Tämän pro gradu -tutkielman tavoite on tutustua Daavidin ja Salomon monarkiaa koskevaan arkeologiseen aineistoon eri tavalla Heprealaista Raamattua tulkitseviin ja sitä tutkimuksissa soveltaviin arkeologeihin ja tutkijoihin. Tarkoituksena on havainnoida, miten erilaiset tutkimukselliset lähtökohdat ja suhtautuminen Heprealaisen Raamatun historialliseen tarkkuuteen ja luotettavuuteen vaikuttavat arkeologiseen tutkimustyöhön alkaen teorioiden, kuten kronologian, valinnasta päätyen lopputulokseen, jossa pyritään esittämään tietty historiallinen malli. Tarkoitus on myös kartoittaa, kuinka valittu tai vaikuttava Raamatun tulkinta ohjaa lopullista tulkintaa kaivauskohteiden löydösten, kuten raunioiden, keramiikan, artefaktien ynnä muiden sellaisten kohdalla mitä tulee ajoittamiseen ja historiallisen kuvan rakentamiseen rautakausien Levantista. Pro gradu -tasoisessa työssä on mahdoton sinänsä ratkaista sellaisia vuosikymmeniä debatoituja aiheita kuten esimerkiksi eri kronologisten mallien historiallinen luotettavuutta, kaivausmetodien tieteellistä pätevyyttä tai radiohiiliajoitusmenetelmien keskinäisiä ristiriitaisia tuloksia. Siksi olen tyytynyt esittelemään eri tutkintalinjoja sekä tunnettujen arkeologien näkökantoja ja suhtautumista Heprealaiseen Raamattuun joko arkeologisia löydöksiä selittävänä apuvälineenä tai hämmentävänä, tutkimustuloksia vääristävänä epähistoriallista aineistoa sisältävänä dokumenttina. Pro gradu -työni tutkimuskysymys on Heprealaisen Raamatun käyttö Daavidin ja Salomon monarkian arkeologisissa kysymyksenasetteluissa. Tutkimusmetodina olen käyttänyt vertailevaa lähestymistapaa. Käytännössä se on tarkoittanut arkeologien ja tutkijoiden kirjalliseen materiaaliin tutustumista. Aineisto on peräisin tutkimuskirjallisuudesta, artikkelikokoelmista, aikakausilehdistä ja blogeista. Tutkimukseni tuotti sinänsä yllätyksettömän lopputuloksen. Valittu suhtautuminen Heprealaiseen Raamattuun ja sen historialliseen luotettavuuteen ja sen arviointi arkeologisia löydöksiä tulkitsevana dokumenttina vaikuttaa ratkaisevasti kaikkeen arkeologiseen tutkimukseen. Toinen yhtä merkittävä valinta tehdään kronologian suhteen. Kuitenkaan ei voida mielestäni todeta yksiselitteisesti, että valitessa esimerkiksi matalan kronologian selittämään rautakausien tapahtumia, tarkoituksellisesti pyritään mitätöimään Heprealaisen Raamatun kuvaukset monarkiasta. Myöskään ei voida katsoa, että valitessa käyttää Heprealaista Raamattua arkeologisten löydösten tulkkina, mitätöidään lähtökohtaisesti tieteellinen tutkimustyö tai vaarannetaan sen mahdollisuus paljastaa todellista historiaa. Joka tapauksessa on selvää, että niin arkeologisten löydösten, kuten suuret kivirakennelmat Jerusalemissa tai portit Khirbet Qeiyafassa, kuin kronologisten mallienkin suhteen tieteellistä keskustelua ja tutkimustyötä käydään vielä pitkään. Hitaaseen muutokseen tai suuren konsensuksen saavuttamiseen eri löydösten suhteen vaikuttaa se, ettei sellaisia erityisen merkittäviä arkeologisia löydöksiä, kuten Tel Danin steela, löydy kovinkaan usein ja se, että osa tutkimusmenetelmistä, kuten kallis radiohiiliajoitus eri sovelluksineen ovat olleet tutkijoiden käytettävissä verrattain lyhyen aikaa. Toisaalta ottaen huomioon sen realiteetin, kuinka erilaisia poliittisia intohimoja herättävä valtio Israel on ja kuinka ristiriitaisia tulkintoja Israelin lyhyt tai pitkä historia kirvoittaa, lienee mahdollista väittää, että tuskin koskaan päästää kovinkaan laajaan konsensukseen sellaisista historiallisista aiheista kuten Daavidin kaupunki.