Browsing by Subject "roolit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 28
  • Saarilehto, Ilmari (2006)
    Tutkielmani tarkastelee toimijoiden valtasuhteita maaseudun vesihuollon ja sanitaation tukiohjelmassa (RWSSSP) Nepalissa. Tutkin toimijoiden käsityksiä ohjelmaan liittyvistä rooleista, motiiveista, valtataisteluista ja kehityksestä yleensä, sekä näiden kautta ilmeneviä valtasuhteita. Lähestyn ohjelmaa tapauksena suomalaisesta kehitysavusta ja heijastan sitä akateemiseen apukeskusteluun. Tämän apukeskustelun eri näkemyksiin reflektoinnin ja vertailun avulla tapaus sijoitetaan laajempaan teoreettiseen kontekstiin, ja asettamalla teoriat vastakkain tapauksen kompleksisen todellisuuden kanssa voidaan vetää joitain yleisiä johtopäätöksiä eri toimijoiden vallasta ja rooleista kehitysavussa. Analyysi perustuu haastatteluihin, kenttähavaintoihin, erityyppisiin kirjoihin, raportteihin ja arkistomateriaaliin. Tärkein informaation lähde ovat haastattelut ja kenttähavainnot, joita tein kenttätyöni aikana syyskuussa 2004. Suoritin analyysini toimijoiden käsityksistä tutkituissa asioissa käyttäen joitakin "grounded theory"- lähestymistavan metodeja haastattelu-datani kategorisoinnissa ja käsitteellistämisessä. Analysoin myös tapauksessa relevantteja diskursseja, en varsinaisilla diskurssianalyysin metodeilla, vaan pikemminkin osana tutkittuja asioita, joka ilmenee ihmisten sanomisissa toimistaan, suhteistaan ja motiiveistaan. Analyysini tapauksen kontekstista ja historiasta pohjautuu projektiin liittyvien dokumenttien, relevantin kirjallisuuden ja arkistolähteiden kriittiseen läpikäyntiin ja tekstianalyysiin. Tärkeimmät johtopäätökseni liittyvät toimijoiden rooleihin ja valtasuhteisiin, heidän käsityksiinsä ja onnistuneen kehitysohjelman määritelmiin. RWSSSPssä käytännön valta tuntui olevan vahvasti toteuttavien konsulttien käsissä. Heillä oli hyvin keskeinen rooli ohjelman koordinoinnissa, suunnittelussa ja toteutuksessa. Usein kritisoitu avunantajan ylivalta oli vähemmän ilmeistä, DIDC ohjasi lähinnä dokumenteissa esitettyjä lähtökohtia ja periaatteita, mutta ohjelman konsultit hallitsivat jokapäiväisiä asioita ja kuvaa joka siitä välittyi avunantajalle. Ohjelman dokumenteissa korostetut paikallishallinnon elimet oli pitkälti ohitettu käytännön toteutuksessa. Paikalliset hallinnon ulkopuoliset toimijat oli kuitenkin nostettu tärkeään asemaan paikallisten hankkeiden tasolla, mutta ei sen yläpuolella. Mielestäni projekteja toteuttavien konsulttien keskeinen asema on myös jossain määrin yleistettävissä, sillä avunantajien oma henkilökunta on usein kaukana kenttätasosta ja riippuvainen konsulttien antamasta informaatiosta käytännön toiminnasta. Eri toimijoiden käsitykset kehityksestä vaikuttivat varsin samankaltaisilta. Tämä on pitkälti selitettävissä sillä että kaikki toimijat hyötyvät tarpeidensa ja käsitystensä esittämisestä hallitsevien kehitysdiskurssien mukaisesti. Toimijoiden antamien selitysten ja implisiittisten kehityskäsitysten välillä oli kuitenkin selvä ero. Kaikki toimijat korostivat kehitysdiskursseissa tärkeitä asioita kehityksenä, mutta tuntuivat näkevän kehityksen myös immanenttina prosessina jonka kautta yhteiskunta kehittyy ja "modernisoituu". Toimijoiden kehityskäsitykset vaikuttivatkin paljon samankaltaisemmilta kuin monet yleistävät teoriat antavat ymmärtää. RWSSSPtä on usein kehuttu yhdeksi suomalaisen kehitysavun huomattavimmista onnistumisista. Tämä menestys tuntuu pohjautuvan ohjelman esittämiselle kehitysdiskurssien trendejä mukaillen ja mitattavien tulosten tuottamiselle. Tällaiset kehityksenavun onnistumisen kriteerit ovat myös pitkälti yleistettävissä. Projektien onnistuminen arvioidaan lopulta avunantajamaissa, missä vain projektidokumenttien antama representaatio ja mitattavat tulokset tunnetaan. Yhtenäistä esitystä ja kouriintuntuvia tuloksia tarvitaan myös kehitysavun oikeuttamiseksi.
  • Kuustonen, Iina (2011)
    Miksi näyttelen? en ole koskaan osannut vastata tähän kysymykseen. Se on vaivannut mieltäni. ensimmäisen kerran elämässäni tunsin tekeväni mitä minun pitää, kukn olin viime syksynä monologikiertueella terveydenhuollon ja sosiaalityön yksiköissä. Mutta miksi? tähän kysymykseen pyrin vastaamaan tässä työssä. Mitä näyttelijyydelle tapahtuu kun ei esiinnytä pimennetylle katsomolle suojatuissa olosuhteissa? Kun näyttelijä menee hoitolaitokseen esiintymään, hän ottaa aina riskin. Tapahtumia ei voi ennakoida, voi vain olla auki ja paljaana. Paljaassa tilassa näkyy kaikii, eikä mihinkän pääse piiloon. Katsojiin tutustumisen myötä syntyy suhde yleisöön ja vuorovaikutus esitystilanteessa syvenee. Fokus siirtyy itsestä katsojiin ja esitys tapahtuu katsojien kautta. Taiteella voidaan parantaa elämänlaatua ja varsinkin hoitolaitoksissa sille on tarvetta. Kulttuurilla on yhteys terveydenhuoltoon, sen ylläpitämäiseen ja elämän hallintaan. Jos asukas ei pääse taiteen luo, on taiteen tultava hänen kotiinsa.
