Browsing by Subject "seksuaalirikokset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Mäkelä, Anna-Marjaana (2000)
    Tutkielmani käsittelee (aikuisiin) naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan uutisointia. Aineistonani on 16 Helsingin Sanomien juttua vuosilta 1996-1999 ja menetelmänäni diskurssianalyysi (Norman Fairclough; Jokinen, Juhila & Suoninen). Teoreettinen viitekehykseni on 1970-luvulla syntynyt feministinen teoria naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Tärkeimpiä lähteitäni tässä ovat olleet Susan Griffinin, Susan Brownmillerin, Diana Russellin ja Susan Estrichin teokset. Feministisen näkemyksen mukaan raiskaukset eivät tapahdu tyhjiössä, sattumanvaraisesti, yksilöllisten psykopatologisten ongelmien seurauksena. Naisiin kohdistuva väkivalta on rakenteellista ja seuraus patriarkaalisesta yhteiskuntajärjestelmästä, sukupuolten välisestä, biologis-keinotekoisesta sukupuoliroolijaosta ja naisten epätasa-arvoisesta asemasta yhteiskunnassa. Tätä teoriaa konkretisoin ja operationalisoin omaa työtäni varten aiheen aikaisemman, ulkomaisen tutkimuksen avulla. Yksi keskeisistä hypoteeseistani oli, että raiskauksista ei edelleenkään kirjoiteta samalla tavalla kuin muista väkivaltarikoksista vaan että uutisointi on arvovärittynyttä. Tälle hypoteesilleni hain tukea perehtymällä myös väkivaltarikosten uutisoinnista tehtyyn tutkimukseen. Keskeisiä teoreetikkoja olivat Stuart Hall, Jack Katz, Peter Dahlgren ja Marian Meyers. Olin myös erityisen kiinnostunut juttujen tarjoamasta sukupuolen representaatiosta. Aineiston diskurssianalyysi todisti hypoteesini oikeaksi. Jutuissa raiskaukset jaetaan hierarkkisesti kahteen luokkaan: oikeisiin raiskauksiin ja ei-oikeisiin raiskauksiin, väärinymmärryksiin. Raiskausta ei selitetä yhteiskunnallisena ilmiönä vaan sen syitä analysoidaan biologis-evolutionistiselle teorialle uskollisesti sukupuolten välisten (annettujen) erojen ja tilaisuus tekee varkaan -selitysten tasolla. Jutut toteuttavat myös hierakkista jakoa tavallisiin, normaaleihin miehiin (jotka saattavat vahingossa raiskata mutta eivät tarkoita sitä) ja väkivaltaisiin himoraiskaajiin, jotka päätyvät vankilaan tai ainakin oikeuteen; jakoa Meihin ja Niihin eli Toiseen. Tätä jakoa myös sukupuolten representaatio tukee. - Ideologisten seurausten tasolla uutisointi ei siis millään tavalla uhkaa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vaan auttaa ummistamaan silmät myös aineistossa esiin tulleilta tilastollisilta tosiasioilta: suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityiskodeissa ja uhri ja tekijä tuntevat toisensa.
  • Nieminen, Siiri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin Oulussa vuonna 2018 tapahtuneita lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia koskevaa uutisointia Oulun paikallislehti Kalevassa. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaista kuviteltua yhteisöllisyyttä Kalevassa julkaistut uutisartikkelit muodostivat Oulun seksuaalirikosten uutisoinnissa. Aihetta käsiteltiin kolmen tutkielmalle asetetun tutkimuskysymyksen valossa: (1) Millaisia narratiivisia keinoja Kaleva käyttää uutisissaan Oulun seksuaalirikoksista? (2) Millaista kuviteltua yhteisöllisyyttä Oulun seksuaalirikoksista muodostunut mediatapahtuma muodosti? (3) Millaisille tekijöille kuviteltu yhteisöllisyys muodostui kriisitilanteessa? Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä painottuivat kulttuuri- sekä mediasosiologian teoriat. Tutkimusaineisto koostui Oulun paikallislehti Kalevan nettisivuilla julkaistavasta näköislehdestä kerätyistä uutisartikkeleista ajalta 2.12.2018 – 2.2.2019. Tutkielman analyysimenetelmänä toimi narratiivinen sisällönanalyysi. Lisäksi analyysissa hyödynnettiin uutisten narratiivisten piirteiden tutkimusta. Tutkielman analyysi tuo esille, että Kalevalla on merkittävä rooli seksuaalirikosten tapahtumien tiedottajana, kehystäjänä sekä kuvitellun yhteisöllisyyden rakentajana. Uutisoinnista muodostui rituaalinen mediatapahtuma, jossa Kalevan voidaan väittää osin luopuneen neutraalista ja objektiivisesta uutisten tuotannon tavastaan. Analyysin tuloksena aineistosta nousi esiin uutisissa käytettyjä narratiivisia keinoja, kuten tapahtumien kehystämistä aikaan ja paikkaan sekä tunteita herättävien ilmaisujen käyttöä. Narratiivisten keinojen analyysin avulla tutkielmassa oli mahdollista tarkastella uutisten sisältämiä ja uutisista välittyviä symboleita, jotka ovat uutisten tuotannon kautta osa ympäröivää kulttuuria. Tutkielman yksi keskeisimmistä tuloksista on, että Kalevan rituaalinen uutisten tuotanto muodosti kuviteltua