Browsing by Subject "resistenssi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Aine, Hanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman tarkoituksena on kerätä tämänhetkistä tietoa parodontiitin biofilmiluonteesta ja parodontiitin hoidossa yleensä käytetyistä antibiooteista. Lisäksi tutkielma sivuaa antibioottiresistenssiä yleisesti sekä näiden antibioottien käytössä. Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jota laadittaessa tutustuttiin lääketieteellisten tietokantojen, kuten PubMed ja Cochrane, katsausartikkeleihin. Artikkelit rajattiin 2000-luvulla julkaistuihin, joita käytettiin tutkielmassa. Suurin painoarvo oli kuitenkin uusimmilla, 2010-luvun artikkeleilla. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin parodontiitin yleisimpiä patogeeneja ja niiden virulenssitekijöitä. Tärkeimpiä näistä ovat A. actinomycetemcomitans, P. gingivalis, T. denticola ja T. forsythia. Tutkielmassa tuli ilmi, että antibiootteja käytetään yleensä hoitoon huonosti vastaavan, aggressiivisia piirteitä omaavan parodontiitin hoidossa mekaanisen hoidon tukena. Käytetyimpiä antibiootteja ovat metronidatsoli ja siihen usein yhdistetty amoksisilliini. Myös atsitromysiiniä, siprofloksasiinia ja tetrasylkiinejä on tutkittu osana parodontiitin hoitoa. Näiden antibioottien käyttö hoidon tukena vähensi ienverenvuotoa ja syvien taskujen määrää. Joidenkin tutkimusten mukaan antibioottien ajoitus sai parhaimman vasteen, kun se annettiin aktiivisen hoidon aikana, eikä yleisen ohjeen mukaisesti vasta hoidon jälkeen. Antibioottiresistenssin kasvu on huolestuttava kehityssuunta, ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden tulisi ottaa se huomioon antibioottien käytössä. Parodontiittiin antibiootit eivät myöskään ole optimaalinen hoito, sillä sairaus on biofilmiluonteinen, eivätkä antimikrobiset lääkkeet näin pääse vaikuttamaan kohdepatogeeneihin, ellei biofilmiä ole mekaanisesti rikottu. Katse tulisikin suunnata kohti isännän vasteeseen vaikuttavia lääkkeitä, joita on tällä hetkellä kehitteillä.
  • Kuosmanen, Soile (Helsingfors universitet, 2013)
    The lower respiratory infection tuberculosis (TB) has been the leading cause of death for centuries causing millions of deaths worldwide. The development of antibiotic therapy has reduced the morbidity and mortality during the 20th century, at least in the developed countries. However, tuberculosis is still the world's second leading cause of death from infectious diseases. Although TB can be treated and even cured with drug therapy, the treatment is extremely long and requires 6-9 months constant drug therapy. This prolonged treatment causes poor patient compliance, which is usually the reason for the selection of drug resistant and often multidrug (MDR-TB) or even extensively drug-resistant (XDR-TB) TB bacteria. Limitations of available therapies and the emergence of drug-resistant strains have intensified the search for new drugs from natural sources. Marine micro- and macro-organisms have proven to be an excellent source of structurally unique biologically active natural products. EU FP7 -funded MAREX project, launched in 2010, aims at identifying new biologically active compounds from marine sources. This Master's thesis was carried out as a part of the MAREX project. The aim of this study was to optimize and validate a reproducible method to determine antimicrobial activity of natural products against Mycobacterium smegmatis, which is a widely used non-pathogenic surrogate model for TB. In the present study, spectrophotometric microplate assay was optimized and validated using existing antibacterial agents ciprofloxacin and rifampicin as reference compounds. The assay was performed on 96-well plate by using two detection techniques, absorbance measurement and a colorimetric indicator, for the antibacterial MIC end-point determination. The results obtained by the described methods were compared with each other in order to achieve the most optimal assay conditions. The quality control parameters S/B, S/N and Z' factor were used in order to determine the optimal experimental conditions for the assay. Obtaining reliable results with the turbidimetric method required incubation for two days in the case of ciprofloxacin, and for five days with rifampicin. Colorimetric measurement led to similar results as the turbidimetric measurement for both of the reference compounds. The method was further used for the screening of a group of marine extracts. None of the 21 samples tested showed significant activity against M. smegmatis.