  • Kajander, Riitta (2001)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää Outokumpu Oyj:n Metallurgia -liiketoiminta-alueen johdon näkemyksiä niistä arvoista, joita johtajat ovat pyrkineet omaan organisaatioonsa juurruttamaan ja sitä, kuinka näitä arvoja on sovellettu käytännön tilanteissa. Lisäksi pyritään selvittämään sitä, kuinka toimintaympäristön muutokset vaikuttavat arvojen juurruttamispyrkimyksiin ja kuinka organisaatiorakenne vaikuttaa organisaatiossa vallitseviin arvoihin. Viimeaikaisessa liikkeenjohtoa koskevassa julkisessa keskustelussa ja myös yhä useammin alan akateemisessa tutkimuksessa on korostettu organisaatiokulttuurin ja arvojen merkitystä yrityksen menestystekijänä sekä johtajien roolia kulttuurin muokkaajina. Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla 16 henkilöä neljästä eri yrityksestä siten, että johdon edustajia haastatelluista oli 10. Laadullisen aineiston metodologiana on sovellettu aineistolähtöistä teoriaa (engl. Grounded theory). Tutkimuksen teoreettisen taustan muodostavat Edgar H. Scheinin teoria arvojen juurruttamisen primaareista ja sekundaareista istuttamismekanismeista ja Henry Mintzbergin organisaatiorakennemalliteoria. Uudessa Metallurgia-liiketoiminta-alueessa yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla Mintzbergin määrittelemät tuotantolaitosten edustama konebyrokratia ja moderni adhokrattia, jota puolestaan edustavat teknologia-yhtiöt. Näillä kahdella eri rakennemallin edustajalla on jo ennestään läheinen funktionaalinen side: tuotantolaitokset edustavat teknologiayhtiöiden asiakkaita ja tarjoavat puitteet käytännön tuotekehitystyölle. Organisaation arvojen merkitystä on organisaatioteoreettisessa kirjallisuudessa korostettu kahdesta eri näkökulmasta: organisaation arvot tuottavat yhteisesti jaettuja tulkintoja toivottavasta käyttäytymisestä. Ennustettavuus organisaatiossa lisääntyy ja roolien väliset ristiriidat vähenevät. Kun organisaation jäsenet jakavat yhteiset arvot, he tuntevat toimintansa päämäärät ja ne keinot, joiden avulla tavoitteet saavutetaan. Tällöin yhteiset arvot legitimoivat yrityksen tavoitteet sen henkilöstön silmissä. Toisaalta hyvin vahva yhtenäiskulttuuri voi rajoittaa innovatiivisuutta ja sitä kautta myös heikentää yrityksen kykyä havannoida ulkoista toimintaympäristöä ja sen muutoksia. Tutkimuksessa arvoja lähestyttiin käytännön toiminnan kautta, koska juuri arkipäivän käytänteissä organisaatio tekee tärkeimmät ja konkreettisimmat arvojaan koskevat ratkaisunsa; organisaatio joko elää tai ei elä määrittelemiensä arvojen mukaisesti. Tuloksissa korostuivat tuotantoon, tehokkuuteen ja kannattavuuteen liittyvät arvot. Vastoin Mintzbergin rakennemalliteorian olettamuksia tuotantolaitosten ja teknologia-yhtiöiden kulttuurit ovat yllättävän samanlaiset. Vahva yhtenäiskulttuuri on rakentunut pääosin alunperin tuotantolaitoksilta omaksuttujen arvojen pohjalle. Tutkimuksessa myös korostui käsitys johtajasta edustamansa organisaation kulttuurin muokkaajana. Scheinin korostama istuttamismekanismien johdonmukaisuus sekä rakenteen ja strategian keskinäinen, johdonmukainen suhde nousevat avainasemaan kun organisaatiokulttuuria pyritään uudistamaan.
  • Ronkainen, Tomi (Helsingin yliopisto, 2015)
    Maisterintutkielmassa tarkastellaan osuuskauppojen jäsenten eli asiakasomistajien rooleja sekä kaupan asiakkaana että omistajana. Asiakas- ja omistajaroolien erilaiset piirteet korostuvat erityisesti silloin, kun osuuskauppa ja sen asiakasomistaja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tutkielmassa selvitetään, mitkä ominaisuudet kuvaavat kumpaakin roolia ja miten rooleissa ollaan vuorovaikutuksessa osuuskaupan kanssa. Tutkimuksen aineisto koostuu 12 S-ryhmän asiakasomistajan teemahaastattelusta. Haastatteluihin osallistui kuusi niin sanottua tavallista asiakasomistajaa ja kuusi asiakasomistajapaneeliin kuuluvaa muita aktiivisempaa jäsentä. Tutkimusaineistoa on analysoitu teemoittelun avulla. Keskeiset aineiston pohjalta muotoutuneet teemat ovat asiakasomistajien roolit, vuorovaikutus ja vaikuttamismahdollisuudet. Keskityn tutkielmassani pääosin rooleihin ja vuorovaikutukseen, sillä vaikuttamismahdollisuudet liittyvät olennaisesti asiakasomistajan ja osuuskaupan väliseen vuorovaikutukseen. Asiakasroolin jäsenet ovat tutkimukseni mukaan kiinnostuneita lähinnä osuuskauppojen tarjoamista rahallisista eduista kuten Bonuksesta ja tarjouksista. Osuuskauppojen ja asiakasroolin jäsenten välinen vuorovaikutus ei näytä olevan todellista vuorovaikutusta vaan asiakasjäsenten passiivista viestien vastaanottamista yritykseltä. Kyseiselle roolille ominaisia vuorovaikutuskanavia ovat arkinen ostoksilla käynti ja osuuskaupan lähettämä asiakasomistajaposti etuineen ja tarjouksineen. Omistajaroolissa korostuvat yhteisöllisyys ja todellinen halu vaikuttaa. Roolin jäsenet ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa osuuskauppojen kanssa etenkin niiden kanavien kautta, joissa he tietävät saavansa äänensä kuuluviin. Omistajaroolin jäsenet ovat aktiivisia paneelikeskustelijoita, oman paikkakunnan tukijoita ja osuuskauppavaaleihin osallistuvia vaikuttajia.
  • Johansson, Mari Anneli (2008)
    Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka alaiset kokevat esimiehen heihin kohdistavan toiminnan oikeudenmukaisena, ja millaisia vaikutuksia tällä on työyksikköön samastumiseen ja roolin ylimenevään käyttäytymiseen. Lisäksi tarkasteltiin johtajan prototyyppisyyttä. Aineisto kerättiin keväällä 2007 kahdesta eri organisaatiosta kyselylomaketta käyttäen (N=159). Työn teoriaosuudessa esitellään sosiaalisen identiteetin lähestymistapa sekä oikeudenmukaisuutta ja sen vaikutuksia käsittelevää teoriaa ja tutkimuksia. Lisäksi esitellään sosiaalisen identiteetin teoriaa ja oikeudenmukaisuustutkimusta yhdistäviä selitysmalleja. Näiden perusteella rakennetaan oikeudenmukaisuuden käsitteiden empiiristä erillisyyttä ja ilmiöiden välisiä vaikutussuhteita tarkastelevia hypoteeseja. Näitä testattiin eksploratiivisella faktorianalyysillä sekä lineaarisilla ja hierarkkisilla regressioanalyyseillä. Tutkimuksen tulokset ovat osittain teorian mukaisia. Hypoteesit koskien koetun oikeudenmukaisuuden lajien empiiristä erillisyyttä sekä koetun oikeudenmukaisuuden ja työyksikköön samastumisen välistä yhteyttä saivat tukea. Sen sijaan hypoteesit koskien prototyyppisyyden väliin tulevaa roolia koetun oikeudenmukaisuuden ja työyksikköön samastumisen välisessä yhteydessä sekä työyksikköön samastumisen välittävä vaikutus koetun oikeudenmukaisuuden ja roolin ylimenevän käyttäytymisen välisessä suhteessa eivät saaneet tukea. Työn tärkeimpänä johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että jakava oikeudenmukaisuus, päätöksenteon laatu ja kohtelun laatu ovat toisistaan empiirisesti erillisiä käsitteitä. Tässä tutkimuksessa oikeudenmukaisuuden lähteenä oli esimies. Tällaista tutkimustulosta ei ole aiemmin löydetty. Toisaalta johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että johtajan oikeudenmukaisella kohtelulla on vaikutusta alaisten työyksikköön samastumiseen. Tutkimuksessa käytetyt tärkeimmät lähteet olivat kansainvälisissä alan aikakauslehdissä julkaistuja artikkeleita.