yhteisöllisyyttä yhteisön vastakkainasettelun kautta, jossa vastakkain asettuivat kantasuomalaiset uhrit ja ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikosten tekijät. Ryhmien kahtiajakautuneisuutta korostettiin kuvitellun yhteisöllisyyden symboleilla, jotka perustuivat muun muassa kansalaisuuteen sekä kulttuurissa opittuihin tapoihin. Kuvitellun yhteisöllisyyden rakentumista käsiteltiin lisäksi yhteisön siirtymäriitin teorian avulla. Kuvitellun yhteisöllisyyden katsotaan muodostuneen rituaalisessa mediatapahtumassa kolmesta yhteisön siirtymäriitin vaiheesta: murroksesta, liminaalivaiheesta sekä takaisin liittämisen vaiheesta. Liminaalitila kuvaa mediakatastrofin aiheuttamaa yhteisön välitilaa, jossa yhteisöllä oli mahdollisuus käsitellä seksuaalirikosten syntyyn johtaneita syitä. Aikaisemmissa tutkimuksissa rituaalisten mediatapahtumien on havaittu auttavan yhteisöä pääsemään liminaalitilan aiheuttaneen tragedian yli. Toinen tutkielman keskeisistä tuloksista kuitenkin on, että Kaleva ei tarjoa lukijoilleen selkeää ulospääsyä liminaalitilasta. Tutkielman analyysin tuloksena Kaleva jättää tilanteen ambivalentiksi korostamalla samaan aikaan yhteisön mahdollista koheesiota sekä kahtiajakautuneisuutta, ja jättää tällä tavalla yhteisön hajaantuneeksi. Median kierrättäessä seksuaalirikoksista käsitteleviä uutisia, vahvistaa kierrätys liminaalitilaa ja vaikeuttaa entisestään yhteisön mahdollisuutta rituaaliseen yhteisymmärrykseen.
  • Sillanpää, Miina (Sosialidemokraattinen naisliitto, 1910)
    Työläisnainen : Sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja
  • Sillanpää, Miina (Sosialidemokraattinen naisliitto, 1908)
    Työläisnainen : Sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja
  • Malin, Tiina (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2020)
    Katsauksia 44/2020
    Raportissa esitellään lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten piirteitä ja rangaistuskäytäntöä vuosilta 2017–2018. Tutkimuksen aineistona ovat kaikki kyseisinä vuosina käräjä- ja hovioikeuksissa annetut lainvoimaiset tuomiot, joiden päärikoksena oli lapseen kohdistunut seksuaalirikos. Rangaistuskäytäntöä verrataan vuonna 2011 tehtyjä lainmuutoksia edeltävään käytäntöön. Keskeisin 2011 tehty muutos oli sukupuoliyhteyden siirtäminen perusmuotoisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön määritelmästä törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöön. * Lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa tekijänä oli lähes aina mies (99 % tapauksista) ja uhrina tyttö (92 % tapauksista). Lähes puolet teoista tapahtuivat yksittäisellä tekokerralla, yli vuoden kestäneiden tekojen osuus oli 15 prosenttia. * Tekijöistä lähes puolet (47 %) olivat iältään 15–24-vuotiaita ja suurin osa uhreista (63 %) olivat 13–15-vuotiaita. * Verkossa tapahtuneet rikokset muodostivat kuudesosan koko aineistosta ja reilun neljänneksen perusmuotoisista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Tekijä oli tutustunut uhriin netissä viidesosassa teoista. * Vuoden 2011 lainmuutoksen jälkeen törkeinä tuomittujen tekojen määrä moninkertaistui ja vastaavasti perusmuotoisten tekojen määrä väheni. * Teonpiirteissä tapahtuneista muutoksista keskeisimmät olivat sukupuoliyhteyden sisältäneiden tekojen vähentyminen perusmuotoisissa teoissa ja lisääntyminen törkeissä teoissa. Törkeinä alettiin tuomita esimerkiksi seurustelukumppanin suorittamia, lyhytkestoisia sekä aiempaa vanhempiin uhreihin kohdistuneita hyväksikäyttöjä, joita aiemmassa oikeuskäytännössä tuomittiin lähinnä perusmuotoisina. * Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomittujen ikäjakauma muuttui suuresti vuoden 2012 jälkeen, jolloin alle 30-vuotiaiden tuomittujen osuus nousi 20–30 prosentista 50–60 prosenttiin vuosittain tuomituista tekijöistä. Alle 21-vuotiaiden tekijöiden osuus kasvoi vuosien 2005 ja 2018 välillä 13 prosentista 31 prosenttiin. * Muutokset tunnusmerkistöissä heijastuivat myös rangaistuskäytäntöön. Kun törkeinä tuomittujen tekojen määrä kasvoi ja niiden piirteet monipuolistuivat, myös rangaistuskäytäntö monipuolistui. Ehdottomana tuomittujen vankeusrangaistusten osuus törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuksista putosi 80 prosentista 40 prosenttiin. Kolmasosa törkeinä tuomittujen rikosten tekijöistä tuomittiin ehdollisen vankeuden ja yhdyskuntapalvelun yhdistelmärangaistukseen. * Perusmuotoisista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomitut ehdolliset vankeusrangaistukset pitenivät vuoden 2011 jälkeen keskimäärin kolme kuukautta ja ehdottomat kuusi kuukautta.