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Suomessa tehtävässä arkeologisessa tutkimuksessa on yhä käytössä Helmer Salmon vuonna 1956 julkaisema hevosenkenkäsolkien typologia. Tämä tutkielma käsittelee ongelmia, joihin modernissa arkeologisessa tutkimuksessa on törmätty, kun Salmon typologiaa ei ole lähdetty uudistamaan. Sen lisäksi pyritään tarkastelemaan myös sitä, mitä uutta tietoa hevosenkenkäsoljet voivat meille kertoa. Tutkimuksen keskeisenä lähdemateriaalina toimivat Euran Luistarin, Köyliön Vanhankartanon C, Halikon Rikalanmäen ja Tampereen Vilusenharjun rautakautisten kalmistojen kaivauskertomukset ja muu kirjallinen materiaali. Tässä tutkielmassa käytettyjen esimerkkikalmistojen hevosenkenkäsolkilöytöjen vertailu paljastaa, että Helmer Salmon typologiassa käytettyjä solkityyppejä on yhdistetty niin, että se vaikeuttaa kalmistojen välistä vertailua. Samalla tutkimus tuo myös esille, että soljen koko ei ole niin tiukasti sidoksissa vainajan sukupuoleen, kuin aikaisempien tutkimusten perusteella on ajateltu. Tämän tutkielman perusteella suurikokoisia hevosenkenkäsolkia on esiintynyt myös naisten viikinkiaikaisissa haudoissa ja toisaalta myös miesten ristiretkiaikaisista haudoista on löydetty pienikokoisia hevosenkenkäsolkia. Solkityyppien esiintymisessä on havaittavissa myös kalmistokohtaisia eroavaisuuksia. Tämän voi katsoa osoittavan, että käyttäjän henkilökohtainen mieltymys on vaikuttanut solkityypin valintaan. Lisäksi tutkimus tuo myös lisätietoa solkityyppien mahdollisista kulkureiteistä Itämeren piirissä, sekä alueella tehdystä hevosenkenkäsolkitutkimuksesta. Tutkimukseni vahvistaa ajatusta siitä, että uuden hevosenkenkäsolkitypologian laatiminen Suomessa olisi suositeltavaa, jotta eri kalmistoista tehtyjen hevosenkenkäsolkilöytöjen vertailu olisi mahdollista ilman sekaantumisen vaaraa. Tutkimukseni tuo myös esille, että hevosenkenkäsolkia ei voi tiukasti rajata miesten käyttämiin suurikokoisiin solkiin ja naisten käyttämiin pienikokoisiin solkiin, vaan raja käytettyjen solkien koon välillä on häilyvämpi. Jo yhden solkityypin sisältä voi löytyä sekä suurikokoisia, että pienikokoisia solkia, minkä seurauksena soljen koon merkitys on monimuotoisempi, kuin vain sen tyyppiin tai käyttäjän sukupuoleen liittyvä.

Tiivistelmä Referat Tämän tutkielman tavoitteena on kartoittaa haasteita, jotka liittyvät uskonnon harjoittamisen tunnistamiseen arkeologisten jäänteiden perusteella kolmessa rautakautisessa, Megiddon rauniokummulla Israelissa sijaitsevassa esimerkkikohteessa. 1900-luvun alkupuolella esiin kaivetut kohteet, rakennus 338 kerrostumassa IVA ja lokus 2081 kerrostumassa VA–IVB, ovat herättäneet tutkijoiden keskuudessa runsaasti keskustelua siitä, onko tiloissa ylipäätään harjoitettu uskontoa, ja jos on, millaisiksi kulttipaikoiksi ne voitaisiin tulkita. Kolmas esimerkkitapaukseni on 2010-luvulla kaivettu, kerrostuman Q-5 rakennus 12/Q/99, joka on määritelty temppeliksi, mutta jonka tulkintaan niin ikään liittyy useita haasteellisia kysymyksiä. Syventymällä kohteista raportoituun aineistoon sekä vertailemalla aineistosta tehtyjä erilaisia tulkintoja selvitän, millaiset tekijät mahdollistavat tiloista tehdyt, toisistaan poikkeavat tulkinnat. Olennainen teema tutkielmassani liittyy myös eräisiin teoreettisiin malleihin, joita arkeologiassa on kehitetty kultin tunnistamiseksi ja joita jotkut tutkijat hyödyntävät myös esimerkkikohteitteni tulkinnassa. Tavoitteenani on selvittää, onko