Browsing by Subject "seroprevalenssi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Joenperä, Jasmin (Helsingfors universitet, 2015)
    Borrelia burgdorferi ja Anaplasma phagocytophilum ovat puutiaisvälitteisiä bakteereja. B. burgdorferi aiheuttaa ihmisille borrelioosia, mutta sen merkitystä hevosten taudinaiheuttajana ei täysin tunneta. A. phagocytophilum puolestaan aiheuttaa granulosyyttistä anaplasmoosia ihmisillä, koiralla ja hevosella sekä laidunkuumetta märehtijöillä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Borrelia- ja Anaplasma-vasta-aineiden yleisyyttä suomalaisilla hevosilla. Eri Euroopan maissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu Borrelia-vasta-aineita noin 3-29 %:lla ja Anaplasma-vasta-aineita noin 9-73 %:lla hevosista. Suomessa aihetta ei ole aiemmin tutkittu tässä mittakaavassa. Hypoteesina oli, että hevosista löydetään vasta-aineita molempia taudinaiheuttajia vastaan erityisesti etelässä ja rannikkoalueilla sekä iäkkäillä ja Suomeen tuoduilla hevosilla. Tutkimuksessa kerättiin 281 varsojen ja 319 aikuisten hevosten verinäytettä Manner-Suomesta ja Ahvenanmaalta. Hevosenomistajilta pyydettiin lisäksi tietoja hevosesta kysymyslomakkeella. Näytteet tutkittiin koirien vektorivälitteisten tartuntojen diagnostiikkaan kehitettyä SNAP 4DX Plus –pikatestiä. Tulosten tilastollinen analyysi suoritettiin SPSS-ohjelmalla käyttäen yhden muuttujan logistista regressioanalyysiä ja ristiintaulukointia. Borrelia-vasta-aineita todettiin 60/319 (18,8 %) aikuisella ja 11/281 (3,9 %) varsalla ja Anaplasma-vasta-aineita 20/319 (6,3 %) aikuisella ja 4/281 varsalla (1,4 %). Seroprevalenssit olivat korkeimmat Ahvenanmaalla (aikuisilla Borrelia 89,5 % ja Anaplasma 47,4 %), Etelä-Suomessa (25,5 % ja 4.9 %) sekä Itä-Suomessa (17,0 % ja 4,9 %). Borrelia-seropositiivisuuden kannalta tilastollisesti merkitseviä tekijöitä olivat hevosessa havaitut puutiaiset, alue, hevosen alkuperämaa, ikä, käyttötarkoitus, roturyhmä sekä Anaplasma-seropositiivisuus yhden muuttujan mallissa. Anaplasma-seropositiivisuuden kannalta mahdollisesti merkitseviä tekijöitä olivat puutiaiset, alue, hevosen alkuperämaa, ikä sekä Borrelia-seropositiivisuus. Tulosten perusteella Borrelia burgdorferi- ja Anaplasma phagocytophilum -tartuntoja esiintyy yleisesti suomalaisilla hevosilla. Tartuntapaine oli korkein Ahvenanmaalla sekä Etelä- ja Itä-Suomessa. Käytännössä bakteeria kantavan puutiaisen purema on ainoa syy tartuntaan, mutta taustatekijät kuten asuminen puutiaisen levinneisyysalueella tai ulkoileminen maastossa tai laitumella ja voivat altistaa hevosen puutiaisille ja siten Borrelia- tai Anaplasma-tartunnalle. Riskitekijöiden selvittäminen vaatii laajempaa tilastollista analyysiä ja esimerkiksi Borrelia-tartunnan mahdollista yhteyttä kliinisiin oireisiin pitäisi selvittää lisätutkimuksin.