  • Järvikangas, Inka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä maisterintutkielmassa selvitin, minkälaisia neutralisaatioita keskustelijat antavat rikoskäyttäytymiselleen eräällä Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla. Yhteiskunnallisesti tutkielmani kiinnittyy keskusteluun seksuaalirikoksiin liittyvästä sääntelystä. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on vuonna 2019 kiristetty, kun rikoslain 20 lukuun lisättiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva pykälä. Parhaillaan on käynnissä myös seksuaalirikoslain kokonaisuudistushanke, jonka yhtenä tavoitteena on niin ikään ankaroittaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntelyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, millä tavalla pedofiilit käyttävät erilaisia neutralisaatiotapoja lapsiin liittyvän seksuaalirikoskäyttäytymisen selittämiseen ja perustelemiseen anonyymissä verkossa. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy kriminologiseen neutralisaatioteoriaan. Neutralisaatioteorian mukaan neutralisaatiot ovat opittuja tapoja perustella ja oikeuttaa rikoskäyttäytymistä. Opitut neutralisaatiot ovat yksi syy rikoskäyttäytymiseen. Neutralisaatioiden oppimista voi tapahtua vertaisryhmissä, minkä vuoksi aiheen tarkastelu keskustelupalsta-aineistossa on perusteltua. Hyödynnän analyysissä Sykesin ja Matzan (1957) klassisia neutralisaatioita, kun tarkastelen tapoja, joilla keskustelijat pyrkivät oikeuttamaan ja perustelemaan poikkeavaa käyttäytymistään. Pedofiilien motiiveista ja neutralisaatiotavoista on olemassa vähän aiempaa tutkimusta, mutta aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu anonyymin Tor-verkon kontekstissa. Tutkielmassa vastaan seuraaviin kysymyksiin: 1) millä tavoin keskustelijat neutralisoivat rikoskäyttäytymistään Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla, ja 2) eroavatko keskustelijoiden valitsemat neutralisaatiotavat toisistaan sen perusteella, minkä ikäisestä lapsesta keskustelija on kiinnostunut. Aineisto on kerätty PedoSupportCommunity-keskustelupalstan PedoDebate-keskusteluosiosta ajalta 1.7.2019-31.8.2019. Aineisto muodostui 103 keskustelijan 548 kommentista. Aineiston analyysimenetelmänä käytin laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Neutralisaatioiden joukossa esiintyi kaikkia klassisia neutralisaatiotapoja ja kahta uutta neutralisaatiotapaa. Uudet neutralisaatiotavat nimesin painekattilaneutralisaatioksi ja rikoksen hyödyn neutralisaatioksi. Painekattilaneutralisaatiota käytti joka neljäs ja rikoksen hyödyn neutralisaatiota noin joka kuudes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Klassisista neutralisaatioista yleisimmin valittu neutralisaatiotapa oli tuomitsijoiden tuomitseminen. Vahingon kieltämisen valitsi joka kolmas ja vastuun kieltämisen joka neljäs neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Vetoaminen korkeampiin periaatteisiin ja uhrin kieltäminen olivat vähiten suosittuja neutralisaatiotapoja, ja niitä käytti vain noin joka kymmenes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Aineistossa havaitut neuvot ja oppimisen ilmaisut tukevat ajatusta siitä, että sekä rikostekniikoita että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä voidaan oppia vertaisryhmissä. Kaikki keskustelijat eivät