Browsing by Subject "sarjakuvat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Holmberg, Titta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sarjakuvan suurmaat Yhdysvallat, Ranska, Belgia ja Japani ovat eittämättä tämän taidemuodon kehityksessä Saksaa vielä paljon edellä. Viimeistään vuosituhannen vaihteesta lähtien kuitenkin myös Saksassa on kasvanut uusia sarjakuvantekijäpolvia. Teosten määrä ja aihealueet ovat yhä laajentuneet. Graphic Noveliksi kutsuttu sarjakuvakirjan muoto on vakiintunut sielläkin vakavasti otettavaksi kerronnan muodoksi. Sarjakuvaa tutkitaan Saksassa enemmän kuin koskaan ennen. Sarjakuvatutkimusta leimaa sielläkin edelleen monialaisuus ja monien tutkimusperinteiden kirjo. Tutkielmassa analysoidaan Itä-Berliinissä 1976 syntyneen Markus ”Mawil” Witzelin ensimmäistä pitkää Graphic Novel -muotoista sarjakuvateosta Kinderland, joka on voittanut ilmestymisvuotenaan 2014 parhaan saksankielisen sarjakuvan Max & Moritz -palkinnon. Teos on tekijänsä kokonaistaideteos, osittain omaelämäkerrallinen kuvaus syksystä 1989 ja Berliinin muurin murtumisesta 7.-luokkalaisen eli noin 13-vuotiaan koulupojan silmin. Berliinin muurin murtumisesta alkanut prosessi johti lopulta Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) päättymiseen ja Saksojen yhdistymiseen. Tämä historiallista käännekohtaa, joka lopetti kylmän sodan ja hävitti kartalta kokonaisen valtion äärimmäisen nopeasti, kutsutaan nimellä Wendezeit. Osana muistelu-, suru- ja identiteetin uudelleenarvioimistyötä, jota entisen Saksan demokraattisen tasavallan asukkaat ovat joutuneet jälkikäteen tekemään Saksojen yhdistymisen tapahduttua niin nopeasti, on syntynyt myös ilmiö nimeltä ostalgia, joka on sulautuma sanoista itä (Ost) ja nostalgia. Teosta peilataan tähänkin ilmiöön, sillä ainakin ulkoisesti on teoksesta löydettävissä samankaltaisia piirteitä. Analyysissä keskitytään ensin kuvaamaan Kinderland-sarjakuvan rakenne ja sille tyypilliset kerrontatekniikat. Ensin aloitetaan sarjakuvakertomuksen muotoon liittyvistä valinnoista, edetään analysoimaan teoksen tarinamaailmaa ja aikaperspektiiviä. Lopuksi analysoidaan lähilukutekniikalla teoksen yksi aukeama, joka on poikkeavuudessaan merkityksellinen koko teoksen kuvaukselle tuosta historiallisesta aikakaudesta.