  • Saari, Jonas (2015)
    Minua kiinnostaa tutkia ja pohtia kirjallisessa opinnäytteessäni näyttelijäntyötäni ennen kaikkea omien havaintojeni ja oppimiskokemusteni valossa. Tukeudun kuitenkin myös ajatuksiani mielestäni olennaisesti tukevaan teoreettiseen lähdekirjallisuuteen, etenkin Kristiina Revon uudelleen suomentamaan, Konstantin Stanislavskin uraauurtavaan Näyttelijän työ -teokseen sekä Riku Korhosen lisensiaattityöhön "Fokus. Näyttelijöiden kokemuksia keskittymisestä, sen kadottamisesta ja löytämisestä". Nimeän oman näyttelijäntyöni työskentelyvaiheet ja työvalmiuden saavuttamisen käsitteillä "fokus", "fiilis" ja "flow". Keskittymisen ja fyysisten, psyykkisten tai emotionaalisten tuntemusten kautta pääsen kanssanäyttelijöiden mukana toivottavasti yhteiseen, inspiroituneeseen, intuitiiviseen virtaavuuden tilaan. Eritoten tutkittavana teemana minua kiinnostaa liiallisen ja tarkkailevan itsetietoisuuden, sellaisen läsnäoloa haittaavan, kontrolloivan yliälyllistämisen ja toisaalta taas oikeanlaisen aukiolevan läsnäolemisen välinen herkkä suhde: onko mahdollista olla jollain tasolla älyllistämättä tekemäänsä tehdessään? Jos on, millaisia keinoja tähän olen itse löytänyt? Johdannossa selvennän, mitä näyttelijäntyö minulle on, kuinka nyt katson kiitollisena kouluvuosiani ja miten taitoaineiden opiskelu on koulussa ollut itseisarvoisen tärkeää. Fokus-luvussa mietin, millainen älyllistäjä olen, mitä älyllistämisellä, fokuksella, kontaktilla tai impulsseilla ylipäänsä näyttelijäntyöstä puhuttaessa tarkoitetaan ja miten nämä termit itse miellän. Muistelen, millainen älyllistäjä olen ennen Teatterikorkeakouluun pääsyä ollut erityisesti näyttelijäntyön pääsykokeissa ja miten liiallinen älyllistämiseni on näkynyt ja tuntunut haitallisesti sekä koulussa opiskellessa että esiintyessäni lavalla. Fiilis-luvussa analysoin ryhmässä ja hetkessä olemisen taitoa ja erittelen sekä pohdin, miten liiallisesta älyllistämisestä voisi optimaalisesti päästä irti lavalla tai kameran edessä ollessaan hakeutumalla niin kutsuttuun tietoiseen, luovaan ja spontaaniin flow-tilaan. Kertaan, miten opiskelun eri aikoina on ollut joko helppoa tai vaikeaa päästä tuohon luovaan tilaan ja miksi. Havainnoin, että erityisesti tanssi-improvisaatiossa ja lavaimprovisaatiossa olen saavuttanut huikeimmat virtaavuuden kokemukseni. Kerron anekdoottien ja kokemusten kautta maisteritason mestarikursseistani, joilla viimeisenä vuotenani olen saanut olla mukana ja niistä ajatuksista, joita minulla on herännyt kursseilla ollessani. Flow-luvussa puran tarkemmin syksyn 2013 työharjoitteluni ja taiteellisen opinnäytetyöni prosessia Tampereen Teatterin Les Miserables -musikaalissa; harjoituksia, esiintyjien erilaisia lähtökohtia, understudy-tehtäviäni ja varanäyttelijänä ensi-iltaan hyppäämistä. Luvussa "Fronesis" käyn ensin läpi palautteita näyttelijäntyöstäni, joita olen saanut kouluni ohjaavilta opettajilta sekä muilta pedagogeilta ja pohdin palautteiden kautta, millainen tekijä minusta on muiden silmissä muodostumassa. Analysoin itse omia vahvuuksiani, epävarmuuksiani, pelkojani ja kehittymisalueitani näyttelijänä. Sitten kirjoitan oman tunnustukseni teatterista ja taiteesta listaten niitä asioita, mihin uskon, mitä toivon ja mitä rakastan. Nämä ovat niitä henkilökohtaisia asioita, joita kantaa mukanaan ja joiden puolesta tulisi joka päivä näytellä kuin viimeistä päivää. Edeltäkäsin menneiden esikuvieni kautta peilaan omaa alkavaa matkaani teatteritaiteen parissa. Pyrin antamaan tämänhetkisen näkemykseni kysymykseen, miksi näyttelen. Futuuri-kappaleessa suuntaan katseen kohti tulevaisuutta.
  • Isaksson, Eva; Kesäniemi, Joonas; Koskinen, Kimmo; Kuusniemi, Mari Elisa; Roos, Annikki; Salokannel, Marjut; Siipilehto, Liisa (Helsingin yliopiston kirjasto, 2012)
    Tämän pilottiprojektin tavoitteena oli pureutua tutkimusdatan hallinnan, käytön ja säilyttämisen problematiikkaan yhden Helsingin yliopistossa toimivan, kansainvälisen tutkimusryhmän kautta. Tarkoituksena oli, että projektin avulla selvitetään tutkijoiden tutkimusdataan tutkimusprosessin eri vaiheissa liittyviä käytäntöjä, kysymyksiä ja ongelmia. Työryhmän tuli pohtia kirjaston roolia jatkossa näissä kysymyksissä ja niiden ratkaisemisessa. Yhdeksi merkittäväksi tavoitteeksi pilottiprojektille asetettiinkin, että se antaa mahdollisuuden kartuttaa kirjastohenkilöstön aihepiiriin liittyvää osaamista. Lisäksi tavoitteena oli yleisemmällä tasolla pohtia, millaisin toimin käyttäjäystävällisen, integroidun informaatioympäristön rakentamista voitaisiin edistää. Pilotin kautta paljastui varsin karu todellisuus siitä, miten tutkijat kamppailevat työssään puutteellisen ohjeistuksen ja suunnittelun sekä olemattomien datanhallintaresurssien kanssa, käytännöllisesti katsoen ilman mitään käytännön tukea. Tutkijat toivoivat tietoa siitä, mihin paikkaan, millaista aineistoa ja kuinka paljon dataa voi tallentaa. Datarakenteen ja tiedostokuvausten osalta oli tarvetta apuun ja tukeen jo tutkimusprojektin suunnitteluvaiheessa. Tukea tarvittiin myös lupa-asioiden hoitamiseen, kuten datan omistus- ja käyttöoikeuksiin mm. projektin käynnistys- ja lopetusvaiheiden kirjauksiin sopimuksista. Tässä loppuraportissa työryhmä esittää useita ehdotuksia, joiden avulla tilannetta voitaisiin parantaa. Pilotin kuluessa kirjaston työryhmä on toiminut hyvässä yhteistyössä monien yliopiston sisäisten ja ulkoisten tahojen kanssa. Käsityksemme siitä, että tutkimusdataan liittyviä ongelmia ja käytännön toimintatapoja voi kehittää ainoastaan yhteistyössä monien eri tahojen kanssa, on entisestään vahvistunut. Tästä yhteistyöstä ja tehtäväjaosta eri toimijoiden kesken työryhmä tekee myös ehdotuksen. Helsingin yliopiston kirjaston rooliksi työryhmä ehdottaa datan hallintapalvelujen integrointia, koordinointia ja tukea, metadataan ja järjestelmien käyttöliittymiin (esim. haettavuus, linkitykset) liittyviä tehtäviä, tiettyä osaa koulutuksesta, viestintää, neuvontaa ja opetusaineiston valmistamista. Kirjasto toimii kaikilla kampuksilla ja on näin ollen lähellä kaikkien tieteenalojen tutkijoita. Siellä on kootusti eri tieteenalojen käytäntöjä tunteva ja tiedon järjestämisen, etsimisen ja tähän erikoistuneisiin tietojärjestelmiin perehtyneitä ammattilaisia. Olisi toivottavaa, että Helsingin yliopiston kirjasto entistä rohkeammin hakeutuisi yhteistyöhön tutkijoiden ja muiden yliopiston osaajien kanssa. Tulosta syntyy arjessa, "solmumaisesti" työskentelemällä. On tutkijoiden, tutkimustyön ja yliopiston etu, että työryhmän ehdottamiin toimiin tartutaan.
