Browsing by Subject "sarjakuva"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Kaurala, Saana (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee alaviitekäännökseksi nimittämääni käännösmuotoa, jossa näkyy samanaikaisesti kaksi tai useampia erikielisiä tekstejä, joista yksi on käännös ja joista vähintään yksi on alaviitteenä eli erillään sivun alareunassa. Tutkielman tavoitteena on luoda yleiskatsaus tähän formaattiin, joka on jäänyt tähänastisessa käännöstutkimuksessa varsin vähälle huomiolle. Vertailukohtana on niin kutsuttu perinteinen sarjakuvien kääntäminen, jossa sarjakuvan lähtökielinen kieliaines korvataan käännöksellä. Kuvaan alaviitekäännöksen erityispiirteitä tekemällä huomioita aineistosta, joka käsittää 70 kappaletta Suomessa vuosina 2000–2012 julkaistua alaviitekäännettyä sarjakuvakirjaa. Kustanteet ja niiden tiedot on koottu Helsingin kaupunginkirjastoista Fennica- ja HelMet-hakupalveluiden, kenttätutkimuksen, muutamien keskustelufoorumilta saatujen vinkkien sekä julkaisijoiden ja kääntäjien kanssa käydyn sähköpostinvaihdon avulla. Koska aineisto rajoittuu kirjastoista saataviin kustanteisiin, etenkin alaviitekäännettyjä omakustanteita lienee enemmän kuin mitä tässä työssä on lueteltu. Aineiston perusteella alaviitekäännös näyttäisi olevan eniten käytössä pienkustantamoiden julkaisemissa sarjakuvakirjoissa, jotka on käännetty suomesta englanniksi. Suomi–englanti käännössuunnan yleisyys antaisi ymmärtää, että moni kustanne on julkaistu ulkomaan markkinoita silmällä pitäen. Tähän viittaisi myös se, että ensimmäiset alaviitekäännetyt sarjakuvakirjat ilmestyivät samoihin aikoihin, kun suomalaisilla sarjakuvilla alkoi olla kysyntää ulkomailla. Lisäksi on mahdollista, että alaviitekäännöstä hyödynnetään myös esiteltäessä sarjakuvakirjaa käännösoikeuksista kiinnostuneille ulkomaisille julkaisijoille. Kääntäjän kannalta alaviitekäännöksen suurin hyöty lienee se, että se tuo joustoa tilarajoitteisiin, sillä mikäli käännösteksti ladotaan alaviitteeseen, sen ei tarvitse vastata pituudeltaan tarkkaan lähtötekstiä. Se ei kuitenkaan poista rajoitteita täysin, sillä alaviitteessäkään ei ole tilaa loputtomiin – joissakin tapauksissa jopa vähemmän kuin sarjakuvassa. Alaviitekäännöksen voi katsoa heikentävän sarjakuvatarinan luettavuutta, sillä alaviitteen teksti on yleensä varsin pienellä tekstikoolla ja sen sijainti pakottanee lukijan siirtämään katsettaan jatkuvasti sivun alalaitaan. Käännösmuoto lienee kuitenkin julkaisijan kannalta varsin kustannustehokas: yksien kansien väliin saa samoilla painokustannuksilla kaksi kieltä, minkä lisäksi kuvankäsittelyn tarve vähenee, mikäli käännöstä ei ladota tai tekstata sarjakuvaan.
