Browsing by Subject "rituaalit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 43
  • Ridanpää, Janne (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielma käsittelee senaattori Leo Mechelinin (1839–1914) ympärille vuosina 1899–1915 rakentunutta henkilökulttia, sen erilaisia muotoja ja levinneisyyttä. Leo Mechelin oli Suomen autonomian ajan yhteiskunnallinen moniottelija, joka vaikutti laajasti politiikan, talouden ja kulttuurin eri aloilla. Erityisen tunnetuksi Mechelin tuli Suomen autonomisen ja perustuslaillisen aseman puolustajana niin kutsuttujen sortokausien aikana. Politiikassa hänen vaikutusvaltansa oli korkeimmillaan vuosina 1905–1908, jolloin Mechelin toimi senaatin varapuheenjohtajana. Tutkimus lähestyy Mechelinin henkilökulttia rituaalien, juhlien ja kirjoitusten näkökulmasta. Käytän lähdeaineistona pääasiassa suomalaista sanomalehdistöä, elämäkertoja sekä Mechelinin ja hänen lähipiirinsä henkilöarkistoja. Mechelin-kultti syntyi vaiheittain: erottuaan senaatista 1890 Mechelin sai marttyyrin maineen, ja myöhemmin helmikuun manifestin jälkeen 1899 hänen 60-vuotisjuhlastaan tuli suuri kansallinen näytös. Mechelin oli karkotettuna maasta vuosina 1903–1904, mikä vahvisti hänen marttyyrimainettaan. Myös Mechelinin hautajaisista vuonna 1914 tuli suuri, perustuslaillinen mielenilmaus. Kuoleman jälkeen Mechelinin muiston ympärille syntyi erilaisia muistohankkeita, joilla pyrittiin monumentalisoimaan edesmenneen senaattorin elämäntyö. Hänelle kaavailtiin muun muassa muistopatsasta ja nimikkoinstituuttia, mutta suunnitelmat eivät toteutuneet. Mechelinistä julkaistiin myös elämäkertoja, joissa hänet esitettiin poikkeuksetta myönteisessä valossa. Osoitan tutkimuksessani, että Mechelin-kultti oli melko tyypillinen henkilökultti. Se syntyi poikkeusaikana vahvan persoonan ympärille. Mechelin-kultti oli perustuslaillinen projekti: sen takana ja taustalla olivat nuorsuomalaiset ja ruotsalaiset; vanhasuomalaisille ja sosialisteille Mechelin oli vieroksuttu henkilö. Leo Mechelinin kohtaloksi koitui kuitenkin unohdus. Ruotsinkielisenä, liberaalina pasifistina hän ei enää edustanut kansallista ihannetta itsenäistyneessä Suomessa.
  • Luotonen, Aino Maria (2008)
    Tutkimus käsittelee omana aikanamme tavallisia suomalaisia häitä. Tarkastelun kohteena on median hääkulttuurista ja arkipuheesta välittyvä ristiriitainen nykyhäiden määritelmä, jonka mukaan häiden on oltava perinteitä noudattavat kirkkohäät ja samaan aikaan kuvastettava hääparin makua ja tyyliä. Häiden on sekä ilmaistava yhteisön arvoja että oltava yksilölliset. Pyrin selvittämään, kuinka häitään suunnittelevat pariskunnat yhdistävät nämä ’perinteisten nykyhäiden’ keskenään ristiriitaiset ulottuvuudet. Tutkimus perustuu yhdeksän pariskunnan yhteishaastatteluun, jotka tehtiin 1–10 kuukautta ennen häitä. Haastateltavat ovat 22–31-vuotiaita, avoliitossa eläviä ja naimattomia. Haastattelut ovat noin puolentoista tunnin mittaisia teemahaastatteluja. Tarkastelen haastattelupuhetta merkityksen tuottamisen prosessina, jossa yhdistyvät haastateltavien henkilökohtaiset kokemukset ja heidän käytettävissään olevat kulttuuriset diskurssit. Häiden kahden keskenään ristiriitaisen ulottuvuuden tarkastelussa käytän toisaalta yhteisöön, toisaalta yksilöllisyyteen liittyviä sosiologisia käsitteitä. Hääperinteet jaottelen kahteen tyyppiin. Eric Hobsbawmin keksityn perinteen teorian avulla tarkastelen avioituvien puheessa perinteen aseman saaneita uudehkoja häätapoja. Émile Durkheimin teoria uskonnollisille järjestelmille tyypillisestä pyhän ja profaanin erottelusta toimii näkökulmana klassisille perinteille. Sen avulla pohdin myös rituaalien ja yhteisön suhdetta. Häiden yksilöllistä ulottuvuutta tarkastelen erottautumisen käsitteen avulla; käytän Pierre Bourdieun distinktioteoriaa näkökulmana yksilöllisten erottautumispyrkimysten ja häiden sosiaalisen kentän positioiden analysoimiseen. Elämyksen käsitteen avulla selvitän häiden perimmäistä vetovoimaa. Tarkastelen yksilöllisten elämysten ja kollektiivisten rituaalien suhdetta esimerkiksi Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin käsitteen avulla. Tutkimustuloksissa määritän kaksi häiden sosiaalista yhteisöä. Perinteisen sukupolvien välisen yhteisön lisäksi merkittävässä asemassa on uusi sukupolvien sisäinen ja hääparin valintaan perustuva, osittain imaginaarinen hääyhteisö, jolla on keskeinen asema nykyhäiden määrittäjänä. Hääperinteet ovat yhteisöä vahvistavia ja pyhän kokemuksen tarjoavia rituaaleja. Keksityt perinteet vahvistavat uutta hääyhteisöä, klassiset hääperinteet sukupolvien välistä sukuyhteisöä. Häiden yksilöllinen ulottuvuus ja häiden ’omannäköisyys’ ovat hääprosessissa keskeisiä: muista erottautuminen ja kulutuksen suunnittelu tarjoavat rajoitetun, mutta tärkeäksi koetun mahdollisuuden yksilölliseen nautintoon. Häistä halutaan ensisijaisesti saada elämyksiä, mikä varmistetaan pyrkimällä ainutkertaiseen tunnelmaan ja käyttämällä hääkulttuurin esittelemiä kollektiivisesti jaettuja riittejä ja luksussymboleita. Elämykset muodostetaan yhteisön kollektiiviseen muistiin tukeutuen, ja siten yksilöiden elämyksistä tulee kollektiivisia. Ristiriita häiden perinteisyyden ja yhteisöllisyyden ja toisaalta ’omannäköisyyden’ ja yksilöllisyyden välillä ei vähennä perinteisten ja ylellisten häiden vetovoimaa, päin vastoin. Häät tarjoavat mahdollisuuden yksilölliseen elämykseen, johon avioituvat tuntevat vetoa. Elämys on kuitenkin sidoksissa yhteisön pyhän kokemukseen. Häät ovat samanaikaisesti niin kollektiivinen riitti kuin yksilöllinen elämys.