  • Siponen, Anne-Marika (Helsingfors universitet, 2016)
    Toksoplasmaloisen pääisäntiä ovat kaikki kissaeläimet (Felidae), ja se kykenee infektoimaan kaikkia tasalämpöisiä eläinlajeja. Tämä tutkielma on osa tutkimustyötä, jossa tutkittiin suomalaisten eläinlääkärien zoonoottisia tartuntoja. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa laadittiin kausaalikaavio toksoplasmatartuntojen mahdollisten riskitekijöiden kartoittamiseksi eläinlääkäreillä. Mahdollisiksi riskitekijöiksi valikoituivat lihantarkastus, raadonavaus, kohdunesiinluiskahdusten hoito, keisarinleikkaukset, synnytysavun antaminen, kontakti yli vuorokauden vanhoihin kissanulosteisiin, kontakti kissaan, jota ei ole suojattu toksoplasmalta, maaperäkontaktit, kontaktit pintavesiin, kasvisten syönti pesemättä, epäkypsän lihan syöminen, itsensä pistäminen eläimessä käyneellä neulalla, matkustelu sekä syöminen samalla kun työskentelee eläinten parissa. Mahdollisina sekoittavina tekijöinä huomioitiin suureläinpraktikkona toimiminen, asuminen tai työskentely maaseudulla, ikä ja sukupuoli. Tutkimusosiossa tarkasteltiin toksoplasmaspefisisten IgG-luokan vasta-aineiden esiintymistä Suomen eläinlääkäreissä tekemällä serologiatulos-ten tilastolliset analyysit. Ensimmäisenä arvioitiin vasta-aineiden esiintyvyys, seroprevalenssi. Toisena tutkittiin monimuuttujaisen logistisen regressiomallin avulla, mitkä erityisesti eläinlääkärin työhön liittyvät altistukset ja toisaalta mitkä muut altistukset olivat riskitekijöitä eläinlääkäreiden toksoplasmaseropositiivisuudelle. Aineisto – sähköinen kyselylomake ja verinäytteet – oli kerätty vuonna 2009 eläinlääkäripäivillä Helsingissä. Otoskoko oli 294 eläinlääkäriä. IgG-luokan vasta-aineet oli mitattu seerumista ELFA-testillä (VIDAS TOXO IgG II; bioMérieux). Positiivisen tuloksen raja-arvo oli ollut yli 8 IU/ml ja negatiivisen 4 IU/ml. Toksoplasmaspesifisten IgG-luokan vasta-aineiden seroprevalenssi suomalaisilla eläinlääkäreillä oli 14,6 % (95 % luottamusväli 12,9–20,3 %). Monimuuttujaisen logistisen regressiomallin mukaan vähintään 40-vuotiailla eläinlääkäreillä oli 2,4-kertainen paine (odds) olla toksoplasma-seropositiivinen alle 40-vuotiaisiin verrattuna. Maalla haja-asutusalueella asuvilla eläinlääkäreillä oli 4,0-kertainen paine olla toksoplasmasero-positiivinen taajamassa asuviin verrattuna. Naiseläinlääkäreillä, jotka maistoivat nautaruokaa kesken valmistuksen, oli 9,7-kertainen paine olla toksoplasmaseropositiivinen verrattuna mieseläinlääkäreihin, jotka ilmoittivat, etteivät maista nautaruokaa kesken valmistuksen. Eläinlääkäreillä, jotka eivät tehneet työssään pieneläinpraktiikkaa, oli 2,3-kertainen paine olla toksoplasmaseropositiivisia verrattuna niihin, jotka ilmoittivat tekevänsä pieneläinpraktiikkaa. Malli oli tilastollisesti merkitsevä (Œß2(6) = 40,269), mallin ennustearvo oli kohtalainen ja kaikki mallin muuttujat olivat tilastollisesti merkitseviä (p < 0,05). Tulokset osoittivat, että toksoplasmatartunta saadaan usein vasta syntymän jälkeen iän myötä ja että eläinlääkäreiden riskitekijät toksoplasma-seropositiivisuudelle ovat samoja kuin yleisestikin tunnetut riskitekijät. Tulokset lisäksi kuvaavat erinomaisesti toksoplasmaloisen tartuntareittien monimuotoisuutta – pieneläinlääkäriys suojaavana tekijänä toksoplasmaa vastaan vaatisi tarkempaa selvitystä.