  • Hakamäki, Päivi (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassani tarkastelen apteekin reseptitiskin vuorovaikutusta. Tavoitteenani on selvittää, miten vuorovaikutuksen institutionaalisuus ilmenee eli millaiset arkivuorovaikutuksesta eroavat piirteet ovat apteekkiasioinnille tyypillisiä. Tarkasteluni kohdistuu asioinnin kokonaisra-kenteeseen sekä muihin institutionaalisuutta ilmentäviin piirteisiin: rutiinistuneisiin kysymyksiin, osallistujien roolien ilmenemiseen, termien käyttöön sekä puhuttelukäytänteisiin. Apteekki on asiointipaikkana omanlaisensa sekoitus kaupankäynnin ja terveydenhuollon diskursseja, ja se poikkeaa siten aiemmin asiointitutkimuksen kohteina olleista paikoista, kuten Kelasta, R-kioskista ja lääkärin vastaanotosta. Tutkimusmenetelmänäni on keskustelunanalyysi, ja teoriataustana hyödynnän aiempaa tutkimusta institutionaalisesta vuorovaikutuksesta, erityisesti asiointitilanteiden tutkimusta. Aineistonani on 5,5 tuntia litteroitua videomateriaalia, joka käsittää 58 vuonna 2015 resepti-tiskillä kuvattua asiointitilannetta helsinkiläisestä apteekista. Videoilla esiintyy 56 eri asiakasta ja kuusi farmasistia. Analyysi osoittaa, että reseptitiskin vuorovaikutuksesta voi muodostaa keskustelun ko-konaisrakenteen, joka koostuu tervehtimisestä, käynnin syyn esittämisestä, käynnin syyn kä-sittelystä ja keskustelusta sekä maksamisesta ja lopputervehdyksistä. Käynnin syyn käsittelyn ja lääkkeestä keskustelemisen toimintavaiheeseen kuuluvat lääkkeen määrästä, hinnasta ja käytöstä keskusteleminen, ja tämä jakso sallii ja sisältää kaikkein eniten variaatiota. Siten se onkin eniten arkivuorovaikutusta muistuttava toimintajakso. Kokonaisrakenteen alun ja lopun toimintajaksot ovat toiminnaltaan ja keskustelultaan paljon kiteytyneempiä ja toistuvatkin samankaltaisina asioinnista toiseen. Jo pelkästään se, että apteekin vuorovaikutuksen tyypillistä etenemistä on mahdollista kuvata tilanteesta toiseen toistuvana mallina ja kaavana, kertoo vuorovaikutuksen institutio-naalisuudesta. Institutionaalisuudesta kertoo myös toimintojen rutiinistuminen, jota kuvaan kahden kiteytyneen kysymyksen avulla. Institutionaaliselle vuorovaikutuksella ominaiset osanottajien toisistaan eroavat roolit ja keskinäinen epäsymmetria ovat nähtävissä siinä, miten farmasisti viittaa itseensä itsenäisenä toimijana ja instituutionsa jäsenenä sekä siinä, miten eri tavoin osanottajat käyttävät termejä. Myös osanottajien käyttämien puhuttelumuotojen voi katsoa olevan epäsymmetrisiä. Siinä missä asiakkaat usein sinuttelevat, käyttävät farmasistit implisiittisiä puhuttelun keinoja sekä pronominitonta teitittelyä.
  • Salomaa, Jenni (2004)
    Tutkimuksen kohteena olivat naispuolisten jääkiekkofanien omat käyttäytymismallit sekä sukupuolta rakentavat eleet, ilmaisut ja kehon liikkeet. Työssä tarkasteltiin lisäksi naisten sopeutumista toimintaympäristönsä arvoihin ja käytäntöihin sekä naisten ja jääkiekon välistä vuorovaikutussuhdetta. Keskeisenä teoreettisena näkökulmana työssä toimi Judith Butlerin (1990) performatiivisuuden käsite, eli ajatus sukupuolesta olemisen sijaan tekemisenä, alati liikkeessä olevana ja vuorovaikutuksessa käytettyjen toistojen avulla tuotettuna ominaisuutena. Judith Butlerin Gender trouble- teoksen (1990) ohella työssä sovellettiin Erving Goffmanin Arkielämän roolit- teoksessa (1959) esittämiä näkemyksiä yhteisön keskuudessa esitetyistä rooleista. Näiden käsitysten pohjalta tutkielmassa tarkasteltiin naispuolisten jääkiekkokannattajien toimia, joiden voidaan nähdä rikkovan naiselle sopivaksi nähdyn toiminnan rajoja. Samanaikaisesti naisfanit kuitenkin noudattavat laajemman faniyhteisön keskuudessa vallitsevaa, ryhmän yhteisesti tunnustamaa roolijakoa ja yhteisön yhteistoimintaa määrittelemiä arvoja. Tutkimuksessa pyrittiinkin vastaamaan kysymykseen siitä, millaista sukupuolta naisfanit toiminnallaan rakentavat. Tutkimuksen aineisto koostui etnografisen havainnointiaineiston ohella teemahaastattelumateriaalista. Havainnointiaineisto kerättiin helsinkiläisseura Jokerien kotiotteluissa joukkueen fanikatsomon keskuudessa suoritetun etnografisen havainnoinnin avulla, lisäksi havaintoja tehtiin fanien yhteistilaisuuksissa itse ottelutapahtumien ulkopuolella. Teemahaastattelut suoritettiin keskustelemalla yhteensä yhdentoista naispuolisen Jokeri-kannattajan kanssa. Haastatteluista seitsemän oli yksilöhaastatteluja, näiden lisäksi aineistoa kerättiin kahdessa ryhmähaastattelussa. Aineiston perusteella pyrittiin hahmottelemaan naispuolisten jääkiekkofanien sukupuolen performanssin keskeisiä ominaispiirteitä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että naiskannattajien sukupuolta tuottavat toistot sovittautuivat varsin maltillisiin mittasuhteisiin, eivätkä esimerkiksi sanamuodoillaan vaatineet mieskannattajilta näiden hallitsemaa tilaa ja näkyvyyttä. Naisfanien ottelutilanteissa esittämillä käytännöillä luotu naiseus oli kontekstissaan tulkittuna haastavan ja kyseenalaistavan sijaan sovinnaista ja sovinnollista, vaikka monet naisten käyttämistä sanonnoista ja vartalon eleistä olisivatkin jääkiekkokatsomon ulkopuolella herättäneet huomiota yhdistämällä toisiinsa eri sukupuolille hyväksyttävänä nähtyjä käyttäytymisen muotoja. Sama ilmiö toistui naisten asennoitumisessa katsomossa esiintyvää seksististä kielenkäyttöä ja miesvaltaista roolitusta kohtaan, naiskannattajien esittämät kommentit jättivät kokonaan huomiotta faniyhteisön tasolla ilmenevien käytäntöjen ja järjestäytymisen mallien kriittisen tarkastelun, eikä haastateltavieni lausunnoista käynyt ilmi suurempaa halukkuutta fanitoimintaan vakiintuneiden arvojen uudelleenmäärittelyyn tai vaihtoehtoisten toimintatapojen kehittelyyn. Butlerilaiseen performatiiviseen sukupuoleen olennaisesti liittyvä muutospotentiaali näyttäytyi naisfanien esityksissä lähinnä asiantuntijuuden ja ironisoinnin muodossa, näiden keinojen avulla fanikatsomon naiset pystyivät tavoittamaan arvostusta ja asettamaan haastetta katsomossa vallitseville käytännöille.