  • Pietilä, Pia (Helsingfors universitet, 2003)
    Tutkielmassa on analysoitu lukijoiden lukukokemuksia ja sitä, millainen kieli koetaan sopivaksi, hauskaksi, vieraaksi ja läheiseksi nuorille ja nuorille aikuisille suunnatussa käännössarjakuvassa. Tutkimusaineistona on ruotsalaisen Martin Kellermanin Rocky-sarjakuva, joka kertoo nuorten aikuisten elämästä Tukholmassa. Sarjakuva on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille ja se on tyyliltään humoristinen. Tutkimusmenetelminä on käytetty tekstianalyysiä, käännösanalyysiä ja tutkimuskyselyä. Tutkielman teoriaosuudessa on käsitelty globaaleja ja paikallisia käännösstrategioita ja keskitytty erityisesti kolmeen globaaliin käännösstrategiaan: normalisoimiseen, vieraannuttamiseen ja kotouttamiseen. Lähtötekstin analyysissä kuvaillaan sarjakuvan yleistä kielimuotoa ja tyyliä. Analyysissä on perehdytty erityisesti puhekielisyyteen ja kulttuurisidonnaisiin elementteihin. Lähtötekstin analyysi keskittyy pääosin neljään sarjakuvastrippiin, jotka on valittu käännettäväksi aineistoksi. Käännösanalyysissa kuvataan käännösaineistosta tehtyä kolmea suomenkielistä käännöstä. Yksi käännöksistä on tehty normalisoivan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu neutraaliin ympäristöön ja sen kieli on neutraalia yleiskieltä. Toinen käännöksistä on tehty vieraannuttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Tukholmaan ja kieli on yleispuhekieltä. Kolmas käännös on tehty kotouttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Helsinkiin ja kieli on helsinkiläistä puhekieltä. Tutkimuskysely toteutettiin käännöksen laatututkimuksena neljässä suomalaisessa lukiossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 102 lukiolaista Helsingistä, Iisalmesta, Tampereelta ja Turusta, joista 59 oli tyttöjä ja 43 poikia. Laatutututkimuksessa keskityttiin erityisesti lukiolaisten kokemuksiin hyvästä, hauskasta vieraasta ja omaa puhetyyliä lähellä olevasta käännöksestä. Tutkimuksessa käy ilmi, että maantieteelliset erot vaikuttavat odotettua vähemmän nuorten vastauksiin, mutta sukupuolella on jossain määrin merkitystä käännöksiä arvioitaessa. Kotouttavaa (helsinkiläistä) käännöstä pidettiin ehdottomasti hauskimpana joka paikkakunnalla (74 % kaikista vastanneista) ja sitä pidettiin myös parhaimpana käännöksenä (45,10 % kaikista vastanneista) Iisalmea lukuun ottamatta. Tutkimustulokset osoittavat, että normalisoiva käännös tuntuu nuorille vieraimmalta (43,63 % kaikista vastanneista), vaikka turkulaisista kotouttava käännös tuntui hieman vieraammalta ja iisalmelaisistakin yhtä oudolta kuin normalisoiva käännös. Vieraannuttava käännös oli lähimpänä nuorten omaa puhetyyliä (58,33 % kaikista vastanneista) joka paikkakunnalla. Tutkimustulos puhuu kotouttavan käännöksen puolesta tätä sarjakuvaa käännettäessä, jos kohderyhmän halutaan pysyvän samana. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voida pitää yleispätevänä, niin että se koskisi kaikkea sarjakuvakääntämistä.
  • Kemppinen, Petri (2000)
    Tutkimuksen kohteena ovat Ilta-Sanomat -lehdessä vuosina 1986-1999 ilmestyneet kotimaiset sarjakuvat. Tarkoituksena on tuottaa perustietoa suomalaisesta sarjakuvasta ja sen tekijöistä, tutkia sanomalehtisarjakuvien kerrontaeroja ja Ilta-Sanomien asemaa kotimaisen sarjakuvan 1980-luvun jälkeen muuttuneessa kentässä. Tutkimuksen aineisto koostuu Ilta-Sanomien Kuukauden kotimainen –sarjakuvapalstalla julkaistusta kaikkiaan 161 sarjakuvanimikkeestä. Suomalaisen sarjakuvan 1980- ja 1990-lukujen muutoksen taustoittamisessa käytetään myös kirjallisia lähteitä. Tutkimuksen teoreettinen pohja luodaan sarjakuvan peruskäsitteiden ja