  • Setälä, Tomi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimukseni aiheena on George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian hyödyllisyyden arviointi, etenkin yhteydessä konventionaalisen kielenkäyttöön. Teorian mukaan abstraktit asiat ymmärretään konkreettisten asioiden kautta, ja kielenkäyttö sekä ajattelu perustuvat pitkälti näihin konseptuaalisiin metaforiin. Tästä johtuen lukuisat kielitieteelliset tutkimukset ovat tarkastelleet mitä erilaisimpia tekstejä, ja asetelleet niistä löytyvät ilmaisut konseptuaalisten metaforien alle. Kognitiivinen metaforateoria on saanut osakseen myös huomattavaa kritiikkiä. Tämä kritiikki perustuu pääasiassa siihen, että todisteena konseptuaalisille metaforille toimivat samat ilmaisut, jotka näiden metaforien pitäisi selittää. Metaforatutkijat ovatkin ehdottaneet, että yksi keino tämän kehäpäättelyn purkamiseen on tarkastella metaforien esiintymistä sanallisen viestinnän ulkopuolella. Koska aikaisemmat tutkimukset ovat hyvin tarkasti kartoittaneet tunteiden konseptit, päätin tarkastella vihan, pelon ja ylpeyden kuvallista esittämistä sarjakuvissa saadakseni selville, miten visuaalisen materiaalin tutkiminen pystyy vastaamaan teoriaa kohtaan esitettyihin kritiikkeihin. Tutkimusmateriaalina on Don Rosan kirjoittama ja piirtämä sarjakuva-albumi Roope Ankan elämä ja teot. Kokoan kaikki albumissa esiintyvät hahmot, jotka kuvaavat yhtä valituista tunteista sekä kaikki visuaaliset merkit, jotka osallistuvat näiden tunteiden esittämiseen. Tämän jälkeen arvioin, miten kognitiivisen metaforateorian voi sanoa selittävän nämä esiintymät, ja miten osuvaa kritiikki on visuaalisten metaforien suhteen. Tutkimuksen perusteella saavun johtopäätökseen, että konseptuaalisia metaforia koskeva kritiikki on ollut perusteltua, ja näiden metaforien taustalla olevan teorian puutteista johtuen ei niillä voi sanoa olevan merkittävää selittävää hyötyä konventionaalisen kielenkäytön suhteen. Myös visuaalisten metaforien suhteen sama kehäpäättely on edelleen voimissaan. Monilla näistä konseptuaalisista metaforista on kyllä deskriptiivistä arvoa, ja metaforilla voi olla huomattavaa etymologista merkitystä, mutta usein konseptuaaliset metaforat yksinkertaisesti kuvaavat mitä sanotaan tai esitetään, eivätkä selitä miksi näin on. Toinen merkittävä johtopäätös on, että kielitieteellinen tutkimus ei ole riittävää kognitiivisen metaforateorian suhteen, vaan tarvitaan poikkitieteellistä tutkimusta, etenkin kognitiotieteiden kanssa.
  • Paassilta, Michael (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä työssä tarkastelun kohteena ovat kotimaisen ns. ’hulluussarjakuvan’ ilmentämät hulluuden ja mielisairauden sosiaaliset representaatiot. Tämän tyyppinen sarjakuvakirjallisuus heijastelee viimeaikaisia trendejä, joissa omakohtaiset vaikeat kokemukset puetaan yhä useammin sarjakuvan ilmaisukieleen. Käytän hulluuden käsitettä eräänlaisena ilmiön kokonaiskenttää kokoavana kansanomaisena kattokäsitteenä eikä sitä tässä yhteydessä ole tarkoitus ymmärtää leimaavassa tarkoituksessa. Teoreettisesti työ asettuu Serge Moscovicin (1961) kehittämän sosiaalisten representaatioiden teorian viitekehykseen, joka kuvaa arkiajattelun sosiaalisia muodostumisprosesseja. Tieteenteoreettisesti työ edustaa maltillista konstruktionismia. Tutkimus keskittyy hulluuden sosiaalisten representaatioiden historialliseen jatkuvuuteen ja vakauteen liittyviin tekijöihin sekä erityisesti representaation kokonaiskenttää jäsentävään syväkerrostumaan ja sen vaikutuksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sarjakuvakerronnassa rakentuvien sosiaalisten representaatioiden ydinaineksen kartoittamista ja representaation syväkerrostuman teorialähtöistä analyysiä. Varsinaiset tutkimuskysymykset kiteytyvät siihen, a) millaisia hulluuden figuratiivisia ytimiä aineistosta on tunnistettavissa, ja b) onko aineistosta tunnistettavissa sosiaalista representaatiota jäsentävä kantateema. Eksplisiittisiä tutkimuskysymyksiä ylemmällä meta-tasolla tutkimus tiivistyy pohdintaan representaation kokonaiskenttää jäsentävän syväkerrostuman (käsitteellisellä tasolla representaation kantateema) mahdollistamasta liikkumatilasta – tai toisin sanottuna – miten voimakkaasti kantateema rajoittaa erilaisten vaihtoehtoisten representaatioiden ilmentämismahdollisuuksia tämänkaltaisissa erityisen ilmaisuvoimaisissa kulttuurituotteissa. Tutkimusaineiston osalta tutkimus liittyy osaksi visuaalisia aineistoja hyödyntäneiden sosiaalipsykologisten tutkimusten verrattain harvalukuista joukkoa. Aineisto koostuu kolmesta 2010-luvun aikana julkaistusta sarjakuvaromaanista (kokonaislaajuus noin 1712 sarjakuvaruutua). Analyysi jakaantuu kahteen vaiheeseen, jossa ensimmäinen perustuu teorialähtöiseen laadulliseen sisällönanalyysiin ja toinen teorialähtöiseen avainkäsitteiden operationalisointiin ja niistä johdettavaan päättelyyn. Tutkimuksen tulokset tukevat aiemman tutkimuskirjallisuuden esittämää käsitystä, jonka mukaan hulluuteen liitetyt mielikuvat näyttävät olevan historiallisesti katsoen hyvin vakaita – toisintaen joiltain osin jopa keskiajalle ulottuvia hulluuskäsityksiä. Ainoa selkeästi aiemmasta tutkimuksesta eroava havainto liittyi yhden teoksen ilmentämään tieteisfiktiiviseen ainekseen. Kantateeman osalta voi todeta, että tämän aineiston ilmentämää hulluutta näyttää jäsentävän toiseuttava minän ja toisen väliseen antinomiaan (self/other) perustuva kantateema. Aiemmin hyödyntämättömän aineistotyypin ja verrattain vähän teoretisoidun ja tutkitun teoreettisen konstruktion empiirisestä tarkastelusta johtuen tutkimusta voi kuvata eksploratiiviseksi, eli uutta kartoittavaksi ja mahdollista jatkotutkimusta pohjustavaksi. Tutkimuksen tulokset tarjoavat kantateeman osalta lähinnä alustavia suuntaviivoja ja perusteellisemman kokonaiskuvan muodostaminen vaatii jatkotutkimusta.
  • Kaarto, Emmi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmani tavoitteena on kartoittaa keinoja, joilla Danten Inferno (Helvetti) on muokattu lapsille sopivaksi sarjakuvaversioksi. Ainestona oli vuosina 1949-1950 julkaistu Mikki Hiiri -sarjakuva L'Inferno di Topolino (suom. Mikki Hiiren Helvetti). Tutkielmassa huomioidaan Disneyn sarjakuvien kielelliset konventiot, joita Daniela Pietrini esittelee tutkimuksessaan Parola di papero (2008). Siitä ilmenee, kuinka italialainen Disney-sarjakuva hyödyntää eri kielirekistereihin kuuluvaa termistöä, jonka tarkoituksena on rikkoa lukijan odotuksia ja saada heidät viihtymään. Tästä johtuen tutkielmassa puhutaan myös sosiolingvistisista aspekteista sekä verrataan L'Inferno di Topolinon kieltä ns. normaalien tarinoiden kieleen. Tutkimukseni kohteena olevan sarjakuvan merkittävin yksittäinen ominaisuus, johon imitaatio perustuu, on Commedian runomittaan, Danten luomaan tertsiiniin, kirjoitetut tekstilaatikot. Osa säkeistä on lainattu suoraan Infernosta, osa on muunnelmia alkuperäisistä säkeistä ja osa käsikirjoittajan luomia. Tämän takia tutkielmassa pyritään huomioimaan myös runomitan ja retoriikan tarjoamia mahdollisuuksia. Sarjakuva