Browsing by Subject "semiotiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 50
  • Honkaranta, Petra (1999)
    Tämän pro gradu-tutkielman aiheeksi on valittu ns. Sonera-jupakka, joka ajoittui vuodenvaihteeseen 1998 - 99. Kohu jupakasta syntyi, kun kävi ilmi, että Soneran pääjohtaja Pekka Vennamo oli merkinnyt itselleen ja perheelleen osakkeita yli aiemmin sovitun määrän valtionyhtiö Soneran yksityistämis-prosessin yhteydessä. Jupakan seurauksena sekä liikenneministeri Matti Aura että Soneran pääjohtaja Pekka Vennamo jättivät silloiset tehtävänsä. Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten liikenneministeri Matti Auraa (kok) ja Soneran pääjohtaja Pekka Vennamoa kuvattiin sanomalehdistössä jupakan yhteydessä. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on, millaisia tarinoita Aurasta ja Vennamosta sanomalehdistössä kerrottiin. Hahmottelen tutkielmassani Sonera-jupakan talouspoliittiseksi ja poliittiseksi kriisiksi. Tästä syystä tutkimusaineistonani ovat sitoutumattomat talouslehdet (Kauppalehti ja Talous-Sanomat) sekä sitoutuneet kolmen suurimman puolueen pää-äänenkannattajat (kokoomuksen Nykypäivä, keskustapuolueen Suomenmaa ja sosiaalidemokraattisen puolueen Demari). Tutkimusaineisto koostuu näissä viidessä sanomalehdessä olleista Sonera-jupakkaan liittyneistä lehtikirjoituksista. Sovellan tutkielmassa semioottista analyysia. Tutkimusmenetelmänä on A. J. Greimasin aktanttimallia. Aktanttimallia täydennän käyttämällä dramaturgista analyysia. Tutkimustuloksista käy ilmi ne erot, joita eri lehtien välisessä uutisoinnissa Sonera-jupakan osalta ilmeni. Liikenneministeri Matti Aura sai uutisoinnissa keskeisemmän aseman kuin pääjohtaja Pekka Vennamo. Tutkimustulokset osoittivat mm. että puoluelehtien uutisointi on tiukasti sidoksissa vallitsevaan hallituksen ja opposition väliseen vastakkainasetteluun. Talouslehdet uutisoivat tutkimusaiheista eri asetelman pohjalta kuin puoluelehdet. Tutkimustuloksia tarkastelen mm. mediarutiinien näkökulmasta. Tärkeimpinä tietolähteinä ovat olleet A. J. Greimasin teos Sémantique structurale, Ismo Silvon väitöskirja (1988) ja Tuomo Mörän väitöskirja (1999
  • Hirvonen, Noora (Helsingfors universitet, 2016)
    This thesis is a study of film costumes in The Great Gatsby movies. Earlier research has shown that film costumes have many meanings. They carry the story forward, build the characters and act as visual elements. A costume designer collaborates with other professionals such as a director and a scenographer to create the meanings of the film costumes. According to a movie research theory, there are four concepts of time in cinema: the time of the narrative, the time when the text that the film is based on was written or published, the time when the movie was completed and the audience ºs time. The research aims to describe how the 1920s (the time of the narrative and its writing) fashion is interpreted in two different remakes of The Great Gatsby. The objective of this thesis is also to analyse how the times when the movies have been made effect costumes. I analysed the sign language of the film costume in these two remakes using the semiotic and the aesthetic method. The primary data consisted of The Great Gatsby movies from 1974 and 2013 as well as F. Scott Fitzgerald ºs novel by the same title from the year 1925. As secondary data I used articles in which the movie creators were interviewed, and film reviews. In this thesis, the leading lady Daisy's costumes were analysed in three different scenes applying fashion photograph analysis and Henry Bacon's model of four motivations. In The Great Gatsby movies, the time of making the film is manifested especially in looseness or tightness of the costumes and their shape. Also in the accessories, hair and makeup you can see traces of the time when the movie was made. There were elements both the time of the story and the time when the movie was made. Film costumes are compromises between the fashion of the time of the narrative and the film's creation. The visual hints need to be subtle enough to make the costume believable in portraying the time of the story but new enough to be interesting to the audience. It is more important to create the feeling of the time of the narrative than to copy the fashion exactly. A movie's creators construct film costume, so ultimately it represents their style.
  • Ollikainen, Mirkka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Gradun aiheena oli tutkia Gold and Green foods Oy:n Instagram –kuvien visuaalisia brändielementtejä semioottisen kuva-analyysin avulla muuttuneessa sosiaalisen median ympäristössä. Tutkielman tavoitteena oli ymmärtää yritystilin julkaisemia kuvia syvällisesti ja löytää Instagramissa tykätyistä kuvista brändiin viittaavia visuaalisia elementtejä. Tutkimuksen aineisto koostui Gold and Green foods Oy:n julkaisemista Instagram –kuvista, joiden engagement rate -arvo oli korkea. Kuvat analysoitiin semioottisin menetelmin käyttäen apua interpersoonalista metafunktiota, tekstuaalista metafunktiota, sekä konnotatiivista lähestymistapaa. Tutkimuksen teoreettinen tausta nojaa bränditeoriaan, markkinointiviestintään sekä erityisesti semiotiikkaan. Tutkimus alkoi käsillä olevan aiheen ja kohdeyrityksen esittelyllä, jonka jälkeen käsiteltiin tutkimukseen liittyvä teoreettinen tausta. Teoriaosuudessa käsiteltiin bränditeoriaa, markkinointiviestintää sosiaalisen median kontekstissa sekä semiotiikkaa tieteenalana ja teoriana. Tämän jälkeen esitettiin tutkimuksen lähtökohdat sekä aineiston analyysimetodit. Analyysiosassa suoritettiin aineiston lähiluku sekä muut semioottiset analyysit. Analyysien jälkeen havaittiin, että kuvien sisällössä toistuvat tietyt kuvakulmat, konnotaatiot ja värimaailma. Selkeitä brändiin liittyviä visuaalisia elementtejä puolestaan oli vähän. Tutkimuksen kuva-analyysin tuloksista kävi ilmi, että aineistoon valituissa kuvissa oli hyvin vähän selkeitä brändiin viittaavia visuaalisia elementtejä, kuten logoja, iskulauseita tai graafisia valintoja. Värien käyttö oli aineistossa yleisin brändiin viittaava elementti. Tutkimuksen tulokset ovat semioottisen kuvantutkimuksen perinteen mukaisesti subjektiivisia, sillä tutkijan oman tietopohjan ja taustan vaikutusta tuloksiin ei voida kiistää. Tulevissa tutkimuksissa kvalitatiivisen ja semioottisen tutkimuksen rinnalle voidaan ottaa numeerista dataa tuovaa kvantitatiivista tutkimusperinnettä.
