Browsing by Subject "rikoshistoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Osipow, Noora (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastelen lehdistön henkirikosuutisointia 1920-luvun Englannissa. Tutkimuksessa keskityn siihen miten sukupuoli, sukupuoliroolit ja luokka näkyvät henkirikosuutisoinnissa. Keskeistä tutkielmassa on moraali, joka kytkeytyy sukupuoleen, seksuaalisuuteen, siveellisyyteen ja luokkanormeihin. Pyrin myös tarkastelemaan henkirikosuutisoinnin kautta sitä, miten sodan jälkeisessä yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset näkyivät konservatiivisten ja modernien arvojen kohtamisessa, esimerkiksi naisten asemassa tapahtuneiden muutosten kautta. Tarkastelun kohteena on neljä oikeustapausta vuosien 1922-1926 välillä, joissa syytettynä oli kolme naista ja kaksi miestä. Tekijät edustavat myös eri yhteiskuntaluokkia, mikä mahdollistaa luokka-aseman merkityksen henkirikosuutisoinnissa. Alkuperäislähteinä toimii lehdet The Times ja Daily Herald vuosien 1922-1926 väliltä sekä Leeds Mercury vuosilta 1925-1926. Lisäksi alkuperäislähteenä käytän Marie Stopesin Married Love- teosta vuodelta 1918. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimuskysymyksiäni ovat miten sukupuoli ilmenee henkirikosuutisoinnissa, tuodaanko sukupuolia millä tavalla esille ja sukupuolitetaanko rikosuutisoinnissa tapahtumien osapuolia ja millä tavoin tämä ilmenee? Miten esimerkiksi ulkonäköä ja luokkaa korostettiin ja tuotiin esille syytettyjen kohdalla? Miten esimerkiksi syytettyjen käytöstä kuvaillaan oikeusistunnoissa ja miten sukupuoli vaikuttaa siihen? Miksi henkirikosuutisointi aiheutti kuohuntaa ja kiinnostusta? Ensimmäinen oikeustapaus on vuodelta 1922, jolloin Herbert Armstrong myrkytti vaimonsa Katherine Armstrongin kuoliaaksi ja yritti myrkyttää lakimieskollegansa Oswald Martinin. Herbert Armstrong sai kuolemantuomion teoistaan. Toinen tarkastelemani tapaus on Ilfordin murha vuodelta 1922. Ilfordin murhassa uhriksi joutui Percy Thompson ja syytettynä oli tämän vaimo Edith Thompson ja hänen rakastajansa Frederick Bywaters. Molemmat syytetyt saivat teosta kuolemantuomion. Nämä kaksi tapausta edustavat tutkielmassani keskiluokassa tapahtuvia henkirikoksia. Työväenluokkaisia henkirikostapauksia tässä tutkielmassa ovat Bradfordin puukotustapaus vuodelta 1925, jolloin Catherine Thorpe tappoi Herbert Musgraven ja sai teosta kuolemantuomion. Tuomio kuitenkin muutettiin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. Viimeisin tapaus on vuodelta 1926, jolloin Louie Calvert tappoi vuokranantajansa Lily Waterhousen. Louie Calvert sai teostaan kuolemantuomion. Tutkimuksessa tulen lopputulokseen sukupuolen ja luokan vaikutuksesta lehdistön uutisointityyliin sekä vahvaan moralisointiin, etenkin naissyytettyjen kohdalla. Naissyytetyistä uutisoidessa lehdissä nousee vahvasti esille ulkonäön, luonteen sekä käyttäytymisen kuvaukset oikeuskäsittelyistä. Miehiä kuvaillaan hillitymmin ja näin ollen uutisoinnin kautta vastakohtaisuus tunteikkaan naisen ja rationaalisen, hillityn miehen välillä on huomattava. Lisäksi moralisointi ja julkinen paheksunta kohdistuivat kovemmin naisiin, etenkin Edith Thompsonin oikeudenkäynnissä ero mies- ja naissyytetyn moralisoinnissa on huomattava. Lisäksi tutkielman kautta huomaan lehdistön vankan aseman ja roolin laajan lukijakunnan tiedonvälittäjänä, julkisen keskustelun ja moralisoinnin kenttänä sekä tärkeänä viihteenmuotona, jossa henkirikosuutisoinnilla oli tärkeä rooli 1920-luvun englantilaisessa yhteiskunnassa.
