Browsing by Subject "romantiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Liimatainen, Jarno (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä millä tavoin, ja miksi, bysanttilaista arkkitehtuuria kuvaillaan sekä tulkitaan 1700- luvulta 1900-luvun alkuun taidehistorian narratiiveissa. Tavoitteena on selvittää kuinka tulkinnat ja ymmärrys bysanttilaisesta arkkitehtuurista rakentuvat ja muuttuvat kyseisenä ajanjaksona. Tutkimusaineistona käytän eurooppalaisia 1700-1900 -lukujen matkakertomuksia, joita on 12 henkilöltä, sekä Bysanttia koskevaa nykytutkimuksen kirjallisuutta. Matkakertomuksista voi erottaa kuusi suomalaista ja ruotsalaista tekstiä, joiden merkitys korostuu pohjoismaisesta näkökulmasta kirjoitettuna. Käytän lisäksi aineistoja, jotka The Grand Tour merkittävänä matkailumuotona tuottaa 1600-1800 -luvuilla, sillä se osaltaan vaikuttaa ihmisten tapaan valita kohteita ja kokea niitä. Hyödynnän hermeneuttisen kehän prosessia käyttäen vertailevaa metodia, jonka tarkoituksena on saada eri tyyppiset tutkimusaineistot keskustelemaan keskenään, ja siten tuomaan ilmi eri aikakausien vaikutukset bysanttilaisen arkkitehtuurin tulkinnoissa. Tutkimus osoittaa, että 1700-luvun uusklassimi ja 1800-luvun romantiikka, sekä siitä vaikutteita ottava Arts & Crafts -liike, vaikuttavat suuresti aikalaisten tulkintaan arkkitehtuurista. Historiallisista rakennuksista joko etsitään klassisen arkkitehtuurin piirteitä tai niistä tehdään meditoinnin kohteita, eikä siksi synny minkäänlaista historiallista tai arkeologista kiinnostusta: tunteellis-esteettinen kokemus on riittävä. Vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ilmenevät valmiudet analysoida bysanttilaista arkkitehtuuria omana itsenäisenä tyylinään, jonka seurauksena bysanttilainen arkkitehtuuri saa oman tunnustetun arvon. Matkakertomusten analysointi suhteessa nykytutkimukseen osoittaa, että Bysantin vahva kulttuurinen vaikutus Eurooppaan tunnetaan yleisesti jo 1700-luvulla. Sen sijaan bysanttilaisen arkkitehtuurin omaleimaisuutta ja itsenäisyyttä ei nähdä saati ymmärretä. 1800-luvun kiinnostus liittyy enemmänkin kulttuurisen yhteyden löytämiseen kuin ymmärtämiseen, jonka seurauksena bysanttilaisen arkkitehtuurin alle nimetään rakennuksia, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Bysanttilaisen arkkitehtuurin tulkinta näyttää siten olevan tiiviisti sidoksissa vallitseviin ajatussuuntiin, tiedon määrään ja hegemonioihin läpi 1700- ja 1800-lukujen.
