Browsing by Subject "sairaalat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Heikkinen, Helena (2006)
    Tehdyn tutkimuksen tavoitteena oli vertailla kahta erilailla ryhmiteltyä sairaalayksikköä ja sitä, miten ryhmittelyperiaate vaikuttaa viestintään, koordinaatioon, sekä toiminnan yleiseen sujuvuuteen. Lisäksi luotiin yleiskuva osastojen emäorganisaatiosta, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (HUS), jotta lukijalle syntyisi käsitys siitä, millaisessa ympäristössä tutkittavat osastot toimivat. Tutkimusongelman, eli sairaalaorganisaation toimintaympäristön muutoksista johtuvien muutospaineiden seurauksien pohjalta muodostettiin kolme tutkimuskysymystä, jotka olivat: 1) miten työntekijät kokevat viestinnän, koordinaation sekä siten toiminnan sujuvuuden toimivan eri tavalla ryhmitellyissä yksiköissä 2) millainen organisaation yleisrakenne HUSissa on, sekä 3) mitä johtamissuuntausta tai -suuntauksia HUSissa käytetään yleisellä tasolla. Tutkimus toteutettiin vertailevana tapaustutkimuksena. Aineisto koottiin teemahaastatteluilla. HUSin yleisorganisaation kuvausta varten haastateltiin ns. strategista johtoa (N=2), kun taas osastoilla haastateltavina olivat hoitajat ja lääkärit (N=15). Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tietoteknisten sovellusten myönteinen vaikutus koordinaatioon, prosesseihin sekä yksiköiden väliseen tiedonkulkuun nousi erittäin tärkeäksi tulokseksi. Tietotekniikan pääteltiin vähentävän organisatoristen rakenteiden merkitystä. Toisaalta organisaatiorakenne vaikuttaa edelleen logistiikkaan, sekä prosessien ja toiminnan yleiseen sujuvuuteen. Koska molemmat osastot toimivat saman organisaation alaisuudessa, on niiden monet toiminnalliset piirteet hyvin samankaltaisesti järjestettyjä. Yhdysosaston, joka tutkimuksessa edusti markkinapohjaista yksikön ryhmittelyperiaatetta, todettiin voivan tuoda merkittäviä hyötyjä ennen kaikkea potilaalle, mutta myös lääkäreille ja hoitajille. Henkilökunta arvioi potilaan hyötyvän yhdysosastosta erityisesti sen tarjoaman laajan reumatietämyksen, hoitohenkilöstön tuttuuden, sekä hoidon jatkuvuuden vuoksi. Yhdysosaston arvioitiin parantavan yksikön sisäistä koordinaatiota ja viestintää, mutta toiminnan sujuvuutta haittasi yksikön sisäinen asenteellinen jako. Funktionaalisella osastolla tiedonkulku arvioitiin pääosin hyväksi. Resurssipula tunnistettiin yksittäiseksi merkittävimmäksi tekijäksi, jonka vuoksi koordinaatio ja toiminnan sujuvuus kärsivät. Ongelmat toiminnan sujuvuudessa ilmenivät mm. rakenteellisena tyhjäkäyntiaikana ja puutteena hoidon jatkuvuudessa. Koordinaatio yhteistyöyksiköihin toimi pääasiallisesti hyvin, erityisen läheisen yhteistyöosaston kanssa havaittiin kehittyneen joustava epämuodollinen koordinaatiosuhde. Mikrotasolle siirryttäessä tulee esille se, ettei mikrokokonaisuuksien toimintaa ole suunniteltu kokonaisvaltaisesti. Molemmat tutkittavat osastot kuuluvat laajempaan osaamiskeskusten kokonaisuuteen. Näiden yksiköiden välisessä viestinnässä, koordinaatiossa sekä toiminnan sujuvuudessa ilmeni ongelmia. Eräs ratkaisu voisi olla henkilöstön työkierto, jolloin toisten yksiköiden toimintatavat tulisivat tutuiksi. HUS on läpikäymässä rakennemuutosta keskusjohtoisesta U- (unitary) mallista hajautetumpaan M- (multi-divisional)-malliin. Rakennemuutos on sopusoinnussa ympäristön vaatimusten kanssa. Keskittämällä erikoistietämys suhteellisen itsenäisiin divisiooniin voidaan toimintaa tehostaa purkamalla päällekkäisyyksiä. HUS on omaksunut piirteitä kaikista terveydenhuollossa tyypillisesti suosituista johtamissuuntauksista. Johtamisen painopisteet ovat potilaassa, laadussa ja tuloksellisuudessa. Lisäksi selvitellään prosessijohtamisen soveltuvuutta johtamismalliksi.