  • Ylitalo, Soile (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa analysoidaan lasten fantasiakirjallisuuden nimistöä ja sitä, miten nimistö tukee teosten fiktiivisiä maailmoja. Tutkielman aineistona on J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi (1997) sekä Philip Pullmanin Kultainen kompassi (1995). Tutkielman argumenttina on, että teosten erilaiset fiktiiviset maailmat edellyttävät nimiltä erilaisia funktioita. Tutkielman teoreettisena pohjana käytetään onomastisia funktioita sekä semiotiikkaa. Nimistöä arvioidaan esimerkkien avulla ja samalla esitetään teosten kokonaistulkintaan pohjaten, minkälaisia funktioita nimillä on. Tutkielmassa käytettävät nimien funktiot ovat identifioiva funktio, sosiaalinen funktio, affektiivinen funktio, fiktionalisoiva funktio, kuvaileva funktio sekä lokalisoiva funktio. Funktioiden lisäksi tutkielmassa analysoidaan nimien semioottisia ominaisuuksia sekä fiktiivisiä maailmoja semioottisina piireinä. Tutkimuksen kohteeksi valitut romaanit edustavat lasten- ja nuortenfantasiaa. Tutkielmassa analysoidaan näinollen myös sitä, miten nimet tukevat aineistona olevien teosten erilaisia, enemmän ja vähemmän fantastisia maailmoja. Vertailun perusteella vaikuttaa siltä, että keksityt, fiktiiviset nimet tukevat taianomaista maailmaa, kun taas autenttisilta kuulostavat nimet tukevat sitä fiktiivistä maailmaa, joka muistuttaa todellista maailmaa. Keksityillä nimillä kuvaileva funktio oli myös vallitsevampi kuin autenttisilta kuulostavilla nimillä. Teosten fantasian taso sekä fiktiivisen maailman rakentamisen tyyli vaikuttaa paljon siihen, millaisia nimiä teoksissa on. Taianomaisessa maailmassa nimien luominen on vapaampaa kuin todellista maailmaa mukailevassa maailmassa, mikä vaikuttaa nimien kuvailevuuteen. Keksityt nimet myös lokalisoituvat ilmeisemmin taianomaiseen maailmaan, koska niillä on yhtymäkohtia taianomaisen maailman semioottiseen piiriin.
  • Vuorinen, Marja (2002)
    1800-luvun jälkipuolen yhteiskuntakehitys - modemisaatio, demokratisoituminen, kansakunnaksi rakentuminen - on näytelmä, jossa vanha eliitti, aateli on saanut esittää pääroistoa, kun taas uudella aatelittomalla, kansallisella, demokraattisella eliitillä on ollut edistyksellisen sankarin osa. Käsillä oleva työ on yritys purkaa tätä myyttiä. Lähtökohtana on oletus, että yhteiskuntaa muokkaavat voimat tulivat ensisijassa ideologian ulkopuolelta, ja kehityksen ideologiseksi moottoriksi ilmoittautunut ryhmä vain hyödynsi valmista tilannetta. Tutkimuksen kohteena on uuden ja vanhan eliitin ideologinen konflikti 1800-luvun jälkipuoliskolla. Massamitassa levitetty painettu sana (lehdistö, tieto- ja kaunokirjallisuus) synnytti tuolloin uuden yhteiskunnallisen vallan foorumin. Sen toimijoista pääosa oli uuden eliitin miehiä, joilla siten oli määrittelijän monopoli myös itseään koskevissa asioissa. Identiteettiään rakentaessaan uusi eliitti otti käyttöön negatiivisen identifikaation: se tuotti kilpailijastaan aatelista viholliskuvan, josta tuli myös demokratian itseymmärryksen vastakuva. Tutkimuksen metodikehyksen muodostavat diskurssiteoria -oletus siitä, etteivät verbaaliset kuittuurituotteet ainoastaan heijasta, vaan myös muokkaavat ja muuttavat yhteisön ajattelutapoja - sekä merkkejä ja merkityksiä tutkiva semioottinen lähestymistapa. Käytössä on lotmanilaisen kulttuurisemiotiikan hegemoniakilpailun strategioita kuvaileva terrnistö (teksti, nonteksti, antiteksti, negaatioteksti). Lähteenä on käytetty 1800-luvun suomalaista kaunokirjallisuutta, moniaineksista tekstityyppiä, josta on saatavissa esiin laajin merkityksiä kantavien inhimillisen elämän piirteiden kirjo. Aateluuden semiotiikka osoittautuu vallan semiotiikaksi. Se jäsentyy kuuden viitekehyksen ympärille. 'Soturin' arkaainen viitekehys viittaa suoraan, henkilökohtaiseen, "weberiläiseen" vahvemman valtaan. Järjestäytyneen yhteiskunnan hierarkioihin viittaava'virka/virkamies'taas on institutionalisoituneen vallan kuva. 'Kartano' viittaa esiteollisen ajan merkittävimmän omaisuustyypin kautta vanhentuneeseen taloudelliseen valtaan, 'suku' privaatissa välittyviin vallan lähteisiin, taloudelliseen, kulttuuriseen ja sosiaaliseen pääomaan. 'Sosiaalinen näyttämö'toimii diffuusin, vaikutusvaltaan perustuvan vallan tyypin foorumina, ja'aatelisen yksilön' viitekehykseen sisältyvät yksilötason vaikutusvaltaa rakentavat ominaisuudet. Aatelismiehen ideaalityypit (upseeri, virkamies, hovimies, maanviljelijä, moderni professionaali, yrittäjä, " luuseri", työmies) kuvittavat aatelismiehelle modemisaation paineessa tarjolla olevia konservatiivisia ja edistyksellisiä reagointimalleja. Populaarit demokratiateemat taas jäsentävät uuden eliitin oikeaoppista, poliittisesti korrektia asennoitumista valtaan ja yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. 1800-luvun jälkipuolen uuden eliitin rakentama kuva edeltäjästään "luonnollisen" kehityksen aktiivisena jarruna on sekä vallanvaihtoa oikeuttavaa edistyksen retoriikkaa että tarkoitushakuista viholliskuvalla politikointia. Yksittäistapauksenakin se kertoo jotakin myös näistä ilmiöistä yleensä.