erityisesti kuvan ja tekstin välisen vuorovaikutussuhteen selvittelyllä. Menetelmältään tutkimus on sekä kvantitatiivinen että kvalitatiivinen. Yleistiedon saamiseksi tekijöistä ja sarjakuvista sarjakuvanimikkeet luokitellaan ensin sisällön erittelyn avulla muun muassa päähenkilöiden ja eri lajityyppien mukaan. Sen jälkeen valitaan kvalitatiiviseen kerrontatutkimukseen seitsemän Kuukauden kotimaista sarjakuvaa. Tavoitteena on tutkia eroja sarjakuvien kerronnassa ja tuoda esiin tekijän intentioiden ohella lukijan aktiivinen rooli sarjakuvan tulkitsemisessa. Menetelmä on semioottinen ja keskeisiä käsitteitä ovat Peircen merkkiluokat symboli, indeksi ja ikoni sekä Barthesin käsitepari denotaatio / konnotaatio. Tuloksien perusteella suomalainen sarjakuva on sekä sisällöltään että tekijöiltään hyvin miesvaltainen alue. Tekijöistä 81 prosenttia on miehiä ja 58 prosentissa sarjakuvista esiintyy ainoastaan tai pääosin mieshahmoja. Naistekijöiden osuus on kuitenkin tutkimusajanjakson (vuodet 1986-1999) kuluessa kohonnut. Suurimman osan sarjakuvista eli noin 94 prosentin kerronta perustuu kuvan ja sanan yhteistyölle. Yli 90 prosenttia sarjakuvista on huumorisarjakuvia. Tutkimuksen perusteella sarjakuvien kerrontaa erottelee keskeisesti kaksi piirrettä. Tekijöiden tapa käyttää konnotatiivista ilmaisua on keskenään hyvin erilainen, samoin kuin tekijöiden suhtautuminen sarjakuvalle tyypilliseen omaan merkkikieleen. Konnotaatiot ja vanhan merkkikielen osittainen hylkääminen tai uudelleenkäyttö liittyvät erityisesti sarjakuvailmaisun uudistamispyrkimyksiin. Joissain tapauksissa myös sarjakuvan perinteisestä poikkeavan piirrostyylin voi katsoa toimivan merkin tavoin. Ilta-Sanomien perustaman palstan rooli suomalaisen sarjakuvan muutoksessa ja institutionalisoitumisessa näyttäytyy merkittävänä. Se liittyy erityisesti sarjakuvan professionalisoitumiseen, naisten tuloon sarjakuvan tekijöiksi ja myös sarjakuvien sisältöjen laajentumiseen. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat sarjakuvan peruskäsitteiden osalta Juha Herkmanin teos Sarjakuvan mieli ja kieli ja sarjakuvasemiotiikan osalta Altti Kuusamon tutkimus Lyhyen sanomalehtisarjakuvan semiotiikkaa teoksessa Kuvien edessä.
  • Aaltonen, Timo (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkin opinnäytetyössäni sarjakuvakerronnan keinoja Alan Mooren ja Dave Gibbonsin sarjakuvateoksessa Watchmen sekä sen suomenkielisessä käännöksessä Vartijat. Tutkimiani keinoja ovat kuvaan olennaisesti liittyvät sanat (niin kutsutut montaasit, esimerkiksi julisteet, graffitit ja kyltit), typografia (lihavointi, kirjasinkoko ja eri kirjasintyypit) sekä sanan ja kuvan yhteistyön hyödyntäminen kohtausten välisissä siirtymissä ja eri kerrontatasojen yhdistämisessä. Sivuan tutkielmassani myös puhekuplien ja tekstilaatikoiden ulkoasun merkitystä kerronnan kannalta. Tarkoitukseni on selvittää, missä määrin nämä keinot ovat säilyneet käännöksessä. Poimin tutkimustani varten ensin alkuperäisteoksesta kaikki esiintymät, jotka olivat relevantteja tutkimieni kerronnan keinojen kannalta. Tämän jälkeen etsin kyseiset esiintymät käännöksestä ja kontrastoin niitä keskenään. Tutkielmani teoreettinen viitekehys pohjaa rajoitetun kääntämisen käsitteeseen, jonka mukaan sarjakuvien kääntämistä vaikeuttavat erityisesti kuvan ja sanan yhteistyö sekä puhekuplien ja tekstilaatikoiden rajallinen tila. Montaasien kääntämistä analysoidessani käytän hyväkseni Nadine Celottin esittämiä strategioita montaasien kääntämistä koskien. Sivuan tutkielmassani myös kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteitä, lähinnä montaasien kääntämisen ja lihavoinnin