  • Välikangas, Eiri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmani keskittyy fallisen maskuliinisuuden sekä halun ilmentymiseen englanninkielisessä vampyyrikirjallisuudessa. Fallisen maskuliinisuuden osalta jaotteluni on kolmiosainen ja mukana analyysissani ovat fyysinen, emotionaalinen sekä sosiaalinen aspekti. Halun osalta tutkimukseni käsittää niin seksuaalisen halun kuin muunlaisen halun ilmentymisen vampyyrimieshahmoihin kohdistettuna sekä heidän itsensä kohdistamana. Vampyyrihahmojen inhimillistäminen erityisesti nykykirjallisuudessa on myös keskeinen osa analyysiani. Materiaalini muodostuu kaunokirjallisuuden osalta neljästä pääteoksesta, jotka ovat Bram Stokerin Dracula (1897), Anne Ricen Interview with the Vampire (1976), Stephenie Meyerin Twilight (2005) sekä J.R. Wardin Dark Lover (2005). Näistä kaksi ensimmäistä kuuluvat vampyyrikirjallisuuden klassikoihin ja kaksi viimeistä tuovat työhön mukaan nykyaikaisen vampyyrikirjallisuuden lähestymistapoja, kuten vampyyrimieshahmon roolin romanttisena ja eroottisena sankarina. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat sukupuolentutkimuksen piirissä laaditut ajatukset maskuliinisuudesta, erityisesti R.W. Connellin, Arto Jokisen sekä Tracy Bealerin teokset. Connell on eräs keskeisimmistä teoreetikoista, joka on popularisoinut hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä sukupuolentutkimuksen alalla. Jokisen keskeisin anti tutkimukselleni on sukupuolittuneen miehisen väkivallan sekä toksisen mieskuvan analysointi, joka linkittyy vahvasti Tracy Bealerin analysoimaan falliseen, toksiseen maskuliinisuuteen. Tutkimukseni osoittaa, että teosteni vampyyrimieshahmot suurelta osin myötäilevät fallista, dominoivaa maskuliinisuuden mallia analysoimillani kolmella osa-alueella. Osa mieshahmoista pyrkii kuitenkin neuvottelemaan itselleen tiukan normatiivisesta maskuliinisuudesta poikkeavan miehen roolin, missä he onnistuvat erityisesti emotionaalisesta sulkeutuneisuudesta vapautumalla. Halun osalta tutkimukseni osoittaa, että niin vampyyrimiesten itsensä kokema halu kuin heihin kohdistettu halu voi uudemmassa vampyyrikirjallisuudessa liittyä seksuaalisuuden lisäksi myös esimerkiksi parisuhteisiin ja perheeseen.
  • Mustajärvi, Esa-Pekka (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmani käsittelee luonnon esiintymistä Herman Melvillen romaanissa Typee (1846). Luonnon käsite laajenee työssäni merkitsemään tapahtumamiljöötä kokonaisuutena sen yksittäisten osien lisäksi. Tutkielman tavoite on selvittää millä tavoin luonto tulee Typeessä esitetyksi ja miten se palvelee teoksen kokonaismerkityksiä. Hyödynnän työssäni ekokritiikin tyypillisiä lähestymistapoja kuten maisemakuvausta sekä pastoraalin- ja erämaan käsitteitä. Pohdin myös miten luontokuvaus toimii osana Typeen eri kirjallisia lajityyppejä. Aloitan tutkimukseni kartoittamalla taustaa Melvillen luontokuvaukselle tarkastelemalla 1800-luvun alkupuolen Yhdysvaltojen kirjallista ja aatteellista ilmapiiriä. Pyrin sijoittamaan Melvillen luontokuvauksen aikansa romanttiseen traditioon ja etsimään hänen tuotantonsa yhteyksiä transsendentalistiseen luontokirjallisuuteen. Aloitan tarkemman analyysini Typeestä tarkastelemalla miten luontokuvaus toimii osana sen matkakertomustyylistä kerrontaa. Tämän jälkeen liitän romaanin saari-aiheen laajempaan kirjalliseen ja filosofiseen kontekstiin ja tarkastelen mitä mahdollisia symbolisia elementtejä saaren miljöö- ja luontokuvaus sisältää. Jatkan työtäni tarkastelemalla miten Typeen tapahtumaympäristönä toimivasta saaresta rakentuu konstruoitu pastoraali-idylli, joka muodostaa jyrkän vastakohdan länsimaiselle sivilisaatiolle. Tutkin myös miten romantisoidun ympäristön asukkaat ja heidän kulttuurinsa tulevat kuvatuksi sekä miten Melville käyttää tätä kuvausta käsitellessään tosiasiassa länsimaista ihmistä. Tutkimukseni osoittaa, että Typeen miljöönä toimiva saari on todenmukainen ympäristö, mutta samalla myös mielikuvituksellinen paikka, joka tarjoaa puitteet filosofiselle ajatusleikille. Typeen kertoja kuvailee ympäristöään ja sen asukkaita dokumentaarisen tarkasti, mutta hänen pääasiallisena tarkoituksenaan on käsitellä omaa kulttuuriaan. 1800-luvun romantiikan ja transsendentalistisen kirjallisuuden tavoin Melville kuvaa syrjäisen seudun luonnonmaisemineen sekä asukkaineen vahvasti ihannoiden. Typeen esittämä suhde ihmisen ja luonnon välillä jää kuitenkin ratkaisemattomasti ristiriitaiseksi. Työssäni käy ilmi, että Typeen kertoja Tommo kokee ympäröivän luonnon idyllinä, mutta myös vaarallisena ja pelottavana erämaana. Lisäksi tutkielmani esittää syitä miksi ja millä tavoin Typeen kuvaus eksoottisesta luonnonkansasta jää pinnallisen yksipuoliseksi.
