Browsing by Subject "ruoppaus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Västilä, Kaisa; Väisänen, Sari; Koskiaho, Jari; Lehtoranta, Virpi; Karttunen, Krister; Kuussaari, Mikko; Järvelä, Juha; Koikkalainen, Kauko (MDPI, 2021)
    Sustainability 13, 16
    Conventional dredging of ditches and streams to ensure agricultural drainage and flood mitigation can have severe environmental impacts. The aim of this paper is to investigate the potential benefits of an alternative, nature-based two-stage channel (TSC) design with floodplains excavated along the main channel. Through a literature survey, investigations at Finnish field sites and expert interviews, we assessed the performance, costs, and monetary environmental benefits of TSCs in comparison to conventional dredging, as well as the bottlenecks in their financing and governance. We found evidence supporting the expected longer-term functioning of drainage as well as larger plant and fish biodiversity in TSCs compared to conventional dredging. The TSC design likely improves water quality since the floodplains retain suspended sediment and phosphorus and remove nitrogen. In the investigated case, the additional value of phosphorus retention and conservation of protected species through the TSC design was 2.4 times higher than the total costs. We demonstrate how TSCs can be made eligible for the obligatory vegetated riparian buffer of the European Union agri-environmental subsidy scheme (CAP-AES) by optimising their spatial application with respect to other buffer measures, and recommend to publicly finance their additional costs compared to conventional dredging at priority sites. Further studies on biodiversity impacts and long-term performance of two-stage channels are required.
  • Lehikoinen, Petteri (Helsingfors universitet, 2013)
    Kosteikot ovat biodiversiteetiltään yksi maailman rikkaimmista habitaateista. Kosteikkojen ja niillä elävien vesilintujen tuottamien ekosysteemipalvelujen laajuuteen ja tärkeyteen on havahduttu vasta viime aikoina. Kosteikkoja ja niiden linnustoa uhkaavat maailman laajuisesti maankäyttö sekä makeiden vesistöjen pilaantuminen. Viimeisen vuosisadan aikana maailman kosteikkojen määrä on vähentynyt puoleen ja niiden tila on heikentynyt. Kosteikkolinnuston elinolot ovat heikentyneet ja linnusto on taantunut. Kosteikkoja rakentamalla ja kunnostamalla on voitu parantaa linnuston elinolosuhteita. Etenkin keinotekoisten kosteikkojen merkitys on ollut suuri luontaisten kosteikkojen tilan heikkenemisen myötä. Vain vähän tiedetään miten luonnollisten kosteikkojen hoitotoimet vaikuttavat linnustoon paikallisella tasolla. Niukasti tietoa on myös saatavilla päättäjille hoitotoimien kustannustehokkuudesta. Tässä työssä tutkittiin Etelä-Suomen kosteikkojen hoitotoimien vaikutuksia levähtävään ja pesivään linnustoon. Työn tarkoituksena oli selvittää eri hoitotoimien vaikutuksia ravinnonhankinnaltaan erilaisiin lintukiltoihin ja -ryhmiin. Yhtenä tutkimuksen päätavoitteena oli luoda käsitys hoitotoimien kustannustehokkuudesta sekä mihin resurssit kannattaa käyttää. Tutkimusalue käsitti 21 Etelä-Suomen linnustollisesti arvokasta kosteikkoa. Kosteikkoja kunnostettiin vuosina 2004–2012 kahdessa hoitojaksossa. Hoitojaksoja ennen ja niiden jälkeen kosteikkojen pesivä ja levähtävä linnusto selvitettiin. Suomen ympäristökeskus vastasi hoitotoimista ja linnustolaskennoista Uudenmaan ja Kymenlaakson ELY-keskusten kanssa. Kosteikkoja kunnostettiin pääasiassa avoimuutta lisäämällä laidunnuksen, puustonraivauksen, niiton ja äestyksen sekä ruoppauksen avulla. Muutolla levähtävä linnusto selvitettiin