Browsing by Subject "seurakuntahallinto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Gävert, Titi (Helsingfors universitet, 2009)
    Tutkielman aiheena on kuvata ja analysoida seurakunnan työalajohtajuutta työhyvinvoinnin näkökulmasta. Aineistona on kahdentoista diakonian työalajohtajan teemahaastattelut. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1. Millaisilla edellytyksillä työalajohtaja voi toimia seurakunnassa? 2. Mistä työhyvinvointi diakoniatyössä haastateltavien kokemuksen mukaan muodostuu? 3. Millaisilla toimenpiteillä työalajohtajat edistävät tiimiläistensä työhyvinvointia? Sisällönanalyysilla saatujen tulosten mukaan työalajohtajuus onnistuu, kun kirkkoherra on työalajohtajuuden tukena ja vallan ja vastuun delegointi on selkeää ja riittävän laajaa. Ilman ylemmän johdon tukea työalajohtajan tehtävässä toimiminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Työalajohtajan toimivalta ja vastuu tuli määritellä selkeästi. Kirkkoherralla oli merkittävä rooli myös työyhteisön suhtautumisen muokkaajana. Huomattavan monessa seurakunnassa varsinkin papeilla oli ollut vaikeuksia suhtautua johtajuuteen aseman sijasta tehtävänä. Haastatellut työalajohtajat painottivat johtajuutta ammattina, johon voi ja pitää kouluttautua sekä toisaalta prosessina, jossa ei tule valmiiksi. Työalajohtajan tuli haastateltavien mukaan olla työalansa substanssiosaaja. Diakoniatyössä monet työn piirteet toimivat sekä työhyvinvointia edistävinä että sitä haastavina. Työn haasteellisuus ja monipuolisuus tuottivat työniloa, mutta tuntuivat myös raskailta. Työn rajaamisen ongelmat olivat ajankohtaisia kaikissa haastatteluseurakunnissa. Työajattomuus koettiin pääsääntöisesti voimavaraksi ja mahdollisuudeksi. Verkostoyhteistyö vei voimavaroja, mutta antoi myös tunteen yhdessä tehtävästä laajemmasta työstä. Merkittävä vaikutus työhyvinvointiin oli työntekijän suhtautumistavalla työhönsä. Työalajohtajat edistivät tiimiläistensä työhyvinvointia luomalla rakenteita ja toimintaedellytyksiä työn kehittämiselle ja työn tekemiselle. Yhteisöllisyyttä vahvistavat toimenpiteet liittivät sooloilevat työntekijät osaksi tiimiä. Hoitamalla hallintoon liittyvät tehtävät työalajohtajat vapauttivat tiimiläisten työpanosta varsinaisen diakoniatyön tekemiseen. Työalajohtajat toimivat diakonian äänenä välittämällä tietoa tiimin ja hallinnon välillä molempiin suuntiin sekä tuomalla esiin diakonian näkökulmaa seurakunnassa ja toiminta-alueella. Työalajohtajat edistivät tiimin keskusteluyhteyttä ja huolehtivat tiimin työskentelyilmapiiristä. Keskustelujen avulla he loivat yhteisiä toimintatapoja ja linjanvetoja sekä vahvistivat maltillista suhtautumista työhön. Diakonian työalajohtajista löytyi neljä työalajohtajtyyppiä suhteessa työhyvinvoinnin edistämiseen: Koordinoija, Pelinrakentaja, Majakka ja Opas. Koordinoijat korostivat toimivien rakenteiden merkitystä. Pelinrakentajat painottivat tiimin yhteistä suunnittelua, jakamista ja arviointia. Majakka-työalajohtajat toimivat vakaina yhteisöllisyyden ja optimismin vahvistajina. Oppaat loivat levollista ja laadukasta työskentelyilmapiiriä. Diakonian työalajohtajat pyrkivät omalla johtamistoiminnallaan luomaan tiimiläisilleen mahdollisimman hyvät puitteet tehdä työtä hyvällä mielellä.