  • Itkonen, Sara (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkielma tarkastelee hätäravinnon hankintaa ja käyttöä vuosina 1684–1700. Kysymyksenasettelultaan kaksiosaisen työn alkupuolella tarkastellaan sitä, mitä hätäravintoa käytettiin ja millaisia edellytyksiä käytölle oli. Työn jälkipuolella vertaillaan hätäravintoon liittyvää rikollisuutta muuhun nälänhätärikollisuuteen. Tutkielmassa pohditaan luonnonvaraisten kasvien käyttömahdollisuuksia hätäravintona Antti Häkkisen esittämien ravitsemustieteellisten, tiedollisten ja taidollisten edellytysten valossa. Tutkimustuloksia vertaillaan Suomen 1860-luvun nälänhädästä tehtyihin tutkimuksiin sekä kansainväliseen nälänhätätutkimukseen. Tutkielman lähdeaineistona ovat kuuden läänin tai tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat. Aineiston rajaamisessa apuna käytetään tuomiokirjakortistoa. Aineisto kattaa 61 tapausta. Aineisto on osin fragmentaarista ja tuhoutunutta, mutta lähdekritiikin valossa se on pääosin luotettava. Tutkimuksen kohteena olevalle ajalle tyypillistä lähdeaineistoa lähestytään vähemmän käytetystä näkökulmasta keskittyen rikosten ohella rikosjutuissa mainittuun hätäravintoon. Oikeuden näkökulmasta merkityksettömän ilmiön tarkastelu mahdollistuu aineiston lähiluvun kautta. Tutkielmassa hyödynnetään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä. 1600-luvun lopulla hätäravintona käytettiin pettua, tamppua, jäkälää, sammalta, olkea sekä akanoita. Harvemmin käytettyjä luonnonvaraisia kasveja olivat muun muassa suovehka, nokkonen, ohdake, suolaheinä sekä kasvien juuret. Hätäravinnon hankkiminen oli monivaiheinen prosessi. Se oli pääosin sidottu vuodenkiertoon, minkä vuoksi hätäravintoa täytyi varastoida keväällä ja kesällä ennen satotuhoja. Monien hätäravintona käytettyjen kasvien ravintoarvot ovat alhaiset. Useat kasvit olivat ihmisravinnoksi kelpaamattomia vielä ruoanvalmistusprosessien jälkeenkin, sillä ne aiheuttivat hengenvaarallisia suolisto-oireita. Mikäli hätäravintoa käytettiin ainoana ravintona, täytyi sitä syödä niin paljon, ettei heikentynyt elimistö sitä kestänyt. Hätäravinnon käyttö oli keino yrittää selvitä pahimman yli, mutta ravitsemuksellista hyötyä siitä ei juuri ollut. Hätäravinnon ravitsemuksellisesta heikkoudesta huolimatta sitä yritettiin hankkia rikollisin keinoin. Hätäravintoon liittyvien varkauksien ja henkirikosten määrä kasvoi suurten kuolonvuosien (1695–97) aikana. Varkaudet kohdistuivat lähes yksinomaan vähäpätöiseen hätäravintoon, eikä ravitsevampia ravintoaineita tuoda ilmi. Omaisuus- ja väkivaltarikoksiin syyllistyneet olivat tyypillisesti irtolaisina kulkevia kerjäläismiehiä. Henkirikosten kohteeksi saattoi joutua kuka tahansa ruokavaroja hallinnoinut henkilö. Rikosten hyöty jäi usein vähäiseksi. Nälkä ajoi jotkut häikäilemättömiin väkivaltarikoksiin, mutta monet rikoksiin syyllistyneistä on nähtävä nälänhädän uhreina. Rikollisuus on pääasiassa samankaltaista kuin historiallisten nälänhätien globaali tarkastelu on osoittanut. Tutkimuksen kohteena olevasta aineistosta löytyy kuitenkin muutamia henkirikoksia, joiden motiivina on ruoan hankinta. Tällaisia rikoksia on globaalisti pidetty myytteinä. Kaiken kaikkiaan hätäravintoon liittyvä rikollisuus on nähtävä pääasiassa viimeisenä selviytymiskeinona, johon läheskään kaikki eivät turvautuneet.