  • Kallioinen, Ossi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän pro gradu -työn tutkimuskohteena on Heikki Aaltoilan (1905–1992) säveltämä Akselin ja Elinan häävalssi Väinö Linnan romaanitrilogiaan perustuvissa Täällä Pohjantähden alla -elokuvissa (ohj. Edvin Laine 1968; ohj. Timo Koivusalo 2009/2010). Tutkimus rajautuu elokuvakohtauksiin, joissa Akselin ja Elinan häävalssi tai sen katkelmat soivat. Kuuntelemalla elokuvissa esitettyjä häävalssin katkelmia ja vertaamalla niitä saatavilla olevaan nuotti- ja äänitemateriaaliin muodostuu pro gradun tutkimuskysymys: mikä on Akselin ja Elinan häävalssin funktio ja millaisia semioottisia koodeja valssiin liittyy Täällä Pohjantähden alla -elokuvaversioissa? Tutkimuksen metodi on kvalitatiivinen, ja se kuuluu elokuvamusiikintutkimuksen alueelle. Keskeisimpinä taustateoreetikkoina ovat muun muassa Philip Tagg, Zofia Lissa, Michel Chion ja Claudia Gorbman. Kotimaisista tutkijoista Anu Juva on kehitellyt elokuvamusiikin funktioanalyysin edellä mainittujen tutkijoiden innoittamana. Tässä tutkimuksessa avataan Akselin ja Elinan häävalssin elokuvakerronalliset funktiot audiovisuaalisen analyysin ja taustahaastattelujen keinoin. Edvin Laineen ohjamassa Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin ja Elinan häävalssi kuuluu vain elokuvakohtauksissa, jotka sivuavat Akselin ja Elinan elämää. Sävelmä noudattaa elokuvassa selkeästi johtoaiheideaa. Häävalssin sävelet liittävät Akselin ja Elinan yhteen syventäen heidän yhteenkuuluvuuttaan. Jokainen katkelma on tempoltaan erilainen. Tempo luo tunnelmaa, antaa jokaiselle kohtaukselle ajallisen keston ja rytmittää kerrontaa. Timo Koivusalon ohjaamassa Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin ja Elinan häävalssi kuullaan Jaakko Kuusiston sovittamana versiona. Sävelmä on sovitettu isolle orkesterille vivahteikkaiden soinnutus- ja soitinnusvariaatioiden keinoin. Häävalssi kuullaan Akselin ja Elinan häätilaisuudesta alkaen, erilaisina variaatioina ja keskeytyksettä, esikoisen kastetilaisuuteen asti. Sen jälkeen sitä ei kuulla enää koko elokuvassa. Sävelmä on toteuttanut funktionsa elokuvan kerronnassa. Akselin ja Elinan häävalssin merkitys on kasvutarinassa: nimihenkilöiden kasvutarina elokuvan tarinasisällössä on liitetty sävelmään. Sävelmän saama vastaanotto vuosikymmenten aikana puolestaan kertoo sen oman kasvu- tai menestystarinan. Kenties siitä syystä sävellys omaa semiotiikan kolme keskeistä merkkifunktiota: Akselin ja Elinan häävalssista on tullut kulttuurissamme ikoni, indeksi ja symboli.