suhtautuneet lapsiin liittyvään seksuaalirikoskäyttäytymiseen suopeasti, osa keskustelijoista esitti tuomitsevia asenteita lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan. Tässä aineistossa eri ikäisistä lapsista kiinnostuneiden ryhmissä oli havaittavissa joitakin eroja. Nuoremmista lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat useammin vahingon kieltämiseen ja vastuun kieltämiseen liittyvän neutralisaation. Kouluikäisistä ja puberteettia lähestyvistä lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat puolestaan useammin painekattilaneutralisaation tai rikoksen hyödyn neutralisaation. Tämän tutkielman tulosten perusteella on kuitenkin vaikeaa päätellä, onko sillä, minkä ikäisistä lapsista pedofiili ilmoittaa olevansa kiinnostunut, keskeinen vaikutus neutralisaatiotavan valintaan. Aineiston perusteella saatiin sen sijaan viitteitä siitä, että keskustelunaihe ohjaa ainakin jossain määrin neutralisaatiotavan valintaa.Tulokset neutralisaatiotapojen käytöstä vastaavat pääpiirteiltään aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Erot liittyivät uusien neutralisaatioiden käyttöön ja vastuun kieltämisen yleisyyteen. Neutralisaatiotavan valinta vaikutti tulosten perusteella liittyvän ainakin osittain keskustelun aihepiiriin.
  • Sillanpää, Miina (Palvelijatarliitto, 1905)
    Palvelijatarlehti : työläisnaisten äänenkannattaja
  • Sillanpää, Miina (Sosialidemokraattinen naisliitto, 1908)
    Työläisnainen : Sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja
  • Kääriäinen, Juha (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2019)
    Katsauksia 39/2019
    Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu rangaistuskäytännön vaihtelua kuluvalla vuosikymmenellä kahdeksassa vakavassa rikostyypissä: * Törkeät rattijuopumukset * Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset * Varkaudet + törkeät varkaudet ml. yritykset * Pahoinpitelyt + törkeät pahoinpitelyt ml. yritykset * Törkeät kirjanpitorikokset * Huumausainerikokset + törkeät huumausainerikokset * Raiskaukset + törkeät raiskaukset ml. yritykset * Ryöstöt + törkeät ryöstöt ml. yritykset Rangaistuksen ankaruutta mitattiin ehdottomien vankeustuomioiden osuudella (%) annetuista tuomioista. Tutkimuksen päätuloksena voi pitää, että rangaistusten alueellinen vaihtelu tutkittujen rikosten osalta on huomattavaa. Esimerkiksi ryöstörikoksissa, raiskausrikoksissa ja törkeissä kirjanpitorikoksissa ehdottoman vankeusrangaistuksen todennäköisyyden vaihteluväli on yli 30 prosenttiyksikköä. Esitetyt havainnot ovat kuitenkin vasta alustavia ja vaativat jatkotutkimuksia. Ensinnäkin, rangaistusten alueellinen vaihtelu voi olla, ainakin osittain, seurausta rikollisuuden piirteiden alueellisesta vaihtelusta. On mahdollista, että rikosten vakavuus vaihtelee alueittain ja selittää rangaistustasojen alueellista vaihtelua. Toiseksi on mahdollista, että keskeinen rangaistusten tasoon vaikuttava tekijä, rangaistukseen tuomitun aiempi rikollisuus, vaihtelee alueittain ja saattaa siten selittää rangaistustasojen vaihtelua. Nämä ja muut mahdolliset legaaliset seikat on jatkotutkimuksissa otettava huomioon ennen kuin voimme olla varmoja siitä, että rangaistustasojen alueellinen vaihtelu on todellinen ilmiö tai kuinka merkittävästä ongelmasta oikeastaan on kysymys.
