Browsing by Subject "sammalet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 23
  • Kellomäki, Seppo; Hari, Pertti; Väisänen, Eero (Suomen metsätieteellinen seura, 1977)
  • Lindholm, Tapio; Jakovlev, Jevgeni; Kravchenko, Alexey (Finnish Environment Institute, 2015)
    Reports of the Finnish Environment Institute 40/2014
    Zaonezhye Peninsula (Zaonezhsky Peninsula; Заонежский полуостров in Russian transcription) is situated on the northwestern coast of Lake Onega in the Republic of Karelia, Russia. The territory of Zaonezhye is unique in that it contains nearly every type of terrain and unconsolidated sediment known in the vast expanses of northwest Russia. It is also eastern part of Fennoscandian shield. It is characterized by a high diversity of basic limestone and carbonate rocks that determine the fertility of local soils as well as the unique diversity of habitats, flora and fauna. Numerous rare calciphile plant and lichen species are found here, as well as rich, eutrophic wetlands. Long-term farming and animal husbandry have led to a large number of grassland communities in the area. As a result, a mosaic structure of diverse habitats has evolved here. Europe’s second largest lake, Lake Onega, with its clear and deep waters also affect the local climate, making it milder. This report provides for the first time detailed species lists of vascular plants, bryophytes, lichens, wood-growing fungi and insects covering the entire Zaonezhye Peninsula, Kizhi archipelago and other adjacent islands. The most important sites for protection were observed, and six new nature monuments in the southern and southerneast parts of Zaonezhye Peninsula are recommended to be established. This publication contents following articles characterizing nature of Zaonezhye area: 1. Geology and physical geography: 1.1.Geological description, 1.2. Geomorphology and Quaternary deposits, 1.3. Hydrological characteristics, 1.4. Soil cover, 1.5. Palaeogeography, 1.6. Existing and planned protected areas; 2. Landscapes and ecosystems: 2.1. Modern landscapes of Zaonezhye, 2.2. Landscape structure, 2.3. Structure of the forest covered land and forest stands, 2.4. Forest structures, 2.5. Mires, 2.6. Meadows; 3. Flora and fauna: 3.1. Vascular plants, 3.2. Bryophyte flora, 3.3 Species list of lichens and allied fungi, 3.4. Red listed and indicator lichens, 3.5. Aphyllophoroid fungi and 3.6. Insect fauna. 3.7. Localities in Zaonezhye area used in species lists of vascular plants, bryophytes, lichens, fungi and insects, and their toponyms.
  • Halmeenpää, Hanna; Niemelä, Pirjo; Alahuhta, Janne; Dvornikova, Natalya; Erkinaro, Heikki; Heikkinen, Kaisa; Kotov, Sergey; Masyk, Natalya; Meissner, Kristian; Riihimäki, Juha; Vuori, Kari-Matti; Zueva, Marina (North Ostrobothnia Regional Environment Centre, 2007)
    The Finnish Environment 28/2007
    The Kola River is situated in Northwestern Russia, Kola Peninsula, which is an area with about 70 year long history of copper and nickel mining and smelting. However, environmental effects on the Kola River, caused by industry and other human activities, are not studied thoroughly. Area of the Kola River basin is 3850 km2. The river flows 83 km from south to north and enters the Kola Bay of the Barents Sea in front of the Kola City. The Kola River is vital for the reproduction of salmon and it is also an important source of drinking water for about half a million people in the city of Murmansk and in the surrounding settlements. In the Kola Water Quality -project in years 2001–2004 one the main objectives was to define the ecological status of the Kola River. The Näätämöjoki River in northern Finland and Norway was surveyed as a reference area. This publication includes ecological studies carried out by North Ostrobothnia Regional Environment Centre (NOREC, Finland) and The Murmansk Areal Department for Hydrometeorology and Environmental Monitoring (MUGMS, Russia). Chapters concerning macroinvertebrate studies were written by Kristian Meissner (NOREC/SYKE). Studies on macrozoobenthos after federal Russian hydrobiological monitoring methods are grouped in separate chapters and were reported by Sergey Kotov (MUGMS). Chapters concerning fish communities were written by Heikki Erkinaro (NOREC, Finnish Game and Fisheries Research Institute). Diatom community analyses were reported by Hanna Halmeenpää and Pirjo Niemelä (NOREC). Chapters concerning hydromorphological state of the river (River Habitat Survey) were written by Janne Alahuhta (NOREC) and chapters on macrophyte survey by Juha Riihimäki (Finnish Environment Institute). Studies on metal concentrations in aquatic bryophytes were reported by Hanna Halmeenpää (NOREC) and Kari-Matti Vuori (Finnish Environment Institute). Chapters concerning bacterioplankton and phytoplankton were written by Natalya Masuk (MUGMS), chapters on zooplankton by Natalya Dvornikova (MUGMS). Chapters concerning physical and chemical water quality of the rivers Kola and Näätämöjoki were written by Marina Zueva (MUGMS) and Hanna Halmeenpää (NOREC). Hanna Halmeenpää and Pirjo Niemelä (NOREC) took the responsibility of editing the