  • Kauppala, Heidi (2008)
    Pro gradu –tutkielmassani perehdyn kaupan alan työntekijöiden sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Vähittäiskaupan työntekijöiden työhön liittyy olennaisesti vuorovaikutus niin asiakkaiden kuin työtovereiden ja esimiehen kanssa, mutta sen merkitystä työntekijöille ei tähän mennessä juurikaan ole tieteellisesti tutkittu. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, miten kaupan työntekijät puhuvat erilaisista vuorovaikutustilanteista ja, onko vuorovaikutus erilaista eri vuorovaikutuskumppanien kanssa. Lisäksi tarkastelen sitä, nostavatko haastateltavat esiin sosiaalisen vuorovaikutuksen yhteyden työssä jaksamiseen. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessani ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkimuksen piiriin kuuluvat rooliteoriat. Erityisesti olen hyödyntänyt Erving Goffmanin muotoilemaa näyttämöteoriaa erilaisten roolien esittämisestä muille vuorovaikutuksen osapuolille. Olen myös perehtynyt aiempiin tutkimuksiin sosiaalisen vuorovaikutuksen yhteydestä työhön ja työuupumukseen. Tutkielman olen toteuttanut kvalitatiivisten tutkimusmenetelmien avulla. Aineiston olen kerännyt yksilöhaastatteluilla haastateltavien toivomassa paikassa ja sen analyysin olen toteuttanut teoriasidonnaisen sisällönanalyysin menetelmin. Pro gradu –tutkielmani tärkeimmät tulokset ovat vuorovaikutuksen luonteen vaihteleminen sen mukaan kenen kanssa vuorovaikutus tapahtuu ja vuorovaikutuksen selkeä yhteys työssä jaksamiseen. Analyysien mukaan tutkittavien vuorovaikutus on erilaista sen mukaan tapahtuuko se asiakkaan, esimiehen vai työtoverin kanssa. Työtoverin kanssa tapahtuva vuorovaikutus on aineiston pohjalta määriteltävissä tasapainoiseksi, esimiehen kanssa tapahtuva vuorovaikutus ammattimaiseksi ja asiakkaan kanssa tapahtuva vuorovaikutus muodolliseksi. Lisäksi tutkittavat nostivat esiin sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä työssä jaksamista parantavia ja ehkäiseviä tekijöitä. Ne oli mahdollista luokitella työtoverin, asiakkaan ja esimiehen kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen mukaan. Vuorovaikutus työtoverin ja asiakkaan kohdalla nostettiin esiin ensisijaisesti työssä jaksamista parantavana tekijänä, mutta vuorovaikutus esimiehen kanssa mainittiin lähes aina jaksamista ehkäisevänä tekijänä.
  • Kupari, Anna (2017)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin esiintyjän näkökulmasta osallisuuttani taiteellisissa prosesseissa. Tarkastelen tätä ryhmän sisäisen kommunikaation ja vuorovaikutuksen kautta. Pyrin tunnistamaan olosuhteita, jotka voisivat edesauttaa sekä taiteellisen työn syntyä että ryhmän jäsenten tasa-arvoa ja hyvinvointia prosessissa. Avaan ajatteluani henkilökohtaisen historiani kautta, sekä kuvaamalla viimeisimpiä taiteellisia prosesseja, joissa olen ollut mukana. Lähdekirjallisuuden avulla laajennan ajatteluani ja kirkastan kokemuksistani nousseita tuntemuksia ja toiveita. Ensimmäisessä luvussa pohdin, mitkä eri tekijät minua motivoivat ja huolestuttavat taiteen tekemisen sosiaalisessa vaatimuksessa. Tuon esille sen, miten työryhmässä työskentely mahdollistaa minulle asioiden tuntumisen merkityksellisiltä. Pohdin työrooliani ryhmässä, avaten henkilökohtaisesta historiastani nousevia tuntemuksiani suhteessa nimikkeisiin tanssija ja esiintyjä. Tarkastelen erilaisia työtapoja toisessa luvussa, joka koostuu neljästä eri työskentelyesimerkistä. Esimerkit ovat taiteellisista prosesseista, joissa olen ollut mukana viimeisen vuoden aikana. Kirjoitan jokaisesta prosessista pyrkien ensin kuvaamaan sen, mitä tapahtui: millaiset työroolit ja –tavat prosessi sisälsi ja miten työ eteni. Sen jälkeen tuon esille, miten työskentelytavat ja ryhmän sisäinen kommunikaatio vaikuttivat henkilökohtaiseen kokemukseeni ja toimijuuteeni esiintyjänä. Kolmannessa luvussa nostan tarkasteluun kommunikaation työryhmän sekä prosessin mahdollistajana. Kirjoitan keskustelusta sekä taiteellisen työn perustana, että määrittelemässä ryhmän sisäistä vastuunjakoa. Esiintyjänä huomioni kiinnittyy suhteeseen ohjaajan kanssa, sillä se on perinteisesti ollut alisteinen esiintyjää kohtaan. Ehdotan tälle suhteelle dialogista laatua, jossa toisen toiseuden kohtaaminen mahdollistaa myös itsen vapautumisen. Perustan ehdotukseni Leena Rouhiaisen artikkeliin, joka on vaikuttunut Merleau-Pontyn fenomenologiasta. Kirjoitan siitä, miten työskentelyn aikana myös esiintyjän tulisi olla oikeutettu ilmaisemaan itseään puhumalla ja olemalla läsnä tunteidensa kanssa. Lainaan eri teatterintekijöiden ajatuksia ja pohdin, miten ryhmän sisäinen dialogi jakaa toimijuutta, sekä edelleen kehittää luottamusta ja luovuutta. Tuon esille, millaisia haasteita toiveeni työskentelytavoista asettaa itselleni. Pohdin, voisivatko konfliktit olla myös hyväksytty osa prosessia ja esitystä. Näen kirjoitukseni ehdotuksena yhdessä olemisen tavasta taiteellisessa prosessissa. Tiedostan sen vaativan halua muutokseen sekä aikaa eli myös rahaa. Resurssien niukkuudesta sekä jähmeistä rakenteista huolimatta uskon kirjoitukseni tekevän toiveistani enemmän mahdollisia.
  • Laine, Stella (2016)
    I min magisteruppsats går jag igenom teaterhistorien från antiken till viktoriansk tid ur kvinnans perspektiv. Jag skriver om hur kvinnan gjorde teater under epoker där "kvinnan inte gjorde teater", och om kvinnans roll i samhället under dessa epoker, som gjorde att hon inte var med i det manliga skapandet. Jag tar upp vissa dramatikernamn som skrivits ur kanon, och skriver om kvinnorollen och dess uppkomst och utveckling. Från tiden då kvinnan välkomnats upp på scenen skriver jag om skådespelararbetet för kvinnor och också om hennes sociala roll i det engelska samhället. Mitt mål är att skapa en medvetenhet om kvinnans exkludering ur den skrivna teaterhistorien, och att yrka på att historien är bredare än att "kvinnor var inte med". Jag påstår att den historieskrivning vi har påverkar mig som skådespelare och mina möjligheter i ett nutida samhälle. Jag påstår att teatern skulle vara en bättre arbetsplats för alla ifall allas teaterhistoria skulle beaktas, liksom världen skulle vara en bättre plats om inte historien skulle vara skriven av, om och för den vita heterosexuella mannen.