läpi muuttokauden noin viiden päivän välein suoritettujen laskentojen avulla ja pesivä linnusto selvitettiin viiden käyntikerran kartoitusmenetelmällä. Kohteiden linnut eriteltiin hoidettuihin osa-alueisiin sekä niiden ulkopuolelle jääviin hoitamattomiin osa-alueisiin. Kontrollialueina toimivat hoitamattomat kohteet ja osa-alueet. Lasketut linnut yhdistettiin ravinnonhankintansa perusteella kymmeneen kiltaan, jotka olivat puolisukeltajasorsat, sukeltajasorsat, kalansyöjävesilinnut, joutsenet, hanhet, kahlaajat, naurulokki, rantakanat ja kaulushaikara, avomaavarpuslinnut sekä pensaston ja ruovikon varpuslinnut. Kolmea viimeksi mainittua kiltaa tarkasteltiin vain pesimäaikana. Erikseen tarkasteltiin kansallisesti uhanalaisia sekä lintudirektiivin liitteen I lajeja. Hoitotoimien sekä niihin käytettyjen kokonaiskustannusten vaikutuksia kiltakohtaisiin lintumääriin tarkasteltiin lineaarisilla sekamalleilla. Syysmuuttoaineistossa kaikkien lintukiltojen määrät kasvoivat niitto- ja äestysalan myötä; laidunnuspinta-ala lisäsi hanhien ja kahlaajien lukumääriä. Kaikkien kiltojen lukumääriä lisäsi laidunala keväällä, lisäksi niitto- ja äestys - sekä ruoppausala lisäsivät kahlaajien lukumääriä. Kalansyöjien lukumäärät vähenivät ruoppausalan kasvun myötä, mutta yhteys oli tilastollisesti vain suuntaa antava. Pesimäaineistossa ruoppausala x kilta-interaktio osoittautui tilastollisesti merkitseväksi, mutta kiltakohtaisesti tarkasteltuna vaikutukset olivat suuntaa antavia; rantakanat ja kaulushaikara runsastuivat ja kalansyöjävesilinnut vähenivät. Sekä uhanalaisten että lintudirektiivin liitteen I lajien lukumääriä kasvatti laidunnus keväällä ja syksyllä. Hoitotoimiin käytettyjen kokonaiskustannusten suhteen runsastuivat syksyllä puolisukeltajasorsat, hanhet ja kahlaajat. Keväällä kokonaiskustannuksilla oli positiivinen yhteys puolisukeltajasorsien, kahlaajien ja naurulokin lukumääriin. Pesimäaineistossa kokonaiskustannukset kasvattivat naurulokin lukumääriä. Suuntaa-antavasti kokonaiskustannukset lisäsivät rantakanojen ja kaulushaikaran määriä sekä vähensivät kalansyöjävesilintujen määriä. Erityisesti huomioitavaa on, että hoitotoimilla havaittiin vain positiivisia merkitseviä tuloksia lintukiltoihin. Laidunnus oli tärkein yksittäinen hoitotoimi, mikä liittynee sen ympäristöä monipuolistavaan vaikutukseen. Hoitotoimista eniten hyötynyt kilta oli kahlaajat, mutta kaikki killat hyötyivät jostain hoitotoimesta. Hoitotoimien positiiviset vaikutukset liittynevät avoimuuden lisääntymiseen sekä karjan läsnäoloon, jotka voivat parantaa lintujen ruokailuolosuhteita sekä lisätä turvallisuutta. Kokonaiskustannukset paljastivat että naurulokki ja puolisukeltajasorsat hyötyivät hoitotoimista kokonaisuutena, sillä ne eivät poikenneet muista killoista yksittäisiä hoitotoimia tarkasteltaessa. Vähiten hyötyivät sukeltajasorsat sekä kalansyöjävesilinnut. Tutkimus osoittaa, että hoitotoimilla voidaan parantaa taantuneiden kosteikkolintujen elinolosuhteita. Koska hoitokohteet ovat Etelä-Suomen parhaimpia lintuvesiä, on hoitotoimien biologinen merkitys suuri. Vaikutukset eivät ole pelkästään kansalliset, vaan kunnostuksesta hyötyvät Suomenlahden muuttoreittiä pitkin pohjoiseen muuttavat kosteikkolinnut –aina Siperiaan asti. Yksi tärkeimmistä huomioista on, että hoidon loputtua kosteikkojen tila heikkenee. Hoitoa tulisi jatkaa, jottei saatuja hyötyjä menetettäisi. Tulevaisuudessa olisi tärkeää suunnitella mittavat hoitotoimet myös tutkimuksen kannalta, jolloin hoitotoimien vaikutuksia voitaisiin tutkia tarkemmin. Tärkeää olisi löytää keinot sukeltajasorsien ja kalansyöjien elinolojen parantamiseksi.
