Browsing by Subject "sanktiot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Uusikangas, Silja (Helsingin yliopisto, 2019)
    18–24-vuotiaiden nuorten aikuisten työvoimapoliittiset sanktiot ovat tiukempia kuin muulla väestöllä. Tällä yritetään vähentää nuorisotyöttömyyttä ja kiinnittää nuoret aikuiset työn, koulutuksen tai aktivointipalveluiden piiriin. Aiemman tutkimuksen perusteella sanktiot eivät onnistu kannustamaan kaikkia samalla tavalla, vaan sanktioiden mekanismit näyttävät toimivan erityisesti heihin, joilla on muutenkin parhaat edellytykset kiinnittyä työmarkkinoille tai koulutukseen. Tutkielman keskeinen väite on, että julkista valtaa käyttävien TE-palveluiden aktivointipoliittisissa käytännöissä voi olla rakenteita, jotka voivat poiskäännyttää erityisesti haavoittuvimmissa asemissa olevia ihmisiä hyvinvointivaltion etuuksien ja palveluiden piiristä. Tutkielmassa tarkastellaan, miten yleisiä 18–24-vuotiaiden nuorten aikuisten työvoimapoliittiset aktivointi- ja sanktiolausunnot ovat sekä mitkä tekijät ennustavat nuorten aikuisten todennäköisyyttä saada aktivointi- ja sanktiolausuntoja. Aktivointi- ja sanktiolausuntojen kohdentumista peilataan institutionaalisten poiskäännyttämisen kehykseen. Aineistona tutkielmassa on käytetty Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemaa URA-rekisteriaineistoa, joka on poimittu työvoimahallinnon URA-järjestelmästä vuonna 2017. Tutkielman kohderyhmään kuuluvat 18–24-vuotiaat työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneet nuoret aikuiset. Analyysimenetelminä käytetään deskriptiivistä tarkastelua sekä multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Tutkielman taustahankkeena on Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman Valmistus 4.0 - ja sen teknologiset, taloudelliset, koulutukselliset ja sosiaalipoliittiset strategiat -hankkeen osahanke. Joko aktivointi- tai sanktiolausuntoja tai sekä että saa yli puolet aineistossa olevista nuorista aikuisista. Kaksi viidestä Työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaana olleesta nuoresta aikuisesta on saanut työvoimapoliittisia sanktioita, ja puolella sanktioita saaneista ei ollut lainkaan aktivointilausuntoja. Monimuuttujamallin avulla tehty analyysi osoittaa, että pelkkien sanktioiden saamisen riskiä ennustaa eniten peruskoulutuksen varassa oleminen. Riskiä saada sekä aktivointi- että sanktiolausuntoja kasvattavat peruskoulutuksen lisäksi erityisesti tuntematon tai puuttuva koulutus, muu kuin Suomen kansalaisuus ja osaamisen kehittämisen palvelulinjoilla oleminen. Alueellisesti lähes kaikissa maakunnissa on Uuttamaata suurempi riski saada pelkkiä työvoimapoliittisia sanktioita, kun taas aktivointi on tavallisempaa Uudenmaan ja muiden suurten kaupunkialueiden ulkopuolella. Aktivoinnin riski heijastelee maantieteellisesti työttömien työnhakijoiden osuutta työvoimasta. Nuorten aikuisten tiukempia sanktioita perustellaan syrjäytymisen ehkäisemisellä sekä nuorisotyöttömyyden erityisongelmalla. Tutkielman tulokset haastavat jossain määrin näitä perusteluja. Tutkielman havainnot osoittavat institutionaaliselle poiskäännyttämiselle altistavan reunan erityisesti tilanteessa, jossa työttömyysturvan saamisen ehdot liittyvät koulutukseen, mutta jossa matalasti kouluttautuneella työnhakijalla ei ole kykyä, halua tai muita edellytyksiä vastata kouluttautumisen vaatimukseen. Samalla havainto aktivoinnin yleisyydestä korkean työttömyyden alueilla haastaa käsitystä siitä, että nuorisotyöttömyyteen voitaisiin vastata lähinnä työvoiman tarjontaa lisäävillä politiikkatoimilla.