  • Kallinen, Timo (2004)
    This is a study of how political hierarchy is constructed among the Asante. It explores the principles that legitimate chieftaincy and hierarchies among chiefly offices. Furthermore, it shows how the institution of chieftaincy is connected to certain aspects of social structure and belief system and how it is precisely because of this connectedness that chieftaincy continues to be viable despite major changes in Asante (or Ghanaian) society. The study is based on one-year fieldwork in Ghana (2000-2001). In addition to that, some archival materials have been used. The Asante people belong to a large ethnic and language group called the Akan. The Akan people live in the coastal and forest areas of Ghana and Côte d'Ivoire. The social and political organisation of all Akan groups is more or less uniform. It is often said that the Akan political order provides a classic example of a chiefdom or segmentary state. The best known of the Akan polities is the kingdom of Asante (Ashanti), which is a union of a number of autonomous chiefdoms under one king. Every Asante chiefdom is a distinct territorial unit centred on the chief's capital town or village. Today the Asante kingdom coexists with the Republic of Ghana. In terms of modern anthropology, the classical definition of Asante social and political structure is by Meyer Fortes. His theory on Asante as a hierarchical, centralized polity, which coexists with a segmentary lineage system, is the starting point of this study. The study begins by discussing the Asante kinship and marriage systems in Chapter 2, and particularly how the ideas of hierarchy and political relations relate to them. This discussion is linked to Fortes' view of the matrilineal descent group as the primary political unit among the Asante. Fortes' idea of the hierarchy of offices in the Asante kingdom and its component chiefdoms approximated the idea of graduated authority or a chain of command, and hence he saw the structure of the kingdom as similar to that of a modern nation state. In the disseratation, a different kind of concept of hierarchy is introduced. In addition to the chain of command, the chiefs are also connected through the segmentary lineage system, bilateral kinship, friendship, and spatial cohabitation. These relations are also hierarchical, but they are based on the concept of seniority and not authority. These matters are discussed in Chapter 4. Since these relations are also a matter of political competition, they also become subject to complicated processes of reordering. These processes, which also involve a reconnection of the present time to the founding past through genealogies and historical narratives, are discussed in detail in Chapter 5. Chapter 6 shows how both relations of authority and seniority are thought and discussed by reference to kinship terminology. Chapter 7 discusses how in the Asante thought power in seen to transcend human agency. Chiefs are considered to obtain power from the supernatural through sacrifice, but this requires recognition of deities, ancestors, subordinate officeholders, and subjects as exchange partners. Supernatural agencies receive sacrifices for power and subordinates are given jural rights for providing victims for sacrifice. These ritual exchanges shape the relations between the offices of chiefs as well as between the chiefs and the people. Chapter 8 shows how authority is shared and exercised in ritual and the commonplace Western notion that authority is always vested in formal office-centered structures is questioned. Chapter 9 discusses the position of the institution of chieftaincy in Asante (and Ghana) today and how it has endured the challenges of colonial and post-colonial times. It is concluded that Asante chieftaincy is a specific type of non-western political institution deep-rooted in the Asante society and culture, and thus it has not been replaced by the colonial or later post-colonial governments.
  • Leimio, Marianne (2006)
    Tarkastelen pro gradussani Perun Amazoniassa esiintyvää henkiparannusrituaalia, jossa juodaan länsimaisittain psykedeeliseksi huumeeksi luettavaa juomaa, joka valmistetaan harmala-alkaloideja sisältävästä Banisteropsis caapi -liaanista ja esimerkiksi tryptamiinihallusinogeeneja sisältävästä Psychotria viridiksestä. Rituaalissa toteuteaan riittejä ja lausutaan ääneen kristillisiä rukouksia, mutta rituaalin päämääränä on kuitenkin šamanistinen parantaminen. Rituaalin ohjaa aikaisemmassa kirjallisuudessa "šamaaniksi" kutsuttu henkilö, jota itse tässä työssäni nimitän paikallisella termillä "curandero". Rituaalia toteutetaan sekä sademetsässä että kaupungissa. Tarkoitukseni oli tutkia, millä tavalla rituaali šamanistinen rituaali. Amazonilaista ayahuascarituaalia on aikaisemmassa antropologisessa kirjallisuudessa kutsuttu kritiikittömästi "šamanismiksi", vaikka käsite tulee alun perin Siperiasta. Šamanismi on siperialainen uskomusjärjestelmä. Tässä työssäni paneudun teoreettiseen keskusteluun šamaani-termin universaalista vs. kulttuurisidonnaisesta käytöstä. Teoreettisena viitekehyksenä olen šamaani-käsitettä määritellessäni käyttänyt Anna-Leena Siikalan (1978, 1992) Siperiaan sijoittuvia, sekä Mircea Eliaden (1964) globaaleja, ilmiön universalisoivia tutkimuksia šamanismista. Šamanismin kriittiseen tarkasteluun käytin Alice Beck Kehoen (2000) tutkimusta. Tässä työssäni tarkastelen myös, millä tavalla Perun valtionuskonto katolisuus, globaalit liikkeet sekä traditionaaliset alkuperäiskansojen käsitykset maailmankaikkeudesta ovat sekoittuneet ja vaikuttaneet toisiinsa. Globaaleilla liikkeillä viittaan New Age konsensukseen. Tällaisia globaaleja elementtejä rituaaliin tuovat turistit ja ne tulevat esiin niissä uskomuksissa, joita rituaaliin liitetään. Tutkimukseni mukaan uskonnollinen synkretismi kulminoituu juuri ayahuascarituaalissa. Pro gradu -työni pohjalta totesin, että ayahuascarituaalia ei voida kutsua puhtaasti šamanismiksi, sillä se on synkretistinen rituaali, johon on sekoittunut amazonilaista kosmologiaa, kristinuskoa sekä uuden ajan spiritualismia. Rituaali pohjautuu amazonilaiseen kosmologiaan. Kristinuskoa alettiin sekoittaa alkuperäisuskomuksiin valloitusten myötä 1500-luvulla. Globaalin ilmeen rituaaliin tuovat siihen osallistuvat turistit. Työni puolustaa sitä väitettä, että šamanismi-termiä ei voida sellaisenaan soveltaa muuhun kuin sen alkuperäiseen kontekstiin. On erittäin vaarallista käyttää universalisoivaa termiä etenkin sellaisiin alkuperäiskulttuureihin, jotka ovat katoamisuhkan alla. Paikallisia uskomusjärjestelmiä tulisi kutsua niiden paikallisilla nimityksillä. Aineistoni, joka liittyy amazonilaisiin kosmologisiin käsityksiin sekä paikallisiin uskomusjärjestelmiin, keräsin kenttätyöllä Perun Iquitosissa, joka sijaitsee sademetsässä Amazonjoen varrella. Metodina tässä työssäni olen käyttänyt osallistuvaa havainnointia sekä diskurssianalyysia.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 1997)
  • Kangasjärvi, Emilia (Helsingfors universitet, 2012)
    This thesis is an ethnographic study of chadō, the Japanese way of Tea, with particular focus on the social and communal aspects present in a formal Tea event, a chaji. Perhaps as a result of the closed nature of the Japanese way of Tea (an invitation from the host is required in order to take part in a chaji) previous studies of the subject in English have confined themselves primarily to the aesthetic or artistic nature of chadō. In contrast, this study emphasizes the ritual and symbolic aspects of a chaji, examining Tea (the term used to describe chadō within the study), as a transition ritual, the ultimate goal of which is enlightenment or tranquillity. Through a comprehensive analysis of Tea and its practice, the findings of this study suggest that a special social-sphere is created during a chaji, a sphere which in turn fosters a sense of shared community between the participants. As a result of the ritual practice and the manifestation of symbolic communication within a chaji, shared values of respect and harmony are affirmed and renewed among the community. The initial fieldwork for this study was conducted over a period of three months in Kyōto Japan, based on participant observation at the Urasenke school of Tea as well as through conducting interviews with some of the school’s students. This first-hand observation and research was then filtered through the lens of transition rituals as defined by the classic study Rite de passage of Van Gennep and Victor Turner’s conceptualization of society and rituals. In linking the data to these theoretical frameworks, the findings show that in participating in a chaji, Tea practitioners are able to leave the mundane world behind them, moving through a phase of symbolic cleansing, and into the sacred or spiritual realm of Tea. This transition occurs in three distinct phases which Van Gennep defines as separation, transition, and incorporation. The study argues that it is possible to view a sense of shared community among chaji practitioners as taking place not within the realm of structured society, but rather in its margins. As such, the individual participant of a chaji is no longer defined by his or her status or role in society at large; when participating in a chaji, the Tea practitioner is sharing in a 'once in a lifetime' experience of shared communal harmony. The findings also suggest that through its focus on traditional Japanese art forms (ceramics, calligraphy, flower arrangement), Tea operates as a mechanism to create a communal experience with a shared value system. Although chadō is defined by its adherents as being quintessentially Japanese, this study makes comparisons to other consumption rituals in which a communal feeling is achieved among the participants.
