Browsing by Subject "sekulaari"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Alarto, Aura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Postsekulaari on noussut 2000-luvulla eri tieteenaloilla merkittäväksi tavaksi käsitteellistää tämän hetken uskonnollisuuteen ja uskontojen tutkimukseen sekä uskonnon ja yhteiskunnan suhteeseen liittyviä ilmiöitä. Keskustelu postsekulaarista paikantuu osaksi sekularisaatioteoriaan kriittisesti suhtautuvan tutkimuksen kenttää. Tutkielman hypoteesi on, että laajasta käytöstä huolimatta käsitteen määritelmästä ei uskontososiologisesti orientoituneessa tutkimuksessa vallitse yksimielisyyttä ja teorianmuodostuksen kenttää vaivaa jäsentymättömyys. Tutkielmassa selvitetään, miten postsekulaari määritellään uskontososiologisessa tutkimuksessa ja millä tavoin postsekulaaria käytetään täydentämään tai kritisoimaan sekularisaatioteoriaa. Analysoitava aineisto koostuu ajankohtaisesta uskontososiologisesti orientoituneesta tutkimuksesta. Analysoitavina ovat Jürgen Habermasin, Michele Dillonin, Kim Knottin, Justin Beaumontin ja Sarah Bracken postsekulaaritekstit. Lisäksi tarkastellaan Åbo Akademin huippuyksikön Post-Secular Society and Religious Landscape in Finland -tutkimusprojektin pääjulkaisuja. Tutkielmassa aineisto analysoidaan systemaattisesti neljän kysymyksen kautta: miten postsekulaarin käsite määritellään, mikä on sen suhde lähikäsitteisiin, miten käsite suhteutetaan sekularisaatioteoriaan sekä miten sen relevanssi perustellaan. Tuloksena esitetään, että uskontososiologinen postsekulaarikeskustelu on jaettavissa viiteen näkökulmaan: 1) postsekulaari sekulaarien toimijoiden itseymmärryksen muutoksena, 2) postsekulaari uskontojen sekularisoitumisena, 3) postsekulaari uskontojen kasvavana julkisuutena, 4) postsekulaari uskonnon ja sekulaarin välisenä sumentumisena ja 5) postsekulaari modernina uskonnollisuuden muotona. Analyysin perusteella todetaan, että uskontososiologisessa postsekulaarikeskustelussa pyritään kohti aiempaa empiirisesti selitysvoimaisempaa postsekulaarin määritelmää, mutta myös empiirisessä postsekulaaritutkimuksessa on kaikuja normatiivisista näkemyksistä, eikä eroa tehdä riittävän selväksi. Lisäksi postsekulaari nähdään analysoidussa tutkimuksessa lähtökohtaisesti toivottavana kehityksenä ja kriittiset huomiot postsekulaarista koskevat lähes yksinomaan käsitteen käyttökelpoisuutta. Tutkielmassa osoitetaankin, että tyypillinen tapa jäsentää postsekulaarikeskustelua jaottelemalla se normatiivisesti ja empiirisesti orientoituneeseen tutkimukseen on riittämätön. Postsekulaarikeskustelussa nostetaan esiin tärkeitä kysymyksiä uskonnon roolista nyky-yhteiskunnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa sekä uskonnon ja sekulaarin välisistä rajoista. Käsitteen laajalle versovat merkitykset ja epätarkka määrittely tekevät kuitenkin niin käsitteen teoreettisen selitysvoiman kuin analyyttisen käyttöarvonkin kyseenalaiseksi.
  • Hannikainen, Pietari (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimus käsittelee Yleisradion TV2:n Pikku Kakkonen-lastenohjelmassa ilmeneviä tapoja käsitellä spiritualiteettiin liittyviä aiheita, jotka ovat sukua uskonnollisille ilmiöille. Tutkimuksen teoriataustassa spiritualiteetin alue jäsennetään käsittämään institutionaalisen, humanistisen, ja yliluonnollisen spiritualiteetin, joista viimeksi mainittuun tämä tutkimus keskittyy. Tutkimuksen kohteena on Pikku Kakkosen sisältö vuosina 2013 ja 2014. Tarkastelussa olevista 58:sta Pikku Kakkosen ohjelmasarjasta tutkimuksen varsinaiseksi aineistoksi valikoitui 21 ohjelmasarjaan kuuluvia ohjelmia ja niiden lisäksi ohjelman juonto-osuuksia, jotka sisälsivät kannanottoja yliluonnollisen spiritualiteetin alueeseen. Aineisto jäsennettiin kolmeen kategoriaan: vuodenaikojen juhlaperinteet; kansanusko, magia ja noituus, sekä jumalasuhde. Näitä kategorioita alaluokkineen analysoitiin neljässä tutkimusluvussa sisällönanalyysin avulla. Tutkimus toi esille, että Pikku Kakkonen sisältää monenlaisia kannanottoja yliluonnollisen spirtualiteetin alueeseen. Ensinnäkin Pikku Kakkonen ylläpitää ja rakentaa sekulaareja vuodenaikojen juhlaperinteitä ja niihin liittyviä mytologioita, kuten myyttiä joulupukista. Toiseksi Pikku Kakkonen edistää suomalaisen ja eurooppalaisen kansanperinteen ja siihen liittyvän uskomusperinteen esittämistä lapsille. Tähän ja moderniin satufantasiaan liittyen Pikku Kakkosen useat ohjelmat toistavat satuperinteeseen liittyvää spirituaalisen initiaation kaavaa. Kolmanneksi Pikku Kakkosen ohjelmissa näytti esiintyvän jonkin verran transtekstuaalisia viittauksia populaarikulttuurissa suosittuihin uuspakanuutta käsitteleviin ohjelmiin ja niiden teemoihin, kuten noituuden esittämiseen naisellisen voimaantumisen lähteenä. Neljänneksi Lauran tähti -ohjelman todettiin käsittelevän lapsen jumalasuhdetta uususkonnollisuudelle tai –henkisyydelle tyypilliseen tapaan, erillään institutionaalisesta spiritualiteetista. Tulosten perusteella todettiin, että yliluonnollisen spiritualiteetin näkökulmasta Pikku Kakkosen suhde uskontoa lähellä oleviin ilmiöihin on jossain määrin problemaattinen. Ohjelman todettiin toistavan kulttuurisesti muotoutuneita tapoja suhtautua spirituaalisiin kysymyksiin. Niiden juuret palautuvat sellaisiin paradigmoihin lasten kognitiivisesta kehityksestä, joiden perusteluja voidaan perustellusti kyseenalaistaa uudempien tieteellisten tutkimusten valossa. Ohjelmassa esitetyt näkemykset elämän yliluonnollisesta dimensiosta ovat meko yksipuolisia ja painottuvat kansanuskoon ja animatistiseen spiritualiteettiin, vaikkakin monessa tapauksessa ilmeisen tahattomasti luoden samalla tilan länsimaisessa kultturissa voimistuneille uususkonnollisuuden vaikutteille.