  • Paavilainen, Pekka (Uudenmaan ympäristökeskus, 2008)
    UUDra 13/2008
    Lapinjärvi on matala savisamea järvi Itä-Uudellamaalla. Järven valuma-alueella on jo pitkään harjoitettu aktiivista maataloutta, ja lähinnä sen seurauksena järvi on rehevöitynyt. Rehevöityminen ilmenee veden laadun heikkenemisenä, ajoittaisina sinilevien massakukintoina, ajoittaisina happikatoina ja järven hitaana umpeenkasvamisena. Järven rehevöitymiskehitys herätti Lapinjärven kunnassa tarpeen ryhtyä toimiin haitallisen kehityksen pysäyttämiseksi, jolloin luotiin Lapinjärven kunnostus- ja käyttösuunnitelma -hanke. Hankkeen tarkoituksena on laatia kattava kunnostus- ja käyttösuunnitelma, jonka toimenpiteiden avulla saadaan vähennettyä ulkoista kuormitusta, pysäytettyä järveä vaivaava rehevöityminen, parannettua järven veden laatua ja lisättyä Lapinjärven virkistyskäyttöarvoja. Lapinjärven kunnostussuunnitelma –hankkeen esiselvitysvaiheessa on tutkittu syitä järven haitalliseen kehitykseen, laadittu valuma-aluekartoitus, seurattu vedenlaadun kehitystä sekä järveen tulevaa ja järvestä poistuvaa kuormitusta. Lapinjärven kunnostussuunnitelmassa on esitetty keinoja ulkoisen kuormituksen vähentämiseksi maataloudessa, metsätaloudessa sekä haja-asutuksessa. Itse järvellä rehevöitymistä vähentävistä toimenpiteistä on käyttökelpoisimmiksi todettu hoitokalastukset. Järvelle on suunniteltu myös rantaalueiden ruoppauksia, talviaikaisia ilmastuksia tarpeen mukaan sekä paikallisia niittoja. Virkistyskäyttöarvon parantamiseksi on suunniteltu järven kiertävä ulkoilupolku, minkä yhteydessä kunnostetaan nykyiset venerannat ja uimaranta, sekä perustetaan uusi uimaranta ja veneranta. Ulkoilupolun yhteyteen on suunniteltu järven rannalle lintutorni, levähdyspaikka grilleineen ja matonpesupaikka. Lapinjärven kunnostus- ja käyttösuunnitelma sisältää seurantasuunnitelman, jonka avulla voidaan seurata järven tulevaa kehitystä, ja muuttaa toimenpiteitä tarpeen mukaan.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2007)
    Ympäristöministeriön raportteja 11/2007
    Ympäristöministeriö asetti ”Orgaaniset tinayhdisteet ja ruoppaukset” –työryhmän seuraamaan ruoppausten yhteydessä tehtäviä orgaanisten tinayhdisteiden esiintymistä, kulkeutumista ja vaikutuksia koskevia tutkimuksia ja selvityksiä. Työryhmän tuli lisäksi arvioida ongelman laajuutta ja merkitystä sekä tehdä ehdotuksia jatkotoimiksi. Työryhmän mietintö sisältää Suomen ympäristökeskuksen laatiman taustaselvityksen sekä työryhmän sen pohjalta tekemän tilannearvion ja toimenpide-ehdotukset. Mietinnössä on tarkasteltu mm. yhdisteiden käyttöä ja käyttörajoituksia, esiintymistä sedimenteissä ja eliöissä, ympäristö- ja terveysvaikutuksia sekä niiden huomioimista ruoppaus- ja läjityshankkeissa sekä muodostettu tarkastelujen pohjalta kokonaiskuva orgaanisista tinayhdisteistä Suomen vesialueilla. Yhdisteitä esiintyy yleisesti merisedimenteissä satamien, pienvenesatamien, telakoiden ja laivaväylien läheisyydessä. Yhdisteet ovat peräisin lähinnä laivojen ja veneiden pohjien eliöiden torjunta-aineista. Päästörajoitusten myötä maalien ympäristökuormitus on vähentynyt ja vähenee lähivuosina edelleen. Useimmat ruoppaukset kohdistuvat orgaanisten tinayhdisteiden kuormittamille alueille. Sedimenttien mahdollinen pilaantuneisuus ja tarvittavat riskinhallintatoimet arvioidaan nykyään ruoppaus- ja läjityshankkeiden suunnittelussa ja lupakäsittelyssä. Pohjaeliöstö esim. simpukka- ja