Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen henkirikollisuuden piirteiden muutosta 1950-1960-luvuilla rutiinitoimintojen teorian ja yleisen paineteorian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kattavan kuvan eri lähteet antavat aikakauden henkirikollisuudesta. Tutkielmassa analysoidaan henkirikosten piirteiden muutosta kuvailevan analyysin ja ristiintaulukoinnin kautta. Tutkimuksen aineistona ovat Keskusrikospoliisin henkirikosten tapahtumakuvaukset vuosilta 1960 ja 1970 sekä Helsingin Sanomien henkirikosuutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970. Tekstimuotoiset tapahtumakuvaukset ja henkirikosuutiset on koodattu analyysia varten kvantitatiiviseen muotoon muodostamalla kahdesta erilaisesta lähdeaineistosta yhteinen yksilötason data. Koodaus on tehty käyttämällä Historical Homicide Monitorin mukaista luokittelua ja koodausohjetta. Tulosten mukaan poliisiaineisto oli tutkimusvuosina hieman lehtiaineistoa kattavampi verrattaessa eri aineistojen uhrimääriä kuolemansyytilastoon. Kuitenkin vuonna 1960 myös Helsingin Sanomat ylsi yli 82 prosentin kattavuuteen, kun taas vuonna 1970 molemmat aineistot jäivät alle 78 prosentin kattavuuteen. Yhdistettyinä aineistojen kattavuus oli kuitenkin molempina vuosina noin 90 prosenttia verrattuna kuolemansyytilastoon. Vuonna 1950, jolloin käytössä oli vain Helsingin Sanomien aineisto, kattoi se kuolemansyytilaston uhrimäärän lähes 82 prosenttisesti. Analyysin perusteella media-aineisto todetaan käyttökelpoiseksi kriminologisen tutkimuksen lähteeksi, sillä sen kattavuus ei eronnut suuresti poliisiaineistosta ja media-aineiston tiedot henkirikosten piirteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Keskusrikospoliisin aineiston kanssa. Lisäksi tulosten mukaan Keskusrikospoliisin aineistosta puuttui useita henkirikoksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Puuttuville tapauksille ei löytynyt mitään selkeää yhdistävää tekijää. Henkirikollisuuden piirteiden tarkastelun osalta tutkimuksen tulokset tukevat suurelta osin aiempaa tutkimusta ja rutiinitoimintojen teoriaa sekä yleistä paineteoriaa. Kuukausitasolla aikasykleistä ei löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, mutta viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen osalta henkirikokset jakautuivat rutiinitoimintojen teoriaa noudattaen eli suurin osa niistä liittyi vapaa-ajan alkoholinkäyttöön; tämä yhteys oli erityisen vahva vuonna 1970. Vuoden 1960 muita vuosia pienempää humalaisten osapuolien osuutta selittää mielenhäiriössä surmanneiden tekijöiden poikkeuksellisen suuri määrä. Ammattijakauman osalta tulokset noudattavat myös aiempaa tutkimusta: suurin osa kaikista henkirikosten osapuolista kuului ammattiluokitukseltaan työntekijöihin ja vuosien 1950 ja 1970 välillä työväestöön kuuluvien osapuolten osuus kasvoi entisestään. Itsemurhan tekeminen taas oli yleisempää muiden kuin työväestöön kuuluneiden tekijöiden keskuudessa. Itsemurha-murhien osuutta ei ole aiemmin tutkittu 1950-luvun osalta, mutta tämän tutkielman tulosten mukaan itsemurhat olivat henkirikosten yhteydessä vuonna 1950 hieman yleisempiä kuin seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina keskimäärin.

Tutkielma tarkastelee ravitsemusalan työntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkimukset osoittavat, että yrityksiin kohdistuva rikollisuus on paljon yleisempää kuin yksityishenkilöihin kohdistuva rikollisuus. Työpaikkaväkivallan yleistyvyys ja kasvu vaikuttavat sekä yhteiskunnallisesti että yksilöllisesti henkilön henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Erityisesti ravitsemusalan toimipaikkojen pitkät aukioloajat, alkoholin myynti sekä suuret asiakasmäärät lisäävät työntekijöiden ja asiakkaiden riskiä kokea rikoksia. Tutkielman tavoitteena on selvittää ravintolatyöntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkielma kartoittaa työntekijöiden kokemia eri väkivallan muotoja ja väkivaltaisiin tilanteisiin liittyviä yhteisiä tekijöitä ja olosuhteita. Tutkimuksen aihepiirin kuuluu myös selvittää, miten väkivallan kokemukset ovat vaikuttaneet työntekijöiden työkykyyn, työsuhteisiin, ja heidän tuntemaansa turvallisuuden tunteeseen. Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa Lawrence E. Cohenin ja Marcus Felsonin rutiinitoimintojen teoriaan. Sen keskeisenä olettamuksena on, että rikollisuus ja häiriökäyttäytyminen ovat sidoksissa ihmisten arkirutiinien kanssa. Rikosten tekemisen edellytyksenä on motivoitunut tekijä, sopiva uhri ja valvomaton tila. Tutkielma on laadullinen empiirinen tutkimus, joka on toteutettu haastattelemalla kahdeksaa ravitsemusalan työntekijää pääkaupunkiseudun ravitsemusalan toimipisteissä. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty temaattista sisällönanalyysiä, jonka perustana on rutiinitoimintojen teoreettinen viitekehys. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työntekijät ovat kokeneet työssään fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Alkoholin ja päihteiden käytön vaikutus rikoskäyttäytymiseen ja häiriökäyttäytymiseen oli merkittävää. Pohjautuen rutiinitoimintojen ja tilannetorjunnan teoriaan alueen ja paikan siisteydellä koettiin olevan merkitystä siihen, minkälaisen vaikutuksen toimipaikka antoi, sekä minkälaista asiakaskuntaa tietty ravitsemusalan toimipiste veti puoleensa. Tutkimuksen tulokset osoittivat myös työntekijöiden keskeisen ja kaksijakoisen roolin estää väkivaltaiset tilanteet monimuotoisilla vuorovaikutusmenetelmillä, sekä toimimalla tilan ja paikan valvojina. Työntekijöiden kokema eriarvoisuus verrattuna muihin asiakaspalvelutoimijoihin nähtiin johtuvan heidän kokemastaan solvailusta, henkisestä väkivallasta ja asiakkaiden vähättelevästä suhtautumisesta ravitsemusalan työntekijöitä kohtaan. Johtuen heidän kokemastaan väkivallasta työntekijät kokivat, että tämä oli vaikuttanut heidän omanarvontuntoonsa sekä henkiseen hyvinvointiinsa. Tulokset osoittavat myös, että tilan ja paikan siisteydellä ja sen valvonnalla on keskeinen vaikutus väkivaltaisten tilanteiden syntyyn. Ehkäistäkseen väkivaltatilanteita, työntekijät omaksuivat erimuotoisia rikoksentorjunnallisia menetelmiä. Kuitenkin työntekijöiden asema tilan valvojina asetti heidät myös vaaralliseen tilanteeseen suhteessa heidän asiakaskuntaansa, jotka saattoivat kokea, että heidän oikeuksiaan asiakkaina loukataan. Vaikka kaikki tutkimukseen osallistuneet työntekijät olivat kokeneet väkivaltaa, oli työntekijöiden tekemät ilmoitukset viranomaisille heihin kohdistuneesta väkivallasta pieni.