Browsing by Subject "regiimit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Lind, Anna Leena (2001)
    Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP käynnisti neuvottelut otsonikerroksen suojelemiseksi vuonna 1977. Näin luotiin yksi maailman laajimpia suojelujärjestelyjä. Otsonikerroksen oletetaan alkavan elpyä suojelun vuoksi ja suojeluprosessia on kuvattu usein menestystarinaksi. Ympäristöongelmat ovat korostaneet valtioiden keskinäisriippuvuutta ja kannustaneet yhteistyöhön. Valtioiden epäsymmetrinen keskinäisriippuvuus siirtyi kohti yhdeksänkymmenluvun monimuotoista keskinäisriippuvuutta - otsonikerrosta voitiin suojella yhdessä, vaikka jostain muusta oltaisiin erimielisiä. Muuttunut tilanne paransi kehitysmaiden neuvotteluasemia ja talousesteet ohitettiin perustamalla monenkeskinen otsonirahasto, Multilateral Fund. Se houkutteli kehitysmaat liittymään sopimusosapuoliksi. Valtiot olivat yhä keskeisiä toimijoita: sopimusosapuolia ja alueidensa taloudellisen toiminnan säätelijöitä. Otsonineuvotteluihin on osallistunut valtioiden lisäksi asiantuntijoita ja eturyhmiä, erityisesti teollisuuden ja ympäristöjärjestöjen edustajia, jotka ovat levittäneet tietoa, vaikuttaneet valtioiden päätöksentekoon, valtioiden yli sekä yksittäisiin ihmisiinkin. Julkisuus ja kiinnostus ympäristöasioihin ovat pitäneet mielenkiintoa yllä, painostaneet valtioita onnistumaan neuvotteluissa sekä legitimoineet lopputuloksia kaikkien toimijoiden silmissä. Otsonikerroksen suojelua voi tarkastella kollektiivisena hyödykkeenä. Oletukset vapaamatkustajista sekä hyödykkeen tuotannon suboptimaalisuudesta ovat toteutuneet. Vapaamatkustajan ongelma on otsonineuvotteluissa ohi - lähes kaikki valtiot ovat nyt sopimusosapuolia. Suboptimaalisuuden ongelma on vaikeampi, päästörajoitukset ovat edenneet hitaammin. Kahden vuoden välein osapuolet neuvottelevat, käyvät läpi uutta tietoa ja uusia tavoitteita. Sopimusjärjestelmä sitoo valtioita (Wienin yleissopimus) ja joustaa tai tiukentuu tarvittaessa (Montrealin pöytäkirja lisäyksineen). Neuvotteluissa täsmennetään rajoituksia ja haetaan osapuolten hyväksyntää. Siten syntyneen otsonikerroksen suojelun hallintajärjestelmä aina hivenen muuttuu ja vahvistuu, vaikka ei tarpeeksi. Teollisuusmaat ovat jo lopettaneet tunnetuimpien otsonikerrosta tuhoavien aineiden käytön. Haitallisia aineita nousee silti ilmakehään ja enenevässä määrin kehitysmaista. Ongelmia on ratkottu julkisuudella, osallistujien moninaisuudella, diplomatialla ja nerokkaalla sopimusrakenteella sekä taloudellisella tuella kehitysmaille. Kaikki ovat hyviä esikuvia ympäristöongelmien hallintaan, mutta monet muut globaalit ympäristöongelmat vaativat laajempia elämäntapamuutoksia. Globaalilla tasolla suojelun suboptimaalisuus on keskeinen ympäristösopimuksia heikentävä tekijä. Keskeinen aineisto on Keohane & Nyen kirjoitukset keskinäisriippuvuudesta, Olsonin kollektiivisen hyödykkeen teoria, Youngin ja muiden regiimitutkijoiden näkemykset sekä Tapani Vaahtorannan tutkimukset kansainvälisestä ympäristöpolitiikasta. Neuvotteluja olen seurannut kokousasiakirjoista ja kriittisiä kommentteja ympäristöjärjestöjen kannanotoista.
  • Heikkinen, Janna (2005)
    Tutkimuksen kohteena on kansainvälisessä pakolaisregiimissä 1990-luvun alkupuolella tapahtunut muutos. Työssä pyritään selvittämään muutoksen luonne, sen syyt ja regiimin ydinorganisaation, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n, rooli regiimin kehityksessä soveltamalla kansainvälisen politiikan regiimiteoriaa. Regiimit ovat yksi hyvä lähestymistapa maailman monimutkaisten globaaliongelmien, kuten pakolaisongelmien, syiden ja seuraamusten sekä niihin liittyvän kansainvälisen yhteistyön tutkimiselle. Tutkielma asettuu yksittäisten regiimien muutoksen tutkimukseen ja viitekehys muovautuu kansainvälisen politiikan regiimitutkimuksesta 1980-luvulta. Rinnakkain pakolaisregiimin kohdistuvan tapaustutkimuksen kanssa tavoitteena on selvittää, miten regiimiteorian rationalistinen ja konstruktivistinen näkökulma selittää regiimien muutosta ja miten ne ottavat huomioon ei-valtiollisen toimijan roolin regiimien muutoksessa? Tutkimus on toteutettu muodostamalla kaksi hypoteesia siitä, miten regiimiteorian eri näkökulmat selittävät nimenomaan pakolaisregiimin muutosta ja UNHCR:n roolia. Aineisto koostuu aikaisemmasta pakolaisongelmiin ja eritoten UNHCR:n toimintaan liittyvästä tieteellisestä ja historiallisesta tutkimuksesta sekä merkittävimmistä pakolaisregiimin toimintaa käsittelevistä asiakirjoista. Asiakirjat ovat aikajanalta 1990-1994 ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä. Tutkimuksen teoreettinen painopiste on hypoteesien