  • Päivärinne, Aki (2015)
    Lopputyöni kirjallinen osio käsittelee Titled-tittelöity -esityksestä kumpuavaa ritualistisuutta vertaamalla sitä esihistoriallisiin sekä luonnonuskontojen rituaaleihin, niiden tiloihin, akustiikkaan sekä infraäänellisiin ulottuvuuksiin. Titled-tittelöity esitys on sekä Kati Raatikaisen että Aki Päivärinteen (allekirjoittanut) opinnäytteen taiteellinen osa. Teos tutkii asioiden, eläimien, teknologian ja ihmisten kollektiivia. Kirjoituksen tavoitteena on rituaalisten piirteiden analyysin ohella valaista näkymiä äänisuunnittelijan kokemusmaailmaan teoksen valmistumisprosessin, esityskauden, sekä sitä seuranneen kirjallisen työskentelyn aikana. Työskentely Titled-tittelöidyn parissa alkoi keväällä 2014 ja teos sai ensi-iltansa 29.8.2014. Lähes vuoden mittainen aika joka jäi kirjallisen työn ja taiteellisen työn väliin aiheutti haasteita prosessiin muisteluun, mutta toisaalta tarjosi mahdollisuuden palata teoksen piiriin ja arvioida sitä enemmän ulkopuolisin silmin. Kirjallisen työni johdanto-osassa raotan lukijalle näkymän teoksen tekoprosessiin ja työryhmän kollektiiviseen työtapaan. Prosessillemme kuvaavaa on teatterin alla ilmenevien eri ilmaisumuotojen tasa-arvoisuus ja dialogisuus eri ammattiryhmien välillä. Teoksen ritualistista puolta analysoidaan kappaleessa: Ritualistisuus Titled-tittelöity -teoksessa. Kappale kuvailee teoksemme vaiheet sitoen sen siirtymärituaalin vaiheisiin (irtautumisen tila, rajatila, yhdistymisen tila ja paluu maalliseen aikaan). Rituaalin tapahtumapaikka -kappaleessa esitystila vertautuu luolamaalauksia sisältävään luolaan. Infraääni rituaalin polttoaineena -kappaleessa pohdin rituaalin infraäänellisisä tasoja ja niiden merkitystä kokemukseen esimerkein. Hiljaisuuden merkitystä rituaalissa ja samalla Titled-esityksessä pohditaan kappaleessa hautakammion hiljaisuus. Linnut ja hyönteiset -kappale pohtii lintujen ja hyönteisten äänten merkitystä Titled-esityksessä. Hengittävä kohina -kappaleessa pohditaan kohinan merkitystä Titledtittelöity -esityksessä. Äänikehät -kappale pohtii teoksen kaiutinsuunnittelun suhdetta luonnonuskontojen rituaaleihin ja shamanistisiin perinteisiin. Ajatuksia ja pohdintoja -osiossa avaan lukijalle omia ajatuksiani ja niistä kohonneita kysymyksiä rituaalin suhteesta nykyteatteriin, esityksiin, äänisuunnitteluun ja politiikkaan. Työryhmä: Kati Raatikainen - koreografia, (tait. opinnäyte, tanssi tait. maist.), Aki Päivärinne - äänisuunnittelu (Ä, tait. opinnäyte, TeM), Milla Martikainen - valo- ja tilasuunnittelu (V, MA), Roosa Marttiini - pukusuunnittelu (Aalto ARTS), Maria Autio - (TT3), Viivi Niiniketo - (TT3), Johanna Röholm - (vier.), Joonas Saarenpää - (Aalto ARTS).
  • Kovamäki, Ina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani wiccalaisten luontosuhdetta sekä heidän käsityksiään pyhästä luonnossa. Olen jakanut tutkimuskysymykseni useampaan osaan: aluksi tarkastelen aineistossani esille tulevia wiccalaisten käsityksiä luonnosta ja sitä, miten luontosuhdetta niissä määritellään, ja onko aineistossa eroja näiden käsitysten välillä. Seuraavaksi tutkin kuinka pyhän ja profaanin käsitteet näkyvät heidän luontosuhteessaan. Lisäksi tarkastelen luonnon roolia wiccarituaaleissa ja lopuksi sitä, miten wiccalaisuus voi kannustaa harjoittajiaan toimimaan luonnonsuojelun parissa. Aineistonani käytän kolmen wiccan harjoittajan teoksia: Vivianne Crowleyn ’Wicca’ (2003), Starhawkin ’The Earth Path’ (2006) sekä Harmony Nicen ’Wicca’ (2018). Kaikissa teoksissa tulee esiin wiccalaisten läheinen luontosuhde, jota olen työssäni analysoinut. Crowleyn teos keskittyy enemmän luontosuhteen määrittelyyn, kun taas Starhawkin ja Nicen kirjat painottavat kokemuksellisuuden ja toiminnallisuuden osuutta wiccojen luontosuhteessa. Metodinani käytän laadullista sisällönanalyysiä ja pyhän käsite toimii teoreettisena viitekehyksenä työssäni. Wiccalaisilla ei ole yhtenäistä käsitystä luonnosta ja sen pyhyydestä, vaikka joitakin yleispäätelmiä aineiston perusteella voidaan tehdä. Wiccat pitävät luontoa arvossa, jotkut myös pyhänä, ja antavat sille paljon henkilökohtaista merkitystä. Jumaluudet viittaavat luontoon ja vuoden kiertokulkuun. Pyhän ja profaanin välille ei tehdä suurta eroa, mutta wiccalaisuudesta on löydettävissä elementtejä joita pidetään selvästi enemmän kunnioituksen kohteina kuin toisia; luonto on yksi näistä. Rituaaleilla ja magian käytöllä wiccalaiset voivat vahvistaa omaa luontokokemustaan ja suhdettaan elävään luontoon. Rituaalit ovat hyvin toiminnallisia ja yhteisöllisiä, ja ne tehdään usein luonnon helmassa. Luonnon pitäminen suuressa arvossa on johtanut jotkut wiccalaiset luonnonsuojeluun ja ekoaktivismiin, erityisesti Starhawkin edustama ekologisuuden, feminismin ja spiritualismin yhteensulautunut suuntaus on aktiivinen tällä saralla. Wiccalaiset kokevat luonnon olevan jotakin suojelemisen ja kunnioittamisen arvoista, joka heijastuu heidän teoissaan luonnon hyväksi. Aineistoni perusteella siis luontoa voidaan pitää wiccalaisille jonkinlaisena itseisarvona, jolla on paljon merkitystä heidän uskonnossaan ja henkilökohtaisissa elämissäään. He näkevät luonnon olevan myös kaiken toiminnan alkupiste, ja wiccalainen elämä aina huomioi luonnon positiivisella tavalla.