  • Tiilikainen, Selja (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan erään lehtiartikkelin syntyä intertekstuaalisena ketjuna, jota kutsutaan työssä toimitusprosessiksi. Tutkielmassa selvitetään, millaisia muutoksia lehtiartikkelin syntyä edeltävät versiot kohtaavat toimitusprosessin aikana, millaisia ääniä tekstiversioihin tehdyt muutokset kantavat ja millaisia funktionaalisia rooleja toimitusprosessiin osallistuvilla toimijoilla tekstin kohtaamien muutosten perusteella on. Tutkielman teoreettinen perusta nojaa ensisijaisesti medialingvistiikkaan ja diskurssintutkimukseen. Medialingvistiikka on soveltavan kielitieteen tutkimussuunta, joka yhdistää lingvistisiin teorioihin journalistisia kysymyksenasetteluja. Menetelmällisesti tämä pro gradu -tutkielma kytkeytyy tekstintutkimukseen ja versioanalyysiin, jossa jäljitetään tekstin muutoksia versioita vertaamalla. Työssä on sovellettu myös keskustelunanalyyttistä litterointia. Aineisto koostuu tutkimuksen kohteena olevan lehtiartikkelin materiaaleista. Kaiken kaikkiaan aineistona on kaksi noin tunnin mittaista haastattelunauhoittetta, sähköpostiviestejä, kahksi artikkelin käsikirjoitusluonnosta, käsikirjoitusten väliversioita sekä taitettu, lopullinen artikkeli. Osaa aineistosta hyödynnetään analyysin taustalla, ja tarkemmin työn analyysissä tarkastellaan kymmentä tekstiversiota esimerkkien avulla. Tutkielma avaa uusia näkökulmia kirjoittamisen prosessin tutkimiseen. Työ pyrkii tuomaan kirjoittamisen prosessien ja tekstiketjujen tutkimuksen joukkoon uuden aineiston journalistiikan alalta ja tuomaan medialingvistisen versioanalyysin menetelmää aiempaa vahvemmin esiin fennistisen tutkimuksen alalle. Toimitusprosessin tuloksena syntyy teksti, jossa niin osallistujien kuin muidenkin lähteiden äänet rakentavat moniäänistä kokonaisuutta. Työssä osoitetaan, että eri äänet ja vaikutteet kerrostuvat prosessina syntyvään tekstiin tavalla, joka ei tulisi esiin pelkästään tekstin lopullista versiota analysoimalla. Prosessiin osallistuvilla toimijoilla on paitsi institutionaalinen rooli osana lehteä toimittavaa organisaatiota, myös funktionaalinen rooli suhteessa toimitusprosessiin ja siihen osallistuviin, toisiin toimijoihin.
  • Suutarinen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomenkielisten puhelinkeskustelujen lopetussekvenssejä. Tavoitteena on selvittää puhelun lopetussekvenssin rakenne niin institutionaalisessa kuin arkisessa kontekstissa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan puhujien rooleja soittajana ja vastaajana sekä instituution edustajana ja maallikkona ja näiden roolien vaikutusta lopetussekvenssiin. Tutkimuskysymykset keskittyvät lopetussekvenssin rakenteeseen: miten institutionaalisen ja arkisen puhelun lopetussekvenssit rakentuvat, ja miten puhujien roolit vaikuttavat lopetussekvenssiin? Aineistona on käytetty suomenkielisiä institutionaalisia ja arkisia puhelinkeskusteluja Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen keskustelunanalyysin arkistosta. Institutionaalisia puheluja on 31 ja arkisia 64. Suuri osa institutionaalisista puheluista on neuvontapuhelimeen soitettuja puheluja, joissa käsitellään yksiselitteisiä asioita. Tutkimuksen metodina on keskustelunanalyysi. Tutkielmassa osoitetaan, että puhelinkeskustelut lopetetaan tietyn kaavan mukaan. Institutionaalisissa ja arkisissa puheluissa on hahmotettavissa omat lopetuskaavansa, jotka eroavat toisistaan merkittävästi. Institutionaalisissa puheluissa lopetussekvenssi on tavallisesti lyhyt ja rakentuu ennen kaikkea soittajan multifunktionaalisen lopetusaloitevuoron ja vastaajan kiitos- ja hyvästelyvuoron varaan. Soittajan ei institutionaalisessa puhelussa tarvitse esittää hyvästelyä, vaan kiittäminen voi korvata sen. Arkipuheluissa lopetussekvenssin variaatio on suurempaa, mutta taustalla on aina sama rakenne, joka sisältää siirtymävuoroja, lopetussekvenssin aloitusvuoron, lopetusaineksia ja hyvästelyvierusparin. Näistä aina esiintyviä, välttämättömiä osia ovat kuitenkin ainoastaan aloitusvuoro ja hyvästelyvieruspari. Siirtymävuoroja voi esiintyä sekä ennen aloitusvuoroa että ennen hyvästelyvierusparia, mutta ne eivät ole kummassakaan sijainnissaan välttämättömiä. Siirtymävuorot toimivat vihjeenä siitä, että puhujat on siirtymässä lopetukseen tai hyvästelyyn. Täten ne tarjoavat keskustelukumppanille mahdollisuuden asioiden esiin nostamiselle ennen implikoimaansa siirtymää. Lopetussekvenssin aloitusvuoro sisältää tavallisesti jonkin konventionaalistuneen lopetusaineksen, ja usein se erotetaan muusta keskustelusta myös huomionkohdistimen tai siirtymää osoittavan partikkelin avulla. Puhujien roolit ohjaavat vahvasti institutionaalisen lopetussekvenssin kulkua. Soittajan odotetaan tekevän lopetusaloitteen eli tuottavan lopetussekvenssin aloitusvuoron, ja vastaajan odotetaan siirtyvän lopetukseen välittömästi tämän jälkeen, mikä käytännössä tarkoittaa hyvästelyvierusparin etujäsenen muodostamista. Arkipuheluissa roolit näkyvät erityisesti soittajalle ja vastaajalle ominaisten lopetuskeinojen kautta. Nämä keinot ovat erilaisia tapoja muodostaa lopetussekvenssin aloitusvuoro puhujan rooliin nojaten. Soittaja voi lopetusaloitteessaan käyttää konventionaalistunutta kokoavaa lausumaa, viitata vastaajan tilanteeseen tai viitata rooleihin. Vastaaja puolestaan voi viitata nykyhetkeen tai käyttää kokoavaa lausumaa. Soittajan ja vastaajan lopetuskeinojen lisäksi aineistossa esiintyy yhteinen lopetuskeino, jota molemmat puhujat voivat käyttää. Yhteinen lopetuskeino on äkillistä lopetustarvetta ilmaiseva, nykyhtekeen viittava ”mun täytyy nyt lopettaa” -tyyppinen vuoro, jossa lopetustarve perustellaan ja joka yleensä johtaa nopeaan lopetukseen. Tutkielma tarjoaa yleiskatsauksen vähän tutkittuun suomenkielisen puhelinkeskustelun lopetussekvenssin rakenteeseen. Sekä institutionaaliselle että arkiselle puhelulle esitetään omat lopetusmallinsa ja näitä vertaillaan keskenään. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, millä tavoin puhujien roolit vaikuttavat institutionaalisen ja arkisen puhelun lopetukseen. Jatkotutkimukselle on kuitenkin tarvetta esimerkiksi arkipuhelun roolien toiminnan, lopetussekvenssissä esiintyvien lopetusainesten keskinäisen järjestyksen ja lopetussekvenssin aloitusvuoron intonaation saralla.
  • Syrjänen, Nina (2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida maahanmuuttajavanhempien haastatteluaineiston pohjalta: 1. minkälaisia kokemuksia maahanmuuttajavanhemmilla on suomalaisesta koulusta, 2. miten vanhemmat merkityksellistävät kokemuksiaan ja 3. minkälaista ymmärrystä akkulturaationäkökulma tuo kokemuksiin. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa fenomenologinen lähestymistapa ja teoreettisen viitekehyksensä puolesta tutkimus nivoutuu sosiaalitieteelliseen maahanmuuttaja- ja akkulturaatiotutkimukseen. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan maahanmuuttajaäidin teemahaastattelut. Äidit ovat kurdin- ja venäjänkielisiä. Aineisto on rajattu Väestöliiton Kotipuun vertaisryhmien ohjaajan opasta varten kerätystä maahanmuuttajavanhempien haastatteluaineistosta. Haastattelut käsittelevät maahanmuuttajavanhempien kokemuksia kodin ja koulun yhteistyöstä ja lasten kasvatuksesta uudessa kulttuuriympäristössä. Aineisto on analysoitu tulkitsevalla fenomenologisella analyysimenetelmällä (interpretative phenomenological analysis, IPA). Aineistolähtöiseen analyysiin on yhdistetty teoriajohteista analyysiä, kun aineistosta muodostettuja teemoja on tarkasteltu vielä erikseen akkulturaationäkökulmasta. Aineistossa maahanmuuttajavanhempien kokemukset suomalaisesta koulusta jäsentyvät kodin ja koulun yhteistyön, lasten opiskelun sekä kouluun kohdistettujen odotusten kautta. Maahanmuuttajaäitien kokemukset suomalaisen koulun kontekstissa ovat yksilöllisiä, mutta myös jaettuja. Kurdinkielisillä ja venäjänkielisillä äideillä on samanlaisia ja erilaisia kokemuksia. Samanlaisten kokemusten pohjalta äidit päätyvät yhteneviin ja toisistaan eroaviin tulkintoihin. Akkulturaatioteoriat tarjoavat mielekkään viitekehyksen kokemusten tarkastelulle, sillä kokemuksia voidaan tulkita esimerkiksi Berryn akkulturaatiomallissa esitettyjen ryhmä- ja yksilötason tekijöiden avulla. Maahanmuuttajatutkimuksen osalta tärkeimpiä lähteitä ovat Berry kollegoineen (1992; 1997; Berry ym. 2006), Suárez-Orozco ja Suárez-Orozco (2002) sekä Talib (2002). Analyysimenetelmän osalta tärkeimmät lähteet ovat Smith ja Osborn (2003; 2005) sekä Willig (2001).
