuttamiseksi YK:n rauhanrakentamisen kenttää tutkitaan organisaatioiden valossa, etenkin verkostomallin kautta. Verkostomallin mukainen toiminta edesauttaa koordinoinnin paranemista organisaatioiden välillä. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia haasteita rauhanrakennuskomission toiminnassa on sen ensimmäisten vuosien aikana ollut ja millaiseksi sen roolin toivotaan muodostuvan. Lisäksi tarkastellaan millainen organisatorinen malli sopisi parhaiten YK:n rauhanrakentamisen kentällä ja millainen rooli rauhanrakennuskomissiolla voisi siinä olla. Lopuksi pyritään selvittämään komission tulevaisuuden näkymiä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jossa aineistona toimii rauhanrakentamisen tutkijoiden arvioita komission toiminnasta sekä YK:n rauhanrakennuskomission toiminnan viisivuotisselonteko. Aineiston käsittelyssä käytetään apuna teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimus osoittaa, että YK:n rauhanrakentamisen kentässä on verkostomallin piirteitä mutta täydellinen verkosto ei ole kyseessä. Tutkimuksen edetessä keskusorganisaatiollinen verkostohallinnon malli nousee kuitenkin koordinointihaasteen kannalta parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Tutkimustulosten mukaan YK:n rauhanrakentamisen kentällä on runsaasti sekä rakenteellisia että laajempialaisia haasteita, joiden ratkaiseminen on vaativaa. Tulokset komission tulevaisuuden roolista ovat kuitenkin positiivisia ja toiveikkaita. Rauhanrakennuskomission ja YK:n rauhanrakentamisen kentän tarttuessa haasteisiin voi myös keskusorganisaatiollisen verkostohallinnon mallin sisäistäminen olla mahdollista.