seuraa pääpiirteittäin Infernon tapahtumia, joiden aikana päähenkilöt laskeutuvat Infernon piirejä alaspäin. Danten ja Vergiliuksen paikan ottaneet Mikki ja Hessu kohtaavat rangaistustaan kärsiviä sieluja, joista monet ovat Disney-universumiin kuuluvia hahmoja. Osa Danten Infernon rangaistuksista ja synneistä ei ole lapsille tarkoitettua luettavaa ja kuvallisessa muodossa niiden ”lapsilta kielletyt” piirteet korostuvat entisestään. Monissa paikoin, kun muutokset ovat olleet tarpeen, on turvauduttu lapsille läheisiin aiheisiin, kuten koulumaailmaan. Tällä tavoin aihetta on pyritty muuttamaan lapsille lähestyttävämmäksi ja hauskemmaksi. Tarinassa tapahtuneiden muutosten lisäksi tutkielma keskittyy pääosin tekstilaatikoiden runomittaiseen tekstiosuuteen. Arvioinnin kohteena ovat erityisesti erilaiset sanavalinnat, joilla on pyritty luomaan kaunokirjallista ja runollista tunnelmaa. Tarkasteltaessa säkeitä huomataan kuitenkin, että käsikirjoittaja ei käytä yksinomaan vanhahtavia tai kaunokirjallisia muotoja, vaan säkeissä on niin moderneja, kuin selkeästi ”helvetillisiä” sekä niiden välimaastoon sijoittuvia jaksoja. Tärkeää on leikittely eri rekisterien välillä, mikä sallii sen, että Disneyn sarjakuville tyypillinen humoristinen sävy säilyy. Tätä tarkoitusta tukevat myös tarinan tehdyt muutokset. Sarjakuvan tekijät osoittavat suurta taituruutta tuodessaan kaunokirjallisuutta lähemmäksi nuoria lukijoita hauskalla tavalla. Enemmän tietoa sarjakuvien vaikutuksesta nuorten lukutottumuksiin voisi saada tutkimalla, miten kohdeyleisö suhtautuu ylipäätään klassikkojen mukaelmiin: rohkaisevatko ne lukemaan (kauno)kirjallisuutta vai jäävätkö ne vain yhdeksi huvittelun muodoksi?
  • Luoma, Ella (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimus osoittaa, että toisen maailmansodan jälkeen Teräsmies muuttui amerikkalaista yhteiskuntaa kritisoivasta lainsuojattomasta kansalliseksi symboliksi. Tutkimuksessa selvitetään millaisia muutokset olivat ja mikä niihin vaikutti. Millainen hahmo oli kyseessä juuri toisen maailmansodan päätyttyä ja millaiseen suuntaan hahmo ja, etenkin tämän ympäristö, viholliset ja ystävät muuttuivat vuoteen 1950 mennessä? Keskeisimpänä kysymyksenä on se, kuinka suuri rooli tässä muutoksessa oli kylmän sodan ideologisella kamppailulla. Tutkimuksen lähteenä ovat DC -kustantamon Superman-lehdet vuosina 1945–1950. Materiaali on rajattu toisen maailmansodan jälkeiseen uudelleenrakentamisen aikaan, ennen Korean sodasta käytyä keskustelua. Aikaa on kuvattu kahden kulttuurisen kriisin väliseksi. Teräsmies oli syntynyt vuonna 1938 lama-ajan Yhdysvaltoihin, joka kaipasi sankaria. Maailman ensimmäinen supersankari korjasi yhteiskunnallisia epäkohtia Yhdysvaltoja ulkopuolelta tarkkailevana siirtolaisena ja lainsuojattomana. Toisen maailmansodan jälkeen elettiin näennäisesti vahvassa yhtenäiskulttuurissa ja kristillisessä konsensuksessa. Konsensusajattelu oli osa ideologista kamppailua, jota Yhdysvallat kävi Neuvostoliittoa vastaan. Kommunismi pyrittiin demonisoimaan muun muassa viihteen avulla. Muuttuneessa maailmassa Yhdysvallat kaipasi toisenlaista sankaria. Amerikkalainen supersankarisarjakuva oli toisen maailmansodan jälkeen ahtaalla. Se menetti suosiotaan ja siihen kohdistui kommunismiepäilyjä ja ennakkoluuloja. Vähenevässä supersankarijoukossa Superman-lehdet kuitenkin myivät edelleen. Teräsmies sopeutui useita supersankareita paremmin sodanjälkeiseen maailmaan pysyttelemällä erossa yhteiskunnallisesta keskustelusta, asettumalla lain ja