  • Roivainen, Outi (2002)
    Tutkielmani tarkoituksena on verrata vuosien 1889 ja 1998 rikoslain kokonaisuudistuksia ja näiden lakien seksuaalimoraalia ja siveellisyysrikoksia koskevaa puhetta. Tarkasteluni kohteena on se, miten seksuaalimoraalia ja siveellisyyttä koskeva keskustelu ja asioiden todeksitekemisen keinot ovat muuttuneet 110 vuoden aikana ja miten siinä rakennettava seksuaalisubjekti on kehittynyt ihmiskuvan yleisen muutoksen mukana. Seksuaalirikoksiksi olen määritellyt ns. selvien tapausten: raiskaus, avioliiton ulkopuolinen suhde (vanha laki) ja hyväksikäyttö, lisäksi myös siveellisyyttä loukkaavaan materiaaliin liittyvät lainkohdat. Seksuaalisuus oli ensin kirkollisten moraalisten määräysten alainen, jolloin seksuaalisuus ja sen toteuttaminen oli synnin ja hyveiden diskurssin alainen. Kirkon vallan vähentyessä sen paikan otti vähitellen valtio rikoslainsäännöksineen. Tällöin seksuaalisuus siirtyi kristillisen moraalin vallasta rationaaliseen rikosten ja niitä seuraavien rangaistusten piiriin. Seksuaalirikoslain kauan kaivattu uudistus tapahtui 1998-1999, jolloin suurilta osin hyvin vanhan rikoslain modernisoimiseksi oli tehty suuri ja aikaa vievä työ erilaisine kiistoineen. Uusi seksuaalirikoslaki on täysin sukupuolineutraali, mitä aikaisemmat lait eivät ole koskaan ainakaan kokonaisuudessaan olleet. Ensimmäisen kerran sukupuolineutraalius tuli esiin rikoslainuudistuksessa 1889, kuitenkaan sitä ei juurikaan onnistuttu toteuttamaan silloin. Sukupuolineutraalius varsinaisessa laissa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lakia koskeva keskustelu olisi ollut sukupuolineutraalia. Senpä takia haluankin keskittyä varsinaisen lakitekstin sijasta eduskunnassa ja säätyvaltiopäivillä käytyihin keskusteluihin, joiden kautta on helppo kartoittaa vallalla olevia näkemyksiä seksuaalisuudesta ja seksuaalisubjektien laadusta. Kaiken kaikkiaan varsinkin yleinen moraalikeskustelun pysyvyys ja vaativuus tulivat hyvin esiin. Vaikka rikoslaissa sairaan ja normaalin seksuaalisen käyttäytymisen rajat ovat muuttuneet suuresti tarkastelemani aikakautena, keskusteluissa käytettiin samanlaisia argumentaation keinoja faktuaalistamisstrategioiden avulla. Molempien rikoslakireformien uudistusprosessi oli pitkä ja monimutkainen erilaisine suunnitteluvaiheineen. Molemmissa rikoslaki liittyi moraaliin ja sitä kuvaavaan koodistoon, joskin uudemmassa lakikeskustelussa sen funktiota moraalisena esimerkkinä jonkin verran kyseenalaistettiin eikä haluttu ottaa sitä lainsäätämisen lähtökohdaksi. Rikoslaissa rikokset ja rangaistusseuraamukset on määritelty tarkasti, joka ei voi olla vaikuttamatta yleiseen käsitykseen oikeasta ja väärästä. Näyttääkin olevan hyvin hankalaa tehdä rikoslakiin kokonaisuutena uudistuksia, sillä tässä laissa ihmisten moraali on mitä suuremmassa määrin puntaroitavana ja määriteltävänä. Yhtenäisillä, valtion taholta määritellyillä moraalisäännöillä on edelleenkin sosiaalinen tilaus. Funktionaalisuus on kuitenkin saanut koko ajan tärkeämmän sijan rikoslaissa. Yksilöllinen moraali ja harkintakyky ovat saaneet ajan kuluessa enemmän liikkumistilaa seksuaalirikospykälien kehitystä tarkastellessa.
  • Turunen, Pirkko Liisa Aulikki (2007)
    Tutkielma käsittelee seksuaalisen väkivallan uhrien hyvää auttamista ja sen esteitä auttajan ja asiakkaan kohtaamistilanteissa. Aineisto on koottu haastattelemalla teemahaastattelun avulla kuutta seksuaalista väkivaltaa kokenutta naista ja neljää seksuaalisen väkivallan uhrien auttajaa (sosiaalityöntekijä, poliisi, lääkäri, terapeutti). Tutkimukseen osallistuneet naiset ovat ammattiauttajien tavoin asiantuntijaroolissa, jotta seksuaalisen väkivallan uhrien auttamisesta saataisiin mahdollisimman yksityiskohtaista tietoa. Seksuaalisesta väkivallasta selviytyneet naiset arvioivat auttamista niin kokemustensa kuin palvelujärjestelmien toimivuuden näkökulmasta. Haastatelluista naisista viidellä on takana