malleista hyötyä tulkinnan muodostamisessa. Päätteeksi esitän myös oman näkemykseni siitä, voitaisiinko esimerkkikohteeni tulkita tiloiksi, joissa on harjoitettu uskontoa. Käsittelemiini teoreettisiin malleihin kuuluvat Colin Renfrew’n kultin harjoittamisen indikaattorit sekä näiden pohjalta muodostetut Ziony Zevitin korrelaatit Israel-Palestiinan rautakautista arkeologiaa varten. Näiden lisäksi analysoin Michael Cooganin kehittämiä kriteereitä, jotka edellisten ohella sopivat erityisesti kultin harjoitukselle omistettujen pyhäkkökontekstien tunnistamiseen. Koska kulttilöydöt usein limittyvät esimerkiksi arkiaskareisiin liittyviin jäänteisiin, syvennyn myös Garth Gilmourin malliin, jossa arvioidaan kultin harjoittamisen todennäköisyyttä eri konteksteissa sekä Rüdiger Schmittin luokitukseen uskonnon harjoittamiseen liitetyistä esinetyypeistä. Lopuksi esittelen Michael Pressin ajatuksia monipuolisten menetelmien soveltamisesta kultin arkeologisessa tutkimuksessa. Johtopäätöksissä erottelen 3 keskeistä tekijää, jotka aiheuttavat tulkintojen hajontaa. Näitä ovat kaivausmenetelmiin ja löytöjen raportointiin liittyvät ongelmat varsinkin viime vuosisadan alkupuolella kaivettujen rakennusten osalta. Esiin nousee myös eräiden keskeisten, yksittäisten elementtien tulkinnallinen vaihtelu. Tällaisia ovat esim. pystykivet, joiden tulkinnat vaihtelevat masseboista rakenteellisiksi pylväiksi, sekä rakennusten pohjakaavat, joiden osalta temppeleiden erottaminen hallinnollisista tai eliitin asuinrakennuksista tuottaa vaikeuksia. Merkittävän ongelman muodostavat myös kontekstin rajaamiseen liittyvät kysymykset, eli se, millaiseen aineistoon ja kuinka laajalle alueelle tulkinta voidaan ulottaa. Esimerkkikohteitteni valossa kulttitulkinta laajenee herkästi koskemaan läheltä tehtyjä löytöjä, kuten ympäristöstä löydettyjä astioita tai rakennelmia. Käsittelemäni teoreettiset mallit eivät poista näitä tulkinnan kannalta keskeisiä ongelmia. Esimerkkikohteitteni tulkintoja on joka tapauksessa perusteltu malleissa esiintyvien teemojen, kuten jumaluuden symbolien, rinnakkaisaineiston ja kontekstin kokonaisvaltaisen tutkimuksen kautta, vaikka teorioita ei tutkimuksissa käytettäisikään. Mallit voivat kuitenkin lisätä argumentointiin selkeyttä, sillä ne tekevät näkyväksi tutkijan oletukset muinaisessa yhteiskunnassa harjoitetun uskonnon luonteesta, kultin harjoittamisen tavoista sekä siitä, kuinka nämä piirteet arkeologisessa aineistossa mahdollisesti heijastuvat. Monipuoliset menetelmät ovat joka tapauksessa tarpeen, kun analysoimme esimerkkikohteitteni kaltaisia löytöjä, joiden aineisto on hajanaista ja olennaisin osin moniselitteistä. Tässä mielessä jokainen käsittelemäni malli tarjoaa hyödyllisiä välineitä aineiston analyysiin. Huolellisesti toteutetut kaivaukset, yksityiskohtainen raportointi ja seikkaperäisesti perustellut tulkinnat luovat perustan, jonka puitteissa keskustelua eri näkemysten todennäköisyydestä on mielekästä käydä. Päädyn itse suhtautumaan epäilevästi siihen, että voisimme esimerkkikohteistani osoittaa tilan, jossa uskontoa on todennäköisesti harjoitettu. In situ löydetyistä kulttiesineistä huolimatta lokus 2081 voidaan määritellä eliitin asuinalueella sijainneeksi varastotilaksi. Myös hallinnolliseksi palatsiksi tulkitsemani rakennuksen 338 ja suuren julkisen rakennuksen 12/Q/99 osalta päädyn siihen tulokseen, ettei tilojen käytöstä kultin harjoittamiseen ole riittävästi todisteita niiden tuntumasta löydetyistä, kulttiin liittyvistä esineistä huolimatta.