järjestyksen puolelle ja puolustamalla amerikkalaisia ulkoapäin tulevilta uhilta. Hahmosta tuli myös esimerkillinen amerikkalainen, jollaiseksi uuden, tulevaan sotaan valmennettavan sukupolven, toivottiin kasvavan. Tutkimus on jaettu johdanto-osaan ja kahteen päälukuun. Johdanto-osassa kuvataan tutkimustehtävä. Ensimmäisessä pääluvussa selvitetään, miten Teräsmies syntyi ja mitä sille, sekä lukuisille sen vanavedessä syntyneille hahmoille tapahtui toisen maailmansodan aikana. Toisessa alaluvussa kuvaillaan Superman-lehteä toisen maailmansodan päätyttyä, jolloin Teräsmiehen alkuperäiset luojat Jerry Siegel ja Joe Shuster vielä kirjoittivat ja piirsivät sarjakuvaa. Kolmannessa osassa kuvaillaan muutoksia Superman-lehdessä Siegelin ja Shusterin menetettyä oikeudet hahmoon vuonna 1948 ja kuinka hahmosta tulee kansallinen symboli. Siinä keskeistä ovat muuttunut naiskuva, viholliskuva ja suhde atomipommiin.
  • Poropudas, Olga (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksessa tarkastellaan vieraskielisyyden ja vierasmaalaisuuden esitystapoja japanilaisessa sarjakuvassa. Tarkoitus on selvittää, kuinka vierasmaalaisten hahmojen puhuma japani eroaa japanilaisten hahmojen puhumasta japanista. Tutkimus on kiinnostunut erityisesti kirjoitusmerkkien osuudesta tähän. Lisäksi kartoitetaan esitystapojen mahdollisia muutoksia sarjakuvan sisällä sekä vieraskielisyyden ilmaisua sarjakuvassa ylipäänsä. Tarkastelussa hyödynnetään japanin kirjoitusmerkkejä käsitelleen Wesley Robertsonin indeksiteoriaa. Indeksikaalisuudessa kielelliset variantit voivat yhdistyä sosiaaliseen merkitykseen, jolloin varianttia voidaan käyttää luomaan sen ensisijaisen merkityksen ulkopuolisia sosiaalisesti merkittäviä vaikutuksia kohteestaan. Indeksikaalisuuden kohdalla tutkimus keskittyy erityisesti kirjoitusmerkkeihin. Japanin kirjoitusjärjestelmä käsittää kolmenlaiset kirjoitusmerkit – kanjit, hiraganat ja katakanat – sekä latinalaiset aakkoset. Kunkin merkkijärjestelmän väitetään herättävän lukijassaan erilaisia mielleyhtymiä pohjaten niiden historiaan, ulkonäköön ja kieliopillisiin tehtäviin. Kirjoitusmerkkien mielleyhtymien vaikutus mielikuviin vierasmaalaisista hahmoista on myös pohdinnan kohteena. Tutkimus on laadullinen analyysi, ja sen aineisto koostuu kolmesta sarjakuvasta. Sarjakuvien valintakriteerinä oli vierasmaalaisen hahmon tai hahmojen kanssa pidempiaikaisessa kontaktissa oleva japanilainen päähenkilö. Tästä lähtökohdasta kielen järjestelmällinen vertailu japanilaisten ja vierasmaalaisten hahmojen välillä onnistuu ilman pelkoa siitä, että kielelliset erot jäisivät yksittäistapaukseksi. Lisäksi hahmojen välisten suhteiden ja kielen kehityksen vaikutukset kielen esitystapaan ovat näin helpommin havaittavissa. Tutkimuksen yhteydessä tehtiin myös japanilaisille suunnattu kysely selvittämään japanilaisten kirjoitusmerkkien käyttöä ja niihin liittyviä mielikuvia. Kyselyn tulokset yhdessä lähdekirjallisuuden kanssa toimivat pohjana tutkimuksen aineistosta tehdyille päätelmille. Tulokset kirjoitusmerkkien mielleyhtymistä ja vierasmaalaisten hahmojen japanin esitystavoista ovat yhtenäisiä aikaisemman tutkimuksen kanssa. Yleisimpiin vierasmaalaisten japanin esitystapoihin kuuluivat rikkonainen japani ja kielivirheet, katakanan esiintyminen epätavanomaisessa muodossa sekä kieliopillisten partikkelien puuttuminen. Vieraskielisyyden ilmaisuun taas käytettiin katakanaa ja vieraiden kielten omia kirjoitusjärjestelmiä, joskin vierasmaalaisten hahmojen äidinkieltä esitettiin myös vailla