kotilopopulaatiot, ovat pilaantuneimmilla alueilla todennäköisesti taantuneet. Myös kaloissa havaitaan kohonneita pitoisuuksia samoilla alueilla kuin sedimentissä. Sisävesien tausta-alueilla sedimentin ja kalaston orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuudet ovat pieniä tai niitä ei ole havaittu. Vaikutukset kalakantoihin ovat epätodennäköisiä. Merkittävää rikastumista ravintoketjussa ei ole todettu. Suomalaiset altistuvat yhdisteille pääasiassa syömällä kalaa. Väestötasolla altistus jää huomattavasti alle EFSA:n (Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto) suosituksen eikä tavanomaisen kalankäytön pitäisi aiheuttaa terveysriskiä. Mietinnössä on esitetty tilannearvioon perustuen lähes 20 toimenpide-ehdotusta, jotka liittyvät niin puutteellisten tietojen täsmentämiseen, pilaantuneiden massojen käsittelyyn, puhdistusruoppauksiin kuin lainsäädännön ja sen toimeenpanon kehittämiseen.
  • Jaakkonen, Satu; Korhonen, Tapio; Lyytikäinen, Satu; Mäenpää, Milla; Tuomainen, Jouko (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2007
  • Hakala, Veera (Länsi-Suomen ympärsitökeskus, 2007)
    LSUra 3/2007
    Merenkurkun maankohoamissaaristo hyväksyttiin heinäkuussa 2006 Unescon maailman luonnonperintöluetteloon. Merenkurkun saaristo ja rannikko ovat erinomainen esimerkki siitä, miten maankohoaminen muovaa maisemaa. Koko Pohjanmaan rannikko on pääpiirteissään hyvin matalaa ja loivaa, minkä lisäksi rannat mataloituvat entisestään maankohoamisen vaikutuksesta. Maankohoamisen vaikutuksia ovat myös matalien lahtien umpeenkasvu sekä rantaviivan siirtyminen uuden vesijättömaan syntymisen myötä. Rantojen pitkään jatkunut rakentaminen on vaikuttanut monin tavoin maisemaan. Tässä tarkastelussa käsiteltäviä rantarakentamisen keskeisimpiä muotoja ovat rantojen pientalorakentaminen ja pienvenesatamat, jotka liittyvät läheisesti toisiinsa. Matala rannikko, maankohoaminen ja rantarakentaminen yhdessä tuottavat jatkuvan tarpeen rannan muokkaukselle ja ruoppaustöille. Myös rantarakentamisen lisääntyminen kasvattaa osaltaan paineita rannan käytölle. Ruoppaaminen aiheuttaa ympäristöhaittoja, kuten vesien samentumista ja rehevöitymistä sekä maisemallisia haittoja. Maankohoamisrannikon maiseman ja luonnon säilymisen kannalta on olennaista, että virkistyskäytön ja veneilyn tarpeet voidaan tyydyttää ympäristöä mahdollisimman vähän muuttaen. Raporttiin on koottu tiedot rannikon pienvenesatamien kartoituksesta sekä maisemalliseen tarkasteluun perustuvia esimerkkejä erilaisten venesatamien suunnittelusta. Selvityksen tarkastelualue ulottuu Kristiinankaupungista Kokkolaan. Alueen pienvenesatamat on kartoitettu ympäristöhallinnon Hertta-paikkatietojärjestelmään Vesistötyöt-tietokantaan. Kartoitus on toteutettu kesällä 2006 pääosin rantayleiskaavojen perusteella, mutta työssä on hyödynnetty myös muita kirjallisia lähteitä ja maastohavaintoja. Pienvenesatamien kartoitus on kuitenkin toistaiseksi vaillinainen ja työtä täytyy jatkaa edelleen. Raportin tavoite on antaa yleispiirteinen kuva Länsi-Suomen ympäristökeskuksen rannikkoalueen maankäytöstä nyt ja lähitulevaisuudessa, sekä esittää havainnollisesti pienvenesatamien yleisiä suunnitteluperiaatteita. Selvitystä voidaan hyödyntää ranta-alueiden suunnittelussa ja rakentamisessa.
  • Eriksson, Jan-Erik; Karvonen, Jaakko; Kronberg, Thomas; Salminen, Jani (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 31/2022