  • Vistilä, Tero (Helsingin yliopisto, 2021)
    : Tässä tutkimuksessa tutkitaan seurakuntien organisaatioviestinnän ja yhteisöviestinnän merkitystä, käytäntöjä ja ilmenemistapoja tiedotustyön muutoksen, ja siihen saumattomasti liittyvän yhteisöviestintää harjoittavan työntekijän näkökulmasta. Tarkoituksena oli historiallisen dokumentoinnin kautta saada yleiskuva seurakunnallisen viestinnän kehityksen painopisteistä ja tiedotuskentän muutoksista. Viestinnän kehitys ei tarkoita tässä tutkimuksessa viestinnän kohteen tai sisällön muutosta, vaan sitä muutosta, miten viestintätyö on muuttunut työntekijän, työympäristön ja työkalujen kautta. Tämä tarkoittaa teknisen kehityksen, viestinnän kehitykseen liittyvien hankkeiden, organisaatiomuutosten ja työn sisällön muutosta. Tiedotustyön ohella seurakuntalehti on ollut tiedotuksen kulmakivi, ja lehtiartikkelit sekä vuorovaikutus seurakuntalaisten kanssa on mielenkiintoista. Tuhansien artikkelien aineiston suuruuden takia journalismia ja sen sisällön muutosta ei voi kuitenkaan tutkia yhtä mielekkään analyyttisesti tässä yhteydessä kuin tiedotustyötä. Tarkoitushakuinen arkistoanalyysi ja työntekijöiden haastattelut laatimillani kysymyksillä johdattavat aiheen historialliseen käsittelyyn ja johtopäätösten tekemiseen viestinnän kehityslinjoista. Tutkimuksen tuloksena on tarkoitus saada kokonaiskuva seurakunnallisen yhteisöviestinnän kehityksestä, siihen vaikuttavista tekijöistä ja mediakentän ratkaisevista muutoksista, jotka ovat vaikuttaneet kokonaisvaltaisesti viestintätyöhön. Seurakunnallinen tiedotustyö kehittyi pitkälti tiedotus- ja viestintäalan kehityksen mukana ja seuraillen postmoderniksi muuttuvan yhteiskunnan muutoksen mahdollistamia uusia tapoja tavoittaa ihmisiä rakennemuutoksen muuttamissa ympäristöissä. Uudet seurakunnat olivat syntyneet moderniin ympäristöön. Sisällöllisesti viestinnän teemat tai aiheet eivät ole käyneet läpi yhtä suurta muutosta, kuin mitä tekninen kehitys on aiheuttanut. Tämä tulee ilmi tietenkin myös kirkon perustehtävän kautta. Tiedotustyön käsite muuttui ajan kuluessa vuorovaikutukseksi, dialogiksi ja lopulta eri viestijöiden yhteistuotannoksi mediavälineiden kehityksen kautta. Audiovisuaalinen ja painotekninen kehitys sekä mainonnan ja journalismin keinojen käyttö sysäsivät tiedotustyön kehitykseen. Digitalisointi lisäsi tiedotuksen visuaalisuutta entisestään. Sittemmin aikaan ja paikkaan sitoutumaton internet teki tiedotuksesta alati saavutettavan ja lisäsi tiedonhakijan mahdollisuuksia hankkia aina tietoa. Reaaliaikainen sosiaalinen media ja vuorovaikutuksessa olevat sosiaaliset henkilöt, yhteisöt ja ilmiöt loivat oman mediamaailman, jossa on yhtä monia tuottajia kuin tiedon vastaanottajia. Visuaalisuuden ja tiedonhankinnan kehityksestä siirryttiin sosiaaliseen vuorovaikutuksen yksilöiden ja yhteisöjen välillä.