suhteen. Tutkimustulosteni perusteella montaasit, jotka ovat erityisen kiinteä osa kuvaa (esimerkiksi graffitit) ja jotka olisi näin ollen pitänyt enemmänkin piirtää kuin kirjoittaa käännökseen, on poikkeuksetta jätetty ennalleen käännöksessä. Pelkistetymmät, tekstuaalisemmat montaasit, jotka ovat tarinan kannalta oleellisia (kuten sanomalehtien otsikot), on puolestaan käännetty lähes aina. Poikkeuksiakin kuitenkin on: toisinaan tärkeiltäkin vaikuttavia montaaseja on jätetty kääntämättä tai poistettu kokonaan. Saman, toistuvan montaasin kääntäminen epäjohdonmukaisesti eri kohdissa ja koodinvaihto yksittäisen montaasin sisällä aiheuttavat lukukokemusta heikentävää epäkoherenssia. Lihavointia on vähennetty huomattavasti käännöksessä yhdysvaltalaisten ja suomalaisten sarjakuvien eroavien konventioiden vuoksi. Kirjasinkoon suhteen käännöksessä on lähes aina säilytetty normaalia suurempi koko sen toimiessa erityisenä tehokeinona, mutta tavallista pienempi fontti on säilytetty käännöksessä vain harvoin. Watchmenissa käytetyt erilaiset kirjasintyypit ja puhekuplat ovat puolestaan säilyneet käännöksessä alkuperäisen kaltaisina yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Kuvan ja sanan väliset viittaukset kohtauksenvaihdoissa ja eri kerrontatasojen yhdistämisessä ovat säilyneet suurimmaksi osaksi kuvan ja sanan asettamista rajoituksista huolimatta, mutta jotkin viittaukset ja sanaleikit ovat kadonneet käännöksessä, joko tahallisesti tai tarkoituksettomasti.
  • Turunen, Aino (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa on tavoitteena perehtyä kieltosanojen ja -ilmausten monipuoliseen käyttöön ranskankielisissä Titeuf-sarjakuvissa. Tarkastelun kohteena on erityisesti ne-partikkelin poisjättäminen eri tilanteissa niiden muodollisuuden mukaan. Lisäksi tutkitaan miten aikuisten ja lasten kielenkäyttö poikkeaa toisistaan. Teoriataustana käytetään erityisesti ranskan puhekieleen ja kieltoihin keskittyvää kirjallisuutta. Aineistona käytetään kahta vuosina 1992 ja 2008 ilmestynyttä Zepin (Philippe Chappuis) Titeuf-albumia. Sarjakuvissa esiintyvät kiellot luokitellaan ryhmiin niiden tyypin mukaan: väitelauseet, kysymyslauseet, käskylauseet, non-adverbi ja muut tapaukset. Ne-partikkelin poistoa tarkastellaan erikseen. Aineistosta saatuja tuloksia vertaillaan, jotta nähdään vaikuttaako puhujan ikä tai sukupuoli tapaan muodostaa kieltoja. Tutkielmassa tarkastellaan myös onko albumeissa käytetty kieli muuttunut kahdenkymmenen vuoden aikana. Tutkielman tulokset osoittavat, että ne-partikkelin poisjättäminen on erittäin yleistä Titeuf-sarjakuvissa kaikkien kieltosanojen kanssa eri lausetyypeissä. Partikkelia käytetään pääasiassa vain muodollisissa tilanteissa esimerkiksi silloin, kun kyseessä on lasten opettaminen. Non-adverbi on aineistossa tärkeä osa puhujien keskustelua, koska sillä voidaan esittää vastaus, kieltää edellinen lausahdus tai ilmaista tunteita huudahduksissa. Vaikeasti luokiteltavat kiellot ovat useimmiten vertauksia ja elliptisiä ilmaisuja. Aikuisten ja lasten tapa käyttää kieltoilmauksia on aineistossa erilaista. Aikuiset käyttävät useammin ne-partikkelia kuin lapset. Lapset puolestaan korvaavat pas-kieltosanan usein sen tuttavallisella ja lapsenkielisellä muodolla, pô:lla. Sukupuolella ei Titeuf-sarjakuvissa ole vaikutusta kielenkäyttöön, sillä miehet ja naiset sekä pojat ja tytöt puhuvat samalla tavalla. Albumeiden julkaisuajankohtien välissä sarjakuvien kieltolauseet eivät ole muuttuneet merkittävästi, vaan ne muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Ainoana erona voidaan mainita se, että pô-sanaa käytetään huomattavasti useammin tuoreemmassa albumissa.