onnistunut ryhmähoito, yksi käy läpi yksilöhoitoprosessia. Yhteistä naisille on, että he ovat hakeneet apua seksuaalisen väkivallan aiheuttamiin ongelmiin monista paikoista vuosien ajan. Haastatellut ammattiauttajat kohtaavat uhreja pääosin akuutissa kriisivaiheessa. Tutkimuksen avulla pyritään selvittämään, miten seksuaalisen väkivallan uhri voi tulla autetuksi suomalaisissa palvelujärjestelmissä. Tarkoitus on analysoida, mistä hyvä auttaminen seksuaalisen väkivallan uhrien kohdalla koostuu. Toisaalta on tarkoitus löytää tekijöitä, jotka ovat hyvän auttamisen esteitä auttamistilanteissa. Hyvää auttamista lähestytään asiakkaan odotusten kautta. Aineiston analysointimenetelmänä on käytetty laadullista sisällön analyysiä, jonka avulla tutkittava ilmiö on saatu käsitteelliseen muotoon niin, että johtopäätösten tekeminen on ollut mahdollista. Seksuaalisen väkivallan seurauksia tarkastellaan irtikytkeytymisen (Herman) käsitteen avulla, joka kuvaa miten uhri vaurioituu sosiaalisella, psyykkisellä ja fyysisellä tasolla. Irtikytkeytyminen sosiaalisella tasolla tarkoittaa uhrin eristäytymistä ja osittaista yhteyksien katkeamista sosiaaliseen verkostoon. Tutkimus tuo esille sen, että uhrit hakevat apua ensimmäisen kerran vasta kun on tosi kyseessä. Vaikeudet niin sosiaalisessa, psyykkisessä kuin fyysisessäkin hyvinvoinnissa pakottavat hakemaan apua. Uhrit odottavat auttamistilanteissa, että he tulevat kuulluksi, että auttajilla on riittävät ammatilliset tiedot ja taidot ja että omat tavoitteet toteutuvat. Auttajilla osa asiakkaan odotuksista jää epäselviksi. Ammattiauttajat kuulevat asiakkaan odotukset omasta ammatistaan käsin. Uhreilla kohtaaminen auttajan kanssa voi aiheuttaa sen, että alkuperäinen väkivaltakokemus tuntuu toistuvan. Nämä kokemukset muistuttavat seksuaalisen väkivallan aiheuttamia tunteita: häpeää, syyllisyyttä, luottamuksen menetystä, yhteyden katkeamista muihin ihmisiin. Palvelut voivat siis lisätä uhrien pahoinvointia. Hyvään auttamiseen ei riitä uhrin kuulluksi tuleminen (oikea suhtautuminen, yksilöllisen tilanteen huomioon ottaminen, hyvä vuorovaikutus). Tarvitaan myös ammatillisia tietoja ja taitoja, tavoitteiden toteutumista, tiettyjä ulkoisia tekijöitä sekä konkreettista apua ja tietoa. Hyvän auttamisen esteitä on löydettävissä palvelukokemusten sellaisista piirteistä, jotka tuovat mieleen seksuaalisen väkivaltakokemuksen aiheuttamia tunteita ja vahvistavat uhrin sosiaalista eristäytymistä. Keskeisinä lähteinä ovat Hermanin (1992), Rauhalan (2005), Granfeltin (1998) ja Pohjolan (1993 ja 1994) teokset.
  • Willamo, Kerttu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani tutkin ristiriitaisuutta, joka ilmenee suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan Helsingin Sanomien uutisteksteissä. Tutkielman keskeisin tutkimuskohde on ristiriita, jossa ”toisten”, rodullistettujen maahanmuuttajien tekemää, sukupuolistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa korostetaan samalla, kun omassa kulttuurissa esiintyvää, ”meidän” tekemää, kotoperäistä sukupuolistunutta väkivaltaa vähätellään ja normalisoidaan. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että tämä ristiriita todella on olemassa: ulkomaalaistaustaisten seksuaalisuutta loukkaava väkivalta tuntuu saavan paljon enemmän mediahuomiota ja sitä tunnutaan pidettävän poliittisesti keskeisempänä kysymyksenä kuin kantasuomalaisten väkivaltaista käytöstä kumppaneitaan kohtaan. Tutkielmassani tulkitsen tämän sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumisessa ilmenevän ristiriidan olevan heijastuma laajemmasta kulttuurisesta rakenteesta, josta käytän nimitystä toiseuttamissokeus. Tarkoitan sillä kulttuurin, ihmisryhmän tai muun vastaavan tahon heikkoa kykyä tunnistaa omaa toiseuttavaa ajatteluaan tai toimintaansa. Esitän tutkielmassani, että toiseuttamissokeuden ilmiö kumpuaa toiseuttamisen problematiikasta ja kulttuurisen itsereflektion