  • Suhonen, Eeva-Kaisa (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan terveysvaikutteisten elintarvikkeiden aikakauslehtimainontaa ET-lehdessä ja Annassa vuosina 1996-2001. Mainokset toimivat tutkielmassa kulttuurisina teksteinä, joiden avulla pyritään pohtimaan niitä käsityksiä ja arvostuksia, joita yhteiskunnassa tällä hetkellä liitetään terveellisyyteen, ihmiskuvaan ja terveellisinä pidettyihin elämäntapoihin. Funktionaalisilla elintarvikkeilla tarkoitetaan elintarvikkeita, joita on teknisesti muunneltu siten, että niillä on tieteellisesti todistettu positiivinen vaikutus terveyteen. Tunnetuimpia funktionaalisia elintarvikkeita ovat tällä hetkellä mm. Raision Benecol-margariini ja Gefilus-maitotuotteet. Täsmällistä määritelmää terveysvaikutteisille elintarvikkeille ei kuitenkaan vielä ole, vaan funktionaaliset elintarvikkeet asettuvat ruoan ja lääkkeen välimaastoon sijoittuvalle harmaalle alueelle. Lähdekirjallisuutena tutkimuksessa on käytetty funktionaalisia elintarvikkeita, kulutusta, mainontaa ja semiotiikkaa käsittelevää kirjallisuutta. Keskeisenä lähteenä on ollut Mari Nivan ja Mikko Jauhon (1999) tutkimus funktionaalisten elintarvikkeiden saamasta vastaanotosta. Menetelmällisesti tärkeä teos on ollut William Leissin, Stephen Klinen ja Sut Jhallyn (1986) teos Social Communication in Advertising, jossa mainontaa tutkitaan yhteiskunnan kulutusta heijastavana instituutiona. Leiss ym. esittelevät teoksessaan neljä mainosmuotoa (tuoteinformaatiomainos, tuotemielikuvamainos, personoitu mainos ja elämäntyylimainos), joiden avulla he tarkastelevat eri aikakausille tyypillistä aikakauslehtimainontaa. Tutkielman empiirisen osan muodostaa yhteensä 197 mainoksen tarkastelu. Määritelmien vaihtelevuudesta johtuen tutkimusotoksen mainokset on jaettu varsinaisiin funktionaalisiin elintarvikkeisiin ja terveysvaikutteisina markkinoitaviin elintarvikkeisiin. Samalla tutkimuksessa pyritään osoittamaan, kuinka terveysvaikutteisuus on yhä tärkeämpi markkinointikeino myös tavallisten elintarvikkeiden mainonnassa. Tutkielman empiriaosuuden ensimmäisessä vaiheessa mainokset on luokiteltu Leissin ym. kuvaamiin mainosmuotoihin. Luokittelun tuloksena syntynyt tuotemielikuvamainosten vuosittainen suuri osuus osoittaa mielikuvallisten tekijöiden olevan yhä keskeisempi tekijä ruoan mainonnassa nyky-yhteiskunnassa. Tutkielman empiriaosuuden toisessa vaiheessa sisällönanalyysin pohjalta on valittu kymmenen mainosta semioottiseen analyysiin. Mainosten semioottisessa tulkinnassa keskitytään siihen, kuinka mainonnassa rakennetaan merkityksiä mm. luonnollisuudesta, terveellisyydestä, pelastuksesta ja ihannoidusta elämäntavasta. Semioottisen analyysin toisessa vaiheessa tarkastellaan terveysvaikutteisina markkinoitavien elintarvikkeiden mainoksista löytyviä myyttejä. Myyteillä tarkoitetaan tässä yhteydessä vallalla olevia ja oikeina pidettyjä ravintoa, terveyttä ja yksilöä koskevia käsityksiä ja ymmärtämisen tapoja yhteiskunnassamme. Tärkeimmiksi aineistosta nousseiksi myyteiksi muodostuivat käsitykset 1) hyvästä elämästä, 2) tieteestä, 3) kotimaisuudesta ja 4) pelastuksesta. Tutkielman lopussa empirian pohjalta syntyneitä tuloksia tarkastellaan yhteiskunnan medikalisoitumisen ja yksilöllisen elämänhallinnan näkökulmasta. Medikalisaatiolla tarkoitetaan tässä yhä useampien elämänalueiden lääketieteellistymistä yhteiskunnassamme. Mainoksissa toistuvat mielikuvat kertovat omalta osaltaan myös yhteiskunnassa ihannoiduista yksilöllisen menestyksen ja tehokkuuden arvoympäristöstä.
  • Mölsä, Pekka (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan digitaalisen valokuvauksen käsitettä. Tavoitteena on selvittää miten digikuvauksen käsite on muodostunut. Tämä on johtanut tutkimaan visuaalisen havainnoinnin muutosta. Tutkimusaineistona on valokuvausalan tutkimuksia ja väitöskirjoja. Tutkimusmenetelmänä on käytetty Foucaultin tiedon arkeologian mallia ja systemaattista käsiteanalyysiä. Tutkimukseni jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsittelen digikuvauksen arkeologiaa ja kehitysvaiheita. Toisessa osassa analysoin digikuvauksesta käytyä keskustelua. Kolmannessa osassa teen ontologista synteesiä digikuvauksesta käydyn keskustelun pohjalta mm. informaatioteorian valossa. Valokuvaus on viimeisten kymmenen vuoden aikana muuttunut digitaaliseksi. William T. Mitchell oli ensimmäisiä tutkijoita, joka käynnisti keskustelun valokuvauksen kuolemasta. Hänen mukaansa digitaalinen valokuvaus ei ole valokuvausta. Lev Manovich esitti puolestaan, että digitaalinen valokuvaus ei merkitse valokuvauksen kuolemaa, vaan jatkumoa uutena mediana. Alan tutkijoiden parissa nousi keskustelu siitä, mitä on valokuvaus valokuvauksen jälkeen. Vuoden 2000 jälkeen digikuvaus on nopeasti kasvanut. Käsitteenä valokuvaus ei ole kuitenkaan kuollut. Vaikka perinteiset kamerat on korvattu digikameroilla, digitaalista valokuvausta ei ole selkeästi määritelty. Tutkimuksessani halusin selvittää onko valokuvaus muuttunut niin paljon, että meidän pitäisi löytää uudet määritelmät kuvaamaan digitaalista valokuvausta. Ne tutkijat jotka uskovat valokuvauksen kuolemaan esittävät painavimpana argumenttinaan sen, että valokuvauksen totuus on menetetty. Digitaaliseen valokuvaan ei voi uskoa kuten filmille kuvattuun perinteiseen valokuvaan. Valokuvaan (photograph – valon piirtämä) on liitetty totuusarvo automaattisesti käsin koskettamatta syntyneestä kuvasta. Silti valokuvaa on jo sen syntyhistoriasta alkaen manipuloitu ja korjailtu. Digitaalinen valokuvaus mahdollistanut helpon tietokoneella tapahtuvan kuvankäsittelyn ja murtanut käsitteen valokuvan totuudesta. Itse valokuvan totuus ei näytä muuttuneen, vaan digitaalisen kuvan muokkaus ja käyttö uusissa medioissa. Semioottisesti tarkastellen valokuvaa pidetään valon aikaansaamana indeksinä kohteestaan. Tällä perustellaan perinteisen valokuvan totuusarvoa. Eikö myös digitaalinen valokuva ole valon avulla tuotettu kuva kohteestaan? Mikä ero on filmille ja digitaalisen kameran kuvakennolle piirtyneellä kuvalla? Antiikin filosofit näkivät, että visuaalinen havainto teki ihmisestä autonomisen subjektin. Renessanssin koittaessa Albertin ikkuna teki hänestä oman ympäristönsä rakentajan. Valistusajalla camera obscura tarkasteli ihmistä elävänä objektina. Teollisen massatuotannon nousun aikana syntynyt valokuvaus vieraannutti kohteensa kuolleeksi tutkimusnäytteeksi. Informaatioaikakauden tuotteena syntynyt digikuvaus on herättänyt ihmisen takaisin oman havaintonsa subjektiksi. Informaatioteoreettisista lähtökohdista digitaalisen valokuvan totuutta haetaan sen sisältämästä tiedosta. Tieto on tulkinnan tulosta. Perinteinen valokuva on informaatiota siinä kuin digitaalinenkin valokuva. Informaatio ei kuitenkaan ota kantaa kuvan sisältämään tietoon tai totuusarvoon.
