Browsing by Subject "rikokset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Honka, Anniina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen vuoden 1918 sisällissodan aikaista järjestyksen ylläpitoa punaisessa Helsingissä. Tutkimuskohteenani on Helsingin miliisilaitos. Tutkielmani ensimmäisessä osassa keskityn punaisena hallituksena toimineen Suomen kansanvaltuuskunnan järjestysvaltapoliittisiin tavoitteisiin, tavoitteiden saavuttamiseen ja Helsingin järjestysvaltakoneistoon keväällä 1918. Miliisilaitos ja punakaarti vastasivat Helsingin turvallisuudesta vallankumouksen aikana. Syvennyn myös näiden kahden järjestysvaltaelimen keskinäiseen kommunikointiin. Tutkielmani toisessa osassa käsittelen sisällissodan vaikutusta rikollisuuteen ja miliisilaitoksen tutkimia tyypillisiä rikoksia. Osoitan tutkielmassani, että levottomat ajat ja järjestysvaltapoliittiset ongelmat välittyivät vallankumousajan lainvalvontaan. Hallinnolliset epäselvyydet jakoivat jarjestysvallan kahtia, mikä haittasi jokapäiväistä järjestyksenpitoa. Tukeudun tutkielmassani aiempaan monipuoliseen tutkimukseen ja arkistolähteisiin. Hyödynnän eri arkistoista koottua hallinnollista lähdemateriaalia, johon kuuluu pöytäkirjoja, julistuksia, raportteja, määräyksiä, tiedusteluja ja tiedonantoja. Aiemmin tutkimuksen ulkopuolelle jääneet miliisipiirien päivittäiset raportit valaisevat kevään 1918 miliisilaitoksen arkea. Käsittelen tutkielmassani myös digitaalisessa muodossa löytyviä aineistoja kuten Kansallisarkiston valtiorikosylioikeuden asiakirjoja Helsingin miliisipäälliköstä, laki- ja asetuskokoelmaa sekä sanomalehtiarkistoa. Tutkielmassani hyödynnän kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusotetta. Vertailen Helsingin järjestyksen tilaa muihin punaisiin paikkakuntiin ja laajemmin ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Eurooppaan. Punainen hallitus tukeutui muiden valtioiden tapoihin järjestää virkavaltakoneistoa. Monissa järjetykseen liittyvissä haasteissa vallankumousajan Helsinki ei poikennut muista sota-ajan eurooppalaisista kaupungeista. Helsingin järjestysvaltakeskustelu avaa kansainväliselle tutkimukselle väylän tarkastella ylirajaisia toimintamalleja paikallisella tasolla. Suomen kansanvaltuuskunnan tavoite oli luoda luja järjestysvalta punaisille alueille. Virkavaltakoneisto järjestettiin kunnallisesti, mikä horjutti lujan järjetysvallan luomista. Punakaarti sai Helsingissä vahvan otteen järjestyksenpidosta. Miliisilaitoksen miehistöä vahvistettiin ja koulutettiin kevään 1918 aikana, mutta miliisilaitos ei onnistunut saavuttamaan monopoliasemaa järjestysvaltapolitiikassa. Erityisesti pidätystilanteet ja vankien säilyttäminen aiheuttivat ristiriitoja elinten välille. Miliisilaitoksen keskeisin tehtäväkenttä sijoittui kuitenkin kaupungin katujen turvaamiseen. Ensimmäisen maailmansodan aikana rikollisuus laski ympäri Eurooppaa, mutta Suomen osalta vain hetkellisesti. Levottomat ajat 1917‒1918 kasvattivat rikollisuustilastoja. Vallankumouksen aikana rikollisuus sen sijaan vaikuttaa laskeneen hetkeksi, mutta tilastojen puutteiden vuoksi lukuihin on suhtauduttava varauksella. Koko vuoden korkeaan rikollisuuteen hetkellinen aleneminen ei vaikuttanut. Miliisit tutkivat sota-ajan kaupunkielämään liittyviä rikoksia, joista tyypillisimpiä olivat elintarvike- ja alkoholirikokset. Samojen ongelmien kanssa kamppailtiin myös muualla Euroopassa. Vallankumousajan brutaalia puolta heijastavat väkivaltarikokset. Kansanvaltuuskunnan ja miliisilaitoksen keskeisenä tavoitteena oli torjua mielivaltaisuuksia, mutta torjunta jäi lähinnä julistuksiin. Henkirikollisuuden torjuntaa hankaloitti punakaartilaisten osallisuus murhiin ja kaartin haluttomuus ehkäistä terroritekoja. Helsingin järjestysvaltapolitiikka kaatui epäselviin toimintaohjeisiin ja vastuun jakautumiseen eri organisaatioille. Järjestysvaltapolitiikan epäonnistuminen ei kuitenkaan johtanut täydelliseen sekasortoon kaupungilla, sillä rikollisuutta torjuttiin ja rikoksia tutkittiin mahdollisuuksien rajoissa kuten muinakin vuosina.