puutteesta. Tutkielman päätehtävänä on tutkia miten toiseuttamissokeutta heijastava ristiriita suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan näkyy Helsingin Sanomista joulukuun 2018 ja toukokuun 2019 välisenä aikana kerätyissä tekstiaineistoissa. Tulkitsen aineistoani kahden näkökulman kautta. Ensinnäkin tarkastelen kulttuurimme syvään juurtunutta kuvaa ”toisten” kategoriaan kuuluvista vaarallisina ja uhkaavina ja tulkitsen sitä orientalististen valtarakenteiden viitekehyksessä. Nämä rakenteet vaikuttavat siihen, että rodullistettujen, orientalistiseen kuvastoon liitettyjen ”toisten” harjoittamaa sukupuolistunutta väkivaltaa korostetaan. Toiseksi tulkitsen, että julkisen ja yksityisen sfäärin voimakas erottaminen sekä yksityisen sfäärin poliittisuuden vähättely johtavat siihen, että kodin sisällä tapahtuvan, valkoiseen valtaväestöön kuuluvien tekemän väkivallan merkitystä aliarvioidaan Tutkielman metodologiana käytän laadullista sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu postkoloniaaliseen teoriaan sekä toiseuden ja erityisesti orientalismin teoriaan sekä feministiseen turvallisuudentutkimukseen. Sukupuolistunutta väkivaltaa käsitteleviä lehtikirjoituksia koskeva empiirinen analyysini antaa selviä viitteitä siitä, että “muiden” tekemiä väkivallan tekoja siedetään paljon huonommin kuin “meidän” kategoriaan rajattujen henkilöiden tekemiä, vaikka rikoksina teoissa olisi paljon samankaltaisuutta. Aineistosta nousi esiin orientalistissävytteisiä, toiseuttavaa maailmankuvaa ilmentäviä ajattelumalleja. Toisaalta aineistosta näkyi myös heikko ymmärrys sukupuolistuneen väkivallan rakenteellisuudesta. Lehtikirjoitusten valossa voi näin ollen todeta, että ajatusmallit ”toisista” heijastivat samalla myös tiettyjä ajatusmalleja ”itsestä” ja ilmensivät toiseuttamissokeutta ja kulttuurisen itsereflektion puutetta. Lisäksi aineiston perusteella ”toisten” tekemää sukupuolistunutta väkivaltaa pidetään poliittisesti tärkeänä kysymyksenä, joka voi saada aikaan suorastaan yhteiskunnallisen kriisitilan. Toiseuttamissokeuden teoreettisen käsitteen sekä sitä soveltavan ja esimerkillistävän empiirisen analyysin avulla tutkielma auttaa ymmärtämään ja purkamaan vallitsevia, syvään juurtuneita, globaaleja sukupuoleen ja rodullisuuteen liittyviä valta-asetelmia. Tutkielma tuo näkyväksi sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumiseen liittyvän ristiriidan ja kritisoi siihen liittyvää kaksinaismoralismia. Työ luo myös toisettamissokeuden nimeämisen kautta uutta käsitteistöä ristiriitaisuuksien ymmärtämiseksi ja kritisoimiseksi. Tutkielmani on puheenvuoro sen puolesta, että kyky esittää kriittisiä kysymyksiä omassa kulttuurissa vallitsevia, kyseenalaistamattomina pidettyjä normatiivisia ajatustottumuksia ja ristiriitaisuuksia kohtaan vahvistuisi.
  • Loikkanen, Laura (2005)
    Tutkimuksen aiheena on analysoida miten raiskaus voi toimia joukkotuhonnan keinona. Lähtökohtana on, että raiskauksella on seurauksia, ja joukkotuhonta tapahtuu näiden seurausten kautta. Raiskauksen seurauksien analyysin pohjana on Yleissopimuksen joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi toinen artikla. Raiskauksen seuraukset on jaoteltu fyysisiin ja psyykkisiin seurauksiin yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Tutkimus hyödyntää feminististä näkökulmaa tuodakseen esiin käsitteitä kuten sosiaalinen sukupuoli, identiteetti ja etnisyys, jotka ovat oleellisia joukkotuhonnan ja joukkotuhontaraiskauksen ymmärtämiselle, mutta jotka perinteiset kansainvälisen politiikan teoriat jättävät huomiotta. Sen sijaan, että raiskausta pidettäisiin uhrin kunnian loukkauksena, feministisen käsityksen mukaan raiskaus ymmärretään seksuaaliseksi väkivaltarikokseksi, joka voi aiheuttaa vakavia fyysisiä ja henkisiä vammoja uhrille ja jolla voi myös olla vakavia yhteiskunnallisia seurauksia. Joukkotuhonta toimii kontekstina joukkotuhontaraiskaukselle perinteisen