  • Railio, Jonna (Helsingfors universitet, 2016)
    Pääntauti on Streptococcus equi subspecies equi (S. equi) -bakteerin aiheuttama kaikkialla maailmassa tavattava hevosten infektiotauti, jossa sairastuvuus on korkea. Hengitystieoireet, kuume ja abskessien muodostus ovat pääntaudille tyypillisiä oireita. S.equi on kehittynyt Streptococcus equi subspecies zooepidemicus -bakteerista, jonka kanssa sillä on lähes identtinen DNA. S. equi -bakteerilla on useita virulenssitekijöitä, joista merkittävimmät liittyvät synnynnäiseltä immuunijärjestelmältä suojautumiseen. Kapselin ja antifagosytääristen proteiiniensa avulla S. equi pystyy välttelemään komplementin välittämää opsonisaatiota ja neutrofiilien fagosytoosia. Pitkäaikaiset taudin kantajat ovat keskeisessä asemassa bakteerin säilymisen ja leviämisen kannalta. Immuniteetti pääntautia vastaan on pääasiassa vasta-ainevälitteinen ja paikallisen immuniteetin merkitys taudilta suojautumisessa on keskeinen. Luonnollinen infektio aiheuttaa useimmille hevosille voimakkaan ja pitkäkestoisen immuniteetin. Diagnostiikassa käytettäviä menetelmiä ovat bakteeriviljely, PCR ja serologia. Serologisista testeistä yleisimmin on käytössä S. equi-M-proteiinille (SeM) spesifisiä vastaaineita mittaava ELISA-testi (ID Vet). Ristireagointi S. zooepidemicus -bakteerin kanssa heikentää SeMproteiiniin perustuvan ELISA-testin spesifisyyttä. Pääntauti on hevosten infektiotaudeista yleisimmin diagnosoitu ja Suomessa se kuuluu ilmoitettaviin eläintauteihin. Usein bakteerimääritys jää kuitenkin tekemättä ja tapauksia ilmoittamatta, joten pääntaudin yleisyydestä Suomessa ei ole tarkempaa tietoa. Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käsitellään pääntautia keskittyen etiologiaan, patogeneesiin ja immunologiaan. Vaikka taudin hoitoa ei tässä työssä käsitellä, kirjallisuuskatsauksesta saa tietoa diagnostiikan suunnittelua varten. Patogeneesin ymmärtäminen on oleellista mietittäessä keinoja pääntaudin leviämisen estämiseksi. Työn kokeellisen osan tarkoituksena oli kartoittaa pääntaudin yleisyyttä Suomessa määrittämällä anti-SeM-vasta-aineiden esiintymistä suomalaisilla hevosilla. Seroprevalenssiksi saatiin 52,2 prosenttia, joka on korkea verrattuna muissa maissa tehtyihin prevalenssitutkimuksiin.
  • Knaapi, Suvi (Helsingfors universitet, 2011)
    Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta, jossa käsitellään Toxoplasma gondii – alkueläintä ja sen vaikutusta lampaisiin ja ihmisiin sekä kokeellisesta osasta, jossa tutkittiin T. gondii – alkueläin vasta-aineiden esiintyvyyttä lampailla Suomessa. T. gondii on laajalle levinnyt zoonoottinen alkueläin, jonka pääisäntänä toimivat kissaeläimet ja väli-isäntinä lähes kaikki tasalämpöiset eläimet. T. gondii voi aiheuttaa vakavia seurauksia mm. lampaalle sekä ihmiselle. Toksoplasmoosi aiheuttaa lampaalle ohimenevän kuumeen sekä mahdollisesti abortointeja ja sikiökuolemia, mikäli tartunta on saatu tiineyden aikana. T. gondii – alkueläimen aiheuttamat infektiot ovat hyvin yleisiä ihmisillä, mutta kliininen tauti rajoittuu suurilta osin riskiryhmiin. Raskauden aikana saatu toksoplasmoosi voi aiheuttaa sikiövaurioita myös ihmisellä. T. gondii -alkueläimellä infektoitunut lampaanliha on eräs mahdollinen lähde ihmisten tartunnoille. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, EFSA, suosittelee, että loista tulisi alkaa monitoroida lampailla, kun sopivat serologiset menetelmät ovat saatavilla. T. gondii - alkueläimen esiintyvyydestä lampailla Suomessa ei ole aiempaa tietoa, mutta sen oletettiin olevan samankaltainen kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa alkueläintä löytyy 19 % lampaista ja Norjassa 16 %. T. gondii – alkueläimen esiintyvyys määritettiin tutkimalla 1940 lammasseerumia kaupallisella suoralla agglutinaatiotestillä (Toxo-Screen DA). Näytteet ovat kerätty ympäri Suomea 97 tilalta ja jokaiselta tilalta tutkittiin 20 näytettä. Käytetty testi havaitsee IgG- luokan T. gondii vasta-aineet seeruminäytteestä agglutinaation avulla. T. gondii – vasta-aineita löytyi maan laajuisesti 477 lampaalta 1940 tutkitusta eli seroprevalenssi on 24,6 %. Tuloksen 95 %:n luottamusväli on 22,7% – 26,5%. Matalin esiintyvyys alkueläimellä oli Lapin läänissä ja korkein Ahvenanmaalla. Seroprevalenssitulos on oletettua suuruusluokkaa. Tutkituista tiloista 76 %:lla löytyi ainakin yksi lammas, jolta havaittiin vasta-aineita loista vastaan. Suhteellisesti eniten tiloja, jossa oli ainakin yksi seropositiivinen lammas, oli Itä-Suomen läänissä ja vähiten Lapin läänissä. Tutkimuksessa tutkittiin vain yli vuoden ikäisiä lampaita, joten karitsojen T. gondii - vasta-aineiden esiintyvyydestä ei saatu tietoa. Se on yleensä aikuisia lampaita matalampi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että T. gondii – alkueläintartuntoja esiintyy Suomessa lampailla ja että lampaat altistuvat T. gondii – alkueläimelle varsinkin eteläisimmissä osissa Suomea. Suomalainen lampaan liha on potentiaalinen tartunnan lähde ihmisten T. gondii – infektioille, mikäli lihaa ei käsitellä tavoilla, jotka tuhoavat loisen, esimerkiksi riittävällä kuumennuksella tai pakastamalla.