report and writing of common chapters. On grounds of the ecological studies, the Kola River can be divided into three separate areas. At the upper river sections (K2-K3) the ecological status ranged from good to moderate. Signs on nutrient and metal (copper, nickel) loading could be detected both in water quality and in aquatic organisms. The ecological status of the mid-section (K4-K8) of the Kola River basin ranged from good to high. No major human impact could be seen. The estuary section (K9-K12) of the Kola River represented the moderate ecological status. This was probably caused by small, heavily polluted tributaries (Varlamov, Medvegiy and Zemlanoy) draining organic load and nutrient rich waters into main flow and also by other anthropogenic loading along the lower river section. The ecological status of the reference river Näätämöjoki was high on grounds of all the biological parameters used in this study.
  • Mäkipää, Raisa (The Finnish Society of Forest Science and The Finnish Forest Research Institute, 1994)
    Forest ecosystems may accumulate large amounts of nitrogen in the biomass and in the soil organic matter. However, there is increasing concern that deposition of inorganic nitrogen compounds from the atmosphere will lead to nitrogen saturation; excess nitrogen input does not increase production. The aim of this study was to determine the long-term changes caused by nitrogen input on accumulation of nitrogen in forest soils and in ground vegetation. The fertilization experiments used in this study were established during 1958–1962. They were situated on 36- to 63-year old Scots pine (Pinus sylvestris L.) and Norway spruce (Picea abies (L.) Karsten) stands of different levels of fertility. The experiments received nitrogen fertilization 5–7 times over a 30-year period, and the total input of nitrogen was 596–926 kg/ha. Nitrogen input increased the amount of organic matter in the humus layer and the nitrogen concentration in the organic matter. Furthermore, the total amounts of nutrients (N, P, K, Ca and Mg) bound by the humus layer increased due to the increase in the amount of organic matter. However, nitrogen input decreased the biomass of ground vegetation. The nitrogen concentration of the plant material on the nitrogen-fertilized plots was higher than that on the control plots, but the amount of nutrients bound by ground vegetation decreased owing to the drastic decrease in the biomass of mosses. Ground vegetation does not have the potential to accumulate nitrogen, because vegetation is dominated by slow-growing mosses and dwarf shrubs, which do not benefit from nitrogen input.
  • Laine, Anna M.; Lindholm, Tapio; Nilsson, Mats; Kutznetsov, Oleg; Jassey, Vincent E. J.; Tuittila, Eeva-Stiina (John Wiley & Sons Ltd, 2021)
    Journal of Ecology 109, 4 (2021), 1774–1789
    1. Most of the carbon accumulated into peatlands is derived from Sphagnum mosses. During peatland development, the relative share of vascular plants and Sphagnum mosses in the plant community changes, which impacts ecosystem functions. Little is known on the successional development of functional plant traits or functional diversity in peatlands, although this could be a key for understanding the mechanisms behind peatland resistance to climate change. Here we aim to assess how functionality of successive plant communities change along the autogenic peatland development and the associated environmental gradients, namely peat thickness and pH, and to determine whether trait trade-offs during peatland succession are analogous between vascular plant and moss communities. 2. We collected plant community and trait data on successional peatland gradients from post-glacial rebound areas in coastal Finland, Sweden and Russia, altogether from 47 peatlands. This allowed us to analyse the changes in community-weighted mean trait values and functional diversity (diversity of traits) during peatland development. 3. Our results show comparative trait trade-offs from acquisitive species to conservative species in both vascular plant and Sphagnum moss communities during peatland development. However, mosses had higher resistance to environmental change than vascular plant communities. This was seen in the larger proportion of intraspecific trait variation than species turnover in moss traits, while the proportions were opposite for vascular plants. Similarly, the functional diversity of Sphagnum communities increased during the peatland development, while the opposite occurred for vascular plants. Most of the measured traits showed a phylogenetic signal. More so, the species common to old successional stages, namely Ericacae and Sphagna from subgroup Acutifolia were detected as most similar to their phylogenetic neighbours. 4. Synthesis. During peatland development, vegetation succession leads to the dominance of conservative plant species accustomed to high stress. At the same time, the autogenic succession and ecological engineering of Sphagna leads to higher functional diversity and intraspecific variability, which together indicate higher resistance towards environmental perturbations.