  • Eskola, Katarina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän lisensiaatintyön tarkoituksena on luoda ajantasainen kirjallisuuskatsaus eläinten karbapeneemeille resistenteistä enterobakteereista. Aihe on ajankohtainen ja tärkeä, sillä mikrobilääkeresistenssin kehittyminen ja leviäminen uhkaavat sekä ihmisten että eläinten terveyttä maailmanlaajuisesti. Karbapeneemit ovat beetalaktaameihin kuuluvia mikrobilääkkeitä ja ne luokitellaan korkean prioriteetin kriittisen tärkeiksi reservimikrobilääkkeiksi. Karbapeneemejä käytetään ihmisillä gram-negatiivisten bakteerien aiheuttamien vakavien infektioiden hoitoon, mutta eläimille karbapeneemien käytöllä ei tiettävästi ole indikaatiota. Karbapenemaasit ovat karbapeneemejä hajottavia entsyymejä. Tässä työssä keskitytään erityisesti karbapenemaasientsyymejä tuottaviin enterobakteereihin, mutta työssä mainitaan myös tutkimuksia, joissa on havaittu ainoastaan herkkyysmäärityksessä bakteerikannan alentunutta herkkyyttä karbapeneemille. Enterobakteerien karbapeneemiresistenssiä alettiin tutkia eläimillä vasta 2000-luvulla. Karbapeneemeille resistentit enterobakteerikannat ovat nykytietämyksen mukaan vielä melko harvinaisia. Karbapenemaaseja on kuitenkin löydetty eläinten enterobakteereilta tähän mennessä lähes kaikista maanosista. Suomessa löydettiin ensimmäinen karbapeneemeille resistentti enterobakteerikanta koiralta vuonna 2015. Työn lähtökohtana ovat maailmalla lisääntyneet karbapeneemiresistenssilöydökset sekä ihmisillä että eläimillä. Vaikka karbapeneemiresistenssiä esiintyy myös muilla kuin enterobakteereilla, valikoituivat enterobakteerit tähän työhön, koska moni enterobakteerilaji kuuluu eläinten suolistomikrobistoon ja toisaalta osa enterobakteereista on patogeeneja. Karbapeneemiresistenssin suhteen tutkituimpia enterobakteerilajeja ovat Escherichia coli ja Klebsiella pneumoniae. Tässä työssä ei käsitellä eläinperäisissä elintarvikkeissa esiintyvää enterobakteerien karbapeneemiresistenssiä, vaikka tutkimusta tästäkin aiheesta on jo tehty. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käytetty aineisto edustaa kattavasti nykytietämystä aiheesta. Kirjallisuuden perusteella käy ilmi, että enterobakteerien karbapeneemiresistenssiä on tavattu niin seuraeläimillä, tuotantoeläimillä kuin luonnonvaraisillakin eläimillä. Toistaiseksi esiintyvyys on todennäköisesti pieni, mutta useissa tutkimuksissa tulosten luotettavuuden arviointia hankaloittaa pieni otoskoko tai epäherkkä tutkimusmenetelmä. Tutkimusta etenkin esiintyvyydestä ja resistenssin siirtymisestä eläimen ja ihmisen välillä kaivattaisiin lisää. Koska enterobakteerien karbapeneemiresistenssilöydöksiä on alettu löytää enemmän, tulisi myös karbapeneemiherkkyys testata kliinisten näytteiden mikrobilääkeherkkyyksiä tutkiessa. Resistenssin kehittymisen hillitsemiseksi kliinikoiden tulisi noudattaa ajantasaisia mikrobilääkkeiden käyttösuosituksia. Mikrobilääkeresistenssin leviämisen ehkäisemisessä asianmukaiset hygieniakäytännöt ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tämä lisensiaatintyö toimii ajantasaisena koontina eläinten karbapeneemeille resistenteistä ja etenkin karbapenemaaseja tuottavista enterobakteereista ja on hyödyllinen esimerkiksi kliinisessä työssä tai tartuntatautien parissa työskenteleville eläinlääkäreille ja lääkäreille.