  • Ahonen, Pirjo (2007)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten eri-ikäisyys koetaan työyhteisössä, ja mitä se merkitsee yhteisön jäsenille yhteisöllisyyden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten työntekijät kokevat eri-ikäiset kollegat, sekä, onko iällä merkitystä työyhteisön arjessa. Lisäksi tarkastelun kohteena oli, tuoko nuoruus tai ikääntyneisyys jotakin lisäarvoa yhteisölle? Tutkimuskohteena olivat sairaalaosaston työntekijät ja heidän esimiehensä. Empiirisenä aineistona oli neljä fokusryhmäkeskustelua, joihin osallistui yhteensä 10 henkilöä. Ryhmät oli jaettu kolmeen ikäryhmään seuraavasti: alle 35 v, 36 - 45 v, yli 46 v, sekä esimiehet ilman ikäryhmittelyä. Yhteisöllisyyttä lähestyttiin haastattelutilanteissa ilmapiirin, sosiaalisen tuen, yhteistyön, keskustelukulttuurin ja toisiin suhtautumisen avulla. Aiheiden valintaan on taustalla vaikuttanut Perkka-Jortikan tekemä tutkimus, Sosiaalinen hyvinvointi ja yhteisöllisyys työssä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin esimiesten asenoitumista eri-ikäisiin työntekijöihin. Tätä aihetta tarkasteltiin esimiesten näkökulmasta. Aineisto koostuu kahdesta teoriaohjautuvasta sisällönanalyysistä, joissa valittu teoria on ohjannut teemahaastattelujen aihevalintaa. Teemahaastattelun aihealueet muodostuivat yhteisöllisyyttä käsittelevistä aiheista. Ensimmäisen analyysin tavoitteena oli selvittää, miten eri-ikäisyys näyttäytyy työyhteisön arjessa. Toisen analyysin tavoitteena oli selvittää, mitä eri-ikäisyys merkitsee työyhteisölle. Eri-ikäisyys näyttäytyi toisaalta ihmisten välisissä suhteissa ja toisaalta siinä, miten työtä tehdään. Pääpiirteissään eri-ikäisyys ilmeni positiivisena ja yhteisöllisyyttä lisäävänä seikkana. Eri-ikäisiin työntekijöihin suhtauduttiin pääsääntöisesti myönteisesti, ja työntekijät tunsivat saavansa ikään katsomatta tukea omaan työhönsä. Ilmapiiri oli eri-ikäisten keskuudessa hyvä, ja yhteistyö sujui joustavasti. Eri-ikäisyys nähtiin työyhteisössä yhteisöllisyyttä rikastuttavana asiana. Tämä näkemys nousi vahvasti esiin kaikissa ryhmissä. Nuoret toivat yhteisöön tuoreutta ja dynaamisuutta, vanhemmat puolestaan vakautta ja luotettavuutta. Tärkeimmät lähteet olivat: Ilmarinen, J. (1999). Ikääntyvä työntekijä Suomessa ja Euroopan unionissa - tilannekatsaus sekä työkyvyn, työllisyyden ja työllisyyden parantaminen. Perkka-Jortikka, K. (1992). Sosiaalinen hyvinvointi ja yhteisöllisyys työssä. Tutkimus toimihenkilöiden työn arjesta 1980-luvun Suomessa.