Tutkielma tarkastelee metallinetsinharrastusta yhden harrastajaryhmän tietyllä alueella tuottaman aineiston näkökulmasta. Työn tarkoitus on kartoittaa ja kuvata Kanta-Hämeen menneisyyden etsijöiden (K-HME) toimintaa vuosina 2010-2016 Kanta-Hämeen ja sen ympäristön alueella. Aineistona ovat ryhmän jäsenten ja siihen liittyvien henkilöiden tekemät metallinetsinlöydöt sekä niiden paikkatiedot. Aineisto käsittää 267 löytökokonaisuutta ja sen tiedot on koottu yhteen löytöluetteloista, Muinaiskalupäiväkirjasta ja muinaisjäännösrekisteristä. Metallinetsinharrastusta lähestytään ensin tutkimuskirjallisuuden sekä harrastajille tehtyjen kyselytutkimusten kautta, ja samalla luodaan katsaus harrastuksen kehitykseen sekä Suomen että Euroopan tasolla. Metallinetsinharrastus alkoi kasvattaa suosiotaan Suomessa 2010-luvulla, ja Museovirastolle tulleiden irtolöytöjen määrä moninkertaistui aikaisempaan verrattuna. Metallia saa Suomessa etsiä melko vapaasti jokamiehenoikeuksien rajoissa, eikä etsintää ole rajoitettu lainsäädännöllä samalla tavoin kuin osassa Euroopan maista. Metallinetsinlöydöt ovat tyypillisesti irtolöytöjä, mutta alkuperäisen kontekstin puuttumisesta huolimatta ne voivat antaa tutkimukselle arvokasta arkeologista tietoa, jos aineiston erityispiirteet ja rajoitukset otetaan huomioon. Löytökokonaisuudet keskittyvät ensin Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan alueelle sekä myöhemmin myös Valkeakosken ja Vesilahden kuntiin. Löytökokonaisuuksien vuosittainen määrä on suurimmillaan harrastajaryhmän perustamisen jälkeen vuosina 2013-2014. Löytöpaikoista reilu 80% sijoittuu pellolle, loput n. 20% ovat metsä- ja muun maastotyypin kohteita. Suurin esineryhmä on koristeet ja puvun osat, sitten tulevat maksuvälineet ja kolmantena aseet. Aseiden sekä raudan suhteellisen suuri määrä on poikkeuksellista verrattuna kansainväliseen löytöaineistoon, samoin kuin etsinnän ulottuminen myös metsäalueille. Aineiston kvantitatiivisen analyysin perusteella voidaan todeta, että K-HME:n toiminta kehittyy tutkimusperiodin aikana kohti asiantuntijamaista toimintaa. Tämä näkyy mm. esineiden löytöpaikkojen ilmoittamisen tarkkuuden kasvuna ja löytökokonaisuuksien koon pienentymisenä. Paikkatietoanalyysien avulla selvitetään ensin kohteiden esiintymistiheyttä ja sitten niiden suhdetta ennen vuotta 2012 tunnettuihin kiinteisiin muinaisjäännöksiin. Heatmap-analyysi osoittaa, että löytökokonaisuuksissa on havaittavissa kaksi selkeää keskittymää, joista suurin ja tihein on Janakkalassa. Line to hub-analyysin avulla tutkitaan uusien löytöpaikkojen etäisyyksiä tunnettuihin kiinteisiin muinaisjäännöksiin. Noin neljäsosa metallinetsinnässä löydetyistä kohteista on alle 200 m säteellä tunnetuista muinaisjäännöksistä, kun taas hieman alle 40 % löytöpaikoista sijaitsee yli 500 m etäisyydellä ja muodostaa näin todennäköisesti uusia kohteita. Löytökokonaisuuksien levintä mukailee tunnetun rautakautisen asutuksen levintää tutkimusalueella. Aineisto antaa runsaasti aiheita jatkotutkimukselle.

The question as to how the linguistic and archaeological data can be combined together to create a comprehensive account on the prehistory of present ethnicities is a debated issue around the globe. In particular, the identification of the new language groups in the material remnants of a particular area, or discerning in the material culture correlates for the language contact periods reflected in the loan word layers are complex and often probably insolvable questions. Regarding the early history of the Finns and the related people, Valter Lang’s new monograph on the archaeology of Estonia and the “arrivals of the Finnic people” (Läänemeresoome tulemised, 2018) has been considered a paradigm changing work in this respect. In my article I argue that despite undisputed progress in this ouevre, many of the old questions regarding time, place and method are still in place.