  • Virtanen, Viivi (University of Helsinki, 1994)
  • Juutinen, Riikka; Kotiaho, Janne S. (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 19/2009
    Lähteiköt ovat harvinaistuvia pohjavesivaikutteisia luontotyyppejä, joissa esiintyy erikoistunutta ja uhanalaistuvaa sammallajistoa. Etelä-Suomen lähteistä luonnontilaisiksi on arvioitu tietolähteestä riippuen 5 - 20 prosenttia. Ihmistoiminnan vaikutuksista on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Tutkimuksessa selvitettiin (1) luonnontilan ja lajiston välisiä yhteyksiä, (2) 50 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia luonnontilassa ja lajistossa, (3) metsälain tarkoittaman erityisen tärkeän elinympäristön sisältävien lähteikköjen ja muiden lähteikköjen sekä (4) lähdevaikutteisten ojien ja muiden lähdepintojen eroja. Lähteiden heikon luonnontilan havaittiin ilmenevän, paitsi luonnontilaisten lähteiden pienenä määränä, myös lähdevaikutteisten ojien runsautena. Luonnontilaisuuden havaittiin nostavan lajimäärää ja sammalten peittävyyttä. Luonnontilaltaan erilaisilla lähteillä on tutkimuksen perusteella kuitenkin hyvin samankaltainen sammalyhteisö, eivätkä uhanalaisten lajien esiintymät keskity erityisesti luonnontilaisille lähteille. Lähteen suojeluarvon johtaminen luonnontilaisuudesta voi näin ollen olla ongelmallista. Luonnontila on heikentynyt voimakkaasti vuoteen 1953 verrattuna. Yksikään vuonna 1953 täysin luonnontilassa olleista lähteistä ei ole säilynyt täysin luonnontilaisena ja 17 lähdettä (22%) on tuhoutunut täysin. Lähes 70 % lähteiden ympäristöistä oli ojitettu. Lähteikköjen lajimäärä, lähdelajien määrä ja sammalten peittävyys ovat laskeneet. Lajimäärien lasku ei ole tulosten perusteella seurausta luonnontilan laskusta, vaan se selittyy todennäköisesti tietyntyyppisten, erityisesti lettomaisten, lähteiden harvinaistumiseen. Useiden lähde- ja lettolajien peittävyydet ovat laskeneet ja toiset ovat harvinaistuneet. Muutos on ollut lettosammalilla vielä lähdesammaliakin suurempaa. Runsastuneet tai yleistyneet lajit ovat yleis- tai luhtasammalia. Metsäkeskuksen määrittämän metsälain erityisen tärkeän elinympäristön (METE-kohteen) sisältävät lähteiköt ovat useilta ominaisuuksiltaan (sammalten lajimäärä, lähdesammalten ja uhanalaisten sammalten määrä sekä sammalyhteisön koostumus) muiden lähteikköjen kaltaisia. Uhanalaisten lajien esiintymiä jää runsaasti METE-kohteiden ulkopuolelle. Tulosten perusteella näyttää myös siltä, että huomattava osa luonnontilaisista, lain kriteerit täyttävistä lähteistä on vielä löytämättä. Erilaiset lähteiköt eivät ole tasaisesti edustettuina: tihkupintojen osuus METE-kohteissa on huomattavan pieni. METE-kohteiksi määritetään tulosten valossa kenties helpommin viileävetisiä allikkolähteitä kuin hankalammin tunnistettavia tihkupintoja. Lähdevaikutteisten ojien lajimäärä ja lajistokoostumus ovat ojien ulkopuolisten, luonnontilaisempien lähteikköpintojen kaltaiset. Ojassa sammalten peittävyys on kuitenkin alempi. Ojiin voi kehittyä ajan kanssa monimuotoista ja edustavaakin lähdesammalkasvillisuutta.