  • Keto, Veronika (Helsingfors universitet, 2016)
    Gender is usually seen as a binary system which is divided into men and women. It is defined socially and within a society, it can be seen especially in the ways we dress ourselves. We connect through clothes to the gender we feel as our own and the differences between genders are essentials in how we dress. Drag is a form of theater which was born in the gay community. It consists of forming an illusion of a gender other than one's own. Camp is essential to drag. It is a style which is formed of contradictions, exaggeration, theatricality and irony. Drag queens represent and make parody of stereotypical feminine behavior and the way women dress. The goal of the study is to investigate the way drag queens dress and how their dress is related to gender. How does femininity appear in the way drag queens dress? How do drag queens play with gender stereotypes and how it can be seen in the way they dress? The data of the study consisted of nine photographs of drag queens. I collected the photographs from the Instagram accounts of the drag queens. I analyzed the data with an aesthetic-semiotic model that was based on the aesthetic analysis model by Marilyn DeLong (1998). The model had three stages, which were 1) the observation of the pictures as wholes, 2) the separation of the wholes into visual parts and 3) the interpretation of the wholes. Drag queens based their appearance on typical feminine features which were often exaggerated. Their appearance was also contradictory and ironic. Drag queens used the stereotypical image of women in the way they dress but their characters were not based only on that. They use femininity as a tool for self-expression. Outfits that are assembled with care are based on creating an illusion in which drag queens use recognizable feminine elements.
  • Villikka, Ilkka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen aiheena on Markku Pääkkösen alttaritaideteos Gabrielin siipi vuodelta 2002. Gabrielin siipi on Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon alttariartefakti. Pakilan seurakunta on osa Helsingin seurakuntayhtymää. Gabrielin siipi tunnistetaan ja huomioidaan formaalin kuvauksen keinoin, valokuvien toimiessa havainnollistavina viitteinä. Tutkielmassa huomioidaan esteettinen ja hengellinen tila, sekä näiden elementtien yhtäläisyys suhteena taideteoksen ominaisuuksiin. Gabrielin siiven ollessa taideteoksena uskonnollisessa tilassa, yhdistyy artefaktissa hengellinen ja esteettinen perinne. Tutkimuskysymys luo tekstin kontekstin, jolla Gabrielin siipi merkityksellistyy C.S. Peircen semioottisen teorian viitekehyksellä. Tutkimuskysymys on: miten Gabrielin siiven materiaaliset ja valoelementit ovat suhteena valoon, luontoon ja hengelliseen tilaan? Tutkimuskysymys rakentaa analyysin pääluvut; Valo, Luonto ja Hengellinen tila, joissa huomioidaan C.S. Peircen semioottisen merkkiteorian taustakehyksenä ja kivijalkana oleva fenomenologia, joka on jaoteltu kolmeen olemisen ja olevaisen rakenteelliseen ominaisuuteen; laadulliseen, suhteeseen (relation) ja representaatioon. C.S. Peircen fenomenologinen ja semioottinen teoria avataan tutkimuksen edetessä; päälukujen Valo, Luonto ja Hengellinen tila merkityksellistäen Gabrielin siipi alttaritaideteoksen. Tutkimuksen aiheen ollessa taideteos, niin taidehistoria kuin estetiikka ovat osallisena Gabrielin siiven materiaalisten ja valon elementtien sisäistämisessä uskon ja filosofian historiaan, mitkä ovat suhteena luomassa valon, luonnon ja hengellisen tilan olemuksellisuutta mahdollistaen Hyvän Paimenen alttaritaideteoksen erityisyyden ja identiteetin Gabrielin siipenä. Prosessuaalisuus kolmen fenomenologialla on tutkimustulos Gabrielin siipi taideteoksesta. Kolmen fenomenologia on dimensionaalisesti vapaina suhteina ja keskinäisinä sulautumina muodostaen taideteoksen struktuurin, joka elää keskinäisinä suhteina, muodostaen olemassaolon ja olevan. Toinen tutkimustulos on mysteerin ja tiedon luova dialogi, mahdollistaen tiedon avoimuuden, joka on myös tieteellisen tekstin etenemisen edellytys, tarkoittaen myös säännön ja tottuvuuden suhteuttamista opitun tiedon sisällön uudelleen kasvuun.