  • Perälä, Jussi (2002)
    Tutkielman tutkimuskohteena on amfetamiinia ja heroiinia suonensisäisesti käyttävät henkilöt. Tutkimuskohteina olleet henkilöt käyttivät muitakin aineita kuten alkoholia ja Subutexia. Haastatellut henkilöt ovat 28-41-vuotiaita ja ovat käyttäneet kertomansa mukaan amfetamiinia sekä heroiinia suonensisäisesti 2-20 vuotta. Haastateltuja oli seitsemän henkilöä. Haastatelluista yksi oli nainen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää narkomaaneiksi ja sekakäyttäjiksi luokiteltujen henkilöiden päivittäistä elämää: selvittää käyttäjien toimintatapoja amfetamiinin ja heroiinin hankinnassa. Miten narkomaani kokee sosiaalisen ympäristönsä sekä muun yhteiskunnan omasta elämäntilanteestaan nähtynä? Millaiseksi he kokevat oman henkilökohtaisen käyttönsä, miksi amfetamiinia ja heroiinia käytetään vaihdellen, erikseen tai yhdessä, hallitseeko narkomaani näin omaa käyttöään? Tutkimusmenetelminä tutkielmassa oli etnografiset menetelmät: osallistuva ja osallistumaton havainnointi, kenttätyömenetelmät, avoimet haastattelut ja keskustelut. Varsinaisesti tutkielman tulokset olivat erittäin samanlaisia kuin aikaisemmissa aiheesta tehdyissä tutkimuksissa. Tutkielma toi kuitenkin tuloksina esille suomalaisten kovien huumeiden käyttäjien kokemuksia huumeiden käytön opettelemisesta sekä huumeiden eri käyttötavoista, huumeiden (lähinnä amfetamiinin ja heroiinin) sekä lääkekorvikkeiden vaikutuksista. Kvalitatiivisten haastattelujen luotettavuuden tarkastamiseksi haastateltujen kertomuksia huumeiden vaikutuksista verrattiin lääketieteelliseen kirjallisuuteen. Kovien huumeiden käyttämisen eri vaiheista, käytön lopettamisesta tai sen yrittämisestä sekä mahdollisesta käytön uudelleen aloittamisesta tulee aineiston valossa jotakin esille. Esille tuloksina tuli miten huumeita hankitaan, hintatietoja sekä miten kovien huumausaineiden käyttöä rahoitetaan. Tutkielmasta käy ilmi millä keinoin huumeita hoidetaan, esimerkiksi autojen ja puhelimien avulla. Tutkielmassa on narkomaanien näkemyksiä yhteiskunnan eri instituutioista: esille tulee käyttäjien kokemuksia niin hoito- kuin poliisiviranomaisista sekä anonyymipalvelusta. Tutkielmassa tulee lisäksi esille käyttäjien kokemuksia omasta kulttuuristaan, siihen liittymisestä sekä näkemyksiä sen eri puolista. Tutkielma sisältää sanaston havainnoitujen ja haastateltujen puheessa esiintyneistä sanoista. Käytetyimmät kirjallisuuslähteet tässä tutkielmassa ovat Agar, Michael (1973): Ripping and running. Seminar press, New York; Hakkarainen, Pekka (1987): Huumausainekulttuuri ja käyttötavat Suomessa. Sosiologian lisensiaattitutkielma, Turun yliopisto; Heinonen, Markku (1989): Käyttäjä kohtaa kontrollin. Sosiaalihallituksen julkaisuja, 7/1989; Kinnunen, Aarne (1996): Isännät, rengit ja pokat - huumemarkkinat ja oheisrikollisuus Helsingissä. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ja Preble, E & Casey, J (1969): Taking care of business- The Heroin User's life on the street, The International Journal of addictions, 4(1), pp. 1-24, March 1969 sekä Svensson, Bengt (1996): Pundare, jonkare och andra. Carlssons, Stockholm.