  • Vainio, Juulia (2006)
    Tämä tutkielma käsittelee kahta symbolia ja rituaalia sekä sitä, miten ne toimivat paikallisen kulttuurin ilmentäjinä ja muovaajina meksikolaisessa Tepoztlánin kylässä. Toinen tarkastelemani symboli on Guadalupen neitsyt, joka on koko Meksikon nationalistinen symboli, ja toinen on el Tepozteco, Tepoztlánin kylän prehispaaninen jumalhahmo ja myyttinen viimeinen hallitsija. Tutkielma lähtee oletuksesta, jonka mukaan kustakin kulttuurista on löydettävissä keskeisiä symboleja, joilla on merkittävä asema ajattelun ja toiminnan määrittäjänä kyseisessä kulttuurissa. Tutkielman merkittävin teoreettinen lähtökohta on Victor Turnerin ajatus sosiaalisista maailmoista prosesseina, joissa vuorottelee ja elää rinnakkain kaksi sosiaalisen kanssakäymisen eri muotoa, struktuuri ja communitas. Struktuuri on se yhteiskuntaelämän puoli, jota määrittää hierarkiat, statukset ja erottelut, kun taas communitaksessa ihmiset kohtaavat toisensa ikään kuin kokonaisina, vailla struktuuriin kuuluvia rajoituksia. Tutkielma käsittelee sitä, miten kaksi symbolia sijoittuu struktuuri-communitas -akselille, ja mitä ne kertovat tepoztlánilaisesta kulttuurista. Tutkielmasta käy ilmi, että Guadalupen neitsyt, jonka on usein nähty edustavan meksikolaisessa kulttuurissa niin sanottuja pehmeitä arvoja ja communitasta, edustaakin Tepoztlánin barrioissa struktuuria. Guadalupen neitsyen kultti on tullut osaksi tepoztlánilaista uskonnollista ja sosiaalista järjestelmää nationalismikasvatuksen ansiosta ja edustaa siten kylässä vallan rakenteita, jotka sijaitsevat pääkaupungissa ja katolisen kirkon hierarkioissa. Lisäksi Guadalupen neitsyt on Tepoztlánissa kahden suurimman ja nationalistisimman barrion suojeluspyhimys. Toinen tarkastelemani symboli, el Tepozteco, ilmentää sen sijaan tepoztlánilaista communitasta. Tepoztecoon liittyvä mytologia kertoo hänen elämästään ja ilmestymisistään vuorilla, kylän marginaalissa. Toisaalta el Tepozteco yhdistää koko kylän vuosittaisessa fiestassaan. Tepozteco ilmentää myös toisenlaisen, communitakseen liittyvän sosiaalisen organisoitumisen mahdollisuutta. Se, miten tämä potentiaali toteutui Tepoztlánissa 1990-luvulla niin kutsutussa "golf-sodassa", kertoo siitä, että Tepozteco representoi tepoztlánilaisten yhteyttä samalla tavoin kuin Guadalupen neitsyt symboloi Meksikon kansakuntaa. Tutkielma perustuu neljän kuukauden pituiseen kenttätyöhön, jonka suoritin Tepoztlánissa talvella 2002-2003. Aineisto koostuu osallistuvan havainnoinnin avulla kootusta aineistosta, paikallisten ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista ja heidän haastatteluistaan. Aineistoon kuuluu myös Tepoztlánia ja sen kulttuuria käsittelevää kirjallista materiaalia, joista tärkeimpiä ovat Robert Redfieldin Tepoztlán: A Mexican Village (1930) ja Oscar Lewisin Tepoztlán. Village in Mexico (1960). Näiden klassisten Tepoztlán-etnografioiden lisäksi tärkeitä lähteitä työssäni ovat meksikolaisten yhteiskuntatieteilijöiden Yolanda Corona Caraveon ja Carlos Perez y Zavalan golf-sotaa käsittelevä artikkeli Resonancias Mítico religiosas de un movimiento de resistencia sekä Eugenia Echeverrían tepoztlánilaista fiestojen sykliä käsittelevä teos Tepoztlán ¡Que Viva la Fiesta!.