  • Simanainen, Toni (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa käsitellään goottilaisen typografian semioottisen merkityksen muutosta Baltiassa entisen Saksalaisen ritarikunnan alueilla. Tutkimusdokumentteina toimivat maalaukset, kirjojen kansilehdet ja vanhat rahat 1300-luvulta 1900-luvulle. Tutkimuksessa selvitetään, millä tavoin keskiajan myöhempi tulkinta muodostuu medievalismiksi ja millainen on sen semioottisen merkityksen muutos. Tutkimus alkaa vertailusta kahden kuvataiteellisen teoksen välillä, joista toinen on keskiajalta ja toinen 1800- luvulta. Näiden sisäistä ja ulkoista perspektiiviä verrataan goottilaisen typografian keskiaikaisuuteen, joka muodostuu medievalismiksi maailmankuvan ja ympäristön muuttaessa muotoaan sen ympärillä. Tällöin ulkoisen paradigman muutos vaikuttaa goottilaisen typografian merkitykseen, joka muuttuu medievalismiksi. Toiseksi tutkitaan Liettuan kansallissymboli Vytiksen merkityksen muutosta keskiajalta 1900- luvun alkuun. Tätä verrataan myös goottilaisen typografian merkitykseen Saksaan yhteydessä olevissa maissa. Vytiksen asema muuttuu semioottisesti keskiajan jälkeen symbolisemmaksi ja siitä tulee yhä enemmän Liettuan symboli. Vytiksen merkitys Liettualle on samantapainen mutta vastakkainen kuin goottilaisen typografian merkitys Saksaan yhteydessä olevissa maissa. Vytiksen medievalismi on kuitenkin erilaista. Vytis ei symbolina jää yhtä selkeästi kiinni sisäiseen perspektiiviin ja sen medievalistiseen esittämiseen kuin goottilainen typografia. Vytiksen medievalismi on enemmänkin sidoksissa Puolan ja Liettuan alueella käytettyyn latinalaiseen typografiaan. Medievalismi syntyy maailmankuvan ja systeemin muutoksesta, joka muuttaa objektien semioottista merkitystä, koska maailma niiden ympärillä muuttuu, vaikka objekti ei itse muuttuisikaan. Tämä muutos ja sen tulkinta liittyy myös dokumentteja tulkitsevan henkilön omaan aikaan ja katsantokantaan, sillä subjektiivisesti asioiden alkuperä on juuri siinä hetkessä, kun subjekti tekee huomion asiasta.
  • Johansson, Annika (Helsingin yliopisto, 2019)
    This thesis examines the strengths and weaknesses of transport sector planning documents in reaching post-carbon future in Helsinki. The three last governmentally produced planning documents, regarding the future of transport in Helsinki, are being analyzed with the use of a framework created by Wiseman etc. (2013), pathways by Rosenbloom (2017) and semiotics. As the planning of the city’s transport is continuous by na-ture, knowledge of how the previous documents would succeed in reaching a post- carbon future is essential in order to form the new set of actions needed, even thou different set of aims were present at the time the documents were created. Helsinki aims to be carbon neutral by 2035. The goal was first published in 2017. Previously there have been less ambitious carbon reduction targets regarding Helsinki and its transport sector. The role of traffic is essential, as in 2017 the traffic was accountable for 23 % of the overall carbon emissions in Helsinki. This thesis uses a framework created by Wiseman etc. (2013) initially to analyze large- scale transfor-mations regarding the society as a whole. As the traffic sector is facing similar challenges, the path to post-carbon future is possible through the same identified set of means. As with Helsinki’s transport planning documents it is possible to reduce emissions by using a slow evolu-tionary approach, according to Wiseman etc. (2013) the approach is insufficient in making a leap to a post-carbon future in a short timeframe. The planning needs to include actions that make more rapid and trans-formational changes to the society as a whole. This thesis argues that the frames that need to be present in order to successfully reach a post- carbon future are already present in the transport planning documents, but they only need strengthening and precision. According to Wiseman etc. (2013) the success in reaching the target dependents on the social and physical transformations happening at the same speed and magni-tude. This is something to pay a special attention to in the future planning of reaching a carbon free traffic.
  • Salo, Anne Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielma käsittelee historian käyttöä ja esitystapoja mainoksissa. Tutkielmassa tarkastellaan, miten historiaa mainoksissa esitetään katsojalle kerronnallisen ja visuaalisen esitystapojen kautta sekä minkälaista ja kenen historian kuvaa esitysten kautta välitetään. Aihetta on lähestytty kahden tapausesimerkin kautta, jotka ovat IT yrityksen Apple Computer Inc:n vuonna 1997 lanseerattu Think Different kampanja ja suomalaisen VR Group Oy:n Uusi juna-aika kampanja vuodelta 2006. Lähdeaineistoihin lukeutuvat mainoskampanjoiden televisiomainokset ja painetut mainokset. Aineiston historian viitteiden kerronnallisia ja visuaalisia esitystapoja analysoidaan pääasiassa retoriikan ja sosiaalisen semiotiikan keinoin, mutta tarvittaessa otetaan myös huomioon semiotiikan ja ikonografian käyttö. Teoreettinen viitekehys koostuu aineistosta, joka sisältää historiallisia viittauksia sisältäviä visuaalisia ja kerronnallisia elementtejä. Aion lähestyä tutkielman kysymyksiä valikoivasta ja sisällön-analyyttisestä näkökulmasta. Tutkielma osoittaa, että mainoksissa historian käyttö voidaan esittää eri tavoin, tyylein ja tekniikoin. Molemmissa kampanjoissa historiaa käytetään brändin vahvistamiseen ja sen hyödyntäminen omien tuotteiden ja palveluiden markkinoinnissa. Applen tapausesimerkissä televisiomainoksessa käytetään muutaman sekunnin pituisia mustavalkoisia filminpätkiä historian henkilöistä joihin viitataan mainoksen kerronnallisessa osassa. Painetut mainokset noudattavat myös mustavalkoista linjaa. Historian kuva, joka kampanjasta välittyy on ihailu ja kunnioitus sellaisia historian henkilöitä kohtaan, jotka edustavat pasifismia ja rauhaa, edesauttavat rodullista ja sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä henkilöitä, jotka keksivät innovatiivisia kestävän kehityksen ratkaisuja. VR:n tapausesimerkissä käytetään fiktiivistä tarinaan joka on koottu visuaalisesti käyttämällä modernia teknologiaa. Siinä esiintyy esimerkkejä suomalaisesta arkkitehtuurista ja muotoilusta sekä muutamia muita historian viitteitä. Historian kuva, joka siitä välittyy on jokseenkin maskuliininen ja sisältää kansallisen romantiikan henkeä. Historian kuvan kautta muistutetaan myös suomalaisten yrittäjyydestä ja kekseliäisyydestä.