  • Parkkinen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon luottamushenkilöille tarkoitettua opaskirjallisuutta sekä niitä kokemuksia, joita luottamushenkilöinä toimineilla on seurakunnallisesta päätöksenteosta. Tutkimuksen lähteinä käytetään kolmea luottamushenkilöille tarkoitettua opaskirjaa sekä kahta pro gradu –tutkielmaa ja kahta Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusta, joissa on selvitetty luottamushenkilöiden kokemuksia. Näitä lähdeaineistoja analysoimalla selvitetään sitä, millaisen kuvan seurakuntien luottamushenkilöille suunnattu kirjallisuus antaa luottamustoiminnasta ja vastaavatko kyselytutkimusten tulokset sitä kuvaa. Tätä vertailua tehdään erityisesti kolmen lähteistä esiin nousevan teeman avulla. Ensimmäinen teema on seurakuntien luottamushenkilöiden ja työntekijöiden välinen yhteistyö. Tulokset kiteytyvät kahteen kuvioon, jotka esittävät ideaalitilannetta ja kyselytutkimusten mukaista todellisuutta pahimmallaan. Ideaalitilassa seurakunnan toimintaa ja sen seurantaa ohjaavat yhdessä kirkkoherra, luottamushenkilöt, talousjohtaja ja muut työntekijät. Luottamushenkilöiden vastauksista käy kuitenkin ilmi, että pahimmillaan he kokevat olevansa täysin erillään toiminnan suunnittelusta ja ohjauksesta. Tällöin toiminnan keskiössä ovat kirkkoherra ja talousjohtaja, minkä lisäksi byrokratia ja epämielekkyyden kokemukset näyttäytyvät vahvasti toiminnan ohjaamista häiritsevinä tekijöinä. Toinen teema on puoluepolitiikan rooli seurakuntien hallinnossa. Kuntien ja seurakuntien hallinnon pitkästä yhteisestä historiasta johtuen poliittinen toiminta on kietoutunut vahvasti osaksi seurakuntavaaleja. Vaikka kyselytutkimuksen vastauksista käy ilmi, että politiikka on luottamushenkilöissä kysymyksiä herättävä aihe, ei siitä opaskirjallisuudessa puhuta juurikaan mitään. Tämä nostaakin esiin kysymyksen siitä, kenen ja mitä intressejä puolueet lopulta seurakuntien hallinnossa ajavat. Kolmas teema on hengellisyyden merkitys luottamustoiminnassa. Luottamushenkilöt edustavat monenlaisia hengellisiä suuntauksia ja kuuluvat moniin herätysliikkeisiin. Opaskirjallisuudessa herätysliikkeistä puhutaan lähinnä yleisellä, eri liikkeitä esittelevällä tasolla. Luottamushenkilöt tekevät kuitenkin päätöksiä siitä, miten seurakuntien talous- ja tilaresursseja jaetaan käytettäviksi. Epäilemättä sillä, mitä hengellistä liikettä luottamushenkilö itse edustaa, on myös vaikutusta siihen, mihin suuntaan hän toivoo seurakunnan toimintaa kehitettävän. On myös oleellista esittää se kysymys, mistä luottamustoimeen valittu henkilö saa riittävän tiedon oman seurakuntansa alueella vaikuttavista herätysliikkeistä, jos hänellä itsellään ei ole mitään aiempaa kokemusta niistä. Kokonaisuutena voidaan todeta, että luottamushenkilöille suunnattu kirjallisuus ja heidän kyselytutkimuksissa antamansa vastaukset eivät anna samanlaista kuvaa luottamuselinten toiminnasta kirkossa. Siihen, millaista seurakunnan luottamushenkilönä on toimia, vaikuttavat erityisesti johtaminen, perehdytyksen laatu, seurakunnan työntekijöiden suhtautuminen sekä se, onko yhteisen identiteetin rakentuminen seurakunnassa onnistunut. Kaikkiaan seurakuntien luottamushenkilötoiminta seisoo monien kehityshaasteiden edessä.