  • Salokoski, Märta (2006)
    Tutkimuksen teemana on poliittisen vallan luonne ja muutokset varhaisissa Afrikan kuningaskunnissa, esimerkkinä Pohjois-Namibian entiset Owambokuningaskunnat. Väitöskirjassa analysoidaan miten ns. sakraalikuninkuus rakentui ja miten se muuttui. Lähtökohtana on Luc de Heuschin teesi, jonka mukaan Afrikan varhaisissa yhteiskunnissa poliittinen valta legitimoidaan pyhyydellä. Myytit ja kuningaslistat ovat osa Owambojen pyhän kuninkuuden luomista, mutta varsinaisesti virkaanastujaisriitit luovat pyhyyden kuninkuuteen. Kun kuninkaat vahvistivat määräysvaltansa sade- ja initiatioriittien avulla pyhyyden aspekti heidän kuninkuusroolissaan vahvistui edelleen. James Frazer esitti aikanaan kuninkaiden pyhyyden merkitsevän sitä, että kuninkaalla katsottiin oleven kyky vaikuttaa maan, kansan ja luomakunnan hedelmällisyyteen ja hyvinvointiin. Kuningas oli yhteiskunnan ruumiillistuma ja sen kasvuvoiman tyyssija, mutta samalla sen uhri, koska vanhetessaan kuningas tiesi tulevansa rituaalisesti murhatuksi jotta hänen pyhyytensä voima voisi siirtyyä hänen seuraajansa. Luc de Heusch esittää, että kuninkaan pyhyyden voima syntyy siitä, että kuninkaasta tehdään "pyhä hirviö", mm. virkaanastujaisriittien avulla. Hänen mukaansa vaarallinen ja järjestystä rikkova luonnonvoima on kuninkaiden sakraalisuuden ydin ja että juuri se antoi kuninkaalle kyvyn vaikuttaa hedelmällisyyteen. Owambokuninkaiden virkaanastujaisriiteissä ilmenee pyhän hirviön luomisen piirteitä, mutta tarkemmin niitä analysoitaessa ilmenee, että niiden avulla luodaan suhde maan entisten haltijoiden henkiin ja otetaan riittien ja valtaesineiden avulla käyttöön muitakin henkivoimia. Näin kuningas saa kyvyn vaikuttaa hedelmällisyyteen ja vallan hallita. Tutkimuksessa päädytään siihen, että pyhien kuninkaiden normit rikkova rooli on vain osa pyhyyden rakentumista ja että pyhyys koostuu voimista joita kuningas saa monista lähteistä. Näistä kenties tärkein on voima jonka kuninkaat saavat entisten 'maan omistajien' hengiltä. Tämä voima on luonteeltaan hoivaava ja symbolisesti feminiininen. Ambomaan Ondongan kuningaskunnassa maan entisiä omistajia olivat bushmannit ja vallasta syösty vanha kuningasklaani, jotka suullinen perinne kumpikin usein on vaieten sivuttanut. Ajan myötä Ambomaalla luovuttiin rituaaliessta kuningasmurhasta vallanvaihdon keinona. Tilalle tuli poliittinen vallan anastaminen, joka yleistyi 1800-luvun puolivälin jälkeen kun ampuma-aseet otettiin käyttöön ja eurooppalaisten kauppiaiden toiminta muutti kuningasvallan luonteen. Tällöin vallan vastavuoroinen luonne muuttui väkivaltaisemmaksi, vaikka kuninkaita edelleenkin pidettiin pyhinä.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 1996)
  • Paavilainen, Jouni (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen keskiössä ovat moottoripyörä, moottoripyöräilyn harrastajat ja rituaalit. Moottoripyöräilyn lisääntyessä on harrastuksen ympärille muodostunut valtakulttuurista erottuva elämäntapa ja orientoitumisjärjestelmä. Historiallisesti sekulaarin moottoripyöräkerhotoiminnan rinnalle on syntynyt viime aikoina myös yhteisöjä, jotka ilmoittavat kristilliset arvot toimintansa perustaksi. Tutkijoita moottoripyöräkerhot eivät ole juuri kiinnostaneet mutta omaleimaisina yhteisöinä ne avaavat kiehtovan maailman myös kulttuurin sisällä esiintyvien ilmiöiden uskontotieteelliseen, rituaaliteoreettiseen ja teologiseen pohdintaan. Tässä työssä tutkimustehtävänä on henkilökohtaisesti osallistumalla havainnoida, dokumentoida ja kuvata rituaalisia ilmiöitä moottoripyöräkerhon heinäkuussa 2015 organisoiman 7XSF kiertueen aikana. Mielenkiintoni kohdistuu rituaaleihin, esineistöön, merkistöön ja symboleihin, yksilöiden ja yhteisön käyttäytymiseen sekä viestintään. Tutkimuskysymykset ovat: ”Mitä rituaaleja voidaan havaita ja miten ne ilmenevät kristillisten motoristien 7XSF kiertueella” ja alakysymyksinä ”mitä rituaalit ja rituaaliset prosessit merkitsevät ja mitä vaikutuksia niillä on osallistujiin ja yhteisöön.” Rituaalisten ilmiöiden rakennetta ja muotoa tarkastelen rituaalitutkimuksen valossa. Emile Durkheimin, Victor Turnerin ja Arnold van Gennepin sekä Catherine Bellin teoriat muodostavat kivijalan aineiston analyysiin mutta ilmiöiden tulkintahorisontti on myös poikkitieteellinen. Lähestymistapa tutkimusaiheeseen on aineistolähtöinen, osin abduktiivinen, laadullinen ja etnografinen. Lähdeaineisto koostuu editoidusta videomateriaalista, jota kertyi noin 30 tuntia, litteroiduista havaintopäiväkirjamerkinnöistä ja haastattelumuistiinpanoista yhteensä 135 sivua sekä valokuvista yhteensä 338 kpl. Aineistoa täydentää internetistä ja lehdistä valikoituneet artikkelit ja kuvamateriaali. Tutkimuksen etnografisen lähestymistavan vuoksi aineisto sisältää runsaasti kiertueelle osallistuneiden kommentteja, tutkijan henkilökohtaisia ja kokemuksellisia havaintoja sekä reaaliaikaisia kuvauksia autenttisista tilanteista. Keskeisinä tuloksina aineiston analyysissä nousi kiertueen kaksi rinnakkaista ja toisiinsa kietoutunutta rituaalitodellisuutta. 7XSF kiertue muodostaa kokonaisuutena siirtymäriitillisen, useita liminaalitiloja sisältävän prosessin, jota nimitän makrorituaaliksi. Kiertueyhteisön sisällä elää toinen rituaalimaailma, mikrorituaali, missä yksilöt irtaantuvat vanhasta, kulkevat oman rituaalikylvyn läpi ja asemoituvat kulttuurin hierarkiaan osallistuen rituaaleihin rituaalin sisällä. Näiden kahden tason välissä toimivat ikään kuin suodattimina miditason kerhot, jotka tuottavat ja jalostavat osallistujia ”makrorituaaliin” ja estävät kulttuuriin soveltumattoman aineksen pääsyn yhteisön sisään. Nämä rituaalioliot ovat jatkuvassa liikkeessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa. Olennainen huomio tutkimusaineiston perusteella on, että kristillisen kiertueyhteisön, sekulaarin toimintaympäristön toimintatavoissa, hierarkiassa ja rituaalisissa prosesseissa voidaan nähdä huomattavaa homogeenisuutta sekä yksilöiden että yhteisön tasolla. Molempien kulttuurien eetos kiteytyy moottoripyörään ja kerholiiviin pyhinä, toteemisina symboleina, joiden kautta yhteisö rakentaa todellisuutta, operoi ja toteuttaa missiotaan. Yleisen tason johtopäätös on, että moottoripyöräkulttuuri kiinteänä, pitkälti suljettuna ja sosiaalisesti tarkoin määriteltynä ryhmänä näyttäytyy ikään kuin yhteiskuntana yhteiskunnan sisällä määritellen itse arvonsa ja norminsa käyttäytymissääntöineen.