  • Karonen, Taru (Helsingin yliopisto, 2019)
    Kolistiini on polymyksiineihin kuuluva antibiootti, joka kuuluu kriittisen tärkeisiin reserviantibiootteihin. Sen käyttö tulisi rajata erityisesti ihmisille ainoastaan todennettuun tarkoitukseen, esimerkiksi muille antibiooteille vastaamattomien, moniresistenttien bakteeri-infektioiden hoitoon. Syksyllä 2017 Evira löysi ensimmäisen kerran Suomeen Venäjältä tuoduista löytökoirista kolistiinille resistenttejä, ESBL-positiivisia Escherihia coli -bakteereja. Näistä bakteereista kolistiiniresistenssi todettiin referenssimenetelmällä eli liemilaimennosmenetelmällä ja kolistiinireisstenssiyden tuova mcr-1-geeni PCR-menetelmällä. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa on seulottu alati kasvavasta potilasnäytemäärästä kolistiiniresistenssiä polymyksiini B -kiekkoherkyysmenetelmällä, koska sen on oletettu tuovan esille kolistiinille resistentit kannat polymyksiineille ominaisen ristiresistenssin vuoksi. Menetelmässä on myös jouduttu turvautumaan Pseudomonas aeruginosa -bakteerin herkkyysraja-arvoihin, koska enterobakteereille ei ole määritelty erikseen herkkyysraja-arvoja. Ei kuitenkaan tiedetä, kuinka luotettavasti ja herkästi tämä herkkyysmenetelmä soveltuu kolistiiniherkkyyden seulontaan. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja kokeellisesta osasta. Kokeellisen osan tarkoituksena oli vertailla kolmea eri herkkyysmenetelmää kolistiiniresistenssin testaamiseksi ja pohtia P. aeruginosan raja-arvojen soveltumista enterobakteereille. Samalla tutkittiin, oliko potilasaineistossa mahdollisesti jäänyt havaitsematta aiemmassa polymyksiini B -kiekkotestissä kolistiinille resistenttejä, mcr-1- positiivisia kantoja. Työn hypoteesina oli, ettei polymyksiini B -kiekkotesti ole tarpeeksi herkkä ja spesifinen menetelmä kolistiiniherkkyyden testaamiseen. Tutkittavina potilaskantoina oli 31 kpl ESBL-positiivisiksi osoittautunutta E. coli -kantaa. Tutkittavat kannat oli eristetty Suomeen Venäjältä (26 kpl), Romaniasta (4 kpl) tai Latviasta (1 kpl) tuoduista, eri-ikäisistä koirista vuosina 2017-2018. Negatiivisina kontrollikantoina käytettiin kolistiinille herkkää E. coli ATCC 25922 -kantaa sekä P. aeruginosa ATCC 27852 -kantaa. Positiivisina kontrolleina (mcr-1 geeni) käytettiin E. coli NCTC 13846 -kantaa sekä kolmea Evirasta saatua mcr-1 –positiivista kantaa. Testattavina menetelminä olivat kiekkoherkkyysmenetelmä (polymyksiini B- ja kolistiinikiekot 10 ,25 ja 50 μg), E-testi (kolistiini), sekä referenssimenetelmänä liemilaimennosmenetelmä (kolistiini). Herkkyysmenetelmissä kolistiinille resistenteiksi osoittautuneet potilaskannat tutkittiin Evirassa mcr-1-geenin osalta PCR-menetelmällä. Työssä osoittautui, ettei polymyksiini B -kiekkotesti sovellu kolistiiniherkkyyden seulontaan eivätkä P. aeruginosan raja-arvot sovellu enterobakteereille. Kaikki kannat, mukaan lukien resistentit kannat, olivat tämän testin perustella herkkiä kolistiinille. Kolistiinikiekkoherkkyystesti (10 μg kiekko), E-testi ja liemilaimennosmenetelmä erottivat herkät ja resistentit kannat toisistaan. PCR-tutkimuksessa 2/31 potilaskantaa kantoivat mcr-1-geeniä, eli geenin esiintyvyys oli 6,5 %. Tämän työn perusteella polymyksiini B-kiekkotesti tulisi korvata toisella herkkyysmenetelmällä, esimerkiksi 10 μg kolistiinikiekkotestillä tai E-testillä. Liemilaimennosmenetelmän vaativuuden ja kalleuden vuoksi se soveltuisi tulosten varmentamiseen PCR-menetelmän ohella. Lisätutkimuksia kuitenkin vaaditaan mm. herkkyysraja-arvojen määrittämiseen ja menetelmien optimoimiseen. Koska työssä löydettiin jo toisen kerran kolistiinille reisistenttejä bakteereja tuontikoirista, vahvistaa työ tarvetta seuloa erityisesti tuontikoiria kolistiiniresistenssin suhteen.