  • Pesonen, Riina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tarkastelen tutkielmassani tapaustutkimuksena raiskauskulttuurin representaatioita japanilaisen Boys Love (BL) -sarjakuvien kontekstissa kahden sarjakuvan kautta. Käsite BL on rajattu tutkielmassa koskemaan naisten kirjoittamia tyttö- ja naisyleisölle suunnattuja kaupallisia sarjakuvia, joissa mies- ja poikahahmojen väliset homoromanttiset ja -eroottiset suhteet sekä niiden tunnelataus ovat keskiössä. Sarjakuvien romanttisen tarinankerronnan osana esiintyy kuitenkin arkipäiväisenä esitettyä seksuaalista ja henkistä väkivaltaa juonta edistävinä tehokeinoina, kuten esimerkiksi tietynlaista maskuliinisuutta pönkittäviä toteamuksia vitseinä esitettyinä. Analysoin tapaustutkimuksen kautta sitä, millaisilla kielellisillä keinoilla raiskauskulttuuri on edustettuna BL-sarjakuvissa päähenkilöiden välisessä vuorovaikutuksessa. Kirjallisuutena on pääasiassa englanninkielistä kirjallisuutta ja tutkimusartikkeleita sekä euroamerikkalaisista että itäaasialaisista lähteistä. Analyysissä primääriaineistona käytetyt kaksi sarjakuvaa ovat japaninkielisiä, joiden analyysissä käytetyt kohtaukset olen kääntänyt itse englanniksi. Analyysissäni pyrin havainnollistamaan, kuinka raiskauskulttuurin representaatiot ja niiden esittäminen osana romanttista tarinankerrontaa saattavat vahvistaa, normalisoida ja uudelleen tuottaa raiskauskulttuuria osana populäärikulttuuria BL:n kontekstissa. Tapaustutkimuksessa analysoin kriittisen diskurssianalyysin metodologisia raameja noudattaen kahta miljööltään erilaisista BL-sarjakuvista poimittuja otteita. Nämä otteet näyttävät esimerkkejä tilanteista, joissa raiskausmyyttejä käytetään tehokeinona romanttisiksi tai seksuaalisiksi koodattujen tilanteiden yhteydessä. Raiskauskulttuurin olemassaolo näyttäytyy esimerkeissä kielellisin keinoin ja hahmojen kehollisissa teoissa. Näitä keinoja ovat muun muassa uhrin syyllistäminen ja tarkoituksenmukainen harhauttaminen, mikä vaikeuttaa käsillä olevan tilanteen todellisen luonteen tulkitsemista. Nämä diskurssit merkitsevät sarjakuvissa artikuloidun seksuaalisuuden ja rakkauden väkivaltaisia piirteitä sisältäviksi. Analyysini havainnollistaa, että raiskauskulttuuri voi ilmetä monitasoisena ja arkipäiväisenä osana BL:n romanttista tarinankerrontaa. Suosittujen narratiivien ja hahmotyyppien laaja kaupallinen tuotanto saavuttaa laajan yleisön. Näin ollen ehdotan, että ilmiön kriittistä tulkintaa diskursseissa on perusteltua korostaa, jotta raiskauskulttuurin tunnistamisen ja tietoisuuden kasvattamisen kautta rakkauden representaatioita populäärikulttuurissa olisi mahdollista muuttaa lempeämmiksi tulevaisuudessa.