  • Väisänen, Reetta (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella Isä meidän -rukousta rituaalitutkimuksen ja sosiaalisen identiteetin näkökulman keinoin. Pyrin työssäni vastaamaan kysymykseen siitä, mikä oli Isä meidän -rukouksen vaikutus varhaisten kristittyjen identiteetin muodostumisen prosessissa. Tuon työssäni esille rukousta ja identiteettiä yhdistävän tutkimuksen tarpeellisuuden. Lähden työssäni liikkeelle asetelmasta, jossa tutkin kolmea kuvausta Isä meidän -rukouksesta. Tarkasteltavana olevat katkelmat löytyvät Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista sekä Didakhesta (Matt. 6:5–13, Luuk. 11:1–4, Did. 8:2–3). Käsittelen näitä kolmea katkelmaa rinnakkain ensin tekstianalyysissa, ja tämän jälkeen syventyessäni Isä meidän -rukoukseen sen monitahoisuudesta käsin. Isä meidän -rukouksen rituaali näyttäytyy sen monitahoisuuden analyysissa prosesseiltaan vaihtokauppaa muistuttavana rituaalina, jonka luonne on toistettavuudessaan rutiininomainen. Näiden havaintojen jälkeen kavennan tarkasteluni Matteuksen evankeliumin sisältämään kuvaukseen Isä meidän -rukouksen rituaalista, josta teen tulkinnan sosiaalisen identiteetin näkökulman menetelmin. Viimeisessä analyysini pääluvussa etsin rituaalin ja sosiaalisen identiteetin yhtymäkohtaa. Pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, mikä rooli Isä meidän -rukouksella lopulta oli varhaisten kristittyjen identiteetin muodostumisessa. Tuon työssäni esille mielenkiintoisia havaintoja. Merkittävimmät Matteuksen Isä meidän -rukouksen katkelmassa havaitsemani prosessit liittyivät lopulta yhteen sosiaalisen identiteetin teorian johtoajatuksista – sosiaaliseen vertailuun. Sosiaalisen vertailun kautta rajanveto ulko- ja sisäryhmän välillä tulee näkyväksi. Tämä vertailu tapahtuu pääasiallisesti rituaalin suorittamiseen liittyvissä intentioissa, jotka Matteuksen katkelmassa naamioidaan kritiikiksi rituaalin suorittamisen tapoja kohtaan. Vertailun ohella Isä meidän -rukous vaikuttaa muodostuvaan varhaiskristilliseen identiteettiin sisältäpäin ryhmän koheesiota jäsentävänä. Ryhmän yhtenäisyyttä yhdistävät prosessit tulevat esille itsekategorisointiteorian persoonattomaksi tekemisestä aiheutuvien ryhmäkäyttäytymismallien seurauksena. Lopulta päädyn Isä meidän -rukouksen olevan kontekstissaan Matteuksen evankeliumissa rituaalinen innovaatio. Sen tehtäväksi muotoutuu rajanveto muihin ryhmiin, joiden sisälle varhaiset kristityt eivät enää koe kuuluvansa. Tämä innovaatio on tärkeä rakennusaines, joka osaltaan antaa ryhmälle uuden rituaalin ja näin omaleimaisen piirteen, mutta samalla antaa syyn erottaa identiteetin muodostumisprosessia käyvän varhaiskristillisen ryhmän muista ryhmistä.
  • Kelkka, Juuso (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassani tutkin Johanneksen tekojen luvuissa 94–102 esiintyvää tanssirituaalia ja kärsimyksen käsitettä, joka yhdistyy tanssirituaaliin. Ensimmäiseksi pohdin miten Johanneksen tekojen tanssi vertautuu muuhun saman kulttuuripiirin kuvauksiin tansseista. Toiseksi pohdin mitä tekstissä esiintyvällä kärsimyksellä tarkoitetaan, kuka kärsii ja mikä sen suhde on tanssirituaaliin. Johdannossa käsittelen johdanto-opillisia kysymyksiä, kuten missä Johanneksen teot on kirjoitettu, mihin aikaan ja millainen Johanneksen tekojen rakenne on. Kuvailen myös miten tanssia on tutkittu rituaalina ja mitä on ehdotettu tutkimusaiheiksi nykyään. Johdannossa pyrin taustoittamaan Johanneksen tekoja suhteessa muuhun samantapaiseen teot-kirjallisuuteen samalta aikakaudelta ja käyn läpi Johanneksen tekojen sisällön. Tarjoan oman käännöksen luvuista 94–102, jonka jälkeen ryhdyn käsittelemään tanssia. Aloitan tarkastelemalla miten Johanneksen teoissa rituaalinen tanssi on suoritettu ja kenen toimesta. Tämän jälkeen käyn läpi juutalaisia kirjoituksia, Tanak, Mishna, Filon Aleksandrialainen ja apokryfistä kirjallisuutta, ja tarkastelen mitä näissä sanotaan tanssimisesta. Tästä huomio siirtyy kreikkalais-roomalaiseen maailmaan, josta otan avainesimerkkejä kyseisen kulttuurialueen käsityksestä tanssista. Jakson lopuksi käsittelen muita kristillisiä tekstejä joissa tanssi esiintyy ja käyn läpi niiden kuvauksia tanssista. Viimeinen pääluku käsittelee tekstissä esiintyvän kärsimyksen sisällöllistä merkitystä. Jakso alkaa Jeesuksen opetuksen tyylin vertailulla Johanneksen tekojen ja kanonisten evankeliumien välillä. Seuraavaksi esitän, että ajatus oikeasta tiedosta kärsimyksen poistajana on läsnä osassa apokryfisissä apostolien teoissa. Lopuksi käsittelen kehen ja millä lailla Johanneksen teoissa esiintyvä kärsimys liittyy. Ensimmäiseksi käyn läpi miten kärsimys liittyy ihmiseen, millaista hänen kärsimyksensä on ja miten siitä pääsee eroon. Tästä siirryn käsittelemään Jeesuksen kärsimystä, joka tekstissä selkeästi ilmaistaan olevan fyysisesti näennäistä. Viimeiseksi käsittelen mikä on tanssirituaalin ja kärsimyksen välinen suhde, sillä tekstissä nämä kaksi teemaa yhdistyvät toisiinsa erottamattomasti.
  • Lintusalo, Sofia (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa aiheena ovat Tyhjän sylin messut. Tyhjän sylin messut ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämiä ehtoollisjumalanpalveluksia, jotka ovat suunnattu tahattomasti lapsettomille, lapsensa menettäneille ja abortin tehneille. Näkökulma Tyhjän sylin messuun on sielunhoito. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten messuja toimittaneet kirkon työntekijät näkevät messujen sielunhoidollisuuden. Sielunhoito käsitteenä pitää sisällään sekä yleisen että erityisen sielunhoidon. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen laadullinen tutkimus, jota varten on tehty yhdeksän Tyhjän sylin messun toimittajan haastattelua. Tyhjän sylin messuja on järjestetty ympäri Suomea 1990-luvulta lähtien ja tutkimuksen aikana niitä järjestettiin useita. Haastatellut ovat seurakunnissa ja kirkon toimielimissä työskenteleviä eri alojen ammattilaisia. Heidän joukossaan on esimerkiksi pappeja, kanttoreita ja lapsityönohjaajia. Haastattelut on analysoitu induktiivisen eli sisältölähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös osallistuvaa havainnointia. Aineisto on kerätty vuosina 2015–2016. Tutkimus rakentuu siten, että johdannon jälkeen tutkimuksen teoreettinen tausta luo pohjan aineiston käsittelylle. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan Tyhjän sylin messujen kohderyhmiä, erityisjumalanpalveluksia, jumalanpalvelusten sielunhoitoa sekä rituaalien ja surun suhdetta toisiinsa. Teoreettisen taustan jälkeen esitellään tutkimuksen toteuttaminen tutkimustehtävän ja aineistoanalyysin avulla. Tutkimustulokset Tyhjän sylin messujen sielunhoidollisuudesta on jaettu kolmeen lukuun: Tyhjän sylin messujen järjestämisen sielunhoidolliseen taustaan, yleiseen sielunhoitoon ehtoollismessussa ja erityiseen sielunhoitoon messun jälkeisessä iltapalahetkessä. Keskeinen tutkimustulos on se, että Tyhjän sylin messu on sielunhoidollinen kokonaisuus. Toimittajien käsitys sielunhoidosta voidaan tiivistää kolmella sanalla: kohtaaminen, läsnäolo ja kuuntelu. Nämä nousevat erityisesti siitä haastateltujen näkemyksestä, että sielunhoidossa keskiöön tulee nostaa seurakuntalaisen tarpeet. Sielunhoidollisuus näkyy niin messun suunnittelussa, toteutuksessa kuin iltapalahetkessä. Aineistossa nousee esiin erityisesti matalakirkollinen liturgia sekä rukouksen ja musiikin hoitava vaikutus. Tutkimustulokset ohjaavat ajattelemaan sielunhoidon ja jumalanpalveluksen suhdetta koko kirkon jumalanpalveluselämässä. Aineiston pohjalta voidaan sanoa, että sielunhoito voidaan huomioida jokaisessa järjestettävässä jumalanpalveluksessa entistä paremmin.