  • Heikkilä, Andreas (Helsingin yliopisto, 2019)
    From the beginning of 2013, the European Commission restricted the use of neonicotinoid based insecticides on honeybee attracting plants, such as Brassica oilseeds. This was done because neonicotinoids were believed to cause the death of honeybees. The initiative for this study came from the need to adapt to the change in insecticide use on oilseed crops. Adaptation had to happen at a time when the environmental effects of chemical control agents are evaluated from all sides. The aim of the study was to investigate if there was a correlation between seedling stage trichome abundance, or seed glucosinolate content, and flea beetle damage in Brassica rapa subsp. oleifera. The usability of trichomes and seed glucosinolates in increasing plant resistance against flea beetles was evaluated according to the results. The significance of seedling stage trichome density on the amount of flea beetle damage was investigated in field assays at Jokioinen 2015, and Loimaa 2016. Total glucosinolate content of different lines was determined from crushed seeds. Leaf trichome density, or seed total glucosinolate content, didn´t have a statistically significant effect on the formation of flea beetle damage. However, there is a multitude of scientific literature repeatedly suggesting that leaf trichomes can decrease flea beetle damage. This raises a question about the purposefulness of the methods used in exploring the phenomenon. Despite of this, the study revealed lines which suffered little beetle damage, because of an unknown reason. In the case of future research focus should be aimed at determining the resistance mechanisms in these lines. The role of glucosinolates, and their various hydrolysis products, as flea beetle repelling agents should be examined one compound at a time. This is because of their varied effects on flea beetle behaviour. Repelling substances are needed especially at the early seedling stage, because plants are most vulnerable to flea beetle damage at this growth stage. To maintain good nutritional and feed value, glucosinolates appearing in the seed should be avoided.
  • Uusitalo, Tuomas (Helsingfors universitet, 2013)
    Sulfonylureas is large, widely, especially in cereal production, used herbicide group since 1980’. Continual unilateral use of sulfonylureas has resulted in development of sulfonylurea resistant weeds. Common chickweed [Stellaria media (L.) Vill.] is common weed in Finland, which is known to have developed sulfonylurea resistance. The aim of this work was to investigate herbicides to control sulfonylurea resistant chickweed as well as to optimize the timing of the weed control. Further attention paid to the effect of weed control to the barley grain yield and its quality. This study was organized as a field experiment in Somero during summer 2012 a randomized complete block design. Sulfonylurea resistant chickweed population was found from this specific field. Experiment included 14 herbicide treatments. One of the herbicides studied was sulfonylurea. Herbicides applied at early and late timing. After treatments, the number of chickweed was counted, its biomass was weighed and N content analysed. Furthermore, the coverage of chickweed and the herbicide efficacy was evaluated visually. Barley was harvested and the grain yield and its quality was analysed. Sulfonylurea Express 50 SX did not control chickweed as effectively as expected. Starane 180 was effective only when 0,6L/ha dosage was used. Ariane S, K-Trio and Primus were effective, with efficacies over 90%. Efficacies of these herbicides were not dependent of timing. Oxyril did not control chickweed as well as was assumed. Efficacy of Oxytril was better when applied at early timing. It seems that the best options to for weed management in case of sulfonylurea resistant chickweed are Starane 180, K-Trio and Ariane S.