  • Fieandt, C. F. (1836)
  • Urbanski, Marjo (University of Helsinki, 1995)
  • Linkola, K. (Vanamo, 1913)
    Vanamon kirjasia; 6
  • Kolehmainen, Kimmo (University of Helsinki, 1997)
  • Ryömä, Riitta; Oldén, Anna; He, Xiaolan; Laaka-Lindberg, Sanna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristö 7/2013
    Tämä julkaisu on tuotettu osana Ympäristöministeriön rahoittamaa PUTTE-tutkimusohjelmaa (Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma), josta saimme kaudella 2009-2011 3-vuotisen rahoituksen eräiden puutteellisesti tunnettujen maksasammalten levinneisyyden ja taksonomian nykytilanteen selvittämistä varten. Tutkimusohjelma on osa Etelä-Suomen metsien suojeluohjelmaa (METSO), jonka tavoitteena on lisätä metsälajiston ja metsäisten luontotyyppien suojeluastetta Etelä-Suomessa mm. vahvistamalla lajintuntemuksen tietopohjaa. Julkaisun tavoite on helpottaa pienten, vaikeasti havaittavien ja määritettävien maksasammallajien tunnistamista ja parantaa sukujen siiransammalet Nardia, rahtusammalet Cephaloziella ja pihtisammalet Cephalozia lajintuntemusta. Sukujen lajeista monet kasvavat esimerkiksi lahopuulla. Julkaisussa esitetään näiden sukujen ajantasaiset, suomenkieliset määrityskaavat. Sukuihin liittyy runsaasti taksonomista epäselvyyttä lajitasolla sekä puutteellisia levinneisyystietoja. Tässä esitettävät määrityskaavat koostettiin kirjallisuuden ja omien havaintojemme pohjalta. Lisäksi taustamateriaalina käytettiin Suomen luonnontieteellisten kokoelmien aineistoja. Suomen alueella esiintyvästä muuntelusta saatiin näin kattava aineisto, mikä parantaa kaavojen käytettävyyttä. Suvuista on julkaisussa esitetty kuvaukset, määrityskaavat sekä tarkemmat lajikuvaukset. Kustakin lajista on pyritty esittämään sekä valokuva että piirroskuvat versosta (habitus), lehdestä ja solukosta. Julkaisuun on laadittu piirroskuvat myös muista määrityksen kannalta olennaisista morfologisista yksityiskohdista. Julkaisussa annetaan myös ohjeet sammalnäytteiden keräämistä ja käsittelyä varten. Määrityskaavoista ja julkaisusta tehtiin mahdollisimman selkeät ja helppolukuiset, ja ne soveltuvat niin ammattilais- kuin harrastajakäyttöönkin. Tärkeänä tavoitteenamme on lisätä sammaliin kohdistuvaa mielenkiintoa ja madaltaa kynnystä niihin perehtymisessä. Hankkeemme paljasti myös lisää sukujen taksonomiaan liittyviä tutkimustarpeita.
  • Laaka-Lindberg, Sanna; Anttila, Susanna; Syrjänen, Kimmo (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Ympäristöopas
    Suomen uhanalaiset sammalet -ympäristöopas on syntynyt useiden sammalasiantuntijoiden ja -tutkijoiden yhteistyön tuloksena. Oppaassa esitellään 136 uhanalaista ja 24 maastamme hävinnyttä sammallajia. Oppaassa kerrotaan yksityiskohtaisesti miten lajit voi tunnistaa ja erottaa lähilajeistaan, kuvataan niiden elinympäristöt, levinneisyys, lisääntymisbiologia ja kannankehitys sekä arvioidaan niiden uhanalaisuuden syitä ja suojelutarvetta. Jokaisesta lajista on värikuva ja levinneisyyskartta sekä tiedot sen uhanalaisuudesta muissa Euroopan maissa. Näin perusteellisia lajiesittelyjä ei Suomessa esiintyvistä sammalista ole aiemmin ollut saatavilla. Kaikkiaan Suomesta tunnetaan 884 sammallajia. Oppaan liitteenä on luettelo kaikista Suomen sammallajeista uhanalaisuusluokkineen ja levinneisyystietoineen.
  • Koponen, Timo; Isoviita, Pekka; Lammes, Tapio (Societas pro fauna et flora Fennica, 1977)
    Flora Fennica; 6