  • Holma, Marja-Sirkku; Huovinen, Leena (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (9)
  • Manninen, Sari (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkin japanilaisissa tyttöjen ja naisten sarjakuvissa esiintyviä sukupuolittuneita nörtti-identitteejä ja niiden representaantioita. Japanissa on useita erilaisia nörtti-identitteettejä, jotka on jaoteltu pääosin sukupuolen ja kiinnostusten kohteiden mukaan. Tutkielmassani tarkastelen otaku, fujoshi ja fudanshi -tyyppien edustajia. Otaku on kattotermi nörteille, mutta viittaa stereotyyppisesti heteroseksuaalisesti epäonnistuneeseen ja sosiaalisesti kyvyttömään miesnörttiin. Termi voi myös viitata naisnörtteihin. Fujoshi viittaa japanilaisesta naisille suunnatusta homoeroottisesta viihteestä kiinnostuneeseen naiseen ja sen suora käännös on mätä tyttö. Fudanshi on johdettu fujoshista ja viittaa biologiseen mieheen, joka harrastaa edellä mainittua stereotyyppisesti naisten viihteeksi miellettyä homoerotiikkaa, sen suora käännös on mätä poika / mies. Kaikki nämä erilaiset nörtit ovat kärsineet huonosta maineesta japanilaisessa valtavirta-ajattelussa ja stereotyyppisesti heidät on nähty poikkeavina ja sukupuolensa epäonnistuneina edustajina, joiden on vaikea päästä naimisiin tai saada töitä. Tutkimus perehtyy näiden kategorioiden kuvaukseen ja niiden kautta ilmeneviä mahdollisia muutoksia niin ajattelussa nörttejä kohtaan kuin normatiivisessa sukupuolellisessa käytöksessä ja odotuksissa. Aineisto koostuu kuudesta 2000–2010 luvuilla ilmestyneestä, suositusta naisten tai tyttöjen mangasta: Kuragehime (Akiko Higashimura), Watashi ga motete dōsunda (Junko), Wotaku ni koi ha muzukashii (Fujita), Fudanshi kōkō seikatsu (Atami Michinoku), Sasaki to Miyano (Shō Harusono) ja Mashita no fudanshi-kun (Chihaya Kuroiwa), joiden kaikkien pää- ja sivuhahmoina esiintyy erilaisten nörttikategorioiden hahmoja. Sarjakuvien tarinat ovat luonteeltaan romanttisia, Fudanshi kōkō seikatsu'a lukuun ottamatta, sillä naisten ja tyttöjen manga on pääsääntöisesti rakkaustarinoihin nojaavaa, minkä lisäksi romanttiset suhteet paljastavat seksuaalisesti kyvyttöminä pidettyjen nörttikategorioiden konfliktin heteronormatiivisen yhteiskunnan kanssa. Tutkimus keskittyy eritysiesti naisnäkökulmaan, vaikka kaikki tutkimusaineiston nörtit eivät ole naisia, tutkimus keskittyy erityisesti nais-otakuihin fujoshien ohella. Fudanshit asettuvat stereotyyppisesti feminiiniseksi miellettyyn kategoriaan, joten he paljastavat osaltaan heteronormatiivisen yhteiskunnan rakenteita. Teoreettinen perusta tutkimukselle on Judith Butlerin teoria sukupuolen performatiivisuudesta, sukupuolen toisin toistamisesta ja sukupuolellisesta ymmärrettävyydestä. Japanilaiset nörttikategoriat paljastavat ulkopuolisuudellaan sukupuolen rakentuneen ja epä-essentiaalisen luonteen. Tämän lisäksi heteronormatiivisen yhteiskuntarakenteen kanssa konfliktissa olevat nörtti-identiteetit vastustavat valtavirtaiseen sukupuoliperformanssiin osallistumista. Tutkimuksen tuloksena on, että valtavirtayhteiskunnan kanssa konfliktissa olevat nörtit eivät parane poikkeavasta identiteetistään rakkauden voimalla ja assimiloidu valtavirtaan, vaan he pystyvät yhdistämään poikkeavan identiteettinsä ja suhteet toisiin ihmisiin. Nähtävissä on myös normatiivisen avioliittokeskeisyyden rapautumista ja parisuhderakeneteiden monipuolistumista. Suurin osa nörteistä joutuu kuitenkin pitämään identiteettinsä salaisuutena laajemmalta yhteiskunnalta.