  • Heikkinen, Kati-Hanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä työ käsittelee minäkertoja-päähenkilön kokemaa traumaa ja siitä seuraneita dissosiaatio-oireita Sophie Kinsellan chick lit-lajiin kuuluvassa teoksessa The Undomestic Goddess (2005). Tutkimuksessa tuodaa esille, miten trauma on peräisin lapsuudenperheen kanssa koetusta, ja miten edelleen lapsuudenperheen vaikutuksesta päähenkilö kantaa traumaa mukanaan. Päähenkilö ajautuu Joseh Campbellin kuvaaman sankarin matkan mukaiseen seikkailuun, jossa matkan eri vaiheet käydään läpi. Tutkimus keskittyy tarkastelemaan irrallisuuden kokemusta ja siihen liittyvää häpeää päähenkilön äiti-tytär-suhteessa oman äitinsä kanssa. Irrallisuuden kokemus on aiheuttanut päähenkilölle traumoja. Suhteeseen liittyy vahvasti häpeä, josta päähenkilön on kyettävä irrottautumaan. Vasta tämän jälkeen, ja toisaalta osittain tästä motivoituneena, hän on valmis kohtaamaan kasvumatkansa vertauskuvalliseen kotiin, eli itseensä. Päähenkilö kokee kriisin, joka sysää hänen kasvumatkalleen kohtaamaan oman kuplansa ulkopuolista maailmaa sekä omaa itseään. Sankaritar on menestyvä, työnarkomaani lakimies Cityssä Lontoossa, joka elää äitinsä käskyvallan alaisena, suorittaen muiden halujen mukaista elämää. Elämänsuunnitelmien uusiksi meneminen muuttuu alun järkytyksestä onnekkaaksi mahdollisuudeksi omalle itselle kasvaa ja kukoistaa. Yhteyden kokeminen tulee sankarittaren aiemman irrallisuuden kokemuksen tilalle. Tutkimuksessa selvitetään, miten tämä tapahtuu. Millaista on päähenkilön kokema yhteys, ja keneen hän sitä kokee? Tarkastelussa on myös se, millainen merkitys yhteyden kokemisella on. Yhteys luo mahdollisuuksia päähenkilölle eheytyä traumamenneisyydestään sekä tulla ”kotiin” omaan itseensä. Yhteyden löytymisen myötä hän pystyy palauttamaan itselleen terveen ja toimivan identiteetin. Martin Buberin mukaan yhteyden kokeminen on paljaimmillaan perussanassa minä-sinä koettavassa aidossa kohtaamisessa. Paul Verhaeghen mukaan perheen yhteyttä määrittää paljolti se, syövätkö he yhdessä. Tämä teema tule teoksessa esille vahvana, ja siihen kiinnitetään tutkimuksessa huomiota. Päähenkilöllä on kaipuu perheyhteyteen. Tärkeämpää kuin löytää yhteys muihin, on kokea yhteyttä omaan itseensä. Muut ovat tässä prosessissa apuna. Toisten avulla päähenkilö kykenee löytämään ja näkemään omia vahvuuksiaan sekä tiedostamaan omia ulottuvuuksiaan ja mahdollisuuksiaan. Se oman itsen kokemisen tila, mikä on aiemmin ollut kaventunut ja ahdas päähenkilön elämässä, pääsee laajenemaan ja muuttumaan elinvoimaiseksi, terveeksi minuudeksi. Kinsella kuljettaa lukijaa mukanaan tyypilliseen tapaansa. Minäkertoja-päähenkilön ja lukijan välillä on omanlaisensa suhde, jonka avulla myös lukija voi kokea yhteyttä luettuun. Luenta toimii todellisuuspaon lisäksi terapiana lukijalle. Teksti tuo lohtua lukijalle, joka voi siitä peilata omia kipukohtiaan ja toisaalta kokea vertaustuellista kannatelluksikin tulemista. Kinsella kirjoittaa kaavamaisia teoksia, joissa tarina on lukijalleen jo entuudestaan tuttu tiettyjen toistuvien elementtien osalta. Lukija tietä, mitä odottaa, vaikka itse tarina ei olekaan entuudestaan tuttu, on lukemisen antama tunnekokemus sitä, mitä lukija odottaakin. Kinsellalla on vakiintunut lukijakunta, joille teoksten sanoma on puhutteleva. Teoksella on feministinen tausta, ja se on puheenvuoro naisten asemasta etenkin työelämän kontekstissa käytävään keskusteluun.