  • Lantto, Katariina (2020)
    Esitys on sosiaalisesti outo tilanne. Tilaan saapuu joukko ihmisiä, joista osalle annetaan katsojan rooli, ja muutamille määräytyy esiintyjän osa. Esitys alkaa, ja katsojat ryhtyvät kuuntelemaan, katsomaan ja vetämään omia johtopäätöksiään siitä, mitä heille halutaan kuvailla. Samanaikaisesti esiintyjä tai esiintyjät ryhtyvät toistamaan etukäteen harjoiteltuja asioita, jotka muodostavat halutun kokonaisuuden. Kun esitys päättyy, esiintyjä tai esiintyjät kiittävät katsojaa tai katsojia. Tilaisuus päättyy ja ihmisjoukko siirtyy takaisin arkeensa. Mutta kuka on tuo esiintyjä? Onko hän aina jossakin roolissa, vai voiko olla mahdollista, että hän olisi ollut juuri äsken oma itsensä? Ja jos näin on, niin missä määrin? Jos omana itsenä näyttämöllä oleminen on mahdollista, niin miten sellaiseen tilaan pääsee? Millä keinoin ja mitä se lopulta tarkoittaa? Mitä vaikutuksia tällaisella olemisella olisi esiintyjään, vastanäyttelijään tai kokijaan? Tämä opinnäyte kääntää valokeilan arkiseen, henkilökohtaiseen ja intiimiin ihmiseen. Tämä henkilö on arkensa keskellä, omissa oloissaan, eikä esitä mitään. Mutta sitten hän astuu näyttämölle. Muutosten vyyhti alkaa vaikuttaa tähän ihmiseen, joka nyt onkin esittäjä. Häntä saattaa alkaa hävettää ja jännittää tai hän voi kokea turvallisuuden tunnetta, olla rehellisenä tilanteessa, hengittää vapaasti ja havainnoida ympäröivää aivan kuin kaikki tapahtuisi ensimmäistä kertaa. Tähän tutkimukseen on koottu Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden ajatuksia. Haastateltava joukko on valikoitunut sillä perusteella, että heistä jokainen on ollut kurssilla tai ollut osana esitystä, jossa omaa itseä on käytetty työkaluna tai jopa keinona käsitellä hankaliakin aiheita, kuten representaatiokysymyksiä. Mukana ovat performanssitaiteilija, teatteriohjaaja, kolme tanssijaa ja neljä näyttelijää. Tällainen eri taidealojen kokonaisuus on erityisen mielenkiintoinen, koska jokainen heistä käsittää otsikon hieman eri tavoin taidealansa perinteistäkin johtuen. Haastattelut on toteutettu erikseen, mutta luettavuuden vuoksi litteroitu materiaali on konstruoitu uudelleen muodostamaan kokonaisuus, joka antaa vaikutelman taiteilijoiden toisiaan kommentoivasta keskustelusta.
  • Haapiainen, Sophie-Madeleine (Helsingin yliopisto, 2015)
    The subject of this master's thesis is the playing with a friend -project in the Special Music Centre Resonaari. The aim is to study the meanings of cooperative learning and volunteering within the playing with the friend -project. The purpose is to define the strengths of the project and to find aspects that affect the autoconcept of persons involved in the project. As a part of the autoconcept, the study aims also at finding identities that are built while participating to the project. The methodological approach of this study is qualitative. The data was gathered using interviews. Four playing pairs were interviewed, that is eight persons altogether. Four of them represented adult volunteers and four Resonaari's pupils with special educational needs. Two parents evaluated also the project. The data was analyzed using a narrative approach that stressed especially turning points in the narration. These changes concerned mainly mentalities towards the project and the pair, learning and one's own identities. Volunteering was meaningful for the volunteers at the beginning to get involved in the playing with the friend -project. Nevertheless, as playing pairs' friendship kept deepening, volunteering was seen less dominating. There was learning in musical and social skills but it wasn't goal-orientated. Thus, cooperative learning made possible sharing music in a relaxed atmosphere and seeing the parter all the time more as a friend. The pairs had built an own acting culture that underlines the importance of the new structure. Friendship creates an open and relaxed atmosphere where trying and learning by mistakes are accepted. At the same time, it enables strong commitment to the other person and to the common task. Learning is a vast study field that offers many further subjects to be investigated. In the mainstream schooling system enhancing good relationships between peers should be taken in account while developing learning strategies.
  • Pohjola, Olivia (2019)
    Käsittelen opinnäytteessäni paljastamista esityksen estetiikkana sekä työskentelymetodina. Toive paljastamisesta esityksessä, näyttämöllä, kumpuaa muutoksista omassa käsityksessäni esitystaiteesta. Toiselta puolelta katsottuna on kyse myös kysymyksestä esitystaiteen merkityksestä ekokatastrofin kohdanneessa maailmassa. Opinnäytteeni jakautuu kahteen osioon. Avaan paljastamisen käsitettä, sen merkitystä itselleni esitystaiteen tekijänä sekä paljastamiseen liittyviä aihealueita ja kysymyksiä otsikon "Maailmanlopun esitys" alla. Syvennyn aiheeseen tutkimalla illuusion merkitystä tämän hetken esitystaiteessa, ja pureudun pohtimaan tiedon ja tiedon välittämisen mahdollisuuksia esityksen keinoin. Läpi näiden teemojen, etsin vastauksia kysymykseen paljastamisen mahdollisuuksista esityksen kokonaisestetiikkana. Viimeiseksi tutkin esityksen luonnetta kappaleessa "Esitys vai esitelmä?". Etsin vastauksia kysymyksiin: Mikä on esitys? Milloin esitys muuttuu esitelmäksi? Miksi näyttämö yhä uudelleen hämmentää ja herättää kysymyksiä? Vaihdan näkökulmaa suhteessa paljastamiseen seuraavassa osiossa otsikon "Laajentuva rooli" alla. Tässä osiossa pureudun paljastamiseen roolien muodostumisen, niiden ymmärtämisen ja sanallistamisen kautta. Pohdin myös roolien tutkimisen merkitystä itselleni tekijänä. Tutkin aluksi oman roolini muodostumista ja sanallistamista, jonka jälkeen tutkin laajemmin roolien merkitystä työryhmätyöskentelyssä. Viimeisessä kappaleessa "Ehdotelmia" kudon yhteen kysymyksiä ja vastauksia, ja niiden liitoksia toisiinsa. Käsittelemäni teemat sulautuvat yhteen monimutkaiseksi verkostoksi, jonka eri osat ruokkivat toinen toisiaan. Ajattelen tässä verkostomaisessa rakenteessa paljastuvan sekä esitystaiteen monialaisen luonteen tämän hetken taidekentällä, että ihmismaailmamme rakennettujen systeemien pirstaleisuuden. Paljastan lopussa myös tämän hetkisen haaveeni esityksestä, jossa paljastamisen estetiikka läpivalaisisi koko esityksen. Lopulta päätän opinnäytteeni keskustelureferaattiin, jonka kävin eri alojen suunnittelijoiden kanssa joulukuussa 2018. Ajattelen keskustelun summaavan roolien kokemisen monimuotoisuuden sekä niistä puhumisen tärkeyden esitystaiteen työprosesseissa, ja maailmassa ylipäänsä. Käytän paljastamisen teeman käsittelyssä keskustelukumppaneina eri taiteenalojen tekijöiden ja toimijoiden artikkeleita, esseitä, keskusteluja ja haastatteluja. Lisäksi sovellan taustatietona filosofian ja estetiikan teoriaa, tärkeimpänä Maurice Merleau-Pontyn fenomenologia. Läpi tekstin on myös omia Kotiesityksen sekä kirjallisen osuuden kirjoittamisen aikaisia työpäiväkirjamerkintöjäni. Ajattelen merkintöjen avaavan aiheita rehellisesti omasta näkökulmastani, ja toivon niiden vahvistavan lukijan ymmärrystä käsiteltävistä teemoista. Opinnäytteeni taiteellinen osuus koostui valosuunnittelusta ja esiintymisestä työryhmälähtöisessä esityksessä Kotiesitys -Kun oikeat soturit nousivat satulaan oli jonkun jäätävä kukkia kastelemaan. Esitys sai ensi-iltansa 5.10.2018 Teatterikorkeakoulun Studio 2:ssa. Avaan tässä opinnäytteessä myös taiteellisen osuuden työskentelyprosessia sekä esitystilannetta paljastamiseen liittyvien teemojen osalta ja pyrin peilaamaan tätä esimerkin omaisesti kirjoittamaani.