  • Albekoğlu, Maria (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä uskontoantropologiaan ja rituaalitutkimukseen sijoittuvassa tutkielmassa nepalilaisen samaanin ja hänen asiakkaidensa sekä toisaalta samaanin ja yliluonnollisten henkien välistä vuorovaikutussuhdetta tarkastellaan teoriasidonnaisesti rituaalisen neuvottelun näkökulmasta. Toisena taustateoriana toimii Victor Turnerin teoria liminaalisesta tilasta rituaaliin kuuluvan transformatiivisen prosessin mahdollistajana. Tutkimuskysymykseni koskee sitä, millä tavalla erilaiset rituaalisen neuvottelun muodot näyttäytyvät analysoimassani aineistossa, ja millä tavalla ne ilmentävät samaanin, henkien ja samaanin asiakkaiden keskinäisiä asemia. Tutkimuskysymyksiin vastaamisen lisäksi pyrin antamaan lukijalle yleiskuvan siitä, millaista nepalilainen samanismi on, ja mikä on sen asema suhteessa maan uskonnolliseen kenttään. Aineisto on kerätty 3.7.–28.7. 2013 Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa sekä läheisessä Chillaunin kylässä perinteisin etnografisin menetelmin. Tutkielma on kvalitatiivinen sisällönanalyysi 228 sivusta muistiinpanomateriaalia, joka sisältää kuuden samaanin sekä neljäntoista heidän asiakkaansa litteroidut haastattelut, sekä havainnointimuistiinpanot neljän eri samaanin toimittamien parannusrituaalien seuraamisesta. Tulokset osoittivat samaanin uskonnon olevan hyvin yksilöllinen konstruktio, jossa näkyy vaikutteita sekä hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta että kansanuskosta. Samaanin ja hänen asiakkaidensa välinen vuorovaikutus perustui luottamukseen ja eettiseen koodiin, joka velvoittaa samaanin yhteisön palvelemiseen. Asiakkaiden haastattelut ja rituaalien havainnointi avasivat mm. sitä, mitä samaani yhteisölleen merkitsee, ja millaisen vuorovaikutuksen koetaan pitävän yllä hyviä suhteita samaanin ja yhteisön välillä. Vuorovaikutus hyvien henkien kanssa esiintyi aineistossani samaanin ja henkien liittona, jossa molemmilla oli velvoitteita toista osapuolta kohtaan. Samaanin oikeanlainen vuorovaikutus ihmisten ja luonnon kanssa miellyttää hyviä henkiä, jotka vastineeksi takaavat parantavaa voimaa. Pahat henget näyttäytyivät sairauden aiheuttajina. Parannusrituaalissa samaani pyrki neuvottelemalla tekemään sairauden aiheuttajan ja sairastuneen välisen konfliktin itsensä ja hengen välillä ratkaistavaksi. Rituaali ei kuitenkaan jättänyt havainnoimiani potilaita ulkopuolelle, vaan kohdistui heihin hyvin kokonaisvaltaisesti sekä psyykkisellä, fyysisellä että hengellisellä tasolla.
  • Tornivuori, Helmi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisia KonMari-järjestelysiivousprojekteja Arnold van Gennepin (1909) ja Victor Turnerin (1969) klassisten siirtymärituaalin teorioiden kautta postsekulaarin kehyksessä. Järjestelysiivouksella tarkoitetaan sellaista siivousta, joka ei tähtää liasta puhdistamiseen vaan tilan järjestämiseen. KonMari on japanilaisen Marie Kondon kehittämä järjestelysiivousmenetelmä, jonka ydinajatuksena on kodin perusteellinen järjestäminen vain kerran elämässä. Menetelmässä visualisoidaan, millaista elämää tahtoisi elää, minkä jälkeen käydään omaisuus tavara kerrallaan läpi arvioiden, tuottavatko tavarat iloa. Iloa tuottamattomista tavaroista luovutaan ja jäljelle jääneille tavaroille etsitään sopivat säilytyspaikat.
 Tutkielmassa kysytään, onko KonMari siirtymärituaali ja millaista muutosta suomalaisissa KonMari-järjestelysiivousprojekteissa on tavoiteltu ja tavoitettu. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysia ja aineistonkeruumenetelmänä lomakehaastattelua. 52 tutkittavan vastauksista koostuva aineisto kerättiin verkkokyselynä maaliskuussa 2017.
 Tutkittavat tavoittelivat selkeää, tilantuntuista ja rauhallista kotia. Lisäksi he tahtoivat vaalia itselleen merkityksellisiä ihmissuhteita ja kasvattaa itsensä toteuttamiseen liittyvän tekemisen määrää. KonMari-projektin suorittaminen lisäsi tutkittavien arjen sujuvuutta sekä muutti heidän tavarasuhdettaan ja kuluttamisen tapojaan. Järjestelysiivousprojektin suorittaminen näyttäisi myös vahvistaneen joidenkin projektiin ryhtyneiden itsetuntoa.
 Tutkielman tulosten perusteella KonMari-projektit saattavat toimia siirtymärituaalin kaltaisena, suurtakin henkilökohtaista muutosta edesauttavana prosessina, mutta eivät ole sitä kaikille projektia suorittaneille. Aineiston järjestelysiivousprojektit näyttäytyivät juuri muutosvoimaisuutensa kautta siirtymärituaalin kaltaisina. KonMari-projekteihin liittyneiden muutosten suuruus ja laatu oli riippuvainen järjestelysiivousprojektiin ryhtyneen elämäntilanteesta ja koetusta muutoksen tarpeesta. Projektien käynnistämien muutosten kestosta tai pysyvyydestä ei kuitenkaan voi tehdä päätelmiä tämän aineiston ja tutkielman puitteissa.