    Maan stabilointi mahdollistaa pehmeiden maiden lujittamisen rakentamiseen soveltuvaksi. Samalla voidaan sitoa haitallisia aineita ja hillitä esimerkiksi haponmuodostusta rikkipitoisissa maa-aineksissa. Tyypillisesti stabilointiin on käytetty sementtiä. Sen valmistamisesta aiheutuu kuitenkin paljon hiilidioksidipäästöjä ja maankäytön muutoksia. Stabilointiin voidaan käyttää teollisuuden sivuvirtoja, myös sellaisia sideaineita, joita päätyy nykyisin kaatopaikoille. Tämä CircVol2-projektin osahankkeen raportti tarkastelee ruoppausmassojen stabilointia käytettyjen sideaineiden ilmastopäästöjen, saavutetun lujuuden ja sideaineiden kustannusten suhteen. Laskennan kohteena oleva stabiloinnin kenttäkoe sekä ruoppaus ja läjitys suoritettiin Naantalin Matalahdella vuonna 2020. Tällöin tehtiin kenttäkokeena stabilointikoeruutuja, joissa testattiin eri sideaineseoksia. Käytettyjä sideaineita olivat sementti, masuunikuona, monipolttolaitoksen tuhka, jätteenpolton pohjakuona, kalkinpolton uunipöly ja kahden yrityksen tekemät seokset. Maata on mahdollista stabiloida riittävän lujaksi käyttämällä teollisuuden jäte- ja sivuvirtoja osana stabilointiseosta ja vähentää samalla huomattavasti ilmastopäästöjä ja säästää kustannuksissa verrattuna stabilointiin pelkällä sementillä. Tämän hankkeen sideaineseoksia käyttämällä raaka-aineiden kustannukset voitiin pudottaa kolmannekseen ja päästöjen määrä kymmenykseen sementtipainotteisiin seoksiin verrattuna. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että maan stabiloinnissa on mahdollista hyödyntää jäte- ja sivuvirtoja. Samalla voidaan vähentää merkittävästi ilmastopäästöjä ja kustannuksia, mutta silti saavuttaa riittäviä lujuuksia. Työn osuus päästöistä ja kustannuksista voi olla merkittävä, kuljetusten harvemmin. Päästöjen ja kustannusten suhteen optimaalinen sideaine tai sideaineseos tulee valita tapauskohtaisesti. Kaupungistumisen jatkuessa ja rakentamisen laajentuessa kohteille, joiden maaperiä pitää stabiloida, on mahdollista löytää kustannustehokkaita ja ilmastoa merkittävästi vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja ja samanaikaisesti edistää kiertotaloutta. Stabilization of dredged marine sediments with sustainable binders – Examination of carbon footprint, compressive strength, and costs in Matalahti field test Soil stabilization makes it possible to solidify soft soils for construction. At the same time, harmful substances can be bound and, for example, acid formation in sulphur-containing soils can be controlled. Cement has typically been used for stabilization. However, its production causes a lot of carbon dioxide emissions and involves changes in land use. Industrial waste and side streams can be used for stabilization, including binders that currently end up in landfills. This subproject report of the CircVol2 project examines the stabilization of dredged material in terms of greenhouse gas emissions, achieved strength, and costs of the binders. The stabilization field test, dredging, and disposal, which are the subject of the calculation, were performed in Matalahti, Naantali, in 2020. The field test was performed in different experimental plots, in which different binder mixtures were tested. The binders used were cement, blast furnace slag, ash from a co-fired combined heat and power plant, bottom ash from municipal waste incineration, lime kiln dust, and ready mixtures from two commercial companies. It is possible to stabilize the soil to