indeksointia. Muutokset esitystavoissa liittyivät hahmojen puhumaan kieleen, kielitaitoon ja sen kehitykseen, näkökulman vaihteluihin sekä luettavuuteen. Mielleyhtymien tapauksessa katakana yhdistettiin yleisimmin ulkomaalaisiin, koneisiin, vaikeuteen, huonoon japaniin ja intonaation puuttumiseen, latinalaiset aakkoset taas kansainväliseen toimintaan ja koristeellisuuteen. Kanjit liitettiin arkaaisuuteen ja oppineisuuteen, hiragana puolestaan lapsiin, oppimattomuuteen ja naisellisuuteen. Täten tutkimus vahvistaa vierasmaalaisten japanin ja vieraskielisyyden indeksoinnin sekä kirjoitusmerkkeihin aiemmin liitetyt mielleyhtymät. Esiin nousee myös huoli vierasmaalaisten hahmojen indeksoimisen potentiaalisesta vahingollisuudesta katakanaan liitettyjen etäännyttävien ominaisuuksien takia.
  • Hyyppä, Aki (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa käsitellään Aku Ankka -lehden huumorin muodostumisen kielellisiä keinoja. Aku Ankka -lehti on Suomessa erittäin suosittu, ja monet lapset oppivat sen avulla lukemaan ja parantavat lukuvarmuuttaan. Aku Ankka -lehteä pidetään ennen kaikkea hauskana, ja sen kieltä pidetään monipuolisena, oivaltavana ja hauskana. Aku Ankassa ei kuitenkaan juuri ole vitsejä. Tässä opinnäytetyössä kuvataan, millä keinoilla lehden hauskuus rakennetaan. Tutkimuksessa selvitetään, mikä mahdollistaa huumorin kokemuksen rakentumisen ja miten saadaan aikaan leikkitila, jossa huvittuminen ja jopa nauraminen on mahdollista. Aku Ankka synnyttää leikkisän ilmapiirin lehden ja lukijan välille. Lehden ja lukijan välillä vallitsee huumorin sopimus, joka sisältää komiikan keinot, jotka Aku Ankka ottaa käyttöönsä taatakseen huvittuneen olotilan. Aku Ankan huumorin sopimukseen kuuluvat hahmot, tarinoiden ympäristö, aiheet ja aihepiirit, kerrontatapa sekä niiden jännittävyys, suomen kielen käyttö, huumorin muodostamisen tavat ja lehden perinteiden kunnioittaminen. Huumorin teorioista esitellään ylemmyysteoria, huojennusteoria ja inkongruenssiteoria. Ne soveltuvat parhaiten Aku Ankan kielen huumorin analysoimiseen. Mikään huumorin teorioista ei yksin selitä, miksi jokin asia meitä huvittaa, vaan koominen syntyy monen elementin yhteistyönä. Aku Ankan kielelliseen huumoriin syvennytään tutkimalla kielen piirteitä, jotka eroavat standardikielestä. Analyysin kehyksenä käytetään Artur Asa Bergerin luomaa huumorin kategorisointia, jossa kielellisen huumorin välineiksi määritellään seuraavat keinot: alluusio, mahtipontisuus, määrittely, liioittelu, leikillisyys, loukkaukset, lapsenomaisuus/sanojen äänneasulla leikittely, ironia, väärinymmärrys, liioiteltu kirjaimellisuus, sanaleikit, nokkela tai osuva sanailu, naurettavaksi tekeminen ja iva, sarkasmi ja satiiri. Runsain esimerkein esitellään Aku Ankan kielellisen huumorin rakentumista ja sitä peilataan esiteltyihin teorioihin ja kuvausmalleihin. Aineistona on ruutuja koko Aku Ankan historian ajalta, mutta pääpaino on 2000-luvulla julkaistuissa lehdissä. Lisäksi toimituksen kielen työstämistä esitellään esimerkeillä Aku Ankan vedoksista, joissa toimitus käy dialogia lopullisen kieliasun löytämiseksi. Tutkielmassa esitellään Disney-sarjakuvan ja Aku Ankka -lehden historia Suomessa 1930-luvun alusta tähän päivään Suomen suurimmaksi ja luetuimmaksi viikkolehdeksi. Lehden historialla on suuri vaikutus siihen, miten sen puhekuplat yhä edelleen muokataan kaikenikäisten luettavaksi. Tutkielmassa myös kuvataan Aku Ankka -lehden toimitusprosessi ja sen eri vaiheet aina sarjojen suunnittelusta painovalmiiksi lehdeksi.