johtamisessa, minkä pohjalta ohjautuu myös pakolaisregiimin muutoksen analyysi. Analyysin tulosten avulla tarkastellaan lopulta myös hypoteesien pitävyyttä. Pakolaisregiimi on muuttunut merkittävästi 1990-luvun alussa ja siinä on nähtävissä siirtyminen pois ns. perinteisestä lähestymistavasta pakolaisongelmiin. Regiimissä ovat vahvistuneet uudet muutosulottuvuudet: käytännöllinen humanitaarisuus, turvallisuusulottuvuus, pakolaisten palautusoperaatiot, ongelmien ehkäisy ja toiminnan siirtyminen ongelmien alkuperämaahan sekä regiimin laajentuminen. Muutos kumpuaa kylmän sodan päättymisen aiheuttamasta uudesta kansainvälispoliittisesta kontekstista, jolloin maailman pakolaisongelmat kasvoivat ja asenteet pakolaisia kohtaan huonontuivat. Pakolaisregiimin muutoksen syynä korostuvat 1990-luvun alkupuolella esiin nousseet teollisuusmaiden pakolaisvastaiset intressit. Myös UNHCR:n toiminta uusien toimintatapojen kehittämiseksi ja regiimin muutosulottuvuuksien vahvistamiseksi nähdään lisäsyynä sille, millaiseksi regiimi muuttui 1990-luvun alkupuolella. Ilman UNHCR:ää regiimin muutosta ei olisi voitu alun perin myöskään toteuttaa. Tutkimuksessa todetaan, että UNHCR on olennaisella tavalla pystynyt vaikuttamaan muutosprosessin toteuttamiseen ja sen etenemistapaan. Rationalistinen hypoteesi ei pysty selittämään pakolaisregiimin muutosta, vaan nojaa liikaa valtioiden intressien muuttumattomuuteen ja antaa ei-valtiolliselle toimijalle liian suppean roolin. Konstruktivistinen hypoteesi ottaa puolestaan kattavammin huomioon regiimin jäsenten intressien muutokset, ei-valtiollisen toimijan episteemisen roolin sekä koko kansainvälisen yhteisön luonteen merkityksen. Konstruktivismi myös nostaa esiin vuorovaikutuksen ja pakolaisongelmien uudelleen määrittelyn merkityksen regiimin muutoksen selittämisessä.
  • Lindstedt, Katarine (2005)
    Tutkimuksessa tarkastellaan terveysalan globaaliongelmien hallinnan mahdollisuuksia kansainvälisen yhteistyön kautta tuotettavan globaalin julkisen hyvän avulla. Globaaliongelmiksi tai haitakkeiksi ymmärretään esimerkiksi hiv/aidsin kaltaisten tartuntatautien rajat ylittävä leviäminen seurauksineen. Globaaliongelmat ovat korostaneet valtioiden välistä keskinäisriippuvuutta ja kannustaneet yhteistyöhön monenvälistä hyötyä tuovan globaalin julkisen hyvän tuottamiseksi ja rahoittamiseksi. Globaalin julkisen hyvän -konsepti pohjautuu talous- ja yhteiskuntatieteelliseen julkishyödykkeiden tutkimukseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus ei kuitenkaan ole perinteisen julkishyödykkeen määritelmän kopiointi globaalille tasolle, vaan globaalin julkisen hyvän teoreettisen mallintamisen tarkistaminen ja monipuolistaminen. Yhteisten globaalien haasteiden hallitsemiseksi tarvittavien analyyttisten keinojen mallintaminen toteutetaan luomalla riittävät ehdot siitä, mitä terveysalan globaali julkinen hyvä on, sekä miten sitä voidaan tuottaa ja rahoittaa. Globaalin julkisen hyvän riittävät ehdot luodaan aikaisempien globaalin julkisen hyvän tutkimusten ja määritelmien pohjalta. Luotujen ehtojen perusteella potentiaaliseksi globaalin julkisen hyvän tuottamisen ja rahoittamisen institutionaalisen järjestämisen vaihtoehdoksi nousi julkisen ja yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan välinen kumppanuus. Globaaliin terveysalaan liittyviä sopimuksia, toimintatapoja, verkostoja ja yhteistyötä, joihin kumppanuustoiminta kuuluu, voidaan kutsua regiimeiksi eli hallintajärjestelmiksi. Regiimit kansainvälisen järjestyksen normatiivisina, institutionaalisina ja epämuodollisina aspekteina suuntaavat kansainvälistä yhteistoimintaa globaalihallinnan ja hegemonin puuttuessa globaalien ja alueellisten ongelmien eri osa-alueilla. Yhteistyö regiimin puitteissa on mahdollista, koska sosiaalisen rakentumisen kautta kansainvälistä yhteistyötä tekevien välille kehittyy ajan myötä luottamusta, moraalikäsityksiä ja vuorovaikutuksen kautta oppimista. Tutkimuksen toisena tavoitteena on testata, tuottaako julkisen ja yksityisen sektorin sekä kansalaisyhteiskunnan välinen kumppanuus kansainvälisen yhteistyön muotona terveysalan globaalia julkista hyvää. Testattavaksi tapaukseksi valittiin globaalin terveysalan kumppanuus Global Fund to Fight Aids, Tuberculosis and Malaria (GFATM). Ehtojen testaamisen yhteydessä todettiin, että kumppanuustoiminta voi rahoittaa ja tuottaa ehtojen mukaista globaalia julkista hyvää ainakin teoriassa. Todellisuudessa kumppanuustoiminta kuitenkin kohtaa monia toimenpidehaasteita globaalilla, kansainvälisellä, kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla, joista suurin osa liittyy vapaamatkustajan ongelmasta seuraavaan rahoituksen vähäisyyteen.