sufficient strength by using industrial waste and side streams as part of the stabilization mix, while significantly reducing climate emissions and costs compared to stabilization with cement alone. With the binder mixtures of this project, the cost of raw materials could be reduced by a third and the amount of emissions by a tenth compared to cement-based mixtures. In conclusion, it is possible to utilize industrial waste and side streams for soil stabilization. This can significantly reduce greenhouse gas emissions and costs, while still achieving sufficient strength. The labour’s share of emissions and costs can be significant, while transport often plays a minor role. The optimal binder or binder mixture in terms of emissions and costs should be chosen on a case-by-case basis. As urbanization continues and construction expands to sites that need soil stabilization, it will be possible to find cost-effective alternatives with significantly less impact on the climate, while promoting circular economy. Stabilisering av muddringsmassa med hållbara bindemedel – Undersökning av koldioxidavtryck, tryckhållfasthet och kostnad för fälttestet i Matalahti Markstabilisering gör det möjligt att förstärka mjuka jordar som grund för byggande. Samtidigt kan skadliga ämnen bindas och till exempel syrabildning i svavelhaltiga jordar kan kontrolleras. Cement har vanligtvis använts för stabilisering. Dess produktion släpper dock ut mycket koldioxid och orsakar även förändrad markanvändning. Industriella biprodukter kan användas för stabilisering, inklusive material som idag hamnar på deponier. Att använda dessa material som ersättning för cement främjar cirkulär ekonomi och minimerar miljöpåverkan. Denna rapport undersöker CircVol2-projektet som en fallstudie i termer av klimatutsläpp, uppnådd tryckhållfasthet och bindemedelskostnader för bindemedel som används för att stabilisera muddermassor. Fältförsöket med stabilisering, som är föremål för beräkningen, utfördes i Matalahti, Nådendal, år 2020. Fältförsöket hade olika provrutor, i vilka olika bindemedelsrecept undersöktes. Bindemedlen som användes var cement, masugnsslagg, aska från flerbränslekraftverk, bottenaska från avfallsförbränning, kalkugnsdamm samt färdiga blandningar från två kommersiella företag. Det är möjligt att stabilisera marken tillräckligt stark genom att använda industriavfall och biproduktströmmar som en del av stabiliseringsmixen. Samtidigt reduceras klimatutsläppen och kostnadsbesparingar avsevärt jämfört med stabilisering med enbart cement. Med bindemedelsblandningarna i detta projekt skulle kostnaden för råvaror kunna minskas med en tredjedel och mängden utsläpp med en tiondel jämfört med cementvägda blandningar. Undersökningens slutsatser visar att det är möjligt att kunna utnyttja avfalls- och biproduktströmmar för att stabilisera lermassor. Samtidigt som klimatutsläppen och kostnaderna minskar avsevärt, kan man ändå uppnå tillräckliga tryckhållfastheter. Arbetskraftens andel av utsläpp och kostnader kan vara betydande, medan transporterna ofta spelar en mindre roll. Det optimala bindemedlet eller bindemedelsblandningen vad gäller utsläpp och kostnader bör väljas från fall till fall. I takt med att urbaniseringen fortsätter och byggandet utökas på platser som behöver markstabiliseras, är det möjligt att hitta kostnadseffektiva och betydligt mindre klimatförstörande alternativ samtidigt som man främjar en cirkulär ekonomi.