  • Airaksinen, Marja (Suomen farmasialiitto, 2005)
  • Tiiro, Virpi; Airaksinen, Marja; Suominen, Risto (Suomen farmasialiitto, 2005)
    Lääkelaitoksen ja Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan yhteistyönä tekemän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Suomen lääkekeskusten nykyistã toimintaa sekä kehitystarpeita. Vastaavaa lääkekeskusten toiminnan kokonaiskartoitusta ei ole alemmin tehty, vaan aikaisemmat sairaalafarmasiaan liittyvät tutkimukset ovat painottuneet sairaala-apteekkeihin. Tutkimuksen aineistona käytettiin Lääkelaitoksen vuoden 2004 alussa kaikille lääkekeskusten hoitajille (n=183) lähettämän selvityspyynnön vastauksia (vastausprosentti 100 %). Vuoden 2004 lopussa kaikille sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille lääkekeskusten hoitajille (n=70) lähetettiin täydentãvä sähköpostikysely, jonka vastausprosentti oli 89 %. Lisäksi tehtiin vierailukäynnit Tuusulan terveyskeskuksen lääkekeskukseen ja Haukiputaan terveyskeskukseen sekä tutustuttiin khiinisen farmasian paiveluihin Skothannissa. Näihiä kaynneilla käytettiin tiedonkeruumeneteiminä haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia. Tutkimuksessa hahmoteltiin kolme sairaaia- ja terveyskeskusfarmasian toimintamallia: perinteinen, lääkelogistiikkaan keskittyvä toimintamalli, potihaskeskeinen toimintamalli ja skotlantilainen, kliinistä farmasiaa soveltava toimintamalli. Logistinen malli on toistaiseksi vallitseva toimintamalli suomalaisissa lääkekeskuksissa. Tutkimus osoitti kuitenkin, että lääkekeskusten hoitajien keskuudessa vallitsee vahva tahtotila siirtyä työssään potilaskeskeisempään suuntaan. Muutoksen edellytyksiä ovat aloitteellisuus ja rohkeus kaataa ammatillisia raja-aitoja sekä työvoimatilanteen paraneminen. Lisäksi tarvitaan nykyistä enemmän kliinisen farmasian koulutusta.
  • Kottelin, Thor (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimus sijoittuu Helsingin kaupungin yksikköön, joka tuottaa sosiaalityön palveluja Haartmanin ja Malmin terveydenhuollon päivystyksissä ja joka tammikuusta 2019 alkaen vastaa niissä toteutettavasta sosiaalipäivystyksestä. Tutkimuksessa selvitetään, millaista päivystyksellistä sosiaalityötä päivystyssairaaloiden sosiaalityöntekijät katsovat päivystyssairaaloissa tarvittavan sekä millaisia muutoksia päivystyssairaaloissa tehtävän sosiaalityön toimintatapoihin he katsovat tarvittavan. Tutkimusaineisto muodostuu näiden sosiaalityöntekijöiden kanssa käydyistä ryhmäkeskusteluista. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tuloksista ilmenee, että päivystysten sosiaalityössä korostuu päivystyksellinen sosiaalihuolto, ei terveyssosiaalityö. Asiakkaiksi ohjautuu myös henkilöitä, jotka eivät ole päivystyssairaalassa hoidettavina. Asiakkaista useimmat ovat päivystysten sosiaalityöntekijöille ennestään tuntemattomia. Päivystysyksiköiden sosiaalityö toimii joidenkin asiakkaiden osalta viimesijaisena turvaverkkona, jossa organisaatiorajoista riippumatta autetaan jokaista avuntarvitsijaa. Päivystyksissä toimiva sosiaalityöntekijä käynnistää asiakkaan sosiaalihuollon prosessin ja varmistaa sen