  • Koskela, Minna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tutkielmassani miten kalliit signaalit esiintyvät ortodoksisessa liturgiassa, sekä minkälaista rituaalista kieltä niihin liittyy. Vastatessani tutkimuskysymykseen tarkastelen ensin rituaalisuuden sisältöä ja hahmotan aineiston pohjalta teemoja. Tarkastelemani teemat ovat kalleus, pyhyys, vaivannäkö, sekä kehollisuus. Kalliiksi signaaleiksi voidaan tulkita sellainen rituaalinen toiminta tai elehdintä, jonka tarkoituksena on viestittää muille ryhmän jäsenille erityisestä vaivannäöstä, tärkeydestä tai sitoumuksesta ja näin motivoida heitä yhteistoimintaan. Kalliit signaalit voivat selittää, miksi aikaa uhrataan niin paljon rituaaliseen toimintaan, joka muutoin ei vaikuta sisältävän selkeää funktiota. Aineistona on osallistuvan havainnoinnin keinoin kerättyä aineistoa keväältä 2020 ja neljä youtube-videota ortodoksisesta uskonnollisesta elämästä. Havainnointiaineisto on kerätty Helsingin Uspenskin katedraalin ja Tikkurilan ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa. Tutkimusmetodini on etnografia ja aineistoja analysoin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Teoreettisena viitekehyksenä on kalliiden signaalien käsite ja Amotz Zahavin signalointiteoria. Zahavin teoriassa keskiössä ovat yksilöt, sekä heidän välisensä signalointi, joka usein on rituaalista ja toisinaan myös vaativaa. Tällainen signalointi kykenee herättämään vastaanottajassa halun yhteistyöhön ja voi vahvistaa yksilöiden siteitä toisiinsa, selkeyttää hierarkiaa ryhmissä, sekä tukea selviytymisen päämääriä. Aineiston pohjalta voidaan sanoa, että ortodoksiset jumalanpalvelukset tarjoavat areenan rituaaliselle viestinnälle, joka puolestaan vahvistaa ryhmähenkeä. Voidaan myös päätellä, että yksilöt hyödyntävät jumalanpalveluksia, koska ne tarjoavat heille mahdollisuuden osoittaa julkisesti olevansa sitoutuneita yhteisöön ja sen taustalla olevaan suurempaan valtarakenteeseen.
  • Nukari, Katja (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia syömishäiriöaiheisten pro ana -blogien sekä kulttuurin välistä suhdetta. Ympäröivässä kulttuurissamme laihduttamista ihannoidaan, mutta samalla liialliseen laihuuteen liitetään kielteisiä merkityksiä. Syömishäiriömyönteisyyteen yhdistetty pro ana –ideologia on herättänyt maailmanlaajuisesti paljon vastustusta, ja pro anaan liittyviä verkkosivuja on kuluneen vuosikymmenen varrella suljettu sekä ehdotettu suljettaviksi monissa maissa. Suomessa pro ana sekä siihen liittyvät verkkosivut ovat päätyneet aika-ajoin uutisotsikoihin, koska syömishäiriöiden on epäilty voivan tarttua verkon välityksellä. Metodina tutkimuksessa on käytetty media-antropologiaa, jonka keskeisiä tarkastelun kohteita ovat mm. erilaiset rituaalit. Tässä tutkimuksessa on keskitytty tunnustamis- ja todistamisrituaalien ilmenemismuotoihin tarkastellussa aineistossa, sekä pyritty niiden avulla hahmottamaan laajemmin pro ana -blogien ja kulttuurin välistä suhdetta. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia ovat tunnustamisen ja todistamisen rituaalit syömishäiriömyönteisissä pro ana –blogeissa? 2. Mitkä ovat tunnustamis- ja todistamisrituaalien kulttuuriset merkitykset pro ana –blogeissa? Tutkimuskysymyksiin on pyritty vastaamaan tarkastelemalla kolmea erilaista pro ana –blogia aikavälillä 1.4. – 30.4. 2013. Blogeista ei ole analysoitu lukijoiden kommentteja, eikä blogien kirjoittajia ole haastateltu tutkimusta varten. Näin ollen tutkimus on tehty analysoimalla pelkkiä blogitekstejä ja pohtimalla niiden merkityksiä. Keskeiseen rooliin blogiaineiston ritualistisissa käytänteissä nousee yhteisöllisyyden kokemus. Aineiston analyysissa esitetään, että ritualististen käytänteiden avulla kirjoittajien on mahdollista kokea yhteisöllisyyttä mm. jakamalla thinspiration-kuvia blogeissaan ja osallistumalla siten laajempaan yhteisölliseen toimintaan. Tunnustamisrituaaleissa puolestaan korostuu tunnustuksen vastaanottajan rooli, sillä tunnustustapahtuma täydellistyy vastaanottajan tarjoamassa ‘armahduksessa’. Pro ana –blogien keskeisin kulttuurinen merkitys tiivistyy yhteisöllisyyden ympärille. Blogit ovat parhaimmillaan kirjoittajille paljon enemmän kuin laiha lohtu: ne tarjoavat väylän kiellettyjen tunteiden ilmaisuun sekä alustan oman mielen varjopuolten pohdiskeluun.
  • Vehkajärvi, Tomi (Helsingfors universitet, 2016)
    George R.R. Martinin kirjasarja Tulen ja jään laulu on yksi viime vuosien suosituimmista fantasiakirjasarjoista. Kirjoissa erottuvana piirteenä on eri uskontojen monimuotoisuus. Martin on muodostanut eri kansojen uskonnot meidän maailmamme pohjalta ja kirjasarjojen uskonnot herättävät tuttuja tunteita, mutta myös samalla ihmetystä. Fantasiakirjallisuuden tutkimuksessa rituaalien tutkimus on jäänyt vähemmälle huomiolle, ja tutkimus keskittyy enemmän myytteihin. Martinin kirjasarjan uskontojen rituaaleja kuvataan kuitenkin tarkkaan ja ne ovat monipuolisia. Tutkimani R’hllorin uskonto on muodostettu Martinin mukaan zarathustralaisuuden ja kataarien uskontojen tunnettujen piirteiden mukaan, ja kuvitteellinen uskonto ilmenee tulen ja valon uskontona, jonka teologiaa hallitsee dualistisuus. Rituaaleista erottuvimpia ovat ennusmerkkien etsiminen liekeistä, polttouhrit, varjorituaali, parantaminen ja häät. Rituaalien monimuotoisuuden vuoksi, en ole valinnut yhtä teoriaa työhöni, vaan analysoin uskonnon rituaaleja Catherine Bellin esittelemän rituaaligenre -ajattelun ja Ronald Grimesin rituaalisen herkkyyden ilmenemismuotojen kautta. Kontekstisidonnainen teoria antaa välineitä tutkia sitä, miten rituaalit esitetään kirjasarjassa. R’hllorin uskonto manifestoituu vahvasti tulen kautta ja tuli on hallitseva elementti kaikissa rituaaleissa. Liekkien katsomisessa ajatellaan R’hllorin antavan lahjana nähdä totuuden liekeissä. Rituaaleista polttouhrit on näkyvimpiä esimerkkejä tavoista, joilla uskonto esitetään. Rituaaleilla on poliittinen ja seremoniallinen sävy, mitä alleviivataan uskonnon myyttisillä ja aineellisilla ulottuvuuksilla. Uskonnon pelastajahahmona pidetyn, kuninkaaksi julistautuneen, Stannis Baratheoni valtaa korostetaan rituaaleissa. Tulella on muissa rituaaleissa myös tärkeä merkitys ja hääseremoniassa sillä osoitetaan sekä liminaalivaiheen päättävää yhdistymistä sekä poliittista valtaa heraldiikassa. Rituaalit esitetään pääosin poliittisina ja seremoniallisina vallan osoituksina, joissa tulella on merkittävä symbolinen arvo.