  • Paavilainen, Jouni (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen keskiössä ovat moottoripyörä, moottoripyöräilyn harrastajat ja rituaalit. Moottoripyöräilyn lisääntyessä on harrastuksen ympärille muodostunut valtakulttuurista erottuva elämäntapa ja orientoitumisjärjestelmä. Historiallisesti sekulaarin moottoripyöräkerhotoiminnan rinnalle on syntynyt viime aikoina myös yhteisöjä, jotka ilmoittavat kristilliset arvot toimintansa perustaksi. Tutkijoita moottoripyöräkerhot eivät ole juuri kiinnostaneet mutta omaleimaisina yhteisöinä ne avaavat kiehtovan maailman myös kulttuurin sisällä esiintyvien ilmiöiden uskontotieteelliseen, rituaaliteoreettiseen ja teologiseen pohdintaan. Tässä työssä tutkimustehtävänä on henkilökohtaisesti osallistumalla havainnoida, dokumentoida ja kuvata rituaalisia ilmiöitä moottoripyöräkerhon heinäkuussa 2015 organisoiman 7XSF kiertueen aikana. Mielenkiintoni kohdistuu rituaaleihin, esineistöön, merkistöön ja symboleihin, yksilöiden ja yhteisön käyttäytymiseen sekä viestintään. Tutkimuskysymykset ovat: ”Mitä rituaaleja voidaan havaita ja miten ne ilmenevät kristillisten motoristien 7XSF kiertueella” ja alakysymyksinä ”mitä rituaalit ja rituaaliset prosessit merkitsevät ja mitä vaikutuksia niillä on osallistujiin ja yhteisöön.” Rituaalisten ilmiöiden rakennetta ja muotoa tarkastelen rituaalitutkimuksen valossa. Emile Durkheimin, Victor Turnerin ja Arnold van Gennepin sekä Catherine Bellin teoriat muodostavat kivijalan aineiston analyysiin mutta ilmiöiden tulkintahorisontti on myös poikkitieteellinen. Lähestymistapa tutkimusaiheeseen on aineistolähtöinen, osin abduktiivinen, laadullinen ja etnografinen. Lähdeaineisto koostuu editoidusta videomateriaalista, jota kertyi noin 30 tuntia, litteroiduista havaintopäiväkirjamerkinnöistä ja haastattelumuistiinpanoista yhteensä 135 sivua sekä valokuvista yhteensä 338 kpl. Aineistoa täydentää internetistä ja lehdistä valikoituneet artikkelit ja kuvamateriaali. Tutkimuksen etnografisen lähestymistavan vuoksi aineisto sisältää runsaasti kiertueelle osallistuneiden kommentteja, tutkijan henkilökohtaisia ja kokemuksellisia havaintoja sekä reaaliaikaisia kuvauksia autenttisista tilanteista. Keskeisinä tuloksina aineiston analyysissä nousi kiertueen kaksi rinnakkaista ja toisiinsa kietoutunutta rituaalitodellisuutta. 7XSF kiertue muodostaa kokonaisuutena siirtymäriitillisen, useita liminaalitiloja sisältävän prosessin, jota nimitän makrorituaaliksi. Kiertueyhteisön sisällä elää toinen rituaalimaailma, mikrorituaali, missä yksilöt irtaantuvat vanhasta, kulkevat oman rituaalikylvyn läpi ja asemoituvat kulttuurin hierarkiaan osallistuen rituaaleihin rituaalin sisällä. Näiden kahden tason välissä toimivat ikään kuin suodattimina miditason kerhot, jotka tuottavat ja jalostavat osallistujia ”makrorituaaliin” ja estävät kulttuuriin soveltumattoman aineksen pääsyn yhteisön sisään. Nämä rituaalioliot ovat jatkuvassa liikkeessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa. Olennainen huomio tutkimusaineiston perusteella on, että kristillisen kiertueyhteisön, sekulaarin toimintaympäristön toimintatavoissa, hierarkiassa ja rituaalisissa prosesseissa voidaan nähdä huomattavaa homogeenisuutta sekä yksilöiden että yhteisön tasolla. Molempien kulttuurien eetos kiteytyy moottoripyörään ja kerholiiviin pyhinä, toteemisina symboleina, joiden kautta yhteisö rakentaa todellisuutta, operoi ja toteuttaa missiotaan. Yleisen tason johtopäätös on, että moottoripyöräkulttuuri kiinteänä, pitkälti suljettuna ja sosiaalisesti tarkoin määriteltynä ryhmänä näyttäytyy ikään kuin yhteiskuntana yhteiskunnan sisällä määritellen itse arvonsa ja norminsa käyttäytymissääntöineen.