  • Järvi, Niko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää sitä, esitetäänkö Turkin uskontoasianviraston lastenlehdessä isänmaa pyhänä, ja jos, niin millä keinoin. Tutkimusaineistona toimivat vuosina 2017–2019 julkaistut kolme lehden numeroa. Kaikki sijoittuvat heinäkuulle, koska siinä kuussa tapahtui Turkissa vallankaappausyritys vuonna 2016. Katson, että osittain tämän vuoksi aineistonani käyttämäni lehdet ovat sisällöltään vahvasti isänmaallisia sekä turkkilaisuutta korostavia. Aineistooni sisältyy paljon sarjakuvia sekä yleisesti paljon kuvitusta. Aineistoani analysoin Arja Jokisen kehittämän retorisen analyysin mallin mukaisesti, jossa keskitytään retoristen keinojen tarkasteluun. Kuvain tulkinnassa hyödynnän sarjakuvatutkimuksen keinoja, koska kuvitus on yleisesti ottaen sarjakuvamaista. Tutkielman teoriatausta rakentuu Jacques Ellulin (1912–1994) pyhän teorian ympärille. Tämän lisäksi muita tärkeitä käsitteitä ja ilmiöitä tutkielman kannalta ovat isänmaallisuus, kansallisuusaate sekä marttyyrius. Keskeisin tutkimustulos on, että aineistossa pyritään esittämään isänmaa Ellulin teorian mukaisesti pyhänä. Analyysistä kävi ilmi, että lehdessä vaalitaan ajatusta isänmaan ehdottomasta arvosta. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilö on täysin alisteinen isänmaalle ja on myös olemassa vain sen palvelemista varten. Lisäksi isänmaa vaatii yksilöltä täyttä uhrautumista, josta esimerkkeinä ovat marttyyriuden sekä sotilasuran ihannointi. Ehdottoman arvon ajatukseen kuuluu myös se, ettei isänmaata ja sen tarkoitusperiä saa kyseenalaistaa millään tavoin. Vallankaappausta yrittäneet esitetään maanpettureina ja yleisesti tutkimusaineistosta nousee esiin ajatus, että Turkin valtio on ulkoapäin tulleen uhan alla. Aineistossa idyllinen ydinperhe toimii lehden lukijalle (lapselle) esimerkkinä yhtenäisen kansakunnan ihanteesta. Muutenkin kansakunnan yhtenäisyyttä korostetaan vahvasti, ja sen sanotaan olevan isänmaan säilyvyyden kulmakivi. Aineistossa esiintyy useita retorisia keinoja, joiden avulla lukija pyritään vakuuttamaan isänmaan pyhyydestä sekä tärkeydestä. Oleellisin keino on puhujakategorialla oikeuttaminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sarjakuvissa vanhemmat toimivat lapseen nähden auktoriteetteina, jolloin he opettavat asioita sekä oikeita tapoja palvella isänmaata. Toinen paljon esiintyvä keino on toisto, jota esiintyy läpi tutkimusaineiston yleisesti, sekä yksittäisten tekstien yhteydessä. Sen avulla pyritään korostamaan haluttua sanomaa. Me-retoriikan sekä kontrastiparien käyttö on myös tärkeässä osassa. Niiden avulla luodaan ajatusta kuvitteellisesta yhtenäisestä ryhmästä, johon liitetään myönteisiä tulkintoja. Vastapuoleksi kuviteltuun ryhmään yhdistetään taas kielteisiä ilmauksia. Aineistossa esimerkiksi vallankaappausyrityksestä luodaan vain yhtä tulkintamallia tahi todellisuuskäsitystä, joka halutaan opettaa lehden lukijoille. Tällöin on kyse faktan konstruoinnista.