  • Lähde, Kirsi (1993)
  • Liukko, Satu (1984)
  • Matikainen, Sirkka-Liisa (1980)
  • Andlin, Heidi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä - Referat - Abstract Objectives. The aim of this study was to investigate how the goal of household activities; well-being, manifests itself in the comic series Calvin and Hobbes. The theoretical framework of the study examined the function of the household, well-being theories, and comics as part of culture. The research problems were structured using the components of Allardt's well-being theory: living standards, community relationships, and forms of self-realization. Previous research has shown that popular culture can be seen both as reflecting the world and as actively influencing the formation of perceptions of the world and ourselves. Perceptions of household activities are part of these processes. Methods. The material for the study consisted of Calvin and Hobbes, comics by Bill Watterson. Initially, the data was reduced according to the household view presented in the theoretical framework of the study. With the help of theory-driven content analysis, the material was further themed and delimited. The themes were cross tabulated with the components of Allardt’s well-being theory. The study material consisted of 26 strips. The analysis of comic narrative was performed using two parallel traditions of semiotics. An analysis by Peirce of the relationship of signs and objects, which represents pragmatic tradition, aided in revealing icons, indices, and symbols describing household activities from the strips. Using the actant model of Greimas, representing structuralist semiotics, the pictorial and verbal story presented in the comic strips was analyzed. Results and conclusions. Housework related to living standards was seen in the cartoon child’s eyes as annoying, boring, or to be avoided. On the other hand, housework represented care and love. Housework was mainly the responsibility of the mother of the cartoon family, so that the mother doing housework became an icon and a symbol of housework. In addition to everyday issues, the comic dealt with subjective matters of quality of life. Great stories were found in the cartoons about how the support of loved ones helped the child deal with difficult things and grow as a person. The members of the cartoon family longed for their own and shared time, as well as being valued, but these needs were not always met. The cartoon family could be defined using different family concepts. Looking at the standard of living, the family represented a familistic concept of the family. When describing relationships, the family instead acted as a team family. The manifestation of forms of self-realization was further characterized by an individualistic concept of the family. The conclusion of this study is that the comic series reflects housework as a producer of well-being, and an atmosphere of caring that covers all the areas of well-being