  • Kemppinen, Petri (2000)
    Tutkimuksen kohteena ovat Ilta-Sanomat -lehdessä vuosina 1986-1999 ilmestyneet kotimaiset sarjakuvat. Tarkoituksena on tuottaa perustietoa suomalaisesta sarjakuvasta ja sen tekijöistä, tutkia sanomalehtisarjakuvien kerrontaeroja ja Ilta-Sanomien asemaa kotimaisen sarjakuvan 1980-luvun jälkeen muuttuneessa kentässä. Tutkimuksen aineisto koostuu Ilta-Sanomien Kuukauden kotimainen –sarjakuvapalstalla julkaistusta kaikkiaan 161 sarjakuvanimikkeestä. Suomalaisen sarjakuvan 1980- ja 1990-lukujen muutoksen taustoittamisessa käytetään myös kirjallisia lähteitä. Tutkimuksen teoreettinen pohja luodaan sarjakuvan peruskäsitteiden ja erityisesti kuvan ja tekstin välisen vuorovaikutussuhteen selvittelyllä. Menetelmältään tutkimus on sekä kvantitatiivinen että kvalitatiivinen. Yleistiedon saamiseksi tekijöistä ja sarjakuvista sarjakuvanimikkeet luokitellaan ensin sisällön erittelyn avulla muun muassa päähenkilöiden ja eri lajityyppien mukaan. Sen jälkeen valitaan kvalitatiiviseen kerrontatutkimukseen seitsemän Kuukauden kotimaista sarjakuvaa. Tavoitteena on tutkia eroja sarjakuvien kerronnassa ja tuoda esiin tekijän intentioiden ohella lukijan aktiivinen rooli sarjakuvan tulkitsemisessa. Menetelmä on semioottinen ja keskeisiä käsitteitä ovat Peircen merkkiluokat symboli, indeksi ja ikoni sekä Barthesin käsitepari denotaatio / konnotaatio. Tuloksien perusteella suomalainen sarjakuva on sekä sisällöltään että tekijöiltään hyvin miesvaltainen alue. Tekijöistä 81 prosenttia on miehiä ja 58 prosentissa sarjakuvista esiintyy ainoastaan tai pääosin mieshahmoja. Naistekijöiden osuus on kuitenkin tutkimusajanjakson (vuodet 1986-1999) kuluessa kohonnut. Suurimman osan sarjakuvista eli noin 94 prosentin kerronta perustuu kuvan ja sanan yhteistyölle. Yli 90 prosenttia sarjakuvista on huumorisarjakuvia. Tutkimuksen perusteella sarjakuvien kerrontaa erottelee keskeisesti kaksi piirrettä. Tekijöiden tapa käyttää konnotatiivista ilmaisua on keskenään hyvin erilainen, samoin kuin tekijöiden suhtautuminen sarjakuvalle tyypilliseen omaan merkkikieleen. Konnotaatiot ja vanhan merkkikielen osittainen hylkääminen tai uudelleenkäyttö liittyvät erityisesti sarjakuvailmaisun uudistamispyrkimyksiin. Joissain tapauksissa myös sarjakuvan perinteisestä poikkeavan piirrostyylin voi katsoa toimivan merkin tavoin. Ilta-Sanomien perustaman palstan rooli suomalaisen sarjakuvan muutoksessa ja institutionalisoitumisessa näyttäytyy merkittävänä. Se liittyy erityisesti sarjakuvan professionalisoitumiseen, naisten tuloon sarjakuvan tekijöiksi ja myös sarjakuvien sisältöjen laajentumiseen. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat sarjakuvan peruskäsitteiden osalta Juha Herkmanin teos Sarjakuvan mieli ja kieli ja sarjakuvasemiotiikan osalta Altti Kuusamon tutkimus Lyhyen sanomalehtisarjakuvan semiotiikkaa teoksessa Kuvien edessä.
  • Koskennurmi-Sivonen, Ritva; Opettajankoulutus (Tekstiilikulttuuriseura, 2012)
    Tekstiilikulttuuriseuran julkaisuja
  • Laitinen, Seija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Terroristijärjestö Isis nousi maailman tietoisuuteen vuonna 2014. Ääri-islamistijärjestö toteutti poikkeuksellisen raakoja väkivallan tekoja ja julisti perustaneensa uuden kalifaatin. Järjestö julkaisi kahta propagandalehteä, Dabiqia ja Rumiyahia. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia propagandakeinoja Isisin propagandajulkaisujen kansikuvissa käytetään. Pohdinnassa on myös se, perustuuko Isisin propaganda muuhunkin kuin pelon ilmapiirin luomiseen. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on propagandan sekä semiotiikan käsitteissä. Metodina tutkielmassa on semioottinen kuva-analyysi ja aineistona Isisin kahden propagandalehden kansikuvat. Tarkasteluun on valittu kahdeksan Dabiqin sekä kahdeksan Rumiyahin kansikuvaa. Kuvista muodostetaan ensin denotaatio, eli kuvan ilmeinen merkitys. Tästä liikutaan konnotaation, eli kuvan toissijaisiin merkityksiin. Konnotaation avulla on tarkoitus tunnistaa kansikuvissa käytettäviä propagandakeinoja. Tuloksista tulee esiin, että kansikuvissa käytetyin propagandakeino on pelko, mutta Isis käyttää myös muita klassisia propagandakeinoja lehtien kansissa. Äärijärjestön propaganda ei perustu pelkästään äärimmäisen väkivallan esittelyyn. Isisin propagandan keskiössä on muun muassa nostalgian hyödyntäminen. Järjestö haikailee menneen kukoistaneen kalifaatin perään ja pyrkii luomaan kalifaatin uudelleen moderniin maailmaan. Propaganda perustuu myös tarinallisuuteen ja maailman yksinkertaistamiseen hyvä vastaan paha-asetelmaan. Isis pitää vääräuskoisia vihollisenaan. Propaganda myös kannustaa liittymään Isisin riveihin, toisaalta taas rohkaisee muslimeja tai järjestöä ihannoivia toteuttamaan yksittäisiä terrori-iskuja ympäri maailman.