  • (Ympäristöministeriö, 2015)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1 | 2015
    Ohjeessa käsitellään ruoppaus- ja läjitystoiminnan ympäristövaikutuksia ja -riskejä sekä niiden hallintaa. Ohje keskittyy erityisesti luvanvaraisiin eli tilavuudeltaan yli 500 kuutiometrin ruoppauksiin ja sitä sovelletaan sekä sisävesillä että merialueilla. Ohjetta sovelletaan ruoppauskohteen ja ruopattavien massojen ominaisuuksien selvittämisessä ja riskien tunnistamisessa ja arvioitaessa ruoppausmassan läjityskelpoisuutta. Ohjeessa annetaan suosituksia ruopattavalla alueella tehtäviin kohdetutkimuksiin. Ohjeessa annettuja haitallisten aineiden pitoisuustasoja käytetään ruoppausmassan läjityskelpoisuuden arvioinnissa ja kohdetutkimusten suuntaamisessa. Ohjetta käytetään myös läjityspaikkojen soveltuvuuden arviointiin. Ohje on tarkoitettu ruoppaus- ja läjityshankkeita luvittaville ja valvoville viranomaisille sekä niihin liittyvien suunnitelmien, selvitysten ja hakemusten tekijöille ja tilaajille. Ohje ei ole sitova.
  • Häkkinen, Jani; Pyy, Outi; Salminen, Jani (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 43/2020
    Tämä selvitys käsittelee kansainvälisiä käytäntöjä ruoppausmassojen hallinnassa ja hyödyntämisessä. Se on kirjoitettu osana CircVol 6Aika -projektia (Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa). Projektin tavoitteena on edistää kiertotalouden mukaista liiketoimintaa sekä suurivolyymisten teollisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntämistä maarakentamisessa. Ruoppauksella pääasiassa rakennetaan, syvennetään ja ylläpidetään vesiväyliä ja satama-alueita, mutta sedimenttejä poistetaan myös monista muista syistä kuten vesirakentamisen ja rannoilla tapahtuvan rakentamisen vuoksi sekä etenkin ulkomailla myös ympäristön puhdistamiseksi. Tulvasuojeluhankkeet tai rannikon elinympäristöjen kunnostaminen ovat myös tavallisia ruoppauksen lähtökohtia. Euroopan Unionilla ei ole erityistä ruoppaustoimintaa säätelevää direktiiviä. Useat unionin säädöksistä pyrkivät ohjaamaan toimintaa ympäristön kannalta kestävään suuntaan. Lisäksi monet kansainväliset sopimukset, kuten HELCOM ja OSPAR, ohjeistavat ruoppaustoimintaa ja mereen läjittämistä. Valtioiden välillä on suuria eroja, miten ne ohjeistavat ruoppaustoimintaa, millä tavalla ruoppausmassoja voidaan tai tulee käsitellä taikka hyödyntää sekä missä määrin ruoppausmassoja arvostetaan luonnonvarana. Ruoppaustoiminnalla ja varsinkin mereen läjittämisellä on vaikutuksia vesi- ja meriympäristölle. Siksi mereen läjittäminen ei ole suositeltava vaihtoehto, jos muita hyödyllisempiä kohteita ja käyttötapoja ruoppausmassoille on olemassa. Suomessa ruoppausmassoja on käsitelty lähinnä massastabiloimalla ja hyödyntämällä niitä joko satamarakenteissa tai muissa maarakennuskohteissa. Kansainvälisten esimerkkien mukaisesti käsiteltyjä ruoppausmassoja voitaisiin käyttää myös esimerkiksi viherrakentamisessa ja kasvatusalustoina taikka erilaisten tuotteiden, kuten laattojen ja tiilien, raaka-aineena.