  • Huitti-Malka, Riika (2005)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää kulttuurisia tekijöitä, jotka vaikuttavat imetyksen toteutumiseen ja kestoon nykypäivän Suomessa. Yleisimmät imetyksen loppumisen syyt ovat tutkimusten mukaan maidon riittämättömyys ja loppuminen, joka on yleinen ongelma muuallakin länsimaissa. Riittämätön maidontulo yleistyi länsimaissa vasta toisen maailmansodan jälkeen ja siksi lähestynkin sitä kulttuurisesti aiheutettuna ongelmana, jonka taustalla vaikuttavat moninaiset kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät. Sijoitan tutkimuksen antropologian keskusteluihin ihmisruumiista ja sen paikantamisesta tiloihin ja aikoihin sosiaalisen järjestyksen ja yhteiskunnallisen vallan välikappaleena, neuvottelukenttänä ja vastarinnan ilmaisemiskanavana. Imetys liitetään itsestään selväksi ja luonnolliseksi osaksi äitiyttä, joka tekee siitä osan äitiyteen liitettyä hegemonista yhteiskunnallista valtarakennetta. Tämä hegemonia toteutuu imetykseen ja äitiyteen liittyvinä kulttuurisina malleina, jotka omalta osaltaan ylläpitävät sosiaalista järjestystä. Kulttuuriset mallit ohjaavat ihmisten ajattelua, tulkintoja ja toimintaa tiettyjen mallien mukaisiksi ja ylläpitävät samalla sosiaalista järjestystä. Kulttuurin sisällä on kuitenkin aina vastavoimia ja mallit herättävätkin äideissä vastarintaa, joka voi olla tiedostamatonta ja epäsuoraa tai tietoista, ideologista vastarintaa, joka pyrkii muuttamaan sosiaalista järjestystä ja hegemonisia valtarakenteita ja rakentaa vastakkaisia kulttuurisia malleja. Aineisto koostuu monivuotisesta osallistumisesta äitien maailmaan pääkaupunkiseudulla sekä kymmenen yli vuoden imettäneen äidin haastattelusta. Näiden haastattelujen avulla pyrin selvittämään tekijöitä, jotka näiden äitien kohdalla ovat mahdollistaneet imetyksen jatkumisen reilusti keskimääräistä pidempään. Aineiston pohjalta rakennan kuvan niistä kulttuurisista lapsenhoito- ja imetysmalleista, joiden varaan imetys Suomessa rakentuu. Pitkään imettäneet äidit ovat korvanneet monet vallitsevat lapsenhoito- ja imetysmallit omalla vastakkaisella mallillaan, johon sisältyy avointa ideologista vastarintaa sosiaalista järjestystä kohtaan. Kulttuuristen mallien pohjalta rakentuu kaksi äitiyden ja imetyksen mallia, jotka elävät rinnakkain suomalaisessa yhteiskunnassa. Vallitseva äitiyden rajaamisen malli johtaa usein lyhyeen imetykseen ja tämän mallin mukaan imetys kestää korkeintaan vuoden. Vastakkainen äitiyden haltuunottamisen malli taas johtaa yli vuoden jatkuvaan pitkään imetykseen. Kulttuurisista tekijöistä erityisesti vaatimus lapsen nukkumisesta omassa sängyssään, julki-imetyksen ongelmallisuus ja äidin resurssien riittämättömyys roolipaineiden keskellä haittaavat ja lyhentävät imetystä. Näiden tekijöiden taustalla vaikuttavat muun muassa kulttuuriset mallit parisuhteen ensisijaisuudesta perhettä koossapitävänä voimana, kodista äitiyden ja imetyksen alueena ja imetyksestä naisen resursseja kuluttavana asiana. Lyhyeen loppuvat imetykset johtuvat nykypäivän Suomessa yleensä vallitsevista kulttuurisista lapsenhoito- ja imetysmalleista, jotka läpäisevät koko yhteiskunnan maallikoista asiantuntijoihin ja omalta osaltaan ylläpitävät sosiaalista järjestystä ja yhteiskunnallista valtarakennetta. Tämän vuoksi pelkästään valistus ja tieto imetyksen terveellisyydestä ei auta merkittävästi kasvattamaan imetyslukuja. Pitkä imetys vaatii toteutuakseen yleensä vallitsevista malleista poikkeavien lapsenhoito- ja imetysmallien omaksumista, jotka kuitenkin aiheuttavat ristiriitoja ja konfliktejakin ympäristön kanssa.
  • Heikkilä, Hanna (2002)
    The purpose of this qualitative case study is to examine a role of a manager and role conflicts in his work. The study is conducted in a high-technology company, and one aim of it is also to find concrete development solutions in order to improve the communication between Human Resources department and line management. The theory of role conflicts forms the theoretical framework for the study. A role conflict is a situation where incompatible expectations are held towards a person's behavior, and six different type of role conflicts can be distinguished: an inter-role conflict, two types of intrarole conflicts, a personality-role conflict, role overload and finally, role ambiguity. The data was collected by thematic interviews and the results indicate that line managers in the target organization encounter nearly all kind of role conflicts in their work. Due to their position, they automatically have two roles: a role of an expert and a role of a superior. This leads to an inter-role conflict, which was strongly perceived especially by the female informants. Also intrarole conflicts emerged to some extent. Any personality-role conflicts did not occur, but role overload and role ambiguity came strongly across in the data. The managers are not able to perform all the duties they have, and the expectations of different interest groups are not communicated clearly enough. All conflicts cannot be completely solved, but communication is one way to improve the situation. Human Resources department, like other stakeholders should express the expectations they hold for a manager as explicitly as possible, and different roles should be clearly defined. Also induction and training can prevent role conflicts. The central references were Brown (1965): Social Psychology. Kahn et al. (1964): Organizational stress - Studies in role conflict and ambiguity. Katz & Kahn (1978): The social psychology of organizations.