  • Hagerlund, Tony (2005)
    Tutkimuksessa tarkastellaan paikallislehtien päätoimittajien käsityksiä rikosuutisoinnin määrästä, kehityksestä ja sosiaalisista vaikutuksista. Tutkimus liittyy viime aikojen kriminologiseen tutkimukseen koskien suomalaisten medioiden rikosuutisointia ja sen vaikutuksia sosiaaliseen todellisuuteen. Aineisto koostuu kyselystä, johon vastasi 121 paikallislehden päätoimittajaa, vastausprosentin ollessa tasan 50. Kyselylomake oli strukturoitu, mutta sisälsi myös avovastaustilaa. Päätoimittajat kommentoivat pääosin paikallislehdistön rikosuutismäärää, laatua ja siinä tapahtunutta muutosta. Tutkimuksen myötä syntyi deskriptiivisiä tuloksia siitä, onko paikallislehdistön rikosuutisointi muuttunut samaan suuntaan kuin sanoma- ja iltapäivälehtien rikosuutisointi vai onko paikallislehdillä omanlaisensa rikosuutisointilinja. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin päätoimittajien näkemyksiä rikosuutisoinnin sosiaalisista seurauksista. Paikallislehtien päätoimittajat näkivät paikallislehtien rikosuutisointimäärien kasvaneen, tosin paikallislehdistössä ylipäätänsä enemmän kuin omassa lehdessä. Rikosuutisointimäärät vaihtelivat merkittävästi. Yhdessä paikallislehden numerossa rikosuutisia oli keskimäärin 12. Kymmenesosa paikallislehdistä ei uutisoinut rikoksista lainkaan. Paikallislehtiin otettiin yhteyttä rikosuutisointiin liittyen melko harvoin, ilmoittajien taholta ei juuri lainkaan. Avokysymysten myötä nousi esille, että rikoksen tekijä tai tekijän omaiset olivat ottaneet yhteyttä noin viidennekseen paikallislehdistä. Päätoimittajat näkevät paikallisen rikosuutisoinnin vaikutukset voittopuolisesti myönteisinä: niiden koettiin estävän huhujen ja paisuteltujen tietojen leviämistä, auttavan kansalaisia välttämään vaarallisia paikkoja sekä suojautumaan rikoksilta. Tosin myös vastakkaisia näkemyksiä esiintyi, ja rikosuutisoinnin haitallinen vaikutus alueen maineeseen tunnustettiin laajasti. Oman toimintansa päätoimittajat näkevät ensisijaisesti journalistisena, paikallislehti kirjoittaa asioista niin kuin ne ovat. Päätoimittajat tiedostavat kuitenkin rikosuutisoinnin vaikutukset sekä omat mahdollisuutensa vaikuttaa. Tutkimuksen taustana toimi aiempi kansainvälinen sekä suomalainen kriminologinen tutkimus, joka käsittelee rikosmedian ja pelon yhteyksiä. Keskeisenä teoreettisena polttopisteenä on Frank Furedin ajatus pelon kulttuurista. Aikalaisteorioita ei tutkimuksessa testattu, vaan niiden avulla tutkimuskohde kontekstualisoitiin yleisyhteiskunnalliseen kehitykseen. Tutkimus viittaa yhdessä muiden tutkimusten kanssa, että myös suomalaista todellisuutta voidaan hahmottaa pelon kulttuurin kautta eikä kyse ole siten vain anglosaksisen maailman ilmiöistä.