jatkuvuuden. Terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat keskeinen sidosryhmä, ja heidän olisi tehtävä palvelutarveilmoitus aina, kun hoidettavana oleva henkilö on sosiaalihuollon tarpeessa. Päivystyksissä on tarvetta palvelutarvearvioiden tekemiseen, toimeentulotuen myöntämiseen, kriisiluonteisen lyhytaikaisen palveluasumisen myöntämiseen, arviointi- ja kuntoutusosastolähetteiden tekemiseen, ympärivuorokautisen hoidon tarpeen arviointiin (nk. sas-menettely) ja työkykyselvitykseen ohjaamiseen. Työvälineisiin ja työtapoihin kohdistuu kehitystarpeita etenkin viestintävälineiden, tiedonkulun varmistamisen ja mahdolliseen parityöskentelyyn siirtymisen kannalta. Päivystysten yhteyteen ehdotetaan sosiaalityötä täydentäviä lähityöntekijöitä. Lisäksi toivotaan ”puolimatkantaloa”, johon päivystyksistä kotiutuisivat asiakkaat, jotka eivät vielä selviydy kotonaan mutta jotka eivät myöskään tarvitse sairaalahoitoa. Päivystyksissä tehtävää sosiaalityötä ei tule medikalisoida. Terveydenhuollon yhteydessä tehtävältä sosiaalipäivystystyöltä edellytetään samaa laatua kuin muussa sosiaalipäivystystoiminnassa, eli päivystävän sosiaalityöntekijän on voitava käynnistää kaikki asiakkaan kiireellisesti tarvitsemat palvelut. Sosiaalipäivystyksellisen osaamisen kehittäminen ja ylläpitäminen edellyttää, että päivystyssairaaloissa toimivat sosiaalityöntekijät keskittyvät sosiaalipäivystystyöhön. Tästä säännöstä poiketen päivystysyksiköissä on kuitenkin varauduttava tuottamaan myös ei-päivystyksellistä sosiaalihuoltoa asiakkaille, jotka esimerkiksi mielenterveysongelmien vuoksi eivät ole vielä kyenneet kiinnittymään peruspalveluihin.
  • Mattila, Y (Kela, 2011)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 116
    Tutkimuksessa selvitetään Suomen terveydenhuollon kehityslinjoja 1800-luvulta nykyaikaan pääasiassa institutionalismin, polkuriippuvuuden ja funktionalismin teorioita hyväksi käyttäen. Tutkimuksen keskiössä ovat instituutiot ja niiden vaikutus terveydenhuoltoon. Miten terveyspoliittiset periaatteet ja arvot ovat muuttuneet ja mitkä tahot ovat muutokset toteuttaneet? Huomiota on kiinnitetty myös politiikkaan ja maan taloudellisessa tilanteessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimuksen empiirisessä osassa terveydenhuolto ja siihen tehdyt muutokset on jaettu neljään ajanjaksoon. Kunnilla on velvollisuus järjestää terveydenhuolto ja mahdollisuus päättää laajasti sen toteutuksesta. Valtion rooli on ohjaava ja kuntien rahoitusta tukeva. Merkittävä muutos tapahtui 1960luvulla, kun terveydenhuolto jakaantui kunnalliseen terveydenhoitojärjestelmään sekä sairausvakuutukseen ja työterveyshuoltoon. Yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen vuorovaikutusta ei ole pystytty ratkaisemaan. Talouden ohella terveydenhuoltoa ovat ohjanneet politiikka ja instituutiot. Vaihtoehtoiset terveydenhuollon järjestämismallit ovat jääneet vähälle huomiolle. Kuntien itsehallinnon korostaminen terveyspalvelujen toteutuksessa on johtanut hajautettuun, pirstoutuneeseen järjestelmään. Paikallisilla päätöksillä on ollut etusija, mikä on vaikeuttanut keskitettyä ohjausta.