  • Talja, Johan (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä kirjahistorian pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan yhdysvaltalaisen Marvel-sarjakuvakustantamon sarjakuvajulkaisuja niiden ajankohtaisuuden näkökulmasta. Kustantamo oli vielä 1950-luvun lopussa konkurssin partaalla, mutta useiden peräkkäisten menestyneiden sarjakuvajulkaisujen, ja oman ilmaisutyylinsä kiteytymisen myötä Marvel-julkaisut nousivat nopeasti ilmiömäiseen suosioon. 1960-luvusta puhutaankin toisinaan alan harrastajien keskuudessa sarjakuvien Marvel-aikakautena. Mielenkiintoista tässä kukoistuskaudessa oli sarjakuvien viehätyksen tarttuminen myös vanhempaan – jopa akateemiseen – lukijakuntaan. Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa suosion syitä kahden näkökulman avulla: Ensimmäinen näistä näkökulmista on ajankohtaisuuden ja realismin lisääntyminen kerronnassa, mikä näkyy poliittisissa teemoissa, samastuttavissa hahmoissa ja aiempaa realistisemmissa tapahtumaympäristöissä. Toinen rinnalla kulkeva näkökulma on lukijasuhteen kehittyminen – se millä tavoin kustannustoimittaja Stan Lee pyrki aktiivisella ja persoonallisella viestinnällään tuomaan sarjakuvat ja Marvel-kustantamon lähemmäs lukijaa. Myös lukijoiden suhtautuminen uusia julkaisuja kohtaan on oleellinen seikka tässä tutkimuksen toisessa näkökulmassa. Tutkielman pääasiallinen aineisto muodostuu otoksesta Marvel-aikakauden varhaisimpia ja tunnetuimpia sarjakuvia. Tutkielman sarjakuvajulkaisut ovat alun perin ilmestyneet vuosina 1961–1966. Tutkittava aineisto on helposti saatavilla kokoelmamuotoisina uusintapainoksina. Sarjakuva-aineiston analysoiminen ja peilaaminen ajankohtaisen historian ja yhdysvaltalaisen kulttuurillisen ilmapiirin kanssa paljastaa useita teemoja, jotka ovat koskettaneet aikuisten lukijoiden elämänpiiriä. Tämä osaltaan selittää sarjakuvien kasvanutta suosiota aiempaa vanhemman lukijakunnan keskuudessa. Osa näistä realistisista elementeistä liittyvät yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin huolenaiheisiin ja kylmän sodan uhkakuviin. Niiden voidaan katsoa sekä puhutelleen aikuista lukijaa että auttaneen nuoria lukijoita ymmärtämään ilmiöitä ja kehityksiä heitä ympäröivässä yhteiskunnassa. Julkaisutoiminnassa ja kustantamon tavassa viestiä voidaan havaita aktiivista vuorovaikutusta sekä nuorempien että vanhempien lukijoiden kanssa. Tutkielma puolustaa sarjakuvalehtien arvoa historian tutkimuksen lähteenä: Lukijoiden suora vaikutus julkaisujen sisältöön kulutusvalintojen ja fanipostin muodossa osoittaa millainen merkitys kuukausittain ilmestyvillä huokeilla sarjakuvalehdillä on ollut ihmisten eskapistisille tarpeille, ja miten lehdet ovat koskettaneet arkisia ja ajankohtaisia ongelmia.