  • Kuitunen, Lari (2007)
    Tutkielma käsittelee yhteisön oikeudenmukaisuuskäsitysten vaikutusta optimaaliseen sakkoon kartelleja rangaistaessa. Käsitteellisesti ongelmaa lähestytään Rawlsin esittelemän rangaistuksen oikeutuksen kahtiajaon mukaisesti. Tätä hyödyntäen tutkielmassa sanktiointiperusteet jaetaan kahteen kategoriaan, jotka heijastavat oikeudenmukaisuus- ja utilitaristisia näkökohtia. Tätä kahtiajakoa käytetään läpi koko tutkielman erottelemaan oikeudenmukaisuudesta kumpuavia tavoitteita utilitaristisista tavoitteista. Oikeudenmukaisuuskäsitykset sisältävää optimaalista sakkotasoa käsitellään kahden taloustieteellisen mallin avulla. Mallit sisällyttävät oikeudenmukaisuuskäsitykset yhteiskunnan hyötyfunktioon. Ensimmäinen malli on Polinskyn & Shavellin American Law & Economic Review’ssä vuonna 2000 julkaisema, ja se käsittelee optimaalista sanktiota sekä kiinnijäämistodennäköisyyttä, kun otetaan huomioon sekä yhteisön oikeudenmukaisuuskäsitykset että myös rangaistusten utilitaristinen tavoite estää tulevia rikkomuksia. Näkökulmaa laajennetaan esittelemällä Micelin International Review of Law and Economicsissa vuonna 1991 julkaisema malli, joka ottaa huomioon myös rangaistusprosessiin liittyvän epävarmuuden – eli mahdollisuuden, että rangaistus tuomitaan syyttömälle. Kumpikin malli käsittelee yhteisön oikeudenmukaisuuskäsityksiä moraalipreferensseinä, jotka vaikuttavat yhteiskunnan rangaistusprosessia kuvaavaan hyötyfunktioon. Kummatkin mallit ovat jatkavat Beckeriläistä perinnettä. Mallien johtopäätökset määrittävät rajat optimaaliselle sanktiolle, kun myös oikeudenmukaisuus kuuluu yhteiskunnan tavoitteisiin. Mallien johtopäätöksiä optimaalisen rangaistuksen rajoista hyödynnetään yhdistämällä rajat yhteiseksi kummankin mallin ominaisuudet huomioonottavaksi kokonaisuudeksi. Tuloksia hyödynnetään tarkastellessa Euroopan komission sakotuspolitiikkaa ja siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Tutkielmassa käsitellään Euroopan unionin kartellisanktioiden määräytymisen lainsäädännöllistä taustaa pyrkien osoittamaan, että myös oikeudenmukaisuuden huomioonottaminen rangaistusten määräytymistä mallinnettaessa on perusteltua. Euroopan unionin kartellisakkojen määräytymistä tarkastellaan yksityiskohtaisesti sekä lainsäädännön, että komission käytännön valossa, ja jokainen sakon suuruuteen vaikuttava tekijä käydään läpi hyödyntäen kahtiajakoa oikeudenmukaisuusperusteisiin ja utilitaristisiin näkökohtiin. Tässä yhteydessä käsitellään laajalti olemassa olevaa oikeuskäytäntöä. Lopuksi tutkielma vastaa Euroopan komission määräämien sakkojen riittämättömyyttä kritisoivaan keskusteluun osoittamalla, että kun oikeudenmukaisuus otetaan huomioon sanktioinnissa, ero teoreettisen optimaalisen sanktion ja reaalimaailmassa tuomittujen sakkojen välillä ei ole enää niin suuri kuin silloin jos oikeudenmukaisuusvaatimuksia ei lainkaan huomioida.
  • Jokipii, Sinikka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tarkoituksena on perehtyä venäläisten ekonomistien argumentointiin ja retoriikkaan talouskysymyksissä. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia argumentteja ekonomistit esittävät ja miten ekonomistit käyttävät argumentteja vakuuttaakseen lukijansa. Työssä ei pyritä selvittämään argumentin rakennetta vaan se, mitä argumentilla tehdään: mitkä ovat argumentin esittäjän tehtävät ja päämäärät sekä mitä argumentointitekniikkaa hän käyttää. Tutkimus haluaa saada vastauksia myös siihen, kuinka paljon ekonomistit käyttävät tunteisiin vetoavia retorisia keinoja. Tutkimustehtävänä on myös selvittää, miten ekonomistit perustelevat ja hakevat hyväksyntää pääväitteelleen. Argumentille on luotava riittävä todistusvoima, jotta se voidaan saada legitimoiduksi siten, että argumentin vastaanottaja vakuuttuu väitteen oikeellisuudesta ja on tarvittaessa valmis myös toimimaan. Todistusvoima voi olla rakennettu niin, että sen voidaan arvioida perustuvan subjektiiviseen tai objektiiiviseen tietolähteeseen. Työ hakee vastauksia kysymyksiin, kuinka