teoreettisen viitekehyksen sijasta. Raiskauksen todettiin täyttävän selvimmin Joukkotuhontakonvention toisen artiklan provisio (b):n (vaikean ruumiillisen tai henkisen vamman aiheuttaminen) vaatimukset, mutta raiskaus voi myös täyttää muiden provisioiden kriteerit. Provisio (a):n (ryhmän jäsenten surmaaminen) kriteerit täyttyvät jos uhri kuolee raiskauksen seurauksena. Provisio (c):n (tahallinen sellaisten elinehtojen asettaminen, joiden tarkoituksena on ryhmän fyysinen hävittäminen) kriteerit täyttyvät raiskauksen aiheuttaessa vakavia fyysisiä (ml. suvunjatkamiseen liittyviä) vammoja. Provisio (d):n (syntyvyyden ehkäisemiseen tähtääviin toimenpiteisiin ryhtyminen) kriteerit täyttyvät uhrin kuoleman ja fyysisten ja/tai henkisten vammojen kautta ja myös yhteiskunnallisen reaktion kautta. Tähän voi liittyä uhrin hylkääminen tai ryhmän ulkopuolelle sulkeminen. Provisio (e):n (lasten siirtäminen pakolla ryhmästä toiseen) kriteerit täytyvät, jos uhri pakkoavioliiton kautta synnyttää toiseen etniseen ryhmään kuuluvia lapsia, tai pakkoraskauden ja -äitiyden kautta. Joukkotuhontaraiskauksia tulee analysoida situationaalisessa kontekstissa, jotta erikoisintentio, dolus specialis, voidaan määrittää. Joukkotuhontaraiskauksen kulttuurisen kontekstin analysointi on tarpeen yhteiskunnallisen reaktion ymmärtämiseksi. Joukkotuhonnallisessa kontekstissa tapahtuva raiskaus ilman erikoisintentiota ei ole joukkotuhontaa.
  • Vainikka-Howard, Erja (Helsingin yliopisto, 2017)
    Talvella 2015–2016 kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita saapui Suomeen Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Afganistanin kriisialueilta. Suuri osa heistä oli nuoria muslimimiehiä. Tulijoiden määrä oli Suomen oloissa poikkeuksellisen suuri ja aiheesta nousi vilkas keskustelu lehdistössä. Osa keskustelijoista näki maahantulijat erityisesti suomalaisille naisille vaarallisina. Tämän tutkielman tutkimuskysymys on: miten asiantuntijat puhuivat maahanmuuttajista ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta ajanjaksolla 15.10.2015–15.3.2016? Tutkielmassa on tarkasteltu asiantuntijoiden puheenvuoroja aiheesta kahden sanomalehden palstoilla. Tutkimusaineisto muodostui yhteensä 92:sta Helsingin Sanomien ja Etelä-Suomen Sanomien palstoilla julkaistusta lehtiartikkelista. Tutkielman viitekehys on feministinen. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on tarkasteltu ihmisoikeuksien loukkauksena ja yksittäisiä tekoja laajempana pyrkimyksenä ylläpitää sukupuolten välisiä yhteiskunnallisia järjestyksiä. Työ on tehty fenomenografista tutkimusotetta hyväksi käyttäen. Fenomenografia mahdollistaa erilaisten käsitysten tarkastelun samanarvoisina. Tutkimusaineistosta löytyneistä asiantuntijoiden puheenvuoroista on muodostettu alakategorioita, ja näistä edelleen kattavampia kuvauskategorioita. Lähestymistapa on aineistolähtöinen. Asiantuntijoiden esittämistä käsityksistä on aluksi muodostettu kaksi ryhmää: yksilön näkökulmaan sekä yhteiskunnan ja kulttuurin näkökulmaan keskittyvät käsitykset. Yksilön näkökulmasta esitetyt puheenvuorot on jaettu asiantuntijaan, uhriin ja tekijään keskittyviin käsityksiin. Asiantuntijakäsitykset kulttuurin ja yhteiskunnan näkökulmasta jakautuvat yhtäältä osapuolten taustakulttuureja koskeviin käsityksiin ja toisaalta yhteiskunnan väkivaltaan puuttumisen keinoja koskeviin käsityksiin. Yhteiskunnan keinoina väkivaltaan puuttumiseksi nähtiin tekijöihin kohdistuvat rangaistukset ja valvonta, väkivallan ennaltaehkäisy ja yhteistyö maahanmuuttajien kanssa sekä uhreille tarjottava apu. Sukupuolinen ahdistelu ja väkivalta on liitetty keskusteluun naisten asemasta julkisessa tilassa. Asiantuntijat käyttivät heillä olevaa diskursiivista valtaa ylläpitämään olemassa olevaa sukupuolijärjestystä ja yhtenäisen sukupuoli-identiteetin ideaa. Myös asiantuntijan oman roolin tarkastelu on ollut näkyvässä osassa asiantuntijoiden puheenvuoroissa.