  • Jaakkonen, Satu (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 11/2011
  • Tiensuu, Maria (Uudenmaan ympäristökeskus, 2009)
    UUDra 17/2009
    Suvisaaristo on ainoa sisäsaariston alue Espoossa. Tämän selvityksen tarkoituksena oli selvittää alueen ekologinen tila sekä antaa sen hoitoon liittyviä suosituksia. Suvisaariston sisälahdet ovat neljän kapean salmiyhteyden päässä ulkosaaristosta, joten veden vaihtuminen on hidasta. Sisälahdilla keskisyvyys on alle kaksi metriä. Sulkeutuneisuuden ja mataluuden vuoksi Suvisaaristo sietää huonosti ravinnekuormitusta, mitä alueelle on kuitenkin kohdistunut. Vanhan jätevesikuormituksen ja yhä jatkuvan hajakuormituksen myötä alue onkin rehevöitynyt merkittävästi. Suvisaariston ekologinen tila on välttävä. Rehevyyden merkkejä ovat samea vesi, alhainen kesäaikainen näkösyvyys, yksipuolinen pohjaeläinlajisto, runsaat levämäärät sekä paikoin runsaat ja yksipuoliset vesikasviesiintymät. Alueella muodostuva orgaaninen aines, kuten levähiukkaset, vajoaa matalassa vesipatsaassa nopeasti pohjasedimenttiin muodostaen sedimentin pinnalle hienojakoisen kiintoainevaipan. Sisälahdilla esiintyvien selkäalueiden pituus mahdollistaa tuulten pitkät pyyhkäisymatkat ja matalassa vedessä keveiden sedimenttihiukkasten uudelleen sekoittumista veteen (=resuspensio) tapahtuu jo alhaisen tuulennopeuden myötä. Vesialueen tilaa on jo pitkään yritetty kunnostaa aktiivisen paikallistoiminnan panoksin. Haja-asutuksen jätevesimäärää on paikallisen vesiosuuskunnan myötä saatu vähennettyä merkittävästi. Alueen avoimuutta on puolestaan pyritty lisäämään ruoppaamalla salmia. Vesikasveja on niitetty niiden määrän alentamiseksi. Rehevyyden aiheuttamia virkistyskäyttö- ja maisemahaittoja on torjuttu lukuisin pienruoppauksin. Monista kunnostustoimista huolimatta veden laadussa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia parempaan suuntaan. Rehevyyden aikaansaama ylisuuri orgaanisen aineksen tuotanto pysyy suurena, sillä resuspension kautta jo kertaalleen sedimenttiin vajonneet kiintoainehiukkaset liukenevat uudelleen veteen vapauttaen sitomiaan ravinteita levien ja kasvien käyttöön yhä uudestaan (sisäinen kuormitus). Tämän selvityksen pohjalta rehevöitymiskierrettä voidaan hidastaa vähentämällä edelleen hajaasutuksen kuormitusta, alentamalla vesiliikenteen nopeuksia sisälahdilla sekä tekemällä vesikasvien niittoja ja pienruoppauksia vain koordinoidusti, rajoitetuilla paikoilla ja pitkäjänteisesti. Yhtä tärkeää on jatkaa Suvisaariston merialueen seurantaa ja tehdä siitä säännöllistä.
  • Taipalinen, Irmeli (Vesihallitus. National Board of Waters, 1980)
    Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 39, 37-45
    Ruoppaustöiden vaikutuksista veden laatuun Kallavedessä