paljon ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa ja miten he hyödyntävät arvovaltaansa talousasiantuntijoina saavuttaakseen päämääränsä sekä millaisesta retoriikasta ekonomistit hyötyvät kommunikaatiossa.Tutkimusmenetelmäksi on valittu diskurssianalyysiin kuuluva retorinen analyysi. Analyysin teoreettinen viitekehys perustuu argumentointia ja logosta painottavaan retoriikkaan, jonka juuret ovat Aristoteleen ja Quintilianin teorioissa. Metodologiset menetelmät perustuvat C. Perelmanin ja L. Olbrechts-Tytecan luoman ”uuden retoriiikan” tulkitsijoiden kuten Hellspongin, Warwickin ja Perelmanin työn tuloksiin sekä A. Volkovin ja V. Smolenenkovan tutkimuksiin. Legitimoinnin teoria on lähtöisin C. Hartin, van Dijkin ja heidän kognitiivisen lingvistiikan koulukunnan tutkimuksista. Retoristen keinojen osalta tutkielma hyödyntää J. Fahnestockin ja C. Perelmanin teorioita. Materiaali on kerätty neljän venäläisen ekonomistin blogeista ja kirjoituksista heidän omilla koti- tai asiantuntijasivuillaan.Tekstit käsittelevät sanktioita, vastasanktioita ja tuonnin korvaamista seurauksena Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa helmikuusta 2014 kesäkuun loppuun 2015. Tutkimuksen ulkopuolelle on rajattu lukijoiden kommentit. Materiaali on analysoitu luvussa 3 siten, että kaikki neljä ekonomistia on analysoitu kukin kerrallaan ja analyysin tulokset on esitetty välittömästi analyysin jälkeen. Tekstinäytteistä on kerätty ja luokiteltu argumenttityypit, argumentointitekniikat, argumentoinnin tapa esittää tehtävä (teesi), arvio tietolähteen legitimoinnista, henkilöön ja auktoriteettiin vetoavat keinot sekä retoriset keinot. Analyysin yhteydessä arvioidaan myös sitä, miten ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa. Luvussa 3.7 käsitellään kysymystä, millaisesta retoriikasta argumentin esittäjä voi saada hyötyä kommunikaatiossa ja luvussa 3.8 verrataan yhteenvedon omaisesti ekonomistien argumentointia. Luvussa 3.9 arvioidaan ekonomistien retoriikan resurssien (logos, ethos, pathos) käyttöä. Tutkimusaineisto osoittaa, että ekonomisteilla on tiedot, taidot ja kyky esittää tehokasta argumentointia, mutta he päätyvät hyviin tuloksiin käyttämällä toisistaan huomattavasti poikkeavaa argumentointia ja erilaisia retoriikan keinoja.Yksi argumentin esittäjä perustaa argumenttinsa subjektiivisiin arvopäämääriin, jolloin retoriset argumentit eivät perustu väitteen tosiasiaperusteluihin, vaan perusteluina käytetään eristisiin päämääriin perustuvia voimakkaita tunteita herättäviä arvoja. Esittäjän edustama ”puhujakategoria” legitimoi argumentin esittäjän väitteen. Keinoja ovat mm. kyky muuttaa käsitteen tai ilmiön tulkinnallinen viitekehys (frame) toiseksi tai hyödyntää manipulaation ja demagogian keinoja ja tekniikoita. Toinen argumentin esittäjä puolestaan käyttää lukuihin, tilastoihin, esimerkkeihin ja talouden toimintamalleihin perustuvia logos-argumentteja, joiden tietolähteet lukija voi tarkistaa. Hän käyttää talousdiskurssille tyypillisesti metaforia ja fraseologiaa. Esittäjä vetoaa henkilöihin, mutta ei vetoa omaan auktoriteettiinsa vaan ”samaistaa” itsensä lukijoihin. Joukossa on myös talouspolitiikkaan erikoistunut ekonomisti, joka käyttää taloustermejä ja vetoaa auktoriteettiin sekä ekonomisti, joka käyttää argumenteissa taitavasti metaforia vedoten henkilöön. Tutkimuksen johtopäätöksenä voi esittää, että heikonkin argumentin voima riippuu sen esittäjästä ja esittämistaidosta. Suora auktoriteettiin vetoaminen ei välttämättä tuo parhaita tuloksia. Auktoriteettiin vetoaminen vaatii myös rinnalleen muiden retoristen keinojen käyttöä. Retoriikan tutkimus voisi tarjota työkaluja reaaliaikaiseen tiedon analysointiin ja ei-totuudenmukaiselta tiedolta suojautumiseen. Tulkinnan kannalta oleellista on ymmärtää konteksti, tilannekonteksti ja käsitteiden viitekehykset, koska diskursseja voidaan muokata ja niistä voi syntyä narratiiveja, joista puolestaan yllättävästikin muodostuu legitiimejä käsityksiä yhteiskunnan hegemonisten diskurssien valtavirrassa.