  • Järvenpää, Emmi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä lisensiaatin tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden, jossa tutkittiin suomalaisten kanien Toxoplasma gondii IgG-vasta-aine-esiintyvyyttä. Toxoplasma gondii on solunsisäinen alkueläin, joka kuuluu Apicomplexa-jakson Sarcocystiidae-heimoon. Lisääntymisessä on sekä suvuton että suvullinen vaihe. Suvullinen vaihe tapahtuu vain pääisännässä, kissaeläimessä, ja sen tuloksena syntyvä ookysta kehittyy sopivissa olosuhteissa isännän ulkopuolella infektiiviseksi muodoksi eli sporuloituneeksi ookystaksi. Väli-isäntänä voi toimia mikä tahansa tasalämpöinen eläin, ihminen ja kani mukaan luettuna. Kanin tartunta on usein oireeton, joten terveellä kanilla voi olla T. gondii -vasta-aineita. Kliinisessä muodossa esiintyy esimerkiksi kuumetta, syömättömyyttä, painonlaskua ja ripulia. Lisäksi voi esiintyä neurologisia oireita, kuten lihasvärinää ja ataksiaa. Kliiniset oireet ovat epäspesifiset eikä niiden perusteella voi tehdä diagnoosia. Diagnoosi voidaan tehdä serologisilla, biologisilla tai histologisilla menetelmillä sekä näiden yhdistelmällä. Lemmikkikanien toksoplasma-vasta-aineiden esiintyvyyttä ei ole aiemmin tutkittu Suomessa ja muuallakin maailmassa on tehty vain muutama tutkimus aiheesta. Esiintyvyyden tutkiminen on tärkeää, jotta saadaan käsitys tartunnan yleisyydestä Suomessa. Ulkomaisissa tutkimuksissa usealla oireettomalla kanilla on esiintynyt toksoplasma-vasta-aineita. Oireettoman tartunnan saaneen kanin käyttäminen jalostukseen voi aiheuttaa poikasille toksoplasmoosista johtuvia ongelmia. Oireettomat lihakanit voivat toimia tartunnanlähteenä ihmisille. Lisäksi neurologisten oireiden ja silmäsairauksien taustalla voi olla toksoplasmoosi. Aiemmin tehdyt prevalenssitutkimukset keskittyvät lihakaneihin, sillä lihakanien kasvatus on yleistä useissa maissa ja mahdollisesta tartuntariskistä ollaan kiinnostuneita. Euroopassa lemmikkikaneja on tutkittu vain Tsekissä vuonna 2010, jolloin vasta-aine-esiintyvyydeksi saatiin 19,2%. Hypoteesimme oli, että Suomessa esiintyvyys olisi noin puolet tästä (10%), sillä Suomen ilmasto-olosuhteet eivät ole yhtä hyvät ookystien säilymiselle tai kanien ulkoilulle ja täten ookystille altistumiselle. Näytteinä oli 290 kesykanin seeruminäytettä, joista 271 oli kerätty aiemmin ELL Johanna Mäkitaipaleen väitöskirjatyön yhteydessä ja 19 oli diagnostisia näytteitä. Suurin osa tutkituista kaneista oli lemmikkikaneja ja loput lihakaneja, joita kasvatettiin pienimuotoisesti samankaltaisissa oloissa kuin lemmikkikaneja. Kanien omistajat täyttivät kyselylomakkeen, jossa kysyttiin kanien hoidosta ja olosuhteista. Näytteet tutkittiin kaupallisella suoralla agglutinaatiotestillä (Toxo-Screen DA), jolla määritetään IgG-luokan T. gondii -vasta-aineita. Näytteistä 10 oli positiivisia, jolloin prevalenssiksi saatiin 3,45%. Tämä on huomattavasti hypoteesiamme ja aiempia ulkomaisia tutkimuksia alhaisempi tulos. Tulos osoittaa, että toksoplasma-vasta-aineita ei esiinny Suomessa kaneilla yhtä paljon kuin lemmikki- ja lihakaneilla muualla maailmassa.