  • Jäppinen, Juha (2010)
    Pro gradu -työssäni tarkastelen kuinka medioiden välisiin suhteisiin viittaava intermediaalisuus rakentaa Lordi-yhtyeelle keskeistä monimediallista hirviömaailmaa. Lordin olen valinnut tutkimukseni kohteeksi, koska yhtyeellä on käytössään poikkeuksellisen laaja valikoima medioita äänilevyistä sarjakuvien kautta musiikkivideoihin. Lordi hyödyntää eri medioitaan tehokkaasti ja tuottaa tällä tavoin itselleen koherenttia hirviömaailmaa, joka toimii yhtyeelle tärkeänä erottautumistekijänä. Intermediaalisuus ei ole yksinomaan Lordia koskeva ilmiö, vaan siitä voidaan havaita merkkejä yhteiskunnassa laajemminkin. Näin Lordi heijastaa mediatutkimuksen kannalta ajankohtaista ilmiötä. Intermediaalisuuden ajankohtaisuus korostuu nykyisessä mediaympäristössämme, jossa tarjolla olevien medioiden määrä on ehkäpä laajempi kuin koskaan. Samanaikaisesti kun saatavilla olevan mediavalikoiman tarjonta on muun muassa digitaalisen teknologian myötä kasvanut, ovat myös perinteiset medioiden väliset rajat muuttuneet häilyvämmiksi, mikä korostuu muun muassa median konvergoitumisen ja hybridisoitumisen kaltaisissa ilmiöissä. Tällaisessa tilanteessa nousee myös keskeiseksi ymmärtää medioiden välisiä intermediaalisia suhteita. Intermediaalisuus on alkanut herättää vähitellen kiinnostusta akateemisella tutkimuskentällä, mutta tutkimussuuntana se on vasta alkumetreillään. Erityisesti 2000-luvun myötä kiinnostus aiheen ympärillä on kuitenkin vähitellen lisääntynyt, mikä myös viestii aiheen ajankohtaisuudesta mediatutkimuksessa. Konkreettisia esityksiä intermediaalisten suhteiden vaikutuksista ei kuitenkaan vielä ole tehty paljon. Siksi keskityn tuottamaan pro gradu -työssäni konkreettista esitystä siitä, kuinka intermediaalisuus vaikuttaa Lordin hirviömaailman rakentamisessa. Teoreettisen viitekehyksen näkökulmasta työni voidaan määritellä Lordin hirviömaailmaan ja sen intermediaalisuuteen keskittyväksi tapaustutkimukseksi, jossa hyödynnetään kulttuurintutkimuksellisia termejä, kuten bricolagea ja artikulaatiota. Tutkimukseni empiirinen aineisto jakautuu kolmeen Lordille keskeiseen mediaan: sarjakuviin, musiikkivideoihin ja äänilevyihin. Tutkimusaineiston analyysissa kiinnostavia tutkimuskysymyksiä ovat, mitä eri mediat Lordin hirviömaailmaan osaltaan tuovat ja millaisia intermediaalisia suhteita medioiden välillä voidaan havaita. Keskeisenä analyysimenetelmänäni on ollut monenlaisten mediatyyppien analyysiin soveltuva lähiluku. Tutkielmani keskeisenä havaintona on, että Lordin eri mediat tuovat hirviömaailmaan jokainen jotain omaansa, ja että hirviömaailman koherentti kokonaisuus rakentuu juuri monen eri median yhteissummana. Havainto korostaa, että intermediaalinen näkökulma on hyvä ottaa huomioon nykymaailmalle tyypillisten kompleksisten mediailmiöiden tarkastelussa, ja intermedialisuus ansaitsisi siksi myös entistä enemmän huomiota nykyisessä mediatutkimuksessa. Keskeisiä lähteitäni edustavat intermediaalisuuden alalta Mikko Lehtonen ja Juha Herkman. Artikulaatioteorian osalta lähteinäni ovat Stuart Hall ja Lawrence Grossberg. Bricolagen osalta lähteinäni ovat Claude Lévi-Strauss sekä Deena Weinstein.