  • Kiviharju, Ellen (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa selvitän, millaiset tekijät Kriminaalihuollon tukisäätiön toimintaan osallistuvien kokemusten mukaan tukevat desistanssia eli uusintarikollisuuden ennaltaehkäisyä ja rikoksista irrottautumisprosessia. Tutkimukseni kolme tutkimuskysymystä ovat: 1. Millaiset tekijät haastateltavien kokemusten mukaan tukevat desistanssia? 2. Millaisia kokemuksia vertaistuesta ja sen vaikutuksesta desistanssiin Kriminaalihuollon tukisäätiön toimintaan osallistuvilla ihmisillä on? 3. Millaiseksi haastateltavat kokevat hengellisyyden merkityksen desistanssissa? Tutkielmani on laadullinen tutkimus ja aineiston olen kerännyt tekemällä kuusi teemahaastattelua. Haastateltavat ovat Kriminaalihuollon tukisäätiön toimipisteiden, Raittilan ja Rediksen kautta. Ne ovat päihteettömiä kohtaamispaikkoja. Haastattelut olen analysoinut aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Taustaluvuissa esittelen vankeinhoitoa ja rikollisuutta Suomessa, uskonnollisuutta ja hengellisyyttä vankiloissa sekä kuntoutusta, vertaistukea ja Kriminaalihuollon tukisäätiön. Teoriana käytän desistanssia. Se on positiiviseen kriminologiaan kuuluva teoriasuuntaus, johon kuuluu useita rikoksista luopumiseen vaikuttavia tekijöitä. Desistanssi voidaan jakaa primaariin desistanssiin, eli yksittäiseen tapahtumaan tai hetkeen, jolloin rikoksista luovutaan ja sekundaariin desistanssiin, joka korostaa rikoksista luopumisen prosessimaisuutta. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin tuloksena haastatteluista nousi esiin neljä pääluokkaa: 1. Sosiaaliset tekijät, 2. Käytännölliset tekijät, 3. Sisäiset tekijät ja 4. Hengellisyys. Sosiaalisissa tekijöissä korostuivat vertaistuen merkitys ja tärkeys. Käytännöllisistä tekijöistä tärkeinä nousivat esiin työ ja asunto. Sisäisissä tekijöissä oma muutoshalu nousi olennaisena esiin, samoin ikääntyminen ja asioiden prosessoimisen mukana tulleet muutokset ajattelussa. Hengellisyys näyttäytyi haastateltavilla muiden auttamisena. Vankilapastorien merkitys koettiin tärkeäksi ja mahdollisuus keskustella heidän kanssaan vankeusaikana hyväksi. Aiemmassa desistanssitutkimuksessa esiin nousi samankaltaisia tekijöitä kuin tässä tutkimuksessa. Erityisesti desistanssin prosessimaisuus, oma sisäinen halu ja motivaatio muutokseen ovat tärkeitä ja nousivat haastatteluista esiin. Vertaistuen merkitys on haastateltavien kokemuksen mukaan erittäin tärkeää. Hengellisyyden merkitys desistanssissa on vaihteleva. Toisaalta hengellisyys on voimavara ja usko tuo rauhaa ja luottamusta vaikeista asioista selviämiseen. Usko ylempään voimaan auttaa jaksamaan ja antaa luottamusta. Kirkossa käymisen haastateltavat kokivat rauhoittavana asiana ja ajatuksia sekä tunteita selkeyttävänä tekijänä. Aiemmasta tutkimuksesta poiketen tässä tutkimuksessa nousi esiin desistanssin olevan työläs ja voimavaroja vievä prosessi. Kaikilla haastateltavilla ei myöskään ole ollut subjektiivista päätöstä luopua rikoksista ja päihteistä, toisin kuin aiemmassa tutkimuksessa esitetään.